Tyrmät

Hieman kodikkaampi, kauniimpi tyrmä mitä ihmisten linnalla. Valoisampi, ennen kaikkea raikkaampi. Ainakin ne sellit, mitkä sijaitsevat maanpäällä. Tyrmät ovat tarkoin vartioidut ja vartiointia on lisätty entisestään. Seinät tässä rakennuksessa on täysin lumotut, yhdenkään seinän läpi ei pääse kävelemään, vaikka olisi seinienläpikävelyn lahja. Tyrmät on suunniteltu pitämään sisällään niin maagisia ja magiaa käsitteleviä vankeja, kuin myös suurempia, fyysisesti voimakkaita vankeja. Ylimmän, maan päällä sijaitsevan kerroksen tyrmät ovat valoisia ja siistejä. Ovet ovat puisia ja niissä on pieni kurkistusreikä sisään. Kuitenkin, puisten ovien sisällä risteilee rautatankoja, joten ovea ei ole helppo rikkoa.
alemmissa kerroksissa sijaitsevat tyrmät ovat tarkoitettu pimeään sopeutuneille vangeille. Maan alla sijaitsee myös kuulustelu- ja kidutushuoneita, joihin kukaan vangeista ei varmasti halua joutua. Siinä missä ihmiset käyttävät yleensä fyysistä kidutusta, käyttävät haltiat myös psyykkistä, sekä maagista kidutusta.

Jokaisessa kerroksessa sijaitsee taukotilat vartijoille, kuten ihmistenkin tyrmissä. Taukotiloissa vartijat voivat syödä, vaihtaa kuulumisia, levätä ja jopa nukkua. Jokaisessa taukotilassa on aina vähintään muutama sotilas paikalla. Yksikään kerros ei koskaan ole täysin ilman vartijoita.

Valvoja: Crimson

  • Tiedotteet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • TNF 3.0
    Kirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2022, 19:48
    1 Vastaukset
    6239 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    21 Elo 2022, 15:22
  • Foorumin päivitys
    Kirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2021, 16:47
    3 Vastaukset
    10365 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Tammi 2022, 14:36

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron