Metsä

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

  • Tiedotteet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • TNF 3.0
    Kirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2022, 19:48
    1 Vastaukset
    6239 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    21 Elo 2022, 15:22
  • Foorumin päivitys
    Kirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2021, 16:47
    3 Vastaukset
    10365 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Tammi 2022, 14:36
  • Aiheet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • Taikatemppuja part2
    1, 2, 3Kirjoittaja Ivy » 18 Helmi 2008, 23:03
    39 Vastaukset
    4106 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    24 Helmi 2008, 18:09
  • Jatkoa "Pako"
    Kirjoittaja Anonymous » 30 Tammi 2008, 16:44
    8 Vastaukset
    1203 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Anonymous Näytä uusin viesti
    07 Helmi 2008, 00:06
  • Etsimässä jotain
    1, 2Kirjoittaja Dudeboy » 02 Helmi 2008, 19:32
    28 Vastaukset
    3082 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dudeboy Näytä uusin viesti
    04 Helmi 2008, 21:12
  • Ihmisiä?
    1, 2, 3Kirjoittaja Aksutar » 23 Tammi 2008, 18:01
    38 Vastaukset
    4204 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    26 Tammi 2008, 19:45
  • Rikollista meininkiä
    1, 2Kirjoittaja Dudeboy » 17 Tammi 2008, 23:05
    15 Vastaukset
    1915 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    18 Tammi 2008, 18:39
  • Oma reviiri //Dude tänne//
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Anonymous » 10 Joulu 2007, 21:54
    50 Vastaukset
    4324 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Anonymous Näytä uusin viesti
    12 Joulu 2007, 19:22
  • Karkulainen
    Kirjoittaja Anonymous » 06 Joulu 2007, 15:35
    13 Vastaukset
    1513 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    09 Joulu 2007, 10:42
  • Run and ran, but never found... part 3
    Kirjoittaja Anonymous » 07 Joulu 2007, 12:55
    10 Vastaukset
    1184 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Anonymous Näytä uusin viesti
    08 Joulu 2007, 19:05
Edellinen

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron