Metsä

Mättäitä, puskia, kiviä, havu- ja lehtipuita, kukkuloita. Mitä ikinä metsä pitääkään sisällään. Metsän reunat ovat tasaista, usein lehtimetsää, mutta mitä syvemmälle metsään vaeltaa, sitä hankalammaksi ja aaltoilevammaksi maasto muuttuu. Metsää on silmänkantamattomiin, aina Cryptin etelärannikolta pohjoiseen, Kleth vuorille ja niistä eteenpäinkin.
Metsästä löytyy vaikka mitä enemmän ja vähemmän mukavaa. Pohjoisemmasta metsästä löytää melko usein raunioituneita kivirakennuksia, jäänteitä kylistä. Metsästä löytyy kuitenkin myös toimivia, pieniä kyliä, joista suurin osa on ihmisten hallinnassa. Osa kylistä on täysin ihmisten asuttamia, osa taas koostuu suurimmaksi osaksi taruolennoista. Haltioilla ei ole yksittäisiä kyliä pitkin metsää, vaan heillä on yksi, suuri kylä piilossa metsässä.
Käräjäkivet ovat yksi tunnetuimmista muinaispaikoista metsässä. Käräjäkivet ovat suurehko rinki isoja, istumakelpoisia kiviä, joiden keskellä on yksi isompi, pöytää muistuttava järkäle.

Viimeisimmän tannersodan jälkeen haltiat ovat ottaneet metsää haltuunsa. Yksin liikkuvien ihmisten on parasta varoa haltioiden partioivia joukkoja. Myös ihmisten karavaanien, jotka käyttävät metsäteitä, pitää varoa haltioita. Haltiat eivät kuitenkaan ole ainoa uhka metsäteillä ja poluilla. Satunnaiset maantierosvot vaanivat pahaa-aavistamattomia uhrejaan vakiopaikoissaan.
Metsäteitä on rutkasti. Suurin osa niistä on tarpeeksi leveitä ja hyväkuntoisia vankkureille, jotka saattavat matkata kylien välillä, jopa kaupunkiin. Teitä menee aina eteläisimmästä päästä pohjoiseen. Metsätiet ovat kauppiaiden suosima reitti maantierosvoista huolimatta, sillä arojen tiet ovat alttiita lentävien olentojen, kuten lohikäärmeiden hyökkäyksille.

Valvoja: Crimson

  • Tiedotteet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • TNF 3.0
    Kirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2022, 19:48
    1 Vastaukset
    6260 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    21 Elo 2022, 15:22
  • Foorumin päivitys
    Kirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2021, 16:47
    3 Vastaukset
    10389 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Tammi 2022, 14:36
  • Aiheet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • Kuulin puskaradiosta || Pappis
    1, 2Kirjoittaja Aksutar » 15 Marras 2011, 17:37
    15 Vastaukset
    902 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    08 Helmi 2012, 18:55
  • Tunkeilija || varattu
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 10 Joulu 2011, 21:06
    25 Vastaukset
    966 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    02 Helmi 2012, 22:33
  • Tänään veri maalaa taivasta
    Kirjoittaja syaniidikissa » 16 Marras 2011, 22:00
    11 Vastaukset
    601 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    01 Helmi 2012, 12:32
  • Beat my bony ass! || Suski
    1, 2Kirjoittaja Aksutar » 26 Tammi 2012, 19:01
    20 Vastaukset
    1013 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    28 Tammi 2012, 19:44
  • Susien kohtaaminen
    1, 2, 3Kirjoittaja Demintty » 23 Marras 2011, 19:05
    36 Vastaukset
    1157 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    26 Tammi 2012, 14:27
  • Rauhanrikkoja... [sov.]
    1, 2Kirjoittaja Templer » 04 Joulu 2011, 13:40
    24 Vastaukset
    1031 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Templer Näytä uusin viesti
    22 Tammi 2012, 19:12
  • Bring it on! || Lotdow
    Kirjoittaja Aksutar » 11 Syys 2011, 19:31
    2 Vastaukset
    291 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    22 Tammi 2012, 00:20
  • Mökin lämmössä // Jatkoa
    Kirjoittaja jester » 22 Joulu 2011, 21:26
    6 Vastaukset
    321 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja jester Näytä uusin viesti
    21 Tammi 2012, 19:17
  • Keppostelua, skeptisyyttä ja hirveyttä || Ventus-setä
    Kirjoittaja Crimson » 19 Marras 2011, 17:48
    14 Vastaukset
    550 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    16 Tammi 2012, 11:36
  • Ansassa //sovittu
    Kirjoittaja Mysterious » 31 Joulu 2011, 20:16
    2 Vastaukset
    240 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Mysterious Näytä uusin viesti
    04 Tammi 2012, 00:42
  • Luonnonlapsi
    1, 2Kirjoittaja Etta » 08 Elo 2011, 18:48
    20 Vastaukset
    665 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    02 Tammi 2012, 19:02
  • Mitä mä tein viime yönä?!//Jatkoa
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Pappis » 14 Joulu 2011, 16:28
    51 Vastaukset
    1576 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja VaivainenLepakko Näytä uusin viesti
    19 Joulu 2011, 22:38
  • Työn häiritsijä // harlekiini
    Kirjoittaja Ventus-setä » 09 Joulu 2011, 18:18
    9 Vastaukset
    488 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja harlekiini Näytä uusin viesti
    19 Joulu 2011, 00:25
  • Apua kaivattaisiin...
    Kirjoittaja Onzki » 20 Heinä 2011, 21:33
    10 Vastaukset
    641 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Onzki Näytä uusin viesti
    14 Joulu 2011, 17:42
  • Cunning fox and mysterious elf // jatkoa
    1, 2Kirjoittaja Forte » 04 Joulu 2011, 20:46
    19 Vastaukset
    671 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    13 Joulu 2011, 20:03
  • Kun on kylmää ja pimeää...
    Kirjoittaja Medai » 14 Marras 2011, 20:42
    8 Vastaukset
    361 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Medai Näytä uusin viesti
    13 Joulu 2011, 11:13
  • Kylmässä aamussa ||varattu
    Kirjoittaja Lotdow » 02 Loka 2011, 18:08
    2 Vastaukset
    241 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    03 Joulu 2011, 20:43
  • Mökötystä & Naurua
    1, 2, 3, 4, 5Kirjoittaja Onzki » 17 Syys 2011, 20:55
    63 Vastaukset
    1807 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    25 Marras 2011, 09:53
  • On aika kostaa
    1, 2Kirjoittaja suskari » 23 Syys 2011, 21:46
    29 Vastaukset
    1000 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Kitty Näytä uusin viesti
    22 Marras 2011, 18:16
  • Ei se huomannut, varmaan..||Ylva!
    1, 2, 3Kirjoittaja Demintty » 04 Loka 2011, 14:54
    30 Vastaukset
    1031 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    21 Marras 2011, 23:12
  • Omankäden Oikeutta (Sovittu)
    1, 2, 3Kirjoittaja Ylva » 31 Loka 2011, 19:58
    30 Vastaukset
    1362 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    21 Marras 2011, 21:25
  • Tapaamme jälleen || Demintty
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 29 Loka 2011, 11:51
    24 Vastaukset
    958 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    21 Marras 2011, 20:44
  • Palkkamurhaajien kohtaaminen
    1, 2, 3Kirjoittaja syaniidikissa » 11 Marras 2011, 19:16
    30 Vastaukset
    923 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja syaniidikissa Näytä uusin viesti
    17 Marras 2011, 23:42
  • Susia?
    Kirjoittaja Ylva » 04 Loka 2011, 19:47
    11 Vastaukset
    477 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    17 Marras 2011, 19:53
  • Ai että on hianoo (Ylva)
    Kirjoittaja Submarine » 26 Loka 2011, 19:03
    7 Vastaukset
    305 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    16 Marras 2011, 23:50
  • Hiisi vieköön || Suskari
    Kirjoittaja Aksutar » 29 Loka 2011, 00:15
    9 Vastaukset
    432 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    15 Marras 2011, 22:09
  • Kävelyllä, ruokaa etsimässä vain || Nya
    Kirjoittaja suskari » 25 Loka 2011, 22:25
    7 Vastaukset
    392 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    14 Marras 2011, 12:14
  • Puoliveristen puolella
    1, 2Kirjoittaja Kitty » 03 Loka 2011, 17:50
    17 Vastaukset
    986 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Marras 2011, 22:51
  • Kepposia kerrakseen || varattu
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 06 Marras 2011, 14:34
    23 Vastaukset
    748 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ventus-setä Näytä uusin viesti
    10 Marras 2011, 11:45
  • Outo tutustuminen || Nya
    1 ... 4, 5, 6Kirjoittaja Ventus-setä » 11 Loka 2011, 12:07
    81 Vastaukset
    2232 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    09 Marras 2011, 11:49
  • Haltioissaan
    1, 2Kirjoittaja Ylva » 09 Loka 2011, 00:11
    29 Vastaukset
    1032 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    31 Loka 2011, 19:17
  • Tikku tassussa
    Kirjoittaja Sands » 12 Loka 2011, 18:38
    10 Vastaukset
    813 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Sands Näytä uusin viesti
    31 Loka 2011, 17:25
  • Hidas kuolema || Lotdow
    1, 2Kirjoittaja Ventus-setä » 20 Loka 2011, 19:11
    18 Vastaukset
    712 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ventus-setä Näytä uusin viesti
    22 Loka 2011, 11:52
  • Promised journey
    1 ... 10, 11, 12Kirjoittaja Janni » 10 Touko 2011, 23:19
    179 Vastaukset
    5148 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dogster Näytä uusin viesti
    08 Loka 2011, 19:26
  • Telttailu tuokio ||Crimson
    1, 2, 3Kirjoittaja Lotdow » 13 Syys 2011, 19:32
    42 Vastaukset
    1676 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    03 Loka 2011, 13:38
  • Virhearvio ||varattu
    1, 2, 3Kirjoittaja Lotdow » 30 Syys 2011, 21:05
    31 Vastaukset
    1228 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ventus-setä Näytä uusin viesti
    01 Loka 2011, 22:49
  • Hei hauva, tahdotko leikkiä? || Aksu!
    1, 2Kirjoittaja suskari » 25 Syys 2011, 19:51
    20 Vastaukset
    997 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    01 Loka 2011, 13:32
  • Ihatus ensi tippumalta?
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Demintty » 29 Elo 2011, 18:40
    46 Vastaukset
    1416 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    22 Syys 2011, 20:11
  • Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.
    1, 2Kirjoittaja Kitty » 31 Elo 2011, 15:59
    27 Vastaukset
    801 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    13 Syys 2011, 17:17
  • Varasko? || Sov.
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Templer » 29 Heinä 2011, 12:42
    59 Vastaukset
    1978 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    03 Syys 2011, 13:16
  • Ready, set, fire! ||Varattu
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 19 Elo 2011, 21:55
    26 Vastaukset
    1003 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    01 Syys 2011, 19:50
  • Slip and Slide.
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Kitty » 06 Elo 2011, 11:36
    46 Vastaukset
    1615 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Kitty Näytä uusin viesti
    30 Elo 2011, 22:01
  • Tarvitsetko apua? || Aksu
    Kirjoittaja suskari » 15 Elo 2011, 14:32
    12 Vastaukset
    540 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    29 Elo 2011, 22:25
  • Yksinäisyyttäkö vain??// Vapaa liittyminen
    1, 2Kirjoittaja Nya » 16 Elo 2011, 13:21
    21 Vastaukset
    947 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    23 Elo 2011, 19:22
  • Why hello there || sovittu
    1, 2Kirjoittaja Aksutar » 15 Kesä 2011, 14:26
    21 Vastaukset
    943 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Kitty Näytä uusin viesti
    17 Elo 2011, 15:13
  • Yhteinen pakohetki
    Kirjoittaja Rame » 10 Touko 2011, 21:31
    13 Vastaukset
    732 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    14 Elo 2011, 15:35
  • Raunioiden hirviö
    1, 2, 3, 4, 5Kirjoittaja Sands » 27 Touko 2011, 17:14
    72 Vastaukset
    3398 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Sands Näytä uusin viesti
    05 Elo 2011, 18:21
  • Älä aliarvioi vastusta.
    Kirjoittaja Kitty » 15 Kesä 2011, 10:01
    9 Vastaukset
    768 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    20 Heinä 2011, 10:16
  • Haltija ja Pimeähaltija..
    Kirjoittaja Demintty » 21 Kesä 2011, 11:27
    12 Vastaukset
    618 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    19 Heinä 2011, 20:34
  • Pelastus || Aksu
    1, 2Kirjoittaja suskari » 27 Kesä 2011, 22:39
    20 Vastaukset
    1054 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    18 Heinä 2011, 00:12
EdellinenSeuraava

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 11 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron