Järvet ja lammet

Quinn metsästä löytyy suurempaa ja pienempääkin rutakkoa, joista ihan jokaiseen ei ehkä kannata onkivapaansa heittää. Järviksi voi laskea vain harvan, sillä yksikään ei kovin isoksi ole ehättänyt kasvaa. Kuitenkin suurin järvistä tunnetaan nimellä Aodhá joka suurimman metsäaukean tavoin on haltioiden nimeämä. Aodhá sijaitsee syvällä Quinn metsässä ja on kooltaan niin suuri, että vastarannalle ei ihan ihmisen silmin tarkasti näe. Vesi on kirkasta ja puhdasta, viileää kovin usein. Järvi on niin syvä, ettei kukaan voi olla varma mitä sen pohjassa on.... Ellet sitten satu olemaan taruolento, joka siellä pohjassa asustaa. Aodhá on järvistä myös kalarikkain, siinä asustaa paljon niin tavallisia kuin taruolennoksi lueteltavia kaloja, joista osa on vain kulkumatkalla järven poikki Meinradia seuraillen. Muodoltaan järvi on soikeahko ja Meinrad, joka laskee järveen pohjoisesta ja etelästä jatkaa matkaansa metsän halki kohden Aear merta.
Talvisin järvi jäätyy kauttaaltaan niin paksusti, lukuun ottamatta niitä alueita, joilla Meinradin virta pitää jäät ohuina.

Valvoja: Crimson

  • Tiedotteet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • TNF 3.0
    Kirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2022, 19:48
    1 Vastaukset
    6239 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    21 Elo 2022, 15:22
  • Foorumin päivitys
    Kirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2021, 16:47
    3 Vastaukset
    10365 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Tammi 2022, 14:36
  • Aiheet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • You help me, I help you
    1, 2Kirjoittaja Aksutar » 31 Joulu 2016, 05:10
    27 Vastaukset
    11745 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    02 Kesä 2018, 21:16
  • Mellon
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 22 Touko 2013, 22:10
    22 Vastaukset
    11845 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    20 Syys 2015, 22:36
  • Losing control means surrendering //Nipustinn
    1, 2Kirjoittaja Suzume » 10 Touko 2015, 16:03
    15 Vastaukset
    11085 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nipustin Näytä uusin viesti
    24 Elo 2015, 21:19
  • Järvellä
    1, 2Kirjoittaja Nahkis » 19 Heinä 2014, 18:36
    24 Vastaukset
    11742 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nahkis Näytä uusin viesti
    04 Elo 2014, 00:51
  • Gliding on the aqua// Nya
    Kirjoittaja Sutittaja » 29 Huhti 2013, 18:06
    9 Vastaukset
    10415 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nya Näytä uusin viesti
    16 Loka 2013, 17:35
  • Yllättävä sattuma (Mohnake)
    Kirjoittaja Ylva » 18 Touko 2012, 14:58
    12 Vastaukset
    10640 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    21 Tammi 2013, 18:05
  • Prince Charming save the Dragon! (Aksu)
    Kirjoittaja Ylva » 07 Joulu 2012, 17:42
    7 Vastaukset
    10456 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    11 Tammi 2013, 16:02
  • Ha! Ja minähän olen parempi kuin sinä! [varattu]
    Kirjoittaja Templer » 24 Maalis 2012, 20:24
    8 Vastaukset
    10531 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Templer Näytä uusin viesti
    03 Tammi 2013, 20:08
  • Sukeltajamadot ja tuorejuustoa (Lotdow)
    1, 2Kirjoittaja Agna » 26 Touko 2012, 11:41
    19 Vastaukset
    11684 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    25 Loka 2012, 17:08
  • Stick and Stone.
    Kirjoittaja Kitty » 30 Heinä 2012, 18:16
    3 Vastaukset
    10266 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Crimson Näytä uusin viesti
    27 Elo 2012, 13:47
  • Vedessä || varattu
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 05 Maalis 2012, 16:32
    20 Vastaukset
    11789 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotdow Näytä uusin viesti
    23 Touko 2012, 21:45
  • Peilityyni
    1, 2Kirjoittaja Lotus » 18 Huhti 2012, 21:56
    24 Vastaukset
    12011 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Lotus Näytä uusin viesti
    03 Touko 2012, 20:21
  • Pesuhetki ((Varattu))
    1, 2Kirjoittaja Ylva » 16 Marras 2011, 15:35
    17 Vastaukset
    11542 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ylva Näytä uusin viesti
    16 Tammi 2012, 12:17
  • Ota ahven. Tai kaksi. Tai vaikkapa kolme//varattu
    1, 2Kirjoittaja Pappis » 25 Kesä 2011, 22:27
    25 Vastaukset
    12209 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Nipustin Näytä uusin viesti
    27 Marras 2011, 06:34
  • Kuutamon hopeoima järvi
    Kirjoittaja Ros » 11 Elo 2011, 07:48
    7 Vastaukset
    10483 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    25 Syys 2011, 15:43
  • Aaltoja!
    1, 2Kirjoittaja Lotdow » 22 Heinä 2011, 11:00
    19 Vastaukset
    11895 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Demintty Näytä uusin viesti
    11 Elo 2011, 13:42
  • Saalistajasta saalis || Wolf!
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja suskari » 12 Heinä 2011, 20:18
    45 Vastaukset
    12800 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Templer Näytä uusin viesti
    30 Heinä 2011, 11:27
  • Yhteistyö on voimaa! //sov.
    1, 2, 3, 4, 5Kirjoittaja Niehku » 17 Huhti 2011, 18:37
    63 Vastaukset
    13861 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Karasuman Näytä uusin viesti
    12 Kesä 2011, 18:07
  • Jään ja veden henget. [sov]
    1, 2Kirjoittaja Dogster » 23 Elo 2010, 18:19
    21 Vastaukset
    12015 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dogster Näytä uusin viesti
    10 Maalis 2011, 23:45
  • Bring it on, honey //Koiruli<3
    1, 2Kirjoittaja Pappis » 08 Tammi 2011, 20:46
    20 Vastaukset
    12055 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    23 Helmi 2011, 15:45
  • Puhdistus todellisuudesta (Melia)
    Kirjoittaja Mayhemfilia » 07 Syys 2010, 23:40
    9 Vastaukset
    10536 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Melia Näytä uusin viesti
    20 Syys 2010, 12:38
  • löytöjä (sovittu)
    1, 2Kirjoittaja Eeli » 07 Maalis 2010, 18:36
    18 Vastaukset
    12028 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Ay Näytä uusin viesti
    03 Elo 2010, 22:45
  • Rasittavia ovat lapset pienet || vapaa
    Kirjoittaja Totopo » 27 Maalis 2010, 11:32
    7 Vastaukset
    10628 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Pappis Näytä uusin viesti
    02 Huhti 2010, 14:16
  • Ilta kävely ja jäitä
    1, 2, 3Kirjoittaja suskari » 31 Tammi 2010, 21:51
    42 Vastaukset
    13024 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja suskari Näytä uusin viesti
    16 Helmi 2010, 22:09
  • Veden äärellä (Sovittu)
    1, 2Kirjoittaja Submarine » 22 Loka 2009, 12:02
    27 Vastaukset
    13497 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Submarine Näytä uusin viesti
    26 Marras 2009, 20:41
  • Toinen toistaakin hullumpi || Rakki
    1, 2Kirjoittaja suskari » 26 Touko 2009, 17:31
    27 Vastaukset
    14120 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Dogster Näytä uusin viesti
    08 Syys 2009, 15:40
  • aahh.. metsäjärvi.
    1, 2Kirjoittaja kuutamo » 06 Elo 2008, 19:16
    23 Vastaukset
    13868 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja NOVITAR Näytä uusin viesti
    27 Loka 2008, 16:32
  • Haltian vierailu
    1, 2Kirjoittaja Arilyn » 23 Touko 2008, 22:55
    24 Vastaukset
    13843 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Arilyn Näytä uusin viesti
    03 Syys 2008, 17:20
  • vettä
    1, 2, 3, 4Kirjoittaja Aksutar » 23 Touko 2008, 21:10
    46 Vastaukset
    6939 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Miwra Näytä uusin viesti
    10 Heinä 2008, 19:23

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron