Luolastot ja käytävät

Vuoren sisälle johtaa montakin käytävää, jotka on ajan myötä louhittu vuoreen. Luolastoihin ja käytäviin on helppo eksyä, ellei osaa reittiä itse suurelle rautaportille, jonka kautta pääsee kääpiöiden kaupunkiin. Suurin osa käytävistä ovat pimeitä, joten oma soihtu on suositeltava varuste, ennen kuin astut sisään. Villieläimiä luolista ei löydy, mutta eksymisen vaara on suuri. Jos kuitenkin osaat seurata melko huomaamattomia kaiverruksia käytävien seinissä, löydät varmasti kaupungin portille.
Lähempänä porttia saattaa löytää luolista köyhiä, louhittuja asuntoja ja muutamia putiikkeja, joissa kääpiöiden vähäosaisimmat pitävät majaa ja yrittävät elantoaan hankkia. Kaikki matkamiehet eivät pääse itse kaupunkiin sisään, joten tätä slummi aluetta voi käyttää hyödykseen sisäänpääsyä odotellessa.

Valvoja: Crimson

  • Keskustelualue
    Aiheet
    Viestit
    Uusin viesti
  • käytävät ja luolastot
    Vuoren sisälle johtaa montakin käytävää, jotka on ajan myötä louhittu vuoreen. Luolastoihin ja käytäviin on helppo eksyä, ellei osaa reittiä itse suurelle rautaportille, jonka kautta pääsee kääpiöiden kaupunkiin. Suurin osa käytävistä ovat pimeitä, joten oma soihtu on suositeltava varuste, ennen kuin astut sisään. Villieläimiä luolista ei löydy, mutta eksymisen vaara on suuri. Jos kuitenkin osaat seurata melko huomaamattomia kaiverruksia käytävien seinissä, löydät varmasti kaupungin portille.
    Valvoja: Crimson
    1 Aiheet
    11 Viestit
    Uusin viesti Kirjoittaja Agna Näytä uusin viesti
    14 Heinä 2013, 18:32
  • Slummi tori
    Kääpiöiden kaupungin porteilla on tori, jossa kauppiaat, jotka eivät sisään päässeet, myyvät tavaroitaan. Myös köyhemmät kansalaiset asustavat porttien ulkopuolella, kallioon louhituissa asunnoissa. Torilla kiertää monta vartijaa varmistamassa, ettei minkäänlaista sekasortoa synny kaupungin porteilla.
    Valvoja: Crimson
    0 Aiheet
    0 Viestit
    Ei viestejä
     
  • Louhokset
    Pitkin vuorta löytyy louhos jos toinenkin, jossa kääpiöt louhivat arvokkaita mineraaleja sekä jalokiviä. Louhoksista osa on jo hylättyjä, kun taas toiset tarkoin vartioituja, eikä niille päästetä ketään ylimääräistä.
    Valvoja: Crimson
    0 Aiheet
    0 Viestit
    Ei viestejä
     
  • Tiedotteet
    Vastaukset
    Luettu
    Uusin viesti
  • TNF 3.0
    Kirjoittaja Aksutar » 19 Kesä 2022, 19:48
    1 Vastaukset
    6239 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    21 Elo 2022, 15:22
  • Foorumin päivitys
    Kirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2021, 16:47
    3 Vastaukset
    10365 Luettu
    Uusin viesti Kirjoittaja Aksutar Näytä uusin viesti
    13 Tammi 2022, 14:36

Paluu Etusivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelualueen oikeudet

Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi

cron