Ihmisiä, Koiria, ja Susia [sov]

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Ay » 04 Maalis 2010, 21:15

Rauhallisena Sil odotteli, vaikka uskoi, että Ketulla oli kiireinen päivä. Nopeasti tilanne meni todella nopeasti. Häkeltyneenä Sil katsoi, kuinka Kettu antoi hänelle mukin missä oli jotain lääkettä. Ennen, kuin toinen ehtisi puhua tekijä häipyi. Surullisena, mutta ymmärtäväisenä hän katsoi kuppia. Raskaasti Sil huokaisi, koska tässä hän oli ollut tunnin ylimääräistä. Varovasti mies nousi ja asetti kupin pöydälle ottamatta sitä. Lääkettä ei juotu vaan pistettiin suoraan vereen. Pää alhaana asteli ovesta ulos. Hän ei viittynyt sotkeat toisen yrtien paikkaa ja muutenkin sotkea toisen elämään. Eihäntä tarvitse olla laisinkaan maailmassa. Samassa Sil jätti ystävällisesti jätti minkä Kettu oli antanut viittaansa oven narikkaan. Alostomana ja negatiivisena Sil meni etsimään jotakin mikä voisi auttaa häntä tässä maailmassa. Katseita ei ollut näin myöhään ollut paljon niin pienetkin katseet olivat hänelle aaveita.

//Ok. Kiitos pelistä//
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

Edellinen

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron