Suostu, tai... || Rakki

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Dogster » 13 Tammi 2010, 16:03

Splinter, Hopeasilmä

Splinter kääntyi katsomaan Jackia kun tuo sanoi mistä oli kyse, ja kääntyi sitten katsomaan, mitä tästä vielä seuraisi. Hänellä kun oli hieman... Huonoja kokemuksia erillaisista tappeluista. Harjoitukset, ja tositilanteet menivät vielä, mutta muuten hänellä oli vaikeuksia ymmärtää leikkitappeluita. Niissä ei ollut mitään järkeä, näin häneltä kysyen. Kai johtui siitä, ettei leikkejä ymmärtänyt. Koskaan leikkinyt tai pelannutkaan mitään niistä. Koskaan.

Hopea naurahti hiljaa, kun voittaja selvisi. Eikö se voimasuhde ollut ilmankin selvä? No Jackin ja Ricon välillä ero oli minimaalinen... Kuka tiesi, jos Ricolla onnistaisi, ehkä tuo voittaisikin. Jackilla tosin oli kokemus ja ikä puolellaan.
"Ensi kerralla Luca.", haltia hymähti koiralle, vaikkei tuo häntä varmaan arvostanutkaan. Ei voi mitään, kaikkia ei voi miellyttää, vaikka kuinka koettaisi. Jack kuitenkin mainitsi ruuan... ja Splinter vaihtoi puheenaihetta omalta kohdaltaan. Häntä hieman nolotti, eräästä nimettömästä syystä...
"Jack olisiko sinulla kynää ja paperia? Minun pitäisi tehdä parit lakselmat sitä loitsua varten, ja-"
"Splinter on kasvissyöjä.", Hopea sanoi ennenkuin Splinter sai puheen aihetta vaihettua. Poika punastui rajusti, ja potkaisi miestä jalkaan. "Mokoma! Pitääkö se kaikille kertoa!?", hän ärähti haltialle, joka vain naurahti. Ei se potku sattunut ei, mutta kun toisen käytös nauratti.
"Itse olit sen verran nolostunut, että jonkun piti se sanoa.", puolidemoni selitti rauhallisesti harmistuneelle pojankoltiaiselle, joka siirsi katseen jonnekkin päin seinää, ettei tarvitsisi katsoa että oliko kukaan revennyt nauruun... Kyllä hän sen kuulisi...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2010, 17:52

Voihan se voimansuhde olla jo ihan selvä Lucan ja Ricon välillä, mutta uskoiko Hopea todellakin että tavallinen koira- tässä tapauksessa Luca- ajattelisi niin pitkälle koiran aivoillaan? Ei todellakaan ja voimain mittelö oli silloin ihan väistämätöntä.. vaikka Rico nyt olikin jo tajunnut kumpi tässä oli vahvempi, piti Lucan haastaa tulija.

Luca katsahti haltian suuntaan kun tuo lausui koiran nimen, muusta Luca ei ymmärtänyt tuon taivaallista. Mutta ei koira ollut myöskään iloinen nähdessään haltian vaan otti ja aloitti jälleen räksyttämisen, eikä se ollut mitään ystävällistä haukkumista. Kalma tuijotti hetken Lucaa hiljaa ja nappasi tuota sitten kaulan sivusta kiinni kipeästi selättäen koiran lattialle, käskien tuota olemaan hiljaa.. Se toimi ja Luca hiljeni kuin taikaiskusta jääden lattialle makaamaan häntä kopien välissä.
Aavekoiran katse siirtyi ensin Splinteriin ja sitten Hopeaan joka teki mieleinkiintoisen paljastuksen, mutta.. Ei, ei se saannut Kalmaa tai edes Ricoa nauramaan kumpikin vain katsahtivat toisiaan ja Kalma vain ja ainostaan hymähti pienesti.
"Eiköhän sinulle jotakin löydy... mikäli syöt porkkanaa?" Kalma kysyi pienen hiljais elon jälkeen. Porkkanaa? No se oli ehkä hassua, mutta Kalma piti porkkanasta, niitä oli kiva nakerrella etenkin jos ne olivat makeita ja tuoreita. Sääli vain ettei hänen vatsansa kestänyt hirveitä määriä..
"Mitäs sinä syöt?" Kalma kysyi vuorostaan Hopealta, sillä ei ollut ihan varma mitä haltiat ylipäätänsä söivät. Tuo ihmisen kaltainen laji kuitenkin oli Kalmalla hyvin vieras ja uusi tuttavuus.. ja ainoa asia minkä Kalma oli oppinut noista kantapään kautta, että nuo ovat ainakin hiton ylpeää porukkaa. Ei järki paljoa päätä pakota.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 13 Tammi 2010, 18:24

Splinter, Hopeasilmä

Splinter nyökkäsi, vaikka olikin hieman nolostunut, edelleen. Kyllähän hän porkkanoita nakerteli, niitä oli kiva narskuttaa. Varsinkin jos ne olivat raakoja. Keitetyt eivät menneet niin hyvin, mutta viipaloidut, ja paistetut... Jep, nekin menivät.

Hopea kohautti hartioitaan.
"Vähän sitä mitä tarjotaan... Haltiakylässä ruoka on aika kasvispitoista, mutta minulle kelpaa mainiosti vähän lihaisampikin ruokavalio.", hän virnisti pienesti, ja Splinter näki tässä täydellisen tilaisuuden pieneen takaisin maksuun.
"Sitä se teettää kun on puoliksi demoni.", hän naljaisi, vaikka näkikin että ihan ystävällisessä mielessä hän väitteli. "Kasvissyöjä hiljaa.", Hopea tuhahti pojalle, joka mutristi huuliaan.
"Kyllä minä kalaakin syön!", hän vastasi, ja painoi kädet puuskaan rintakehälleen, näyttäen hiukkasen ylpeältä. Hopea vain huokaisi, ja painoi kätensä otsalleen, mumisten sitten jotain omiaan. Poika vain naurahti, ja meni sitten Lucan luokse, silittäen tuota pälaesta.
"Hopea ei ole paha haltia... Hiukan omalaatuinen vain.", hän selitti koiralle, vaikka tuo ei ehkä ihan tajunnut.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2010, 19:32

Kalma virnisti pienesti haltian sanoihin. "Eiköhän se järjesty." Totta kai Kalmalta aina lihaa löytyi ja vaikka mitä lihaa, valinnan varaa oli vaikka kuinka. Mutta tuskin tuo kaksijalkaisten lihaa suostui sentään syömään, tai mistäs sitä ikinä tiesi? Tai voisihan Kalma ihan huvikseen kokeilla mitä tuo tykkäisi jos hän salakavalasti tuolle syöttäisi haltian lihaa? ...tai jopa ihmisen lihaa? Sehän maistui ihan sialle, paitsi että oli väriltään paistettuna erilaisempaa, mutta eihän tuo sitä näkisi sokeudeltaan mitään.
Kalma katsahti Splinterin päälle joka mollasi haltian ruokatottumuksia ja tuhahti itsekseen.
"Olenhan minäkin lihansyöjä, etkä sano siintä mitään." Kalma naljasi pojalle takaisin ja lisäsi siihen vielä. "Ja niin on Ricokin... ilmeisesti." Kalma sanoi katsahtaen Ricon päälle joka nyökkäsi että söi myös lihaa.
"Ja Splinter kyllä minulta kalaakin löytyy jostakin jemmasta." Kalma lisäsi vielä kun Splinter sanoi syövänsä kalaa. Kai hänellä jossakin lohta oli vielä säästössä?

Luca nosti päänsä latiasta kun Splinter jälleen kerran tuli kapsuttelemaan koiraa, joka ei taaskaan tajunnut mistä tällä kertaa puhuttiin. No se olikin koiralle ihan sama, siintä oli vain tärkeää kun oli taas hyväilyn kohteena. Häntä heilui iloisena takana.

"Saatte tosin itse tehdä ruokanne, en ole palvelija." Kalma sanoi sitten. "Kaapeistä löytyy tarvitsemanne ja kysykää jos jotakin tarvitsette."
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 13 Tammi 2010, 19:55

Splinter, Hopeasilmä

Hopeasilmä naurahti noiden sanojen jälkeen, mutta Splinter ravisti päätään.
"Eri asia. Sinä sentäs et ole puoliksi haltia...", hän alkoi selittämään, kun Hopea pamautti kätensä tuon päälaelle, ja tokaisi: "Riittää siitä aiheesta."
Splinter nosti tuon käden pois, ja tuhahti. No ei sitten!

"Onnistuu.", velho vastasi, kun Jack sanoi, että ruaat pitäisi tehdä ite. Hopea kyllä näytti vähän eksyneeltä, ja tuo oli avaamassa suutaan, mainitakseen että miten sokeat muka osaa kokata...
"Minä teen sinunkin annoksen, herra Lihansyöjä.", Splinter naurahti, ja kipitti samantein keittiöön. Pari kalahdusta kertoivat, että hän oli jo työntouhussa... Hopea ravisti päätään. "En kai voi muutakaan...", hän naurahti kevyesti, samalla kun Splinter kurkkasi keittiön puolelta.
"Rico, haluatko ruvata kokkaamaan, vai teenkö minä sinullekkin?", hän kysäisi hiukan innostuneesti. Siitä oli pitkä aika kun hän oli viimeksi päässyt kokkaamaan. Poika kallisti päätään, mutta katosi sitten takaisin. Kohta alkoi kuulua hiljaista hyräilyä. Tuli lieteen, ja pääsisi hommiin... Ja kalaakin löytyi. Splinter päätti sitten paistaa kalaa sekä lihaa, molemmille omat annokset...

Hopea seisoskeli, nojasi oikeammin seinää vasten. Ja vaikka hänellä ei ollutkaan yhtä tarkkaa nenää kuin kolmella muulla huoneessa olijalla, kyllä hänkin pystyi haistamaan, mitä Splinter kokkasi.
"Ärh... pelkkää kidutusta...", hän sanoi, tarkoittaen hajua joka tuli... Nälkähän tässä tuli! Teki mieli vain mennä sinne ja napata suoraan pannulta jotain...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2010, 20:16

Splinter päätti käydä kokkaamaan? Kalma tuijotti tuota hetken aikaa vähän hätää kärsivän näköisesti ja toivoi vain mielessään ettei tuo sytyttäisi hänen kettiötään tuleen. Sen jos tekisi hän heittäisi kummatkin ihmisten käsiin! Siinähän sitten itkisivät omaa kohtaloaan kaikessa rauhassa.
"...toivon todellakin, että vaivalla rakennettu keittiö on hengissä tuon pojan jäjiltä." Kalma mumisi vilkaisten Hopean päälle joka ei óllut sen innokkaampi kuin Kalmakaan Splinterin ryhtyessä kokkaamaan. Pian tuo sitten tulikin oven raosta kysellen huolisiko Rico jotakin.
"Tietysti." Rico virnisti pienesti ja Kalma huudahti vielä pojan perään. "Kun kerta noin innostuit niin Lucallekkin voisit jotakin tehdä." Lucalla alkoi nimittäin olla ruoka-aika kohta puolin ja se näkyi: koira käveli Splinterin perässä keittiöön ja istahti siihen hellan viereen istumaan ja odottamaan jos vaikka jotakin tippuisi.

Kalma vilkasi Hopean päälle ja naurahti pienesti. "Kärsivällisyys ei taida olla vahvin puolesi?" Kalma kysyi ja jatkoi sitten. "Voisin tosin katso tässä samalla katsoa mahdolliset haavasi." Kalma sanoi noustessaan ylös.
"Käy istumaan jonnekkin niin katsotaan.." Kalma sanoi vilkaisten Hopean päälle olkansa yli. "Vai pitääkö leikkiä opaskoiraa?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 13 Tammi 2010, 20:34

Splinter, Hopeasilmä

Eihän Splinter sentään paikkoja tuleen sytyttänyt! Herranen aika ei, ei hän niin toivoton ollut! Rico huusi perään jotain myöntäilevää, ja Lucallekkin saisi tehdä jotain ruokaa. Splinter katseli kolmijalkaista koiraa, joka istui hänen vierellään, toivoen että jotain tipahtaisi.
"Aijai, eikö ole sanottu ettei saa kerjätä?", hän naurahti, ja pörrötti nopeasti koiran päälakea. Koira oli niin suloinen, ruskeilla mantelisilmillään, että Splinterille teki vaikeaa olla pudottamatta sille ties mitä herkkupaloja. Mutta ei, piti pysyä lujana!

"Jos ruuasta on kyse...", Hopea myötäili hieman, ja naurahti sitten pahoittelevasti. Ei, ei tosiaankaan, hän ei ollut kovinkaan kärsivällinen, mikä tuli ruokaan. Mies seurasi kiltisti toista, ja tuhahti jotain.
"En ole ihan niin avuton, kuin luulisi. Silmät eivät ole ainut tapa nähdä...", hän vastasi hiljaa, ja kosketti nopeasti pöydän pintaa. "Kannattaisi muuten tarkistaa pöydän takavasen jalka tästä katsottuna... Se ei ole ihan kohdillaan, ja koko pöytä saattaa romahtaa pahalla hetkellä.", hän antoi pikaisen tilanneasrvion uudestaan, ja pysähtyi sitten.
"Paitsi että haavani ovat enemmänkin... ruhjeita.", hän naurahti kuivasti.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2010, 21:30

Luca kallisti vain päätään Splinterille kun tuo sanoi, ettei saisi kerjätä.. Sitä Kalmakin oli yrittänyt parsia koirasta pois, muttei ole onnistunut. Kuten tässä nyt huomattiinkin jo. Luca ravisti päätään urahaten kun Splinter kapsutti koiraa päästä, ei nyt Luca ei halunnut mitään huomiota vaan ruokaa. Luca nousikin sitten hellan viereistä pöytää vasten seisomaan ja katsomaan mitä pannulla kenties olisi kurkotellen niiden suuntaan mustalla kirsullaan uteliaana, ja jos vaikka saisi napattua jotakin... kuumalta pannulta.

Kalma vilkasi Hopeaa olkansa yli. "Tiedän kyllä... olen joutunut itsekkin pari kertaa leikkimään sokeaa." Kalma hymähti jättäen asiasta jatkamisen siihen ja oli menossa hakemaan huoneestaan ensiapu tarvikkeíta kun haltia päätti hieman esitellä kykyään aistia ympäristöään muulla kuin pelkästään näöllä.
"Tiedän kyllä.. en ole jaksanut korjata sitä." Kalma tuhahti Hopean super hienolle suoritukselle, mikä sai ainakin Ricon vakuuttuneeksi haltian kyvyistä mutta nuorempi ei ehtinyt enempää siintä kysymäänkään kun Hopea avasi suunsa. Kalma kääntyi kokonaan ympäri vetäen kätensä lanteilleen.
"Haluaako herra kenties sitten kävellä kylään takaisin tuon näköisenä... olet ihan nyrkkelysäkin näköinen." Kalma kivahti loukkaantuneena. "ja ole hyvä ja käy istumaan jos hoitoa haluat." Kalma lisäsi jääden katsomaan haltian päälle toruvasti. Tuohan oli pahempi suustaan kuin hän ikinä on ollut..

"Tuota... Miten teit äskeisen arviosi?" Rico uskaltautui kysyä siihen väliin ja Kalma vilkasi tuohon vain välinpitämättömästi tuhahtaen.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 13 Tammi 2010, 21:47

Splinter, Hopeasilmä

Koira sitten nousikin ylös pöytää vasten, nuuski kuumaa pannua. Ja tietysti poika säikähti, että koira polttaisi kielensä tai jotain! Splinter antoi koirankuonon sivuun luunapin, ja torui sitten koiraa sormenliikkeellä.
"Hyi Luca. Olisit voinut satuttaa itsesi.", velho torui, mutta heltyi sitten. Hän kumartui koirantasolle, ja otti sitä niskasta hellästi kiinni, katsoen koiraa silmiin. "No hyvä on, mutta älä kerro Jackille.", hän sanoi, iski silmää, ja nappasi pöydältä jäämä palan, joka oli herkullinen varmasti koiran mielestä, mutta myös sitkeää. Ainakin sen syömisessä menisi kauan... Ellei tuo nielaisisi sitä kokonaisena.

"Hyvä on, hyvä on, jos vaadit.", puolidemoni nosti kätensä kevyesti ylös antautumisen merkiksi. Tehdään niinkuin pomo sanoo. Hopea käveli ensimmäiselle istuinpaikalle minkä löysi, joka taisi pehmeydestä päätellen olla nojatuoli. Siihen istuuntui, ja antoi toisen tehdä mitä mieli teki. Huhhuijaa, mitä vielä...
"Hmm? Ai miten?", mies vastasi Ricolle kysymyksellä, ja hymähti sitten.
"Pystyn tuntemaan ilman ja maan värähtelyt. Sen avulla pystyy määrittämään vaikka mitä... Kuten vihollisten määrän, olinpaikan, ja ryhmittelyn. Ja jäljittää myös, jos tietää millaista askellajia etsii.", Hopea vastasi, ja kokeili sormillaan ilmaa. "Mutta on siitä haittaakin... Näin lähietäisyydellä pystyn tuntemaan jokaisen hengityksen, ja se vähän häiritsee. Onneksi olen jo tottunut.", puolidemoni virnisti lopussa. Jep, kyllä hän tottunut oli jo aikoja sitten.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 13 Tammi 2010, 22:34

Luca vinkasi kun Splinter päätti sitten uteliasta ja nälkäistä koiraa napauttaa kuonoon, jonka jälkeen koira hyppäsikin lattialle takaisin jääden siihen katsomaan Splinteriä loukkaantuneena. Tosin Luca tiesi ettei Kalmaltakaan tuon kummoista vastausta olisi tullut jos tuo olisi yrittänyt pannulta ruokaa viedä.
Poika kumartui koiran tasolle, joka meinasi jo että saisi satikutia siintä hyvästä että oli hyppinyt pöydällä, mutta sen sijaan koira saikin herkullisen liha palan. Koiran höntä heilahti muutaman kerran ja totta kai koira nappasi liha palan suuhunsa.. ja käveli olohuoneen puolelle se suussaan..

Kalma hymähti kun arvon haltia vihdoinkin suostui hänen hoidettavaksi ja meni sitten huoneeseensa hakemaan pyyhkeen ja jonkun vadin mihin laittaa vettä, lämmintä vettä jolla voisi putsata tuon ruhjeet. Paikkaamista ja sidenharsoja tuskin tarvittiin tässä tapauksessa..
Kalma oli menossa keittiöön pyytämään Splinteriä lämmittämään samalla vettä, mutta eteen pöllähtikin Luca jolla oli liha pala suussa. Kalma tuijotti koiraa astetta murhaavammin, muttei tehnyt mitään. Tuskin olisi koiran vika.
"SPLINTER!!" Kalma räjähti pojalle ja oli siinä ja siinä ettei Kalma motannut tuota rautasen vadin kanssa päähän, jätti nyt kuitenkin tekemättä kun tuo kokkkaamassa oli. "Lucalle ei anneta ruokaa muuta kuin kulhosta, en halua että se oppii kerjäämällä saamaan haluamansa.." Kalma räyhäsi Splinterille lihan annosta.. vaikka se nyt kuulostikin pikku teolta saattaisi Kalmalta mennä monen päivän harjoitus hukkaan, kun pikku herra päättää antaa koiralle ruokaa jo omia aikojaan.
"Niin ja lämmitä vettä, pannu on kaapissa. Ei tarvitse paljoa." Kalma komensi huikaisten kaapin suuntaan missä pannu oli ja meni takaisin olohuoneen puolelle katsellen murhaavasti Lucaan joka vaikutti hyvinkin iloiselta lihaansa.

Rico kuunteli kiinnostuneen haltian juttuja ja käveli hieman lähemmäs tuota jääden istumaan koirana tuon lähelle. "Niin tarkka tuntoaisti?" Rico kysyi lähinnä tuumaten ja lisäsi siihen vielä oman kysymyksensä. "Pystytkö täältä maanalta käsin tuntemaan mitään yläpuolen tapahtumia?"
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 14 Tammi 2010, 18:21

Splinter, Hopeasilmä

Splinter keskittyi taas kokkaamiseen, eikä yhtään huomannut, että Luca karkasi. No hienoa, hän paljastuisi hetkessä! Eikä mennyt edes sekunttia, kun Jack tulikin siihen seläntaakse ja karjaisi niin että korvat soi.
"WAAH!", poika säikähti, ja loikkasi ilmaan, kiepsahti, ja laskeutui kuin kissa vähän matkan päähän. Hyvä luoja, hän oli saada sydänkohtauksen, vaikka olikin nuori ja terve poika! Ja sitten tuo jatkoi ärinöitään, ja Splinter yritti epätoivoisesti puolustautua.
"Nokun eka Luca meinasi kiivetä pöydälle ja sitten polttaa kuononsa pannulta ja sitten halusin että se menisi pois tieltä joten tökkäsin sille lihanpalan ja sanoin että...", ja nyt hän hiljeni, saatuaan kaiken sanottua yhteen pötköön. Henki meinasi loppua....
"Luca! Eikö me sovittu ettet näytä sitä lihanpalasta kenellekkään!?", hän huudahti epätoivoisena, vaikka koira tuskin lotkauttaisi korvaansakkaan. Mutta ennenkuin kuulisi lisää haukkuja, hän meni kaapille ja haki pannun. Nopeasti, nopeasti, vesi lämpiämään!

"Jonkin verran, riippuu säästä ja siitä kuinka paljon tuolla liikkuu porukkaa. Jos keskityn nyt kunnolla, saattaisin jopa ehkä tunteakkin, jos joku lähtisi kävelemään... Päivällä en sitä kuitenkaan tekisi. kaupungit ovat yleensä vilkkaita näin omien kokemuksien mukaan, ja et arvaakkaan, kuinka paljon pystyy seinässä tuntemaan, jos sen yläpuolella kävelee parisen tuhatta asukasta...", Hopea virnisti pikaisesti. "Siitä saa päänsäryn, jos sitä alkaa lukemaan."
Hopeasilmä huokaisi, kun Luca tuli olohuoneeseen, ja äänestä päätellen oli saanut herkkupalan.
"Pitäisiköhän minunkin käydä kokeilemassa...", hän mutisi hiljaa, mutta sitten keittiöstä kuului raivostunut ääni.
"Et tasan tule tänne!", Splinter huudahti, ja tuli ovelle osoittaen Hoepaa lastalla. "Keittiössä on ihan tarpeeksi väkeä juuri nyt, joten ei sinua sinne kaivata.", hän ilmoitti, ja marssi sitten takaisin. Hopea mutristi huuliaan, hänellä oli pienen asteinen nälkä...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Tammi 2010, 20:25

Kalma tuijotti poikaa enemmän kuin pettyneenä tuon säälittävän selityksen jälkeen.. Vai ei olisi muka saanut Lucaa muuten ulos keittiöstä? Paskat, kunhan olisi vähän komentanut niin kyllä se olisi lähtenyt, Luca oli kuitenkin sen verran tottelevainen koira.. sekä liian kiltti ja hyvä luonteinen.
"No senkus olisit komentanut pois... Syytän sinua jos Luca oppi sinun takiasi taas kerjäämään." Kalma sanoi murahaten ja Splinter sai kiittää onneaan ettei Kalma saanut päähänsä piestä tuota maahan pikku tekonsa takia. Ehkä siksi kun tuo kokkasi ruokaa hänen vierailleen, ettei itsen tarvitsisi.
Luca ei todellakaan korvaansa lotkauttanutkaan kun Splinter huuteli jotakin siintä sopimuksesta, josta Luca ei- yllätys yllätys- ollut tajunnut yhtään mitään. Koira vain pisti lihan poskeensa tyytyväisenä nuoleskellen huuliaan nousten ylös mennen takaisin keittiöön josko saisi lisää. Kalman katse seurasi murhaavasti koiran perässä..
Luca istahti taas hellan viereen ja jäi siihen tuijottamaan poikaa ruskeilla manteli silmillään pää aavistuksen kinkallaan, hännän heiluessa takana.

"Et anna sille mitään, vaikka kuinka söpöilisi.." Kalma sanoi ja meni sitten haltian luokse, joka selitteli Ricolle kyvystään ja Rico olikin kysymässä tuolta uutta kysymystä kun Kalma tuli siihen.
"Riisu, että pystyn katsomaan mitä kivaa sinulle on tullut." Kalma komensi haltiaa Ricon jäädessä siihen viereen katselemaan isänsä touhuja.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 14 Tammi 2010, 21:00

Splinter, Hopeasilmä

"Hä?", velho tokaisi heti, katsoen miestä ihmeissään. Komentanut? Jack ei ehkä sitä tiennyt, mutta Splinter oli opetettu ottamaan eikä antamaan käskyjä. Saatika sitten opetettu kasvattamaan koiraa, sekin oli uusi asia hänelle.
"Selvä, koetan sitten jos hän tulee uusiksi tähän...", hän totesi, ja kääntyi sitten uusiksi lieden puoleen. Hän oli hieman pettynyt itseensä, kun ei tuollaista tiennyt. Hei, hän vasta opetteli! Olikohan hän liian ankara itsellen?

Hopea huokaisi hieman, mutta sen pahemmin vastaan mukisematta, nosti paitansa pois päänpäältä. Ei tuo huokaisukaan mikään valitus ollut, mutta kun toinen käsi tuntui hieman hassulta. Siis hassulta hassulta. Ja se tuntui vain silloin, kun sitä liikutti. Mutta mies totteli, tajusi sentään että tässä oli hänen hyvinvointi kyseessä. Ja jos hän oli pahasti ruhjeilla, kun palaisi takaisin "kotiinsa", alkaisi kovakin kysely. Joten ei hän valittanut.

Ja Luca tuli kerjäämään lisää. Poia käänsi katseensa hellasta Lucaan, ja takaisin hellaan niin nopeasti kuin mahdollista. Hän ei voinut sille mitään, joskus liika kiltteys oli pelkästään pahasta! Splinter veti syvään henkeä, ja keskittyi täysillä ruuanlaittoon.. paitsi että sapuskat alkoivat kohta olla valmiita.
"Luca, älä kiltti kerjää. Tiedät, ettei noita sinun silmiä voi kauhean hyvin vastustaa.", poika sanoi, lievästi hymyillen, mutta piti katseen visusti pannussa.
"Hus.", hän sitten lopulta tajusi sanoa, kun muisti että Jack oli sanonut että Lucaa saisi komentaa. No toivottavasti hän oppisi kohta komentamaankin...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja suskari » 14 Tammi 2010, 21:44

Luca vain kallisti päätään Splinterin puheille koiran hypnoottisen söpöistä silmistä, joita herkkä mielisemmän oli erittäin vaikea vastustaa. Mutta koiran ilme muuttui hetkessä surulliseksi kun Splinter käski koiraa poistumaan ja niinhän Luca tekikin hännän roikkuessa masentuneen näköisenä alhaalla, kuten koiran koko iloinen olemus oli kadonnut täysin.
Kalma katsahti olkkarin puolelle tulevaa koiraa, joka tällä kertaa tuli ilman saalista keittiöstä.
"Kyllä sinä kohta saat jotakin." Kalma hymähti ja kääntyi katselemaan kun Hopea riisui paitansa pois ja kun se oli saatu pois Kalma tutkaili tuon haavoja, sekä muita ruhjeita katseellaan. Käsiin ja kasvoihin oli tullut lähinnä pahimmat jäljet ja kyljessäkin näkyi olevan pikku nihrasu. Varmaan joku kivi napannut palasen mukanaan ja paljon pikku sattumia. Tämän hän hoitaisi hetkessä.
"odota hetki." Kalma sanoi ja meni keittiön puolelle katsomaan josko vesi olisi jo tarpeeksi lämmintä haavojen putsaamiseen.. Kalma vilkasi vain Splinterin päälle ja avasi pannun kannen auki työntäen sormensa sinne, ihan vain kokeillakseen olisiko jo valmista. Jep, olihan se ja Kalma nosti pannun hellalta pois kaataen veden pöydälle jättämäänsä vatiin, jonka raahasi olohuoneen puolella olevalle pöydälle.

"No niin suippokorva ystäväni K-Jack setä hoitaa sinua hieman." Huppista, siinä meinasi jo oikea nimikin jo paljastua ja Kalma saikin kysyvän vilkauksen Ricolta johon Kalma ei noteerannut mitenkään kunhan kastoi pyyhkeen vedessä ja alkoi putsaamaan Hopean leukaa veresta ja muusta töhnästä.
"Ja muisti kai arvon kokki tehdä Lucallekkin jotakin... tai se syö sinut." Kalma kysyi Splinteriltä lopun ollessa lähinnä pilaa. Ei Luca kykenisi ketää vahingoittamaan omatoimisesti liian kiltti luonne.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 14 Tammi 2010, 22:12

Splinter, Hopeasilmä

Huh, Luca lähti... Splinter oli nimittäin viittä vaille, ettei olisi antanut sille jotain. Poika saattoi taas keskittyä... Eikä mennyt kauaakaan, kun Jack tuli siihen, testaamaan veden lämpöä. Ja poika oli juuri saanut ruuat valmiiksi. Enään Lucalle jotain... Splinter käytti kaikki taitonsa, mitkä vain hallitsi, jokaisen metkun jonka oli koskaan oppinut huomaamattaan, ja saikin aikaiseksi ihan kohtuu aterian kaikille. Ottaen huomioon mitkä alkuasetelmat olivat. kaappi täynnä erillaisia lihamöhkäleitä ja suolaa. Hurraa.
Splinter nappasi pari lautasta jo, ja lähti viemään niitä olohuoneeseen.

Hopea naurahti kuivasti, kun Jack mainitsi jotain sedästä... Ei pahalla, mutta Hopea taisi olla vanhempi kuin Jack. Tai mistä sen tiesi? Demonit ja haltiat kun tuppasivat vain elämään niin pirun pitkään. Eikä pitkä elämä oikein aina ollut herkkua... kerkesi tehdä vaikka mitä, mutta pidemmän päälle elämä alkoi käydä tylsäksi, jos tiesi että tätä on aikaa tehdä vuosisata tai ehkä toinenkin. Puolidemoni nosti hiukan leukaansa, että Jack pääsisi paremmin putsaamaan inhottavat jäljet pois. Olisi hän voinut itsekkin, mutta oli aika vaikea katsoa, että missä oli pahimmat haavat. Mutta kyllä hän olisi kasvot voinut pestä.

"Kyllähän minä Lucallekkin tein. Toin nyt nämä vain tähän... Luca, tule mukaan.", velho kutsui koiraa heti mukaansa, kun oli laittanut kaksi lautasta pöydälle. Hopea naurahti jotain omiaan, ja pieni hymy nousi huulille.
"Äläkä virnuile siellä.", Splinter murahti arpinaamaiselle miehelle, ja lähti kävelemään keittiötä päin, uskoen että saksanpaimen seurasi kiltisti. Jos olisi ruokaa tarjolla, niin kyllä hänkin seuraisi kiltisti!
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

EdellinenSeuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron