Rikollista meininkiä 4


Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Viesti Ti Tammi 22, 2008 9:17

Rikollista meininkiä 4

Ed

Kun hän oli hypännyt ikkunasta. Ed putosi kovalle maalle, oikea jalka meni sijoiltaan ja sen haavasta tuli verta. Hänen oli käytettävä sapelia tukena samalla kun yritti kävellä nopeasti luikkiakseen paikalta. 'Epäonnistuin nyt on löydettävä piilopaikka jostakin jotta voin kerätä voimia.' Ed ajatteli samalla tuskissaan kun käveli pitkin tyhjiä katuja. Verta valui pitkin jalkaa samalla kun lähestyi kujia.

Hän tuli kujille jossa oli muutama lainsuojaton vastassa mukana kaikki tarvittavat välineet. Ed istahti tynnyrille ja otti yhdeltä niistä suukapulan, hän pisti sen suuhunsa ettei huutaisi. Yksi miehistä tarttui jalkaan ja väänsi sen paikoilleen. Ed oli huutaa ja kovaa mutta puri kapulaa. Ed pudotti kapulan suustaan ja yksi miehistä ompeli haavaa kiinni. 'Henry saattaa tulla minä hetkenä hyvänsä ja hänellä on varmaankin niitä haltioita mukanansa, toivottavasti ei ole.' Ed ajatteli ja mies vaan ompeli kiinni oikean jalan haavaa. Kun homma oli hoidettu, lainsuojattomat lähtivät ja Ed jäi istumaan tynnyrille.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 10:01

Henry

Henry käveli pitkin kujia, odotellen jonkinlaista merkkiä Edistä... sitten hän näki verijäljet. Hän katsahti ympärilleen, kujilla ei näkynyt ketään. Henry lähti seuraamaan jälkiä ja kävellessään eteenpäin, häntä vastaan tuli porukka lainsuojattomia. Henry piti huppua päässään, kätkien näin kasvonsa katseilta.
Hän saapui kujalle ja näki Edin istuvan tynnyrin päällä. Hän selvästikkin oli loukannut jalkansa.
"No miten meni?" Henry kysyi saapuessaan lähemmäksi.
"Oletko kunnossa?" Hän lisäsi ja istahti Edin viereen toiselle tynnyrille.
Hän laski hupun päästään ja vilkaisi Ediin päin, jääden odottamaan tämän vastausta.
Henry kerkesi jo toivomaan että Black olisi kuollut, mutta ei herätellyt turhia toiveita, ennen kuin Ed olisi kertonut uutiset.

Viesti Ti Tammi 22, 2008 10:11

Ed

Ed oli nukahtanut tynnyrin päälle istualleen ja näki unia äidistään. Hän oli ollut kauan sitten leikkimässä pienenä pentuna pelloilla. Ed säpsähti hereille kun kuuli Henryn äänen. 'Nyt se tuli ja olen huonossa kunnossa mutta varpaat liikkuu hyvin.' Ed mietti ja liikutteli niitä kengän sisällä.
"Todella huonosti meni ja en oikein hyvin, tuli hypättyä toisen kerroksen ikkunasta ulos." Ed sanoi ja arveli tämän luulevan että Black olisi kuollut. 'Pitää kertoa nyt hänelle asian toinen laita. "Black ei ole kuollut, et poistanut kaikkia vartijoita vaikka niin sanoit. Tappelu meni tasapeliksi." Ed sanoi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2008 10:55

Herny

"toisen kerroksen ikkunasta?" Henry toisti mietteliään.
Hyvä että Ed oli sentään elossa! Kuka hullu nyt menee hyppäämään ikkunasta siltä korkeudelta. Sitten Henry vilkaisi takaisin Ediin.
"Et siis hoidellut häntä?" Henry kysyi itsestään selvän kysymyksen.
Hän siirsi katseensa maahan ja mietti, mutta nosti pian katseensa takaisin Ediin.
"Ei se mitään.. en edes olettanut että olisit häntä hengiltä saanut.. saat pitää rahat, yritithän ainakin" Henry sanoi ja jatkoi "Mutta kyllä minä kaikki vartijat poistin, ainakin siitä kerroksesta.. jos sinne kerran tuli vartijoita niin heidän täytyi tulla joko ylemmästä tai alemmasta kerroksesta" Henry selitti.
"Oliko siellä joku muukin, kuin Black?" Henry kysyi katsellen Edin jalkaa.
"Sattuuko siihen?" Hän kysyi vielä.

Viesti Ti Tammi 22, 2008 11:09

Ed

"Niin tuli hypättyä sieltä." Ed sanoi. 'onneksi oli nurmikkoa ettei kiveä.' Ed ajatteli. "Yritin hoidella hänet mutta se tappelu jäi kesken kun vartijat ilmestyivät jostakin." Ed sanoi. "En arvannutkaan että hän kestäisi pitempään kuin luulin ja hyvä velho on näköjään. Vaivanpalkkana rahat niin." Ed sanoi.
"Tulivat näköjään alhaalta sekä rautamurskaaja myöskin se vankityrmien johtaja." Ed sanoi. "Oli siellä joku tyttö, näytti olevan Blackin, kuka hän on." Ed sanoi. "Jalka voi ihan hyvin." Ed sanoi.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14221

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2008 1:39

Henry

"tyttö.. se oli varmaan Anemone, jos hän oli pieni vaaleatukkainen? Anemone on Lilyn adoptio lapsi, tosin Black ei tunnu pahemmin hänestä piittaavan.. eihän hän koskaan lapsista ole pitänyt. heh, olen tavallaan Anemonen setä." Henry selitti Edille.
"hmm.. Sa. Empä ole häntä nähnyt pitkiin aikoihin. Tosin hieman ihmettelen miten hänkin sinne tuli, ilmeisesti sattui vain paikalle" Henry puhui, lähinnä itsekseen.
Hän ei toisaan ollut suunnitellut murhayritystä loppuun asti.
"no.. toivottavasti jalkasi paranee kunnolla. Minne ajattelit nyt?" Henry kysyi ja hyppäsi alas tynnyriltä, ottaen pari askelta kauemmas.
"Tule, mennään kapakkaan.. minä tarjoan" Henry sanoi ja jäi odottamaan että Ed tulisi.

Viesti Ke Tammi 23, 2008 5:22

Ed

"Niin näytti olevan, oli pikkuisen vaaleaa. Jaahas periaatteessa Lily on tämän äiti. En ole tiennytkään paljoakaan Blackistä ja mitä hyötyä että olet setä kun Lily opettaa sen vihaamaan sinua." Ed sanoi ja pyöritteli sapelin päätä tynnyriin. "Aika iso mies verrattuna normaali kokoisiin ihmisiin muuten ja hän tuli muiden vartijoiden mukana arvelisin että tulivat vankityrmistä." Ed sanoi.
"Niin kyllä se jonkun ajan päästä voi paremmin. Etsiä piilopaikka kun vartijoita kuhisee varmaankin aika paljon nyt. Onko mahdollisuutta tulla mukaasi jos menet niiden ystäviesi luokse." Ed sanoi.
"Voisihan sitä tulla, hyvä on." Ed sanoi ja pudottautui varovasti tynnyriltä nojaten sapeliin. Hän lähti seuraamaan Henryä samalla nojaten kävellessä sapeliin.

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö