Pitemmät korret lyhyitä parempia

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Agna » 21 Elo 2012, 20:59

Hiroi

Tyytyväisyys oli havaittavissa lohikäärmeen kasvoilta, kun tämä sai lupansa olla siinä missä nyt seisoskeli ja kenties lähteä pienelle tutkimusreissulle. Hiroi koitti vältellä hänen katselemistaan alakanttiin pituuserosta huolimatta, sillä ei halunnut loukata seuralaistaan. Ties millaisia kummallisia aggressionlaukaisimia pedoilta löytyisi, eikä moinen käytös sopinut komentajan luonteeseen muutenkaan. Hiroi kipristeli varpaitaan saappaidensa sisällä. Hän oli seisoskellut niin kauan paikallaan, että niitä alkoi paleltaa. Ilma hänen suunsa edessä jäähtyi valkeiksi kiekuroiksi ja leijaili yli raunioituneen muurin kohti metsää.

Hiroi virnisti Dagnirin vakuuttelulle siitä, että heidän mahdolliset töppäilynsä saattaisivat pulaan vain itse mustahipiän. Ja sehän oli totta, Dagnir saattoi vain lehäyttää itsensä takaisin oikeaan muotoonsa ja lennellä pois. Sotilailla ei ikimaailmassa olisi niin suuria refleksejä että he ennättäisivät hakemaan aseita, joilla voisi lävistää lohikäärmeen panssarit, ennenkuin tämä jo lentelisi rauhallisemmille seuduille.
"Se on totta. Ja kiitos vakuutuksesta, mikäli se pitää paikkansa", Hiroi tokaisi sitten hieman vitsillään, kun valkohapsi sanoi pitävänsä huolen siitä ettei heitä katsottaisi pahalla.
Hiroi aloitti ei-niin-nopean astahtelun pitkin lumista kujaa ja kuunteli samalla Dagnirin kysymyksen, miettien sitten mitä vastaisi siihen. Hän oli aukaisemassa suunsa, kun kysymysten tulva levähti valloilleen ja niitä tuli yksi, kaksi, viisi lisää. Hiroi katsahti lohikäärmeeseen silmät pyöreinä ja pärskähti sitten lyhyeen nauruun.
"Odota hetki, että saan käsiteltyä tuon kaiken", hän hörähti ja raapaisi sitten mietteliäänä leukaansa.
"Rauniot... Ovat raunioina, koska kuningas ei ole antanut päätöstä korjauttaa niitä. Työvoimasta en usko olevan pulaa, sillä kylämme on täynnä toinen toistaan taitavampia rakentajia ja rakennuttajia. En tiedä, eikö kuninkaamme luota heidän taitoihinsa vai eikö meiltä sitten löydy tarvittavia raaka-aineita korjaamiseen", Hiroi mietti ääneen ja käänsi sitten kävellessään katseensa Dagniriin.
"Mutta olen kuitenkin kuullut tietyiltä tahoilta, että muuri olisi jälleen korjaamisen alla. Toivottavaa siis olisi, että pian koko muuri olisi taas yhtenäinen", Hiroi sanoi hymyillen, ja vilkaisi taakseen muurille joka ei todellakaan näyttänyt siltä että sitä olisi mitenkään aloiteltu korjata.
Seuraavaksi olento tiedusteli Hiroilta informaatiota kaupungin suurista asioista.
"Sinun mittakaavassasihan kaikki on pientä", Hiroi virnisti ja syventyi sitten jälleen pohtimaan, mikä mahtaisi olla suurta heidän kaupungissaan. Loppujen lopuksi ihmisten alue oli melko mitätön. Varsinkin kaupunki. Olihan heillä satama, jonne haltioilla ei ollut asiaa. Suuria rakennuksia kylässä kuitenkin sijaitsi muutama.
"Mainittakoon vaikkapa ihmisten linna näin alkuun", Hiroi sanoi ja viisoi kujalta eteenpäin, ja kauempana siintävän linnan pystyi näkemään tästä suunnasta, joskin muuri peitti sen melko tehokkaasti, "Olen asioinut linnassa kovin harvoin, mutta se on ollut joka käynnillä yhtä upea. Koristeellisia saleja, lämpimiä punaisen eri sävyjä ja kultaa. Käytäviä on kymmeniä erikokoisia ja -näköisiä, ja joka ovesta kävelee vastaan sieviä palvelustyttöjä", Hiroi hymyili itsekseen ja mietti sitten lisää.
"Muita suuria asioita kaupungissamme ovat kenties Brogan Majatalo, suuri ja kallis, kylän paras majatalo, sekä kirkko jonka kellotorni saattaakin näkyä tänne asti. Tuolla noin", Hiroi osoitti ränsistyneiden kattojen yli kohti valtaisaa tornia.
"Kirkossa on valtava hautausmaa ja se on minun mielestäni pelottava paikka. Mikäli etsit epämääräistä väkeä, niin löydät heitä mekastamasta hautuumaalta öisin aivan varmasti. Sen lisäksi mainitsemisen arvoisia lievät yrttikauppamme, joka on ainoa laatuaan, sekä tietysti apteekki joka on äärimmäisen hyödyllinen, ja tietysti minä. Taidan olla koko kylän pisin hengittävä kaksijalkainen", komentaja tokaisi hieman närkästyneenä ja ajatteli kaikkia niitä satoja oviaukkoja joista joutui ryömimään sisään selkä mutkalla, sekä armeijamajoitusten typeriä sänkyjä jotka oli mitoitettu puolet hänen kokoisilleen ja olivat aiheuttaa veritulppia joka paikkaan.
"Mitähän muuta kysyttävää mahdat keksiä?" Hiroi kysyi vuorostaan Dagnirilta ja virnisti tyytyväisenä. He alkoivat lähestyä jo länsikujien reunaa, ja talot alkoivat näyttää asuinkelpoisemmilta, mutta yhäkin säälittäviltä. Kujilla oli havaittavissa joitakin ihmisiäkin, pääosin lapsia jotka yrittivät noukkia puhdasta lunta kivenkoloista ja tehdä lumipalloja paiskoakseen niitä toisiaan päin. Joku ränsyiseen pukuun sonnustautunut keski-ikäinen nainen katsahti ensin ihailevasti Hiroin hienoon haarniskaan pukeutunutta seuralaista, mutta meni sitten lopulta talonsa oven taakse piiloon kummallisen ulkomuodon omaavaa parivaljakkoa näiden ohitettua tämän.

//YAY! Party hard.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 02 Joulu 2012, 22:46

//Se niistä pardeista :'DD Yrittäen taas tehdä comebackiä//


Dagnir mulkaisi sivusilmällä nauruun pärskähtävään seuralaiseensa astetta ärtyneemmin. Käärme tyynnytteli kuitenkin mielensä pikaisesti, päättäen olla moisesta eleestä sen koommin moksiskaan. Tuskin Hiroi pahaa tarkoitti. Kometajan lähtiessä liikkeelle, lähti Dagnir seuraamaan tiiviisti tuon vierellä minne mentiin.
Loppukin siitä pienestä, hetkellisestä ärtymyksestä katosi miehen kasvoilta, kun tuo jäi kuuntelemaan mitä komentajalla oli vastattavana hänen enemmän ja vähemmin turhiin kysymyksiinsä. Dagnirin mielestä ne olivat kuitenkin tärkeitä kysymyksiä, mutta jostain syystä uroksesta tuntui että tuo vain vaivasi läsnäolollaan ja puheillaan Hiroita mutta miksipä se olisi suomukasta haitannut. Ei se ollut kiinnostunut siitä mitä muut sen läsnäolosta ajattelivat.
Mustaihoinen selitti kuinka raunioita ei ollut vielä määrätty varsinaisesti korjata ja kuinka kaupungista löytyi toinen toistaan taitavampia kädentaitajia. Niinhän nuo kaikki sanoivat, mutta ei sitä omaa väkeään kannattanut käydä väheksymään. Eiköhän kaksijalkaisten keskuudesta löytynyt joku, joka osasi vasaraa heiluttaa riittävän taitavasti, jotta muuristakin tulisi joskus kokonainen. Korjattiinkohan muureja edes vasaralla? Mikähän se vasara edes mahtoi olla?

Dagnir huomasi hetkeksi vaipuneensa omiin aatoksiinsa, kunnes Hiroin kommentti lohikäärmeen mittakaavasta sai illuusiossaan majailevan käärmeen kääntämään päätänsä hitusen tuon suuntaan. Uros virnisti. Tottahan se oli, ettei hän mikään mitätön sintti ollut rakennuksiin verrattuna, mutta kai noilta nyt jotain häntäkin isompaa kaupungista löytyi!
Komentaja kävikin ensimmäisenä mainitsemaan ihmisten linnan, joka sai Dagnirin silmissä heräämään pienen tuikkeen. Linnat olivat arvokkaita. Hän piti arvokkaista asioista! Miehen kuvailun mukaan tämä linna kuitenkin kuulosti käärmeen mieleen tylsältä. Lämpimät punaisensävyt olisi pitänyt korvata ehdottomasti kylmällä sinisellä, mutta kullan Dagnir kelpuutti aina. Kulta merkitsi aina arvokkaita asioita, joita oli mukava säilöä sinne tänne ja vain katsella myöhemmin! Hiroin mieleen palvelustytöt taisivat kuitenkin olla enemmän kuin kulta.
Käärme pisti tarkoin muistiin mitä kaikkea mustaihoinen komentaja hänelle luetteli. Oli majataloa, yrttikauppaa ja apteekkia. Kaikkea hyödyllistä, jollaisesta Dagnirilla ei pahemmin ollut minkäänlaista käsitystä, mutta ne kuulostivat tärkeiltä paikoilta. Kirkon torninkin hän näki, vaikkakin kovin sumeasti.

Hiroin ilmoittaessa olevansa mahdollisesti kaupungin pisin hengittävä kaksijalkainen, soi Dagnir itselleen tilaisuuden naurahtaa muutaman kerran.
Minä tiedän tuon tunteen. Toisaalta, muita on välillä varsin mukavaa katsella alakanttiin, nuori käärme virkkoi virnistellen ja naurahti kuivasti. Tämä taisi ylipäätään olla sille ensimmäinen kerta, kun se kohtasi illuusiotaan pitempänsä sille jopa Dagnir olisi suonut hatunnoston, mikäli vain olisi omistanut hatun.
Mitä sumealta katseeltaan saattoi erottaa, alkoi ympäristö hiljalleen näyttää enemmän asuinkelpoisemmalta, eikä niin hiilipitoiselta kuin aiemmin. Myös ympäriltä käärmeen korviin kantautuvat äänet kertoivat täällä olevan hieman enemmän elämää, vaikkakin ne äänet tuntuivat kaikkoavan aina vain kauemmas sitä mukaan kun parivaljakko asteli eteenpäin. Dagnir saattoi jo arvata miksi. Hän, saatikka sitten Hiroi, eivät tainneet olla niitä tyypillisimpiä kulkijoita länsikujilla.

Läsnäoloni ei taida olla toivottua täällä, käärme sihahti ykskantaan yllättäen, Ei sillä, ettäkö olisin siitä loukkaantunut tai ylipäätään ihmeissäni, se vielä jatkoi ja raapi jälleen käsivarttaan niin että mustat suomut siinä rapisivat tappavien aseiden alla.
Suhtautumisenne taruolentoihin ei taida olla suopein mahdollinen.. hmm, miten kaltaisesi otus on saanut noinkin tärkeän viran ihmisten armeijasta? Olen kateellinen asemastasi, sillä en itse koskaan jaksaisi edes yrittää hankkiutua moisiin virkoihin jos minulla siihen mahdollisuus olisi, Dagnir totesi, samalla ollen närkästynyt omaan laiskuuteensa. Toisaalta uros oli vain tyytyväinen, ettei hänen tarvinnut ottaa minkäänlaista osaa haltioitten ja ihmisten kahinoihin. Sotikoot nuo rauhassa. Hän seuraisi sitä kaikkea mielellään sivusta.
Saattaisitko minut takaisin sinne mistä tulimmekin? Koen parhaakseni lähteä vielä hyvän sään aikana.
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

ViestiKirjoittaja Agna » 21 Maalis 2013, 10:53

Hiroi

Lohikäärme kuunteli tarkkaavaisena Hiroin tarinan heidän ei-niin-suuresta kotikaupungistaan ja sen ihmeistä. Hiroi seurasi vaivihkaa seuralaisensa ilmettä ja kehonkieltä tämän vastatessa, mutta Dagnirin esiintyminen oli kovin hillittyä ja vaikeasti luettavaa. Silloinkin kun hän sattui naurahtamaan, naurahdus oli tyhjä ja kuulosti lähinnä sarkastiselta. Kenties jokainen lohikäärme oli tällainen - arvokas ja tietoinen siitä että oli muita ylempänä. Hiroi saattoi vain kuvitella kuinka hyvin Dagnirin myöntyminen "muita on välillä mukavaa katsella alakanttiin" sopi tämän päivittäisiin toimiin. Kai sitä nyt taivaalla liidellessään katseli muita alakanttiin väkisinkin, ja sitten vielä oli noin pitkä. Hiroi oli tyytyväinen siihen ettei jäänyt Dagnirille pituudessa kakkoseksi ja virnisteli typerästi itsekseen varoen kuitenkin jälleen pian ajatuksiaan. Miten kunnioitettava olento, hän korjasi pian ja pyöritteli silmiään vaivihkaa asutuksessa toivoen että Dagnir ei oikeastikaan osaisi lukea ajatuksia.

Kun Dagnir jälleen aukaisi suunsa, Hiroi jatkoi kävelyään kädet selän takana leväten mutta käänsi rintansa kohti petoa ja kohotti kulmakarvojaan.
"Se voi olla tottakin. Olettehan suuri ja arvokkaasti pukeutunut - tavallinen maallinen ja köyhä ihminen varoo kaltaisesi lähellä väkisinkin. Näillä kulmilla ei asu rikkaita", Hiroi totesi ykskantaan ja katseli oviensa takaa kurkkivia ihmisiä. Sen jälkeen lohikäärme jo ihmettelikin, kuinka Hiroi oli päästetty tällaiseen virkaan. Kaltaisesi otus. Hiroi rypisti kulmiaan ja vilkaisi Dagniria lähinnä niiden alta.
"Tämänhetkinen kuninkaamme on hyvä ja ymmärtäväinen ihminen. Hän ei ole erirotuisia vastaan", Hiroi aloitti ja katsoi sitten kohti linnaa, "ja lienen tarpeellinen taisteluissa kokoni ja voimieni tähden. Ne lienevät värini lisäksi ainoat asiat, jotka erottavat minut tavallisesta komentajasta."
Hiroi oli kuitenkin otettu siitä, että Dagnir kadehti hänen virkaansa ja ilmeisesti - ainakin jossain syvällä sisällään - arvosti Hiroin näkemää vaivaa. Hiroi olisi kuitenkin voinut värvätä Dagnirin vaikka heti, sillä perusteellisen sotilaskoulutuksen jälkeen Dagnir olisi voinut saada vaikka minkälaista tuhoa aikaan. Se kuitenkin oli eri asia, että kenen puolella. Lohikäärmeet olivat kirjojen ja tarinoiden mukaan paitsi vaarallisia, myös epäluotettavia ja häikäilemättömiä, vaikka ainahan poikkeus sopisi sääntöön. Sitäpaitsi Hiroi ihaili edelleen valkohiuksisen luonnon suomaa aseistusta. Kivenkova panssari ja moukarimainen häntä, kynsistä ja hampaista puhumattakaan.
"Teen sen kernaasti, mikäli haluatte päättää kierroksen tähän", Hiroi vastasi ja olisi kääntänyt Dagnirin ympäri selästä tukemalla kuin sotavangin, jos ei olisi tullut ajatelleeksi että tämä tuskin pitäisi siitä. "Osaan minä kyllä itsekin kävellä kiitos." Siispä hän vain ohitti lohikäärmeen ja lähti kävelemään takaisin kohti muuria.

Muurin rajalle päästyään Hiroi taputteli käsiään ja katsoi kohti metsää, josta lohikäärmeen jäljet johtivat turmeltuneelle muurille. Hiroi oli yhtä mieltä siitä lohikäärmeen kanssa siitä, että muuri pitäisi korjata pian. Se olisi pitänyt korjata jo ajat sitten. Kenties Hiroi voisi yrittää hienovaraisesti viestittää siitä kuninkaalle, vaikka tiesikin tällä olevan muitakin murheita.
"Olen otettu siitä, että jäitte juttusille", Hiroi sanoi ja kumarsi vienosti lohikäärmeelle hymyillen sitten tuttavallisesti.
"Kenties tapaamme jälleen", hän jatkoi ja siirsi katseensa taivaalle, joka näytti vain sulkeneen tasaisen valkoisen kuvun maailman ylle. Kenties pian alkaisi sataa lunta. Hiroi odotti, että lohikäärme poistui, ja riensi sitten etsimään partiotaan joka oli jatkanut itsenäisesti tarkistuskierrostaan. Tällaisen seisoskelun ja hitaan lampsimisen jälkeen hänen varpaansa kaipaisivat kipeästi lämmitystä.

//HUUH! Suo anteeksi, menipä siinä kauan >__> Kiitän oikein paljon tästä pelistä, vaikka se aikaa veikin! :D Oli mukavaa päästä pelailemaan Hiroilla. Joskus sitten taas uudemman kerran.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

ViestiKirjoittaja Crimson » 03 Touko 2013, 13:02

Pieni kiero hymy nousi käärmeen kasvoille, tuon käydessä nyökkäämään myöntävästi Hiroin sanoihin siitä, että tuo saattaisi hänet takaisin muurin luo. Olisihan Dagnir voinut keskellä raunioitakin muuttua lohikäärmeeksi ja siitä lehahtaa edelleen tiehensä, mutta koki paremmaksi ja varmemmaksi omalta kannaltaan suorittaa moinen muodonmuutos syrjemmällä. Ei hän ketään tahtonut alleen talloa tai murjoa riekaleina olevaa kaupungin osaa sen enempää kuin se valmiiksi oli vaikkei se kyllä millään tapaa olisi lohikäärmettä itseään koskettanut. Siltikin, vastaanotto Hiroin puolesta oli ollut sen verta ystävällinen, ettei Dagnir halunnut omasta puolestaan pilata tätä kokemusta.
Komentajan ohittaessa illuusiossaan piilottelevan käärmeen, kääntyi Dagnir miehen puoleen ja lähti seuraamaan tuon vierellä. Matka ei ollut pitkä, mutta sen aikana suomukas ehti esittää Hiroille vielä joitain kysymyksiä, mitkä sen mieltä vaivasivat.

Kultasilmä saattoi viimein erottaa muurin sortuneet rauniot edessään, siinä missä jostain kauempaa erotti metsän rajan taas alkavan. Hiroi vakuutteli pian heidän pysähdyttyään, että tuo oli otettu käärmeen juttusille jäämisestä. Dagnir hymähti. Ei paheksuvasti tai muuten häiritsevästi pikemminkin yllättyneesti, sillä käärme itsekin oli odottanut väkivaltaisempaa vastaanottoa itselleen epätoivottuna vieraana. Oli miten oli, Hiroi oli todistanut Dagnirille, että jotkut humanoidit osasivat olla toisia suvaitsevaisempia ja rationaalisempia kuin antoivat aluksi ymmärtää.
Harvoin pääsen jakamaan sanoja kaltaisiesi humanoidien kanssa enää. Olen otettu siitä, etten löytänyt keihäänkärkiä kyljistäni pienen retkemme jälkeenkään, vaikka todentotta olin siihen varautunut, käärme totesi myhäillen, tuijottaen sumeaa horisonttia kuin tyhjyyttä, mutta noteerasi silti sivusilmällä komentajan kumarruksen, johon mies heilautti pienesti kättään jonkinlaiseksi kiitokseksi.
Ehkä tapaamme jälleen. Ehkä emme. Lienenkö vihollisesi tuolloin, vai ystävä jostain kaukaisesta muinoin. Tiedä ei sitä kuin aika ja vanhin, liekö se jo kirjoitettu ennalta tarinoihin, Dagnir runoili hypätessään muurin kupeelle ja siitä taas alas sen toiselle puolelle, ottaen yhä eteneviä askelia poispäin Länsikujilta.
Mennyttä ei kuitenkaan voi muuttaa. Etsin sinusta ja joukoistasi pätevää vastusta myöhemmin kukaties, mutta siihen saakka nämä ovat hyvästit kenties.

Illuusiotaian annettiin hälvetä, jolloin kaksimetrisen humanoidin tilalle kasvoi nopeasti valtava, musta lohikäärme. Käärme heilautti siipiänsä, joka sai sen ympärillä häilyvän lumen lehahtamaan hennosti ilmaan. Toinen heilautus. Kolmas. Jonka jälkeen valtava matelija ponkaisi itsensä ilmaan hyvästeiksi laskettavan karjahduksen myötä ja lensi aina vain kauemmas ihmisten kaupungista, kohden vielä mahdollisesti jäässä olevia meren osia.


//No problemos kuomaseni! Hyvään peliin jaksaa aina odottaa vastausta o3o Kiitän myös omasta puolestani tästä, pelaillaanhan joskus uudestaankin o7//
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Edellinen

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron