I have a bad feeling about this /Harlekiini & Fareos

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

I have a bad feeling about this /Harlekiini & Fareos

ViestiKirjoittaja Frett » 03 Maalis 2012, 23:19

Samuel Grant

Palkkasoturi ärhenteli itsekseen kävellessään pitkin länskujia huppu kasvojensa peittona, asiakas oli nimenomaan painottanut viestissään että hänen olisi pysyttävä tunnistamattomana ja varmistettava ettei kukaan seurannut häntä. Kuka nyt olisikaan lähtenyt omasta tahdostaan ulos tässä säässä, lähestyvä kevät sai teiden peittämän lumen muuttumaan vetiseksi loskaksi jossa tarpominen oli rasittavaa loiskumista sekä paremman jalansijan etsimistä. Saappaissa näkyi jo muutaman virheaskeleen merkit, ne menisivät tällä menolla pilalle alta aikayksikön, onneksi tapaamispaikka ei kuitenkaan ollut enää kaukana. Yksityiskohtia ei oltu annettu paljoa, mutta esimaksu oli ollut sen verran tuntuva että hän oli päättänyt vähintään käydä katsomassa mistä oli kyse. Jokin tässä kuitenkin rassasi Samuelia pahan päiväisesti, tälläistä ei tehty ilman taka-ajatuksia eivätkä ne annetusta sijainnista päätellen voineet olla kovinkaan miellyttäviä.

Mies haisteli ilmaa ja kuunteli tarkasti tovin, yrittäen havaita mahdollisia seuraajia, ennen kuin kyykistyi pyyhkimään loskaa sivuun viemärikannen päältä saadakseen sen siirrettyä sivuun. Operaatio oli pian ohi ja hän aloitti lasketumisensa pitkin ruosteisia tikapuita, vetäen sitten luukun kiinni perässään. Päästyään alas asti Samuel veti kirjeen taskustaan tarkistaakseen reittiohjeet tapaamispaikalle, pisti sen takaisin mistä oli ottanutkin ja suuntasi syvemmälle viemäreihin. Lukuisia käännöksiä myöhemmin hän huomasi saapuneensaa suureen huoneeseen josta lähti käytävä jokaiseen ilmansuuntaan sekä tikkaat maanpinnalle, täydellinen nopeaa pakoa varten, taikka väijytystä. Työ oli kuitenkin työ, joten hän käveli nurkassa olevalle penkille ja jäi sille istumaan kuten ohje oli.
Frett
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 04 Maalis 2012, 22:38

Ahjo sylkäisi kipinätulvan palkeiden hönkäistyä tuliseen pätsiin kuin puukehyksiin vangittu länsituulen jumala. Tulen kuumuudessa hohkasi rautainen riipus, täysin pyöreä ja monin kaiverruksin koristeltu. Riipuksen poikki kulki hiuksenohut halkeama, joka sinetöitäisiin pian vasaran alla.
Mitä tahansa Fareos oli odottanutkaan pyytäessään päästä avustamaan kylän seppää työssään, niin se ei ollut korujen korjaamista. Suurten taisteluiden päätyttyä lähes jokaisella henkiinjääneellä oli varusteita korjattavaksi, eikä roteva, elämänsä puolenvälin ohittanut ihminen ollut lainkaan pistänyt pahakseen avusta, joka tuntui osaavan asiansa eikä vaatinut merkittävää palkkaa. Silmiinpistävän tumma muukalainen oli ilmestynyt hänen pajansa ovelle juuri kun hänellä oli ollut kädet täynnä työtä kolmen haarniskan parissa, esittäytynyt sillä hetkellä työttömäksi sepäksi ja tarjonnut työvoimaansa muutamaa hopeista vastaan. Yleensä niin juro ihmisseppä oli suostunut tarjoukseen, sillä paikallinen lordi odotti haarniskaansa seuraavaksi päiväksi, eikä aikaa ollut hukattavaksi. Seachrán oli osoittautunut tarmokkaaksi ja oma-aloitteiseksi apuriksi, eikä seppä ollut katunut päätöstään.

Fareoksen mielestä väliaikaisen työn saaminen oli käynyt yllättävän helposti, erityisesti kun kyseessä oli työ, jota hän oli varta vasten kouluttautunut. Vasaran ja metallin laulu soi hänen korvissaan tavalla, jota yksikään taontaa kokeilematon ei voisi ymmärtää hänen suostutellessaan kuumennettua metallia ottamaan halutun muodon. Rauta oli voimakas metalli, mutta sitä ei käynyt käskeminen. Kiire ja pakottaminen tuottaisivat hauraan tuloksen, mahdollisesti jopa pilaisivat koko työn. Ei, rautaa tuli maanitella. Se oli kuin itsepäinen kumppani, joka tuli puhua ja tanssittaa pyörryksiin. Vain kärsivällisyys tuottaisi kestävää jälkeä.
Haltia oli sitonut mustat hiuksensa niskaan kätkien teräväkärkiset korvansa tarkasti näkyvistä, ja oli ahjon kuumuudessa paljastanut lihaksikkaan ylävartalonsa täysin työhönsä uppoutuneena, kun pajaan oli astunut huolitellusti pukeutunut asiakas, jonka kasvot olivat huppuviitan varjoissa. Pajan omistajan puuhastellessa kolhiintuneen rintahaarniskan kanssa tulija oli esittänyt asiansa Fareokselle: hänen tulisi korjata tietty mitali, ja viedä se tiettyyn paikkaan tiettynä aikana, huomattavaa korvausta vastaan, tietenkin. Haltia oli yrittänyt selittää, ettei ollut koruseppä saati kuriiri, mutta mukavan painava pussillinen kilisevää oli tehnyt hänestä kumpaisenkin siksi illaksi.

Hän oli takonut haljenneen rautamitalin muotoonsa ja aikansa pähkäiltyään (ja lyötyään kerran itseään sormille) istuttanut sen keskustaan punertavan kiven, yhtä pyöreän kuin riipus itsekin, ja kiinnittänyt kapistuksen siroon hopeaketjuun. Saatuaan työnsä valmiiksi hän oli jäänyt odottamaan sovitun ajan koittamista pajalle, noutanut palkkansa, pyyhkinyt hikisen ja nokisen ihonsa sepän lainaamaan rättiin, pukeutunut ja suorinut kadulle riipus toisessa nyrkissään.
Hän joutui turvautumaan hänelle annettuihin reittiohjeisiin useampaan kertaan ja kävellyt samaa katua edestakaisin kunnes oli selvää, että tie jatkuisi tästä alaspäin, kaupungin viemäreihin. Haltia oli nyrpistänyt nenäänsä ajatukselle, nyrpistänyt sitä uudestaan avatessaan viemärinkannen ja yskäissyt hihaansa päästyään alas. Haju ei ollut erityisen kamala; se koostui lähinnä ummehtuneesta ilmasta ja seisovasta likavedestä. Kävellessään tunnelin kuivaa reunusta pitkin haltialle oli avautunut, että viemäri oli sangen venyvä käsite. Kylän asukkaat olivat jo kauan pitäneet tapana kaataa jätteet suoraan ikkunasta pihalle katuojiin, minne ne köyhemmissä osissa mätänivät tai mistä ne rikkaammissa siivottiin pois tai syötiin (irtolaiset ja kulkukoirat eivät olleet turhan kranttuja). Se, mitä kaupungissa kutsuttiin viemäriksi, oli pitkälti itse kaupunkia: vuosien kuluessa kylää oli rakennettu kylän päälle, ja alin kerros oli hautautunut ja unohtunut, jättäen jälkeensä raunioita, tunneleita, käytäviä ja ummehtunutta hajua.

Ja rottia. Koko paikka vilisi rottia.
Fareos saapui ohjeisiin merkitylle paikalle ja vilkaisi ympärilleen. Pyöreä huone oli sijaintinsa huomioon ottaen hämmästyttävän hyvässä kunnossa, aivan kuin siitä olisi joku tarkoituksella pitänyt huolta. Se ei olisi yllätys, ties ketä tai mitä näissäkin onkaloissa asui.
Haltian katse pyyhki huonetta kunnes osui seinän viereen asetetulla penkillä istuvaan hahmoon.
Käänny vasemmalle ja kävele eteenpäin, kunnes saavut avaraan huoneeseen. Penkillä oikealla seinustalla istuu mies, joka ottaa riipuksen vastaan. Ellei istu, odota, että hän saapuu.
Odottamista ei taidettu vaatia, ja hyvä niin. Fareos kaihosi raikkaaseen ulkoilmaan.

Haltia suuntasi askeleensa penkillä kyyhöttävää hahmoa kohti siirtäen vapaan kätensä vaistomaisesti miekkansa kahvalle. Koko tilanne oli aivan liian arveluttava, että hän olisi jättänyt varautumatta. Hän oli aavistellut pahinta heti huomattuaan tien vievän viemäreihin, eikä hänen toimeksiantajansa tarjoama rahamääräkään ollut ounastellut siistiä keikkaa. Jollain tavalla
tämä selvä ansa oli virkistävä. Hän kaipasi kunnon toimintaa.
Sinulla on erikoisia ystäviä, Fareos tokaisi kohteelleen seisahtuen parin metrin päähän miehestä. Mies oli selvästi kyseessä, yhdelläkään naisella ei olisi tuollaista ruumiinrakennetta. Haltia kohotti riipusta pitelevää kättään ja nosti kiekon näkyville.
En tiedä onko tunnustuksesi perustana naurettava salakähmäisyys, mutta sinua muistavat tuntuvat ainakin sitä arvostavan. Hän nakkasi riipuksen miehelle.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Frett » 06 Maalis 2012, 00:59

Muutama tovi ehti vierähtää palkkasoturin istuskellessa lahoamispisteessä olevalla istuimellaan, niinkin pitkään että hän alkoi tuijottelemaan lattiaa ja laskemaan kuinka monta kivitiiltä siihen oli käytetty tässä huoneessa. Samuel oli halunnut saapua tapaamispaikalle hieman ennen sovittua aikaa voidakseen tutustua ympäristöön mahdollisen väijytyksen varalta, mutta vaikutti siltä että se oli ollut typerä idea sillä löyhkä oli sietämätön kiitos hänen tavallista ihmistä tarkemman hajuaistinsa. Hän oli juuri lähtemäisillään verryttelemään jalkojaan kun hän havaitsi jonkun lähestyvän ja tyytyikin vain korjaamaan asentoaan hieman, kääntyen sitten katsomaan sen tunnelin suuntaan. Miehen ulkonäkö tuli lievänä yllätyksenä, Samuel oli odottanut viestin laadun perusteella jotakin aivan muuta, mutta sopeutuminen oli osa työnkuvaa joten hän piti naamansa peruslukemilla.

Fareos kohotti ohjeissa mainitun riipuksen näkyville, ikään kuin hänen tarkasteltavakseen ja nakkasi sen sitten hänen odottavaan käteensä.
"Ilmeisesti sinullekkaan ei kerrottu mitään. Voin vakuuttaa että kuka tahansa onkaan tämän järjestelyn takana, en tunne heitä enkä tiedä mitään heidän motiiveistaan"
Mies sanoi, vilkaisten sitten riipuksen hopeaketjua joka tuntui epämielyttävältä paljasta ihoa vasten, sillä olihan hän kuitenkin ihmissusi ja oli hyvin tunnettu tosiasia etteivät hänen kaltaisensa sietäneet hopeaa. Samuel uskoi kuitenkin kykenevänsä sietämään sitä ihmismuodossaan, joten enempää miettimättä hän pujotti riipuksen päänsä yli kaulaansa... ja löi sitten tuolinsa säpäleiksi. Metalli punertavan keskuskiven ympärillä oli alkanut hehkumaan punaisena siihen kätketyn lumouksen voimasta ja se oli polttamassa tietään hänen lihaansa, ei mikään mielyttävä tunne. Tuskan aaltojen pyyhkiessä miehen ruumiin yli hän tarttui ketjusta kiinni, yrittäen repiä sitä kaulastaan, mutta onnistui vain hajottamaan pelkän ketjun, sillä hän ei kyennyt koskettamaan hehkuvaa riipusta itseään

Kun metalli sitten jäähtyi hetkeä myöhemmin, oli keskuskiven vuoro ruveta loistamaan yliluonnollista valoa ja karva alkoi välittömästi puskemaan esille kaikkialla hänen kehonsaan, eivätkä muut muutokset olleet kaukana perässä. Samuel yritti parhaansa mukaan hillitä prosessia tahdonvoimallaan, mutta luut jatkoivat rutisemistaan niiden ottaessa uutta, susimaisempaa muotoa. Äkisti kaikista tunneleista alkoi kuulumaan raskaiden saappaiden juoksuaskeleita, sotilasosasto jos parikin oli lähestymässä huonetta ja äänien perusteella täydessä varustuksessa. Hän ei voinut antaa näiden nähdä hänen muutostaan, joten hän lopetti hillintänsä siinä toivossa että ehtisi viimeistellä sen ennen sotilaiden saapumista. Juuri kun ensimmäiset näistä astuivat huoneeseen, Samuel oli ehtinyt muuttua täysin ihmissudeksi ja repiä vaatteet päältään. Hän kääntyi katsomaan Fareosta, varmana siitä että tämä oli suunnittelut koko tilanteen ja kutsunut sitten kuninkaan sotilaat todistamaan palkkasoturin muutosta.
Frett
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 06 Maalis 2012, 20:03

Haltia kurtisti kulmiaan miehen myöntäessä, ettei ollut itsekään perillä mitalijupakan syistä. Fareos avasi suunsa kommentoidakseen, mutta unohti sen auki nähdessään miehen muitta mutkitta ripustavan riipuksen kaulaansa. Tapaamispaikka oli syrjäisin mahdollinen, mies oli tullut yksin eikä hänellä ei ollut aavistustakaan riipuksen lähettäjästä, mutta hän yhtä kaikki aikoi poistua kaulassaan laatta, joka olisi hyvin voinut olla kirottu ja tappaa hänet niiltä jalansijoilta? Mies ei ollut edes tutkinut koko kapistusta siinä toivossa, että lähettäjä olisi jättänyt maallikon silmin havaittavia viittauksia korun luonteesta tai lähettäjästä itsestään. Quinnin henget ja sielut, mies ei ollut edes selvittänyt hänen aikeitaan ja henkilöllisyyttään! Vaikka hyvin harva Cryptin asukas ylsi vainoharhaisuudessaan ja varovaisuudessaan Fareoksen tasolle, olivat tilanteesta selvää ottaminen ja epäilyttävien esineiden karttaminen itsesuojelun perusteet näinä epäilyttävinä aikoina. Fareos muisti etäisten sotilasaikojensa alussa kouluttajansa jättäneen tarkoituksella lumottuja rasioita, aseita tai muita pikkuesineitä lojumaan nähdäkseen, menivätkö sotilaanalut lankaan. Ehkä tämä mies ei ollut sotilas. Tai sitten hän oli vain hyvin itsetuhoinen.

Tuolin räsähtäessä rikki Fareos hypähti puoliaskeleen taemmas ja höllensi miekkaansa huotrastaan tuuman verran. Hän oli loksauttanut leukansa kiinni ja seurasi nyt tarkkaavaisin silmin miehen kiemurtelua, arvellen osuneensa epäilyksissään oikeaan. Hän ei ollut havainnut riipuksessa mitään epäilyttävää sitä korjatessaan, ellei sitten koko toimi itsessään ollut sellainen, mutta hän ei ollutkaan magiantuntija.
Hän oli perääntynyt pari askelta karhean sudenkarvan alkaessa peittää miehen ihoa, ja oli harkinnut palaavansa takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin, mutta lähestyvät juoksuaskeleet saivat hänet empimään. Metelistä päätellen sotilaita oli tulossa jokaisesta päätunnelista, mutta kiihtyvällä tahdilla muutostaan läpikäyvä ihmissusi vei hänen huomiostaan liikaa, jotta hän olisi voinut keskittyä etsimään vaihtoehtoisia pakoteitä. Fareos oli riittävän hyvä taistelija selviytyäkseen hengissä useimmista vastustajista, mutta kokonainen rykmentti olisi liikaa.

Haltia perääntyi, kunnes hänen selkänsä tapasi kostean kiviseinän ja veti miekkansa esiin. Hän kurkisti kulman taakse käytävään, jota valaisi soihdun punainen hohde. Tanssivat varjot kasvoivat ja äänet kovenivat sotilaiden tullessa lähemmäs, ja pian hän erottikin kärkikaksikon. Etuvasemmalla murtunut pylväs varjosti seinää hänen kohdaltaan, ja ellei sotilaita ollut kovin montaa yhtä käytävää kohden, hän uskoi voivansa hivuttautua huomaamatta viimeisten lainedustajien takaa käytävään ja suoria tiehensä. Ihmissuden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Ja ellei suunnitelma toimisi haltia hengitti syvään rauhoittaakseen sydämensä kiihtyneen tahdin ja tiukensi otettaan Casúrin kahvasta. Hän oli tappanut ennenkin.

Ensimmäiset sotilaat törmäsivät huoneeseen. Fareos pysytteli liikkumatta odottaen joukkojen juoksevan ohitseen, mutta ihmissuden näkeminen sai useimmat empimään ja pysähtymään. Hänen valitsemansa käytävän joukot pysähtyivät aivan liian aikaisin, ja yksi heistä huomasi silmäkulmastaan soihdun valon välähtävän haltian miekan terällä. Kirottua! Hän tarttui falcatan lyhyeen kahvaan molemmin käsin iskiessään rajun lyönnin sotilasosaston sivustaan yllätys hetken etunaan. Hän ei pyrkinyt tappamaan eikä varsinkaan lyömään koko joukkoa, ainoastaan aiheuttamaan tarpeeksi hämminkiä ja vuotavia haavoja päästäkseen heidän ohitseen käytävään. Hyökkäys yhtä osastoa kohti hälytti muutkin, mutta haltia päätti olla välittämättä niistä, aivan kuten hän oli työntänyt mielestään hahmonvaihtajan syyttävän katseen. Pitäkööt ihmissusi hyvänään, hän ajatteli iskiessään rystylyönnin oikealla puolellaan seisovan soturin rintapanssariin ja potkaistessaan toista polveen. Hän ei jäisi tänne teurastettavaksi.


¤¤ Hieman oli vaikea keksiä kirjoitettavaa, kun pystyin kuvittelemaan luontevaksi jatkoksi vain tämän alun. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Frett » 12 Maalis 2012, 12:23

Ainahan sitä sanottiin että asiat voisivat olla huonomminkin, mutta juuri nyt tilanne oli sellainen ettei Samuel halunnut mietiä millä tavalla se olisi voinut olla huonommin. Sotilaiden huomattua hänet seisomassa huoneen nurkassa näiden vauhti oli hidastunut huomattavasti, oli selvää etteivät nämä olleet odottaneet kohtaavansa ihmissuta joka oli valmiina taistelemaan. Vaikka kenelläkään ei toistaiseksi näkynyt hopeisia aseita, ei sen varaan kannattanut laskea, kohtalolla oli epämieluisa tapa tehdä odottamattomia vetoja ja päättää varomattomien elämät aikaisin. Hän vilkaisi riipuksen jäänteitä rinnassaan ihmetellen miksi oli pistänyt sen niin varomattomasti kaulaansa, mutta aikaa tälläiselle syvälliselle pohdinnalle ei ollut sillä eräs sotilaista huomasi Fareoksen ja joutui välittömästi hyökkäyksen kohteeksi. Samuel ei halunnut surmata, tai edes haavoittaa, yhtäkään sotilasta oman parhaansa nimissä, mutta vaihtoehdot alkoivat olemaan vähissä ja hän halusi saada tietää lisää riipuksesta. Jotenkin se oli onnistunut muuttamaan miehen ihmissudeksi vastoin hänen tahtoaan ja vastustanut yrityksiä muuttua takaisin ihmiseksi, riipus oli epäilemättä maaginen.

Kysymys kuitenkin oli miksi kukaan olisi valmis menemään näin pitkälle aiheuttaakseen ongelmia yhdelle palkkasoturille, ellei sitten todellinen kohde ollutkin Fareos. Hän ei tiennyt tästä mitään, joten tämä olisi voinut tehdä vaikka mitä ja ansainnut tavalla tai toisella mahtavan henkilön vihan. Samuel kuitenkin halusi vastauksia eikä hänellä ollut mitään tapaa saada viestiä huppupäisille henkilöille jotka olivat heidät palkanneet, ainoaksi vaihtoehdoksi siis jäi yrittää auttaa Fareosta pakenemaan. Päin ryntäävä ihmissusi ei ole erityisen mielyttävä näky, joten hänen lähtiessään ryntäämään kohti sotilasjoukkoa muutamat näistä väistivät hänen tieltään suosiolla ja loput lensivät voimakkaiden käsien lyönneistä pois tieltä. Kun Samuel lopulta pääsi osaston toiselle puolelle, hänellä oli suhteellisen vähän vammoja ottaen huomioon kuinka riskialtiin toimenpiteen hän oli juuri suorittanut.
"Mitä sinä odotat, tule nyt"
Mies karjaisi Fareokselle, viittoen tätä seuraamaan itseään syvemmälle tunneleihin.
Frett
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Maalis 2012, 19:28

Fareos eteni tuskastuttavan hitaasti hartia edellä sotilasosaston sivua pitkin soihtujen valossa liekehtivä Casúr nousten ja laskien, leikaten voimakkaimmilla lyönneillä haarniskan lävitse. Sotilaat olivat toipumassa yllätyshyökkäyksestä, ja pidemmälle maanalaiseen saliin ehtineet kääntyivät jälkijoukkojensa avuksi. Salissa patsasteleva ihmissusi hidasti toistaiseksi muiden osastojen liittymistä kahakkaan, mutta oli vain ajan kysymys milloin osa vartijoista päättäisi haltian paon estämisen olevan sillä hetkellä ihmissuden tuijottamista olennaisempi tapahtuma.

Haltia joutui tuon tuostakin kääntämään miekkaansa hankalaan kulmaan ahtaassa tilassa, eikä saanut iskuihinsa lainkaan niin paljon laajuutta kuin olisi tarvinnut. Hän irvisti miekan kärjen raapaistessa nahkapanssarin hihaa ja joutui kyyristymään väistääkseen kaulaansa suunnatun iskun. Epätoivoinen hyökkäys täysissä varusteissa olevaa sotilasryhmää vastaan oli ollut typerä ajatus. Hänen puolellaan oli vain se etu, että kevyemmällä suojauksellaan ja rotunsa suomalla luontaisella ketteryydellä hän oli sotilaita hieman nopeampi. Runsaslukuisia, täysin koulutettuja sotilaita.
Ainakin hän voisi myöhemmin olla tyytyväinen siitä, ettei ollut antautunut taisteluitta.

Lähestyvä kumina sai sekä Fareoksen että vartijat jähmettymään hetkeksi, juuri sopivasti nähdäkseen ihmissuden murtautuvan rivien välistä kuin kivivyöry. Haltia painautui vikkelästi seinää vasten väistääkseen ohitseen juoksevan pedon ja sen tieltään viskomat sotilaat. Ihmissuden käskyyn ei suhtauduttu lainkaan suopeasti, mutta Fareos huomasi pian juoksevansa sekasikiön perässä soihtujen valosta tunnelien pimeyteen pakoon hyökätyn ryhmän avuksi rientäviä joukkoja. Juostessaan äänettömästi kylmänkosteilla käytävillä mies punnitsi tilannetta mielessään. Hän ei ollut lainkaan vakuuttunut, että kirottuun kaulakoruun kahlehditun ihmissuden kanssa kirmailu maan alla karttaamattomissa tunneleissa oli hyvä ajatus. Vaihtoehtona oli kuitenkin jättäytyminen vangiksi, ja hän oli nähnyt tarpeeksi sotilaita tietääkseen, mitä vaaralliseksi luokiteltaville potentiaalisille vihollisille tehtiin, useimmiten ennen minkäänlaisia kuulusteluja.

Fareos työnsi miekkansa takaisin huotraan ja vilkaisi taakseen kääntyessään kulmasta. Haarniskoitujen jalkojen räminä ja etäinen punertava hohde paljastivat sotilaiden olevan kannoilla, mutta varsin kaukana. Muutama nopea käännös saattaisi hyvinkin eksyttää heidät, ainakin vähäksi aikaa.
Toivon hartaasti, että sinulla on jonkinlainen suunnitelma, hän äyskäisi edessään loikkivalle selälle. Juoksenteleminen viemäreissä ihmissuden kanssa kera hänen hilpeiden veikkojensa ei ainakaan kuulunut omiini!
Juostuaan mielestään tarpeeksi haltia hidasti vauhtiaan saappaat niljaisella maalla liukastellen, ja pysähtyi kuulostelemaan. Juoksuaskelten äänet vaimenivat, lähenivät ja vaimenivat jälleen. Sotilaat lienivät eksyneen johonkin sivutunneleista. Mikäli kokonainen komppania soihtuineen ei juoksisi heitä pahki, tummaturkkinen ihmissusi ja musta haltia tummine vaatteineen pysyisivät piilossa pimeydessä yhtenä varjoista.
Fareoksen rintakehä kohoili kamppailun ja juoksun jäljiltä. Hän oli mennyt sekaisin laskuissaan käännöksistä, eikä ollut lainkaan varma löytäisikö takaisin pyörään huoneeseen ja paluureittiään takaisin maanpinnalle. Haltian mielipide tilanteesta ei sopisi nuorempien korville. Hän käänsi katseensa takaisin ihmissuteen tasaten hengitystään.
Kuka piru sinä edes olet?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Frett » 22 Maalis 2012, 12:03

Ihmissuden katse hyppi kärsimättömästi jaloilleen kömpivistä sotilaista Fareokseen ja takaisin aina siihen asti että hänen vastentahtoinen toverinsa päätti liittyä pakoon. Takaa-ajajat olivat paremmin varustautuneita taisteluun, kiitos haarniskoidensa ja aseistuksena, mutta se oli myös kaksikon eduksi, sillä sotilaiden kantamukset hidastivat näitä eikä näillä ollut toivoakaan pysyä heidän vauhdissaan mukana. Hänellä ei ollut aavistustakaan mihin hän oli menossa, vaikka eipä sillä kyllä ollutkaan väliä kunhan he eivät vain juosseet ympyrää ja törmäisi kohta takaisin sotilaisiin. 'Se ei ei kyllä vaikuta olevan välitön uhka' Samuel ajatteli vilkaisteessaan taakseen, viemärin haju haittasi haittasi hänen parantunutta hajuaistiaan ja tunnelien rakenteen aiheuttamat kaiut hankaloittivat sotilaiden paikantamista kuulon avulla. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi luottaa silmiin, mutta hän olisi mielummin katsonut eteensä eikä kurkkinut olkansa yli takaa-ajajien edistystä.
"Ei minkäänlaista, haluan vain päästä pois täältä."
Mies ärähti pysähtyessään vetämään henkeä, ihmissudetkin olivat loppujen lopuksi lihaa ja verta huolimatta yli-inhimillisestä voimasta sekä kestävyydestä. Hän kurkisti nurkan taakse heidän tulosuuntaansa, mutta missään ei näkynyt merkkiäkään sotilaista ja askeltenkin ääni oli lakannut kuulumasta, ainakin tilapäisesti. Tilanteen vaikuttaessa turvalliselta Samuel nojasi seinään ja liukui sitä pitkin istuvaan asentoon, kohottaen sitten katseensa Fareokseen.
"Piru? En sentään, pelkästään kahdesti kirottu ihmissusi"
Hän tokaisi ja naputti rinnassaan olevaa riipusta kynnellään, muistuttaen ettei hän ollut nykyisessä muodossaan omasta tahdostaan.
"Mitä merkitystä sillä edes on sinulle, haltia? Haluatko käyttää asemaani hyväksesi? Kenties kiristää minua tai käyttää minua ostaaksesi vapautesi, olenhan kuitenkin taruolento ihmisten armeijassa. Ja kyllä, tiedän mikä sinä olet. Voit piilottaa korvasi ja esittää ihmistä, mutta et pysty pettämään kuonoani kun olen tässä muodossa"
Ihmissusi lisäsi hetkeä myöhemmin, hän ei halunnut kertoa totuutta henkilöllisyydestään, sillä hän ei aikonut vain tyytyä kohtaalonsa. Tavalla tai toisella mies aikoi vapauttaa itsensä kirotusta riipuksesta ja palata takaisin alaistensa luokse, mutta se ei olisi mahdollista jos nämä saisivat tietää kapteeninsa olevan ihmissusi.
Frett
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 30 Maalis 2012, 01:31

Fareoksen silmät kapenivat viiruiksi ihmissuden esittäessä hyökkäävät vastakysymyksensä. Ilta oli ollut niin täynnä yllätyksiä, ettei hän huomannut edes hämmästyä kuinka toinen pääsi niin nopeasti selville hänen rodustaan. Kahdesti kirottu Ihmissusi saisi päällensä vielä kolmannenkin kirouksen ennen kuin aamu sarastaisi, mikäli se haltiasta riippui. Tai saman tien kolme tusinaa.
Ei sinun hyväksikäyttämisesi ainakaan vaikeaa olisi, hän nälväisi viitaten miehen huolettomaan suhtautumiseen muukalaiselta saamaansa riipukseen, joka esittikin pääosaa tämän illan näytöksessä. Fareos henkäisi muutaman kerran raskaammin ja suoristi hartiansa, pulssinsa lähes normaalitilaan palautuneena. Hänelle tuntemattomassa ympäristössä seuranaan ihmissusi ja virkaintoinen sotilasjoukko haltian keho pysytteli alati pienessä valmiustilassa.

Tummaihoinen kuulosteli hetken kaikujen kantamia askelten ja haarniskojen ääntä. Ihmiset eivät tuntuneet tulevan lähemmäksi, mutta lieni vain ajan kysymys milloin yksi osastoista eksyisi juuri siihen tunneliin missä he olivat. Tunneli oli pimeä kuin valaan kita kun soihdut eivät valaisseet sitä, ja vaimeiden kaikujen lisäksi ainoat äänet olivat katosta hiljalleen putoilevien vesipisaroiden aiheuttamia. Hiljaisuus venyi.
En ole koskaan pitänyt siitä nimityksestä, hän sanoi lopulta. Taruolento, nimittäin. En kutsuisi lihaa ja verta olevaa olentoa taruksi, hm? Ihmiset tuntuvat kuitenkin käyttävän sitä, mikä kertoo melko paljon kaltaistesi maailmankatsomuksesta. Sanon kaltaistesi, koska olet, ainakin osittain, laskettavissa ihmiseksi. Siitä syystä en usko, että nuo ahdasmieliset päivänkorennot lähtisivät hieromaan kauppoja kanssani. Korkeintaan riemastuisivat mahdollisuudesta pidättää meidät molemmat.

Hän oli puhuessaan astellut käytävää pitkin eteenpäin kauemmas kaiuista ja sormeili falcatansa kahvaa kulkiessaan. Ei, ihmiset tuskin hyväksyisivät vaihtokaupan, etenkään sen jälkeen kun hän oli haavoittanut ja mahdollisesti tappanut muutamia heidän tovereitaan. Haltia oli hieman huolestunut tulevaisuudestaan. Vaikka hän pääsisikin pakoon, hän tuskin voisi näyttää naamaansa ihmiskaupungin lähistöllä vähään aikaan, ja se rajoittaisi hänen kulkemisiaan. Kyliä oli toki lukuisia, ja monessa niistä hän oli viipynytkin milloin sivistyksen parissa eläminen oli välttämätöntä selviytymisen kannalta, mutta kaupungista hän sai kaiken tarvitsemansa yhdellä kertaa, mukaan lukien runsaasti tuoreita tietoja, joita ei matkan päässä sijaitsevista kylistä ollut toivoakaan löytää. Eikä ollut kauankaan kun hän oli tehnyt naamansa tunnetuksi haltiakylässäkin. Fareos puraisi alahuultaan. Tilanne oli kehkeytynyt varsin hankalaksi.
Haltia siirsi täyden huomionsa jälleen ihmissuteen.
Sinuna herkeäisin karkeasta kielenkäytöstä. Se en ollut minä, jonka vihamiehet teetättivät hänelle kirotun riipuksen ja joka sen ripusti kaulaansa kuin viidentoista kesän neitsyt. Syyttelemiseni sijaan voisit miettiä, kuka sinulle kantaa eniten kaunaa. Kenties se auttaisi meitä varautumaan tuleviin iloisiin yllätyksiin, nyt kun olemme väliaikaisesti toistemme seuraan jumittuneet.
Mies piti ihmissutta silmällä silmäkulmastaan jatkaessaan vaellustaan peremmälle käytävään. Samalla voisimme myös liikkua, täytyyhän noidenkin sotilaiden joskus tämä käytävä hoksata.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Frett » 08 Huhti 2012, 21:36

"En ole syntyperäinen Cryptiläinen, mutta maassa maan tavalla. Ihmiset täällä kutsuvat teidän kaltaisianne taruolennoiksi ja minä teen samoin, sillä helpottaa huomattavasti elämää kun kaikki käyttävät samoja termejä."
Samuel totesi, jättäen suurimman osan Fareoksen puheista omaan arvoonsa. Hänellä ei ollut minkäänlaista lojaliteettia Cryptin ihmisiä kohtaan, nämä nyt sattuivat olemaan hänen työnantajiaan tällä hetkellä ja se siitä. Kyyneleet eivät kostuttaisi miehen silmiä vaikka nämä teurastettaisiin viimeiseen henkeen asti, vain sillä oli merkitystä, että hän ja hänen miehensä eivät olisi kaatuneiden joukossa. Saatuaan lyhyen lepotaukonsa pidettyä ja mielensä tasaantumaan Samuel käänsi katseensa haltiaan, nousten sitten taas seisomaan voidakseen jatkaa matkaa.
"Millä perusteella sanot, että kyseessä olivat minun vihamieheni? Kenties kaapuveikot olivat alunperinkin sinun perässäsi ja käyttivät minua vain saadakseen sinut ongelmiin. Haltia joka käy kiroamassa ihmissotilaita, sinua ei varmaan kohdeltaisi mielyttävällä tavalla sellaisen tuomion jälkeen. Voi myös olla, että jollakin oli hampaankolossa jotakin minua vastaan ja kyseinen henkilö päätti käyttää sinua ongelmansa ratkaisuun, saaden kaksi kärpästä yhdellä iskulla."
Mies sanoi ja lähti seuraamaan Fareosta pitkillä harppauksilla joista yksikin vastasi helposti haltian kahta. Hän olisi halunnut nousta maan pinnalle, mutta ihmissusi ihmisten kaupungissa aiheuttaisi enemmän ongelmia kuin mitä se ratkaisisi, joten se suunnitelma oli hylättävä ainakin nyt toistaiseksi. Riipus hänen rinnassaan tuntui oudosti mielyttävällä tavalla lämpimälle, ikään kuin se olisi osa hänen kehoaan eikä ulkopuolinen esine joka oli väkivalloin runnonut tiensä nykyiseen olinpaikkaansa. Samuelin olisi löydettävä Azrael, puolidemoni tietäisi varmasti jotakin tästä ja saattaisi jopa osata auttaakkin sen kanssa. Sivukäytävästä kuuluvat loiskahdukset palauttivat hänen huomionsa nykyhetkeen, mutta tunnelien aiheuttaman kaiun seurauksena lähdettä oli lähdes mahdoton paikantaa varmasti. Miehen pakomahdollisuudet nousisivat dramaattisesti, jos hän vain onnistuisi hankkiutumaan eroon Fareoksesta. Silloin kuulustelusuunnitelmat olisi hylättävä, mutta se oli pienempi paha kuin se, että sotilaat saisivat hänet kiinni ja vangitsisivat.
"Voisimme pärjätä paremmin, jos lähtisimme eri suuntiin."
Hän murahti lopulta, yrittäen vielä nuuhkia tietoja sotilaiden olinpaikasta ilmasta huolimatta siitä, että viemärin löyhkä häiritsi suoritusta huomattavasti.
Frett
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 14 Huhti 2012, 17:52

Fareoksen lojaalius haltioita kohtaan oli jotakuinkin yhtä suurta kuin ihmissuden tuntema myötätunto ihmisiä kohtaan, mutta se ei estänyt häntä ottamasta itseensä hänenkaltaisistaan käytettyä nimeä.
Me olemme alkuperäiskansaa, hän kivahti, vaikka ei voinutkaan sukunsa puolensa seisoa täysin sanojensa takana. Sano taikaolennoksi, jos sanoa tahdot! Tarut ovat kaukana, mutta minä olen hyvin lähellä, ihminen. Viimeinen sana oli kuin myrkkyä. Niin puolueeton kuin hän sodan osalta väittikin olevansa, häneltä ei liiemmin herunut sympatiaa lyhytikäisempiä rotuja kohtaan, etenkin kun niiden edustajat suhtautuivat häneen kuin satukirjasta esiin polkaistuun unihahmoon.

Sinulla tuntuu olevan kova tarve tehdä minusta syyllinen. Haltia harppoi käytävän lattiaa täplittävien lätäköiden yli puolijuoksua pysyäkseen hieman ihmissuden edellä, niin paljon kuin hän selkänsä kääntämistä tuntemattomalle inhosikin. Viemärikäytävä oli kapea, kenties tarpeeksi leveä kahden sotilaan rinnatusten kävelemiseen, mutta ei taatusti riittävän laaja haltialle ja ihmissudelle.
Voin vakuuttaa, ettei sinun lisäksesi kukaan paikallinen tiedä rodustani. Ihmisten lyhytikäisyydessä on se etu, että muutama vuosikymmenen riittää pyyhkäisemään muistista useimmat kasvot, joten epäilen vahvasti että minut olisi tunnistettu. Fareos kurtisti kulmiaan. Kuka tahansa riipuksen oli tuonutkin oli varmasti vain etsinyt joutilasta seppää. Olisi naurettavaa kuvitella, että hän olisi paljastunut ja saanut tehtävän salaperäisten maagisten kykyjensä, joita hänellä ei ollut, vuoksi. Oliko hän suututtanut ketään viimeaikoina? Totta kai. Ketään korkea-arvoista? Tuskin. Hän ei itse ollut lainkaan tärkeä, ellei joku ollut keksinyt mielestään hauskankin tavan varata hänen aikaansa pieneen tietojenostoon. Hän oli mielestään ollut varovainen

Haltia pysähtyi kohtaan, jossa käytävä haarautui kuuntelemaan etäistä loisketta. Ääneen sekoittui vaimeita askelia, jotka saattoi osapuilleen paikallistaa tunneliin heidän taakseen. Sotilaat olivat vihdoin tainneet löytää käytävän.
Kannatan ajatusta. Mene sinä tuohon suuntaan, hän osoitti kumpaisellakin etusormellaan paluusuuntaan, niin minä menen tuohon suuntaan, hän osoitti käytävänhaaraan. Toivottavasti emme koskaan tapaa. En saanut läheskään riittävää korvausta sinun kiroamisestasi, oli se aikomukseni tai ei.
Soihtujen punainen hohde alkoi valaista käytävän varjoja ja rytmikkäiden askelten kaiut kovenivat, haarniskojen kalina askellukseen sekoittuen. Fareos loikkasi käytävään, jonka oli uudeksi suunnakseen valinnut, ja kumarsi nopeasti ihmissudelle.
Miten miellyttävä tapaaminen tämä olikaan. Ja nyt, suo anteeksi.. Haltia kääntyi ympäri ja pinkaisi käytävään jättäen ihmissuden selviytymään sotilaista miten parhaiten taisi.

Juostessaan tummaihoinen ehti moneen otteeseen kirota vauhtiaan, joka ei yltänyt edes haltioiden normaaliin juoksuvauhtiin, eikä viimeistä kertaa. Hän oli ollut liian keskittynyt ja henkisen voimansa parantamiseen pannakseen painoa nopeudelle. Harvoin hänen oli täytynytkään juoksukilpasille ryhtyä. Kirottu olkoot koko paikka ja sen asukit! Kunhan hän pääsisi maanpinnalle hän etsisi työnantajansa käsiinsä ja kertoisi, mitä mieltä oli mauttomista kepposista, jotka olivat johtaa hänen vangitsemiseensa tai kuolemaansa. Nyt ei ollut edes narrinpäivä
Hän kääntyi kulmasta ja kimposi takaisin törmättyään käytävässä seisovan sotilaan rintapanssariin. Fareos tuiskahti selälleen niljaiseen maahan, ja ennen kuin hänen vauhtinsa oli pysähtynytkään vahvat, haarniskoidun sormet tarttuivat hänen käsiinsä ja kiskoivat hänet jaloilleen. Metallin suojaama nyrkki upposi hänen vatsaansa saaden hänet taipumaan ähkäisten kaksinkerroin ennen kuin ihmiset lähtivät retuuttamaan häntä takaisin tulosuuntaan. Tietenkin osastot olivat hajaantuneet, hän ajatteli typertyneenä kiroten harkitsemattomuuttaan. Miksei hän ollut ottanut sitä huomioon?
harlekiini
 


Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron