Haltia kurtisti kulmiaan miehen myöntäessä, ettei ollut itsekään perillä mitalijupakan syistä. Fareos avasi suunsa kommentoidakseen, mutta unohti sen auki nähdessään miehen muitta mutkitta ripustavan riipuksen kaulaansa. Tapaamispaikka oli syrjäisin mahdollinen, mies oli tullut yksin eikä hänellä ei ollut aavistustakaan riipuksen lähettäjästä, mutta hän yhtä kaikki aikoi poistua kaulassaan laatta, joka olisi hyvin voinut olla kirottu ja tappaa hänet niiltä jalansijoilta? Mies ei ollut edes tutkinut koko kapistusta siinä toivossa, että lähettäjä olisi jättänyt maallikon silmin havaittavia viittauksia korun luonteesta tai lähettäjästä itsestään. Quinnin henget ja sielut, mies ei ollut edes selvittänyt hänen aikeitaan ja henkilöllisyyttään! Vaikka hyvin harva Cryptin asukas ylsi vainoharhaisuudessaan ja varovaisuudessaan Fareoksen tasolle, olivat tilanteesta selvää ottaminen ja epäilyttävien esineiden karttaminen itsesuojelun perusteet näinä epäilyttävinä aikoina. Fareos muisti etäisten sotilasaikojensa alussa kouluttajansa jättäneen tarkoituksella lumottuja rasioita, aseita tai muita pikkuesineitä lojumaan nähdäkseen, menivätkö sotilaanalut lankaan. Ehkä tämä mies ei ollut sotilas. Tai sitten hän oli vain hyvin itsetuhoinen.
Tuolin räsähtäessä rikki Fareos hypähti puoliaskeleen taemmas ja höllensi miekkaansa huotrastaan tuuman verran. Hän oli loksauttanut leukansa kiinni ja seurasi nyt tarkkaavaisin silmin miehen kiemurtelua, arvellen osuneensa epäilyksissään oikeaan. Hän ei ollut havainnut riipuksessa mitään epäilyttävää sitä korjatessaan, ellei sitten koko toimi itsessään ollut sellainen, mutta hän ei ollutkaan magiantuntija.
Hän oli perääntynyt pari askelta karhean sudenkarvan alkaessa peittää miehen ihoa, ja oli harkinnut palaavansa takaisin samaa tietä kuin oli tullutkin, mutta lähestyvät juoksuaskeleet saivat hänet empimään. Metelistä päätellen sotilaita oli tulossa jokaisesta päätunnelista, mutta kiihtyvällä tahdilla muutostaan läpikäyvä ihmissusi vei hänen huomiostaan liikaa, jotta hän olisi voinut keskittyä etsimään vaihtoehtoisia pakoteitä. Fareos oli riittävän hyvä taistelija selviytyäkseen hengissä useimmista vastustajista, mutta kokonainen rykmentti olisi liikaa.
Haltia perääntyi, kunnes hänen selkänsä tapasi kostean kiviseinän ja veti miekkansa esiin. Hän kurkisti kulman taakse käytävään, jota valaisi soihdun punainen hohde. Tanssivat varjot kasvoivat ja äänet kovenivat sotilaiden tullessa lähemmäs, ja pian hän erottikin kärkikaksikon. Etuvasemmalla murtunut pylväs varjosti seinää hänen kohdaltaan, ja ellei sotilaita ollut kovin montaa yhtä käytävää kohden, hän uskoi voivansa hivuttautua huomaamatta viimeisten lainedustajien takaa käytävään ja suoria tiehensä. Ihmissuden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Ja ellei suunnitelma toimisi haltia hengitti syvään rauhoittaakseen sydämensä kiihtyneen tahdin ja tiukensi otettaan
Casúrin kahvasta. Hän oli tappanut ennenkin.
Ensimmäiset sotilaat törmäsivät huoneeseen. Fareos pysytteli liikkumatta odottaen joukkojen juoksevan ohitseen, mutta ihmissuden näkeminen sai useimmat empimään ja pysähtymään. Hänen valitsemansa käytävän joukot pysähtyivät aivan liian aikaisin, ja yksi heistä huomasi silmäkulmastaan soihdun valon välähtävän haltian miekan terällä.
Kirottua! Hän tarttui falcatan lyhyeen kahvaan molemmin käsin iskiessään rajun lyönnin sotilasosaston sivustaan yllätys hetken etunaan. Hän ei pyrkinyt tappamaan eikä varsinkaan lyömään koko joukkoa, ainoastaan aiheuttamaan tarpeeksi hämminkiä ja vuotavia haavoja päästäkseen heidän ohitseen käytävään. Hyökkäys yhtä osastoa kohti hälytti muutkin, mutta haltia päätti olla välittämättä niistä, aivan kuten hän oli työntänyt mielestään hahmonvaihtajan syyttävän katseen.
Pitäkööt ihmissusi hyvänään, hän ajatteli iskiessään rystylyönnin oikealla puolellaan seisovan soturin rintapanssariin ja potkaistessaan toista polveen. Hän ei jäisi tänne teurastettavaksi.
¤¤ Hieman oli vaikea keksiä kirjoitettavaa, kun pystyin kuvittelemaan luontevaksi jatkoksi vain
tämän alun. ¤¤