//Jatkoa pelistä Running away... from You//
Harmaajouhista oria ei yrityksistä huolimatta löydetty. Hevoskauppiaita oli kaupungissa monia, eikä kaksikolla ollut varaa kiertää läpi koko kaupunkia. Jos Darion olisi tunnistettu, olisivat sekä hän, että pyöveli joutuneet kiven sisään. Ja sitten heidät olisi teloittanut joku epäpätevä aloittelija.
Sitä riskiä ei haluttu ottaa, joten Kayden osti Darionille uuden hevosen, hiukan iäkkään vaalean tamman, jonka onnistui kovistelemaan itsellensä naurettavan halvalla. Pyöveli oli moniin verrattuna suhteellisen varakas, joten hankinta ei juuri huonontanut hänen taloudellista tilannettaan. Ja Darionin oli parempi välttää lähempää kanssakäymistä kyläläisten kanssa. Kukaan ei myisi hevosta niin epäilyttävän näköiselle hahmolle, viittaan ja huppuun kätkeytyneenä.
Tamma käveli narun päässä vaunujen perässä, kun he saapuivat harmaille Länsikujille. Raunioita näki kaikkialla. Kadulla kulki muutama hiljainen kyläläinen, useimmat rääsyisen ja epäsiistin näköisiä. Täällä asui suurin osa kaupungin köyhistä ja hyljeksityistä. Kayden ei kiinnittänyt juuri huomiota ympäristöönsä, hän keskittyi vaunujen ohjaamiseen ja ajatuksiinsa lähestyvistä hyvästeistä. Darion ratsastaisi pian takaisin kotiinsa Haltiakylään... ja hän jäisi tänne, jatkamaan pysähtynyttä elämäänsä. Kaikessa yksinäisyydessään. Hän olisi ehkä halunnut toisin, mutta oli päätöksensä tehnyt.
Vaunut pysähtyivät kaupungin laitaan, missä ehjiä rakennuksia oli hyvin vähän. Jyhkeät muurit, jotka kiersivät koko kaupungin, olivat antaneet täällä periksi haltioiden hyökkäykselle. Pyöveli nousi vaitonaisena vaunuistaan ja katsoi muurin aukosta avautuvaa näkymää. Jylhiä metsiä, aukeita aroja. Vapautta. Se oli niin lähellä... ja niin kaukana. Hän olisi koska vain voinut päättää toisin... mutta hän oli kahlittu sen hetkiseen elämäntyyliinsä. Hänellä ei vielä ollut tarpeeksi voimia niistä kahleista vapautumiseksi.
Kayden käänsi hiljaisena katseensa Darionin puoleen. Puolidemonin mustat hiukset liikkuivat tuulenvireestä ja sininen iho sai lämpimän hehkun punertavasta auringon valosta. Vaikka hän oli kokoajan tiennyt tämän hetken olevan tulossa, valmistautuminen ei tehnyt siitä yhtään sen mukavampaa tilannetta. "No", hän aloitti hitaasti, "On kai aika... sanoa hyvästi."
//Miks tää soi mun päässä? : D//