Yllättävä kohtaaminen. //Nya!:3

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Nya » 28 Heinä 2012, 14:23

Rave

MIes hymyili iloisena. "Hyvä että sovitte." Mies sanoi. Hän katsoi poikaansa ja silitti tämän hiuksia. Antoine tuhahti ja nousi istumaan. Hän tuijotti Fionaa vihreillä silmillään, jotka niin musituttivat Raven omia. "Täti-Fiona! Saanko sanoa niin?" Poika kysyi uteliaana ja kuin kuumetta ei enää olisikaan. Rave hieman yllättyi ja katsoi sitten Eveä. "Kuule Eve. Pitäiköhän meidän pitää hieman hauskaakin tänään?" Rave hymyili kuiskaten naisen korvaan. Hän katsoi Antoinea, joka tuijotti tiivisti Fionaa. Poika hieman myöri peiton alta ja hyppäsi lattialle. Hän nappasi keksin pöydältä, taapersi Fionan tuolin luo. Poika nousi toisen syliin ja hymyili söötisti. "Avaa suu!" Hän kehotti ja piti pienillä sormillaan keksiä lähellä tytön suuta. Raven oli pakko hieman tirskahtaa. Häntä huvitti tuo näky. Mies nousi lopulta ylös ja vei peiton takaisin pojan huoneeseen. "Antoinesta tulee vielä hieno naisten mies uota menoa." MIes naureskeli viedessään tyhjät tee astiat kettiöön. Sitten hän palasi naisten äärelle ja katsoi Fionaa tarkaavaisena. "Saanko kysyä, en kyllä ylläty jos et suostu kertomaan, koska naiset eivät tahdo yleensä kertoa. NIin kuinka vanha oikein olet? Olet todella nuoren näköinen. Kuinka monta vuotta teillä on ikä eroa?" Rave kysyi ja otti Antoinen, joka hääräsi tätinsä kimpunsa energisenä.'
MIehelle tuli yksi asia mieleen. "Antoinella ei juuri ole iso vanhempia, omistani en muista mitään, joten onko teidän vanhemmanne elossa?" Rave kysyi hieman keskustelua juoksuttamaan.

//Ei haittaa
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 30 Heinä 2012, 21:42

Fiona & Eveline

Eveline hymyili hiukan miehelleen ja venytteli käsiään. Fiona katseli edelleen siskonsa poikaa hymyillen pienesti. "Saat sanoa miksi haluat." Nuori neiti sanoi edelleen hymyillen. Samassa poika alkoi möyriä peiton sisässä, hypähti lattialle, nappasi keksin ja kapusi Fionan syliin. Neito avasi suunsa silmät kirkkaasti välkehtien. Antoine asetti keksin nätisti toisen suuhun, ja nauroi: "Syö se!" Fiona piti toisella kädellä pojasta kiinni, ja toisella tämä piteli pojan tuomaa keksiä niin, että sai haukattua siitä palan. Eveline nyökkäsi miehelleen, ja kuiskasi takaisin: "Mukavaa jos Fiona ja Antoine tulee noin hyvin toimeen." Fionalle tyrkytettiin jo toista keksiä, Antoine nimittäin halusi että täti viihtyisi. "Ei kiitos, tuo riittää ihan hyvin." Neito sanoi hymyillen. Antoinen vauhtia se ei hidastanut, vaan keksi survaistiin omaan suuhun. Murusia tipahteli Fionan että Antoinen syliin. Fiona nauroi kevyesti ja pörrötti Antoinen hiuksia. Rave lähti viemään kupit keittiöön, ja kun tuo palasi, tuo esitti kysymyksen. "Olen 18. Meillä on... 3 vuotta ikäeroa." Tämä vastasi kiertelemättä, eihän tuo mikään salaisuus ollut! Samassa Rave nappasi Antoinen syliin, joka katsoi paheksuvasti isäänsä. Eveline naurahti, mutta hiljentyi Raven kysymyksen takia. Fionankin ilme venähti. "On... ne kai?" Fiona sanoi arasti, ja katsoi Evelineä kysyvästi. "Ovat he, mutta... meillä ei tosiaan ole kovin hyviä välejä..." Eve sanoi, hiukan... no arasti...
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 31 Heinä 2012, 20:30

Rave

Mies taisi osua arkaan paikkaan. Hän kuitenkin jatkoi hymyilyään lempeään tapaansa. "Noh, ei siitä sen enmpää. Sinä nuori herra. Anna hetkeksi tädillesi rauha. Vai haluatko että hän väsyy liian pian?" Rave puhui hymyillen ja katsoi poikaansa silmiin. Tämän silmät välkehtivät kovasti. "En tietenkään isä! Fiona-täti ei saa väsyä!" Antoine hoki ja Rave laski hänet lattialle. Poika kiipesi taas tätinsä syliin ja tuijotti tätä hetken. "Sinulla on kirkkaat silmät! Sinulla on kivat hiukset, miksei minulla ole tuollaisia hiuksia?" Poika kysyi ja tunnusteli pienillä sormillaan tätinsä hiussuortuvia. Hän näytti keskittyneen kovasti ja Rave näytti hieman kiusaantuneelta poikansa käytöksestä.
Hän kuitenkin ilahtui Antoinen kiinnostuksesta tätiänsä kohtaan. Rave katseli ulos ja pätteli että kello oli jo paljon yli pojan nukkuma ajan. "Eve kiltti, kävisitkö viemässä Antoinen nukkumaan, olen ihan puhki hänen juoksustaan tänään. Sitten kun teitä naisia piti vielä hemmotellakkin." Mies virnisti janoujautui kunnolla tuoliinsa. Hän näytti väsyneeltä. "Minulla ei ole valitettavasti vierashuonetta, joten haluatko nukkua lattialla vai tuossa sohvalla?" Puolihaltia kysyi ystävälliseen sävyyn. Hän nousi ja meni hakemaan vuode tarvikkeita. Rave löysi kaapista tyynyn ja lakanat. Oli muutenkin melko lämmintä, joten peittoa ei juurikaan tarvinnut yöksi. Mies toi ne olohuoneeseen ja laski ne sohvalle. Hän venytteli väsyneen oloisesti ja haukotteli. "Noh, kai osaat laittaa nuo. Minä painun pehkuihin kun olen tiskannut..." Rave mietti hetken sanojaan, tuntui siltä kuin hän olisi ollut nainen. Hän naurahti huvittuneena ajatukselleen ja meni keittiöön tiskaamaan. Puoli haltia tiskasi ajatuksissaan keittiössä ja asetteli tiskit kuivumaan. Hän harppoi läpi olohuoneen makuuhuoneeseen ja riisui hetkessä vaatteensa päältään. Hän romahti sängylle ja henkäisi pitkään. "Ääh..." Rave ähkäisi ja sulki silmänsä, hän oli kuitenkin hereillä.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 02 Elo 2012, 20:07

Fiona & Eveline

Fionan kasvoille nousi selvästi väsynyt hymy. Neito nauroi hiukan, kun Antoine vakuutteli ettei väsyttäisi tätä. Samassa poika olikin kiivennyt tämän syliin takaisin. "Kiitos, on nuo sinunkin silmät kirkkaat." Tämä sanoi hymyillen. Tämä naurahti hiukan. "Sinun hiukset on ihanammat!" Fiona sanoi silitti toisen päätä. Eveline kuuli kuinka Rave pyysi tätä viemään Antoine nukkumaan. "Joo käyn viemässä." Tämä sanoi hymyillen. Eveline nousi ja kehotti poikaansa tulemaan syliin. Antoine katsoi äitiään kulmat kurtussa, lopulta tämä moiskautti Fionan huulille pusun ja Eveline nappasi pojan syliin. Fiona hämmentyi ensin, ja sitten tämä naurahti lyhyesti. "Tänään olen nauranut enemmän kuin viimeisen vuoden aikana..." Neitokainen mutisi ja antoi hartioidensa lysähtää. "Nukun vaikka sohvalla, ei tuo ongelma ole." Tämä sanoi ja nousi ylös.
Eveline vei poikansa tämän sänkyyn, ja peitteli pienokaisen mukavasti. "Hyvää yötä äiti!" Antoine sanoi hymyillen, ja kohtotti päätään niin että sai suikattua suukon äidilleen. Eveline hymyili. "Nuku hyvin, pikkuinen." Tämä sanoi ja oikaisi selkänsä, astellen Fionan luo, joka laittoi itselleen sohvalle petiä. "Öitä." Tämä sanoi pikkusiskolleen ja halasi tätä tiukasti, ja Fiona halasi takaisin vähintään yhtä tiukasti.
Nainen asteli makuuhuoneeseen ja riisui vaatteensa jättäen ne nätisti paikoilleen ja pujahti miehensä viereen, selvästi hellyyden kipeänä. Tämä painautui heti niin lähelle kuin mahdollista ja hymyili hiukan toiselle. Neitokaisen sormet hakeutuivat silittämään toisen poskea. Sitten tämä kietaisi kätensä toisen ympärille. "Rakastan sua." Tämä kuiskasi ja kurotteli suutelemaan toista. Tämä vääntäytyi sellaiseen asentoon, että pystyi näpertelemään tottuneesti toisen - niin ihania - hiuksia.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 03 Elo 2012, 13:56

Rave

Mies hymyili vaimonsa tulessa sänkyy. Hän antoi tämän kosketella ja suukottaa. Antoi kiehnätä itseään vasten sekä näperrellä hiuksiaan. Rave suuteli Eveä otsaan ja virnisti. Mies nousi hieman ylös päin ja alkoi suukotella kevyesti naista kaulasta alas päin. Puoli haltia imi Even tuoksua, joka teki hänen olonsa tervetulleksi. Mies suukotti naisen kumpuja ja sitten tämän suoraa ja sileää vatsaa. Rave keskeytti operaationsa suudellakseen vaimoaan ja jatkoi sitten hellyyttään osoittaen suukottelua. "Rakastan sinua, rakastan sinua..." Rave mutisi, samalla kun hän nuolaisi kevyesti naisen reittä. Mies nousi taas, mutta hieman ylemmäs. Hän koukistui ja suuteli Eveä otsaan. Puolihaltia hymyili onnelisen näköisen ja siveli naisen olkia ja käsi varsia. Hän tiesi mihin nyt mentäisiin. Pientä leikkiähän tämä oli nuoren pariskunnan ilta toimissa.

Aamu oli keveä ja lämmin. Raven päällä ei juurikaan ollut peittoa, ehkä hieman takamusta peittämässä, mutta ei muuten. Hänen ruskea ihonsa sävy oli kaunista katseltavaa, kun aamun sarastus kimmelsi sen päällä kuin tanssien. Mies nukkui sikeästi, yöllä kun oli ollut hommia. Tyyny oli jossakin lentänyt kai lattialle, lakanat olivat hieman rutussa, mutta eipä se haitannut miehen unta. Hän nukkui mahallaan. Lopulta puoli haltia liikahti. Raven silmät avautuivat ja siristelivät arasti aurinkoa. Hän hieraisi silmiään kerran ja kääntyi selälleen. Miehen rinta oli kiinteä eikä lihaksia sen jäärin näkynyt, mutta ehkä hieman saattoi nähdä häivähdyksiä niistä. Rave sulki vielä hetkeksi silmänsä ennen kuin alkaisi tekemään mitään.

//Olisiko pitänyt kirjoittaa hieman heidän leikistään? Mitä olet mieltä?
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 03 Elo 2012, 20:20

Fiona & Eveline

Fiona sai itselleen pedin varsin nopeasti, ja vähensi hiukan vaatettaan. Sitten tämä sujahti peiton alle, vaikka kuumahan tällä oli. Uni tuli nopeasti, mutta aluksi tämän mielessä pyöri tämän hevonen, joka oli jäänyt yksin talliin. Tämän pitäisi aamulla lähteä mahdollisimman nopeasti, ettei tamma tuhoasi koko tallia.
Evelinen oli pakko suukottaa kevyesti toisen huulia, mutta samalla tämä näykkäisi kevyesti toisen alahuulta. Neito taipui kaarelle jo toisen huulten kosketuksesta tämän iholla, joten kun toinen nuolaisi kevyesti tämän reittä, nainen huokaisi hiljaa, joka ei riittäisi herättämään ketään, mutta jos mies jatkaisi samaan malliin, koko talo heräisi. "Jos jatkat pelkästään tuota, minä joudun todella keskittymään siihen etten herätä Antoinea tai Fionaa..." Tämä kuiskasi toiselle, samalla virnistäen. Eveline kietoi kätensä Raven ympärille, niin että sai paremmin näykkäistyä hellästi toisen kaulaa. Tämä siveli toisen huulia, siitä siirtyen sitten leualle ja kaulalle. Vaikka Eveline olikin jo aikuistunut, ja tämä osasi olla sivistynyt, silti nainen osasi myös heittäytyä villiksi, jos Rave vain osasi pyytää. Neitokainen nuolaisi huuliaan, ja lopulta painoi ne vasten toisen huulia, antaen kielensä viedä. Eveline nosti selkäänsä patjasta silmät kiinni, ja pelkästään tämä ele kertoi miten nainen halusikaan tuon koskettavan tätä...

// Jatka sinä siitä joko aamuun tai jatka tuosta(: ihan sama minulle.//
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 04 Elo 2012, 14:42

Rave [K18]

Mies virnisti ja lipoi huuliaan kuin kissa kermaa. "Noh, yritä sitten pinnistellä ja jaksaa pitää ne äänet kurissa, vaikka ne ovatkin korvilleni enkelin laulua" Mies virnisti ja kyyristyi kuin kissa toisen ylle. Eve suuteli häntä lempeästi. Rave antoi naisen tutkia rauhassa hänen suutaan, kun hän itse tutki käsillään lempeästi naisen vatsaa, sitten reittä ja sen jälkeen pakaroita. Hän suuteli taas naisen vatsaa, lähti siitä sitten suukottelemaan ylöspäin. Hän nuolaisi naisen kahta kumpua pehmeästi sitten näiden kohokohtia ja meni taas suukottelemaan alemma. Mies leikki ja kihotti naista mielensä mukaan. Hän näykkäisi Eveä korvasta ja alkoi nostaa hitaasti tämän reisiä ylös päin. Kiusallisen hitaasti hän nosti ne olileen ja virnisti katsoessaan Eveä. Mies meni hieman parempaan asentoon ja nuoli vielä vähän aikaa toisen hoikkia reisiä.

Lopulta Rave suoristi selkänsä tuli lähemmäs ja työnsi miehyytensä naisen sisään. Hän antoi Even hetkellisesti totutella ja sitten puoli haltia lakoi liikuttamaan rauhallisesti lantiotaan edes takaisin. Rytmi oli rauhallinen, mutta puoli haltia varmastikkin kiihdyttäisi sen pian. Hän halusi ensin venyttää nautintoa joka tulivi joka puolelle.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 04 Elo 2012, 15:58

Eveline

Nainen huokaisi. "Yritän..." Tämä mutisi hiljaa ja puristi silmänsä kiinni, ja ihmetteli jos ei purisi huuleensa haavaa. Toisen kädet vaeltelivat tämän ruumilla vapaasti, eipä Eveline yrittänyt estellä. Samassa toisen kieli tavoitteli tämän rintoja, joka sai naisen painamaan päänsä tyynyyn ja kohottamaan yläselkänsä patjasta, ja kerjäämään tällä tavalla lisää. Neitokainen aukaisi hetkellisesti silmiään, mutta joutui sulkemaan ne melkein heti, kun tämän jalat kohotettiin tosen olkapäille. Nyt pää kaivautui tyynyyn ja Evelinen huulilta karkasi pieni katkonainen hengähdys. Toisen kieli kulki tämän reidellä, herättäen pieniä värähdyksiä tämän ihon alla.
Samassa toisen selkäs suoristui, ja nainen tunsi pientä painetta, siellä missä pitikin. Tämän sormet syöksähtivät kiinni patjaan ja puristi sormensä yhteen. Neitokaisen lantio liikkui toisen liikkeiden mukana. Eveline nosti toisen kätensä patjasti ja asetti sen toisen kaulalle, iskien kyntensä kiinni toisen ihoon. Neitokaisen hengitys alkoi olla raskasta, ja tämän posket rusottivat kevyesti. Eve ei selvästikkään tiennyt mitä olisi tehnyt käsillään, koska seuraavaksi ne siirtyivät omiin vaaleisiin hiuksiin, repimään kevyesti, että tämä varmasti pysyisi hiljaa. Tämän leuka osoitti lähes suoraa kattoon, kunnes naisen silmät rävähtivät auki ja jotenkin ihmeessä tämä kerkesi kohottaa itsensä niin että sai iskettyä hampaansa toisen olkaan, ettei olisi huutanut nautinnosta saavuttaessaan huipun. "Jatka, en ole vielä niinkään väsynyt." Tämä käski hiljaa puuskuttaen toisen korvaan ja painautui takaisin kiinni patjaan, pienesti virnistäen.

//En laittanu Fionaa tuohon, koska sehän nukkuu.//
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 04 Elo 2012, 17:21

Rave [K18]

Mies tunsi hetkellisen kivun olassaan, kun Even puri sitä, pitääkseen pienempää ääntään. hän kuuli kuiskauksen ja huokaisi. "En ole saavuttanut kulta vielä huippuani, odotahan vain. päästele hiukan nyt ääntäsi esiin, kunhan et herätä ketään" Rave kuiski ja alkoi kiihdyttämään rytmiään. Se alkoi tuntua hyvältä miehestä, hän liikkui tasaisin työnnöin naisen sisällä. Pikku hiljaa hän rupesi tahtiaan kiihdyttämään ja tavoittelemaan huippua. Raven oli pakko hieman puuskuttaan tehdessään nuatinnolista työtään. Iho ihoa vasten, kädet kiristivät lakanaa ruttuun naisen pään vieressä ja hiki virtasi rusehtavalla iholla. Äkisti puoli haltia kaartui kohti naista, heittäen päänsä taakse, niin että pienet hiki pisarat lensivät mustista hiuksista. Koko ihana nautinto levisi miehen ruumiiseen, kuin aalloilla leikkisi. Rave kierähti ripeästi Even viereen hengittäen kiihtyneesti. Hän sulki silmiään vähän välillä ja veti henkeä pariin kertaan tasaannuttaakseen sen. Mies ei ollut ihan vielä väsynyt. Vielä toinen erä ja sitten saisi riittää.

Rave kääntyi katsomaan vaimoaan. Siveli tämän kauniita kasvoja suukotti toisen huulia. "Puraisit aika kovaa valuuko siitä verta?" Rave kysyi ja samalla kun tuli lähemmäs Eveä. Mutta kun hän oli tarpeeksi lähellä naista hän kaappasi toisen syleilyynsä ja suukotti tätä otsaan. "Valmiina toiseen erää kulta?" Rave kysyi virnistäen ja hieman pyyhkien otsastaan hiki pisaroita.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 04 Elo 2012, 19:30

Eveline

Nainen huohotti ja nyökkäsi kevyesti. Toisen vauhti kiihtyi, niin Evelinen hiljaiset huokauksetkin. Neitokaisen iholla karpaloi hiki, ja tämän pää kääntyi sivulle. Neito ynähti pienesti. Evelinen kasvoille ilmestyi tyytyväinen virnistys, kun tuon pää heilahti taakse ja tuo selvästi saavutti huippunsa, ja kyllähän tämä tunsi sen. Tuo oli vähintään yhtä hengästynyt kuin Eveline, jonka rinta kohoili kiivaasti, mutta virne pysyi tämän kasvoilla. Toisen katse siirtyi tähän. Tämä sai pienen suukon. "En usko, mutta mukava mustelma siitä jää..." Eveline naurahti hiljaa ja siveli toisen poskea.
"Aina valmiina." Tämä kuiskasi virnistäen, sipaisten toisen alavatsaa. Tämän kasvot hautautuivat toisen kaulaan, ja kieli kieppui solisluiden tuntumassa, kohoten siitä sivelemään kaulaa. Neidin keho painautui aivan kiinni toiseen, kun tämä kohotti kasvonsa tuon kasvojen tasolle, virnistäen. Naisen kieli liikkui toisen huulilla kevyesti. Pieni omatunnon pistos tuntui tämän mielessä, koska Fiona ei saanut kokea mitään tällaista, jos tuolla nyt kertomansa mukaan ketään ei ollut. Eveline lokeroi tuollaiset mietteet omaan lokeroonsa ja keskittyi mieheensä. Tämän sormet haroivat kevyesti toisen hiuksia, samalla kun tämä suuteli toista pitkään ja hartaasti.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 04 Elo 2012, 21:08

Rave [K18]

Mies hymyili lempesästi, kun tämä tuli lähemmäs. Nainen antoi kielensä mennä pitkin miehen kehoa. Raven oli pakko hieman huokaista naisen tekemästä nautinnosta. Miehn keho kaartui hetkeksi, sitten se himosi Even kehoa, sitä lämpöä ja muuta. Rave tunsi kuinka Eve haroi hänen hiuksiaan, suuteli häntä hartaasti ja pitkään. Ennen kaikkea nainen teki hänelle pelkkää hyvää nautintoa. Rave kuitenkin keskeytti Even puuhat ja käänsi hänet lempeästi selälleen. -En kestä enää-katse katsoi Eveä anovasti ja hymyili sitten. Hän "sukelsi" naisen syliin, nuolen toista kuin kissa kermaa. Hän antoi kätensä vaeltaa hieman, hellästi naisen kapeaa lantiota ja sitten ne kulkivat pitkin latteita kylkiä sekä Even olkia. Hän hamusi naisen huulia ja antoi kielensä tulla tutkimaan. Mies virnisti välillä ja pidensi odotusta, hän ei menisi aivan vielä. Pientä kiihkon nousua ja kärsimättömyyttä saisi tapahtua.

Kuitenkin Rave työnsi taas uudelleen miehyytensä Even sisään ja alkoi rytmikkäästi työntämään. Hän nosti vain toisen jalan olkansa ylle, jotta pääsisi syvemmälle. Rave puuskutti ja kiihdytti vauhtiaan pitäen sen siellä. Viivyttäen huippua. Rave hamusi uudelleen toisen huulia ja suuteli siitä alas päin tämän kaulaa. "Rakastan sinua" Mies supisi samalla kun suuteli ja teki töitään.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 04 Elo 2012, 22:17

Eveline

Naisen hymy ylettyi korvasta korvaan, kun mies huokaisi nautinnosta. Samassa Evelinen puuhat keskeytettiin, ja neito asetettiin hellästi takaisin selälleen makaamaan. Pelkkä miehen katse sai neitokaisen tuntemaan väreitä ympäri tämän kehoa. Toisen huulet eksyivät taas tämän huulille, eikä Eve pistänyt pahakseen. Eveline sulki silmänsä ja keinautti lantiotaan hiukan, selvänä käskynä, eikä tämä joutunut kauaa odottaa. Toisen lantio painui tiukasti kiinni tämän lantioon. Nainen aaltoili toisen alla, kunnes tämän toinen jalka nostettiin taas toisen olalle. Neitokainen huokaisi, varsin äänekkäästi. Tämän auttoi vain toivoa ettei Fiona kuullut.
Nainen virnisti pienesti, ja kuljetti kättään rintojensa välistä. Tämän toinen käsi siirtyi toisen selälle, nyt neitokaisen asento oli kaikkea muuta kuin mukava, mutta siitä tämä ei välittänyt. Sormet sivelivät hellästi toisen selkää. "Minäkin... sinua..." Tämä sai mutistua raskaan hengityksensä alta. Tämän iho kiilteli hiestä ja otsahiukset olivat liimautuneet otsaan, niin että naisen oli pakko pyyhkäistä otsaansa.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 06 Elo 2012, 09:16

Rave [K18]

Mies piti tahtinsa kiihkeänä ja tarmokkaana, hän teki tuloaan ja kiihdytti entistä enemmän. Puoli haltian keho kaareutui uudelleen ja hiki pisarat lensivät. Rave lysähti hetkessä Even viereen mahalleen. Hän hengitti tiheästi, mutta koitti tasaannuttaa hengitysttään. Hän oli ihan loppu. "...Mh..." Hän äännähti, kun sulki silmänsä ja nukahti lopulta sikeään uneen.

Aamu oli keveä ja lämmin. Raven päällä ei juurikaan ollut peittoa, ehkä hieman takamusta peittämässä, mutta ei muuten. Hänen ruskea ihonsa sävy oli kaunista katseltavaa, kun aamun sarastus kimmelsi sen päällä kuin tanssien. Mies nukkui sikeästi, yöllä kun oli ollut hommia. Tyyny oli jossakin lentänyt kai lattialle, lakanat olivat hieman rutussa, mutta eipä se haitannut miehen unta. Hän nukkui mahallaan. Lopulta puoli haltia liikahti. Raven silmät avautuivat ja siristelivät arasti aurinkoa. Hän hieraisi silmiään kerran ja kääntyi selälleen. Miehen rinta oli kiinteä eikä lihaksia sen jäärin näkynyt, mutta ehkä hieman saattoi nähdä häivähdyksiä niistä. Rave sulki vielä hetkeksi silmänsä ennen kuin alkaisi tekemään mitään.
Mies käännähti selkä puolelleen ja venytteli pitkä veteisesti, äkkiä hän tunsi jonkun koskettavan hänen varvastaan. Rave nosti päätään ja huomasi Antoinen.
Nya
 

ViestiKirjoittaja Onzki » 06 Elo 2012, 12:12

Fiona & Eveline

Naisen suu raottui pienesti ja huulten välistä karkasi pieni hengähdys. Eveline antoi kätensä vaeltaa silittämään toisen poskea hellästi, käsi ei tosin kauaa pysynyt toisen poskella, vaan se valahti kiinni patjaan kun neito sulki silmänsä tiukasti ja puristi hampaansa yhteen saavuttaessaan huippunsa lähes samaan aikaan kun mies. Toinen lysähti tämän viereen väsyneenä. Neitokaisen rinta kohoili kiivaasti. "Öitä..." tämä vain mutisi ja sulki silmänsä. Tämän käsi hapuili peiton reunaa, jonka tämä veti vartalonsa suojaksi. Tämä kääntyi vatsalleen, ja tämä painautui kiinni toiseen.

Yö oli ollut... No monella tapaa kuuma ja Eveline sulki silmänsä auringon paisteelta. Tämä oli kyljellään, kääntyneenä mieheensä päin. Kun tämän silmät aukesivat ja tottutelivat valoon, tämä näki miehensä siinä missä pitikin. Eveline sulki silmänsä, ja päätti, ettei vielä ollut aika herätä...
Fiona makasi selällään, hyvin nukkuneena, käsi silmiensä suojana...

//puhelimella kirjotettu, :p//
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Nya » 06 Elo 2012, 19:36

Rave

Mies nousi istumaan sängylle ja venytteli pitkä veteisesti. Antoine yritti kavuta vanhempiansa sängylle, mutta turhaan. Ruttuinen lakana, joka oli lähtenyt patjan lata karkuun valui sitä mukaa lattialle, kun Antoine yritti kavuta ylös päin. Rave raapi päätään ja näytti hieman hölmistyneeltä. "Kuuleppas Antoine... Saat vain lakanan tuolla menolla alas." Rave sanoi ja haukotteli hetkellisesti. Hän nousi ja alkoi etsimään omia housujaan. Miehellä meni hetki, koska Even vaatteet olivat mullin mallin lattialla sekä hänen omia vaattekappaleitaan. Puolihaltia raapi taas päätään ja siirteli vaatteita. Antoine katseli isänsä tekemisiä, hän näytti melko hämmentyneltä. "Isä. Miksi sinä olet alasti ja mitä etsit?" Antoine kysyi päätään kallistaen. Rave vilkaisi poikaansa ja virnisti. "Oli kuuma joten äiti ja minä veivasimme vaatteemme lattialle ja nukuimme ilkosen alasti. Ja etsin omia housujani. Oh! Tuossahan ne ovat." Rave sanoi ja nosti housut ilmaan. Hän suoristi selkänsä ja puki housunsa päälleen. Mies pörrötti poikansa vaaleita hiuksia. "Tule mennään tekemään puuroa aamiaiseksi. Fionakin varmasti ilahtuisi aamiaisesta?" Rave kysyi hymyillen ja otti poikansa syliinsä. Hän kantoi hänet olohuoneeseen asti.
Antoine hyppäsi isänsä sylistä nopeasti ja juoksi tätinsä luo. "Fiona-täti! Hyvää huomenta!" Antoine sanoi pomppien ympäri sohvaa. Rave huokaisi ja virnisti. "Huomenta, otatko puuro vai leipää aamiaiseksi?" Mies kysyi ja asteli ilman paitaa keittiöön. Hänen ruskea selkänsä näkyi kultaisena aamu auringon paisteessa, kun mies asteli pitkin huonetta keittiöön. Rave alkoi kaivamaan tarvikkeita puuroon ja leipä tarvikkeita. Hän söi itse leipää, mutta Antoine taas puuroa. Että perheen isänä oli uuvuttavaa. Mutta puoli haltia piti siitä, ennen hänen elämänsä oli ollut yksinäistä ja tylsään. Nyt se oli täynnä naurua ja onnellisia hetkiä.
Nya
 

EdellinenSeuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron