The Night Fantasy

Fíona&Eveline

"Koska me emme itse näe toisissamme mitään samaa." Fiona sanoi hymyillen. Neitokainen purskahti nauruun. "Minäkö?! En menisi sanomaan." Tämä tokaisi edelleen hymyillen. "Kiitos kuitenkin." Neiti lisäsi.
Eveline vilkaisi miestään, ja alkoi etsiskellä perunoita. "Varmasti haluaisi! Fiona rakastaa ratsastamista. JA kyllä, me tiuskimme ja riitelemme, lähes koko ajan. Mutta se johtunee ehkä enemmänkin minusta ja Fionan menneisyydestä. Hänen on vaikea luottaa ihmisiin koska... no hänet on petetty niin monta kertaa.." Eveline selitti hiljaisella äänellä, näyttäen hiukan surulliselta, vilkaistessaan siskoonsa. Tämä hymyili hiukan ja nosti kätensä toisen kaulan sivuille, kurotellen suukottamaan toisen huulia. "Oikeastaan, ei meidän mitään ruokaa tarvitsisi tehdä.." Tämä kuiskasi ja katsoi toista syvälle silmiin, suukotellen taas toisen huulia.

//Kauhia ku kesti, eikä oikee inspaa;/

Rave & Kettu

Yoh naurahti. "Niin, eihän sitä huomaa kun luulee jäävänsä toisen varjoon. Minä en sellaista tunnetta ole eläissäni tuntenut. Tiedän vain sen, että naisilla on ulkonäköpaineita enemmän kuin meillä miehillä" Yoh naureskeli. "Tosin on minua sanottu kauniiksi mieheksikin. Mutta kun on tuollainen sisarus, ei voi olla huomaamatta,että muistuttatte kovasti toisianne. Niin ulkoisesti kuin luonteelta. Jos nyt oikein sanotaan olette kuin kaksi marjaa ja vielä kauniita sellaisia. Sinun pitää vain luottaa siihen, että olet kaunis ja kelpaat joskus vielä jollekki, joka kuolisi takiasi." Yoh sanoi lohduttavasti.
Rave tuijotti ihmeissään vaimoaan. "Ai miksi ei?" Miehen virnistys levisi huulille ja vastasi lopulta naisen hamuamaan suudelmaan. Hän suuteli vielä vaimoiaan otsaan ja tuoksutti tuon hiuksia. "Oletko miettinyt pesulle menemistä?" Rave vitsaili ja naurahti siihen taas perään.

Yoh katsoi ikkunasta ulos. Hän hymyili. "Minä sanoisin että sinä olet syksyn kaunis ruska ja sisaresi on kanis kevään tuulahdus kesästä. Olette molemmat omalla tavallanne kauniita niin ulkoisesti kuin sisäisesti. Sinunkin pitäisi osata tiedostaa se. Olethan sisaresi veroinen. Monet miehet sanovat, että he leikkivät iloisella ja pirteällä naisella ja naivat vakava mielisen naisen..." Yoh sanoi ja kohotti huulensa toista kulmaa. "Te naiset olette mutkikkaita, minun on vaikeaa käsittää sitä itsekkään." Yoh nauroi.

// Eipä haittaa kun itsellänikin kestää.

Fiona&Eveline

"Huoh... Sinun kanssasi on vaikea väitellä, mutta tiedätkös. Minussa ei ole mitään. Tuliko asia selväksi?" Tämä sanoi hymyillen. Fionalla oli aivan kauhea käsitys itsestään, koska ihmiset pikku hiljaa aina kaikkosivat tämän ympäriltä, ja automaattisesti tämä kuvitteli että syy oli tässä itsessään.
Eveline virnisti, mutta sitten painoi päänsä hiljaa toista vasten, ja huokaisi hiljaa. Tämä kietoi kätensä toisen ympärille. "Ollaanko hetki ihan vain näin?" Eve kysyi hiljaa ja sulki silmiään. Selvästi tämä halusi hiukan hellyytä..
Fiona hymyili taas. "Sinun vertauskuvasi on ihmeellisiä! Ei minua ole syksyyn ole verrattu." Tämä sanoi huvittuneena. Olen enemmänkin niinkuin talvi... kylmä ja vaikea. Monella tavalla vihattu.. Tämä meinasi sanoa ajatuksensa ääneen, mutta se olisi kuulostanut aivan liian tyhmältä.

Rave & Kettu

Yoh naurahti hymyillen. Hän näytti pirteältä, mutta kuitenkin jo melko tylsistyneeltä, ei se johtunut heistä, vaan siitä, ettei hän ollut tottunut keskustelemaan pitkään kenenkään kanssa. Varsinkaan kun hän oli mies muodossa. Ei sille vain voinut mitään. Yoh nousi sohvalta ja hymyili hieman anteeksi pyytelevästi. "Kiitos, mutta minun pitää nyt ihan totta lähteä. Ei ole hyvä, että minunlaiseni henkiolento on kauaa täällä... Olisin hyvin kiitollinen jos te päästätte minut kotiini. Pahoittelen häiriötä." Yoh sanoi ja kumarsi Fionalle ja kävi sitten keittiöön, jossa pariskunta halaili hellyyttävän näköisenä. "Oli mukavaa tutustua, toivottavasti kohtaamme uudemman kerran. Nyt joudun kuitenkin sanomaan hyvästit ja pyytämään anteeksi, että joudun näin lähtemään." Yoh pahoitteli ja kumarsi pariskunnalle, hän meni ulkooven luo ja avasi sen. Hän hymyili Fionalle. "Ei hätää. Olet kaunis kukan nuppu, joka kukkii ainoastaan sille, joka sen saa kukkimaan kaikella rakkaudellaan. Ehkei ole vielä aika kukkia, mutta pian. Uskon että pian joku saa sinut kukkimaan kauniisti, jos vain annat hänen tulla tarpeeksi lähelle, ilman että pistät terävillä piikeilläsi häntä." Yoh sanoi kuin tietäjä konsonaan, Kuin sananlaskun saattelemana hän katosi metsän siimeksiin.

Rave katsoi vaimoaan rakastavasti, kun heidät sitten keskeytettiin hän ymmärsi kyllä, etteti mies ehkä jaksanut heidän puheitaan. Olihan mies jonkinsortin toinen olento, jonka ajanvietettä Rave ei ehkä tulisi koskaan ymmärtämään. "Kiitos ja näkemiin" Rave toivotti Yohille. Hän hymyili, kunnes kuuli oven menevän kiinni. Rave suukotti Eveä otsalle. "Mikä päivä..." Mies kuiskasi naisen korvaan. "Rakastan sinua kultaseni, kunis kultapiiskuni." Rave hyräili vaimonsa korvaan, sulkien silmänsä hetkeksi jääden unelmoimaan.

//Sori kesto! ><

Fiona&Eveline

Neitokainen huomasi miehen tylsistyneisyyden, joten kun tuo hymyili ja ilmoitti poistuvansa, tämä ei ihmetellyt yhtään. Fiona nyökkäsi ja hymyili toiselle takaisin. "No tottakai me sinut päästämme. Oli todellakin mukava tavata." Tämä sanoi edelleen hymyillen.
Eveline hymyili miehelle joka asteli keittiöön pahoittelemaan lähtöään. "Harmillista, olisi ollut mukava saada lisää syöjiä, mutta mitäpä me sinua estelemme." Nainen sanoi ymmärtävällä, mutta ehkä hiukan surullisella äänellä.
"Kiitos, vaikken valitettavasti pysty uskomaan sinua." Fiona sanoi edelleen hymyillen, tälläkertaa hiukan haikeasti. Mies hävisi ulos, ja neitokainen jäi istuskelemaan, eihän tämä siskoaan ja tämän miestä halunnut häiritä, mutta lopulta tämä antoi periksi ja hiipi Antoinen huoneeseen, asettuen istumaan sängyn viereen, kuuntelemaan pojan tasaista hengitystä.
Eveline nojautui miestänsä vasten, naurahtaen hiljaa, toivoen ettei tämän tarvitsisi koskaan liikahtaa tästä. Tämän kasvot painautuivat toisen kaulaan, ja samalla tämän huulet hipaisivat toisen ihoa. "Rakastan sinua.." Tämä kuiskasi hiljaa. Evelinen kädet olivat kietoutuneet toisen niskan taa, ja nainen oli miehessään niin kiinni, ettei kukaan olisi saanut tätä väkisin pois.

//Joo tää peli taitaa nyt olla pelattu vai mitä? Ku tuntuu vähän siltä ettei inspiraatioita oikein enää tähän peliin saada, haluutko lopettaa vai mitä tehdään? Multa ei ehkä enää irtoo ku pieniä vastauksia tähän peliin.

//Joo tässä se tais olla(: kiitti pelistä!((://