Never say goodbye


Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Viesti La Elo 04, 2012 1:17

Never say goodbye

//Jatkoa pelistä Running away... from You//

Harmaajouhista oria ei yrityksistä huolimatta löydetty. Hevoskauppiaita oli kaupungissa monia, eikä kaksikolla ollut varaa kiertää läpi koko kaupunkia. Jos Darion olisi tunnistettu, olisivat sekä hän, että pyöveli joutuneet kiven sisään. Ja sitten heidät olisi teloittanut joku epäpätevä aloittelija.

Sitä riskiä ei haluttu ottaa, joten Kayden osti Darionille uuden hevosen, hiukan iäkkään vaalean tamman, jonka onnistui kovistelemaan itsellensä naurettavan halvalla. Pyöveli oli moniin verrattuna suhteellisen varakas, joten hankinta ei juuri huonontanut hänen taloudellista tilannettaan. Ja Darionin oli parempi välttää lähempää kanssakäymistä kyläläisten kanssa. Kukaan ei myisi hevosta niin epäilyttävän näköiselle hahmolle, viittaan ja huppuun kätkeytyneenä.

Tamma käveli narun päässä vaunujen perässä, kun he saapuivat harmaille Länsikujille. Raunioita näki kaikkialla. Kadulla kulki muutama hiljainen kyläläinen, useimmat rääsyisen ja epäsiistin näköisiä. Täällä asui suurin osa kaupungin köyhistä ja hyljeksityistä. Kayden ei kiinnittänyt juuri huomiota ympäristöönsä, hän keskittyi vaunujen ohjaamiseen ja ajatuksiinsa lähestyvistä hyvästeistä. Darion ratsastaisi pian takaisin kotiinsa Haltiakylään... ja hän jäisi tänne, jatkamaan pysähtynyttä elämäänsä. Kaikessa yksinäisyydessään. Hän olisi ehkä halunnut toisin, mutta oli päätöksensä tehnyt.

Vaunut pysähtyivät kaupungin laitaan, missä ehjiä rakennuksia oli hyvin vähän. Jyhkeät muurit, jotka kiersivät koko kaupungin, olivat antaneet täällä periksi haltioiden hyökkäykselle. Pyöveli nousi vaitonaisena vaunuistaan ja katsoi muurin aukosta avautuvaa näkymää. Jylhiä metsiä, aukeita aroja. Vapautta. Se oli niin lähellä... ja niin kaukana. Hän olisi koska vain voinut päättää toisin... mutta hän oli kahlittu sen hetkiseen elämäntyyliinsä. Hänellä ei vielä ollut tarpeeksi voimia niistä kahleista vapautumiseksi.

Kayden käänsi hiljaisena katseensa Darionin puoleen. Puolidemonin mustat hiukset liikkuivat tuulenvireestä ja sininen iho sai lämpimän hehkun punertavasta auringon valosta. Vaikka hän oli kokoajan tiennyt tämän hetken olevan tulossa, valmistautuminen ei tehnyt siitä yhtään sen mukavampaa tilannetta. "No", hän aloitti hitaasti, "On kai aika... sanoa hyvästi."

//Miks tää soi mun päässä? : D//

Viesti La Elo 04, 2012 3:43

Kayden oli ollut todella reilu, ostaessaan uuden hevosen Darionille, vaikka puolidemoni sitä oli vastustanutkin. Kayden oli tehnyt hänen puolestaan jo niin paljon. Uusi hevonen, kimo tamma, oli pieni ja siro olento, joka selvästi oli hyvin nopea. Darion oli lievästi huolestunut siitä, miten hän selittäisi kotipuolessaan vuokraamansa hevosen puuttumisen. Tietysti hän voisi antaa tämän kyseisen tamman hevosen omistajalle, mutta kyseessä oli vähän iäkkäämpi yksilö, eikä varmaan niin arvokas, mitä harmaa ori. Mutta asialle ei voinut mitään, joten sitä oli turha edes murehtia. Enemmän Darionia mietitytti lähteminen. Se tuntui jotenkin niin lopulliselta, vaikka puolidemoni oli luvannut tulla takaisin. Silti, hän ei olisi ikinä uskonut jostain lähtemisen olevan näin vaikeaa. Hän ei ollut koskaan välittänyt erityisemmin siitä, tuliko vai jäikö johonkin, mutta nyt välitti. Se tuntui uudelta ja epämiellyttävältä asialta. He eivät vaihtaneet sanaakaan matkalla länsikujille, ja mitä hiljaisempaa oli, sen enemmän Darion saattoi ajatella tulevaa lähtöään.

Länsikujat olivat suunnilleen yhtä lohduttomat, mitä Darionin pään sisäiset ajatuksetkin. Täällä näki hienosti sodan kurjan puolen, joka kosketti siviilejä. Omituista, miten paljon tappamisesta maalattiin kauniita ajatuksia ihmisten sekä haltioiden mieliin, kun lopputulos oli kuitenkin jotain näin kurjaa. Darion laski huppunsa ja katseli avautuvaa maisemaa muurin kyljessä olevasta aukosta. Darion olisi halunnut jäädä pidemmäksi aikaa, mutta kaiken tapahtuman jälkeen se oli lähes mahdotonta. Muussa tapauksessa hänen olisi pitänyt piilotella jatkuvasti ja varoa ihmisiä. Oli parempi, että kaupunki unohtaisi koko puolidemonin, jotta hän voisi tulla takaisin, kun oli rauhallisempaa.

He seisoivat vierekkäin ja katselivat muurin toisella puolella avautuvaa metsää. Darion hymähti vähän ja käänsi katseensa Kaydeniin.
"Ei ole. Tulen vielä takaisin, jos haluat. Saat tämän kuulostamaan niin lopulliselta."
Darion kääntyi kokonaan Kaydenin puoleen ja levitti käsiään.
"Saanko edes halauksen?"
Oli olemassa pieni riski, ettei Darion osaisi enää lähteä, mikäli nyt saisi huomiota Kaydenilta. Mutta samalla hän kuitenkin tiesi, ettei hän voinut jäädä, se oli liian vaarallista.

// Älä nyt, minulla on soinut päässä What hurt the most alusta asti : D //

Viesti La Elo 04, 2012 4:35

Niin, lopulliselta... Jollain tasolla Kayden toivoi, että voisi päästää irti kokonaan, että kaikki todella päättyisi tähän. Mutta katsoessaan Darionin hymyileviä silmiä, hän ei uskonut sen olevan mahdollista. Silti, puolidemoni tulisi varmasti olemaan poissa kauan...

Mies vastasi hymyyn pienesti, vaikka hänen mielensä olikin haikea. Hänestä tuntui, että tämän lähtö tuli hetki hetkeltä vaikeammaksi hänelle. Silti mies siirtyi askeleella lähemmäs toista ja kiersi kätensä hitaasti tämän ympärille, painaen hennon ruumiin omaansa vasten.

Halaus kesti pitempään kuin pyöveli olisi tarkoittanut, mutta etääntyminen toisesta tuntui todella vaikealta. Kayden saattoi haistaa puolidemonin miellyttävän ominaistuoksun myös veren voimakkaan hajun lävitse. Hän kuitenkin pakottautui vetäytymään halauksesta, huomaten tehneensä sen Darionia aiemmin. Mies rykäisi ja käänsi katseensa muualle. "Haen hevosesi", hän sanoi hiljaa, kääntäen sitten selkänsä kävelläkseen vaunujen taakse irroittamaan tamman. Hän tunsi jonkin murskaavan itseään sisältä avatessaan riimun solmun ja taluttaessaan hevosen takaisin Darionin luokse. Hänen oli vaikea enää edes katsoa puolidemonia päin, jokainen hetki tämän seurassa tuntui tekevän erosta vain vaikeamman - väliaikainen tai ei.

//Voi ei, se on niin heartbreaking biisi...//

Viesti La Elo 04, 2012 5:59

Darion painautui vasten Kaydenin rintakehää, miehen suodessa hänelle ystävällisen halauksen. Darion hymyili ja painoi päätään Kaydenin olkapäälle, sulkien hetkeksi silmänsä. Kayden tuntui vahvalta ja turvalliselta, ja hänen tuoksunsa oli miellyttävä. Darion tunsi olonsa todella hyväksi ja raukeaksi, hän ei millään olisi halunnut lähteä tästä. Hän olisi halunnut pitää Kaydenia vartaloaan vasten, suudella häntä ja upottaa sormensa hiusten sekaan. Hän kyllä tulisi takaisin, siihen vain tulisi menemään aikaa, sillä ihan heti Darion ei uskaltanut palata kaupunkiin.

Halaus päättyi Darionin mielestä aivan liian nopeasti, ja puolidemoni katseli Kaydenin perään, hänen hakiessa valkeaa hevosta. Sillä ei ollut satulaa, ainoastaan suitset, mutta Darion kyllä pysyisi, ainakin suurimman osan, matkaa hevosen selässä. Vastahakoisesti Darion otti ratsunsa vastaan ja katseli sitten Kaydenia.
"Olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin aikaa. Pidän seurastasi."
Darion epäröi hetken, mutta nosti sitten kättään hetkeksi Kaydenin poskelle. Ele oli melko nopea ja Darion kääntyi, noustakseen hevosen selkään, mutta havahtui sitten.
"Ai niin, ennen kuin lähden, haluaisin yhteen kysymykseen paremman vastauksen. Se kun kysyin, miksen kelpaa tällaisena, haluan siihen kunnollisen vastauksen. Tiedäthän, tulevaisuuden varalle."
Darion oli luvannut itselleen, ettei lähtisi, ennen kuin saisi tietää paremmin vastauksen, ja sen hän myös piti. Sama oli toistunut niin monta kertaa, että Darion halusi lopultakin kunnon selityksen asialle.

Viesti La Elo 04, 2012 7:18

Mies hymyili hiukan Darionin sanoille, muttei vastannut mitään. Hän teki kaikkensa vain pysyäkseen siinä, sen sijaan että olisi tarttunut Darioniin, syleillyt ja suudellut häntä. Tuntiessaan tämän käden kasvoillaan, mies vain katsoi toista, yrittämättä väistää tai vetäytyä kauemmas. Hänen silmissään oli hiukan surullinen katse Kaydenin seuratessa puolidemonin nousemista ratsaille. Pyöveli oli jo kääntymässä pois noustakseen vaunuihinsa, kun toisen ääni pysäytti hänet. Kayden huokaisi, muttei kääntynyt takaisin, vain pysähtyi. Hän ei voisi nyt paeta tuota kysymystä, eikä se olisi reilua Darionia kohtaan muutenkaan. Oikeastaan tämä oli väärinkäsitys jonka hän itsekin halusi ojentaa... Tosin silti ääneen vastaaminen oli vaikeaa.

"Ei se johdu sinusta, Darion", pyöveli sanoi lopulta "... Vaan minusta."

Se ei ehkä ollut vastaus, jota Darion odotti... Mutta se oli tosi. Puolidemonissa ei ollut mitään, mistä Kayden olisi halunnut kieltäytyä. Mutta pyöveli ei ollut valmis antamaan kenellekkään niin suurta roolia elämässään. Hän ei ollut valmis luopumaan tavoistaan, joihin oli juurtunut kiinni.

Viesti La Elo 04, 2012 8:05

Oli hyvin yleistä sanoa, että tilanne johtui itsestään, ei toisesta, lähinnä kohteliaisuuden takia. Harva sitä oikeasti tarkoitti. Mutta Kayden ei vaikuttanut valehtelevan sanojensa kanssa. Hän todella taisi tarkoittaa niitä. Mutta Darion ei vain käsittänyt, miten torjuminen saattoi johtua Kaydenista itsestään?
"Sinusta? Haluatko kertoa tarkemmin?"
Darion kysyi vähän huolestuneena, mutta antoi myös tilaa mahdolliselle ei- vastaukselle. Hän ei painostaisi Kaydenia kertomaan omista ajatuksistaan, mikäli mies ei niin itse halunnut.

Niinkin pahalata kuin ajatus saattoi kuulostaa Darionin päässä, hän tunsi jostain syystä olonsa toiveikkaaksi. Torjuminen ei johtunut hänestä itsestään, eli hänessä ei ollut mitään erityisen epämiellyttävää Kaydenin mielestä. Se oli ainakin hyvä aloitus. Poikaystäväksi Kayden ei tainnut häntä huolia, mutta tämä riitti toistaiseksi ihan hyvin. Niin monta kertaa Darion oli torjuttu tai hylätty, että toiveikkuus syntyi heti, mikäli joku osoitti ystävällisyyttä ja välittämistä häntä kohtaan, aitoa sellaista. Ehkä, tosiaan vain ehkä, Kayden oli ihan yhtä yksinäinen mitä Darionkin. Ehkä siksi he tulivat niin hyvin toimeen, koska ymmärsivät toisiaan. Tälle ajatukselle puolidemoni ei suonut sen kummempaa aikaa, mahdollisuuden vain.

Viesti La Elo 04, 2012 10:48

Kertoa tarkemmin... Kayden ei itsekkään ollut täysin selvillä motiiveistaan. Sitoutuminen oli hänelle aivan uusi elämänalue, jolle astumista hän ei ollut koskaan aiemmin edes harkinnut kenenkään kohdalla. Hän ei harrastanut suhteita... ei ystävällisiä, eikä romanttisia. Seksuaalisia silloin tällöin. Hän yritti pitää tietyn etäisyyden kaikkiin muihin. Darion oli jo nyt päässyt paljon lähemmäs kuin kukaan - Damiania lukuunottamatta.

Vaikka sitoutuminen oli nyt jotain mitä hän tuli ajatelleeksi, hän ei harkinnut hetkeäkään. Vastaus oli välittömästi ei. Jollain tasolla hän tunsi heti ahdistusta, kun ajattelikin asiaa. Kaipa hän pelkäsi, että häntä yritettäisiin hallita jotenkin - kontrolloida. Se ei kuitenkaan ollut koko syy. Kaydenistä jo pelkästään toiseen kiintyminen oli pelottavaa.

Pyövelin poika oli välittänyt isästään todella paljon ja työskennellyt kovasti tullakseen tämän huomaamaksi. Mutta huolimatta siitä miten paljon hän yritti, hänen isänsä ei koskaan osoittanut samanlaista välittämistä häntä kohtaan. Poika oli nyt kasvanut aikuiseksi... mutta joissain asioissa hän oli edelleen vain lapsi. Lapsi, joka olisi kaivannut välittämistä ja huomiota, muttei kestänyt kohdata pettymyksiä tai torjumista.

Oli helpompaa vain nähdä merkityksettömiä kasvoja kuin todella kiintyä johonkuhun ja joutua pelkäämään tämän menettämistä. Kayden oli kiintynyt Darioniin jo niin syvästi, että tämän välttelystä ei ollut enää apua, mutta mies yritti uskotella itselleen toista. Sitäpaitsi, tässä tilanteessa ei ollut muita vaihtoehtoja. Darionin oli pakko lähteä myös ihan vain oman turvallisuutensa vuoksi.

Huolimatta risteilevistä ajatuksistaan, pyöveli ei keksinyt, miten vastata Darionille. Hän huokaisi. "Mieluummin en", mies vastasi alistuneesti. Hän olisi itsekin toivonut parempaa vastausta... Mutta sellaisen puutteessa tähän oli tyytyminen. Ehkä aika selventäisi asioita myös hänelle itselleen ja hänellä vielä jonakin päivänä olisi sanat joilla vastata.

Mies nousi vaivattomasti vaunuihinsa ja katsoi Darionin puoleen keräten ohjakset käsiinsä. "Pidähän huoli itsestäsi", hän sanoi, hymyillen pienesti.

Viesti La Elo 04, 2012 11:05

Darion nyökkäsi ymmärtäväisesti, Kaydenin pitäessä vastauksen omana tietonaan. Jotain tällaista hän oli odottanutkin, eikä se tuntunut mitenkään harmilliselta. Kaikilla oli asioita, joista ei halunnut puhua muille, olivatpa nämä sitten kuinka läheisiä, joten Darion ei kysellyt asiaa enempää.
"Ymmärrän, jos et halua siitä."
Puolidemoni sanoi lopulta ja nousi hevosen selkään. Tamma peruutti muutaman askeleen ja ravisteli päätään, se selvästi olisi halunnut lähteä jo, mutta Darion piti hevosen vielä paikoillaan. Lähteminen ei tuntunut ikinä mukavalta, jos olisi ollut jokin syy jäädä. Näin ainakin Darion uskoi, hänelle ei ollut koskaan käynyt niin. Mutta juuri nyt, Darion tunsi olonsa yllättävän hyväksi, hän oli toiveikas ja surullinen samaan aikaan, mikä oli merkki, ettei lähtö tapahtunut yhtä kivuttomasti kuin normaalisti. Hän oli ehtinyt kiintyä johonkin, mikä saisi hänet palaamaan.

Darion vastasi ystävälliseen hymyyn ja nosti hiukan kättään.
"Sinä myös. Toivottavasti et törmää kehenkään yhtä ongelmalliseen, mitä jo olin."
Darion naurahti hyväntuulisena, ennen kuin antoi tammalle luvan kääntyä ja lähteä. Hevonen lähti nopein askelin, eikä Darion enää uskaltanut katsoa taakseen, hän pelkäsi luiskahtavansa alas selästä. Mutta pelkkä tieto, että Kayden luultavasti katsoi hänen peräänsä, riitti tuomaan hymyn puolidemonin huulille.

Viesti Ma Elo 06, 2012 1:32

"Kehenkään yhtä ongelmalliseen..." Kayden hymähti ja hymyili hiukan leveämmin, "Tuskin." Se ei varmasti ollut mitä puolidemoni tarkoitti... mutta hän oli haastanut miehen tunteet tavalla, jota kukaan ei ollut koskaan ennen tehnyt. Ongelmallinen oli itseasiassa jollain tavalla todella osuva sana... tosin eritavalla kuin miten Darion oli ehkä ajatellut.

Seuratessaan katseellaan vaalean tamman etääntyviä askelia ja puolidemonin hennon hahmon kutistumista yhä pienemmäksi tämän kulkiessa kauemmas ja kauemmas, pyöveli tunsi kasvavaa halua lähteä tämän jäljessä ja jättää pysähtynyt elämäntyylinsä taakseen. Mutta hän pysyi paikallaan, yrittäen yhä hymyillä pienesti huolimatta mielensä haikeudesta. Hänellä oli kuitenkin vahva tunne, että he tulisivat vielä näkemään toisensa. Ennemmin tai myöhemmin.

Pyöveli ohjasi hevosen kääntymään takaisin kylän keskustaa kohti, mutta loi vielä katseen nyt kaukaisen Darionin suuntaan. "Nähdään..." hän sanoi hiljaa, kääntäen sitten selkänsä vaunujen lähtiessä liikkeelle. "... enkeli."

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö