Helppoa kuin heinän teko

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Helppoa kuin heinän teko

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2008, 12:31

http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/ ... 0&start=30

Ada

Matka pimeästä paikasta ihmisten kylään kesti noin puolituntia.. Ada olisi päässyt sinne vartissakin jos olisi kiitänyt, mutta ei voinut sillä Edi oli mukana, Mutta eihä se kiire valmiissa maailmassa ollut. Ada kykki katon reunalla, heilutellen jalkojaan reunan yli ja tiiraili alhaalla liikkuvia ihmisiä.. tosin, tähän aikaan ei paljoakaan väkeä liikkunut.
"Pyh.. ihmiset.." Ada mutisi ääneen nähdessään muutaman juopuneen miehen kävelevän heidän ohitseen, laulaen epäsoinnukkaasti kapakka lauluja "Noista ei ole muuta kuin haittaa.. paitsi silloin kun tarvitsee ruokailla. Hmh.. luulevat omistavansa paikan.. eihän ne pärjää edes sudelle ilman aseita!" Ada manasi katsllen halveksuvasti alas.
Pian hänen silmiinsä osui keski-ikäinen, tukevahkon puoleinen mies henkilö, joka hoiperteli tietäpitkin viinapullo kädessään.
"Tuo on tämän illan keikka.. katsos tätä" Ada sanoi ja hypähti alas katolta miehen eteen.
Mies pomppasi taaksepäin ja oli valmiina juoksemaan pakoon, mutta Ada syöksähti tätä kohti, painaen miehen seinää vasten ja tukki samalla tämän suun. Ada vetäisi vyötäröltään puukkonsa ja viilsi miehen kaulan auki, väistäen itse samalla veri suihkua joka purskahti ulos aortan katkettua. Mies tipahti maahan ja sätki siinä hetken aikaa kuin kala kuivalla maalla ja kuoli lopulta.
"Helppoa kuin heinän teko" Ada sanoi naurahtaen halveksivasti ja kyykistyi miehen viereen.
Hän kastoi sormensa tämän vereen ja maisteli sitä hetken aikaa, kunne sylkäisi ja nousi ylös.
"liikaa alkoholia.. hemmetin juopot" Ada sanoi ja kaivoi jälleen piipun taskustaan ja alkoi polttamaan sitä.
"Se oli siinä.. näin helppoa se on kun osaa hommansa" Ada sanoi hymyillen samalla kun raahasi ruumista syrjäisemmälle kujalle ja jätti sen sinne tynnyreiden väliin.

/ dude tänne >8) //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 14 Helmi 2008, 17:38

Ed and Asgard

Ed seurasi Adaa pimeästä paikasta kylälle ja meni tämän perässä katolle. Hän katseli Adan takaa kadulla olevia ihmisiä jotka hoipertelivat pitkin kujia. "Niinhän sitä aina ja ne ei osaa oikein muuta tehdä kuin viettää aikaansa kapakassa juomassa. Juottavat suden paremminkin humalaan ja tekevät kaikkea hauskaa." Ed sanoi huvittuneena katsellen alas kujalle.
Sitten hän näki jonkun hoipertelijan ja Ada sanoi olevan tämän keikka sen jälkeen Ada hyppäsi katolta alas, hoiteli hänet hitaasti kurkun auki viiltämällä. Ed hyppäsi katolta ja käveli Adan luokse, hän katseli miehen kitumista ja sen jälkeen kun Ada testasi miehen verta. "Eipä niillä muuta ole veressä kun ovat juonti reissun jälkeen tuollaisia." Ed sanoi, hän vain nyökkäsi kun Ada puhui jotakin sen jälkeen hän vain tuijotti kun Ada vei ruumiin tynnyreiden taakse.
Asgard oli juossut kujilla pitkäänkin, hän oli ehtinyt sitoa oikean käden se toimi hyvin ja sillä vielä pystyi hyvin käyttämään asetta. Asgard käveli yhdelle kujalle ja näki kaksi olentoa, toisella näkyi punaiset viirumaiset silmät. Ed huomasi miehen ja kiinnitti huomionsa tämän kaulalla roikkuvaan ristiin se kiilsi hieman vähäisessä kuun valossa. 'Voi ei se soturi pappi.' Ed ajatteli. "Ada meillä on hieman ongelmia." Ed kuiskasi Adalle. "Luulin että vampyyrit eivät uskaltaisi enää tulla kylälle." Asgard sanoi ja veti kaksi miekkaa kaavun sisästä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2008, 19:56

Ada

"hu?" Ada vilkaisi Asgardin suuntaan kun Ed huomautti hänelle että heillä oli ongelmia.
Adan silmät laajenivat ja hän henkäisi syvään nähdessään ristin ja kaksi miekkaa tämän miehen käsissä.. eikä tarvinnut olla nero tajutakseen kuka tämä oli.
"Voi perhana! Kaikista Cryptin papeista piti törmätä juuri tuohon!" Ada sanoi läppäisten otsaansa.
Hän kääntyi kohti pappia, mutta risti kätensä puuskaan ja hymyili.
"Hmh, kyllä vampyyrit täällä uskaltavat liikkua, eihän teissä ihmisissä ole mitään pelättävää.. ei yhtään mitään, olette yksinkertaisi olentoja joille kelpaa raha kaiken vastineeksi.." Ada sanoi halveksien katsellessaan kynsiään.
Sitten Ada veti pitkän miekkansa vyöltään ja pyöräytti sen pari kertaa nopeasti ympäri, otti tukevamman jalansijan ja hymyili.
"noh, pappi. Luuletko pärjääväsi vampyyreille tuolla kädellä? Tai noh, yhdelle ja puolelle vampyyrille" Ada sanoi iskien silmää Edille, tämähän oli vasta puolikas.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 14 Helmi 2008, 21:27

Ed and Asgard

"Epäonnekas sattuma todellakin että tuo tuli vastaan." Ed sanoi ja vilkaisi Asgardia joka näytti olevan hämmästynyt, pappi oli hiukan isompi kuin Ed ja pappi osasi luultavasti jotakin muuta kuin käyttää miekkoja.
"En ole kyllä niitä nähnyt mutta olette kyllä ensimmäiset täällä jotka ovat tulleet vastaan. Papit eivät ole aina sitä miltä näyttävät, tavalliset eivät osaa taistella." Asgard sanoi ja jatkoi.
"Luuletko että rahalla saisit lahjottua minut, lahjuksia ottava vaipuu epäonneen." Asgard sanoi, hän ei ollut pitkään aikaan tapellut ketään vastaan. 'Tyttö puhuu kovia, ei ole tainnut olla kokemusta ennen papeista varsinkaan soturi papeista.
"Ehkä ja ehkä en. Jaahas nuori vampyyri mukanasi on, sääli sillä tiedätte varmaan mikä odottaa kuoleman jälkeen." Asgard sanoi ja piirsi miekoilla ilmaan ristin kun hän käytti valkoista magiaa. Se jäi leijumaan siihen vähäksi aikaa kunnes katosi. 'Hän osaa taikoakin näköjään.' Ed ajatteli. "Taidan jättää hänet sinulle, Hukka." Ed sanoi ja hyppäsi katolle kyykky istunta asentoon katselemaan tapahtumaa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2008, 21:36

Ada

Ada katseli kun pappi piirsi ilmaan ristin.. eikä hän edes hätkähtänyt, olihan ristejä nähty vaikka missä!
"mit-- HEI!!" Ada vilkaisi katolle hypännyttä Ediä.
"pelkuri!" Ada huusi ja siirsi katseensa takaisin pappiin.
"piru vie, tämän piti olla ihan normaali keikka.. jaa kuoleman jälkeen? mhh.. annas kun mietin.. oh tosiaan, meidät haudataan ja madot syövät meidät, the end.. mitä odotit, taivasta?" Ada sanoi ja alkoi pyörittelemään miekkaansa sivullaan.
"Tuo kaveri kyllä kaivaa hautaansa entistäkin nopeampaa.." Ada mutisi vilkaisten Ediä.
Sitten Ada alkoi nauramaan.. erittäin pirullisesti ja vilkaisi pappiin, hänen pupillinsa olivat nyt erittäin ohuet viirut ja punaiset silmät suorastaan hohtivat.
"Anna tulla, pappi! Jumalasi ei sinua nyt pelasta" Ada sanoi ja syöksähti pappia kohti, koittaen viiltää miekalla tämän huonompaa kättä. Sitten Ada kääntyi ympäri ja syöksähti selkäpuolelata koittan viiltää selkään haavan, hypäten sen jälkeen katon reunalle kyykyyn ja jäi katsomaan pappia hymyillen.. mutta silti piti silmällä tämän kaulassa roikkuvaa ristiä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 14 Helmi 2008, 22:43

Ed and Asgard

"Ei minun ole pakko taistella, sillä olethan minua vahvempi." Ed sanoi katolta ja katseli Adaa. 'Luultavasti Ada pärjää hänelle ihan hyvin.' Ed ajatteli. "Te vampyyrit menitte myymään sielunne paholaiselle, paluuta ei ole siltä tieltä enää vaikka miten rukoilisitte. Tulette tapaamaan hänet tänään, minua sinänsä odottaa taivas." Asgard sanoi, hän vilkuili nais vampyyria ja sitten katolla olevaa.
Asgard katsoi maahan mutta sitten nosti katseensa naiseen joka näytti mutisevan jotakin. 'Tuo ilme kyllä huolestuttaa minua paljon ja silmät.
"Te vampyyrit ette koskaan tajua." Asgard sanoi ja ehti väistää käteen kohdistuneen iskun mutta sai selkäänsä viillon. Asgard katsoi ympärilleen ja näki vampyyrin menneen katolle. "Vampyyri ei kestä mitään pyhää tai siunattua." Asgard sanoi ja muotoili ilmaan neljä valkoista ristiä pyörimään ympäri häntä. Hän yritti lennättää kaksi niistä kohti Adaa.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2008, 12:35

Ada

Adan silmät laajentuivat kun ristit ilmestyivät ja hän kerkesi juuri ja juuri väistämään häntä kohti tulleet. Hän hyppäsi kaarella Edin viereen ja vilkaisi tätä.
"PYH! Vai vahvempi.. en nyt menisi veikkaamaan " Ada sanoi ja siirsi katseensa Asgardiin.
"Vai paholaiselle, nee? Hmh, usko tai älä, enmpä koskaan ole sellaista nähnyt muuta kuin satukirjoissanne." Ada sanoi katsoen alaviistoon Argardia heilutellen samalla jalkojaan katon renalla.
"Tämä onkin vähän hankalampi tapaus.. muistuta että pyydän kunnon hinnan jos joku joskus käskee tappamaan hänet" Ada huomautti Edille vitsinä ja nousi sitten seisomaan.
Hän otti esiin jousensa ja jännitti yhden nuolen, ampuen sen lopulta Arsgardin olkapäätä kohden. Heti sen perään Ada otti toisen nuolen ja ampui sen samantien perään. Kaiken kaikkiaan Ada ampui viisi nuolta perä perään kohti Asgardia ja jäi sitten paikoilleen katsomaan, oliko yksikään osunut.. vaikka tämä olikin vain pappi, osasi tämä sentään jotain, sen Adakin oli jo huomannut.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 15 Helmi 2008, 17:32

Ed and Asgard

'Miksei ristit osu, hän on liian nopea. Puolivampyyriin olisi osunut edes puolikas rististä.' Asgard ajatteli ja katsoi toista vampyyriä joka istu katolla, nais vampyyri oli hypännyt sen vierelle.
Asgardin ympärillä pyörivät ristit pitivät ehkä hänet kaukana lähitaistelusta mutta hän ei oikein voinut kävellä niiden kanssa. Ed huomasi että Ada oli hypännyt hänen vierelleen. "En oikein tiedä tuosta asiasta." Ed sanoi ja kuunteli mielenkiinnolla mitä Ada puhui.
"Saatat kohdata hänet tänään. Miten niin satukirja jos kavahdatte ristiä ja pyhää maata?" Asgard sanoi, Ed oli vain hiljaa kunnes Ada käski muistuttamaan Adaa jostakin asiasta. "Voin tehdä sen ihan hyvin." Ed sanoi ja katsoi kun Ada rupesi virittämään jousta, sitten tämä ampui. Nuoli hipaisi papin olkapäätä siihen tuli pitkä jälki. Sen jälkeen tuli viisi nuolta, kaksi meni huti ja kolme osui yhteen ympärillä pyörivään ristiin. 'Pappi alkaa näköjään suuttua, yksi risteistä katosi mutta toinen jäi pyörimään Asgardin ympärille.' Ed ajatteli ja hyppäsi toiselle puolelle kujaa. Asgard teki taioillaan kaksi pientä seivästä ja yritti lennättää ne kohti Adaa. 'Osuisi edes yksikin niin haavaa ei parannettaisi aivan hetkessä.' Asgard ajatteli, hänellä oli haavojakin mutta ne eivät vuotaneet hirveästi.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2008, 19:07

Ada

Ada näki seipäiden lentävän häntä kohti, hän ponnisti äkkiä ilmaan.. toinen meni ohi, mutta toinen teki viillon lantioon, mutta Ada ei äänähtänyt, hän koitti näyttää mahdollisimman hyväkuntoiselta, viholliselle ei saanut näyttää heikkouksiaan.
"Pyh" Ada sanoi pärskähtäen kun laskeutui toisen talon katolle.
Ada otti jälleen yhden nuolen, jännitti sen, mutta.. sitten hän peruutti keskemmälle kattoa, kadoten reunalta ja kyykistyi sinne. Hän laski nuolen ja jousen sivulleen ja vilkaisi lantioonsa tullutta haavaa, se vuosi verta, mutta ei ollut kovinkaan syvä.. mutta se sattui! Ada kosketti haavaa varovasti, mutta vetäisi sormensa äkkiä pois tuntiessaan vihlaisun.
"perhana.." Ada mutisi noustessaan ylös ja käveli takaisin reunalle.
"Ed.." Ada aloitti vilkaisten Ediin "Tiedätkö mitä etua on olla puolivampyyri?" Ada kysyi hymyillen.
"Se, ettei sinun tarvitse varoa ristejä niin paljoa" Ada vastasi ja vilkaisi Asgardiin.
"Näytäppä Ediseni, mitä sinä osaat" Ada sanoi siirtäen taisteluvastuun hetkeksi Edille.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 15 Helmi 2008, 20:02

Ed and Asgard

//Saattaa olla jotakin.//

'Kyllä hän osaa väistää ne hyvin mutta tuo yksi osu, tuskinpa siitä on haittaa Adalle.' Ed ajatteli ja seurasi katsellaan Adan menoa katolle.
'Hänellä ei näytä olevan mitään hätää mutta miksi hän menee keskemmäs katolle.' Ed ajatteli ja hyppäsi sinne, hän näki kun Ada tutki haavaa siellä. 'Verenvuoto ei ihan heti tyrehdy sen tiedän, minun onnekseni.' Asgard ajatteli, hän näki Edin hahmon katolla muttei nähnyt Adaa.
Ed lähti liikkeelle kun Ada käveli reunalle ja pysähtyi silleen että näki katolta alas. Asgard katsoi heitä kumpaankin huolestuneena.
"Kiva tieto jälleen kerran, Hukka." Ed sanoi ja katsoi pappia katolta joka näytti huolestuneelta. "Kyllähän minä voin." Ed sanoi ja hyppäsi alas katolta papin eteen. Hän vetäisi sapelin esiin ja lähti juoksemaan pappia kohti. Asgard pisti miekat puolustus asentoon. Asgard luuli että risti suojaisi häntä mutta sitten hän tunsi kuinka pitkä viilto meni oikeassa kädessä. Asgard katsoi oikeaa kättä haava oli taas auki ja side rikki.
Ed kohtasi jonkun vartijan, hän puri tätä kovaa kurkkuun niin että se jäi roikkumaan vielä ruumiiseen. Ed kääntyi kohti pappia joka näytti katsovan häntä.
Ed hymyili että hampaat näkyivät ja suu pieli oli veressä ja punaiset silmät loistivat. Näky antoi sellaisen vaikutelman että Edin kaikki hampaat olisivat teräviä. 'Hän on kuin joku petomainen olento.' Asgard ajatteli ja katsoi Ediä peloissaan.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2008, 22:02

Ada

Ada katsoi hymyillen kun Ed lähti hyökkäämään kohti Asgardia. Sillä välin kun nämä ottivat yhteen, Ada hyppäsi alas kujalle ja katseli Asgardin ohi Ediä, joka juuri pääsi verenmakuun. Ada hymyili itsekseen, nyt Edkin oli vauhdissa. Ada haistoi veren, sen suolaisen ja lämpimän tuoksun joka saattoi ällöttää ihmisiä.. mutta vampyyrit olivat eriasia. Ada katseli hetken aikaa papin selkää, kunnes käveli aivan hiljaa tämän selän taakse ja seisoi siinä hiljaa.
"Meidän pikku Ed taisi päästä.. veren makuun" Ada sanoi lähes kuiskaten Asgardin korvaan ja liu'utti samalla etusormeaan pitkin tämän selkää, niskaan ja tapautti takaraivoa, hypäten sen jälkeen Asgardin yli Edin viereen.
Ada kyykistyi kuolleen sotilaan puoleen, kastoi sormensa tämän vereen ja maistoi sitä.
"mh.. hyvää" Ada sanoi nyökäten ja vilkaisi Ediin ja taputti tätä selkään.
"Hyvä saalis heti ekalla kerralla!" Ada sanoi, aivan kuin ihmiset olisivat olleet hänelle pelkkää riistaa.
"nyt.. näytä mitä puolivampyyri osaa" Ada sanoi hymyillen pirullisesti, samalla kun katsoi Asgardiin.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 15 Helmi 2008, 23:18

Ed and Asgard

Ed seisoi kuolleen sotilaan ruumiin vierellä, verenhimo oli roihahtanut paljon hänen päänsä eikä hän katsellut muuta kuin maassa olevaa ruumista.
Asgard katseli hiljaa Ediä muttei tajunnut että Ada oli tämän takana. Asgard hämmentyi kun kuuli kuiskauksen takaansa.
"Niin hän näkyy päässeen." Asgard sanoi ja tunsi kuinka tämä sormellaan liikutti sitä ylöspäin ja tapautti sitten niskaan sen jälkeen. Asgard huomasi että Ada hyppäsi tämän eteen Edin viereen. 'Kehtaakin loukata ruumiin kunniaa tuolla tavalla." Asgard ajatteli. Ed kuunteli mitä Ada puhui.
"Kyllä Hukka. Hän lähti kävelemään kohti pappia jokarupesi tulemaan vastaan kädet selän takana. 'Katsotaan mitä pitää siunatuista miekoista, upotan ne syvälle häneen.' Asgard ajatteli ja löi mutta Ed otti sen sapelilla vastaan. Asgard oli pitempi kuin Ed muttei nopeampi.
Ed kierteli pappia ja Asgard myös kuin sudet, Ed lähti hyökkäykseen ja Asgard sai viillettyä tälle kylkeen haavan. Ed hyppäsi katolle ja kyykistyi tutkimaan jälkeä yrittäen parantaa sitä mutta turhaan.
'Missä on vika sen olisi pitänyt vaikuttaa jo." Ed oli kyyryssä ja pieni lammikko oli hänen allaan katolla. "Ystävälläsi on ongelmia, Hukka." Asgard sanoi ilkeään äänen sävyyn ja teki taas neljä ristiä pyörimään ympäri häntä.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2008, 00:53

Ada

"niimpä näkyy, niimpä näkyy" Ada sanoi kädet puuskassa katsellen vuotavaa Ediä.
Hän siirsi katseensa Asgardiin ja hymyili jälleen kuin hullu.
"Mutta minkäs teet" Ada sanoi hymyillen, otti pari juoksu askelta ja hyppäsi Edin luo, nappasi tätä niskavilloista ja raahasi mukanaan peremmälle katolla.
"Näytäppäs" Ada sanoi ka kyykistyi Edin puoleen.
"hmmm... tuo pitää hoitaa paremmin, nyt ei ole aikaa" Ada sanoi ja käveli katon reunalle ja vilkaisi alas pappiin.
"Olen melko varma että treffaamme vielä joskus, mutta nyt pitää mennä joitelemaan Ed kulla haavoja.. chao!" Ada huusi papille ja otti nopeita askelia Edin puoleen.
"Hyppää reppuselkään" Ada sanoi Edille kyykistyen tämän puoleen ja oli valmis lähtemään kiitoon heti kun Ed olisi selässä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dudeboy » 16 Helmi 2008, 12:34

Ed and Asgard

Asgard hymyili sillä hän tiesi että verenvuoto ei tyrehtyisi ainakaan vielä. Ed oli kyyryssä katolla ja yritti pysyä pystyssä niin kauan kuin jaksoi.
'Aika auttavainen vampyyri toveriaan kohtaan mutta silti pimeyden olento.' Asgard ajatteli ja tarkkaili Adan menoa katolle. Ed tunsi lähtevänsä liikkeelle kun joku otti niskasta kiinni ja Ada raahasi tämän keskemmäs kattoa.
"Kiire on." Ed sanoi ja rupesi hieman makuulleen katolle. "Ensi kerta tulee vielä jälleen." Asgard sanoi ja katsoi ylös katolle. Ed nousi pystyyn hieman vaivalloisesti ja hyppäsi käskystä Adan reppuselkään, hän odotti milloin lähdettäisi.
Dudeboy
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2008, 13:36

Ada

Heti kun Ada tunsi että Ed oli hänen reppuselässään, hän otti kunnon otteen tämän jaloista ja lähti ottamaan vauhtia, lopulta nostaen juoksunsa kiitoon. Maisemat vilkkuivat heidän ohitseen niin nopeaa ettei tavallisella ihmis silmällä olisi erottanut mitään, mutta Ada oli vampyyri! Hän näki kaiken paremmin mitä ihmiset! Ada loikkasi alas katolta, kiisi läpi kujien ja oli pari kertaa törmätä muutamaan ihmiseen, jotka jäivät paikoilleen ihmettelemään mikä heidän ohitseen juuri kiisi.
Lopulta he saapuivat länsikujien rajalle, Ada hidasti vauhtiaan ja kääntyi nurkan taakse laskien Edin maahan. Hän vilkaisi ympärilleen ettei lähistöllä näkynyt ketään. Kuu paistoi kirkkaana taivaalla ja tähdet sen vierellä. Ilma oli viileää ja eirttäin pimeää, ainoa valo mitä tällä kujalla oli, oli kuun luoma kalpean aavemainen kajo.
"Näytäppäs sitä" Ada sanoi kyykistyen Edin viereen katsomaan taas haavaa.
Hän tökkäisi piruuttaan haavaan ja hymyili vahingon iloisesti, ilkeä kun oli.
"Nooh, ei muu auta, pysyppä paikoillasi" Ada sanoi ja kumartui haavan yläpuolelle, sylkäisi siihen ja levitti sylkeään haavan reunoille.
Veren vuoto lakkasi, mutta haava ei lähtenyt umpeutumaan.. ainakaan vielä.
"Jäädään tähän hetkeksi.." Ada sanoi ja istui seinän viereen tutkimaan omaa haavaansa.
"Toivottavasti se pappi ei seurannut.." Ada mutisi samalla kun leivtti sylkeään haavaansa.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron