Miksi hän sen tekikään? Tylsyyttänkö vaiko uhkarohkeudestaan? Sanotaan nyt vaikka että molemmista. Viime aikoina ei ollut tapahtunut mitään jännittävää, ei mitään! Saatika vähäänkään mielenkiintoista... Ja vaikkei Aaron yleensä tällälailla lähtenytkään elämäänsä lisää potkua saamaan, nyt oli vain pakko... Aaron oli jo lentänyt lohikäärmeellä halki ilmojen ja nähnyt toisiaan hurjempia taisteluitakin, kuten hänen isoisänsä oli hänelle aikoinaan tarinoinut. Joten paikallaan pysyminen tuntui yhä vain tuskaisemmalta ja rasittavammalta... Oman rauhan saaminen tuntui nykyään mahdottomuudelta ja eivät hänen veljensäkään olleet kotosalla, vaan olivat lähteneet taas jonnekin vuorille seuraavaksi kuukaudeksi ja Aaronilla ei tosiaankaan kestänyt kärsivällisyys odottaa näitä kahta kotiin että jotain tapahtuisi. Aaron oli suunnitellut 'suurta seikkailuaan' jo viikon, miettinyt asiaa aina sängyssä pötkötellen, aina myöhään yöhön kunnes oli lopulta nukahtanut ja nähnyt unia kuinka oli mennyt ja kävellyt kuin paikan omistaja lävitse ihmisten kylän, lopulta päätyen näiden linnaan ja uhannut näiden kuningasta astumaan alas valtaistuimeltaan tai Aaron usuttaisi lohikäärmeen tämän kimppuun. Aaron sai kuitenkin aina herätä, makea kuola suupielestä valuen kurjaan ja tylsään todellisuuteen aina seuraavana aamuna... Peti aina yhtä sekaisena kuten aina Aaronin siinä pyöriessä.
Ihmisten kylä! Mikä voisi olla uhkarohkeampaa ja jännittävämpää vasta sataviisikymmentä vuotiaalle haltija pojan nulikalle kuin lähteä luvatta vihollisten reviirille? Aaron tiesi missä kylä sijaitsi ja hän osaisi sieltä myös takaisin haltijoiden kylään, joten Aaron ei nähnyt siinä mitään haittaa, että menisi ja katselisi vähän ympärilleen ja jos hyvin kävi, ehkä hän saisi tietoonsa jotain mikä avittaisi häntä hänen tulevaisuuden suunnitelmissaan. Vielä oli sotia voitettavana, maailmoja valloitettavana ja ihmisiä että haltijoita käskytettävänä... Tosin oli ehkä syytä, ettei hänen äitinsä saanut tietää, korkeintaan hänen veljensä, jos nämäkään.
Aaron oli pakannut vaaleanruskeeseen, nahkaiseen olkalaukkuunsa pienen mustepullon, sudin, pullon vettä, yli puolet tilasta vievän eväslaatikon jonka hän oli ihan itse jopa pakannut ja suurennuslasin, ilman sen erityisempää syytä. Niin ja tietenkin Aaronilta löytyi hänen ritsansa ja hopeinen huilunsakin. Eväslaatikko sisälsi neljä leivän viipaletta, jotka olivat voideltu vasta eilen kirnutulla voilla ja päällystetty hyvällä viikkokertaisella homejuustolla. Musteen Aaron oli ostanut omasta kylästään, ennen lähtöänsä niillä pienillä säästöillä jotka oli käteensä saanut ja sudin hän oli napannut puuverstaalta, jolla oltiin kai joskus sivelty lakkaa tummien puupintojen päälle. Aaron oli vetänyt niskaansa veljensä vanhan ruskean viitan. Ei Aaron nyt niin tyhmä ollut, että lähtisi ihmisten kylään vihreä viitta päällänsä! Ei Aaron niin uhkarohkean tyhmä ollut... Hupulla hän tietenkin peittäisi haltija korvansa, joka riitti Aaronista täydelliseen valeasuun, kukaan ei häntä näin voisi tunkeilijaksi epäillä, eihän?
Aaron oli saapunut länsikujille, ihmisten kylän alueelle joka sijaitsi kauimpana linnaa ja lähimpänä metsää, jonka puskista Aaron oli vasta hetki sitten ulos putkahtanut kuin vauva uuteen maailmaan. No, Aaron ei ehkä enää niin nuori haltija pojan nulikka ollut, mutta uusi maailma se tosiaan oli ja vaikka Aaron ei nähnyt tällä hetkellä yhtään ihmistä, hänen sydänmensä hakkasi, kämmenet hikoilivat ja syyhysivät päästä tekemään tuhoja ja naama irveili hupun suojasta jo ylitse pursuavasta jännityksestä. Mitä ensimmäiseksi? Rikkoisiko hän kaikki ikkunat jokaisesta talosta jotka vastaan tuli ja katoaisi rikospaikalta ennenkuin jäisi kiinni? Jolloin hyvällä lykyllä jokin satunnainen ohikulkija saisi syyt niskoilleen ja Aaron saisi räkättää keuhkonsa pihalle?
Ei, liikaa mölyä, mutta ajatus houkutteli. Tyhmät ihmiset. Aaron juoksahti nopeasti pusikkojen luota ensimmäiselle talolle, liimautuen selkä vasten sen seinää ja vilkuili molempiin suuntiin kuin mikäkin salainen agentti, vetäen lopulta syvää henkeä ja naurahtaen irveilevien hampaidensa takaa.
Tarkistettua, ettei ketään ollut paikalla, Aaron käänsi kasvonsa vasten seinää ja kyykistyi sammakkokyykyssä alas, kaivaen olkalaukkuaan viittansa suojista ja otti esille sudin ja mustepullon jonka etikettiin oltiin kirjoitettu haltijakielellä musteen väri ja jotain valmistus historiaa... Joista Aaron ei välittänyt, kunhan se oli mustaa! Tosin.. nyt kun ajatelli.. Useimpien talojen seinät ihmisten kylässä olivat aika tummia... Mutta Aaron päätti olla välittämättä asiasta... Hän ei enää takaisin kääntyisi kun oli niin pitkälle päässyt vain hakeakseen eriväristä mustetta... Vielä oli aivan liikaa nähtävää.
Aaron avasi mustepullon puisen pullonkorkin, kastoi sudinpään mustaan musteeseen ja lähti maalaamaan seinälle tikku-ukkoa joka irvsiteli ilkeästi ja jonka päästä tuli kaksi sarvimaista haltija korvaa. Aaron teki tikku-ukkoa huolella, saaden yrityksen näyttämään kuin olisi tekemässä suurtakin mestariteosta, oma kieli ulkona ja toinen silmä puristuksessa näin keskittymistä lisäämiseksi nyt jonkun ihmispoiloisen talon seinämälle.
"HAH!" Aaron naurahti, suoristautuen kyykystään ja sivaltaessaan peukullansa nenpäästään, jättäen tähän mustetahran jota nyt ei hupunsuojista näkyny, joten ei silläkään väliä! Ja eihän Aaron sitä itse huomannutkaan...
Aaron katsoi ylpeänä vasta piirtämäänsä, kieltä näyttävää tikku-ukkoaan, kunnes vilkaisi seuraavalle talolle, juoksahti tämän seinämälle ja toisti äskeisen ja kohta tämänkin seinällä komeili epäsynmetrisesti maallattu, kieltä näyttävä tikku-ukko jonka korvat muistuttivat enemmänkin pirunsarvia kuin haltijankorvia.
Aaron päästi ilmoille taas pienen pahis naurahduksensa ja lähti vilkuilemaan innoissan ympärilleen, etsiäkseen enemmänkin sopivia paikkoja johon maalaisi näitä loistokkaita taidemaalauksia tihutöikseen ja lähti liikkumaan nopeasti pitkin kujia, kiertäen aina jonkin nurkan taakse jonne ei niin helposti nähty ja maalaili tikku-ukkojaan nyt ympäri sivukujan talojen rännejä, seiniä ja sadevesi tynnyreitä, liikkuen aina varjosta toiseen ja nopeasti kun kukaan ei varmasti ollut paikalla häntä huomaamassa.
Jokainen tikku-ukko oli pakosta erillainen, Aaronia ei ihan olla luovuudella siunattu, joten nämäkin joita hän maalasi, muistutti lähinnä kolmi vuotiaan taiteiluilta. Aaron lähestyi yhä vain lähemmäs ja lähemmäs ihmisten kylän keskustaa, mutta oli vielä melko turvallisella alueella huppupäiseksi ja lyhyeksi muukalaiseksi. Aaron ei ollut vielä törmännyt ensimmäiseen ihmisenkään! Mikä oli sinänsä tylsä, mutta ei se Aaronia vielä häirinnyt, ehkä Aaron oli lähtenyt vähän turhan varhain omasta kylästään.
Aaron kyykistyi jälleen yhden syrjäisen ja varjoisen talon nurkalle, otti esiin mustepullon ja sudin, kastoi jo moneen otteeseen mustuneen sudin pään musteeseen ja lähti jälleen maalaamaan yhtä niistä monista irevilevistä pikku haltijoistaan.
Aaronille tämä oli vain leikkiä, pelkkää harmitonta kiusantekoa että mahtailun aihe kun taas kotiin viitsisi raahautua, vielä oli aivan liikaa jäljellä. Pilkata ja mollata ihmisiä tällä lailla, ei hän uskonut että hän kiinni jäisi. Kyllä hän uskoi tietävänsä mitä teki. Ei tämä leikki nyt niin vaarallista voinut olla. Tyhmät ihmiset.
//Keskiajan graffitteja \,,/ Vähä pahis! Akuma ja Alf tänne!!//
