Hans Black
Talvi. Voi kuinka talvi oli ihanaa aikaa. Pakkasta, lunta, pimeää pidempään mitä kesäisin. Pakkaset pitivät hienosti suurimman osan ihmisistä sisätiloissa, eikä kukaan varsinaisesti vapaaehtoisesti halunnut lähteä ulos asioille, ellei töitä ollut tehtävänä. Tosin lapset nyt aina nauttivat pihalla leikkimisestä - joskin joillakin lapsilla ei edes ollut vaihtoehtona mennä sisätiloihin lämpimään edes yöksi. Sota verotti yhä kovasti vanhempia ja puolisoja, orpoja tuntui olevan aina sama määrä kadunkulmilla kyhjäämässä, siinä missä köyhiäkin. Näin talvella ne luvut tosin laskivat, pakkasöiden verottaessa hengen jos toisenkin...
Mutta sehän ei Blackille kuulunut. Hän vähät välitti siitä kuka kuoli ja mihin, kunhan kuolevaa tekevä ei ollut linnanmuurien sisäpuolella - eikä hän kyllä ihan kaikista muurin tällä puolellakaan olevista välittänyt, jos totta puhuttiin. Mutta vaikka kuinka olisi halunnut vältellä kaikkia ja pysyä omissa oloissaan puuhailemassa ties mitä hämärää, täytyi hovin velhonkin kantaa kortensa kekoon ja tehdä välillä jotain hyödyllistä.
Tänään oli juuri sellainen päivä, jolloin Black päätti vaihtelun vuoksi ihmistenilmoilla piipahtaa. Päivä oli kirkas ja kipakka pakkaspäivä, auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta, lämmittämättä kuitenkaan varsinaisesti ketään. Yöllä oli satanut lunta, joten linnan pihamaalla oli tavallista enemmän väkeä, tallipoikien ja palvelijoiden koittaessa raivata kulkureittejä auki.
Tuttuun, mustaan kaapuun ja viittaan pukeutunut velho lähti liikkeelle omasta tönöstään. Totta kai tällä kertaa yllä oli paksummat kerrokset vaatetta, laiha mies kun paleli helposti. Huppu oli nostettu päätä lämmittämään ja puolet kasvoista hautautuivat täydellisesti korkean, paksun viitankauluksen taakse turvaan purevalta pakkaselta. Mukaan oli lähtenyt myös olkalaukku ja rahapussi, velhon kun oli tarkoitus käydä ostamassa tarviketta jos toistakin. Varsinkin nyt, kun uusi eliitti tarvitsi joukoilleen maagisia merkkejä, joista velho sai osin myös vastata. Kukapa hän oli vastaan sanomaan, kun Henry käski.
Sen sijaan että olisi talleilta ratsunsa hakenut, suuntasi velho kulkunsa samantien kohden linnan portteja. Ei hän halunnut mennä talleille pyörimään muiden sekaan, kun jalankin pääsi ja jopa nopeammin, mitä ratsain. Kaupungilla ratsastaminen kun ei ollut kovin mieluisaa, sitä paitsi ratsain sitä herättäisi vain enemmän huomiota. Ja sitä Black ei halunnut, ennemmin hän pysyi huomaamattomana, kuten nytkin yritti olla.
Omissa ajatuksissaan, ostoslistaa tarkastellen, lähti velho askeltamaan eteenpäin, koittaen vältellä mahdollisia katsekontakteja jokaisen kanssa. Onneksi kukaan ei varsinaisesti edes halunnut olla tekemisissä synkän velhon kanssa...
// ASDKJGRH noni sainpas viimein tehtyä tänkin. ANTEEKS ETTÄ KESTI //