Jin
Miksi, voi miksi joka ikinen kerta jollakin arvoisalla asiakkaalla oli tarvetta sopia tapaaminen kaupungin köyhimpään, huonokuntoisimpaan ja ennen kaikkea arvelluttavimpaan osaan. Kyseinen hahmo jonka kanssa parransänkeään sivelevä alkemisti oli tehnyt kauppaa ei muutenkaan ollut ollut siitä miellyttävimmästä päästä. Kerrassaan vastenmielinen tapaus. Mutta jos ei mitään muuta hyvää oli tuo mennyt ostamaan tiedemmiehen käsistä erästä hyödytöntä litkua jota vain sattui syntymään miehen elinkeinon sivutuotteena. Se mitä tuo hämäräveikko kyseisellä aineella jota ei kenenkään kannattaisi kurkusta alas kaataa tekisi, se oli tuon oma ongelma. Jin oli saanut maksunsa litkusta joka olisi muuten pitänyt heittää menemään ja maksu oli vieläpä melko hyvä. Nyt hän oli paluumatkalla kotiinsa, taloon joka oli oikeastaan sekin hieman tavallista kyseenalaisemmalla alueella, silti paremmalla kuin länsikujien ränsistyneet ja palaneet syöverit. Kuka tiesi minkälaisia hämäräveikkoja tälläkin hetkellä oli liikenteessä. Jin ei kuitenkaan sen enempää pelännyt turvallisuuttaan, alue ja ajatus sen asukkaista oli vain vastenmielinen; jokseenkin vastenmielinen oli melko lievä ilmaus tunteesta jota aatelinen tunti kyseistä aluetta kohtaan.
Toivoen pääsevänsä mahdollisimman nopeasti takaisin sivistyneeseen osaan kaupunkia Jin päätti oikaista hieman pienempiä kujia pitkin marssien eteenpäin nopein askelin. Mitä nopeammin päästäisiin tuolta pois sitä parempi. Hän oli sonnustautunut pitkään tummaan nahkatakkiin joka yletti helposti polvien ylle sekä tavallisiin arkivaatteisiinsa jotka olivat sitten takin alla. Ei hänellä kylmä ollut, hänellä ei ollut tarvetta palella. Toisin kuin noilla ryysyihin kääriytyvillä turhakkeilla jotka toisaalta osaltaan taisivat ansaitakkin osansa. Vaikka kukaan ei pystynyt valitsemaan vanhempiaan, ei kukaan, ei ihminen eikä kukaan yliluonnollinenkaan olento ollut muuttanut sitä tosiasiaa että joku asuisi ja tulisi aina asumaan ojan pohjalla. Jos se ei olisi oikeutetusti noiden säälittävien ihmisten osa joku varmasti olisi joskus asialle jotain tehnyt ja koska kukaan ei mitä ilmeisemmin ollut asiaan puuttunut, mitäpä Jin siihen puuttumaan. Hänelle riitti ne ongelmat jotka elämäänsä jo kuuluivat ja mitä vähemmän niitä oli sitä parempi. Joten mitäpä sitä omaa päätään vielä vaivaamaan jollain prinsessasatujen naiivilla maailmanparantamisella.
//No niin täällä tämä parhaillaankin keskinkertainen tekele nyt on eikä siinä kestänytkään kuin pienuudessaan hyvin suhteellisen pitkä ikuisuus. Joten mori tähän suuntaan näin vihdoin ja viimein...//