En se minä ollut, ja sitä paitsi

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

En se minä ollut, ja sitä paitsi

ViestiKirjoittaja Agna » 01 Elo 2017, 22:29

Pulla

Mikäs se tämä on? hobitti kysyi itseltään kiinnostuneena, kun potkaisi isovarpaansa vahingossa maasta törröttävään, kiiltelevään kiekkoon. Se oli hiekan ja lahoilevan puuhakkeen peitossa ja hautautunut niin syvälle, että lyhyenlaisen miehen oli kaaputeltava jalallaan maata sen ympäriltä, ennen kuin se liikahti. Kevyt tuulenvire heilutteli matkalaisen hiuksia - kesä oli pitkällä, ja päivät olivat jo hieman lyhyempiä, kuin aiemmin. Valoa riitti yhä runsaasti päivisin, mutta nyt aurinko oli jo aloittamassa laskunsa ja värjäsi Länsikujat kultaisiksi. Tämä oli kaunis, luonnon maalaama hetki, ja auringonsäteet osuivat kiekkoon saaden sen säkenöimään niistä kohdista, joissa ei ollut liian paksua likakerrosta. Pulla katsahti epäröiden ympärilleen, ja kumartui sitten kaaputtamaan esinettä käsillään. Hänen ympärillään ei ollut ketään. Näitä tuhoutuneita taloja oli vasta hetki sitten uudistettu, eräs ystävällinen herra oli tietänyt kertoa, mutta uusia asukkaita ei ollut vielä muuttanut sisään. Vain rottia ja lepakoita, jotka olivat asuttaneet raunioiden nurkkia jo ennen kuin jälleenrakennus aloitettiin. Länsikujat olivat surullinen alue, mutta Pulla tunsi jostain syystä olonsa rauhallisemmaksi niillä. Vaikka ne olivatkin tunnetut hämäräperäisistä asukkaistaan, väentungos oli siellä paljon vähäisempi ja kulkeminen helpompaa, varsinkin lyhyelle hobitille. Vaikka Pullahan oli rotuisekseen pitkä. Tietenkin. Pitkä ja älykäs. Hän röyhisteli rintaansa, vaikka olikin kyykyssä.

Siitä oli tovi, kun Pulla oli viimeksi käynyt ihmisten kaupungissa. Hän rakasti sitä aivan yhtä lailla, kuin rakasti haltioiden piilopaikkaa - ja tänne hän sentään löysi omine nokkineen helposti. Haltioiden parissa hän toki tunsi itsensä tervetulleemmaksi, vaikka joidenkin haltioiden mielestä hän olikin "pieni ja ruma", mutta jotkin ihmiset katsoivat toisenrotuisia kamalan kieroon. Pulla ei pitänyt siitä. Kaikkien kukkien piti antaa kukkia, jopa perunoiden, ja niillä vasta kauniit kukat olivatkin. Ihmisten puolella hän selvisi yleensä sillä selityksellä, että oli parraton kääpiö. Useimpiin se meni todesta, ja ihmiset joutuivat kohtelemaan kääpiöitä kunniallisesti aseveljeyden takia. Sota oli hobitin mielestä hankala asia. Hankala, ja ennenkaikkea turha. Hän pysyi niin kaukana konflikteista kuin vain saattoi, ja vietti siksi suurimman osan ajastaan puolueettomilla alueilla. Sillointällöin hän kuitenkin kaipasi seikkailua, ja tuli etsimään sitä isoista kaupungeista. Tämä päivä oli sellainen. Ja nyt hän oli hyvinkin saattanut löytää seikkailun!

Pulla veti maahan juuttuneen esineen ulos hiekan syleilystä, ja sai sitten todeta sen lautaseksi. Se oli kultaisen värinen, mutta Pulla ei osannut sanoa, oliko se aitoa kultaa, vai vain maalattu sellaiseksi. Kaunis koristelautanen. Hobitti hinkkasi pölytahroja lautasen pinnalta huolellisesti viitallaan ja koitti saada selvää kirjailuista, mutta ne esittivät vain kasveja ja kiemuroita. Hobitilla ei ollut aavistustakaan paikallisesta taiteesta tai sepästöstä, joten hän ei osannut sanoa, oliko lautasella arvoa. Miten se oli päätynyt tänne? Ehkä se oli tipahtanut kodistaan pakenevan asukkaan kapsäkistä hyökkäyksen aikoihin ja sitten hautautunut taistelussa maaperään, ja nyt uudelleenrakennuksen yhteydessä maata sen päältä oli kuopsutettu tarpeeksi, jotta se tuli esiin. Mahtaisikohan alkuperäisen omistajan löytäminen olla vielä mahdollista? Pulla katseli koristelautasta hymyillen ja ajatteli, miltä jälleennäkeminen lautasen omistajan ja lautasen välillä näyttäisi. Omistaja saattaisi näyttää riemastuneemmalta, kuin lautanen.

Pullan ajatusjatkumo katkesi äänekkääseen puheensorinaan. Humalaiseen puheensorinaan, pikemminkin. Hobitti puristi lautasta käsissään ja katseli kujan suuntaan, nähden sitten lähestyvän miesjoukon. Punoittavien nenien lauma kertoi liiallisesta kostukkeiden nauttimisesta, ja hobitti yritti näyttää mahdollisimman pieneltä miesten osuessa kohdalle. Heitä oli viisi. Pisin ja raamikkain miehistä käänsi kuitenkin päänsä vyötärönmittaisen hobitin suuntaan, ja kurtisti mongerrellen kulmiaan.
"Sssinä!" mies huudahti ja sai koko huojuvan lauman kääntymään kohti Pullaa. Kiharahiuksinen, henkselein varustettu matkamies nielaisi äänettömästi ja jätti vastaamatta. Humalainen mies jatkoi rasvaiset hiussuortuvat otsalleen valuen: "Mitäspäs piilot - hik - piilotttelet?"
Pulla kurtisti kulmiaan ja perääntyi askeleen verran lähestyvän joukkion luota. Hän laski lautasen vain toisen kätensä varaan ja yritti vaikuttaa huolettomalta.
"En piilottele mitään. Löysin tämän lautasen maasta, kunhan katselin sitä", Pulla ilmoitti tuimana ja oletti keskustelun päättyvän siihen. Ehkä siinä olisi kaikki, mitä mies halusi tietää. Humalainen joukonpää kuitenkin vain hörähti huvittuneena ja katsahti tovereihinsa, jotka yhtyivät laiskaan naureskeluun.
"Hmrphhm... 'Löysit', niinhän? Ei tuollaisia arvoesineitä löydetä", mies sanoi ääntään korottaen ja ojensi paksun kouransa osoittamaan hobittia. "Ssinä varastit sen!" Muut neljä jäsentä huudahtelivat hyväksyvästi ja osoittelivat pientä hobittia myös. Pullan teki mieli laskea lautanen maahan ja livetä lähimmän kuistin alle, mutta hän oli kangistunut niille sijoilleen. Kuinka he julkesivat syyttää häntä varastamisesta! He eivät olleet olleet edes paikalla, kun lautanen löytyi! Moukat!
"Minä en ole varastanut mitään!" Pulla huudahti takaisin ja päätti ottaa kaksi askelta eteenpäin tuohtuneena huonosta kohtelustaan, mutta humalainen mies ei pitänyt siitä, vaan asteli niin nopeasti hänen eteensä, että hobitti joutui horjahtamaan taaksepäin. Miehen koura tarttui Pullaa paidan etumuksesta kun hän kumartui hobitin tasolle. Öykkärin hengityksessä haisi lemmehtynyt kalja ja jokin todella mausteinen viini. Pulla tiputti säikähtäneenä lautasen maahan.
"Tiedhätkö, mitä kaltaisillesssi friikeille tapahtuu, kun jäätte kiinni rikokshsista?" mies kysyi kasvot niin lähellä Pullan kasvoja, että hikikarpalot alkoivat valua hobitin otsaa pitkin. Hyvät jumalat, hän ajatteli ja yritti rimpuilla irti löyhkäävän juopon otteesta, mutta niin humaltunut kuin mies olikin, oli hänen otteensa tiukka.
"Teidät tapetaan", mies jatkoi ja nosti hobitin huojahtaen viereisen talon seinää vasten. Pulla tarttui molemmin käsin miehen karvaiseen käsivarteen ja yritti rimpuilla, mutta oli niin liiskaantunut seinään, ettei saanut hievautettua itseään senttiäkään. Neljä joukkotoveria hurrasi ja kannusti äänekkäästi kookkaampaa kaveria tämän tapaillessa vyötään niin humaltuneena, että se näytti siltä, kuin mies olisi vain silitellyt itseään. Mutta mitä mies etsi? Puukkoa? Pulla kalpeni ja jatkoi rimpuilua parhaansa mukaan.
"Auttakaa!" Pulla huusi hätääntyneenä, kun ei päässyt miehen otteesta. "Auttakaa minua!"

//JTP HERE I AM, kiitän kärsivällisyydestäsi ja pahoittelen viivästyksistä. Elämä on rankkaa :D
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: En se minä ollut, ja sitä paitsi

ViestiKirjoittaja JTP » 09 Loka 2017, 01:08

Andelethar

Ihmisten kaupunki. Yksi mielenkiintoisimmista paikoista, mitä Andelethar tiesi. Jos enkeli joskus toivoi löytävänsä jonkinlaista tekemistä, sitä hän yleensä löysi näiltä kaduilta ja rakennusten nurkilta. Jos kukaan ei ollut missään pahanteossa, niin aina enkeli pystyisi asettumaan vain jollekin penkille ja seuraamaan kaupungin elämää. Vaikka enkeli rakastikin rauhaa, oli silloin tällöin kovin virkistävää pistäytyä ihmisten ilmoilla. Sitä paitsi, enkelin harvemmin tarvitsi puhua kenenkään kanssa, kunhan vain ei tekisi itsestään suurta numeroa. Tämän takia Andelethar olikin nostanut hartioilleen viittansa, joka peitti enkelin siipiparin. Taruolennoista harvemmin tykättiin näillä seuduilla, vaikka suuressa kaupungissa moisesta myös harvemmin tehtiin niin isoa asiaa kuin pienissä kylissä... harvemmin, mutta silti harmittavan usein. Pitääkseen itsensä mahdollisimman huomaamattomana, suojelusenkeli oli nostanut myös viittansa hupun päähänsä.

Enkeli kävi ensin keskustorilla ostamassa korillisen leipää ja suuntasi sitten kohti länsikujia, jossa oli monet kerrat kulkenut ja tiesi, että siellä hänen apunsa tulisi eniten tarpeen. Aina kun suojelusenkeli vain pystyi, hän vei taistelujen turmelemalle alueelle leipää ja tarjosi sitä niille, joilla siihen ei ollut varaa. Koska siivekkäällä ei ollut ketään yhtä tiettyä, jota suojella - ainakaan vielä - hän oli ottanut tehtäväkseen suojella kaikkia yhtälaisesti, aina kun vain pystyi. Länsikujille saavuttuaan Andelethar törmäsi miltei heti vanhaan tuttuun muoriin, jonka puoliksi palaneen kodin portailta enkeli aloitti aina kierroksensa. Siinä vanha nainen oli taas, otti hänet vastaan hymyssäsuin ja kiitteli yhtäaikaa niin enkeliä kuin taivastakin ja lausui jopa pienen rukouksen, joka sai Andeletharin hymyilemään. Ja kuten aina, muori tarjosi enkelille teetä, ja kuten aina Andelethar joutui kieltäytymään, väittäen että hänen täytyisi päästä jakamaan loputkin leivistä. Oikeastihan suojelusenkeli ei vain kehdannut juoda muorin teetä, koska tiesi kuinka rajallisesti sitä oli naiselle saatavilla. Sitä paitsi, Anay ei ollut koskaan juonut teetä.

Anay kerkesi jakaa puolet leivistään, kunnes hän tunnisti puheensorinaa ja päätti lähteä sitä kohti, ehkä siellä olisi joitakuita, jotka tarvitsisivat ruokaa. Lähemmäs päästyään Andelethar alkoi kuitenkin erottaa keskustelun syyttävän sävyn ja kuuli jopa sanan "varastaa". Kulmiaan kurtistaen enkeli tihensi tahtiaan, kuka nyt kehtaisi varastaa tällaisella alueella, missä ihmisillä oli muutenkin rankkaa ja suurin osa kärsi jo valmiiksi köyhyydestä? Mitä lähemmäs enkeli pääsi, sitä selvemmäksi tuntemattomien sanat kävivät ja siivekäs yritti vakaasti päästä kärryille, mitä oli tapahtumassa. Ei mennyt aikaakaan kun keskustelu muuttui avunhuudoiksi ja tässä vaiheessa suojelusenkeli oli täydessä juoksussa, saaden eriskummallisen joukon näköpiiriinsä. Viisi ihmistä, hajusta ja eleistä päätellen humalassa ja pieni... lapsi? Ei... kääpiö? Hmm... - Ei, mutta nyt ei ollut aika ruveta miettimään, mikä tai kuka tämä pieni olento oli, hän oli selvästi pulassa. Viisi ihmistä vastaan yksi pieni.. ihminen? Se ei ollut reilua, ihan sama siitä kuka oli maassa kiiltävän lautasen omistaja ja kuka varastaja.

"Hei!" Andelethar teki itsensä kuulluksi kerralla, saaden näin ainakin hetkeksi joukon huomion itseensä.
"Mitä te olette oikein tekemässä?" Enkeli kysyi vakavana ja astui eteenpäin laskien hupun päästään, ettei näyttäisi piiloutuvan sen alle. Humalaiset vain nauroivat enkelin esitykselle.
"Kiusaisitte edes oman kokoisianne! Tai parempi vielä... älkää kiusatko ketään!" Enkeli syytti ja siristi silmiään, hän oli tosissaan, eikä aikonut leikkiä näiden humalaisten kanssa. Seinään painettua pientä olentoa roikottava humalainen vain naurahti jokseenkin ällöttävän kuuloisesti ja veti vyöltään puukon ja heilutteli sitä niin enkelin kuin pikkuisen olennon suuntaan.
"Tämä täshä on varash. Shinun ei kannata tulla thähän välliin." Humalainen sanoi osoittaen puukollaan kohti enkeliä. Anay kurtisti kulmiaan, tilanne oli nopeasti muuttunut astetta vakavemmaksi ja vaarallisemmaksi.
"Pudota se puukko heti, tai!" Andelethar sanoi osoittaen miestä sormellaan ja suorastaan sylki sanat suustaan. Kuinka tuo kehtasikaan? Mutta humalainen vain nauroi ja piakkoin hänen kaverinsakin liittyivät nauruun mukaan. Samalla puukko kävi siirtymään lähemmäs pikkuisen kurkkua ja Anayn silmät pullistuivat kauhusta enkelin heittäen äkkiä kätensä eteenpäin, luoden pienen valkean liekin miehen kädelle, jotta tuo pudottaisi puukkonsa ja niin pian kävikin.
"Mitä helkhuttia?!" Mies karjaisi kauhuissaan ja tuijotti enkeliä murhaavilla silmillä.

//Köh... sori. >: toivottavasti et kuollut vanhuuteen! (kerkesin jo unohtaa tän...)//
JTP
 

Re: En se minä ollut, ja sitä paitsi

ViestiKirjoittaja Agna » 02 Loka 2018, 16:04

Pulla

Juoppolallien uhkailuralli katkesi vieraan äänen huikkaukseen, joka kuulusteli, mitä miehillä oli mielessään. Pulla luuli äänen olevan tarpeeksi hyvä harhautus, jotta hän pääsisi karkaamaan, mutta rimpuilu osoittautui turhaksi. Puhuja oli valtavan pitkä ja kaunis olento. Hän oli kääriytynyt viittaan. Väliintulijan koko oli helpottava tekijä, sillä jo se itsessään saattaisi ajaa ahdistelijat tiehensä - he olivat kuitenkin tätä... miestä, naista?... huomattavasti lyhyempiä. Humaltuneet miehet eivät kuitenkaan alkuun olleet keskeyttäjästä moksiskaan, vakuuttelivat vain käsittelevänsä varasta.
"Minä EN ole varas! Kuinka kehtaatte!" hobitti huudahti tuohtuneena korkealle nostetun kauluksensa takaa ja yritti rimpuilla irti uudelleen ja mukiloida juoppoa lyhyillä käsillään. Yhtäkkiä puukko lähestyi hobittia hälyttävällä vauhdilla, ja hän päästi sisuksistaan säikähtäneen rääkäisyn, joka kuitenkin pian peittyi aggressiivisen juopon kauhunkarjaisun alle. Pulla näki silmissään valkean leimahduksen ja sitten hiekkaa pudotessaan rähmälleen maahan. Miehen puukko lepäsi vain lyhyen kurotuksen päästä hänen käsistään. Juoppo itse oli kompuroinut taaksepäin ja taputteli kämmeniään kauhusta kalpeana. Sanomattakin selvää oli, että juoppo tovereineen oli raivoissaan - "taustamiehistä" kolme tapaili maasta lankunpätkiä ja yksi näytti hieman kalvakalta, joten ei osannut tarttua aseisiin. Liekitetty, äänekkäin tapaus syljeskeli rumia sanoja väliintulijan suuntaan. Pulla kompuroi jaloilleen ja sieppasi miehen puukon maasta. Hän syöksähti paikalle saapuneen pelastajan viitanhelmojen liepeisiin ja ojensi puukkoa hänelle.
"Osaatteko taistella? Hyvä herra - neiti - avustaja, meidän täytyy paeta tai puolustautua!" hobitti ryöpsäytti sanat suustaan niin nopeasti, ettei ehtinyt ajatella missä järjestyksessä ne tulivat. Mieluiten hän olisi kaikonnut kauas täältä ja heti! Nyt seisoskellessaan henkilön jaloissa vajaat puolitoista metriä häntä alempana, Pulla totesi ettei hänen kasvoistaan voinut päätellä näin lähietäisyydellä sen enempää kuin kauempaa, mitä sukupuolta hän mahtoi edustaa. Joko hyvin kaunis mies, tai hyvin voimakas nainen. Sama se! Tämä henkilö oli tullut Pullan kiusaajien ja hobitin itsensä väliin tilanteessa, jossa kukaan muu ei ollut verhojaan raottanut, joten hänen täytyi olla hyvä.
"Vannon teille, en varastanut mitään! Minulla oli vain tuo", hän osoitti lautasta, joka makasi juoppojen jaloissa, "ja se oli maassa. Halusin palauttaa sen. Olen vain seikkailija, näethän. Seikkailijat eivät vie köyhiltä", Pulla jatkoi ja piti varovasti tuntemattoman henkilön viitasta kiinni ja veti häntä vaivihkaa pois konfliktista. Olihan heitä kuitenkin huomattavasti vähemmän, kuin pahantekijöitä. Siispä heidän mahdollisuutensa olivat heikot: Yksi puolikas mies, yksi kokonainen jokin, ja yksi puukko.

//Puhutaanko kestosta? :----D Se olen MINÄ! Vain vuoden myöhässä! Sanoinhan, etten jättäisi teitä! Toivottavasti olit yhtä kiireinen koko vuoden muttet kuollut vanhuuteen köh
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta

Re: En se minä ollut, ja sitä paitsi

ViestiKirjoittaja JTP » 01 Marras 2018, 12:17

Andelethar

Puukko kohtasi maan, niin myös tämä pieni olento ja pian humalaiset yrittivät jo pyristellä kohti uusia aseita, heistä muutaman havitellessa maasta lankunpätkiä ja muuta, mitä nyt käteen mahdollisimman nopeasti sai. Samalla joukon äänekkäin sylki rivouksia suustaan, kättään pidellen. Anay oli vetämässä miekkansa viittansa alta, ihan vain pelotteeksi, kun tajusi pienen olennon kiirehtineen hänen luokseen, pieni puukko kädessään, jota tuo nyt tarjosi hänelle, kysyen osasiko enkeli kenties taistella. Pieni, osittain huvittunut mutta samalla toisen viattomuudesta ihastunut hymynkare kävi Anayn huulilla, hänen ottaessa puukontyngän vastaan.
"Kiitos." Enkeli sanoi pienemmälle, joka jo nopeasti ehdotti että he joko pakenisivat ja puolustautuisivat. Pakeneminen ei ollut hullumpi idea, eihän tähän ihmisjoukkoon paljoa aikaa ja energiaa kannattaisi uhrata, mutta samalla heille olisi hyvä ollut antaa opetus. Mokomia öykkäreitä oli kaupungissa jo liikaa.
Pienempi selitti miltei hädissään ettei ollut varas, vaan seikkailija ja Anay ei voinut olla hymyilemättä toisen viattomuudelle tuon pikkuhiljaa vetäessään enkeliä viitasta, pois päin ihmisjoukosta.
"Minä uskon sinua."Andelethar sanoi toiselle ystävällisesti, rauhoittavalla äänellä. "Mutta jos todella haluat palauttaa lautasen, emmehän me sitä tuonne voi jättää." Enkeli jatkoi, nyökäten kohti kultaista koristelautaista, joka makasi aivan humalaisten jalkojen edessä.

"No niin kuulitte varmaan, hän ei ole mikään varas. Joten ehkä olisi aika pyytää anteeksi." Andelethar sanoi kääntyen takaisin humalaisjoukkoa kohti, josta miltei jokainen oli saanut jonkinlaisen kädenjatkeen haltuunsa. Heidän kesken asia ei kuitenkaan herättänyt yhteisymmärryksen tai pahoittelun kuuloisia äänähdyksiä vaan enemmälti pilkallisia naurahduksia tai vihaisia örähdyksiä.
"Vitshailet varmaan!" Heistä kovaäänisin murahti silmät sirillään ja alkoi muiden mukana ottaa uhkaavia askelia kohti kaksikkoa.
"Ei hätää." Enkeli kuiskasi pienemmälle hymyillen. "Pysy vain minun takanani." Hän jatkoi ja yritti kädellään ohjastaa toista selkänsä taakse samalla kun toinen käsi kävi laskemaan pienen olennon tarjoaman puukon vyölleen ja vaihtamaan sen tilalle miekan, joka oli rauhassa maannut hänen viittansa alla. Miekan nähdessään, osa humalaisista näytti saavan jonkinlaista järkeä päähänsä, että ehkä tässä oli nyt taistelu johon ei kannattaisi mennä puutikuin aseistettuna ja horjuvien askeleiden kannattelemana, mutta siihen ei tarvittu kuin kaksi huimaa jotka päättivät koittaa onneaan ja laskea pari iskua kaksikkoa kohti, jotta muutinkin liittyivät mukaan. Anay iski ensimmäisen puulaudan suoraan humalaisen kädestä ja pyrki myös estämään kaikki seuraavatkin iskut, jottei yksikään niistä osuisi hänen suojattiinsa.

//tuli oikein hyvään väliin minulle tämä, en kuollut vanhuuten ollenkaan! ^^ //
JTP
 

Re: En se minä ollut, ja sitä paitsi

ViestiKirjoittaja Agna » 25 Heinä 2019, 21:51

Pulla

Puolituinen astui säikähtäneenä tämän pitkän, vaalean muukalaisen taakse ja yritti olla kuin ei olisi koskaan ollutkaan olemassa, kun humalaiset järjestäytyivät uudelleen. Muukalainen vaati heiltä anteeksipyyntöä, mutta toiveet eivät varsinaisesti kohdanneet kohdeyleisöä.
"Tuota, minä luulen, että he eivät ole siinä kunnossa että tahtoisivat pahoitella", hobitti kuiskasi käheästi suojelijalleen, jos tämä vaikka kuulisi sanat hänen hampaidensa kalinan takaa. Hänen paitansa etumus oli edelleen aivan rypyssä ja vinksallaan juoppolallin käsissä roikkumisesta. Pitkänhuiskea - äänen perusteella mieheksi todettu - muukalainen vaati Pullaa pysymään takanaan, eikä häntä tarvinnut käskeä kahdesti. Päin vastoin, jos Pullaa olisi vaadittu astumaan eteen, hän olisi kieltäytynyt! Se saattoi olla huono piirre seikkailijalle, mutta hobitti epäili, että seikkailija olisi vielä hyödyttömämpi kuolleena. Siispä pelokas seikkailija saattoikin lopulta olla parempi titteli, kuin kadulla pölyyntyvä ruumis. Pulla otti varmuuden vuoksi jokusen askeleen vielä kauemmaksi tästä pitkänhuiskeasta puolustajastaan, ettei osuisi vahingossakaan hänen tielleen. Rauhallisesta olemuksestaan huolimatta tuossa henkilössä oli myös jotain vaikuttavaa ja uhkaavaa. Tietynlaista auktoriteettia. Pullan tarjoama puukko oli tietysti hänelle vähän pieni, ja hänen vyötäröltään löytyvä miekka sai hobitin henkäisemään ääneen.

"HAH! Pyhä jysäys! Nyt vasta olettekin pulassa, senkin kiusaajat! Senkin luomakunnan luopiot!" Pulla sadatteli pientä nyrkkiään heristäen, kun vaalea olento iski sulavalla kaarella vähäpätöisemmät aseet pois kahden ensimmäisen humalaisen käsistä. Hobitin suusta pääsi lisääkin haltioituneita ooh ja aah -huudahduksia kun mies tanssahteli hyökkääjiä vastaan ja vaivattomilla käännöksillä ja liikkeillä torjui heidän iskunsa ja hyökkäsi nopeasti vastaan. Miehet eivät kenties olisi pärjänneet tälle edes selvin päin, mutta humalassa? Heidän vastarintansa oli toivotonta. Muukalainen näytti välttävän heidän haavoittamistaan, mutta antoi kyllä varoittavia kalautuksia lähelle heitä. Kaksi ensimmäistä juoppolallia pyrki nyt kompastellen pakoon syvemmälle kujille, ja heitä seurasi yksi, kunnes vähitellen vain Pullaa roikottanut punanenä seisoi jotakuinkin jaloillaan muukalaista vastaan. Mies syljeskeli rumia sanoja suustaan Pullan puolustajaa kohti, ja potkaisi sitten hiekkaa ikään kuin suojapilvekseen ennen kuin lähti itsekin kompuroimaan pois. Surkea näytös, puolituinen ajatteli mielessään ja ravisteli kiharaista päätään juopolle.
"Juoskaa vain karkuun luuserit! Kiusaajat! Mädät kurkut!" hän huusi minkä keuhkoistaan kerkesi, kunnes sitten rauhoittui kääntymään pelastajansa puoleen.
"Herra- herra? Öh? Herrahan te ehkä olettekin, vai oletteko, en tiedä varmaksi enkä haluaisi loukatakaan, mutta te pelastitte minut valtavalta vääryydeltä, joten minun pitäisi maksaa teille tämä velka", Pulla sopersi kädet hanakasti henkseleidensä pielissä ja tuijotti kiihkeästi korkeuksiin pitkän henkilön kasvoihin. "Minulla ei ole kovasti omaisuutta lainkaan, mutta voin antaa teille kolikot. Jos käytätte rahaa. Tai sitten löytöpalkkion, jonka saamme tuosta lautasesta, jos palautamme sen. Jos joku haluaa sen. Ehkä siitä voisi saada pantin", Pulla jatkoi ja oli nyt jo herpaantunut tutkimaan lautasta uudelleen. Hän nosti sen käsiinsä ja tutki sen koristekuvioita. Kaunis, ei välttämättä kallis, mutta siitä voisi saada jossain jokusen roposen.
"Minä osaan muuten puhua haltiakieltä", Pulla sanoi ja asettui lauluasentoon. "Päivää, kiitos, huomenta, olet karvainen lohkoperuna."

Loryen 1/2
Aberec 0/2
Fred 0/2
Eugene 0/2
Jerrell 0/2
Hiroi 0/2
Aphaderuiondur 0/2
Pulla 0/2
Arasinya 2/2
Levo 2/2

Miten olisi kuutamokävely?
Avatar
Agna
Hovinarri
 
Viestit: 2573
Liittynyt: 06 Kesä 2008, 11:32
Paikkakunta: Kaukainen kuningaskunta


Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron