Hiippailen ongelmiin. [Sovittu]

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Hiippailen ongelmiin. [Sovittu]

ViestiKirjoittaja Dogster » 24 Touko 2009, 19:47

Splinter

Joku hiippaili pitkin katuja, huppu vedettynä syvälle päähän. Ihmisiä ei ollut kovinkaan monta, mutta sen parempi vain Splinterille, joka tarkkaili kaikkia eläviä olentoja ympärillään. Hän ei pitänyt ihmisistä, ne olivat tyhmiä ja väkivaltaisia. Mitä ihmettä hän sitten teki täällä, jos ei kovinkaan suuressa arvossa ihmisiä pitänyt? Ensinäkin hän halusi tietää, oliko täällä mitään hyödyllsitä poikaa varten. Hän halusi oppia jotain, mutta täällä hän ei pahemmin oppinut mitään muuta, kuin että ihmiset tosiaan olivat säälittäviä. Tappelivat, juoruilivat, ja muutenkin käyttäytyivät kuin... Kuin... äh, ei hän osannut selittää mitä ihmiset olivat hänen mielestään. Hän edelleen asteli kadulla, ja katsoi välistä ylös. Pimeää... Oli yö, joten kaduilla oli turvallisempaa kävellä, varsinkin jos oli velhonpenikka ilman valvontaa.

[[Ja Ros tänne, kiitos ^^ ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 24 Touko 2009, 20:03

Rudyard

Yö oli jo pitkällä. Taivas oli tähdetön ja musta, täysin pilvien peitossa. Tällaiset yöt olivat parhaimpia rikollisille eikä kaduilla kannattanut kävellä varautumatta ryöstöön. Yövartijat yrittivät olla aktiivisia, mutta eivät nuokaan voineet vastata kaikesta tai taata turvallisuutta.
Tällaiset kuuttomat yöt saivat Rudyardin rauhattomaksi.
Mies oli saapunut asunnolleen jo varhain illalla, käynyt ihanan lämpimässä kylvyssä, hoitanut hieman ihoaan ja lukenut kirjaa, mutta ei tuntenut oloaan uupuneeksi vaikka päivä oli pitkä.
Miehen päässä pyörivät työjutut, joiden vuoksi oli vaikeaa rauhoittua ja käydä yöpuulle. Hän oli joutunut jättämään työnsä kesken huomattuaan istuneensa työhuoneessaan jo lähes koko päivän. Hän oli ollut paikalla ennen kukonlaulua ja lähtenyt vasta auringonlaskiessa.

Mies katseli yötä parvekkeeltaan hetken. Muutaman viinilasillisen nautittuaan hän veti mukavasti lämmittävän kuparinpunaisen viitan päälleen ja asteli ulos.
Pieni jaloittelu saattaisi auttaa unentuloa.
Sotilas käveli kadulle ja haisteli raikasta yöilmaa pohtien samalla, tulisiko yöllä satamaan. Tuolloin nuori, laiha poika oli törmätä häneen. Punatukkaisen kulmat kohosivat heti ja marmorinvalkeat sormet ojennettiin toista kohti.
"Seis", mies totesi ja nappasi pienikokoista hahmoa viitasta.

//Pientä hittiä pelin eteenpäin edistämisen nimissä, tuskin haittaa\\
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 24 Touko 2009, 20:10

Splinter

Splinter huomais kyllä jonku tulevan kohti, mutta oli aika lailla varma, että toinen osaisi väistää. Hän ei juossut, vaan käveli, joten hän oli mielessään oikeutettu kävelemään suoraan sen enempää välittämättä toisesta, kunnes tuo tarttui viitasta. Kauhu ja viha nousivat heti pintaan, ja poika kääntyikin nopeasti ympäri, mulkaisten niin pahasti kuin pystyi.
"Näpit irti.", poika sihahti niin myrkyllisesti, kuin vain osasi, ja otti itsekkin viitastaan kiinni, aikeissa nykäistä se takaisin.
"Minulla on muutakin tekemistä kuin katsella sinua.", hän vielä jatkoi nenäkkäästi, vaikka tiesi ettei kannattanut. Mutta hän luotti täysillä siihen, ettei toinen löisi itseään pienempää, ja varsinkin siihen, että pääsisi karkuun vaikka mikä olisi. Ei hän kyllä tiennyt, kehen oli törmännyt, mutta eipä tuolla ollut väliä, niin kauan kun toinen oli ihminen.
"Niin että irti."

[[No prob, pienet hitit ei haittaa yhtään tässä kohin. ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 25 Touko 2009, 07:26

Rudyard

Lyhdyn huonossa valossa mies pystyi näkemään vilauksen pojan kasvoista, niiden raivon ja vihan vääristämistä piirteistä. Oranssit silmät kiinnittivät pieneksi hetkeksi miehen huomion - erikoinen väri - mutta hän siirtyi nopeasti tutkailemaan nuoren vartaloa. Viitta peitti kitukasvuisen, anirektisen vartalon mutta mies pystyi saamaan aavistuksen tuon vartalon muodoista.
Pelkkä lapsi vasta. Tästä heräsi kysymys, mitä tuon ikäinen nuorukainen teki keskellä yön pimeyttä kadulla? Taskuvaras ehkä? Rudyardilla ei ollut ollut kotiavainta kummempaa varastettavaa. Mutta millainen taskuvaras omaisi tuollaisen asenteen? Tuohan suorastaan kerjäsi turpaansa.
Nuoren räksytettyä hetken vieressä - mies antoi tuon loukkauksien ja vaatimuksien mennä läpi korvien pysähtymättä kuuntelemaan niitä - Rudyard vaihtoi nopeasti otettaan sotilaallisella varmuudella ja tarttui toista rinnuksista. Nuori vedettiin lähemmäs voimakkaasti, mies suoristi selkänsä jolloin poika joutui seisomaan nöyryyttävästi varpaillaan.
"Nyt kerrot kaiken", mies totesi lumoavan pehmeällä äänellä. "Mitä kaltaisesi lapsi tekee täällä tähän aikaan? Tuolla asenteella pääset hengestäsi nopeammin kuin ehdit huomatakaan."
Lyhtyä kohotettiin jälleen nuoren kasvojen tasalle, jotta mies pystyi tarkastelemaan tuota. Jos poika olisi ollut sotilaan sukulaispoika, hän olisi kauhistunut sitä, kuinka huonossa kunnossa tuo oli.
Ruokkimisen puute tai syömisen puute kuvasti epätasapainoista järjestelyä. Joku ei ollut osannut pitää pojasta minkäänlaista huolta. Tuo oli naurettavan kevyt.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 25 Touko 2009, 17:00

Splinter

Splinter tunsi, kuinka rinnuksista otettiin kiinni, ja joutui samantei tekemään lähempää tuttavuutta miehen kanssa, johonka oli melkein törmännyt. Varpaillaan ei ollut kovinkaan mukavaa, ja poika yritti rimpuilla irti. Turhaan.
"Sehän ei sinulle kuullu, ja eikö kaikilla ole oikeus liikkua missä haluaa milloin haluaa?", Splinter vastasi jääräpäisesti, ja yritti jälleen päästä irti. Lyhtyä tuotiin lähemmäs, ja Splinter siristi silmiään sen valossa. Juuri kun oli pimeään tottunut, piti tuoda lyhty melkeinpä kiinni nenään!
"Ja mitä sinä olet sanomaan minun hengestäni mitään?", hän vielä murisi, ja sai vihdoin tarpeekseen korkealla roikkumisesta. Hän hypähti ilmaan, ja jäi käsillää roikkumaan toisen kädestä, nostaen jalkojaan kippuraan. Hän saattoi painaa vähän, mutta tuskin kukaan jaksoi pitää häntä ylhäällä yhdellä kädellä kovin pitkään.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 25 Touko 2009, 18:15

Rudyar

Aluksi poika ei päässyt puusta pitkälle yrityksissään, mikä sai sotilaan hymyilemään tyytyväisenä. Saisi seistä hetken ajan varpaillaan.
Seuraavassa hetkessä rääpäle tarrasi miehen käteen kiinni ja nosti itsensä maasta. Rudyard kohotti kulmiaan - hän saattoi olla voimakas, muttei hänkään pystynyt pitämään ieman alle neljänkymmenen kilon painoista nuorukaista ilmassa ainoastaan yhdellä kädellä.
Siihen löydettiin helposti ratkaisu. Nuori painettiin väkivaltaisesti seinää vasten. Ote kiristyi, pojan kaulusta kiskaistiin lähes kuristavasti. Seinää vasten mies pystyi tuota pitelemään yhdelläkin kädellä. Lyhtyään hän ei halunnut laskea alas.
Vaaleat huulet vääntyivät halveksivaan hymyyn. Poika oli onnistunut suututtamaan Rudyardin.
"Jos et pysy paikallasi, pääset hengestäsi nyt, kakara", mies totesi aggressiivinen häivähdys äänessään. Pehmeästä äänestä pystyi kuulemaan, että mies tosian tarkoitti mitä sanoi eikä vain uhkaillut.
"Ja nyt, vastaa kysymykseen. Mitä kataisesi penikka tekee keskellä yötä kadulla? Varkaissa vai vakoilemassa?"
Miehen pinna ei ollut kovinkaan pitkä ja hänen provosoimisensa naurettavan helppoa. Nytkin oli ihme, ettei hän ollut jo hyvää vauhtia vääntämässä nuorelta niskoja nurin.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 25 Touko 2009, 20:11

Splinter

Splinter painettiin seinään, jolloinka nuori ähkäisi. Miksi kaikkien piti olla niin isoja!? Kaikki saivat helposti Splinterin alas, jos edes yrittivät hieman. Eikä tämäkään mitenkään hauskaa ollut, ja poika antoikin halveksivaan hymyyn lähes yhtä halveksivan katseen.
"Senkus yrität.", ääni ei tärissyt sitten lainkaan. Hän oli jo niin tottunut tappouhkauksiin, ettei tuntemattomien uhkailut enää vaikuttaneet pojan mieleen.
"Ja en ole varas, saatika sitten vakoilija. Tavallinen penska vain.", tuo ärisi takaisin, toivoen että pääsisi irti. Hän tarvitsi molemmat kätensä, että pysyisi elossa juuri nyt, eikä siis voinut edes yrittää saada mistään lähistöllä olevasta vedestä, saatika sitten ampua toista.
"Tavallinen penska iltakävelyllä."
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 26 Touko 2009, 07:27

Rudyard

Rudyard saattoi näyttää siviilissä pitkältä ja voimakkaalta, etenkin pojan kaltaisen rääpäleen silmissä, mutta todellisuudessa mies ei ollut mitenkään isokokoinen. Suuri osa hänen alaisistaan oli häneen verrattuna jättiläisiä ja hän näytti pieneltä ja sirolta noihin sotilaisiin verrattuna.
Komentaja vihasi itsepäisiä lapsia. Lapsen kuului näkyä ei kuulua eikä etenkään jaella mielipiteitään aikuisille. Hyvätapainen nuorukainen saattoi esittää mielipiteensä kohteliaasti luvan kysyttyään, mutta tälle nuorelle ei kukaan ollut näyttänyt tapoja.
Tuo olisi ansainnut saada pari läimäystä luisevalle takapuolelleen isältään. Poika saattoi olla vain orpo, jolla ei ollut ollut tällaista mahdollisuutta.
"Ah, olet itsepäinen poika", mies totesi pehmeästi. "Ja typerä. Etkö osaa yksinkertaisiakaan kanssakäymistaitoja? Kuvitteletko, että kaltaisesi saa mitään aikaan tiuskimalla ja ärisemällä?" Jos poika olisi ollut alusta asti nöyrä ja vastannut miehen kysymyksiin kiltisti, sotilas ei olisi lainkaan saattanut tuota tällaiseen tilaisuuteen.
"Kukaan tavallinen, hyvätapainen ja kunniallinen nuorukainen - ainakaan niin nuori kuin sinä - ei olisi liikkeellä tähän aikaan", sotilas totesi kierosti hymyillen. "Joten sinun on täytynyt valehdella minulle."
Mies poisti lyhdistään lasisen suojuksen - edellä mainittu kiinnitettiin hänen vyölleen roikkumaan - ja toi paljaan liekin lähemmäs pojan kasvoja.
"Joten minun on opetettava sinulle, mitä tapahtuu, kun lähdet yksin ulos öiseen aikaan. Kiität vielä minua jonain päivänä, saatat saada pysyvän arven mutta ainakin opetan sinut huolehtimaan hengestäsi."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Touko 2009, 08:44

Splinter

Itsepäinen tosiaan, mutta vain jos kyseessä oli ihminen, kenen kanssa hän jutteli. Kuten sanottu, ihmiset olivat sairaita tappajia, näin nuoren pojan mielipidettä kysyessä. Ihmekkös tuo. Ja ärinään... Tuohan hänen viittaansa oli ensimmäisenä tarrannut! Jos tuo olisi vain antanut pojan mennä menojaan, ei hänkään olisi tuolle juuri nyt murisemassa.
"Saatan olla ehkä tyhmä, mutten todellakaan ole valehtelija. Ja kuka puhui kunniallisesta, eihän kukaan ihminen loppujen lopuksi sellaista hyvettä omista.", hän vielä ärähti, yrittäen saada itseään irti seinästä, tai edes pääsemään alemmas, että saisi toisen käden vapaaksi. Ja jälleen hän oli sanomassa omaa mielipidettään asiaan.

Paljas liekki tuli lähemmäs, ja Splinter alkoi itseasiassa pelätä. Jos jotain hän pelkäsi, niin tulta. ja kuten Splinter oli aiemmin ajatellut, niin ihmiset olivat sairaita: Yrittivät satuttaa toisiaan. Olihan toki vikaa pojassakin, hän olisi voinut yrittää puhua nätimmin, mutta eihän tiikeri pääse raidoistaan, eikä siis myöskään Splinter ajatuksistaan. Splinter sai pelon voimalla revittyä toisen käden irti, ja yritti pyristellä muutenkin vapaaksi.
"Senkin hullu! Ei toisen lapset ole sinun ongelma!", poika huusi melkeinpä hädissään, ja yritti jostain paikantaa vettä. Mistä tahansa, kunhan se oli vettä.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 26 Touko 2009, 17:28

Rudyard

Rudyard irvisti. Juuri tätä hän kaipasi - typerää kiihkoilijaa! Miten kukaan ihminen saattoi puolustaa haltioita ja vihata omaa rotuaan? Taikaolennoista ei ollut ollut heille mitään hyötyä ja nykyään he olivat suorastaan uhka. Sotilas oli joskus puoltanut noita mutta mitä hän oli saanut palkkioksi? Ruoskan iskuja selkään ja särkyneitä unelmia.Tätä poikaa saattaisi odottaa samanlainen tulevaisuus.
Tuo saattoi rakastaa haltioita, mutta kuka sanoi noiden rakastavan ihmislasta, oli tuo olevinaan kuinka oikeamielinen tahansa.
Mies kolautti nuoren pään seinää vasten. Nuorta pidettiin paikallaan ja Rudy painoi oman kehonsa lähemmäs nuorta pakottaen tuon koko kehon seinää vasten hymyillen petollisen pehmeästi.
"Kunniallisuus on juuri ihmisten hyve", mies totesi. "Jos haltiat ovat niin täydellisiä, he eivät tiedä mitään kunniallisuudesta. Heidän ei tarvitse."
Punatukka hymyili ärtyneesti.
"Ja sinä olet ihminen. Miksi siis kuvittelet tuon typerän kiihkomielisyytesi olevan muuta kuin yksipuolista? Olet pelkkä kakara jota käytetään hyväksi."

Paljas liekki lähestyi nuoren kasvoja joilta pystyi nyt näkemään pelon. Lopultakin tuon ylimielisyys kaikkosi kakaran kasvoilta ja sen tilalle siirtyi puhdas kauhu. Jo tuo tunne sai Rudyardin paremmalle tuulelle.
Kauhusta voimistuneena nuori sai toisen kätensä riuhtaistua vapaaksi.
"Kenen lapsi sinä sitten olet? Pitäisikö minun polttaa kotisi, jotta vanhempasi oppisivat kasvattamaan kakaransa tavoille?"
Rudyard hymyili sadistisesti ja toi liekin yhä lähemmäs nuoren kasvoja.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Touko 2009, 18:40

Splinter

"Kunniallisuusko muka! Phah, salli minun nauraa!", poika huusi aika lailla kovaan ääneen miehelle, kun tuo mainitsi ihmset ja hyveellisyyden.
"Ja minä sentään olen itse päättänyt, mille puolelle asetun.", hän vielä jatkoi, vaikka olisikin ehkä ollut kaikkei järkevintä pitää vaan se suu kiinni. Rimpuilua jatkui, jos edes hieman saisi vapautta.

Mies hymyili ilkeästi, puhuen vanhemmista. Silloin jokin napsahti pojan päässä.
"Minulla ei ole vanhempia, koska heidät murhattiin! Ihmisten toimesta!", Splinter huusi niin lujaa, että varmasti useampi kuin mies edessä kuuli. Samalla selvisi syy ihmisinhoon.
"Ja kun heidät oli murhattu, ei minullekkaan suotu omaa vapautta! Jos maailmassa olisi pelkkiä ihmisiä, olisin kuollut jo moneen kertaan!", hän vielä jatkoi, raivonkyyneleen tipahtaessa poskelle. Ei tarvittu enää vettä: Ilmankosteus riitti pojalle tässä tilanteessa: Hän loi kuin loikin puikon, jonka sitten yritti ampua toisen jalkataipaleeseen.
"Joten sinulla varsinkaan ei ole oikeutta puhua vanhemmistani.", hän vielä jatkoi, puhtaalla raivolla, joka tihkui jokaisesta sanasta, jonka hän sanoi.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 27 Touko 2009, 17:34

Rudyard

Mies pyöräytti silmiään. Hän tiesi, että jokaisessa oli vikansa ja ettei hän ollut paras esimerkki hyvästä ihmisestä - miksi hän olisi halunnut olla sellainen? Hyvät ihmiset saivat turpaansa, masentuivat ja tappoivat itsensä. Ainakin miehen näkemysten mukaisesti, hyvät ihmiset harvoin olivat tarpeeksi vahvoja taistelemaan hengissä selviämisestä.
"Sinä et ymmärrä mistä puhut, kakara. Olet kuin lapsi, joka on elänyt sisällä koko ikänsä ja on lukenut satuja", Rudyard totesi kulmiaan kurtistaen. "Kuvittelet noiden tarinoiden olevan totta - typerä kakara. Opettele erottamaan totuus tarusta."

Pojan päässä näytti napsahtavan jotain kun mies lähti uhkailemaan tuota tuon vanhempien talon polttamisella.
"Valitettavaa, joku ehti ennen minua", punatukkainen totesi julmasti. "Kuolemasi ei tuskin olisi vaikuttanut kenenkään muun elämään kuin sinun kurjaan, lyhyeen elämääsi. Olisin minäkin säästynyt tuolta tyhjältä uholtasi."
Mies irvisti.
"Oletko huomanut, kuinka hoet stereotypioita. Ihmisvihasi perustuu siihen, mitä yksittäiset ihmiset ovat tehneet perheellesi - ja tuskin muistat koko juttua, joten mistä voit tietää sen olevan totta?" mies totesi naurahaen.
Raivonkyyneleet valuivat pitkin pojan poskia ja saivat Rudyardin virnuilemaan entistä leveämmin.
Jokin osui miehen jalkataipeeseen mutta tuo ainoastaan vilkaisi olkansa yli. Jääpuikko oli repäissyt ohuet housut rikki muttei ollut saanut aikaan sen suurempaa vahinkoa.
"Mitä tuo oli olevinaan?" sotilas kysyi ja veti nuoren hieman kauemmas seinästä, paiskatakseen tuon takaisin sitä vasten. "On sinulla otsaa! Hyökkäät noin vain kimppuuni! Ja kaiken lisäksi takaapäin."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Touko 2009, 11:20

Splinter

"Päinvastoin. Juuri nytkin sinä näytät ainoastaan ihmisten rumaa puolta.", poika totesi yllättävän rauhallisesti. pelko oli se, mitä tuo tahtoi nähdä, samoin raivo. Tuo halusi saada jonkPn reaktion pojasta, ja sitähän iloa hän ei enää aikonut suoda.

Mistäkö tiesi sen olevan totta? kyllähän sen muisti, kun joutui tulipaloon, oli kuinka pieni tahansa! Se vaivasi pojan muistoissa, sekä pahimmissa unissa. Tukahduttava savu, liekkien lämpö... Sitä ei hevin unohda. Selkä paiskautui seinään jälleen, ja poika ähkäisi. Mikä tuossa sitten oli ideana!? kaikki ilma oli pusertautunut ulos, ja poika haukko henkeään minkä pystyi.
"S-Sinähän se ensin... kävit k-käsiksi...", tuo takeli sanoissaan, kun yritti saada hengen kulkemaan.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Ros » 28 Touko 2009, 17:57

Rudyard

Rudyard nauroi pojan sanoille.
"Kuule, et sinäkään nyt mitenkään kaunista puolta itsestäsi näytä", mies totesi kylmästi. Tällä hetkellä poika näytti itsestään harvinaisen epämiellyttävää puolta jollei ollut aina samanlainen nahisteleva kakara. "Joten sinulla tuskin on mitään syytä puhua."
Mies tiesi olevansa paljon täydellisempi - ei välttämättä parempi, kiltimpi tai luonteeltaan parempi vaan yksinkertaisesti täydellisempi ja paremmassa tasapainossa - kuin seinää vasten painettu, kiemuseleva kakara.
"Tärkeintä on tasapaino. Sitä sinulta puuttuu."

Happi puristui ulos pojan keuhkoista sotilaan painaessa nuorta seinää vastn ja sai aikaan ihanaisen hengen haukkomisen. Mies hymyili tyytyväisenä tarkkaillessaan tuon kasvojen ilmettä. Tämä oli aivan liian täydellistä, nenäkäs kakara sai lopultakin turpaansa.
"Se ei anna sinulle oikeutta hyökätä takaapäin", Rudyard totesi vihaisena. Paljas liekki vietiin hieman kauemmas pojasta ja nuori napattiin miehen syliin. "Mutta tulin toisiin ajatuksiin - en polta kasvojasi tällä kertaa. Nyt selviät pelkällä pieksännällä."
Sotilas istui portaille poika sylissään.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Dogster » 28 Touko 2009, 18:44

Splinter

"Voi kuule, seura tekee kaltaisekseen.", poika vielä sanoi, virnistäen yhtä kylmästi takaisin. Kylmästi ja pirullisesti. Sillä hetkellä poika näyttikin hieman joltain taruolennolta, kaukaa pohjolasta...
"Ja tasapaino... Kuka sitä tarvitsee?"

Splinter tunsi, kuinka hänet nostettiin, ja meinasi huudahtaa, mutta piti äänen sisällään. Tuo ei saisi hänestä enää yhtään ylimääräistä ääntä, jos ei takaisin puhumista laskettu. Mutta kun mies istahti, poika tajusi tilaisuuden tulleen.
"Tuo oli vikatikki, pappa!", tuo huudahti, ja käytti muodonmuutostaan, ennenkuin saisi remmistä. Kotka levitti siipiään, ja ampaisi matkaan toisen sylistä. Ja jos mies olisi niin tyhmä, että ottaisi linnun jalasta kiinni, saisi tuo sanoa hyvästi silmillensä, sillä Splinter käyttäisi kaikki apukeinot päästäkseen irti, ja niihin lukeutui myös terävä nokka...
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Seuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron