Hiippailen ongelmiin. [Sovittu]

[Ros]

Rudyard

Ruipelo vaikutti pitävän suurempana häpeänä tulla pieksetyksi lapsen tavoin keskellä katua kuin saada kasvoihinsa kynttilän polttaman arven. Se oli oikeastaan arvattavaa, nuori ei tajunnut vielä tuossa iässä omaa parastaan.

Rudyard mutristi suutaan. Pappa? Ei hän nyt niin vanha vielä ollut, vaikka 34 saattoikin pojan silmissä kuulostaa ikivanhalta.
Nuoren muuttuessa kotkaksi mies ei tarrannut kiinni linnun jalasta tuon kaartaessa pois - ei siksi, että olisi tuolla hetkellä pystynyt olemaan huolissaan silmiensä puolesta vaan koska oli liian hämmentynyt. Mies ei ollut koskaan pitänyt maageista, noilla oli pimeitä riittejään ja ties mitä, mitä sotilas ei ymmärtänyt. Pohjimmiltaan hyvin helposti ymmärrettävänä miehenä punatukka inhosi kaikkea sellaista, mitä ei ymmärtänyt.
Vain muutama maagi oli saanut miehen kunnioituksen osakseen.
"Muodonmuutosta.." Rudyard totesi sarkastisesti hymyillen ja noukki kiven maasta. Hän ei ollut aseistautunut tällä kertaa hyvin, joten hän ei voinut ampua poikaa alas. Sen sijaan mies heitti tuota kivellä. Hän tähtäsi sen tarkasti kotkan keskivartaloon, kohtaan jossa siipi alkoi.
Tämä ei välttämättä riittäisi tiputtamaan lintua maahan mutta jättäisi varmasti ikävän jäljen ja poika saisi kiroilla kipean kätensä kanssa useamman päivän ajan.

[Dogster]

Splinter

No johan, se toimi! Splinter ehti pienen hetken nauttia voitonriemusta, jonka olis aanut onnistuneesta karkauksesta, mutta sekin pieni hetki kaikkosi hetkessä, kun hän tunsi jotain kovaa siiven tyvessä. Kotka kirkaisi, ja tippui vähän aikaa maata kohden kovaa vauhtia. Siivet menivät suppuun, ja kotka sulki silmänsä. Eikö jo riittänyt? Ennen osumistaan maahan, Splinter levitti siipensä, löi kaksi kovaa iskua, ja lähti taas ylöspäin. Hän voisi olla varma, että katuisi tätä myöhemmin, mutta hän ei ihan vielä lähtenyt. Ensinäkin hän halusi saada kätensä hieman parempaan kuntoon, lentäminen täältä haltiakylään tällä siivellä (tai oikeastaan kädellä) ei oikein houkuttanut. Teloisi sen vielä toiminta kyvyttömäksi. Kotka laskeutui katolle, josta näki miehen, ja muuttui taas laihaksi, lyhyeksi pojaksi, joka hieroi irvistäen hartian takaalta. Olipa mukava tunne.
"Mitä yritit, taittaa niskani?!", poika huudahti turvallisen välimatkan päästä, eli katolta maahan, missä mies seisoikin.

[Ros]

Rudyard

Rudyard oli jo kääntänyt selkänsä räpiköivälle kotkalle. Poika tulisi lähtemään pois, lentämään kipeällä siivellä, koska tuo kivi ei ollut riittänyt pudottamaan koko kotkaa alas. Mitä sitten, jos tuo joutuisi lentämään haltiakylään tuolla kädellä? Ainakin ruipelo pääsisi turvallisesti kotiin eikä pääsisi hengestään jäädessään tänne.
Mies kuitenkin kuuli pian tutun, ärsyttävän kakaran äänen selkänsä takana ja kääntyi ympäri. Hän näki tuon nyt istuvan katolla, aivan vähän matkan päässä. Kysymykselle mies kohotti kulmiaan ivallisesti.
"Yritin vain antaa sinulle opetuksen, kakara", punatukka totesi hymyillen hurmaavinta hymyään. "En antanut sinulle lupaa poistua. Siitä seuraa luonnollisesti rangaistus. Jos olisit antanut minun piestä itsesi, olisit päässyt sen päätteeksi lentämään turvallisesti pois, ilman että olisin heittänyt sinua millään."
Mies kallisti päätään.
"Tyhmyydestä sakotetaan."
Sotilas poimi maasta toisen kiven. Hän kokeili sen painoa kädellään. Tyydyttävän raskas.
"Ja jos et tule nyt alas sieltä, murran kallosi tällä kertaa."

[Dogster]

Splinter

Splinter katsoi sivulleen kuultuaan vastauksen, ja rapsutteli niskaansa hajamielisen näköisenä.
"Jaa, nykyään siis kivitetään kuoliaaksi, jos poistuu luvatta? Pitääkin muistaa...", hän mutisi 'mukamas' itselleen, vaikka ääni olikin sen verran kova, että mies alhaalla varmasti kuuli sen. Mitäs oli niin... Komennushaluinen? Lapsivastainen?

Mies kumartui, nosti kiven, ja natoi uuden uhkauksen. Splinter katsoi toista pitkin nenänvarttaan (nyt kun siihen pystyi), ja tuhahti kuuluvasti. Hän tuijotti ensin miestä varsin ilkeästi sieltä ylhäältä, ja näytti sitten kieltä varsin ilkikurisesti.
"Jos nyt en kuitenkaan.", hän mutisi samalla, kun nousi ylös, ja pinkaisi juoksuun, ettei toinen vaan osuisi häneen tuolla mokomalla kivellä. Hän oli juossut katon toiseen päähän, ja yritti miettiä, olisiko hänestä hyppäämään seuraavalle katolle? Tästähän saattaisi keheytyä hippaleikki. Poika ponnisti, ja tömähti niin, että katon alla olevat asukkaat varmaan miettivät, että mitä hiivattia tuolla ulkona tapahtuu? Mutta Splinter vain jatkoi pakoaan. Lentämään hänestä ei vielä ollut, mutta kunhan kohdalle tulisi sopiva tuulenpuuska niin sitten...

[suskari]

//Anteeksi tälläinen "turha" väliin tuleminen... Mutta haluaisin vain kysyä, että saanko tuoda Kalman Splinterin avuksi jossakin välissä? Pommitelkaa sitten vaikka yskarillä//

[Ros]

Rudyard nyrpisti nenäänsä. Hänellä ei ollut henkilökohtaisesti mitään tuota lasta vastaan, hän ei vain pitänyt nenäkkäistä kakaroista. Tuollaiset typerät pojan koltiaiset eivät ansainneet elää vaan heidät tosiaan voisi samantien kivittää kuoliaaksi. Ainakaan tuo ei lähtisi siirtämään maagisia kykyjään vastapuolelle.
"Tajuaisit varmasti syyn itsekin, jos miettisit hieman", mies totesi pehmeästi. "Et ole täysin turha kakara."
Niin, olihan poika fiksu. Pelkkä fiksuus ei kuitenkaan riittänyt tässä paikassa elämiseen. Piti osata myös sosiaalinen kanssakäyminen ja tiedettävä, milloin alistua muiden tahtoon.

Rudyard kohotti kulmiaan toisen lähtiessä juoksemaan. Hänellä ei ollut mitään motiivia lähteä kipittämään tuon perään. Hän tappaisi mieluusti tuon kakaran, mutta hän alkoi olla väsynyt tuon temppuiluun. Mies huokaisi ja kokeili kiven painoa kädessään. Hän sinkosi murikan poikaa kohti ja lähti kävelemään tuon perään.
Typerä kakara, karatkoon jos niin mieli teki.

[Dogster]

Splinter

Poika jatkoi pakoaan, ja huomasikin kiven, joka lennähti pään yli. Splinter veti päänsä hartioiden väliin, ja tuhahti jälleen, kun kivi lähti kolisten alas. Oli tuossakin voimakas ja urhea soturi, käytti kiviä hyökätäkseen melkolailla viattoman pojan kimppuun. Luojan kiitos hän ei asunut täällä. Poika jatkoi pakoaan, mutta liukastui seuraavan katon harjalla, pudoten selälleen siitä. Liuku pysähtyi kuin seinään, sillä viitta oli jäänyt johonkin kiinni. Splinter oli kuristumaisillaan, ja rupesi repimään viitaa kiinnipitäviä kahta remmiä auki. Kohta hän putosikin lopun matkaa, ja tömähti maahan pieneksi nyytiksi. Nyt jos mies sattuisi tulemaan kulman takaa, näkisi tuo heti, ettei hän todellakaan ollut paikallisia asukkaita, kun oli vihreään pukeutunut. Tai no vihreään ja siniseen, sininen oli hänen lempivärinsä, eikä päässyt siitä yli eikä ympäri. Poika nousi varovaisesti jaloilleen, kokeillen oliko kaikki luut vielä ehjät. Vähän tärisytti, olihan hän pudonut juuri aikamoisen matkan, ja sitä ennen melkein kuristunut. Mutta eniten Splinter murehti viitansa kohtaloa, joka edelleen katolla oli. Isompi kysymys sitten olikin, miten hän saisi sen takaisin lentämättä?

[suskari]

Kalmankoira

Tralallaa... Kiva ja mukava ilta taas kaduilla niinkuin yleensäkin ja vielä kaiken lisäksi rauhallinenkin. Ei ristin sielua missään... No ellei nyt noita kodittomia oteta lukuun, jotka nyhjöttävät kujilla puoli kuolleina. Sääli ettei hän saanut käydä niidenkään päälle millään tavalla, kuningas hirttäisi hänet siintä hyvästä. Kalma tapitti hetken aikaa erään juopon menoa katon päältä kun tuo hoiperteli ja hölisi itsekseen jotakin omaansa, mistä ei saanut mitään selvää. Ehkä korkeintaan muutamia yksittäisiä sanoja. Ukko oli ihan pää jäässä. Kalma tuhahti ja kääntyi kannoillensa ennenkuin hänen verenhimonsa nousisi liikaa. Hän ei saanut koskea ihmisiin, muuta kuin vankeihin selleissä.

Hyppy seuraavalle katolle ja taas seuraavalle... Hänellä oli tylsää. Ei mitään toimintaa vähään aikaan, mutta toisaalta taas se olisi ehkä parempikin. Hänen musta maineensa saattaisi rauhoittua jonkin verran jos hän olisi vain hiljaa. Ihme ettei kukaan kyläläisistä ole enää yrittänyt käydä hänen päällensä. Saattoi kyllä johtua siintäkin kun kuningas teloitti muutaman agresiivisemman päälle käynneen keskustassa varoituksena muille. Hän olikin siintä tavallaan kiitollinen, sai liikkua rauhassa kaduilla tai nyt oikeastaan katoilla.
Kalma hyppäsi toiselle katolle kun hänen eripariset silmät bongasivat jotakin varsin merkillistä. Vihreää? Vihreä pukuisen nuoren miehen? Haltiako? Toimintaa!! Kalma kääntyi ympäri ja käveli katon reunalle jääden katsomaan tuota viher pukuista ja nuuski ilmaa siinä vaihvikkaa samalla. Ihmisen haju? Ihminen joka pukeutui vihreään. Olipas mielenkiintoista.
"Poika kuule kerjäät tuolla asustuksella aikamoista huomiota." Kalma tuumasi tuolle ääni tasa paksuna ilman mitään muutosta. Kävihän Kalmalla tosin mielessä että tuo olisi haltioiden puolella, mutta ei hän tuota tappamaan kävisi. Ei hän kantanut mitään henkilökohtaista kaunaa haltioille, joten ei nähnyt mitään syytä päästää tuota karkuun. Eikä hän kyllä sitäkään tiennyt että tuon perässä läähätti varsin korkea arvoinen sotilas, joten Kalma otti tämän pienen tapaamisen kuin minkä tahansa muunkin. Varsin rennosti siis.
Katse kohosi ylemmäs kun Kalma huomasi tuon viitan roikkumassa katossa kiinni. Kalma hymähti pienesti ja laski katseensa takaisin poikaan.
"Tuo taitaa olla sinun? Ei kuule kannata tuollaisilla pikku koivilla yrittää pomppia pitkin kattoja." Kalma hymähti ja hyppäsi toiselle puolelle hakeakseen pojan viitan pois roikkumasta. Kalma liukui alemmas ja kyykistyi irrottaen viitan "naulastaan". Pyytäisi kuitenkin.

[Ros]

Rudyard

Rudyard huokaisi. Hänen kivensä ei osunut. Se siitä sitten, nyt kakara pääsi pakoon. Mies sipaisi hiuksiaan ja vilkaisi itseään ikkunan luomasta peilistä. Hän näytti hyvältä. Hetkeksi mies jäi katselemaan piirteitään ennen kuin veti viitan tiukemmin ylleen - hän oli palellut jo jonkin aikaa - ja lähti kävelemään samaan suuntaan, mihin se nenäkäs kakara oli lähtenyt juoksemaan.
Oli jo myöhä ja mies alkoi olla väsynyt. Väsynyt tähän ajojahtiin, väsynyt juoksemaan jonkun typerän lapsen perässä ja kuuntelemaan tuon lapsellisia loukkauksia. Hän rankaisisi tuota edelleen mielellään, mutta oliko se tosiaan kaiken tämän vaivan arvoista. Mies alkoi jo epäilemään, että vastaus hänen kysymykseensä oli kieltävä.

Perfektionistinen mies ei kuitenkaan voinut olla kävelemättä suuntaan, johon nuori oli lähtenyt juoksemaan. Hänen pitkävartiset saappaansa eivät päästäneet kovinkaan voimakasta ääntä katukivetyksellä, joten mies pääsi lähestymään paikkaa, johon poika oli pudonnut. Hän kuuli jo kaukaa, kuinka tuo rysähti alas katolta ja hymyili sadistisesti. Toivottavasti kakara oli taittanut nilkkansa eikä voisi juosta pakoon. Hän ei toivonut pojan kuolemaa, mutta sanoinkuvaamattomia kärsimyksiä tuo oli osakseen ansainnut.

Mies kääntyi kulman ympäri juuri parahikseen nähdäkseen Jack Fisherin saapumisen. Hän ei tuntenut toista henkilökohtaisesti, ainoastaan maineelta ja ulkonäöltä - se riitti hänelle paremmin kuin hyvin. Hän ei halunnut tutustua tuohon kummajaiseen sen syvällisemmin, etenkin koska tiesi vihaavansa tuota.
Komentaja astui kulman takaa ja loi pistävän mulkaisun uuteen tulokkaaseen.
"Voisitko poistua. Olet tiellä." Ääni oli petollisen pehmeä ja lumoava. Miehen katse kertoi, että tuo olisi lähes valmis repimään olennon kappaleiksi omin käsin.

[Dogster]

Splinter

Splinter alkoi jo toivoa parasta, tärinäkin loppui, eikä ketään näkynyt. Lisäksi, vaikka häneen olisikin sattunut, hän olisi voinut nyt pitää puolensa paremmin. Nimittäin siinä ihan lähellä oli sadevesitynnyri, ja Splinter kiitteli mielessään sitä ihmistä, joka sen oli siihen pistänyt. Jotain hyvää sentään tässäkin illassa. Kaikki hyvin, loppu hyvin, ja nyt hänen tarvitsisi enää hiippailla ulos kaupungista. Mutta se olisikin ollut liian helppoa. Niskavillat nousivat pystyyn, kun hän kuuli äänen katolta. No kiva, lisää ihmisiä, joilta pitäisi päästä karkuun... Paitsi ettei toinen tainut olla ihminen, vaikka aikalailla sitä muistutti. Poika kallisti hieman päätään, kai hän voisi tulla paremmin toimeen tuon kanssa... paitsi ettei hän ollut tulemassa toimeen kenenkään kanssa, vaan juoksemassa karkuun koko paikasta!
"Suunnilleen yhtä paljon kuin sinä noilla silmilläsi.", Splinter vastasi, aikalailla uhmakkaasti, mutta jos kuunteli tarkasti, pystyi kuulemaan uteliaisuuden häivän. Pianhan toinen oli viemässä hänen viittaansa... Tai ehkä antamassa sitä takaisin. Poika tyytyi nyökkäämään, kun mustaan pukeutunut kysäisi siitä. Paitsi että tuo jatkoi, ja Splinter mutristi huuliaan.
"En voi olla niin lyhyt...", hän mutisi itsekseen. Sitten tulikin sotilas kulman takaalta. Splinteriltä pääsi jonkilainen huokaisun ja ärähdyksen sekoitus, kun hän näki tuon. Mikä ihmeen pakko tuon oli seurata!?
"Etkö voisi jo jättää minua rauhaan?", poika totesi samalla, kun hieraisi niskaansa kiukkuisena. Tuohan oli pahempi kuin takiainen.

[suskari]

Kalmankoira

"Ihan tiedoksesi poika: olen täkäläisiä." Kalma vastasi pojalle kun tuo alkoi märmättää hänen silmistään ja että hän veti niillä huomiota. Ehkä, mutta hän sai sentää liikkua ihan rauhassa kaduilla vaikka friikki sattuikin olemaan. Ei tarvinnut pelätä vartijoita, korkeintaan kimpaantuneita kyläläisiä välillä. Vihasia kun olivat vielläkin siintä kun hän kunkun murhaa oli yrittänyt. Voisivat jo unohtaa sen...
Toinen nyökkäsi ja Kalma päästi viitan tippumaan alas pojan ulottuville. Sitten poika karjasi ja katse kiinnittyi tuohon korkea arvoiseen sotilaaseen, joka käski häntä häipymään. Kalma tuhahti kylmästi.
"Saan kuule liikkua everstiluunnatti hyvä missä haluan. Toisekseen en ole alaisesi." Kalma murahti tuolle takaisin ja jäi silti katolle sammakko kyykkyyn ihan varmuuden vuoksi. Katse kävi pojassa joka pyyteli komentajaa jättämään pojan rauhaan. Anteeksi kuinka? Iso mies kiusaa pienempäänsä, no johan on. Kalma huokasi ja päätti hitusen puuttua peliin, harmi ettei hän saanut vahingoittaa. Onneksi uhkailusta ei olla mitään sanottu. Niinpä Kalma hyppäsi everstiluunatin ja pojan väliin seisomaan katse tuossa miehessä joka taisi olla häntä muutaman sentin lyhyempi. Kerrankin, yleensä hän oli se pätkä.

"En tiedä mitä teillä on tätä poikaa vastaan, mutta on suorastaan säälittävää käydä lapseen kiinni." Kalma sanoi tuolle edessään seisovalle miehelle äänikään värähtämättä. Hän oli valitettavasti niitä joita arvot ei pahemmin kiinnosta, teot enemmänkin. Ja etteikö hän ole koskaan käynnyt lapsen päälle? *köh köh* Katse kävi nopeasti pojassa, mutta palautui puna päähän. Toivottavasti tuo ei ryhtyisi agresiiviseksi tai ei ainakaan kannata. Kyllä hänkin osasi.

[Ros]

Rudyard

Mies pyöräytti silmiään. Toinen lähti tuomaan hänen sotilasarvonsa tähän tilanteeseen mukaan ja sen, ettei toinen ollut hänen alaisensa. Kyse ei ollut nyt siitä, vaan toinen lähti tunkemaan nenänsä hänen asioihinsa.
Poika vain pahensi tilannetta, anelemalla suurisilmäisesti, mahdollisimman viattomasti tuijottaen, että mies jättäisi hänet rauhaan. Tietenkin hän oli se, joka oli alunperin tarttunut pojan rinnuksista kiinni ja painanut tuon seinää vasten, mutta poika oli itse todistanut olevansa sen kohtelun arvoinen.
Punatukka käveli lähemmäs väliin astunutta Jack Fisheriä ja sipaisi tuon rintakehää kevyesti. Mies olisi ollut helposti varpaillaan seistessään toista pidempi, mutta ei hän nytkään joutunut katsomaan paljoakaan ylöspäin.
"Tämä asia ei kuulu sinulle", mies totesi jälleen lumoavan lempeästi. Äänensävy, joka tällaisessa tilanteessa kertoi, että mies oli raivon partaalla. "Joten sanon tämän uudelleen, kuuntele tarkasti etten joudu toistamaan tätä enää: Olet tiellä. Poistu välittömästi."

Punatukka sipaisi hiuksiaan, taas yksi merkki, josta huomasi miehen olevan vihainen.
"Motiivini eivät kuulu sinulle. Jos lähdet nyt, et saa minusa vihamiestä ja voimme unohtaa koko tämän valitettavan tapauksen", Rudyard totesi. "En minä ole tuota lasta tappamassa, mutta jokainen ansaitsee rangaistuksensa. Minä annan hänelle mielelläni sen, mitä hän ansaitsee."
Kalpea käsi päätyi tönäisemään Fisheriä.

[Dogster]

Splinter

Splinteriä alkoi toden teolla ärsyttämään herra Sotilas enemmän kuin hän olisi arvanut olevan mahdollista. Onneksi sentään mustatukkainen osottautui mukavammaksi, poika ajatteli samalla, kun veti juuri takaisin saaneen viittansa harteilleen, alkaen nypräämään kahden remmin kanssa, jotka kulkivat kaulan lähettyvillä. Mustatukkainen tuli alas, ja pieni vahingonilo meinasi villitä pojan mielen. Hah, saipa Sotilas sen mitä ansaitsi, mitäs kiusasi heikompiaan... Tai oikeastaan "kasvatti". Huhhuh, Splinter ei haluaisi olla tuon samaisen miehen oma poika, hänellä olisi varmaan arpia jo joka puolella kehoaan. Splinter katseli hetken ajan hiljaa tuota kahden miehen sananvaihtoa aivan hiljaa, mutta älähti kun näki Sotilaan yrittävän tuupata toista. Ensin puhutaan siitä, ettei halua olla toisen vihamies, ja sitten käyttäydytään noinkin sikamaisesti! Splinter otti heti muutaman askeleen, vaikkei ollutkaan varma, kuinka pieni ja ruipelo poika voisi yhtään auttaa. kai hän voisi yrittää häiriköidä tai jotain...

[[Anteeksi kesto... Kirjotin paremman vastauksen, mutta netti pätkäisi ennen kun sain sen tänne ;_; ]]

[suskari]

Kalmankoira

Punapää tuli uhmakkaasti lähemmäs ja sipasi kevyesti likaisella kädellään Kalman rintaa. Että olisi tehnyt mieli purra sormet poikki ja potkia maan rakoon, mutta ei aavekoira voinut sitä ikäväkseen tehdä ihan noin vain. Mikä sääli, tuo nimittäin oli tässä se joka tarvitsi hieman kuritusta vahvemmaltaan ja vielä oikein kovalla otteella. Oppisi paikkansa. Ukko avasi jälleen suunsa ja Kalma tuijotti tuota aavistuksen kulmiaan kuritstaen kun tuo käski häntä häipymään vähin äänin. Seuraaville sanoille Kalma pyöräytti vain silmiään päässään ja huokasi.
"En, minä en lähde minnekkään ennenkuin jätät tuon lapsen rauhaan. ...Ja paskaako minä välitän jos saan taas yhden ihmisen vihat päälleni, yksi lisää vain muiden joukossa. Tervetuloa vain kerhoon." Kalma murahti komentajalle kylmin kasvoin, eikä liikkunut senttikään tuon sanojen jälkeen. Kuten sanottu, häntä paskat kiinnosti jos saisi taas yhden ihmisen vihat päällensä, ihankuin koko kylä ei jo vihaisi häntä.

Sitten mentiinkin jo röyhkeyden puolelle kun tuo ukko tuuppasi Kalmaa tieltää, että pääsisi jatkamaan siintä mihin jäivät tuon pojan kanssa. Kalma horjahti hieman, muttei sentään kaatunut ja koitti siinä samalla vaihvikkaa kampata komentajan näin ihan "vahingossa".
"Tippuko jotakin?" Kalma naurahti räkäsesti jos suinkin oli saanut miehen nurin ja hiissasi itsensä sitten pojan luokse ja sanoi tuolle: "Tulehan... Jätetään tuo kumartelemaan maahan." Kalma otti sittenmmin askelia pois päin mitä ilmeisemmin poika mukanaan, mutta piti kuitenkin everstiluunanttia silmällä kokoajan. Ihminen voisi tehdä mitä hyvänsä kun tarpeeksi vain suuttuisi ja tässä tapauksessa tuo voisi käydä hänen päällensä nyt tai sitten joskus myöhemmin. Ei etteikö se olisi huolestuttanut aavekoiraa, hänellä oli oma rakas henkivartija olemassa, jonka kanssa harva edes halusi tehdä tuttavuutta- Black nimittäin.

//Ei se mitään rakki :) ...Niin ja toivottavasti Rosia ei haittaa jos Kalma hieman nöyryyttelee Rudya//

[Ros]

//Tuota.. entä jos en halua, että Rudy kaatuu? Siis viestisihän suunnilleen pakottaa minut laittamaan hänet kaatumaan. En jaksa jäkättää tästä kuitenkaan nyt enempää..\\

Rudy

Rudyard ei kompastunut vaikka toinen yritti kaataa hänet. Muutaman kerran mies oli kaatua, mutta suorastaan vatsalleen tuo ei lysähtänyt. Kompuroituaan hetken mies joutui ottamaan seinästä tukea saadakseen tasapainonsa takaisin.
"Hyvin kypsää", mies totesi hymyillen ystävällisesti. Hän ei vaivaantunut vilkaisemaan jalkoihinsa, mies tiesi pysyvänsä nyt pystyssä, kun kukaan ei ollut tyrkkimässä häntä kumoon. "Minne olet viemässä sitä poikaa? En voi antaa sinun leikkiä hänellä."
Punatukka sipaisi hiuksiaan.
"Vaikka hän onkin kuriton, ei hänkään ansaitse sitä."

Sotilas huomasi, että häntä tarkkailtiin eikä yrittänytkään liikkua huomaamattomasti. Hän käveli nopeasti toisen jälkeen laskeakseen kätensä pidemmän miehen selälle. Mies potkaisisi toista polvitaipeeseen lähietäisyydeltä. Jos tämä onnistuisi, mies tarttuisi kiinni toisen selästä - tuohan joutuisi kumartumaan hieman ja painaisi polvensa vasten koiran selkää. Se sattuisi ja toinen tuskin pystyisi lähtemään ihan heti kamppailemaan häntä uudelleen. Jos tuolla ei ollut hirviön voimia, tuo ei pystyisi noin vain repäisemään itseään irti komentajan otteesta.
Parasta tässä oli tietenkin, että onnistuessaan Rudyard jättäisi toiseen hyvin vähän minkäänlaisia väkivallan merkkejä.
Siitä ei toinen voisi lähteä itkemään kenellekään. Ei, vaikka kuinka selkää olisi kolottanut sillä hetkellä.