Hiippailen ongelmiin. [Sovittu]

[Dogster]

Splinter

Splinter tyrskähti nähdessään kampituksen, vaikka yrittikin pitää sen mahdollisimman hiljaisena. Puhdasta vahingoniloa on jokaisella, ja onkin yksi perustunteista. Sama päti myös Splinteriin. Herra Sotilas ei kuitenkaan kaatunut, vaikka olisikin sen ehkä ansainnut. Mielipaha, toinen perustunne. Noh, mustatukkainen lähti kävelemään, ja Splinter tuli iltisti perässä, uskoi nimittäin vakaasti pääsevänsä karkuun, jos tilanne sitä vaati. Ja olihan toinen huomattavasti mukavampi tapaus kuin Sotilas... Joka avasi taas suunsa. Splinter pysähtyi heti, katsoi peräänsä ja kallisti päätään kysyvästi. Leikkiä? Splinter räpäytti vähän hölmistyneenä silmiään, ja tajusi sitten asian, tai ainakin järkeili sen jotenkin. Eli mies, jonka mukana hän nyt oli, oli ilmeisesti aika lailla vähän pidetty henkilö täällä, mistä lie johtui. Joko silkka pelko kaikkea yliluonnollista vastaan, tai sitten raaka luonne. Noh, Splinter ei voinut vieläkään pahemmin uskoa että mustahiuksinen tappaisi hänet.

Sotilas lähestyi, ja Splinter otti heti muutaman askeleen sivuttain, vähän kauemmas heistä molemmista, ettei jäisi jalkoihin. Samalla toisen käden sormet nytkähtivät lähes huomaamattomasti, ja Splinter katsoi sivusilmällä vesitynnyriä päin, vieden katseen samantein Sotilaaseen. Ei vielä mitään, mutta valmiina sitä oltaisiin, jos toinen päättäisi hänen kimppuunsa käydä.

[suskari]

Kalmankoira

Noh, voi harmi tuo sotilas paska ei sitten suostunut kaatumaan. No ei se haitannutkaan häntä pahemmin, sillä halusi vain tehdä selväksi, että hän veisi tämän pojan pois turvaan tuon luonta. Ei hän aikoisi vahingoittaa, hänellä ei edelleenkään ollut mitään lupaa tappaa ihmisiä- pukeutuivat sitten miten hyvänsä -joten hän vain auttaisi tuon pois tuon hullun everstiluunantin luonta. Onneksi ei ollut sekoimmasta päästä, hänestä puhumattakaan...
Kalma pysähtyi sitten kun tuo ruskea tukka avasi suunsa... Leikkiä!? Mitä helvettiä!? Ei hän ollut ketään vahingoittamassa, ei ainakaan sairaala kuntoon johon aavekoira kykeni vallan hyvin jos halusi. Eikä nyt todellakaan halunnut, hänen arpinen selkä kertokoot enemmän tästä asiasta.
Käsi laskeutui Kalma selälle ja ennenkuin aavekoira ehti pahemmin mitään sanomaan tai tekemään edes mitään tuo kaatui rähmällensä maahan... polvi noustessa selkää painamaan, ettei vain karattaisi minnekkään suuntaan. Kalma tuijotti everstiluunattia pitkään ja kysyvästi, sekä jotenkin vihaisestikkin. Ettäs kehtaisi! Ei tämä mitään mukavaa ollut- katse kävi pojassa, mutta siirtyi takaisin komentajaan.
"Leikkiä? ...Joo ajattelin kuule alkaa leikkiä pojan kanssa keppihevosilla kun saan sinut poistettua persustani nuolemasta." Kalma sähähti hamapiden välistä äänessä ollen ihan selkeää ironia. Hän varmasti onnistuisi vielä suututtamaan tuon ja oikein kunnolla... Pikku vika, ei tuo saisi häntä tappaa millään tavalla. Kuuluihan hän sentään kunkun sotilas kaartiin ja toisekseen sattui olemaan muutaman hassun syyn takia tuon silmätikku.
"...Aion vain viedä pojan pois sinun käsittelystäsi ja vielä ihan turvallisesti!" Kalma murahti tuolle ja koitti luikerrella pois tuon alta samalla. Mikäli sitten oli onnistunut, nousi ylös ja käveli komentajasta jonkin matkan päähän- tarkemmin sanottuna pojan viereen.
"Mikään ei oikeuta sinua kiduttamiseen ilman syytä ketään, ei edes sotilas arvoisi. Tuhkaa ilmassa vain..."

[Ros]

//..Ruskeatukka? Rudy ainakin on punatukkainen.\\

Rudyard

Fisher kaatui maahan. Punatukka naurahti omahyväisesti. Lopultakin mies oli kasvoillaan maassa, kuten tuon kuuluikin olla. Kerrankin tuo ei ollut solvaamassa sotilasta ja yrittämässä tönäistä tuota kumoon.
Kalpeille kasvoille nousi voitonriemuinen virne.
"Voi, taisit käsittää jotain väärin", punatukka totesi hunajaisella äänellä. Miehen pitkät, sirot sormet juoksivat miehen selkää pitkin leikkisinä. Hän ei ollut saanut vielä tarpeekseen tästä leikistä - hän repisi toisen mieluusti kappaleiksi, jos tuo ei olisi ollut Blackin lemmikki.
Niin korkeaa herraa mies ei voisi lähteä uhmaamaan noin vain.
Rudyard ei ollut tarpeeksi varma omasta asemastaan, että olisi uskaltanut tehdä sen.

Rudyard nousi ylös huomattuaan, ettei pystynyt pitelemään miestä paikallaan polvellaan. Hän käyttäytyi, kuin olisi hyvää hyvyyttään päästänyt toisen pakoon, eikä että tuo olisi päässyt pois omin voimin.
Mies nauroi toisen ilmoittaessa, ettei ketään saanut kiduttaa ilman syytä.
"Kuka sanoi, ettei minulla olisi siihen syytä?" sotilas kysyi turhamaisesti hymyillen. "Ja jokainen kaipaa rangaistuksen aina välillä. Tuo poika ei ole poikkeus joka vahvistaisi säännöt. Eikö sinun pitäisi ymmärtää se?"
Rudyard kallisti suloisesti päätään.
"Tai ehkä haluaisit, että minä opettaisin sinut tietämään." Ääni oli äärimmäisen lempeä ja viettelevä. Mies tiesi, ettei hänen viehätysvoimansa purrut tuohon kummajaiseen, mutta hän nautti sen käyttämisestä siitä huolimatta.

[Dogster]

Splinter

Splinter meinasi syöksähtää väliin, mutta nähtyään, että toinen pärjäsi ihan hyvin ilman häntä, hän päätti pysyä pois tieltä. Toisaalta hänelle tuli hieman orpo olo, tajutessaan että miehet puhuivat hänen kohtalostaan kysymättä mitään hänestä. Splinter yllättäen avasi suunsa sopivaan väliin, eli silloin kun herra Sotilas alkoi taas puhumaan rangaistuksen sopivuudesta.
"Ei ole sinun asiasi rankaista jokaista vastaantulijaa, joka ei edes ole sinun käskyvallasasi.", hän totesi, pistäen kädet puuskaan, potkien hieman hiekkaa toisella jalalla. Ei mitenkään silmiinpistävästi, se vain kieli, että pojan kaikki lihakset olivat juuri nyt jännitettyinä lähes huomaamattomasti, ja että hän olisi valmis ponkaisemaan mihinkä suuntaan vaan. Hänen yleisin temppu. Hän vain näytti rennolta, niin ettei kukaan osannut odottaa yllättävää loikkaa johonkin suuntaan. Itse asiassa Splinterkään ei tiennyt aina, minnekkä päin hyppäisi, että sen suhteen...
"Eikä ole kiva, kun joku tuntematon päättää toisen henkilön kohtalosta.", hän vielä totesi perään. Niin niitä nimiä olisi varmaankin ihan kiva kuulla? Eihän kumpikaan edes tiennyt hänen nimeään... Paitsi etttei Splinter varmaan aikoisi sitä paljastaa, vaan käyttäisi jotain hassua lempinimeä tai jotain muuta. Ihmisten kylässä ei voinut olla liian varovainen.

[suskari]

//O,o Nyt on kyllä käynnyt paha ajatus katkos... Korjaampas mokoman//

Kalmankoira

Mitä!? Mitä hän muka käsitti väärin? Ei yhtään mitään, tuo ei vain tässä tunnu ottavan paksuun kalloonsa, että hän veisi pojan turvaan tuolta ja päästisi menemään. Ellei sitten hänen seuransa pidemmäksi aikaa kelpaa pojalle. Kappaleiksi laittamista? Heh, siintä vain, mutta tuo saisi kuulla siintä myöhemmin suoraan kuninkaalta. Pitäisi todella hyvin valehdella, että saisi pitää henkensä.

Tuo sitten päättikin käydä nauramaan hänen sanoillensa ja Kalma oli avaamassa suutaan kun poika avasi sen hänen puolestaan. Kalma hymähti kevyesti nyökäten muutaman kerran myöntävästi.
"Kas, pojallakin on enemmän järkeä kuin sinulla... Kun et tunnu tajuavan, että SINUN tehtäväsi ei todellakaan ole muiden rankaiseminen. Ei etenkään jos joku vähän väärin sinua katsoo." Kalma sanoi omat sanansa pojan omien päälle, vaikka tiesikin oikein kerjäävän verta nenästään. Mutta aavekoira luotti siihen ettei tuo voinut tehdä hänelle mitään äskeistä pahempaa ilman, että joutuisi ongelmiin. Hei, hei pikku everstiluunatti. Ei tule ikävä...
Kalma kurtisti hieman kulmiaan komentajan sanojen myötä, mutta hymähti sitten leppoisasti tuolle sanoen sitten pieni ilki kurisuus äänessään: "Ei kiitos, olen saanut ihan tarpeeksi." Todellakin saanut selkään oikein isän kädestä hopea ruoskasta ja selkä oli edelleekin täyteen haaleita arpia. Mielessä oli kuitenkin vielä ihan tuore muistutus. Poika avasi vielä suunsa ja siinä samalla Kalma käveli tuon ohi, mutta pysähtyi vielä jonkin matkan päähän.
"Joten painu sinä vain vittuun rangaistuksesi kanssa ja mene antamaan niitä vaikka sotlias paroillesi. Tulehan poju..." Kalma sanoi vilkaisten komentajaan ja sitten poikaan. Kalma lähti kävelemään hitaasti eteenpäin tuli poika sitten perässä tai ei. Mutta eihän Kalma voinut olla tekemättä seuraavaa: Tuo näytti kylmästi nauraen everstiluunantille mennessään kansainvälistä käsimerkkiä, keksisormea siis. Hän vain vihasi tuollaisia tyyppejä liikaa pystyäkseen olemaan vittuilematta.
"Mikä on nimesi? ...Itse olen Jack." Kalma kääntyi sitten pojan puoleen ja sivuutti komentajan kokonaan, vaikka se olisi saattanut olla virhe ja paha sellainen.

[Ros]

//Sekoitit varmaan vain Rudyn ja Jibrilin keskenään kun pelailet molempien kanssa\\

Rudy

Rudyard nauroi pojan kommentille.
"Ainahan tuntemattomat päättävät kohtalostasi. Oli kuninkaasi kumpi tahansa, sinulla tuskin on oikeutta tuntea heitä henkilökohtaisesti muuten kuin negatiivisessa mielessä". mies totesi pehmeästi. Hymy nousi jälleen miehen huulille. "Ja vaikka tuntisitkin, kaikilla ei ole sitä mahdollisuutta. Sinun lausahduksesi siitä, ettei tuntemattomien pitäisi määrätä, sotii molempien kansojen hallintajärjestelmää vastaan, poika."
Punatukka pystyi arvaamaan, että poika hyökkäisi hänen kimppuunsa, jos saisi siihen aihetta. Hänhän oli nähnyt siitä jo todisteita kakaran käydessä hänen jalkaparkansa kimppuun.

Mies kohotti kulmiaan. Hän alkoi olla väsynyt tähän tappeluun, etenkin koska hän oli se altavastaaja. Jack Fisherillä ei ollut oletettavasti lupaa hyökätä hänen kimppuunsa, mutta mies tiesi että olisi kuoleman oma, jos tuo muuttaisi mieltään. Rudyard oli kuitenkin kaksikosta se hentoisempi ja sirompi yksilö, kuten harmikseen joutui yleensä huomaamaan olevansa.
Miksi muiden sotilaiden piti aina olla niin voimakasrakenteisia?
Komentaja ei nähnyt tuota yleismaailmallista käsimerkkiä ja vaikka olisikin nähnyt, hän olisi vain kohottanut kulmiaan sille. Hyvin kypsää, todella kypsää. Tuon friikki kutsui häntä lapselliseksi, mutta sitten ryhtyi itse koulupojan tasolle.

Oikeastaan Rudyard voisi lähteä tapaamaan miehiään. He olisivat parempaa seuraa kuin tuo äskeinen pariskunta.

//Poistumme siis. Kiitos pelistä.\\

[Dogster]

Splinter

Poika tuijotteli vihaiseti miehen perään. Paha vaan kun tuo ei tiennyt, että Splinter oli kokonaan vapaa tulemaan ja lähtemään mielensä mukaan. Häntä ei enää kahleissa pidetty, yksikään ei häntä enää komentanut ilman että hän siihen suostui. Ei enää. Väliin tullut paljasti nimensä Jackiksi, ja Splinter lähi kipittämään tuon vierelle hiukan hajamielisesti. Pitäisi päästä takaisin kylään, ettei kellekkään aiheutuisi harmeja, mutta kävellen matkassa menisi vähän aikaa.
"Splinter...", hän paljasti omissa ajatuksissaan. Hupsis, oikea nimihän se oli, vaikka salanimeä piti käyttää! Samassa poika havahtui hereille, ja kirosi raskaasti mielessään hajamielisyyttään. Hänhän jäisi kiinni tätä menoa!
"Tai siis... Se on lempinimeni. Oikea nimeni on Scott.", hän korjasi perään vähän liian äkkiä, mahdollisimman viaton ilme kasvoillaan. Scott, miten sekin tähän oli tullut? Pitäisi varmaankin keksiä myös jonkimoinen sukunimi, jos sitäkin kysyttäisiin.
"Nooh... Asutko täällä?", poika kysäisi siirtääkseen keskustelun muualle... Tosin tämäkin aihe oli lähellä kiellettyä, eli Splinterin asuinsijaa.

[[Kiitus seurasta Ros ^^ Lyhyt viesti ;_; ]]

[suskari]

Kalmankoira

Kalma vilkasi olkansa yli kun komentaja lähti kalppimaan omia teitään ties minne. Kalma hymähti tyytyväisesti kun oli saanut vihdoinkin tuon ukon häädettyä itsensä sekä pikku seuralaisensa kimpusta. Onneksi tästä ei tullut tämän suurempaa kahakkaa, mutta hän varmaan vielä tuulisi kuulemaan tuosta komentajasta hyvässä tai pahassa. Ja epäilemättä aikoisi joskus antaa hänelle hieman takaisin. Pää kääntyi meno suuntaan...

Sitten poika kertoikin nimensä ja Kalma kääntyi katsomaan tuota alaspäin, mutta kohautti kulmiaan kysyvästi kun tuo vaihtoikin nimensä varsin tökerösti. Ei hän noin helppoon ole menossa, mutta ei tuolla ollut mitään hätää kuitenkaan. Ei häntä haitannut se jos tuo oli haltioiden puolella, ei häntä kiinnostanut. Kalma oli avaamassa suutaan kommentoidakseen tuon nimen esittelyyn kun tuo uteli sitä asuiko hän täällä. Kalma hymähti siihen hieman pirullisen näköisesti.
"Asun toki, en tosin ole mitenkään hyvä maineinen." Kalma vastasi sitten raapien niskaansa lopun sanoessaan. Olihan se jo nähty tuon komentajankin käytöksestä häntä kohtaan. Käsi laksettiin kyljen virelle takaisin.
"Eikä sinun tarvitse valehdellä nimeäsi minulle vaikka olisitkin haltioiden puolella- vaatteesi kertovat puolestaan." Kalma saitten sanoi palaten takaisin tuon nimen valehteluun. Kyllä hänkin valehteli oikean nimensä, mutta siihen oli ihan omat syynsä. Ei vain se että hän oli ihmisten joukoissa pyörimässä, vaikkei osaa sotaan aikonutkaan suuremmin ottaa.
"Minä kun en kanna mitään kaunaa niille suippokorville, joten en näe syytä käydä heitä vastaankaan. ...Vaikka nyt pyörinkin ihmisten kanssa. Mutta haluatko tulla käymään kotonani? Et näytä olevan oikein kunnossa."

//Kiitän omastakin puolesta Rosia seurasta :)//

[Dogster]

Splinter

Splinter punastui rajusti, kun Jack sanoi huomanneensa Splinterin valehtelun. Aaagh, pahuspahuspahus! Mikä hänessä oli vikana, kun hän tuolla tavalla meni kaiken kertomaan!? Paitsi että... Splinter ei varsinaisesti valehdellut.
"Olisikin niin yksinkertaista... Mutta en tiedä syntymänimeäni.", hän virnisti. Hän nykyään pystyi sanomaan sen ilman ongelmia, sillä sehän oli totuus. Yhtä hyvin hän saattaisi olla Scott, tai Mauno, tai joku muu yhtä hömelö niminen. Splinter oli vain hänen ottonimensä.
"Ja mitä vaatteisiin... tulin tämän näköisenä tänne, joten luulin olevani turvassa.", Splinter selitti samalla, kun veti viitan entistä paremmin ympärilleen, heittäen hupun päähänsä. Vihreä paita meni täydellisesti piiloon, ja housutkin näyttivät vaihtavan väriä melkein mustaksi varjojen avulla.
"Mutta en ottanut huomioon, että joku saattaisi ihan oikeasti hyökätä kimppuuni.", hän virnisti uudestaan, vetäen hupun pois päästä, ruskean valkoiset hiukset pörrähtäen pienen tuulenvireen ansiosta.

"Jaa että suippokorvia... Mikähän minä sitten olen?", poika kysäisi vakavasti, katsellen taivasta. Tätä hän oli pohtinut viime aikoina PALJON, enemmän kuin mitään muuta. Joko hänen psyykkeensä oli erillainen, tai sitten hän oli kokonaan eri rotua. Mistä sitä tiesi.
"Hetki, kysyitkö juuri minua käymään?", hän kysäisi äkkiä. Häneltä oli mennyt kysymys kokonaan ohi korvien, vieläpä ärsyttävän täydellisesti. Haaveilija mikä haaveilija, hänen otteensa oli alkanut lipsua.

[suskari]

Kalmankoira

"Täällä ei kannata pomppia vihreässä... Ja tuo mies ihan pipi pää, käy varmaan päälle jos vähänkin väärin katsoo." Kalma tuumasi hymähtäen pienesti. Tosiaan tuon miehen päästä on tainnut pudota enemmänkin kuin yksi ruuvi, sillä yksikään järkevä ihminen ei noin käy lapsen päälle. Ei ainakaan noin turhasta. No asia on hoidettu ja tuo tyyppi on jättänyt heidät rauhaan, joten antaa olla. Vaikka hän saisi vielä kuulla tuosta tyypistä vähemmän kivalta kantilta vielä joskus. Aivan varmasti hautoisi kostoa hänelle.
"Hmm... En oikeastaan tiedä." Kalma sanoi naputtaen kyntensä kärjellä leukaansa mietteliäästi, kunnes nappasi hellästi mutta kovasti pojan olkapäästä kiinni pysäyttäen tuon vain.
"Anteeksi." Kalma pahoitteli hymyn kera seuraavaa käytöstään; tuo alkoi nuuskimaan Splinteriä tarkkaan herkällä nenällään havanollaistaen tuon lajia parhaansa mukaan. Hänen nenäänsä ei huijannut mikään, ellei sitten osannut asiaansa. Toinen lemusi ihmiselle jos jonkin verran, mutta seassa oli pieni ripaus jotakin muutakin mitä aavekoirakaan ei tunnistanut. Tuo suoristautui vetäen kätensä lanteilleen...
"Ihmistä ainakin ja jotakin muutakin... En tosin tiedä mitä." Kalma sitten antoi diagnoosinsa muutaman sekunnin nuuskimisesta.

"Ja toki, en pistä pahakseni jos saan vieraita- niitä käy muutenkin niin vähän. Voit jopa olla yötäkin jos haluat ja lähteä milloin huvittaa." Kalma vastasi toiselle pienen ystävällisen hymyn kera. Oli mukavaa jos hänellä edes joskus kävi vieraita tai muuten vain oli juttu seuraa. Blackin oli töissä tai nukkumassa joten aavekoira ei viitsinyt mennä herraa häiritsemään.
"Ellet sitten halua kulkea yksin läpi yöllisen metsän? Yöllinen metsä ei ole kovinkaan turvallinen."

[Dogster]

Splinter

Köh, pipipää... Eiköhän me kaikki, rakas Jack, oltu pipipäitä. Mutta mistäs sen tiesi, saattoivathan kaikki olla hyvinkin selväjärkisiä, eivät vain tajunneet toistensa logiikkaa. Kuten ei nytkään, kun Jack pysäytti Splinterin ja alkoi nuuhkimaan.
"Keh?", yllättänyt äänähdys pääsi pojalta. Eihän häntä joka päivä, tai oikeastaan yöllä, nuuhkittu. Pelottavaa. Mutta mikä toinen sitten oli? Jokin koiraeläin tai vastaava... Ihmisusi? Tuskin. Mutta kysymys menikin pojan omaan rotuun.
"Jokin muu?", Splinter toisti perässä hölmistyneenä. Mitä muuta? Aluksi hän innostui ajatuksesta, mutta lannistui sitten tajutessaan jotain.
"Tosin se saattaa johtua ihan siitä, kun osaan muuttaa muotoani...", hän sanoi mutristaen huuliaan. Hän taisi olla hieman pessimistinen.

"Voisinhan minä tulla.", Splinter hymyili takaisin, mutta toivoi samalla, ettei toisella ollut mitään kämppätoveria. Hän ei pahemmin halunut tulla huomatuksi liian monen henkilön silmissä, hän kun tavallaan oli luvattomilla teillä. Tosin hänellä oli oikeus mennä ja tulla... Ainakin melkein. Tänne hän oli tullut tosin silkasta mielenkiinnosta, eihän kenenkään pitäisi häntä täällä tuntea... Jos paria sotilasta ei tunnettu. Ne hiipparoivat aina suolla.

[suskari]

Kalmankoira

Kalman kohautti kulmiaan kun poika alkoi epäröimään hänen diagnoosia tuon veriperimästä. Kalma jäikin sitten tuijottamaan tuota kädet lanteillaan hyvin loukkaantuneen näköisenä. Ettäs kehtaakin...
"Epäiletkö sinä taitojani? ...Vaikka kuinka osaisit muuttaa muotoasi se ei muuta veriperimääsi minnekkään suuntaan." Kalma sitten pamautti aavistuksen loukkaantuneen kuuloisena totuuden tuolle päin naamaa. Veriperimää ei kykene muuttamaan millään tavalla ja sitä kautta Kalma juuri tuota heti sitten tutkikin. Sen avulla hän sai myös tietoonsa aika tarkan iän keneltä hyvänsä. Hänen nenänsä oli varsin pelottava ase...

Kalma hymähti pienesti kun tuo sitten suostui tulemaan hänen luoksensa käymään ja nyökkäsi sitten, huikaten tuota seuraamaan itseään. Ja ei hänellä ei ollut muita asukkeja tässä kodissaan- hänellä kun sattui olemaan peräti kaksi kotia. Toinen linnalla ja toinen ihmsiten jalkojen alla, joista kukaan ei tiedä oikeastaan yhtään mitään. Hän ei ole kertonut niistä edes Balckille, sillä halusi pitää sen paikkana jossa hän saisi olla ihan rauhassa ilman häiriöitä. Hän kun oli kuitenkin se yksinäinen susi loppujen louksi, vaikka seurakin aina välillä kelpasi.
No Kalma lähti sitten johdattamaan uutta tuttavuuttaan kujien ja katujen läpi, kunnes saapui kujalle missä ei ensin vaikuttamalla vaikuttanut olevan yhtään mitään. Silti Kalma käveli peremmälle kujalle siirtäen muutaman laudan ja vanhan tynnyrin pois tieltä, josta paljastui pieni miehen mentävä aukko pimeyteen.
"Sisään vain." Kalma nyökkäsi aukkoa kohden ja odotti kiltitsi, että Splinter olisi mennyt ensin mennen sitten perästä hieman kumarassa, ettei päätään olisi kolauttanut. Vielä perästään piilottaen suu aukon, ettei kukaan yli utelias hörhö tulisi sisään.
Splinterin onneksi tämä luolasto ei ollut täysin pimeä ja synkkä vaan sitä valaitsi pitkin matkaa hennosti palavat soihdut. Kalma lähti sitten johdattamaan tuttavuuttaan pitkin luolaston sokkeloisia käytäviä, kunnes pääsi ovelle, puiselle ovelle avaten sen ja astellen sisään.
"Sulje ovi perästäsi." Kalma sanoi samalla kun riisui takkinsa naulakkoon siirtyen tekemään takkaa tulta paria kiveä hakaten yhteen joista kimposi iskujen voimasta kipinöitä jotka sitten sytyttivät kuivat puut helposti tuleen. Kalma suoristui ja käveli istumaan nojatuolille. Tosin näin takkatulen loimussa saattoi nähdä että hänen kotinsa oli vielä hieman kesken, sillä joitakin kalusteita puuttui vielä esim. ruokapöytä tuolineen. Mutta eihän hän sillä pahemmin mitään tehnytkään.
"Ole kuin kotonasi..."

[Dogster]

Splinter

Veriperimää? Sitäkö tuo haisteli? Splinter näytti hetken vain hölmistyneeltä, ja sitten mietteliäältä. Pelottava ajatus, että hän saattaisi olla jotain muutakin kuin ihminen. Pitäisiköhän kertoa jollekulle? Tarkemmin ajateltuna se oli huono ajatus, hän oli tällä hetkellä nimittäin täällä salaa.
"En minä sillä tavalla epäile, mutta kun en oikein tiedä näitä juttuja.", hän selitti perään, kun kuuli loukkaantuneen sävyn Jackin äänessä. Mistä hän anatomiasta sun muusta tiesi, kun ei ole ollut ketään opettamassa? Splinter meinasi alkaa kyselemään enemmän Jackin taidosta, kun tuo viittasikin häntä seuraamaan. Poika tassutteli kiltisti perässä, vilkaisten välillä ympärilleen että osasi sitten myöhemmin uloskin tästä kaupungista.

Jack veti rojun edestä, ja poika katseli ihmeissään pientä aukkoa, johonka hän mahtui ilman suurempia kommelluksia. Kerrankin lyhyydellä oli puolensa, muussakin mielessä kuin vain hiusten pörröttämisessä tai iän huijaamisessa. Hän sai silmiensä eteen luolaston, ja tunsi pienen ahdistuksen. Hän oli tottunut kulkemaan siellä, missä tuuli puhalsi, mutta eiköhän täällä pärjäisi vähintäänkin yön yli. Splinter ei sitä itse tiennyt, mutta hänellä oli lievä klaustrofobia... ahtaanpaikan-kammo.
Splinter teki työtä käskettynä, ja veti oven kiinni, silmäillen sitten sisätiloja. Hiukan löyhää, mutta Splinter ei siitä välittänyt. Hänellä ei nimittäin ollut varaa eikä aikomustakaan valittaa, ottaen huomioon missä hän ennen asui. Olihan hänen nykyinen kotinsa parempi, mutta viisitoista vuotta samassa ahtaassa kopissa pistää arvostamaan sitä väähäkin, mitä omisti.
"Aa, niin piti kysyä tuolla ulkona, pystytkö selvittämään ketkä on sukulaisia?", poika kysäisi samantein, kun asettauttui nojaamaan seinään, mahdollisimman kauas tulesta.

[suskari]

Kalmankoira

Niin ehkä hieman köyhän puoleista oli vielä, mutta hänpä ei ollut sitä rikkainta kansaa ja toisekseen hänen piti suorittaa muutto pikku hiljaa ilman kenenkään huomaamatta. Se oli hidasta touhua, mutta hiljaa hyvä tulee.

Kalma tapitti tulta hiljaa ennenkuin tuon pojan ääni herätti hänet ihan kokonaan ja hitaasti aavekoira käänsi katseensa tuohon.
"Saa täällä istuakkin." Kalma sanoi ensin huomatessaan pojan seisovan seinää vasten nojaillen. Kalma hiljeni sitten toviksi kuin olisi unohtanut kokonaan tuon kysymyksen, oikeastaan vain mietti hetken aikaa sitä itsekseen.
"Pystyn... Riippuen tietysti mitä tarkoitat tuolla `selvittämisellä`" Kalma sitten vastasi katsahtaen pojan päälle, mutta katse siirtyi sitten rauhallisesti lipattavaan takkatuleen, joka tanssi omaa hiljaista tanssiaan välillä rätisten. Olikohan hänellä muuten jotakin varasänkyä pojalle, jossa tuo voisi nukkua? Eiköhän... Tai tuo saisi vaikka nukkua hänen sängyssään kun hän nukkuisi vieressä koirana. Mikäli tuo sitten antaisi. Kaikki eivät pidä koirista unileluinaan kainalossa, paitsi asian varmaan muutti se että hän oli älykkäämpi kuin normaali hurtta.

[Dogster]

Splinter

Muttei seisoa? Hehhe, hauska juttu. Poika vain hymähti kohteliaasti, muttei siirtynyt minnekkään.
"Tässä on ihan hyvä." oikeastaan poika vain halusi seistä, kun ei jaksanut istua. Ja näin hän oli kaukana tulesta, mikä oli hyvä. Tästä näki hyvin ympärilleen ja sun muuta sellaista, eli seisominen passasi paremmin. Selkä oli seinää vasten, samoin kädet heti selän takana. Katse harhaili kattoon, mikä oli vähän hassu tapa pojalta.

"Noo... Oletetaan, että on kaksi veljestä, ihan erinäköiset. Toinen on elänyt koko elämänsä merellä, ja toinen kuivalla maalla. Luonteet ovat ihan erillaiset. Jostain kumman syystä he sitten tapaavat monen vuoden eron jälkee, ja kiistävät olevansa veljiä. Pystytkö sanomaan sen, ovatko he veljeksiä?", Splinter selitti, kysyen siihen perään. Tottakai toinen pystyisi, mutta pitihän sitä varmistua. Splinter oli vähän utelias toisen suhteen, mutta siitäkös hän olisi riemastunut, jos hänen vierellänsä olisi koira nukkunut. Tosin Jackille saattaisi tulla hieman kuuma, sillä Splinterillä oli tavanomainen tapa halata jokaista, joka hänen vierellään nukkui. Tietysti hän aamulla sitten pahoitteli tekosiaan, mutta kun refleksi olivat mitä olivat.