Kirjoittaja Vihreä Liekinheitin » 18 Elo 2009, 19:06
Maailma oli väärinpäin, kirjaimellisesti. Kuura oli saanut huomata tämän tultuaan tajuihin jossain hämärässä paikassa. Päätä jomotti ja herätti monia kysymyksiä nuoren aarnikotkan mieleen. Kuinka kauan hän oli ollut tajuton? Missä hän oli? Mitä oli tapahtunut? Ja miksi kaikki oli niin väärinpäin? Pian kaikki alkoi selventyä kun griipi muisteli kulunutta päivää ja oli muistanut metsässä olessaan tuntemaan kipua kyljessään ja huomannut siinä olevan hassuja pieniä nuolenpätkiä. Nopeasti oli vain uni sen jälkeen tullut. Ja mitä tuli kysymykseen paikasta ja vääristyneestä näkökentästä, siihenkin Kuura sai vastauksen. Hän roikkui katosta ketujen varassa ja paikkana toimi jokin vanha talli. Siipien ympärillä oli paksuja nahkaremmejä, joten siivet eivät päässeet aukenemaan. Kuura koitti ravistaa itsensä vapaaksi, mutta sai aikaan vain ketjujen aiheuttamaa melua.
"Kirotun kirottu. Päässä virtaa kohta liikaa verta jos en pääse pois."
Kuura mutisi hiljaa itsekseen ja koitti tarkastella ympäristöä paremmin. Aarnikotka huomasi tallin olevan täynnä eläintenkalloja ja luita ja tajusi olevansa ihan varmasti vaarassa jos ei saisi itseään pian vapaaksi. Mutta myös huomasi myös mahdollisen vapautuksen tuojan tallissa. Vähän matkan päässä oli jonkinnäköinen pyörä, joka sääteli missä korkeudessa aarnikotka roikkui.
"Jos vain..."
Kuura mutisi ja kuuli sitten ulkoa ääniä. Griipi heittäytyi rennoksi ja esitti tajutonta. Sisään asteli kaksi miestä. Toinen oli selvästi kokenut metsästäjä ja toinen jonkin sorttinen teurastaja.
"No on siinä komea yksilö, täytyy myöntää." Teurastaja mutisi ja metsästäjä naurahti itsevarmana ja tyytyväisenä.
"Tietenkin. Hyväkuntoisesta ja terveestä aarnikotkasta maksetaan paljon. Jos olisin tehnyt siihen paljon reikiä, niin sen nahka olisi ollut arvoton ja muut osat täydessä veressä. Siksi toin sen sinulle, jotta osaat ottaa kaikki arvo-osat kunnolla ja hienovaraisesti talteen."
Kuura tunsi kuinka paksu sormi kulki kaulaa poikki kuin viiltävä veitsi.
"Totta kai sen teen, mutta käytitkö myrkkyä sen tappamiseen?"
Teurastaja kysäisi ja toinen naurahti.
"Myrkky olisi pilannut sisäelimet, joita jotkut käyttävät lääkkeiden ja taikojen ainesosina."
"Siis tämä on vielä elossa?!" Teurastaja huusi miehelle ja silloin Kuura avasi silmänsä ja päästi korkean ja korviavihlovan kotkamaisen kirkaisun ja huitaisi vieressään olevaa teurastajaa päällään. Metsästäjä syöksyi kohti Kuuraa, mutta aarnikotka lysähti tämän päälle, sillä teurastaja oli törmännyt pyörään kaatuessaan ja vapauttanut mekanismin, joka piti griipiä ylhäällä. Kuura pyöri maassa ja yritti päästä vapaaksi kahleista. Pian tämä onnistui vapauttamaan itsensä ketjuista ja nousemaan ylös ja katkomaan nahkaremmit nokallaan. Kuura nautti olostaan kuin sai vapaasti aukaista siipiään, vaikka tallissa ei ollut tilaa koko siivenmittaisuuteen. Teurastaja oli tänä aikana päässyt takaisin jaloilleen ja etsinyt käsiinsä jonkin halontapaisen ja syöksyi sen turvin kohti griipiä uhkkaasti huutaen. Tämän iskun Kuura torjui yhdellä ainoalla takajalan potkaisulla, jolloin mies lensi takaisin lattialle metsästäjän viereen.
"Öitä."
Kuura lausahti hieman huvittuneena ja suunnisti reippain askelin ulos luullen olevansa keskellä metsää tai jotain tilaa, mutta joutui kohtaamaan suuremman ja järkyttävemmän uutisen kuin tallissa heräämisen. Aarnikotka oli keskellä kaupunkia ja keskellä katua. Heti ensimmäinen pakosuunnitelma oli lentäminen, mutta katu oli liian kapea lentämiseen ja ihmisiä tuli yhä enemmän paikalle ja ei mitenkään iloisen tai avuliaan näköisenä. Pienoinen pakokauhu nousi heti olennon mileen ja tämä turvautui selviytymisvaistoihinsa ja syöksyi jalan pakosalle ja koittaen luoda kadulle kaaoksen, jonka turvin voisi päästä hekä karkuun. Griipi joutui kaatamaan monta ihmistä ja suuren määrän tavaraa ennekuin onnistui saamaan ihmisjoukon kannoiltaan ja pakenemaan hiljaiselle sivukujalle. Paniikki ja juokseminen olivat saaneet aikaan melkoisen uupumisen lyhyessä ajassa ja Kuuran sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hänen olisi päästävä joko ulos kaupungista tai päästävä aukealle paikalle, jotta voisi lentää ulos. Kuura hengitti mahdollisimman rauhallisesti ja syvään, jotta saisi itsensä rauhoittumaan ja lopettamaan puuskutuksen. Taivas ei antanut kunnollista ajankulku käsitystä. Oli joko aamu- tai iltahämärän aika, mutta Kuura ei ollut varma kummasta ajasta oli nyt kyse. Rauhoittuneena ja hieman epävarmana Kuura jatkoi matkaansa kujalla ja koitti olla hiljaa ja näkymätön.
//Crystal nyt ainakin ekana tänne pelaamaan.//