Tervetuloa kotiini || Aksu

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Loka 2009, 17:59

Black

Black katsoi Kalmaa apaattisesti tuon revetessä nauruun. Hassua, kai Blackin pitäisi olla hovinarri jos hän kerran näin helposti sai ihmiset nauramaan. Koomikon vikaa.
"Olet koira joka puhuu, se riittää heille luettelemaan sinut taruolennoksi tai demoniksi... mutta tavallinen koira sinä et ole, etkä tule olemaankaan vaikka väittäisit" Black huomautti... Kalmalla oli melko kiero käsitys normaalista koirasta, mikäli piti itseään sellaisena. Luca oli normaali koira, se heilutti häntää kun isäntä tuli paikalle, läähätti kun oli kuuma, kallisti päätään kun ei ymmärtänyt asioita, söi ja joi mitä eteen tuli, ei tuntenut loputonta verenjanoa tai kostonhimoa, tai muutakaan liian monimutkaisia tunteita koiralle. Se nukkui, söi, lisääntyi ja kuoli pois. Sellainen oli normaali koira. Kalma taas puhui, käyttäytyi osin kuin ihmiset, taisteli ihmismuodossaan, omisti sivupersoonankin.. jotain mitä normaali koirat eivät koskaan tekisi... normaali koirat eivät muuttaneet ulkomuotoaan. Mikäli Kalma oli normaali koira siellä mistä tuli, Black todellakin halusi nähdä sellaisen paikan.

"en ole en" Black vastasi Kalman kysyessä etteihän hän ollut kertomassa tästä pikku seikkailusta mihinkään suuntaan. Mitäsitä suotta... Ei se olisi valehtelemista, jos jättäisi aisoita sanomatta.
"Yritän muistaa tuon" Black totesi pienesti naurahtaen Kalman sanoihin, hän ei todellakaan halunnut kolmijalkaista kirppukasaa lähelleenkään.. tosin Black pystyisi tuikkaamaan tuon tuleen ennen kuin koira edes ehtisi haukahtaa, mutta sitä Black ei kuitenkaan tekisi.. sen verran hän Kalman omaisuutta arvosti.

No, Black pudisti päätään Kalman viimeiseen kysymykseen ja kääntyi ympäri.
"Nähdään taas" Black sanoi ja lähti kävelemään pois päin Kalman asunnosta, kadoten pian teleportaation ansioista teille tietämättömille.

// Yush, kiitos pelistä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 15 Loka 2009, 16:03

Kalmankoira

Aavekoira ei sanonut enään mitään Blackin sanoihin, että piti häntä taruolentona tai demonina, kunhan hymähti pienesti.. Hän oli kaukana niistä, siis todella. Hän oli koira maskin takana vain ja esitti olevansa ihmismäinen niin hyvin kuin taisi.. jos häneltä ottaisi tämän ihmiskehon pois, niin hän menettäisi kaiken ihmismäisyytensä ja palaisi koiran tasolle. Ehkä kuitenkin vähän älykkäämpänä. Black ei kuitenkaan tainnut ymmärtää mitä hän oli hakenut? No ei hän selittämäänkään kävisi tuolle, kyllä tämä riivattu ihmiskehokin joskus paljastuisi velholle, sitten joskus.

No Black poistui sitten niine hyvineen teleporttauksen avulla ja Kalma vain hymähti pienesti, kiitellen mielessään ettei Black alkanut häneltä ristikuulustelua pitämään tuon kartan takia minkä tuo oli nähnyt. Ja hän saattoi vain toivoa, ettei velho tulisi tänne penkomaan paikkoja salaa koskaan.. vaikka Luca yleensä vahtia pitikin täällä hänen poissa ollessaan. Mutta tuskin Black niin töykeä olisi sentään?
Katse siirtyi Lucaan ja Kalma nyökkäsi tuolle, että nyt lähdettäisiin ulkona käymään ennenkuin Kalma setä menisi nukkumaan. Aamu oli nousemassa.

//Kiitoksia myös ^^//
suskari
 

Edellinen

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron