Ketunkolo [sovittu]

Länsikujat sijaitsevat kauimpana linnasta. Täälläpäin asustaa yleensä köyhin väki ja länsikujat ovat tunnettuja hämäristä hiippareista. Länsikujat tuhoutuivat täysin palossa, ennen toisen tannersodan alkua, kiitos haltioiden hyökkäyksen. Nyttemmin, kun tannersota on päättynyt, on länsikujia alettu rakentamaan uudestaan. Siltikin, alueelta löytyy yhä palaneita raunioita, vaikka uusia rakennuksia on alkanut kohoamaan sinne tänne.
Länsikujilta on helpointa livahtaa kylän alla risteileviin, valtaviin viemäriverkostoihin. Osa verkostosta on ihmisten itse rakentamaa, osa taas luonnon muovaamaa, niin käytäviä kuin luoliakin. Tätä kautta ei kuitenkaan tiettävästi pääse kylään sisälle, vaikka käytävä muurien alitse olisi helpoin tapa livahtaa sisään. Mutta sellaista ei kuitenkaan ole olemassa vai onko?

Valvoja: Crimson

Ketunkolo [sovittu]

ViestiKirjoittaja Dogster » 15 Loka 2009, 09:07

Kettu

Jokin punamusta keikkui yrttikaupan katolla, vasaran ja naulojen kanssa. Pauketta kuului, ja sen jälkeen kova kivunhuuto. Kettu pisti punoittavan peukalonsa suuhun, ja näytti yksinomaan surulliselta. Hän oli lyönyt siihen varsin lujaa, onneksi sormi ei murtunut. Mitäköhän tämä herra teki näinkin korkealla? katossa oli ollut muutama reikä, joita Kettu oli yrittänyt paikata. Sääli vain, että vasara ei pysynyt kädessä.... Vasara tipahti katolta, ja mies tajusi vasta sitten mitä tapahtuisi jos se tipahtaisi jonkun päähän.
"V-varokaa alhaalla!", hän huudahti kauhuissaan, ja lähti juoksemaan katonharjaa pitkin tikkaille. Älä osu, älä osu... tai ainakin niin hän meinasi tehdä: jalat eivät ehtineet edes ensimmäistä askelta ottaa, kun hän seurasi vasaransa esimerkkiä ja kaatui, liukuen kattoa pitkin ja tipahtaen maata kohden.
"Apua!", hän kiljaisi hädissään, ja sulki silmänsä. Tähänkö tämä nyt päättyisi?

[[keh,aksu on hyvä ja saapuu tänne.]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2009, 10:00

Alf

Eilen oli ollut mahtava päivä! Oli ollut syksyisen aurinkoinen ja viileä päivä, mikä riitti saamaan Alfin hymyilemään. Koko päivän hän oli tehnyt töitä yllättävän ilomielisesti ja saanut kohtuu palkan, jälleen kerran. No, tapansa mukaan herra oli illalla suunnannut kapakkaan.. joten arvata saattoi että oli tänä aamuna ei ollut kuin enkeleillä.
Krapulainen herra tallusteli kohti yrttikauppaa. Hänellä oli jälleen toinen silmä mustana ja päätä jomotti koko kylän edestä. Ehkei olisi kannattanut alkaa soittamaan suuta merimiehille. Nuo kun tuppasivat olemaan vaatekaapin kokoisia. Mutta ainahan sitä luuli kännipäissään omaavansa supervoimia!
Alfilla oli yllään tavanomaiset, ruskean sävyiset vaatteensa ja niiden lisäksi hänell oli yllään musta, hupullinen viitta. Huppu oli nostettu pään päälle suojaamaan silmiä auringolta.. turhan kirkas päivä krapulaiselle talssia kaduilla.

Syy miksi hän yrttikaupalle päin meni, oli yksinkertainen. Hän tarvitsi jälleen jotain helpotusta krapulaansa ennen iltaa, jolloin hänen piti mennä katuvartiostoon. Siellä ei paranisi olla krapulassa, Alfilla ei ollut varaa menettää yhtäkään työtään. Lisäksi hän halusi tavata yrttikaupan omistajan, Miyun, jälleen.. Eihän hän ollut tietoinen että tuo omistaja oli vaihtunut...

Alf saapui juuri yrttikaupan luokse, kun kuuli katolta varoituksen. Puolihaltia kohotti katseensa katolle ja väisti juuri ja juuri sieltä tippuvan vasaran. Astetta hämmentyneempi katse nousi vasarasta katolle. Alf oli huutamassa jotain vähemmän kohteliasta kotalla hyppivälle henkilölle, kunnes kuuli että tuo taisikin olla tulossa alas.. ja vauhdilla.
Tunari katon harjalla päätti sitten tipahtaa. Alf mutristi pienesti suutaan ja otti pari askelta taaske päin, nosti kätensä eteensä ja otti vastaan tuon tippuvan miehen käsivarsillaan.
"Onko jo syntymäpäiväni?" Alf kysyi nyrpeästi mutisten silmiällessään syliinsä tipahtanutta miestä. Itse hän oli kyllä toivonut enemmänkin naisviihdyttäjää.
"Mitä helvettiä sinä katolla teit... Omistajako sinut palkkasi kattoa paikkaamaan?" Alf kysyi lopulta tuhahtaen pienesti ja laski miehen alas sylistään, jääden tuijottmaan tuota kysyvästi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 15 Loka 2009, 11:37

Kettu

Ei, Kettu ei törmännyt maahan niskat edellä, vaan tipahti jonkun syliin. Miehenpuolikkaan kasvot muuttuivat yllättyneiksi, kulmien kohotessa melkein hiusrajaan. Hurraa, hän oli vieläkin elossa! Tosin hänet pelastanut ei tainnut olla kovinkaan innoissaan... Mutisi jotain synttäreistä.
"Jos on niin: paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onnea...", Kettu mutristi hieman huuliaan. Niin, kuka tämä olikaan? Tuntematon tuo ainakin Ketulle oli. Mies kallisti hieman päätään, samalla kun hänet laskettiin maahan.
"Niinkin voisi sanoa, minä nimittäin omistan tämän paikan...", punatukka naurahti, virnistäen ilkukurisesti.
"Kiitos pelastuksesta, tasapainoni ei koskaan ole ollut hyvä.", hän vielä lopetti, hymähtäen hieman. Vaalenasiniset silmät tutkivat miehen varsin tehokkaasti. Musta silmä kieli tappelusta, näytti väsyneeltä... Huonosti nukuttu yö takana, tai kenties tuo ei edes nukkunutkaan. Lisäksi pienoinen ärtymys...
"Oletko krapulassa?", Kettu tömäytti sen enempää estelemättä. Mitä sitä turhia kiertelemään?
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Loka 2009, 17:16

Alf

Alf oli läimäistä kädet korville kun mies alkoi hoilata syntymäpäivä lauluja kuin tilauksesta. Tuon ääni riipi puolihaltian korvia, joka muutenkaan ei tykännyt moisita hoilotuksista.. hän piti ainoastaan suuressa porukassa lauletuista kapakka lauluista ja hentojen naisten äänestä.. tokin sekin riippui täysin laulajasta.
Alf hieroi ohimoaan tuon pikku lurittelun jälkeen, mutta oli lähellä pudottaa leukansa kuullessaan tuon rallattavan, surkean katonkorjaajan olevan uusi yrttikauppias.
"Mitä vanhalle tapahtui?!.. tai no, tuskin sinä sitä tiedät, pitänee kysyä siltä noidalta" Alf mutisi ja heilautti vain kättään huolettomasti miehen kiitellessä pelastuksesta, aivan kuin tuon pelastaminen ei olisi ollut suurikaan tapahtuma. Itseasiassa Alf ei pahemmin välittänyt vaikka tuo olisi niskansa katkaissut äsken, eihän hän edes tuntenut tätä miestä.

Seuraava kysymys tuli suoraan, mutta täysin puun takaa. Alf vilkaisi nyrpeän kyseliäänä mieheen tuon kysyttyä oliko hän krapulassa.
"näkeekö sen noin selvästi?" puolihaltia totesi voihkaisten ja nyökkäsi sitten "Tarvitsen jotain krapulaa helpottavaa.. sinä tietänet mikä auttaa, mikäli olet yhtään edellisen omistajan tasoinen...".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 16 Loka 2009, 12:10

Kettu

Höh, mitäs ihmettä, eikö laulu kelvannut? No ei sitä aina pysty keksimään hienoja balladeja tai mitään muuta sen suuntaista. Tosin kettu alkoi jo tapailla tahtia seuraavaa viisua varten, jonka lopputuloksena tulisi olemaan varmaan Ketun pään menetys.... Kettu nyrpisti nenäänsä, kun tämä kiukkuinen laulunvihaaja sanoi hänen vuokraemäntäänsä noidaksi. Herranen aika, Helgahan oli kerrassaan mukava naishenkilö, eikä todellakaan mikään kuolaava ruma noita-akka, joka söi lapsia! tai ainakin näin Kettu oli sen tajunnut.
"Kyllä, sen näkee aika helposti.", miehenpuolikas naurahti, vaikkei todellakaan niin iloisesti kuin yleensä.
"Sisälle sitten, pistän jotain minkä pitäisi auttaa.", hän vielä jatkoi, ja osoitti peukalollaan takanaan seisovaan oveen. Hän itse kiepsahti, avaten oven ja kävellen sisälle. Onneksi oli tullut siivottua, hän ajatteli kun talssi sisemmälle, ja alkoi etsiä purkkien sisältä kaikkea tarvitsemaansa.
"Ainakin virmajuurta...", Kettu uppoutui kokonaan omaan maailmaansa, kun alkoi miettimään mitä herran kyseiseen vaivaan tarvitiinkaan.
"Oletko jo syönyt?", hän huikkasi olkansa yli, samalla kun keräsi kolmisen purkkia käsillensä. Toivottavasti tuo nyt älysi mennä istumaan ilman kehotustakin.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Loka 2009, 11:51

Alf

Alfille Helga oli noita, sanoivat muut mitä tahansa. Hän ei nähnyt noidassa ja ennustajassa mitään eroa. Samanalaisia taikuudella leikkiviä naisia ne olivat, toiset vain sattuivat olemaan kauniimpia mitä toiset. Ei siinä, kyllä Alf Helgan voisi sängyssä käyttää. Siinä naisessa oli luonnetta.
Alf tuhahti pienesti miehen todetessä, että Alfin krapulan näki aika helpostikkin. Puolihaltia ei kyllä ollut yllättynyt, hän ei vain ollut tottunut siihen että joku pamauttaisi sellaisen tosiasian päin naamaa tuosta vain. Alf käveli miehen perässä sisälle yrttikauppaan, kun käsky kävi. Huomasi kyllä että täällä oli siivottu.. muutenkin paikka näytti paljon valoisamalta, mitä viime kerralla. No, edellinen omistaja oli ollut hieman hämärämpi tyyppi.

No, yrttikauppias alkoi sitten hääriä omiaan. Tuon ei todellakaan tarvinnut käskeä Alfia istumaan, sillä puolihaltia heti sisälle päästyään iski ahterinsa pöydän reunalle. Alf oli yleensä melko omatoiminen ja joskus jopa röyhkeä tapaus.. häntä ei siis kannattanut päästää johtohommiin, ties mitä siitäkin seuraisi.
"en ole en" Alf totesi miehen kysyessä oliko hän syönyt jo tänään.. ihme kysymys, mutta kai sekin liittyi asiaan.
"Mutta ennen kuin jatkat" Alf aloitti sukien partaansa "Niin kerroppa nimesi".

// Hui kauhee ku en ees huomannu et olit vastannu tänne O_O' //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 21 Loka 2009, 20:32

Kettu

Kettu tutki nappaamansa purkit, ja nyökkäsi tyytyväisenä. Hyvä juttu, näitä oli tarpeeksi tähän tarkoitukseen. Lisäksi kun ilmeinen asikas kertoi ettei ollut syönyt, Kettu nyökkäsi uudestaan. Vielä parempi. Kettu oli juuri sanomaisillaan jotain, kun mustatukkainen kysyi punatukan nimeä.
"Ketuksi kutsutaan.", mies hymähti hieman, ja katosi viereiseen huoneeseen. Pystyi kuulemaan, kuin siellä kolisteltiin, lääkettä aamukrapulaan siellä väsättiin.
"Entäs sinä? Tuskin sinäkään olet nimetön.", Kettu jatkoi, jättäen oven auki niin että pystyi puhumaan miehen kanssa ilman suurempia vaikeuksia. Samalla kun vesi lämpeni, hän etsi jostain jotain pehmeää purtavaa. Vettä hän tarvitsi siksi, ettei tuon tarvitsisi joutumaan pureskelemaan näin pahaa makua... Helpommin se meni nesteenä.

Parin minuutin päästä punatukka tuli takaisin, parin leivän ja höyryävän kupin kanssa.
"Krapula johtuu yksinkertaisesti myrkytystilasta. Tuolla-", Kettu osoitti Alfin vatsaan tässä kohin-
"- voi olla yhä viinaksia, joten on parasta, että pistät jotain poskeesi. Harvemmin sitä känniin tullaan, jos syö jotain samalla.", hän vielä painoitti viimeistä lausettaan tökkäämällä leipälautasta lähemmäs miestä.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Loka 2009, 15:11

Alf

Mies esitteli itsensä Ketuksi. Tuohon Alf tuhahti huomaamattoman pienesti, aivan kuin normaali nimet eivät riittäneet.. Katuvartiossa hän oli törmännyt jos jonkinmoisiin hiippareihin, jotka esittelivät itsensä aina jollain epämääräisellä nimellä, kuten Kettu, Hukka, Kontio, Korppi.... mikä hemmetin pakkomielle heillä oli ottaa itsellensä eläinten nimiä..
Kettu kysyi Alfin nimeä. Alf oli lähellä päästää suustaan jotain näsäviisasta ja ei niin ystävällistä kommenttia tuon nimestä, mutta jätti sanomatta.
"Alf... Eregion.." Puolihaltia totesi sitten hieraisten samalla takaraivoaan. Sukunimi viittasi yhä haltiataustaan, mutta siitä Alf ei pahemmin halunnut puhua. Toki hän olisi voinut muuttaa sukunimeään? Ei Alf halunnut, se oli periaate kysymys. Eikä Alf ilman sukunimeä halunnut elää.. sukunimi viittasi siihen ettei henkilö ihan katuojassa asunut.

Alf odotteli kiltisti pöydän reunalla istuskellen, kun Kettu hääräili omiaan. Alf ei pahemmin jaksanut kiinnittää huomiota siihen mitä Kettu oikein teki, joten hän antoi tuon tehdä työnsä omassa arvossaan. Pian Kettu olikin valmis ja tuli takaisin leivän ja höyryävän kupin kanssa.
Alf kohotti pienesti kulmaansa Ketun alkaessa selittämään, mistä Krapula johtui. Sitä Alf ei ollut tiennyt, eikä kyllä välittänytkään tietää. Sen hän kuitenkin jätti - jälleen kerran - sanomatta. Parempi olla suututtamatta miestä, jolta otti vastaan jotain syötävää tai juotavaa... ties mitä myrkkyjä niiden sekaan "lipsahtaisi".
No, Alf vilkaisi Ketusta leipälautaseen ja otti sitten yhden leivän ja alkoi syömään sitä sen pahemmin mukisematta.
"Harvemmin sitä saa aamupalaa samalla kun asioillaan käy" Alf huomautti saatuaan suunsa tyhjäksi "Kettu... Mistä moinen nimi? Et ainakaan ole yhtä hyvä liikkumaan mitä moiset eläimet.. oikea kettu tuskin olisi katolta tippunut".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 26 Loka 2009, 16:16

Kettu

Alf Eregion... Kettu kohotti aavistuksen kulmiaan, kun kuuli nimen. Ei ollut ihan tavallinen nimi. No, niin kauan kun tuolla ei ollut jousta ja nuolia lähettyvillä, niin tuskinpa sen väliä. Ja kyllä, Kettu pelkäsi sekä inhosi jokaista haltiaan viittaavaankin, jolla oli jousi matkassaan.

Heh, tuskin Kettu olisi Alfia tahallaan myrkyttänyt... Muuten vain olisi lipsahtanut hiukan liikaa väinönputkea, hah. Paitsi että se oli surkeaa bisnestä, kauppias joka myrkytti asiakkaitaan ei ollut järin suosittu. Kettu teki siis parhaansa joka kerta, oli kyseessä millainen tapaus tahansa.
"Jos on krapula, pitää syödä. Et ole ensimmäinen aamukrapulainen jota hoidan.", punatukka naurahti Alfin sanoille. Kuten sanottu, Kettu teki parhaansa. Ja tuskin pari leivänpalaa niin paljoa maksaisi.
"Se on taas näitä sukuhommahömpötyksiä.", Kettu heilautti kättään vähättelevästi, naurahtaen taas hieman.
"Jokaisen suvun jäsenelle annetaan eläimen nimi varsinaisen nimen päälle, ja sitä eläinnimeä käytetään loppuun asti. Veljenikin on kärppä: 'Kärpät ovat lieroja ja ketut kieroja', kuten isäukko tapasi sanoa.", mies jatkoi selittämistään, ja alkoi sitten viemään yrttejä takaisin paikoilleen.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Loka 2009, 11:03

Alf

Alf pisti leivän poskeensa ja joi Ketun antamat litkut, samalla kun tuo selitteli siitä miten krapulassa piti syödä ja mistä tuon nimi oikein tuli. Hienoa että joku suku edes noudatti ikivanhoja nimeämisperusteita, mutta Alf ei niistä perustanut.
"Olet siis kiero?" Alf totesi kulmaansa kohottaen, laskien kupin pöydälle. Mahtavaa, Kiero kauppias. Sehän tästä puuttuikin. Ei Kettu kyllä kierolta vaikuttanut.. enemmänkin nuorelta ketulta, joka ei vielä hahmottanut raajojensa pituutta, vaan törmäili sen takia ties mihin esteisiin... tai tipahteli katolta.
Alf katseli kuinka tämä Kettu vei yrttejä takaisin paikoilleen. Hän itse suki pienesti leukapartaansa mietteliäänä, ennen kuin laskeutui alas pöydän päältä.

"paljonkos tämä täyshoito maksaa?" Alf kysyi sitten hetken niskojaan pyöriteltyään.
Ei hän uskonut että yrtit ja leipä vaikuttaisivat heti, tässä ja nyt, mutta ei puolihaltia voinut kieltää, etteikö hänestä tuntunut jo hieman paremmalta. Kettu tosiaan taisi tietää mitä teki. Tosin kun krapula pikkuhiljaa alkoi väistyä, kipu tummuneessa silmässä alkoi tuntua entistäkin voimakkaammalta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 02 Marras 2009, 16:22

Kettu

"Nuorempana, kyllä.", Kettu naurahti Alfin kysymykselle, samalla kun nousi varpailleen voidakseen laittaa purkin takaisin. Hän ei kertonut, mutta oli laittanut teehen monta erillaista yrttiä, joista kaksi, väinönputki ja virmajuuri, olivat yhdessä unettavia, ja kolmas, pajunkuori, poisti kipua ja särkyä. Mukava peruslääke mihin kipuun tahansa. Ainut mikä huolestutti Kettua oli tuon paino, sillä mies ei ollut kovinkaan hyvä arviomaan toisen painoa, varsinkin kun tuolla oli musta viitta päällä.
"Haluatko että autan tuon silmän kanssa myös?", nuori mies kysyi, kurkaten olkansa yli. Ei se olisi temppu eikä mikään, tarvittiin vain jotain joka imeytyi ja vilkastutti verenkiertoa silmän ympärillä. Eli varmaankin jotain lämmintä... Kettu ajautui taas omiin ajatuksiinsa, miettien mitä kannattaisi käyttää silmän kanssa.

"Heh? Älä nyt maksusta puhu, teikähän juuri pelasti minut pudotuskuolemalta!", Kettu huudahti, pieni hymynkare huulillaan. "Tosin minun pitäisi varmaan kiivetä takaisin...", hän huokaisi lopuksi, mutristaen huuliaan. Ei yhtään kiva, Kettu oli muutenkin surkea korjaaja, ja korkeat paikat eivät pahemmin häntä viehättäneet.
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Marras 2009, 13:04

Alf

Puolihaltia katsoi pitkään Kettua tuon kysyessä haluaisiko Alf apua silmänsä kanssa. Se olisi jo uutta, mutta jaksaisiko Alf mustan silmän takia pyytää apua...
"Toki jos raaskit" Mies vastasi lopulta painellen pienesti mustuneen silmänsä silmäkulmaa. Yup, oli se yhä kipeä. Alfilla oli paha tapa väkisin kosketella kipeitä ja arkoja paikkoja.. kai sekin oli jonkin asteen masokismia.
Alf kohotti pienesti kulmaansa Ketun puhuessa pudotuskuolemasta.
"Joten vihjaat että tämä oli vain vastapalvelus henkesi pelastamisesta?" Puolihaltia kysyi virnistäen pienesti.. kiva, ilmaista palvelua.
Kettu vielä huokaili kuinka hänen pitäisi takaisin katolle kiivetä. Alf tuhahti.. normaalisti hän ei pahemmin välittänyt toisten ongelmista, varsinkaan tuntemattomien, mutta nyt hänen sisällään mylläsi jokin ihmeen myötätunnon puuska.
"Jos sinä hoidat silmäni kuntoon, niin minä voin auttaa sinua katon paikkauksessa... tehdäänkö sopimus?" Alf kysyi virnistäen.
Eihän hänellä kiire ollut vielä minnekkään.. viralliset työt alkoivat vasta illalla ja hän tunsi olonsa jo paremmalta.. joten todennäköisesti hän hyppelisi päivällä muutenkin pitkin kattoja, tarkkaillen kylän menoja.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 08 Marras 2009, 18:41

Kettu

Kettu sai vihdoin kaikki yrtit paikoilleen, ja hymhti tyytyväisenä, alkaen kuitenkin kerätä jo uutta satsia. Hän hoitaisi tuon silmän, halusi tuo sitä tai ei. Tosin kun Alfin suunnalta kuului ehdotus...
"Tekisitkö sen? Ihan oikeasti?", nuori mies kysyi heti, lähestulkoon uskomatta korviaan tai hailakkaan sinisiä silmiään. Toki hän oli aina auttamassa muita, mutta että joku tekisi vastapalveluksen? Sitä hän ei osannut oikein odottaa. Samassa hän otti Alfia käsistä, pursitaen hieman.
"Se on sitten sovittu!", hän sanoi, aivan kuin puolihaltia aikoisi perua kauppansa samantein ajateltuaan hieman pidempään. Tosin aito ilo kuului Ketun äänestä... Ehkei hän ollutkaan niin kiero, kun nimi antoi olettaa.

Pari purkkia kolisi toisiaan vasten, kun Kettu alkoi etsiä sopivia yrttejä. Jotkut olivat liian vahvoja, jotkut taas eivät soveltuneet tähän tehtävään tarpeeksi hyvin, ja joillakin oli toinen vaikutus lämpimänä. Lopulta Kettu päätyi pieneen, vaaleanruskeaan kippoon, ja kuljetti sen toiseen huoneeseen.
"Pikkuhetki!"
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Marras 2009, 11:57

Alf

"Ihan aikuisten oikeasti" Puolihaltia totesi Ketun ollessa selvästikkin ihmeissään moisesta tarjouksesta.
Ennen kuin Alf edes kerkesi katuakkaan tarjoustaan, sopimus oli lyöty lukkoon. No, olipahan Alfillekkin jotain tekemistä päivän ajaksi... ja jos ei muuta niin kai tästä jonkinlaisia sosiaalisia kontakteja sai luotua. Toivottavasti. Alfilla ei pahemmin ystäviä ollut eikä hän pahemmin niitä hankkinutkaan.. tuttavia ja kavereita korkeintaan, mutta ei ketään johon voisi kiintyä sen enempää. Ystävät olivat vain taakka sotilaalla, jota saatettiin kiristää ystävien hengillä millointahansa.

No, kettu alkoi jälleen tekemään työtään ja Alf ei voinut kuin hymähtää tuon säheltäessä omassa elementissään. Sillä välin kun Kettu touhusi omiaan, Alf riisui viittansa pois ja venytteli pienesti. Hänellä tuskin tulisi olemaan mitään tasapaino ongelmia katolla, tosin krapulaisena siitäkään ei voinut olla varma. Kuitenkin Alf uskoi pärjäävänsä, olihan krapula jo helpottamassa kiitos yrttien ja ruuan. Muistaisiko Alf tätä krapulan lievitys keinoa enää ensi kerralla? Ei, ei varmastikkaan, mutta sittempähän kettu saisi uudelleen tutun asiakkaan. Tai sitten Alf tyytyisi potemaan krapulaansa rauhassa omissa oloissaan.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Dogster » 12 Marras 2009, 22:26

Kettu

Kettu teki haudetta niin nopeasti kuin vain pystyi. Mutta parantaminen ei ollut ainoa asia, jota yrttien kanssa tehtiin. Itseasiassa, joakisella kasvilla oli joku tarkoitus, oli se sitten siivousta, parantamista, kokkausta, loitsimista... Kaikkialla pystyi käyttämään yrttejä. Kettu osasi tämän luonnostaan, ja siksi olikin sen verran taitava. Jos eteen tungettiin vaikkapa apila, niin useimmat saattoivat vain vilkaista kasvia, ja jatkaa sitten matkaansa. Kettu kuitenkin tiesi, että apilan juuret olivat itseasiassa hyvää ruokaa, jos nitä paahtoi hieman. Mutta se siitä, Kettu oli saanut yrtit haudutettua ja lämpimiksi. Hän sulki ne pussiin, joka tuntui säteilevän lämpöä.

"Paina tätä silmääsi vasten. Sen pitäisi häivyttää kipu sekä jälki.", punatukka sanoi, kun palasi takaisin ja ojensi pussin Alfille. Lämpö stimuloi verisuonia, joiden sisällä, ainakin silmän ympärillä, oli kuollutta verta. Lämpö siis pakotti veren liikkeelle, ja jälki häviäisi. Lisänä oli vielä pari yrttiä, jotka pääsisivät pussin sekä ihon läpi kovin helposti, ja poistaisivat kipua. Helppoa.

[[Ärsyttää kun kirjotin hyvän vastin tähän, ja sit netti pätkäs... nyt se katos jonnekkin tonne netin syövereihin >.< ]]
Splinter, Ice Prince || Roka, Blind Loner || Copper, Righteous Man || Argen, Lenient Beast || Sullivan, Guardian of Animals || Nelladel, Night Hunter
Tänne päin,, jos sinulla on peli-idea tai tahdot kurkata avoimena olevia tärkeitä ja ei-niin-tärkeitä peli-ideoita.

"I'm a cockroach remember, I just keep coming back!"

Ava (c) Minä.
Avatar
Dogster
Aatelinen
 
Viestit: 1974
Liittynyt: 04 Touko 2009, 20:00
Paikkakunta: Tuntematon planeetta

Seuraava

Paluu Länsikujat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron