Vanhalla Rotalla oli pienehköjä ongelmia. Mies oli nopealiikkeinen, rotta ei. Oikeastaan, hän oli melkeinpä nopealiikkeisen vastakohta. Tarpeen vaatiessa piti toki osata loikata maihin tai rynnätä johonkin suuntaan, mutta ikä asettui ennemmin tai myöhemmin haittaamaan kaikkea tällaista paremmin kuin mikään ylimääräinen painolasti. Katoilla loikkiminen ja tasapainottelu tasasi edes vähän tilannetta, mutta siitä huolimattakin Vanha sai pinkoa niin, että keuhkoissa vinkui.
Jokin kohtalon oikku halusi ilmeisesti tasata hieman tilejä, kaiketi siksi että olisi saanut katsoa pitempään. Vanha Rotta oli jo vähällä antaa periksi ja tyytyä osaansa, kun mies äkkiä tekikin virhearvion ja loikkasi katon sijasta ohuen katoksen päälle. Ja siitähän tämä sitten putosikin kuin kivi. Käskien hiljaa itsekseen sydäntään lopettamaan moukaroinnin rotta puristi itsestään enemmän kuin olisi halunnut, ja pinkaisi perään. Toivon mukaan ennen kuin mies pääsisi ylös...