Tuoppi kylmää, kiitos!

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Huhti 2011, 22:40

[[Onzki ja Karasuman tänks:]]

Jenna

Takana oli raskas ja hikinen työpäivä, ja aurinko alkoi jo laskeautua, kun Jenna niminen tyttö raahautuu väsyneenä kohti lempipaikkaansa, etenkin tälläisen uuvuttavan päivän jälkeen: Kallen Kapakkaa. Tyttö astelee väsähtäneenä kohti kapakaa, jonka tutut puiset ovet hän jo näkee. Oli aina yhtä mukavaa pistäytyä moikkaamassa poikia sekä Kalleakin. Parasta paikassa kuitenkin oli se, ettei koskaan voinut tietää miten ilta oikein päättyisikään...

Jenna astuu sisään kapakkaan ja samantien muutamat tutut kasvot huomaavat hänet, morjestaen huudoin tai käden kohotuksin. Jennan päivä on pelastettu! Tyttö alkaa jälleen hymyille omaan tuttuun tapaansa ja astelee rennosti baaritiskille jossa Kallekin oli. "Et voi uskoa mikä päivä taas... En edes halua miettiä sitä hevosen ulosteen määrää mitä olen lapioinut!" Tyttö sanoo hauskuttavasti ja isäntä hörähtää hänelle. "Onneksi huomenna pääsen 'rentoutumaan' tänne teidän pariinne koko päiväksi", Jenna jatkoi ja vilkaisi ympärilleen. "Aika täyttä taas.." Hän totesi ja samalla hilautui istumaan baaritiskin edessä olevalle penkille. "Tuoppi viilentävää, kiitos!" Jenna pyytää iloisesti ja saa tilauksensa alta aikayksikön.
Ah, kuinka mukavasti alkanut ilta!
Nipustin
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Onzki » 24 Huhti 2011, 23:15

Eve

Eve ilmestyi kapakan ovesta hiukset sekaisin, ja mukava virne kasvoillaan. Eve asteli baaristiskille paljastavissa vaatteissaan, joka toi "kiinnostuneita" katseita. "Tuoppi kiitos." Eve sanoi, ja katsoi Jennaa joka parin penkin päässä istuskeli, mutta kohotti katseensa tuoppiin joka ilmestyi neidin nenän eteen. Heti tuoppi käteen otettiin, ja alettiin hörppimään. Tuoppi hupeni äkkiä, ja sen jälkeen heti toinen pyydettiin "Toinen tuoppi, kiitos." Haukotus karkasi neidin huulilta. Uusi tuoppi ilmestyi. Eve kävi sen kimmppuun innoissaan.
Hetken päästä sekin oli jo puolillaan.

Eve jätti tyhjän tuopin pöydälle ja siirtyi Jennan viereen. Tyttö hymyillen Jennaa moikkasi "Moi. Näytit tutulta..."
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 24 Huhti 2011, 23:42

Bronn

Pimeässä nurkkapöydässä, kaukana kaikilta katseilta istuu Bronn, siemaillen oluttaan ja katsellen tulevia ja meneviä ihmisiä. Hänen hiuksensa ovat tavallista sekaisemmin ja ne peittävät silmät melkein täysin. Likaiseltakin hän näyttää, kuin olisi rypenyt sikalassa.
Kun Eve astuu sisään Bronn huomaa tämän ja jää katsomaan hetkeksi, mutta jatkaa sitten oluen siemailua. Bronn katselee ympärilleen ja huomaa paikan olevan täynnä todella mielenkiintoisen näköisiä henkilöitä. Hän ei kuitenkaan katsele hirveästi muita, vaan istuu rauhassa naputellen pöytää ja juoden oluttaan. Olut alkaa olla lopuillaan, joten Bronn nousee ylös, kävelee tiskille ja pyytää uuden. Hän katsahtaa nopeasti Eveen ja Jennaan, mutta ei kuitenkaan tuijota sen pidempään. Tuoppi ilmestyy Bronnin eteen hetkessä ja mies alkaa kävellä takaisin pöytäänsä kohti.
Karasuman
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Huhti 2011, 00:27

Jenna

Jenna rentoutuu tuolilleen ja juo pitkän kulauksen tuopistaan. Sitten tyttö alkaa tutkailla tarkemmin ihmispaljoutta kapassa. Hänen huomionsa kiinnittää erityisesti tämä uusikasvo, joka istuu kapakan pimeimmässä nurkassa yksinään, ja hörppää juuri olut kalpakostaan. Häntä Jenna ei ole ennen nähnyt, siitä tyttö oli varma. Jenna on juuri hörppäämäisllään jälleen tuopistaan kun sisään purjehtii joku paljastava asuinen nuori nainen. Tulijan sekaisesta kuotalosta, sekä asusta, Jenna veti omat johtopäätöksensä siitä mistä tuo toinen tyttö oli tulossa, mutta ei siitä sen enempää...
Jenna seuraili sivusilmällä ja puoliksi kuulolla tuon blondin lampsimista baaritiskille ja kun toinen tilasi juoman. Sehän joi sen yhdellä kulauksella! Ohhhoh, aika janoinen tapaus varmaan. Nyt toisella neitokaisella oli menossa jo toinen tuoppi. Jenna tuijotti tyttöä ehkä hieman liian selkeästi, mutta ei saanut mielestään sitä miten oli varma että tämän blondin oli hän tavannut joskus ennenkin.

Eikä aikaakaan kun tuo neitokainen purjehti sulavasti Jennan luokse ja tervehti henki vienosti kaljalle tuoksahtaen, ei ihme kahden tuopin jälkeen. Jenna vastasi tulijan hymyyn virneellään sekä tervehti takaisin. "Jaa'a minustakin tuntuu että oltas nähty joskus", Jenna sanoo rempseästi ja naurahtaa. "Mä oon Jenna, Kiva tavata tai jotain!" Tyttö esittäytyy ja ojentaa vasemman kätensä kätelläkseen "uutta" tuttavuuttaan. Jos hän tuntisi tuon blondin eikä hänen tulisi myös muistaa tämän nimi? Ella tai jotain sinne päin, Jenna pohti tehden lujasti töitä jokaisella harmaalla aivosolullaan. Ei sitä jokaisen känni-illan naistuttavuuksia voinut muistaa ulkoa...

Jenna vilkaisee vain sivulmällä, samalla kun sipaisee hiuksiaan korvan taakse, sitä uutta tyyppiä, joka nyt asteli baaritiskille täyttämään tuoppiaan. Tämä vaikutti myös ihan mielenkiintoiselta tyypiltä... Asusta päätellen ainakin.
Nipustin
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Onzki » 25 Huhti 2011, 00:48

Eve

Even suuret silmät seurasivat toisen katsetta mieheen joka asteli täyttämään tuoppiaan, mutta esittäydyttiin toisen silmiin katsoen ja kätteltiin Jennaa "Eveline" tyttö sanoi ja irvisti nimelleen. "Eve on parempi... Eveline kuulostaa minusta aivan liian hienostuneelta..." Eve selitti, ja keskittyi taas pyytämmään uutta tuoppia "Uusi tuoppi, kiitoos" blondi sanoi ja venytti oo:ta. "Jenna..." Eve mutisi, ja mietti olisiko nähnyt tyttöä jossain, samalla kun kurotti hörppäämään olutta. Neidin pää oli jo aika sekasin kolmesta tuopista.

"Onko sulla kenties hevosta, nimittäin liikun talleilla, ja arvelin että oitaisiin voitu vaikka tallilla nähdä?" Eve tiedusteli Jennalta, ja virnisti huonolle muistilleen. Tyttö raaputti kohtaa josta kissa oli raapaissut, ja kysäisi vitsikkäästi "Et ikään tule näin hienoa kulmaa ja arpea näkemään"

Nyt sitten aika huomattavasti miestä nurkassa "tuijoteltiin", hymyiltiin. Odotettiin että mies neidin huomaisi.
Tuoppi oli tyhjä, ja aika äkkiä se olikin hävinnyt. "En uskaltaisi 4:ttä ottaa, mulle on diagnisoitu TODELLA huono viinapää" Tyttö repesi nauramaan vitsilleen.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 25 Huhti 2011, 01:26

Bronn

Kävellessään pöytää kohti Bronn huomaa miekkansa kalisevan ärsyttävästi, ja kiristää siis vyössään olevaa huotraa. Hän kävelee pöydän luokse ja istahtaa juoden oluttaan. Hän istahtaa alas, huokaisee syvään ja naamasta huomaa hänellä olleen todella rankka päivä. Mukanaan miehellä näyttäisi myös olevan jokin pussi, joka roikkuu vyöltä. Mies siirtää hiuksiaan pois tieltä ja huomaa että häntä tuijotetaan. Mies hymähtää hieman mutta jatkaa oluensa juomista. Hän saa kuin saakin juotua sen loppuun, nousee ylös ja on taas matkalla täyttämään tuoppiansa. Mies on mitä ilmeisemmin kova juomaan, kun kaupungissa sattuu käymään metsästysretkien välissä.

Mies kävelee tiskille ja sanoo matalalla äänellään: "Vielä yksi." Hän ottaa yhden pitkän hörpyn oluesta jo tiskillä, huokaisee syvään ja mutisee jotain siitä, miten hyvältä maistuu olut pitkän retken jälkeen.
Karasuman
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Huhti 2011, 09:26

Jenna

Eve oli myös Jennasta parempi. Eveline... Se oli hienostunut nimi, eikä toisen sekaisesta tukasta, oikean korston janoisuudesta tai paljastavasta, jokseenkin huorahtavasta, asusta voinut tätä todeta, mutta tyttö oli selvästikkin hienosta perheestä. "Mut tunnetaan yleensä nimellä Brooks" Jenna kertoo tytölle virnistäen jätkämäisen rempseästi. "Johtuu siitä etten kai oo mikää lady..."
Kun toinen tilasi vielä uuden tuopin, kulautti Jennakin loput omastaan ja näytti Kallelle kakkosta sormillaan ilmoittaakseen että halusi itsekkin uuden. Neitokaisten tuopit olivat jälleen täynnä ja lipitys sai jatkua. Ah miten mukava olikaan kapakassa kaljaa tissutella hyvässä seurassa...

Jenna veti kaljansa väärään kurkkuun toisen mainitessa tallit. Nyt hän muisti! Olihan hän nähnyt tuon blondin ennenkin! Talleilla! Tällä oli hänen muistaakseen yksi upeimmista hevosista, musta ori, ja Jenna uskoi että se oli ihan rotuhevonen, varmaankin Shire. "Onhan sitä siellä talleilla tullu pyörittyä kun mä työskentelen siel aina sillon tällön, millo apuu vai kaivataa." Jenna selittää Evelle ja hymyilee. Tästä oli taatusti tulossa mielenkiintoisen ystävyyden alku.
Toisen kulmavitsille Jenna nauraa ja hänen täytyy myöntää että olihan toisen arpi aika siisti ja ei Jenna ollut todellakaan vastaavaa koloa kulmassa ennen nähnytkään.

Tuosta blondista jotenkin paistoi se ettei tämän viinapää ollut mikään paras joten ei Jenna kamalasti yllättynyt tiedosta vaan naurahti röhähtävästi Evelle. Omasta viinapäästään Jenna oli ylpeä! Hän ei ihan pienistä sekaisin mennytkään ja oli todella kova kilpailemaan jopa noin norsun kokoisten korstojen kanssa juonnissa, ja yleensä vieläpä voittikin. Olihan siitä suuresta suusta ja juomataidoista jotain hyötyäkin. Kahdenlaistakin, itse asiassa...
Vihdoin Jenna tunsi löytäneensä sielunsisarensa, yhtä janoisen, ja ei taatusti mikään lady. Jenna virnisti ja kippisti Even kanssa tuopeilla.
Samalla tyttö oli pannut merkille että se muukalainen nurkkapöydästä oli taas baaritiskillä täyttämässä tuoppostaan...
Nipustin
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Onzki » 25 Huhti 2011, 17:32

Eve

Tytön käsi upposi tämän hiuksiin. Pörrötys. "Brooks, kiva." Neitokainen lausahti kesken hiusten pörrötyksen. Korsettia nostettiin hitusen verran. "Jos huomasit, tää kiristää ihan hirveesti..." Irvistys ilmestyi neidon kasvoille kun ajateltiin korsetin kireyttä. "Ja tämä arpi, sain sen meidän entiseltä kissalta. Se parantui ihmeen nopeaa..." Sanottiin, ja "siveltiin" kohtaa missä arpi oli.
Sitten neiti kurottautui sipisemään Jennan korvaan "Toi nurkassa istuva mies. Aika yksinäisen olonen. Piristettäskö ja mentäs jutskailee sen kans? Tai jotakin muuta hauskaa. Ei näytä super hauskalta tyypiltä... Mut aina voi kokeilla? " Neiti sanoi ja iski toiselle silmää ja virnisti. "Ei siis mitään sellasta..." Korjattiin ettei tuo nyt luulisi jotain muuta.

Vielä neljäs tuoppi tilattiin "Taas yksi" pyydettiin ja tuoppi imestyi Even eteen samaan aikaan kun hän vilkuili ovelle, sieltä joku oudon näköinen viheltelevä hyyppä oli tullut, mutta ei siitä välittänyt sen enempää.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 25 Huhti 2011, 17:57

Bronn

Bronn kävelee takaisin pöytäänsä, istahtaa ja ottaa tällä kertaa miekkansa pois ja laittaa sen pöydälle, kuitenkin käden ulottuville. Hän katsahtaa miekkaansa, jossa näyttäisi olevan pieni veritahra, jonka hän pyyhkii pois, jottei terä ruostuisi.
Bronn vilkaisee Eveen ja Jennaan ja huomaa että nämä supisivat jotain. Hän hymähtää eikä kiinnitä asiaan sen suurempaa huomioita ja jatkaa juomista. Hän näkee kun sisään astuu muutamia ihmisiä, jotka näyttäisivät tuntevan Bronn'in, sillä he moikkaavat häntä mutta kävelevät sitten muualle kiinnittämättä enempää huomiota. Bronn tervehtii nostamalla kättään, sanomatta mitään.
Bronn saa tuoppinsa taas tyhjäksi, mutta ei näytä vaivautuvan hakemaan uutta. Hän vain istuskelee ja katselee ympärilleen rauhallisesti. Hän näyttää hyvin mietteliäältä ja napsii samalla pois havunneulasia ja risunpätkiä pois hiuksistaan.
Karasuman
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Huhti 2011, 18:08

Jenna

Jennaa hymyilytti kun toinen piti hänen nimestään ja hän nauroi kun blondi alkoi selittää korsetistaan. "En käytä niin ei ole tuota ongelmaa", tyttö nauraa ja osoittaa leikkisästi etusormillaan omaa paitaansa joka on valkoinen, miltein läpinähtävä, ja ihan asiallinen, vaikka jättääkin olkapäät paljaiksi. Jenna kertoi harmissaan Evelle ettei hänellä ollut koskaan ollut lemmikkejä, minkäänlaisia.

Jenna kuuli jälleen uusien tulijoiden ryöppyvän sisään, eikä siinä ollut mitää ihmeellistä tietäen nämä ruuhkaiset ajat. Kaikki olivat rentoutattavan ryypyn tarpeessa.
Ruskeahiuksinen neito kuunteli tarkasti Even supatusta ja loi nopean vilkaisun nurkkapöytään. Oliko eräs sisääntulijoista juuri tervehtinyt tuota miestä ja sanonut tämän nimeksi Bronn, tai jotain sinne päin? Jenna ei ollut ihan varma mutta jotakuta ne olivat moikanneet sillä nimellä. Jenna nyökkää virnistäen Evelle ja lähtee puolikkaan tuoppinsa kanssa kulkemaan kohti tuon tuntemattoman, uuden kasvon, ehkä Bronn'in, pöytää Eve kintereillään...
Nipustin
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Onzki » 25 Huhti 2011, 18:34

Eve

Tuoppiaan vilkaisi neiti. Siellä oli enää tilkka, se hörpittiin ja Jennan perään asteli per's heiluen. Ihmisjoukon läpi puikkelehti Eve.
Jennan perässä kuitenkin pysyi. Kun miehen luo saapui Jennan jälkeen, virne nousi kasvoille. Tämän miehen oli pakko olla metsästäjä.
"Mä olen Eve...." aloitettiin heti. Nyt sitten ajatukset ajalehtivat tyhjään tuoppiin, joka saisi olla Even kädessä nyt täytenä. Jennaa vilkaistiin.

Sitten laskettiin oikea käsi Jennan olalle. "Ajateltiin vaan että näytit yksinäiseltä, ja että tultas juttustelee. Jos sua ei suuresti häiritä?" neito sanoi ja hymyily hurmaavaa hymyään. "Ja muutes, sun nimi on?"
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 25 Huhti 2011, 19:13

Bronn

Bronn katsahtaa tyttöihin, jotka tulivat pöydän luokse. Hän siirtää lasiansa ja miekkaansa pois tieltä. "Istukaa vain, ei haittaa." Hän sanoo hymyillen hieman. "Nimeni on Bronn. Bearclawiksikin haukutaan. Olen metsästäjä ja nahkuri, sen varmaan huomaa hiuksista ja asustakin." Bronn sanoo naurahtaen hieman.
Bronn'in hiukset ovat tiellä, joten miehen ilmettä on hieman vaikea nähdä.
Hän katsahtaa Jennaan ja kysyy: "Ja kukas sinä olet?" Hän kääntää melkein heti katseensa Eveen. Bronnin ilmeestä huomaa, että hän ihmettelee hieman juopuneen oloista Eveä, sitten katsahtaa Jennaan ja lopulta kääntää katseensa muualle mietteliäänä.
Karasuman
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Nipustin » 25 Huhti 2011, 20:03

Jenna

Even nojasi Jennan olkapäätä vasten ja Jenna antoi hänen hoitaa puhumisen, tuntui olevan siinä hyvä. Kun mies esittäytyi kävi ilmi että tämän nimi tosiaan oli Bronn, ja mies oli metsästäjä, joka selitti toisen kummallisen ulkomuodon sekä sen ettei ollut tuttu kasvo kapakalla. Toinen varmaan eleli pää asiassa yksinään metsässä. Kuulosti hieman surulliselta ja yksinäiseltä näin mietittynä...

"Brooks." Jenna esittäytyy nyökäten tutustumisen merkiksi Bronnille, sekä suoden tälle tuttavallisen hymyn. "Et vissin liikoja kaupungis istustuskele?" Jenna yrittää virittää keskustelua ja tulee istumaan Even viereen samaan pöytään Bronnin kanssa. Jenna hörppää pitkän kulauksen juomastaan joka oli enää puolillaan, ja juokin sen loppuun asti.
Kaksi tuoppia, ja uutta tuttavuutta takana, mukava ilta edessä!
Nipustin
 

Re: Tuoppi kylmää, kiitos!

ViestiKirjoittaja Onzki » 25 Huhti 2011, 21:09

[[Hymyili virnuili = hymyilee ja virnuilee samaan aikaan :mrgreen: ]]
Eve

"Bronn. Onpas kiva nimi!" Eve myönsi ja hymyili virnuili. Haukotus, käsi siirrettiin suun eteen. Rintavarustustaan "nostettiin", eli siis paitaa nostettiin. Sitten jalat pöydälle nousi. Hymy, koska monet tuijottivat tämän "miesmäistä" asennetta.
"Onpas nyt kumma kun ei saa jalkoja pöydällä pitää..." naurahdettiin ja mulkaistiin pahasti jotakin äijänkäppyrää joka tuijotti neitiä.

Metsästäjä. Sopiipas ulkonäköön, ammatti ainakin...
"Mitens, onko sulla perhettä? Vaimoa? Lapsia? Bronn." Eve heittikin rohkean kysymyksen, samalla kun heilautti hiuksensa taakse, jotka olivat valuneet ärsyttävästi silmille.
Onzki
 

ViestiKirjoittaja Karasuman » 26 Huhti 2011, 18:41

Bronn

Bronn hymyilee Jennalle takaisin ja sanoo: "Enpä paljoa käy, ellei pidä tuoda nahkoja tai vaatteita kenellekkään, tai no, joskus käyn korjaamassa miekkaani." Bronn naurahtaa Even tyylille ja huomaa muiden tosiaan tuijottavan häntä vähän. Jopa Bronnin kaverit näyttävät katselevan heidän puuhiaan.
"Perhettä tai vaimoa ei löydy, eikä lapsiakaan sen puoleen." Bronn sanoo ensin aika vakavalla naamalla mutta hymyilee sitten hieman.
Bronnin hiukset näyttävät jo paljon siisteimmältä, kun hän oli napsinut pois tikkuja ja havunneulasia. Bronn vilkaisee Eveen ja Jennaan ja sanoo: "Noh entäs te? Kertokaahan itsestännekin jotain." Bronn hymyilee ystävällisesti tytöille. Kaukaa tiskiltä kuuluu naurua.
Karasuman
 

Seuraava

Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron