Kirjoittaja Onzki » 13 Kesä 2011, 14:37
Eve
Neito ei kuvitellut karhun tappamisen olevan tällaista. Oksettavaahan se oli. Neito sulki silmiään. Hän vain halusi juosta tuonne ja huuta, ettei sitä tarvitsisi tappaa. Olisi helpompiakin keinoja, ettei sitä tarvitsisi tappaa, mutta näin kai olisi parempi. Vai olisiko. Päätös mikä päätös, neiti ei tappaisi koskaan tuota eläintä. Kun tyttö uskaltaa avata silmänsä, karhu hyökkää tuota päin. Puskasta kuuluu itkua, ja muminaa. Miksi näin? Jompikumpi kuolee. Parempi ettei kumpikaan. Kun tuo huitaisi karhua, tytön sydämmessä poltteli. Ei näin! Mutta kun tuo huitaisi sitä silmään, ja karhu kaatui, tyttö juoksi puskasta, tosin hieman väärään aikaan, nimittäin silloin kun tuo iski miekkansa karhun kaulaan. Tyttö jähmettyi. Tuon kauheampaa näkyä, ei voinut 19 vuotias neito nähdä. "Hullu!" oli ensimmäinen sana, minkä neito pystyi sanomaan. "Ajattele, jos sillä oli pentuja, ja ne on tuolla jossain lähellä, ja näki emonsa kuoleman. Eihän ne pärjäisi ilma emoaan!"
Tyttö itki, ja istui kuolleen karhun vieressä, tämä ei ollut oikein. Ainakaan tytön mielestä. Neidon käsi laskeutui karhun päälaelle, ja alkoi silittää pehmoista, suurta ja vielä lämmintä päätä. "Eihän sinulla ole pentuja?" tyttö kysyi elottomalta otukselta. Sitten tyttö kumartui halaamaan tuon päätä. Sen kuolema ei ollut oikein, jos karhu, oli vain suojellut pentujaan. Mutta jos tuo oli niin agressiivinen, että hyökkäisi "melkein" viattoman kimppuun, se, se ei ollut oikein. Sitten tyttö nousi ja haki katseellaan, pentuja, jotka mahdollisesti olivat täällä jossain.