Yllättävä yhteensattuma (sov.)

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Niehku » 12 Heinä 2011, 14:17

Elwyn

Haltia odotteli toisen laittaessa omiaan aseita paikoilleen, samalla kun tarkkaili ympäristöä. Lopulta Elwyn nyökkäsi merkiksi Iznonille, että oli valmis jatkamaan pakoa. Nainen vilkaisi vielä kerran taakseen, ennen kuin hiipi ovelle, josta pääsisi käytävälle. Ovi ei tietenkään ollut lukossa, eiväthän ihmiset uskoneet ikinä, että heidän ankeista rotankoloista pääsisi pois. Haltia väänsi hiljaa kahvaa ja veti raskasta ja paksua ovea itseensä päin. Hän raotti ovea vain sen verran, että siitä pystyi katselemaan yhdellä silmällä. Tuo valitsikin terveen silmänsä siihen, punainen saattaisi kiinnittää mahdollisen vartijan huomion.

Käytävä oli samanlainen, kuin missä kaksikko seisoi nyt oven toisella puolella. Tällä kertaa tuon käytävän päädyssä, oven vieressä pojotti tarkkaavainen vartija. Tyrmiä oli vain kaksi, mutta ilmeisesti sellit olivat sitten isompia. Elwyn painoi hiljaa ja hitaasti oven kiinni nähtyään vartijan.
"Käytävä on samanlainen kuin tämä, mutta päädyssä oven vieressä on vartija. Kenties sen oven takana on pakoreitti..." Elwyn viestitti toiselle. Kuinka muuten juuri sen oven vieressä oli vartija?
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Rame » 07 Elo 2011, 19:03

Iznon-Teriroca

Iznon antoi toisen hoitaa oven ja totutteli itse samalla lisääntyneisiin voimiinsa. Jo hetkikin ilman renkaitaan ja hän tunsi olonsa heikommaksi kuin aikoihin.
Punapää asetteli silmälappuaan paremmin toisen silmänsä päälle ja otti paikkansa toisen selän takaa, valmiina hyökkäämään ulos mikäli he jäisivät kiinni jo noinkin pienestä eleestä, kuin oven raottamisesta, mutta tietenkään vartijat täällä eivät pitäneet niin hyvää vahtia kun eivät olettaneet kenenkään pääsevän selleistä. Eikä se olisi onnistunutkaan ilman Iznon vasta viime vuosina oppimaa kikkaa.
Pakoon he eivät kuitenkaan huomaamatta pääsisi. Heidän täytyisi taistella ja toivoa, että aika olisi heidän puolellaan ja apuun rientäviä vartijoita vastaan.

Iznon nyökäytti päätään ja pohti heidän mahdollisuuksiaan vielä hetken, ennen kuin veti sapelin vyöltään ja nyökäytti päätään ovea kohden.
"Ainoa mahdollisuus taitaa olla suora hyökkäys", haltia ehdotti ja kohotti toiselle kysyvänä kulmaansa, varmistaakseen tämän mielipiteen asiaan.
Rame
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 07 Elo 2011, 19:51

Elwyn

Haltia nyökkäsi syvään, merkitäkseen samaa kantaa asiaan vartijaa kohtaan. Hän otti oven kahvasta kiinni ja viittasi toiselle, että olisi valmiina iskemään kun hän taas avaisi oven. Näin vältyttäisiin liialta melulta, vartija ei ehtisi kuin nähdä terävän aseen, ennen kuin se uppoaisi tuon kalloon tai sydämeen.

Nyt Elwyn avasi oven, antaen toiselle tilan. Mitäpä sitä molempien olisi rynnätä yhteen vartijaan? Pian he pääsisivät ovesta jälleen toiseen tuntemattomaan, ehkä käytävään tai ehkä jopa ulos.

//Voi voi voi, lyhyt >.<//
Niehku
 

ViestiKirjoittaja Niehku » 13 Loka 2011, 19:47

Oon odotellut aika kauan tähän vastausta, ja kuitenki tykkään hieman aktiivisimmista peleistä, niin päätin lopettaa tämän... Mutta! Jos haluat jatkaa joskus, aktiivisemmalla pohjalla niin ilmoita vaikka yksärillä :3
Niehku
 

Edellinen

Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron