Laululintu

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

Laululintu

ViestiKirjoittaja Ylva » 08 Loka 2011, 23:40

Ilma oli mitä epämiellyttävin. Ulkona oli sateista, kuten useasti näinä syyspäivinä, mutta se ei ollut estänyt ihmisiä kokoontumasta kapakkaan tänäkään iltana. Taas kerran kapakan ovi aukeni ja sisälle asteli tummansiniseen viittaan kääriytynyt hahmo. Nainen heitti hupun päästään varisuttaen vesipisaroita lattialle. Naisella oli pitkät, mustat hiukset ja hyvin kalpea iho. Naisen kasvot, kuten muu olemuskin oli siro, laiha, mutta ennen kaikkea kenen tahansa mielestä kaunis. Naisella oli yllään haalean sininen kaunis leninki, joka oli tuon omaa käsityötä. Siniset silmät tuntuivat ensisilmäyksellä kylmiltä, mutta pienikin hymynpoikanen sai ne täyteen lämpöä ja lempeyttä. Nainen asteli salin poikki tiskille tilaten itselleen lasin punaviiniä kaivaen olallaan kantamastaan laukusta maksuksi muutaman kolikon. Otti juomansa siroon käteensä ja asteli istumaan vapaaseen pöytään. Paikalla oli nuori mies, joka näppäili luuttua ja nainen jäi kuuntelemaan soittoa hymyillen. Istui hyvän tovin paikallaan, riisui viittansa tuolin selkänojalle ja siemaili kaikessa rauhassa viiniään. Oli täysin omissa ajatuksissaan ja lopulta saatuaan juomansa loppuun nousi ylös tuolilta, empi hetken vielä pöydän luona, mutta lähti lopulta astelemaan soittajaa kohden.
Nuorukaisen pitäessä tauon soitossaan nainen lähestyi tuota. Edes lähimmissä pöydissä istuvat eivät kunnolla saaneet selvää tuon hiljaisista sanoista. Soittaja kuunteli naisen sanoja ja nyökkäsi lopulta päätään. Nuorukaisella oli vieressään pöydällä kulho, jossa oli jo muutamia kolikoita palkaksi soitostaan. Albine asettui soittoniekan viereen ja nyökkäsi tuolle lopulta päätään. Naista jännitti, tuota jännitti aina kun piti laulaa yleisön edessä, mutta pitkäaikaisella kiduttavalla harjoittelulla oli saanut itsensä rohkaistumaan sen verran, että pystyi näitä pieniä lauluhetkiä pitämään yleisönkin edessä. Sillä sai kuitenkin muutaman lisäkolikon tienistiksi.
Nuorukainen näppäili muutaman sävelen ennen kuin nainen veti henkeä ja aloitti laulunsa. Naisen ääni oli voimakas, sointuva ja kaunis. Pääsi hyvin korkealle puhtaasti, eikä jännityksestä huolimatta naisen ääni värissyt vähääkään. Sulki silmänsä laulaessaan ja keskittyi siihen täysin siemauksin. Naisen laulu oli omalla tavallaan kiehtovaa ja tuon ääni kietoi taidokkaasti kuulijat pauloihinsa. Kuulosti siltä, että ääni olisi tullut jostain muualta kuin tuosta hennosta, alilaihan oloisesta naisesta. Laulu oli hieman surumielinen ja kertoi lyhyen tarinan rakastavaisista, joilla kaikki ei mennyt oikein nappiin. Tietenkään koko sali ei hiljennyt, mutta useat ihmiset näyttivät kuuntelevan tätä yllättävää ohjelmanumeroa. Tietysti joukossa oli niitä, jotka olivat ottaneet jo muutaman liikaa ja kommentit olivat sen mukaisia. Albine oli kuitenkin sulkenut korvansa kaikelta ylimääräiseltä ja keskittyi vain soittoon ja lauluunsa.
Muutama asiakas kävi tiputtamassa kolikon jos toisenkin soittoniekan kuppiin ja tuo nyökkäsi kohteliaasti jokaiselle. Lopulta nainen lopetti laulamisen, sai muutamat suosionosoitukset niiltä jotka olivat kuunnelleet. Pieni puna nousi naisen kalpeille poskille tuon niiatessa kiitokseksi. Soittoniekka nappasi kupistaan pari kolikkoa ja ojensi ne naiselle, joka kiitti kauniisti ja aikoi hipsiä takaisin pöytäänsä. Ikävä kyllä muutama astetta humaltuneempi mies oli kiinnostunut heleä-äänisestä naisesta ja katkaisivat tuon tien takaisin pöytäänsä. Nainen yritti kohteliaasti päästä jatkamaan matkaansa ja eroon kahdesta humalaisesta keski-ikäisestä miehestä. Noista suulaampi oli kuitenkin päättänyt tehdä lähempää tuttavuutta laululintusen kanssa ja Albinen yrittäessä työntyä miesten ohi tuo nappasi kiinni naisen käsivarresta varsin tiukalla otteella. Albine mulkaisi miestä jäätävästi, mutta samaan aikaan tietynlainen pelko loisti tuon silmistä. "Ole hyvä ja päästä irti", nainen sanoi hiljaisella äänellä, mikä sai miehen lähinnä huvittumaan. "No, noi tyttö. Sinunlaisesi sievä neitokainen ei pitäisi olla vailla seuraa", mies sopersi ja tuosta huokui halu johonkin aivan muuhun kuin pelkkään jutteluun. Albine irvisti ja yritti irrottaa miehen otetta itsestään.

//Näin. Ajattelin, että päästään heti suoraan asiaan ;)
Ylva
 

Re: Laululintu

ViestiKirjoittaja Nipustin » 14 Loka 2011, 18:19

//Ja asian ääressä on lämmin köllötellä:3 Vai olikohan se takan?//

William Thann

Syksyinen sade piiskasi ikkunoita ulkosalla, kastellen läpi märäksi jokaisen ulos suunnanneen kyläläisen. Kaduilla ei näinkään näkynyt ristinsieluakaan, mutta muuan kapakassa tunnelma oli myös tänä sateisena syysiltana mitä lämpimin! Kävijöitä riitti kuten aina, eipähän Kallenkaan tarvinnut olla huolissaan elannostaan, lämminhenkinen kapakka, uusimmat juorut, esiintyvät taiteilija ja tietysti ilojuoma olivat aina tyrehtymätön liikeidea.
Myös komea vihreään pukuun sonnustautunut aatelismies oli saapunut tänä iltana kapakan sulopiireihin. Hän oli saapunut paikan päälle monia tunteja sitten, ennen kuin oli edes alkanut hämärtää ja ennenkuin sade oli alkanut. Mies oli vain kiitellyt onneaan etteivät hänen komeat hiuksensa ja koreat vaatteensa olleet kastuneet.
William istui suurehkon seurueensa kanssa likellä baaritiskiä, riittävän kaukana ovesta ettei uuden asiakkaan saapuessa tuuli lennättänyt sadevesiä pöydän lähettyvillekkään, mutta myös hyvällä paikalla esiintyjien seuraamiseen. Talon paras pöytä.

Illanmittaan Williä oli alkanut kyllästyttää kertoa suurista seikkailuistaan muulle seurueellaan, kerta toisensa jälkeen. Muilla ei tuntunut olevan itsellään mitään uusia kuulumisia joten tämän illan teemana oli ollut tarinat menneistä seikkailuista. Niidenkin saralla monella aatelisella ei ollut mitään jännittävää kerrottavaa.
Kohteliaana aatelismies ilmoittaa seurueelleen hakevansa uuden oluen ja poistuu pöydästä baaritiskin luokse hengähtämään. Voih! Hän ei enää jaksaisi tätä yksitoikkoista tarinoiden kerrontaa! Yleensä kultahiuksinen komistus rakasti saadessaan osakseen huomiotaan, mutta nyt tämä jo kyllästytti. Onneksi esitystä näytti olevan luvassa, kun mies kiepahtaa täytetyn tuoppinsa kanssa ympäri ja suuntaa katseensa esiintyjien "autioon", paikkaan jossa yleensä soittajat pitivät esiintymispistettään.
Eräs mustahiuksinen nainen aikoi ilmeisesti laulaa ja luuttua soittava musikantti saisi säestää. Tämä oli Williamista musikaalisena miehenä hyvää viihdettä. Mielenkiinnolla hän kuunteli tarkasti kaunottaren laulua ja ihaili tämän ääntä sekä omistautumista laulamiselle. William ei armottomana naistenmiehenä kyennyt olemaan huomaamatta myös neidon upeaa ulkomuotoa. Seurue ymmärtäisi aatelisen poistumisen kun tajuaisivat Williamin iskeneen silmänsä tähän kauniiseen satakieleen.

Laulu on ohi. Bardi painaa kaunokaisen käteen muutaman kolikon kiitokseksi esiintymisestä ja neito lähtee purjehtimaan takaisin paikalleen. Will kohottaa tuopposen huulilleen ja juo yhdellä suurella kulauksella koko tuopposen tyhjäksi. Nyt keikari oli valmiina jututtamaan mustahiuksista ihanuutta.
Selvittyään ihmispaljouden läpi, Will saapuu juuri ajoissa päästäkseen todistamaan kahden miehen käyvän tuttavallisiksi neidon kanssa. Ankara harmitus iskee miehen mielen ylle kuin sadekuuro. Neidolla taisi jo olla oma seurue mukanaan. Keikari on jo aikeissa lähteä takaisin tylsistymään kun pistää merkille neidon katseen, siinä ei ollut yhtään lämpöä, ainoastaan jäätä ja pelkoa. Sisäinen sankari Willissä herää ja pursuten itsevarmuuttaan tämä astelee esiin neidon ja miesten luokse. "Mitä miellyttävintä iltaa herrat ja sulokas neito, kuinkas iltanne on mennyt?" William esittää kohteliaasti typerää aatelista esittäen, joka ei yhtään ymmärtäisi mistä oli kyse. Miehet mulkoilevat tätä ja murahtavat painumaan muualle. Will ei liiku vaan seisoo viattoman näköisenä säteilevä hymy huulillaan paikoillaan. Toinen miehistä uhkaa vääntää Williamista bumerangin jos tämä ei poistuisi välittömästi.
Miehen iskiessä pulskeaa nyrkkiään Williä kohti koska aatelinen ei ollut väistynyt lankesi ahdistelija omaan typeryyteensä ja itsevarmuuteensa. Will väistää ketteränä iskun ja sitten lyö yhden ainoan tarkkaan harkitun iskun kyynerpäällään toisen miehen niskaan. Pulska liikaa nauttinyt ahdistelija rojahtaa baarin lattialle ja nyt monet päät kääntyvät katsomaan heitä päin hiljeten. Hiljaisuuden rikkoo äänekäs kuorsaus ja rohina, joka lähtee kaatuneesta miehestä. Will ei enää esitä, vaan heittää korean samettisen kultareunustetun vihreän viittansa erääseen pöytään takanaan ja sitten viittaa sormillaan toista miestä tulemaan hänen kimppuunsa.
Enää ei noin yksinkertainen temppu riittänyt sillä tämä toinen mies oli nyt nähnyt ettei Will ollut mikään tavallinen pöheilevä keikari. Mies höllää "saaliistaan" ja tulee yllytettynä taistelemaan aatelista vastaan. Will loikkaa pois alta kun mies yritti lyödä, ja hypähtää ketterästi erään pöydän päälle. Kyseinen pöytä ja myös muutama läheinen tyhjenevät seurueista ja kaikki kerääntyvät katsomaan kaksintaistelua. Moni oli nähnyt Willin läksyttävän baarissa naisia käpelöiviä konnia ja senkin takia alkoivat hurrata Williamin nimeä.
Toinen mies kipuaa tuolin avulla myös pöydälle, aika kömpelönkin näköisenä. Jälleen Will alkaa nauttia kovasti saamastaan huomiosta eikä vain voi lopettaa taistelua ihan miten tahansa, eij-ei, se masentaisi hänen kannustajiaan. Miehen käydessä uuteen iskuun Will antaa tämän kävellä aivan pyöreän pöydän reunalle hänen luokseen ennen kuin loikkaa näyttävästi taakse päin, pois pöydältä. Aatelinen myöskin luikahtaa äkkiä sivuun kun kookkaamman miehen paino saa pöydän kippaamaan. Jos tilanne olisi ollut niin, ettei ahdistelija olisi ollut niin päissään olisi myös tämä ehkä kerennyt kaatuvan pöydän alta pois.
Nyt Willistä alkoi olla ihan hyvä aika lopetella joten hän kiskaisee vyöllään levänneestä huotrasta miekkansa, joka tällä kertaa oli muskettimiekka. Toisen kömmittyä pois pöydän alta varsin tuohtuneen oloisena tämä aika yllättäen rauhoittuu nähdessään Williamin pitelevän miekkaa hänen suuntaansa. "E-ei aseettomia vastaan ole ku-ku-kunniakasta taistella!" Mies yrittää hädisttään uikuttaa. Willin kasvoilta katoaa veikuli taisteluilme joka aikaisemmin oli ollut ja nyt tilalle tulee kulmien kurtistus ja paha tuijotus. "Älä sinä uskalla puhua minulle kunniasta," mies ottaa askeleen kauemmas, mutta Will ottaakin kaksi päin, "Ei ole kunniakasta ahdistella neitoja", Will sivaltaa miestä päin, "Eteenkään kahden miehen voimin", uusi sivallus,"Enkä edes halua ajatella mitä kaikkea likaisuuksia teillä oli mielessänne!" Seuraa isojoukko sivalluksia ja yleisö tuijottaa kovin ihmeissään alakynnessä olevaa miestä. Oliko Will oikeasti satuttanut tätä? Niin ei ollut koskaan ennen käynyt! No ei ollut. Kun ahdistelija suoristautuu pelokkaasta asennostaan tämän vaatteet tippuvat melkein jokainen pois päältä. Ainoastaan etupuolelta jäi riepuja suojaamaan miehen arkoja paikkoja. "Mene nyt! Ettei miekkani lipsahda uudestaan!" Ja niin perverssi tosiaan juoksi kovaa kyytiä ulos, vähäpukeisena sateeseen. Oppisi mokoma kun oli kuollakseen häpeästä, ja saisi varmaan kylkiäisinä flunssan. Toinenkin alkoi heräillä mutta huomattuaan silpottuja vaatteita lattialla ja toverin häipyneen tämäkin näkee parhaaksi poistua vähin äänin.

"Show" on ohi ja monet asiakkaat alkavat kääntää pöytää takaisin oikein päin sekä siivoamaan lattioita. Puheensolinakin palaa kapakkaan. William astelee sivummalla olleen musta hiuksisen kaunokaisen luokse ja hymyilee lämpimästi. "Anteeksi meidän miesten puolesta. Ja halusin vain ilmoittaa että teillä, hyvä neito, on todella kaunis lauluääni, vain teidän oma kauneutenne jättää sen varjoonsa."
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 17 Loka 2011, 13:50

Albine alkoi todenteolla ahdistua miesten vaativiin sanoihin ja ennen kaikkea noiden riisuviin katseisiin. Ennen kuin ehti protestoida tilannetta sen enempää väentungoksen keskeltä oli ilmestynyt paikalle vieras mies, joka puhutteli noita. Naista piirittävät haahkalinnut eivät tykänneet yhtään keskeytyksestä ja siitä, että joku tuli keskeyttämään heidät. Ensimmäisen miehen saadessa iskun niskaansa nainen säpsähti silminnähden. Ei ollut tottunut minkäänlaiseen väkivaltaan ja vierasti sitä suuresti. Oli kuitenkin helpottunut kun humalainen mies päästi tuon käden irti ja otti vaistomaisesti pari askelta taaksepäin ja hieroi kättään, jossa puristava tunne oli ollut. Ei voinut muuta kuin seurata tämän muukalaisen läksyttäessä humalaisia miehiä, eikä voinut monen tapaan olla ihailematta keikarin sulavia liikkeitä ja helpolta näyttävää voittoa. Oli jo hetken ollut huolissaan avustajansa loukkaantumisesta, mutta tällä näytti olevan kaikki hallinnassa. Willin riisuessa miehen vaatteistaan nainen käänsi katseensa pois. No ainakin mies oli nolattu ja tuota varmasti nolotti enemmän kuin naista, joka ei ollut tottunut tiirailemaan lähes alastomia miehiä.

Hyvin nopeasti tilanne tuntui olevan ohi ja ihmiset palailivat omiin puuhiinsa ja soittoniekka aloitti taas soittonsa luultavasti tuodakseen takaisin leppoisan tunnelman. Albine ei voinut olla huokaisematta helpotuksesta ja samaan hengenvetoon tajusi tuon pelastajan tulleen hänen luokseen. Mies oli kieltämättä komea, mutta tuosta myös huokui aatelisveri, joka sai naisen tuntemaan itsensä alhaiseksi ja vaivaantuneeksi. Miksi tuollainen herra oli edes vaivautunut auttamaan häntä? Albine ei ollut tyhmä, mutta tietyllä tavalla naisen usko hyvyyteen sumensi tuon arvostelukykyä ja halusi uskoa ihmisistä aina parasta. Kohteliasuus ja korusanat tehosivat tuohon täydellisesti ja miehen kohteliaisuus sai naisen poskille nousemaan pienen punan. Hymyili miehelle hieman ujosti ja teki pienen niiaavan eleen. "Kiitos, herra. Olette kovin ystävällinen. Ei teidän tarvitse pyydellä anteeksi.", vastasi miehelle. Naisen ääni oli hentoinen ja puhui paljon hiljempaa kuin mitä olisi voinut tuon laulusta uskoa. Äänestä puuttui nyt itsevarmuus ja voima, mitä siinä oli ollut naisen laulaessa.

"Voisin tarjota teille juoman, ihan kiitoksena. En tiedä miten kiittäisin teitä tarpeeksi, herra". Albine sanoi ja soi miehelle hurmaavan hymyn mikä sai heti naisen siniset silmät tuikkimaan lämpimästi ja ystävällisesti. "Öh, en tietenkään halua pitää teitä poissa seurueenne luota", lisäsi olettaen ettei mies ollut yksin liikenteessä. Eihän nainen nyt kehdannut tuota omaan pöytäänsä pyytää istumaan, eikä kaikesta siitä ihailusta mitä sai aika ajoin miesten suunnalta osakseen huolimatta osannut uskoa kenenkään haluavan viettää aikaa naisen kanssa ellei ollut känninen idiootti, joka halusi päästä naisen hameen alle. Nainen tarkasteli tätä komeaa miestä mielenkiinnolla, mutta vaivihkaa ja ujosti, mikä näkyi parhaiten siitä, ettei oikein uskaltanut katsoa miestä suoraan silmiin.

//Aivan ihana keikari XD
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 24 Loka 2011, 15:01

//Khihi:--D Will kiitustaa ja kumartaa//

William Thann

Neidon aivain upeasta ulkomuodosta olisi voinut uskoa myös hänessä virtaavan aatelisten veri, mutta kaikki neidon käyttäytymisessä soti suuresti sitä vastaan. Neito ei uskaltanut katsoe miestä suoraan silmiin. Alussa toinen oli tietysti vilkaissut kuka hänen luokseen oli astellut mutta sen jälkeen Willistä tuntui kuin neito olisi mieluummin tuijotellut vain kengän kärkiään. Kuitenkin William hymyili oikein lämpöisesti ja laske hellästi toisen kätensä neidon olkapäille, ottaen näin tämän kainaloonsa.
"Juoma kelpaisi mainiosti, mutta mitä jos minä tarjoaisin tänään? Ihan vaikka ihailun osoituksena upeasta laulannastanne ja älkää suotta murehtiko, seurueeni tuskin huomaa poissa oloani." Ilman minua toivottavasti kyllästyvät miltein hengiltä ja poistuvat. William sanoi kohteliaasti ja viimeisen osan hän vain ajatteli eikä maininnut sitä upealle neidolle jonka oli näin saanut uudeksi seurueekseen.

William istuutui baaritiskille ja tilasi itselleen lasillisen todella hyvää, ja myös kallista, viiniä. Kohteliaasti keikari kysyy mitä hänen seuralaisensa mahtaisi haluta ja tilaa sitten myös neidolle. Maksuksi Will jättää kultakolikon tiskille ja kääntyy sitten katsomaan hänen vievättävää seuralaistaan odotellessaan juomia. "Voihan velhojen kaksihaaraiset parrat minun käytöstapojani! Unohdin täysin esittäytyä, minun nimeni, arvon neito, on William Thann. Ilo tavata teidät on kokonaan minun puolellani." William kumartaa hieman ylävartalollaan sillä ei kuitenkaan viitsinyt nousta ylös jakkaraltaan kumartaakseen oikeen syvään.
"Arvon neidon ei tarvitse välttämättä vastata uteluuni, mutta sallinetteko minun tiedustella mistä olette löytäneet moisen mekon? Se on kerrassaan upea. Sen on täytynyt maksaa kultaisia omenoita." William kehuu neidon asua ja juomat saapuvat tiskille. Will ottaa oman ylhäisen näköisen lasinsa varovasti käteensä ja ojentaa neidolle tämän omaa. "Ehdottaisin maljaa teidän upeille esiintymislahjoillenne ja tälle uskomattomalle onnettaren metkulle että tapasimme, malja siis sille!"


//" Sen on täytynyt maksaa kultaisia omenoita."
Luuletko että Cryptissä mansikat on arvokkaita? :D Tai että niitä edes on?//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 26 Loka 2011, 19:16

Albine

Neitokainen meinasi saada paskahalvauksen miehen napatessa tuon kainaloonsa, vaikka yrittikin olla näyttämättä sitä. Hän yritti myös mumista vastaan juomatarjouksesta ja siitä, että hänen viittansa oli tuolilla, mutta mikään näistä ei tullut ulos oikeastaan selvästi eikä varsinkaan kuuluvasti. Hetkessä Albine tajusikin istuvansa tiskin ääressä pelastajansa tilatessa juotavaa. Neito pyysi itselleen lasin viiniä, ei kuitenkaan kehdannut ottaa mitään kallista, eikä muutenkaan ollut maistanut kalleinta viiniä ikinä elämässään. Hän hymyili kauniisti miehelle tuon kertoessa nimensä ja tehden kumarruksen tapaisen. "Albine Warsden, hauska tutustua", neito vastasi ja onnistui jopa katsomaan miestä kasvoihin. Naisen katse kuitenkin harhaili vähän väliä jonnekin muualle, aivan kuin ei olisi ollut soveliasta katsoa miestä silmiin tai edes kasvoihin. Miehen ylitsevuotavan hurmaava käytös, jota jotkut olisivat pitäneet rasittavana, iski naiseen tehokkaasti, vaikka se tietyllä tavalla olikin tyhmää, mutta Albine ei itse sitä huomannut vaan oli lähinnä miehen sanojen ja käytöksen pauloissa.

Neito punastui nyt mielihyvästä saadessaan kehuja puvustaan ja lauluäänestään. "Te imartelette minua", nainen sanoi hieman toruvasti, mutta ei kovinkaan uskottavasti sillä siniset silmät tuikkivat lempeästi. Kilautti lasiaan kuitenkin miehen lasin kanssa ja siemaisi juomastaan. "Ei tämä mekko niin kummoinen ole, ole tehnyt sen itse, herra", sanoi hyvin vaatimattoman oloisesti. Oli tyytyväinen aina kun asiakas piti naisen tuotoksista, mutta ei koskaan kehunut itseään tai pitänyt itseään taitavana, vaikka todellisuus oli hieman toinen. Nainen osasi kyhätä yksinkertaisistakin kankaista näyttäviä pukuja ja työjälki oli varsin moiteetonta. "Saanko tiedustella käykö herra täällä usein? En ole nähnyt teitä aikaisemmin ja jos totta puhutaan teidän kaltaisenne herrat eivät usein viihdy täällä", huomautti hieman nolostuen taas rohkeasta puheestaan mutta katsoi sentään nyt miestä kun puhui.
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Joulu 2011, 19:01

William Thann

"Albine...", mies toistaa makustellen samalla kuin pyöritteli viiniä hienossa pikarissaan, "kaunis ja omalaatuinen nimi. Pukee teitä hyvin." Neidon punastelut ja ujous eivät suinkaan menneet mieheltä ohi, ei, ei, hän oli varsin taitava lukemaan muita, etenkin naisia, mutta ei olisi ollut kohteliasta huomautella ja naureskella toisen ujoudelle.

Imartelu oli taatusti jotain minkä niinkin hopeakielinen mies kuin William osasi varmasti. Kuten jo todettua, monen mielestä sellainen oli hyvinkin ärsyttävää, mutta naiset harvemmin valittivat. Kenestäpä ei olisi kerrassaan ihastuttavaa saada tuntea itsensä kauniiksi, halutuksi, prinsessaksi.
Vaikkakin sitten vain hetkisen.
Neidon suloinen punastelu ja imartelusta "moittiminen", saivat Willin vain hymyilemään tämän kohottaessa pikaria komeille nauravaisille huulilleen. Kun Albine kertoo itse valmistamastaan mekostaan ja vähättelee kykyjään Will joutuu nieleskelemään useampaan kertaan viiniään hämmästyksestä. "Ei kummoinen?", mies toistaa hämmästyneenä ja katsoo jälleen neitoa suoraan silmiin, "Tunnen monia ylhäisiä rouvia, jotka vuoren varmasti myisivät anoppinsa tuollaisesta leninginstä! Löisit todella rahoiksi tuollaisilla käsityötaidoilla."

Albinekin esittää vaihteeksi kysymyksiä, kävikö mies usein tässä kapakassa. Haha! Useammin kuin kehtasi myöntääkkään!
William nauraa kepeästi ja miettii hieman vastaustaan. "En ole kovin 'herramainen', tai 'hienostunut'kin joku voisi sanoa. Viihdyn täällä. Juomat ovat riittävän hyviä tasolleni, seurassa ei koskaan ole ollut moittimista, viihdettä järjestetään sekä tunnelma on mitä loistavin. En vaihtaisi tätä kapakkaan mihinkään." William kertoo jättämättä näin vastaamatta ovelasti neidon kysymykseen kävikö mies täällä usein, liian humalaiselta kuulostaminen ei olisi hyvä juttu.
"Kun kerran olet niin taitava käsistäsi, onko sinulla kenties omaa liikettä? En muista ainakaan törmänneeni sinuun koskaan, kenties se on aika uusi? Jos sinulla ei vielä ole omaa liikettä, voisin ehdottaa, tai jopa rahoittaa, sinulle sellaista! Minulle olisi kunnia jos voisitte ommella minulle asun. Rakastan muodikkaita vaatteita!"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 10 Tammi 2012, 21:46

Albine

Miehen tapa puhua ja kohdella Albinea sai tuon kieltämättä hämilleen. Jatkoi kuitenkin kaunista hymyään kuunnellessaan miehen puhetta. Hämmästyi suuresti tuon kehuessa naisen leninkiä vielä lisää, eikä voinut sille mitään, että pieni puna nousi neidon poskille tällä kertaa mielihyvästä. "Kiitos kovasti, te kyllä taidatte hieman liioitella. Onhan minulla tavallaan liike", neito totesi siemaisten juomastaan kostuttaakseen kuivunutta kurkkuaan. Miehen ehdotus liikkeen sponsoroinnista huvitti naista suuresti ja tirskahti ääneen."ja mielelläni minä teille puvun teen, jos niin haluatte. Työskentelen kotoa käsin katsokaas, suurinosa asiakkaista on äitini vanhoja, joille teen tilaustöitä ja noh heidän tuttujaan", selitti ja tunsi olonsa hieman häpeileväksi sen suhteen, että ei omistanut varsinaista liikettä. Ei toisaalta koskaan ollut edes ajatellut asiaa, pärjäsi vallan mainiosti näinkin.

"Mutta kertokaa nyt toki jotain itsestänne", Albine kehotti toivoen miehen tarraavan tähän ehdotukseen, sillä ei pitänyt itsestään puhumisesta kovinkaan paljoa, se sai naisen aina tuntemaan olonsa hyvin kiusaantuneeksi. Ei pitänyt itseään niin mielenkiintoisena tai tärkeänä, että tuosta kannatti pitkään puhua. Albine kuunteli mielellään muiden puhetta ja nytkin oikeasti halusi tietää miehestä jotain muuta mitä ei tuosta voinut ulkoapäin lukea. Uusien tuttavien saaminen oli aina mukavaa, vaikka hissukaksi naista voisikin kuvailla ja jos saisi siitä vielä asiakkaan kaupan päälle mikä olisi sen parempi. Yleinen hälinä haittasi kovasti neidon keskittymistä, mutta koetti parhaansa mukaan keskittyä miehen sanoihin ja sivuuttaa kaikki muut keskustelunpätkät joita noiden ympärillä leijui. Oli toisaalta niin tottunutkin kuuntelemaan muiden puheita, että meinasi tehdä sitä automaattisesti, vaikka itse oli kerrankin keskustelussa.

((Apuva, tää oli täällä, olen autuaasti unohtanut, sori XD ))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 05 Helmi 2012, 11:16

William Thann

Will oli hyvillään siitä että oli saanut neidon punastelemaan, se keikarin mielestä kieli siitä että tämän itsetuntoa hiveltiin. Ja oli myös mukava kuulla että neidolla todella oli oma liike, tai kotoahan tämä työskenteli mutta kuitenkin. Kun neito tarjoitui tekemään Willaimille puvun mies meni varvin hyvilleen ja hymyilikin koko kapakan valaisevasti. "Todellako? Olisi minun kunniani esitellä teidän luomustanne sitten seurapiireille ja saisit varmasti varsin rahakkaita asiakkaita! Niin, siis jos joku niistä kalkkiksista on vähän avaramielisempi eikä vain aina mene jollekkin yhdelle ja tietylle ompelijalle, ihan vaan koska se on tuttua ja turvallista." Willaim selitti pitkät pätkät ja hänen puheistaan nappasi tietynlaista ivaa porvariston puoleen, vaikka sinnehän mies tietys itsekkin aatelisena kuului.

Nyt esitettiin vaatimus että Williamin täytyi kertoa jotain itsestään. Will siristi hieman silmiään ja virnisti. Hän ei tiennyt mistä aloittaa. "No olen sukuomaisuutemme tämän hetkinen perijä, tulen siis olemaan vielä rikkaampi kuin nyt, mutta myös sidotumpi velvollisuuksiin. Pidän musiikista, etenkin teidän laulannastanne, sekä ruuasta ja hyvistä viineistä ja -- Kuule, annetaan olla." Will selosti ensin peruskaavan kautta ja sitten yllättäen lopetti ja ampaisi ylös. Ensin olisi voinut helposti luulla että keikari oli saanu tarpeekseen ja oli lähdössä mutta kun Williin sitten nosti katseensa tämä virnisti hyvin leikkisästi ja ojensi kätensä neidille. "Tule laulamaan vielä - minun kanssani." Komea aatelinen esitti Albinelle ja nyökkäsi samalla kohtaan jossa soittajat olivat.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja Ylva » 23 Helmi 2012, 00:16

[[olen nyt turhan pitkään odotellut inspistä tämän pelin suhteen, enkä saa edes kirjoitettua vuoroa johon voisin lopettaa. Olen pahoillani, mutta tämä ei jotenkin toiminut, ehkä se oli aluksi liian hidas tai jotain. Todennäkösemmin vika on minun korvien välissä. Otan nyt kuitenkin hahmoni pois tästä pelistä, niin ei tarvi hahmot roikkua tyhjänpanttina.))
Ylva
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 23 Helmi 2012, 08:23

[[Ei haittaa olleskaan:) Kiitos kuitenkin pelistä. Jatkossa kun pelaan pelaan sun kanssa koitan olla tappamatta sun inspistä hitaudellani;)]]
Nipustin
 


Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron