Olut ei petä

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Juudas » 23 Heinä 2012, 13:21

Kehon tekemä taide... Sen sortin taidetta Kaydenkin osasi arvostaa aina kun sille tuulelle sattui. Mies naurahti hiljaa. Vaikutti siltä, ettei Darion pistänyt hänen aiempaa kommenttiaan ollenkaan pahakseen. Tämä sai pyövelin itsevarmuuden palaamaan aivan yhtä nopeasti kuin se oli lähtenytkin. Itseasiassa se ei vain palauttanut hänen itsevarmuuttaan vaan myös lisäsi sitä. "Melkoinen äiti", hän tyytyi kommentoimaan hymyillen, selvästi mitään pahaa tarkoittamatta, vaikka sanat olisi voinut tulkita niinkin. Miehellä itsellään ei ollut kokemusta minkäänlaisesta äidistä. Nainen, jonka Kayden luuli olevan äitinsä, oli tehnyt itsemurhan hänen ollessaan vasta kaksivuotias. Hänellä ei ollut minkäänlaisia muistoja tästä, eikä hän ollut myöskään kuullut juurikaan puhuttavan hänestä. Isänsä ei puhunut muusta kuin siitä, minkä katsoi tarpeelliseksi ja veljensä ei kyennyt puhumaan. Niinpä pyövelin poika tiesi oletetusta äidistään vain sen, mitä kyläläisten kuulopuheista oli poiminut.

Mistä päästiinkin hänen omiin silmiinsä. Niihin palavan oransseihin silmiin. Kaydenin isällä oli tummanruskeat silmät, kuten myös hänen veljellään Damianilla. Ja molemmilla oli tummanruskeat hiukset, siinä missä Kaydenin hiukset olivat selvästi punasävytteiset. Mies oli jo monta kertaa todennut yksinäisissä mietteissään, että häneltä oli taatusti salattu joitain yksityiskohtia hänen syntyperästään. "Ovathan ne... erikoiset", pyöveli myönsi katsahtaen puolidemonin puoleen hymyillen, "Mutta lienet ensimmäinen, jonka mielestä se on positiivinen asia." Mies hymähti. "Kun olin lapsi... monet kyläläiset pelkäsivät minua. Sanoivat, että olen paholaisen riivaama tai jotain..." Kayden muisti elävästi, kuinka pahalta se oli hänestä lapsena tuntunut. Kaikki kyläläiset mutisivat samaa - kuinka hän oli taatusti jokin likainen äpärä, kenties demonin lapsi. Kuinka hänen äitinsä oli saastainen huora, joka oli synnyttänyt demonin lapsen. Kayden pelkäsi suunnattomasti, ettei Harvey Coleman ollutkaan hänen oma isänsä. Hän teki kaikkensa täyttääkseen tämän odotukset ja toiveet, peläten että isä saattaisi muuten hylätä hänet. Ne tunteet olivat kuitenkin jo hiipuneet ja muuttuneet vain piileväksi katkeruudeksi, jonka pyöveli peitteli hymyilemällä. "Kaikki eivät vieläkään tahdo uskoa, etten ole demoni", hän sanoi siemaisten olutta tuopistaan. Kayden ei ollut tähänkään päivään mennessä saanut vastausta siihen, kenen lapsia hän oikeastaan oli, mutta enää hän ei jaksanut välittää. Olivat hänen vanhempansa ketkä tahansa... he olivat aina olleet poissa. Oli Harvey hänen isänsä tai ei, se ei muuttaisi mitään.

Kayden ei välittänyt siitä, oliko Damian hänen biologinen veljensä, vai ei. Sillä side heidän välillään oli paljon pelkkää verisidettä vahvempi.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Heinä 2012, 14:00

Alkoholilla oli jännä vaikutus kaikkiin kaksijalkaisiin, jotka sitä joivat yli sallitun rajan. Se heitteli mielialoja, ajatuksia ja tuntemuksia laidasta laitaan, jolloin henkilö saattoi vaikuttaa jakautuneen persoonallisuuden omaavalta kummajaiselta. Darion vakavoitui äskeisen hilpeyden ja nauramisen jälkeen, Kaydenin avautuessa hieman enemmän ajatuksistaan ja perhataustoistaan hänelle. Kaikkein pahinta kertomuksessa oli, että Darion tiesi hyvin, miltä Kaydenista tuntui. Hän tiesi, oli itse kokenut, miltä tuntui olla pelätty ja sen takia vihattu. Mutta mitä hän voisi sanoa? Oma kokemus ei tarkoittanut, hän olisi todella ymmärtänyt. Pelko, suru ja katkeruus olivat niin henkilökohtaisia asioita. Toisen kokemus ei ollut toisen tieto. Mutta se, mikä Kaydenissa oli ihailtavaa kokemuksista huolimatta, oli hänen päätöksensä jäädä asumaan kaupunkiin kaikesta huolimatta. Ainakin näin puolidemoni antoi itsensä ymmärtää. Hän itse olisi luultavasti lähtenyt karkuun, ja tavallaan lähtikin, pakeni ongelmiaan vaeltamalla maailman ääriin ja takaisin yhdessä veljensä kanssa. Se oli hauskaa aikaa, mutta samalla pelkurimaista.

Darionilla kesti hetken, ennen kuin hän vastasi yhtään mitään. Hän ei halunnut, edes juopuneena, sanoa mitään puolivalmista.
"Kuka tahansa, ihminen tai haltia, pelkää sitä, mitä ei ymmärrä. Minulle kävi vähän samoin, en ollut hyväksytty tai kuulunut oikein mihinkään, joten uskoisin tietäväni, edes vähän, miltä sinusta tuntuu."
Darion oli vielä toisen hetken hiljaa, kunnes taas hymyili Kaydenilla ystävällisesti.
"Minä ainakin pidän ulkonäöstäsi. Ja silmistäsi."
Darion joutui kyllä vähän ihmettelemään, oliko hän todella aavistanut niin väärin, luullessaan Kaydenin olevan myös ristiverinen. Ehkäpä sitten niin, ehkäpä Kayden tosiaan oli ihminen. Darion ei kehdannut kysyä asiaa, ei tämän keskustelun jälkeen.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 23 Heinä 2012, 15:36

Myötätunnon osoitukseen pyöveli vastasi vain murahtamalla vaisusti ja heilauttamalla muka välinpitämättömästi kättään. Hänellä ei ollut yleensä tapana avautua moisista asioista, eikä mies halunnut antaa ulospäin sellaista kuvaa itsestään, niinkuin hän muka kaipaisi jonkun myötätuntoa. Omien kokemuksien jakaminen syvällisissä merkeissä sai miehen kiusaantuneeksi, joten hän ei halunnut jatkaa aiheesta sen enempää.

Kehut saivat miehen oikean suupielen nousemaan aavistuksen ja tämä käänsi katseensa takaisin toisen puoleen, tuijoteltuaan aikansa ympärilleen aiempia aiheita vältellen. Sanat imartelivat häntä. "Näinkö meinaat?" hän kysyi, nojautuen hiukan lähemmäs toista. Hetken hän van tarkasteli toisen kasvoja uteliailla silmillään, huulet hiukan raollaan. "Se on aika paljon sanottu kaltaiseltasi ilmestykseltä", hän totesi, katsoen merkitsevästi toisen pehmeitä huulia, ennen kuin kohotti katseensa takaisin tämän silmiin. "Tiedätkö... Minussakin taitaa piillä jonkinlainen taiteilija", mies kehräsi, paljastaen hampaansa hymyillessään. Hetken hän vain katseli toista, ennen kuin kiersi sormensa tiukasti, muttei niin että se sattuisi toiseen, Darionin käsivarren ympärille ja veti tämän lähemmäs, niin että miehen nenä ja huulet melkein hipoivat toisen kapeita kasvoja. "Ja olisin enemmän kuin halukas tekemään taidetta kanssasi", hän jatkoi miltein kuiskaten matalalla äänellään. "Jos vain haluat..." hän lisäsi, tutkien palavalla katseellaan toisen sinisiä silmiä. Hän piti yhä tiukan otteen toisen olkavarresta kuin valmiina estämään tätä pakenemasta, mutta hänen olemuksensa ei ollut uhkaava. Hänen mielensä olisi tehnyt suudella toista, mutta sen sijaan hän jäi odottamaan toisen reaktiota.
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Heinä 2012, 16:24

Syvällinen keskustelu ei tuottanut sen enempää jutunjuurta heidän välilleen, joten se aihe saisi jäädä, kuten edellisetkin, ja he siirtyisivät seuraavaan. Parempi niin, Darion ei olisikaan keksinyt enää sanottavaa heidän kahden syrjitystä elämästä. Hän ei halunnut kertoa liikaa elämästään, ja nähtävästi ei myöskään Kayden. Mutta nähtävästi puheilla oli sentään jonkinlaista merkitystä, tosin hyvin erilaista, mitä Darion oli odottanut. Hyvin erilaista. Darion ei edes tajunnut vastata mitään, Kaydenin jo nojatessa lähemmäs häntä. Se sai puolidemonin hieman varuilleen, mutta hän ei vielä yrittänyt paeta tilannetta. Hän halusi tietää ensin, mitä Kayden oikeastaan halusi.
"Nyt en taida ihan ymmärtää, mitä tarkoitat.."
Darion mutisi hiukan epävarmana ja yritti kääntää katsettaan, Kaydenin tuijottaessa hänen huuliaan.

Darion säpsähti hieman, hänen tuntiessaan tiukan kosketuksen käsivarressaan ja nopeasti siniset silmät kääntyivät taas Kaydenin puoleen. Darion tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän jännityksestä. Hän oli niin lähellä toisen kasvoja sillä hetkellä, ja puolidemoni tunsi purppuraisen värin nousevan uudelleen kasvoilleen. Kaydenin sanat todella hämmensivät Darionia. Tarkoittiko hän nyt todella, mitä Darion luuli? Jos näin oli, tilanne oli menossa hyvin erikoiseksi. Darion ei saanut alkuhämmennykseltään sanottua mitään, aukoi vain suutaan ja yritti kääntää katsettaan muualle.
"Oletko nyt..ihan tosissasi?"
Darion lopulta sai sanottua kuiskaten ja naurahti hermostuneena. Hän ei kuitenkaan vetäytynyt kauemmas, hän ei halunnut. Nuo kekälemäiset silmät olivat hyvin vangitsevat, koko Kaydenin olemus oli.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 23 Heinä 2012, 18:00

Aivan varmasti Darion tiesi, mitä pyöveli oikein tarkoitti. Mies itse oli jopa hiukan hämmästynyt siitä, että asia tuli tälle niin yllätyksenä. Hän olisi voinut vannoa tämän jotenkin itse aiheuttaneen tuon oudon viehtymyksen tunteen. "Kyllä", Kayden vastasi ja kosketti toisen kasvoja nenällään, tuntien tämän hengityksen, "Täysin." Näin sanottuaan hän painoi puolidemonin huulille pienen, kiusoittelevan, oluenmakuisen suudelman. Hitaasti mies vetäytyi kauemmas ja kohotti katseensa toiseen. "Jos ryömit mieluummin yksin majataloosi, voit vapaasti tehdä niin", mies sanoi, hellittäen otteensa toisen käsivarresta, "Sinun valintasi."

Pyöveli katsoi Darionia loistavilla silmillään, ne olivat kuin pedon silmät juuri ennen saaliin kimppuun syöksymistä. Keskittyneet päämääräänsä. Hän odotti toisen antavan jonkun merkin päätöksestään, kenties nousevan ylös ja kääntävän selkänsä tai hymyilevän ja elehtivän myöntyvästi. Kummin vain kävi, mies ei aikoisi aivan heti luovuttaa, nyt kun oli todella tarttunut tilaisuuteensa.

Kaydenin tarjouksesta kieltäytyminen voisi olla toisen puolidemonin kannalta kohtalokasta. Sillä paljon sen vakavammin ei pyöveliä voisi loukata - ja tämä oli siinä määrin humalassa, että suuttumus ei varmasti tulisi ulos mitenkään rakentavalla tavalla.

//Sori tämä lievä hittailu//
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Heinä 2012, 18:38

// Ei se haittaa, sopii vain tilanteeseen //

Darion ei muistanut tilannetta, jossa joku olisi ollut yhtä kiinnostunut hänestä, mitä Kayden nyt. Se oli kieltämättä vähän epäilyttävää, mutta samalla myös imartelevaa. Darion todella kelpasi jollekulle ihan tällaisenaan, sinisenä ja hännällisenä. Puolidemoni sulki hetkeksi silmänsä, tuntiessaan Kaydenin hengityksen kutittavan ihoaan hennosti. Se sai väreen kulkemaan pitkin Darionin selkärankaa. Hän ei voinut kieltää, etteikö Kayden olisi viehättävä, ja oli muutenkin vähän turhan juovuksissa, ollakseen huolissaan seuraavasta aamusta. Selkärangassa kulki vielä suurempi väre, Kaydenin koskettaessa Darionin huulia omillaan. Se oli hyvin pieni, mutta hyvin paljon reaktioita aiheuttava suukko. Darion hymyili raukeana, Kaydenin vetäytyessä taaemmas.
"Ja sinä tosiaan antaisit minun mennä?"
Puolidemonin äänensävystä kuuli, ettei hän uskoisi pyövelin tekevän niin.

Mutta päätös oli kuitenkin Darionin itsensä. Hän todella voisi lähteä tilanteesta, muttei halunnut. Kaydenin silmät olivat niin vangitsevat, metsästäjän silmät. Kayden varmaan halusi jonkinlaisen vastauksen myös, joten tällä kertaa Darion kumartui hieman eteenpäin ja suukotti pyövelin huulia.
"Kyllä."
Darion toivoi tekonsa ja yhden sanan riittävän kertomaan, mitä hän halusi. Kieltämättä puolidemoni oli luullut uutta tuttavuuttaan naistenmieheksi, joten tämä oli kieltämättä positiivinen käänne ja kohotus itsetunnolle.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 23 Heinä 2012, 19:42

Kayden vastasi toisen kysymykseen vain hiljaa mielessään; "En." Mutta ei vaikuttanut siltä, niinkuin tuolla olisi mitään merkitystä. Miehen epäilykset osoittautuivat oikeiksi, kun puolidemoni kumartui suutelemaan hänen valmiiksi raottuneita huuliaan. Mies hymyili tilanteeseen tyytyväisenä ja huokaisi raukeasti toisen etääntyessä jälleen. "Hyvä", hän sanoi, ajatustensa yhä viipyessä liian pian päättyneessä suudelmassa. Mutta paikka ei ollut otollinen, jos leikkiä haluttiin jatkaa pidemmälle. Niinpä mies pakotti katseensa irti toisen kiehtovista silmistä ja nousi seisomaan. "Vaunut odottavat", hän sanoi hymyillen ja kumarsi syvään kuin palvelija ylemmälleen, viitaten oven suuntaan.

Päästyään ulkoilmaan pyöveli tapojensa vastaisesti ei kiirehtinytkään sytyttämään itselleen tupakkaa, vaan johdatti Darionin vaatimattomille vaunuilleen ilman savukkeen rauhoittavaa ja lämmittävää vaikutusta. Kenties hän ei vain tarvinnut sitä, sillä mies ei itse huomannut koko asiaa ollenkaan. Juuri nyt hän itseasiassa tunsi itsensä erittäin tyytyväiseksi. Miehen käsi löysi pian paikan toisen alaselältä tämän ohjatessa toista vaunujensa suuntaan.

"Siinähän ne", hän viittasi puolidemonille ja taputti ohimennen raskasrakenteisen hevosensa kaulaa, "Niinkuin sanoin; ei mitään luksusta. Mutta matka ei ole pitkä." Vaunut olivat vanhat ja se näkyi. Puu oli harmaantunutta ja pyörät natisivat vaunujen liikahdellessa. Samoilla vaunuilla pyöveli kuljetti ruumiita teloituspaikoilta hautausmaille, minkä vuoksi niillä oli erikoinen ominaishaju ja puu oli paikoitellen värjäytynyt ruskeanpunaiseksi. Penkissä ei ollut vieläkään pehmustetta, vaikka mies oli useita kertoja vannonut sellaisen tekevänsä, kärsittyään kivikkoisien teiden tuottamaa puutumusta takapuolessaan turhankin usein.

Toinen oli siinämäärin humalassa, että pyöveli koitti kokoajan pysyä sopivalla etäisyydellä pitääkseen tämän tarpeen tullen jaloillaan. Kivillä päälystetty katu oli menneen sateen jäljiltä muutenkin paikoittain liukas, eikä lätäköihin olisi mukava kaatua. "Kyytiin vaan sitten", Kayden ohjasti, viitaten toista kapuamaan ylös ensin. Ainoa askelma penkin ja maan pinnan välillä oli varsin korkealla, joten kyytiin nouseminen ei välttämättä onnistuisi täysin ongelmitta ja pyövelin oli helpompi avustaa maasta käsin.

//Hyppelin aikaa, hope you don't mind. : D Vaunu näyttää tältä. Kun olemme valmiita niin siirrytään Kylään, voin vaikka itse sitten aloittaa, kun kuitenkin Kaydenin kotiin ollaan mänössä. : )//
Juudas
 

ViestiKirjoittaja Forte » 23 Heinä 2012, 19:58

Tämä oli melko uutta. Aikaisemmin Darion oli maininnut, ettei mielellään lähtenyt tuntemattomien tyyppien matkaan. Mutta eihän Kayden ollut enää tuntematon. Ainakaan liikaa. Darion naureskeli hiljaa Kaydenin kommentille vaunuista.
"Ai nyt sinä olet oikein jo prinssi?"
Puolidemoni joutui hieman nojaamaan uuteen ihastukseensa tai ainakin pitelemään kiinni jostain hihankulmasta, sillä alkoholisoituneessa tilassa jalat eivät oikein tahtoneet liikkua suoraan. Darionin keho värähti jälleen, hänen tuntiessaan Kaydenin käden selällään. Se sai lievästi puolidemonin selän kaartumaan. Hänen täytyi myöntää itselleen, että Kayden kohteli häntä hyvin, vaikka humalassa Darion olisikin ollut hyvin otollinen uhri mille tahansa väkivallan teolle. Ehkäpä juuri ystävällisyys oli yksi syy, miksi Darion edes lähti erikoisen pyövelin mukaan. Hän ainakin oli innoissaan ja nautti joka hetkestä.

Nähdessään vaunut, Darion hymähti pikkuisen. Hän vähän pelkäsi, mahtaisivatko ne kestää matkaa majataloon, tai Kaydenin asunnolle. Alkoholista huolimatta puun tuoksun seasta erotti myös veren.
"Kyllä tuo minulle käy."
Normaalisti Darion oli ketterä olento, mutta nyt, hän kiipesi vaunujen kyytiin hieman haparoiden, epävarmana siihen, mihin käden tai jalan saattoi laskea, ja mikä oli vain aivojen keksimä esineen illuusiomuoto. Mutta Kaydenin avustuksella Darion kipusi vaunuihin ja katseli niiden edessä seisovaa hevosta. Oliko hänelläkin ollut hevonen mukana? Ehkä, mutta siitä ei nyt ollut varmuutta.
Forte
 

ViestiKirjoittaja Juudas » 23 Heinä 2012, 20:39

//Peli jatkuupi muualla: Taiteen nimessä//
Juudas
 

Edellinen

Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron