Kirjoittaja Forte » 18 Heinä 2012, 20:03
Yleensä Darion ei lähtenyt kaupungin ulkopuolelle ilman kunnon syytä. Hän viihtyi hyvin haltiakaupungissa ja omassa ateljeessaan maalaamassa tai säveltämässä, mutta joskus, varsinkin kun työ tökki, oli hyvä vaihtaa maisemaa ja käydä vähän muualla etsimässä inspiraatiota. Darionille se oli loistava tilaisuus tutustua vähän itselleen tuntemattoman isänäsä maailmaan, ihmisten kaupunkiin. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Darion kaupungissa kävi, mutta se oli hänen ensimmäinen yksin. Ennen hänen isoveljensä oli ollut aina mukana. Olihan se lievästi turvatonta, demoniverestään huolimatta Darion ei ollut kummoinen tappelija, mikäli joutuisi ongelmiin. Ja hän tiesi joutuvansa. Tämä typerä sota hiersi kahden rodun välejä, kummallakaan puolella ei osattu luottaa ulkopuolisiin ja vähänkään poikkeavan näköisiin yksilöihin. Ja Darionin kohdalla, hänen oli vaikea peittää poikkeavaisuuttaan. Tummansinistä ihoa kun ei hirveän hyvin piilotettu. Hännän sentään sai vaatteiden alle vasten selkärankaa. Asiaa ei kuitenkaan päässyt pakoon, joten paras vain kestää se.
Varmuuden vuoksi, välttääkseen edes vähän ongelmia, Darion piteli hupullista viittaa, ollessaan yksin ihmisten ilmoilla. Hän saapui ratsain vasta illansuussa kaupunkiin, ja joutui melkein samantien etsimään itselleen yöpymispaikkaa. Mutta sitä ennen, Darion halusi tutustua vähän tarkemmin ihmisten vapaa-ajan viettoon. Ainakin heti ensimmäisenä hän joutui toteamaan, etteivät ihmisten ja haltioiden kapakat ainakaan eronneet juuri toisistaan. Savua leijui ilmassa vanana ja erilaisia ääniä kuului ympäri rakennusta. Darion asteli melko huomaamattomasti tiskin ääreen ja laski huppuaan, pyytäessään tuoppia olutta. Samalla puolidemoni katseli ympärilleen, huomasi jonkun vieressään tiskillä ja, huonoksi onnekseen, loi katseensa erään kolmikon kanssa samaan aikaan. Poikkeavat tyypit eivät nähtävästi olleet erityisen hyväksyttyjä, edes tällaisessa paikassa. Darion huokaisi äänettömänä turhautumistaan, kuullessaan kolmikon lähestyvän. Hän ei todellakaan halunnut tapella, se ei ollut hänen juttunsa, mutta sen minkä Darion hävisi voimassa, hän voitti ketteryydessä. Oli vaikea osua henkilöön, joka liikkui nopeammin kuin humalaisen nyrkki. Yksi kolmikon isokokoisista tumpeloista sai huomata sen nopeasti, kun lyhyt nimittely ja uhkailu ei tuottanut haluttua tulosta säikyttää puolidemonia muualle. Darionin onneksi, tai epäonneksi, öykkärin jalat eivät oikein kunnolla enää kannatelleet humalaista kehoa, ja ohi menneen nyrkin jälkeen, mies horjahti eteenpäin ja epähuomiossa tönäisi Darionin vieressä istuvaa kaveria.