Ylva
Puheensorina täytti lämpimän, jopa kuuma salin täynnä ihmisiä ja oluentuoksua. Suosittu kapakka oli täynnä ilakoivia ihmisiä kukakin mistä syystä nyt olikaan tänne tänäiltana eksynyt. Eräässä nurkkapöydässä istui tummiinpukeutunut hahmo, musta huppu päässään niin, että se varjosti naisen kasvojen yläpuolta piilottaen kultaiset silmät toisten katseilta. Mustat hiukset roikkuivat vapaina hipunalta kehystäen ja verhoten päivettyneenoloisia kasvoja. Itse viitta oli kuitenkin heitetty selkään paljastaen korsettimaisen paidan ja mustat nahkahousut asevöineen, jossa roikkui kaksi isoa ja leveää tikaria. Pitkävartiset saappaat muistuttivat rakenteeltaan ratsastussaappaita, mutta niissä kulki edessä nyöri aina ylös asti. Nainen nojasi taaksepäin tuolissaan ja kultaiset silmät tarkkailivat paikalla olleita etsien juuri sitä tiettyä henkilöä.
Kolpakko lepäsi puisella pöydällä naisen edessä, se oli puolillaan täynnä. Ylva oli saanut nimen, oli saanut kuvauksen, joten kaiken kaikkiaan tämän pitäisi olla helppoa rahansaantia. Eipä ollut hänen asiansa kysellä miksi, mutta tapansa mukaan oli ottanut uhristaan selvää mahdollisimman paljon ennen tätä hetkeä. Pyöveli. Telottaja. Kiduttaja. Miten tuota nyt kukin halusi kutsua. Hassua, nainen melkein tunsi harmistuvansa tästä keikasta, työtähän mies vain teki, mikä ei sinänsä eronnut naisen omasta. No tietysti sillä, että toisen työ oli laillista ja sai ihan luvallisesti päästää päiviltä ihmisiä. Tietystikään se ei ollut yhtä tuottoisaa. Naisen täyteläiset huulet kaartuivat ajatusten johdosta vinoon hymyyn. Työtä tässä itse kukin teki, eikä kyseessä ollut mitään henkilökohtaista. Ylva tosin ei tiennyt tuntevansa uhrinsa jo entuudesta tai paremminkin oli tullut tavattua epämiellyttävissä olosuhteissa. Toinen harmittava seikka oli sijainti. Kaikista kylistä juuri tämä, jossa hengenlähtö oli vielä enemmän lähellä. Ei se, että tuosta oli varmaan yhä etsintäkuulutus voimassa vaan enemmänkin se, että ei ollut ihminen ja ei-ihmisiä ei katsottu täällä hyvällä. Kultaiset silmät olivat tälläisissä paikoissa kirous, ihmiset eivät sellaisia kantaneet.
Ylva kurotti oikeaa käteään ja nappasi kolpakon pöydältä vieden sen huulilleen. Tämä alkoi käydä tylsäksi, mutta kärsivällisyys oli hyve. Hyve, jota naisen oli aina ollut vaikea noudattaa. Ei kuitenkaan voinut herättää turhaa huomiota kaiken edellämainitun takia. Toivoi, että ainakin uhri olisi mukiinmenevän näköinen, se tekisi asioista paljon hauskempaa.