Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

Suuri, lämminhenkinen kapakka lähellä linnan muureja. Itse isäntä Kalle, jo monessa sukupolvessa, on mukava, rento tyyppi karskista ja hurjasta ulkonäöstään huolimatta. Vaikka kapakka onkin lämminhenkinen, ei kapakkatappeluilta voi aina välttyä. Rähinöitsijät heitetään kuitenkin ulos aina itse isännän toimesta ja rauha jatkuu tässä kaupungin suosituimmassa kapakassa. Kapakalla on omalaatuinen historia, josta voit lukea lisää Tales from the Crypt osiosta.
Kapakka on kaksikerroksinen. Alakerrassa sijaitsee itse kapakka ja varastohuoneet. Yläkerta on pyhitetty työntekijöiden huoneistoille ja isännän työtiloille.

Valvoja: Crimson

Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Kesä 2013, 19:50

Alf Eregion

Kesäisen sateinen päivä oli kääntynyt illaksi, väen käydessä vetäytymään töiden parista vapaalle. Koko päivän olivat pilvet peittäneet taivasta, nyt iltaa kohden oli tuo tumma pilviharso alkanut tiputtelemaan vettä yhä rankemmin ja rankemmin. Sentään kyseessä oli kuitenkin lämmin kesä sade, mutta kukapa sitä haluaisi vapaa-ehtoisesti kastua?
Ei ainakaan Alf, vaikka puoliverinen tiesi joutuvansa ennemmin tai myöhemmin lompsimaan kaupungin suosituimmasta kapakasta takaisin majatalolleen, satoi tai paistoi. Mielellään pukinparta olisi jäänyt kapakan pöydän alle nukkumaan, mutta itse kapakan isäntä oli sen jo kieltänyt parin yrityskerran jälkeen ajat sitten. Tietenkin Alf oli hankkiutunut Kallen kapakkaan heti kun oli vapaalle päässyt ja olikin ehättänyt jo tuopin jos toisenkin kumoamaan. Onneksi paikanpäältä oli löytynyt myös tuttuja, joiden kanssa ilta oli sujunut rattoisasti jutellen, kättä vääntäen ja korttia pelaten.

Tietenkin Alf jo alkuillasta kuului siihen kaikkein äänekkäimpään porukkaan, joista osa oli jo niin tuiterissa, ettei tuolilla meinannut pysyä. Puoliverisyydestä oli jotain hyötyä sentään, haltiaveren ansiosta ei Alf niin helposti juopunut ihmisten litkuista.
Vaikka sisällä ja ulkonakin oli kuuma, piti puoliverinen yllään yhä tutuksi käynyttä kuosia. Tosin, hihaton, pitkä takki oli jo löytänyt paikkansa tuntemattomasta sijainnista, mutta valkea, löysä ja isokauluksinen paita, sekä löysät, saappaisiin pussitetut tummat housut löytyivät yltä sekä kaulaliina. Kaulaliina, jonka kätköissä yhä piilotteli se pieni piru, jonka noita oli puoliveriseen kiinnittänyt. Voi, kyllä hän oli yrittänyt päästä eroon siitä pienestä demonista, mutta luovuttanut sen suhteen jo. Pikkuhiljaa oli hän jopa oppinut pitämään siitä veijarista, joskin yhä piilotteli mokomaa parhaansa mukaan. Ja kerta hän ei voinut mennä minnekään ilman demonia, piti demoni tuoda mukana ja pitää piilossa. Monesti hän olikin joutunut selittelemään kaulahuivia kesähelteellä, mutta mieluummin arpikasvoinen keksi selityksiä vaatekappaleelle, kuin tunkisi demonin housuihinsa piiloon...

Illan ajautuessa eteenpäin, alkoi koko kapakan promillemäärä kohota vähävähältä. Oli saavutettu se aika humalasta, kun väki alkoi hoilata tuttuja kapakkalauluja ja osa jopa hyppäsi pöydälle joko johtamaan hoilausta tai sitten tanssimaan.
Yksi näistä tanssivista tapauksista oli Alf. Siinä missä tanssi onnistui miehekkäästi yksinkin, oli myös välillä nuori tarjoilijatar nostettu muiden miesten toimesta tanssimaan tummaverikön seuraksi. Tyttö parka, mutta komeasti nousi hameenhelma puoliverisen viedessä kysymättäkin.
Kun viimeinenkin kappale tältä erää oltiin saatu hoilattua ja säestettyä loppuun lähimmällä soittimella mikä nyt sattui olemaan banjo Alfin käydessä istahtamaan pöydän reunalle. Tietenkin tarjoilijatar autettiin alas pöydältä flirttailujen kera, johon syystä tai toisesta ei nyt kovasti vastakaikua tullut. Ujo, nuori ja neitsyt, aivan varmasti.
No, Alf ei jaksanut vielä alkaa vonkaamaan yhdeltäkään kapakan täyttäjältä vielä, vaikka moinen oli kyllä tähtäimessä illan mittaan. Sen sijaan väen käydessä kaikkoamaan tiskille hakemaan lisää juomia tai poistumaan paikalta muualle, Alf jäi istuskelemaan paikoilleen ja kävi kittaamaan loputkin tuoppinsa sisällöstä alas kurkusta. Samalla kaulaa koristavaa kaulaliinaa käytiin vetämään hieman löysemmälle, tässähän tuli ihan hiki.


// Mohnis we want you here now //
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 26 Kesä 2013, 22:58, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 26 Kesä 2013, 22:51

//Tarina on tosiaan k-18 materiaalia eli tässä vaiheessa kannattaa vetäytyä ja säästää itseään. Sisältää muummuassa alastomuutta, roisia kieltä ja seksuaalista kanssakäymistä.//

Rickon

Kuuma ja sateinen kesäpäivä ei ollut ongelma Rickonille vaatekerraston ollessa lähinnä tavanomainen siniharmaa tunika, housut ja saappaat. Tunikan hihat oli kuitenkin kääritty kyynärpäihin asti. Hän oli työttömänä päättänyt liittyä niihin harvoihin ensimmäisiin kapakan täyttäjiin. Viini oli maistunut pitkin päivää ja hän oli pitänyt tasaisen humalan yllä. Ei kuitenkaan niin korkeaa tilaa, että olisi ollut vaikeuksia seistä paikallaan tai keskittyä lukemiseen. Oli hän kuitenkin kapakan isännältä lainannut pari kirjaa luettavakseen. Toinen niistä oli kirja käännös jostakin hänelle tuntemattomasta näytelmästä. Toinen puolestaan käsitteli erämaiden petoja ja niiden elintapoja. Huikopalaksi hän oli tuonut torilta aiemmin ostamiaan hedelmiä. Omenia, viikunoita ja löytyi appelsiinikin.

Eipä miekkonen huomannut illan saapumista, kun oli nenä kiinni kirjassa. Samalla häneltä meni täysin ohitse kapakan täyttyminen. Vasta jonkun tönäistessä häntä ohimennen hän havahtui takaisin todellisuuteen. Ymmällään väkijoukosta hän yritti etsiä katseellaan, kuka häntä oli oikein tönäissyt. Mahdollisia syyllisiä oli monia, mutta todennäköisesti se ei ollut kukaan tuttu. Käännyttyään takaisin kirjansa puoleen hän ei enään voinut keskittyä lukemiseen. Hälinä oli sen verran häiritsevä ja korvia huumaava. Hän läimäytti kirjan kiinni ja päätti kulauttaa keraamisen viinimukinsa tyhjäksi. Pullokin oli tyhjentynyt jo päivän mittaan ja näin ollen Rickon päätti tilata uuden pullon. Eipä tämän talon viinit mitään pikkulordille mieluisia olleet, mutta parempaakaan ei sodan jäljiltä ollut. Lähes kaikki hyvä viini oli kärrätty isojen herrojen ja kuninkaiden käyttöön ja ainoastaan kitkerimmät ja vetisimmät oli jätetty majataloille ja kapakoille. Haltioilla tosin saattaisi olla parempaa viiniä, mutta Rickon tiesi hyvin, että moinen reissu haltioiden maalle saattaisi koitua pään menoksi. Seuraavaa hyvää vuosikertaa täytyi siis vain odottaa hartaasti.

Tarjoilijatytön hakiessa uutta pulloa Rickon silmäili mahdollista seuraa. Eipä tarvinnut kauaa etsiä, kun hänen katseensa löysi etsimänsä. Tummatukkainen ja kovinkin hyvän näköinen mies istui vähemmän komeiden miesten seurassa toisella puolen kapakkaa. Voi voi, että tahtoisin tuollaista kollia, Rickon ajatteli yksikseen. Hänen päässään kävi mitä kiivain sotasuunnitelma siitä kuinka hän voisi lähestyä tuota komistusta. Hän oli varmaan hyvän aikaa tuijottanut silmät kiiluen, koska tarjoilijatyttö oli tullut takaisin ja tivasi maksua häneltä. Nopeasti ja hieman kömpelösti Rickon kaivoi taskustaan joitain kolikoita. Hän vilkaisi ja arvioi, että yksi hopea ja seitsemän kuparia oli liian kova hinta viinistä, mutta hän löi ne pöydälle ja käski tytön pitää loput. Saisipa ainakin enemmän leipää ostettua. Rickonin mielessä ajatukset laukkasivat kiihkeästi hänen kaataessaan kädet täristen viiniä mukiinsa. Sietämätöntä. Menisivät nuo muut tuosta pois niin pääsisin edes juttelu etäisyydelle.

Tunnelma kohosi kapakassa ja pian tuo komea mies tanssi pöydällä kaveriensa kanssa. Päätyipä yksi tarjoilijatytöistäkin pöydälle. Lutka..., Rickon ajatteli paheksuvasti vaikka ihailikin komistuksen tanssia. Nyt hän pystyi sentään katselemaan tuota miestä päästä varpaisiin koko komeudessa. Musiikin hiljetessä ja tanssin loppuessa pöydällä tanssijat hakeutuivat kukin tavallaan alas ja suurin osa kävi kohti tiskiä tilaamaan lisää juotavaa. Paitsi tuo tummaverikkö. Nyt oli Rickonin vuoro. Hän kulautti mukinsa tyhjäksi niin äkkiä kuin pystyi, kaatoi mukinsa taas täyteen ja jätti puolillaan olevan pullon taakseen. Kävellessään ripeästi kohti himoitsemaansa miestä ja tämän pöytää hän hieman horjahteli puolelta toiselle. Perille päästyään Rickon rojahti istumaan komistuksen viereen läikyttäen hieman piripinnassa ollutta viiniä lattialle. "Melko komeasti tanssittu. Tuskin olet yksinäsi oppinut?", Rickon töksäytti suu virneessä.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2013, 14:17

// Aivan juu hyvä kun muistit. K-agna, M for mature, K-18, Viewer Discretion is Advised, lukekaa omalla vastuulla ja niin edespäin //


Kauaa ei Alf saanut yksikseen henkeä vetää, kun paikalle saapui joku täysin uusi tuttavuus. Näin äkkiseltään ei osannut puoliverinen sanoa, oliko ennen nähnyt tuota miestä tässä kapakassa Ja Alf jos joku kyllä tunnisti kaikki tämän kapakan vakioasiakkaat. Eipä Alf näin ensisilmäyksellä voinut sanoa pitävänsä tästä miehestä millään tavalla johtuen tuon juomasta. Kuka joi viiniä kapakassa? Lienikö tämäkin mies joku hienohelma aatelinen, joka yritti vain soluttautua alemman luokan huveihin syystä tai toisesta? Ei Alf osannut sanoa, aatelisista kun ei ottanut selvää sitten millään. Kuitenkaan Alf ei käynyt heti ensitöikseen tirvaisemaan uutta tuttavuutta lättyyn lähinnä siksi, ettei ollut tarpeeksi humalassa vaan kuunteli, mitä tuolla oli asianaan. Mies kävi kehumaan pukinparran tanssitaitoja, saaden Alfin naurahtamaan äänekkäästi.
Jos vihjailet, että olisin jotain tanssitunteja ottanut, niin älä luulekaan. Ämmien hommaa sellainen. Mutta tanssimaan sitä oppii itsestäänkin, parin jos toisenkin tuopin jälkeen Arpikasvoinen tokaisi virnistäen, samalla kun oma tuoppi kävi jälleen vierailemassa huulilla.

Oletko edes nähnyt miten loppuillasta porukka pyörii pöydällä? Se jos jokin on näkemisen arvoista, ennen kuin isäntä heittää ulos kapakasta Puhe jatkui tuttuun viekkaaseen sävyyn, ruskean katseen kääntyessä uuden tuttavuuden suuntaan.
Sinä et varmaan sitä täällä kapakassa ole usein todistanut tai sitten hissuttelet joka ilta jossain nurkassa Puoliverinen kävi mutristamaan huuliaan, kulman kohotessa kysyvästi sanojen myötä.
Kuka ikinä sitten oletkaan?
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 02 Heinä 2013, 22:30

Rickon

Rickon vain nyökytteli hymyissä suin, kun toinen selitti miten oli "oppinut" tanssimaan. Hän otti saman aikaisesti huikan viiniä komistuksen ottaessa olutta. Eihän hän nähnyt mitä toisella oli tuopissaan, mutta hengitys haisi kyseiseltä juomalta. Komistuksen kysyessä, oliko Rickon nähnyt miten ihmiset tanssivat pöydillä loppuillasta, hän pudisti pienesti päätään. Pieni valkoinen valhe ei ketään satuta. Olihan hän nähnyt useastikkin, mutta ei hän halunnut toisen lopettaa puhumistaan. Toisella oli sentään melko hyvän kuuloinen ääni. Komistuksen kääntäessä katseensa Rickoniin hänen sisällään syttyi pieni liekki. Tuota katsetta ei tosiaan voinut vastustaa. Hän ei tiennyt tuijottiko hän ehkä vähän liikaakin takaisin, mutta tässä vaiheessa hän ei uskaltanut katkaista katsetta. Komistus jatkoi melkeinpä ulkoa muistetun kuuloista puhettaan. Tottahan se oli, että Rickon useimmiten istui yksikseen nurkassa, sitä ei voinut kiistää. Lopulta tultiin odotettuun pisteeseen eli esittäytymiseen.

"Rickon Baramore, palkollinen soturi", hän ilmoitti ja teki vielä rempseän sotilastervehdyksen joita hän oli nähnyt moneen otteeseen siellä sun täällä. Lordin virkaa hän ei halunnut mainita sillä täällä hän ei ollut tavallista pulliaista kummallisempi. Eikä sitä tiennyt vaikka, joku kuulolla olevista olisi hänet ottanut todesta ja rahan toivossa leikannut hänelle yhdellä kertaa verisen irvistyksen korvasta korvaan. "Entäpäs, kuka sinä sitten olet?" Rickonin äänensävystä kuulsi ylimielisyys, jonka hän itse tajusi liian myöhään enään korjatakseen sitä, joten hän päätti ottaa mukistaan reilumman kulauksen tyhjentäen sen melkein kokonaan.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 03 Syys 2013, 14:39

Alf kävi virnistäen hymähtämään miehen esitellessä itsensä Rickon Baramoreksi, palkolliseksi soturiksi. Niitähän täällä pyörikin, harvemmin tosin tulivat keskustelemaan. Yleensä vain omissa mahdollisissa porukoissa pyörivät tai istuivat yksin nurkassa murjottamassa, leikkimässä muka niin paljon parempaa henkilöä, mitä yksikään toinen tämän kurjan kuppilan vieraista. Ehkä Rickon oli sitten poikkeus massasta. Täytyi olla, ei tuo muuten olisi tuttavuutta tullut hieromaan. Tai kenties palkkasoturilla oli jotain asiaakin, eikä vain turhanpäiväisiä löpinöitä mielessään. Mistä sen tiesi.
"Alf Eregion" Puoliverinen käänsi pienesti päätään kohden palkkasoturia, virnistäen hienoisesti. Kyllä hän oli huomannut sen pienen ylimielisen vivahteen, mikä tämän miehen äänestä kumpusi ilmoille. Tiedä sitten oliko tarkoitus loukata varsinaisesti, mutta mikäli sama asenne jatkuisi, saisi tuo *suhteellisen komea pärstävärkki tehdä tuttavuutta tummahipiän nyrkin kanssa "Hänen Majesteettinsa sotilas" puoliverinen lisäsi, samalla kun katse kääntyi poispäin palkkasoturista.

"Mitä yksi teikäläisistä tällaisessa paikassa tekee?" Alf kävi jatkamaan keskustelua, ilman sen kummempia taukoja. Kerta tuo nyt vieressä oli, mitä sitä suotta turpaansa sulkemaan "Luulisi teillä olevan rahaa parempiinkin paikkoihin.."
"Vai lieneekö sinulla sitten syy olla täällä keskellä rivisotilaita katselemassa, kuinka miehet pikkuhiljaa juopuvat ja aloittavat keskenään rähinöitä?" Viekas katse vilkaisi taas Rickonin puoleen "Vai naiskauneuttako katselet? Täältä kun on helppo saada petiseuraa yöksi jos toiseksi"

// pahoittelen hävyttömän pitkää kestoa >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 17 Syys 2013, 09:02

Rickon

Alfin esittäytyessä kuninkaan sotilaaksi, Rickon teki kädellään pienen ympyrän ilmassa ja soi pienen kumarruksen, kuten hovin kuuluttajilla oli tapana tehdä vieraita esiteltäessä. Tämän hän teki hieman vitsillä ja toivoi sen murtavan jäätäkin heidän välillään.

Komistus rupesi kyselemään Rickonin syytä kapakassa oleiluun. Eipähä hänellä ollut mitään kummallisempia syitä täällä oleiluun kuin humalaan pääseminen. Ja rahan puute siinä ohella. Tosin hän ei kerennyt vastaamaan yhtään mitään ennenkuin Alf mainitsi naiskauneuden ja petiseuran. Ja nyt, kun asiaa tarkasteli lähemmin niin petiseuraahan hän tässä oli yrittämässä. Häntä rupesi hikoiluttamaan vaikka hän ei tiennyt johtuiko se muutenkin kuumasta kesäpäivästä ja tuvan ihmisjoukosta vaiko pelehtimiskaverin mahdollisuudesta. Rickon hieman nykäisi tunikan kaulustaan ylös päästääkseen ilmaa tunikansa alle ja vastasi, "Sitäpä juuri tässä vähän etsitään. Petiseuraa siis."

Ennen kuin tilanteesta tuli liian kiusallinen, Rickon huikkasi lähellä olevaa tarjoilijatyttöä tuomaan lisää juomaa. Tällä kertaa olutta. Vaikkei sen maku häntä kovin miellyttänyt, oli se aina viiniä halvempaa.

//phöh, minullahan tässä luvattoman kauan meni.//
Mohnake
 

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 26 Marras 2013, 16:17

Se pieni käsiliike, jonka Rickon kävi tekemään, sai toden totta puoliverisen naurahtamaan pienesti virneen kera, tummahipiän suodessa pienen, kunnioittavan nyökkäyksen seuransa puoleen. Alf ei yleensä tullut toimeen uusien tuttavuuksien kanssa, mutta tämä mies vaikutti yllättävän leppoisalta seuralta. Tai no, kyllähän Alf aina naisten kanssa toimeen tuli, oivatpa nuo uusia tai vanhoja tuttavia, mutta naiset eivät välttämättä olleet lipeväkielisen arpikasvon kanssa samaa mieltä. Tosin, naisilta ei kysytty.

Kävi ilmi, että palkkasoturi oli kuin olikin kapakassa etsimässä seuraa itselleen viileneviin iltoihin. Eipä se sinällään ollut yllätys, yleensä kapakassa juotiin päivän päätteeksi tai etsittiin seuraa... tai molempia. Alf teki sitä lähes työkseen kapakassa jos toisessakin, missä puoliverinen oli jo käynyt tutuksi kasvoksi.
"Noo, sitten vain etsimään. Kuulemma tarjoilijatar on mukavaa seuraa muutamaa kolikkoa vastaan.... Taitaa harjoittaa muutakin ammattia, kuin vain tarjoilua" Haltianpuolikas kävi tokaisemaan virnistäen, seuraillen sivusilmällä Rickonin eleitä ja liikkeitä.
Ei Alf tyhmä ollut. Mies juuri oli myöntänyt etsivänsä petiseuraa ja oli syystä tai toisesta ilman pätevää syytä hankkiutunut puoliverisen seuraan. Ei tarvinnut olla viinin terävin nuoli, yhdistääkseen asian toiseen ja sekös nostatti epäilyjä. Mutta kuten todettu, Alf ei ollut tyhmä, eikä myöskään käynyt heti suorilta käsin kertomaan päätelmistään, vaan ennemminkin koitti johdattaa tuttavan itse vihjaamaan sen hänelle.
Joku olisi ehkä moiset päätelmät tehtyään käynyt tekemään hajurakoa muukalaiseen tai suoranaisesti tirvaissut turpaan, mutta Alf oli toista maata. Olihan hän ennenkin kokeillut kaikkea, eikä varsinaisesti laskenut mitään pois. Joskus sitä ei kannattanut ruveta nirsoksi, puoliverisen kokemuksella.


// Paskat, anna kun näytän, mikä on luvattoman pitkä kesto. Pahoittelen. MUTTA KATSO TEIN SEN! Jos innostut kaksikkoa piirteleen niin sulta saa varmaan taas kysellä ulkonäkökysymystä jos toistakin, jos moisia ilmenee? Ai mitenniin vois sen Ikolok kuvan piirtää anteeksi >: Mutta kun yh huonekaluja. Kuvakulmat ja syvyydet mitä ne on //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Mohnake » 19 Helmi 2014, 14:57

Rickon

Komistus vihjaisi jonkun tietyn tarjoilijattaren antavan pientä summaa vastaan. Se ei Rickonia kovin yllättänytkään. Oli hän ennenkin käynyt kapakassa, jos toisessakin ja kaikissa se oli ollut mahdollista. Ei hänellä henkilökohtaista kokemusta ollut, mutta oli ollut paikalla todistamassa kuinka, joku äijänkörmy sujautti kätensä tarjoilijattaren hameen alle ja samalla kolikon, jos toisenkin tämän hyppysiin. "Ilman maksuja ajattelin hankkia lämmintä vällyjen väliin." hän kävi sanomaan. Tällä kertaa ääni oli päättäväinen, mutta kepeä siitä huolimatta. Tämän kapakan tytöt olivat nopeita, Rickon pani merkille hänen oluensa saapuessa jo nyt. Hän kiitti tyttöä nyökkäyksellä ottaessaan tuopin tuolta. Alfin silmät olivat antaneet Rickonille sen verran vihiä, että tuo kyllä tuntui tietävän, mitä hänellä oli mielessä. Ei tuo kuitenkaan vielä antanut nyrkistä tai marssinut matkoihinsa. Kunhan ei möläyttäisi mitään sopimatonta kaikkien kuullen. Siitä seuraisi varmasti jalkapuuta viikoksi ellei jotain pahempaa. Tuskin hänen tarvitsisi paljoa enää salailla komistukselta, mutta Rickon halusi pelata varman päälle. "Rivisotilaan työ on varmaan melko rankkaa. Tosin pitää kunnon ja kestävyyden yllä." Hän vei tuopin huulilleen ja otti siemaisun, ei niin hyvän makuisesta, oluesta.

//Joopa joo, nyt kyllä tuli turhaan venytettyä. Ja, jos innostun kaksikkoa piirtelee niin tuloksena on tikku-ukkoja. Piirtäminen ei vaan ole minulle suunnattu lahja.//
Mohnake
 

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 22 Helmi 2014, 15:38

"No se ei ole vaikeaa. Ainakaan loppuillasta" Puoliverinen kävi naurahtamaan Rickonin ilmoittaessa etsivänsä ilmaista petiseuraa "Muutaman paukun jälkeen porukka ei enää niin valikoivaa ole. Pari vielä lisää ja sitä voi herätä ties kenen kainalosta aamulla. Ikäviä yllätyksiä toisinaan, mutta se ei pelaa joka pelkää".
Jälleen huurteinen kävi nousemaan haltiapuolen huulille, pitkäletin käydessä tyhjentämään kolpakkonsa ja iski sen pöydälle.
Virnuileva katse kuitenkin kääntyi jälleen seuralaisen puoleen, tuon käydessä puhumaan kunnosta ja kestävyydestä.
"Onhan se rankkaa. Mutta kunto siinä kyllä kohenee. Jaksaa riehua koko pitkän yön, jos tarve. Lisäksi tästä kropasta ei notkeutta ja nopeutta puutu" Kädet kävivät levittäytymään puoliverisen nostaessa käsivartensa sivuilleen ja kääntyi hieman paremmin Rickonin puoleen, esitellen itseään koko komeudessa, aivan kuin olisi ollut vaikuttavakin näky. Alfin harmiksi hän oli hieman solakampi ja ehkä jopa sirorakenteisempi, mitä ihmismiehet, jonkalainen puoliverinen olisi halunnut olla mistä hinnasta hyvänsä. Pukinparta kuitenkin lohduttautui aina sillä, ettei sentään täysiverinen suippokorva ollut.

"Mutta kaiketi itseltäsikin kuntoa ja kestävyyttä löytyy..." Kädet laskeutuivat alas haltiaverisen ottaessa pari askelta taemmas "Luulisi soturilta vaadittavan moista".



// ... Joo, vaihda T kirjain N:ään ja sitten on oikea ilmaus. Tosin haluaisin nähdä kyllä tikku-ukko pornoa <: KATSO VASTASIN SUHT NOPEASTI! Nyt kun vielä saisi tonne toiseen peliin vastattua tän päivän aikana //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Mohnake » 23 Helmi 2014, 15:06

Rickon

Hän varmaan hieman punastui, kun Alf kävi kerskumaan notkeuttaan ja nopeuttaan. Addrenaliini lisäsi hieman vauhtia hänen suonissaan, kun hänen mieleensä ilmaantui kuva tuosta alastomana ja täydessä toiminnassa. Toisen käydessä pullistelemaan esittelemään itseään, ei Rickon voinut muuta kuin ihailla. Täydellistä. Hän kuitenkin toivoi ettei hänen ällistelynsä näkynyt naamallansa liian selkesäti, hetkeä liian myöhään. Toivottavasti ainakaan kukaan muu ei sitä nähnyt. Toinen kävi nyt puolestaan kysymään Rickonin omaa kuntoa. Ensiksi hän otti uuden ja pidemmän huikan tuopista ennen kuin tokaisi, "Onhan noita tullut kerrytettyä, jotta työt hoituvat sutjakasti." Hän nosti käärittyjä hihojansa ylemmäs ja paljasti alta lihaksensa. Olivat ne sen verta kiinteät, ettei hänen tarvinnut paljoa pistää käsivartta koukkuun, kun ne jo pullistuivat. Eivät hänen käsivartensa olleet kuitenkaan mitään puunrunkoja. Notkeita, kiinteitä ja hoikkia pikemminkin. Silti lihakset erottuivat selkeästi. Hän laski kätensä ja hihansa annettuaan niiden olla esillä muutaman sekunnin. "Vai pitäiskö tänään etsiä ennemmin paini kaveri kuin pano kaveri?" Häneltä pääsi äänekäs naurahdus, jonka jälkeen hän vei tuopin uudemman kerran kohti huuliaan.

//Tikku-ukko pornoa saatankin piirtää, joku päivä. HYVÄ JOS SAATAISIIN PELI TAAS RULLAAMAAN!//
Mohnake
 

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Maalis 2014, 03:02

Mitä vihjailevin katse kääntyi Rickonin puoleen, miehen käydessä kertomaan kertyneestä kunnosta ja kestävyydestään. Alf uskoi, että molemmat osapuolet tiesivät jo harvinaisen hyvin mistä kummatkin puhuivat ja mihin tämä keskustelu oli johtamassa. Rickon ei vaikuttanut tyhmältä mieheltä, eikä Alf todellakaan ollut sellainen. Ja jos totta puhuttiin, oli puoliverinen kyllästynyt huomion kalasteluun naisten suhteen. Kauniimman osapuolen edustajat kun tuntuivat vähän väliä olevan turhankin... nirsoja seuran suhteen. Tosin jos Alfilta kysyttiin, eivät naiset voineet pyytää mitään parempaa, kuin hän.

Puoliverinen kävi päästämään suustaan harvinaisen huvittuneen pärskähdyksen, ihmisen kommentoidessa pano ja painikaverin eroavuutta.
"Onko niillä eroa...?" Puoliverinen kävi lopulta toteamaan huomattavasti matalammalla äänellä, vilkaistessaan vihjailevasti palkkasoturin puoleen.
"Mitä jos mentäisiinkin vääntämään kättä toisaalle? Katsomaan kummalla sitä voimaa on enemmän?" Alf oli jo kyllästynyt näihin kierteleviin puheisiin. Hän oli sen verran täynnä alkoholia, että oli valmis seuraavaan vaiheeseen illasta, oli seurana sitten mies tai nainen... tai jotain siltä väliltä, Alf ei välittänyt, kunhan omat tarpeensa saisi tyydytettyä. Itsekäs paskiainen kun oli. Mutta nyt, se oli täysin Rickonista kiinni, kävisikö mies ymmärtämään siromman vihjailut vai olisiko kuutamolla, jolloin Alf toden totta harkitsisi suoraan ilotaloon marssimista, vaikka se kävisikin kukkaron päälle.


// Vaadin tikku-ukko pornoa. Nyt. JA KYLLÄ, PELIT RULLAAMAAN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Mohnake » 26 Huhti 2014, 15:21

Rickon

Nyt hän oli jo varma, että tuo komistus oli samoilla linjoilla hänen kanssaan. Olisin voinut vain sanoa suoraan. Parempi kuitenkin pelata aina varman päälle. Kulautettuaan tuopin nopeasti tyhjäksi tuosta, ei niin miellyttävästä litkusta, hän nousi pystyyn. "Noh, mennään ja katsotaan, että kumpi väsähtää ensin." Itsevarmuus Rickonin äänessä oli miltein kosketeltavissa. "Sinulla varmaan on jokin paikka mielessäsi?"
Mohnake
 

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Kesä 2014, 15:04

Ja niin kaksikko oli sopinut painiottelusta tai toisesta, kaikkien muiden läsnä ollessa, kenenkään tiedostamatta mitä oikeasti oli tapahtunut. Asiat olisivat voineet päättyä paljonkin huonommin, mutta tässä sitä nyt oltiin, lähdössä ja vielä yhtenä kappaleena. Ainakin toistaiseksi.
"Minä jaksan riehua vaikka koko yön. Sinä se taidat ensimmäisenä väsähtää" puoliverinen kävi virnistämään, ennen kuin lähti askeltamaan poispäin pöydästä.
"Tietenkin on, montakin" Oli vastaus Rickon tiedustellessa, oliko pukinparralla jokin paikka mielessä. Sen enempää Alf ei kuitenkaan paikasta kertonut, vaan lähti lompsimaan kohden ulko-ovea, olettane Rickonin seuraavan kiltisti. Rosokorva kävikin johdattamaan seuralaisensa ulkoilmaan. Taivas tiputteli vielä satunnaisesti pisaroita alas ulkonaliikkujien niskaan, kastellen kulkijat. Onneksi matka määränpäähän ei ollut turhan pitkä. Sää kun oli ollut koko päivän kovin sateinen, ei Alf alkuillasta ollut edes jaksanut kävellä pitkälle majatalolta, josta huoneen oli varannut. Nyt kun töiden myötä oli varaa taas pitää majatalossa huonetta varattuna, tietenkin hän myös sellaisen hankki. Puoliverinen kun ei viihtynyt sotilastuvan majoitustiloissa sattuneista syistä.

Pian he saapuivatkin kovin vaatimattomanoloiselle majatalolle. Alf astui sisään ja piti ovea sen verran auki, että Rickon pääsi myös sisään sateesta. Majatalon emännälle suotiin pieni nyökkäävä tervehdys kera virneen, joka sai vanhan rouvan pudistelemaan päätään siivouksen lomasta. Sen enempää ei rouvan kanssa kommunikoitu, vaan puoliverinen johdatti vieraansa toisessa kerroksessa sijaitsevalle huoneelle. Huone oli aivan käytävän päässä, pieni ja syrjäisin. Avaimet kaivettiin taskusta ja ovi avattiin. Rickon päästettiin astumaan ensimmäisenä huoneeseen. Huoneessa paloi yksi suuri kynttilä työpöydällä. Takassa oli hiipuva hiillos, muuten huone oli kovin pimeä ja hiljainen. Ainoa ääni oli ikkunaan ropiseva sade. Huone oli kovin vaatimattomasti sisustettu. Yksi leveähkö sänky, työpöytä, pari jakkaraa ja takka, sekä lipasto.
"Ei se paljoa ole mutta tarpeeksi miehelle, joka ei kotona muutenkaan loju pahemmin" Alf kävi kommentoimaan huonetta, samalla kun lukitsi oven perässään, ennen kuin asteli itse peremmälle...
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Mohnake » 30 Kesä 2014, 15:21

Rickon

Yhdessä he siis lähtivät kapasta. Ulkona ollessaan, Rickon, huomasi viitan olevan tarpeellinen, mutta harmikseen oli jättänyt sen majatalolleen sieltä lähtiessään. Noh, kohta sitä lämmitellään, joka tapauksessa. Reitti Alfin valitsemaan paikkaan vaikutti jokseenkin tutulta. Ainakin kerran hän oli itsekkin siitä kävellyt. Pian he tulivatkin siihen ilmeiseen paikkaan, joka komistuksella oli ollut mielessä. Rickon väkisinkin tunnisti paikan, koska oli siellä yöpynyt joskus. Mukavan hiljainen paikka kyllä, mutta ei niin piskuinen kolo sopinut pikkulordin vaatimuksiin ja tyyliin.

Alf kävi näemmä ensin sisään ja Rickon heti tämän jälkeen. Tuttu tunkkainen haju kävi heti hänen sieraimiinsa. Tuttu tunkkainen emäntä oli näemmä edelleen kiintynyt siivoamiseen. Toisin kuin Alf, ei Rickon käynyt tuota palvelusväkeen kuuluvaa niin kummemmin tervehtimään, mutta soi kuitenkin tälle pikaisen katseen. Seuraten ehkä tulevaa kumppaniaan, Rickon, kävi tuon perässä toiseen kerrokseen. Rickon ei tiennyt yllättyäkkö enään vai eikö, mutta komistuksen huone oli heti viereinen hänen itsensä aikaisemmin vuokraamastaan huoneesta. Hieman hän kuitenkin taisi näyttää puulla päähän lyödyltä. Perhoset Rickonin vatsassa saivat ilmaa siipiensä alle jälleen, kun komistus kaivoi avaintansa esiin ja avasi huoneen oven. Aivan kohta saan kääriä suuni hänen ympärilleen. Toisin kuin aikaisemmin, tällä kertaa hän sai astua huoneeseen ensimmäisenä. Se oli lähes identtinen naapurihuoneen kanssa paitsi vain peilikuva siitä. Takassa kytevä hiillos ja pöydällä palava kynttilä loivat jopa hieman romantiikkaa huoneeseen. Ei tämä majatalo enään niin kovin kamalalle vaikuta. Alf höpisi jotain huoneesta, mutta Rickon ei välittänyt enään lörpöttelystä. Sen sijaan hän kääntyi Alfiin päin, työnsi tuota omalla kehollaan seinää kohti ja suuteli tuon ihania huulia kiihkeästi. Eipä hän jättänyt käsiään toimettomiksi vaan asetti toisen niistä komistuksen pakaroille ja toisella hän hyväili tuon lihaksikasta rintakehää tunikan lävitse.

//Autohittaan, mutta säpinää täytyi saada aikaiseksi!//
Mohnake
 

Re: Sillä silmällä || Mohnake (K-Agna)

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Heinä 2014, 16:28

Alfilla ei ollut harmainta aavistustakaan sen suhteen, että tämän yön painikaveri asusteli itse viereisessä huoneistossa. Mahtoi olla mielenkiintoinen sattuma, mutta loppupeleissä se ei pukinpartaa niin kamalasti kiinnostanut. Hän tuskin tulisi tässä majatalossa pitkään asustelisi, varat alkoivat jo huveta puoliverisen tuhlaillessa milloin missäkin kapakassa. Pian hän olisi taas sotilastuvilla majailemassa, mutta sattuneista syistä puoliverinen ei viihtynyt pitkiä aikoja ihmisten sotilastuvilla... Kyllähän hän ihmiseltä näytti päällepäin, mutta sai sirommanpuoleisempi mies vähän väliä mulkaisevia katseita. Rosokorvatkaan eivät olleet kovin tervetullut näky ihmisten mielestä... kai.

Pukinparta ei edes saanut minkäänlaista vastausta jonninjoutaviin höpinöihinsä, kun Rickon kävi yllättäen työntämään puoliverisen vasten seinää suudellen samalla kiihkeästi. Moinen yllättävä "isku" sai Alfin ynähtämään pienesti selän kohdatessa seinän, mutta ei jättänyt vastaamatta tuohon suudelmaan. Keho kävi pienesti työntymään edestakaisin liikkein kohden Rickonia suudelmien lomasta, samalla kun puoliverisen kädet kävivät hakeutumaan miehen lanteille, pyrkien riisumaan vaatekappaleita toisen yltä...


// Antaa mennä vaan, autohittailua kaikin puolin! yhyy oon ruosteessa Alfilla pelatessa anteeks kyl se tästä kohta >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Kallen Kapakka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron