Viesti Ma Elo 07, 2017 2:44

Pentu ~ Manticore

Nimeni... Nimetön, viitataan toistaiseksi nimellä Pentu tai vastaavalla termillä
Sukupuoleni... Naaras
Ikäni... Vähän alle kahden (2) kuukauden ikäinen
Lajini... Manticore

Ammattini... -
Puoleni... Puolueeton tällä hetkellä, ei ymmärrä eikä ole tietoinen sodasta tai sotivista puolista

Kuva

Ulkonäköni...

Pentu on täysikasvuista, normaalia kotikissaa isompi, kehonsa pituuden ollen 54 cm ja säkäkorkeus taas 37 cm. Paino ei tosin ole ihanteellinen, kylkiluiden osittain näkyen panssarien alta ja pennun ollen kevyempi kuin mitä koosta uskoisi. Tassut ovat hassun suuret muuhun kehoon suhtautettuna, kuten myös suuret kapeat korvat joiden päissä tummat tupsut.
Skorpionin häntä on yhtä pitkä kuin pennun keho, paksu kuin aikuisen ihmisen käsivarsi, ja yhtä lailla panssaroitu kuten pennun selkä ja päälakikin. Hännän päässä kasvaa paksu, pitkäkarvainen valkea tupsu minkä sisällä, piilossa, sijaitsee pennun sormenpaksuinen pistin mistä erittyy hermomyrkkyä. Piikki voi irrota tietyissä tilanteissa mutta kasvaa aina takaisin ajan kanssa.

Pennulla on magiaa hylkivä, paksu panssari mikä on suoraan luista kasvavaa luumassaa mitä peittää tummakiilteinen nahka. Panssari suojaa pääasiallisesti päätä, niskaa, selkää ja itse häntää, mutta isoja ja pieniä palasia on myös muualla pennun kehossa kuten reidessä ja tassuissa. Pentu on kykeneväinen vetäytymään vyötiäisen tavoin palloksi, häntänsä jääden ulkopuolelle tasapainottamaan ja ohjaamaan pennun kulkua kieriessä. Panssari ei kokonaan peitä pentua vetäytymistilassa, mutta peittää tärkeimmät, ulkopuolelle jäävät alueet.
Panssaristaan huolimatta pentu on keholtaan varsin notkea ja taipuisa, pennun mielellään kiipeillen korkeille paikoille mistä tarkkailla asioita turvallisesti ja tehokkaasti.

Väritykseltään, panssaria lukuun ottamatta, pentu on kolmivärinen turkiltaan. Valkoinen ja vaaleanruskea pohja tummanruskeilla merkeillä. Täplät tulevat pennun aikuistuessa katoamaan. Lyhyt turkki on pennulle ominaisesti untuvaista ja pehmeää. Karkeaa päälikarvaa on tosin alkanut muodostua, mutta ei ole vielä kovin paksu saatikka tehokas. Pentu ei siten vielä pärjää yksinään kylmissä olosuhteissa, eikä tälle muutenkaan näytä olevan kehittymässä Cryptin talvissa pärjäävää turkkia.
Pennun kissansilmät ovat väriltään likaisen, haalean kullanväriset joissa on aina tarkkaavainen, hieman vaaniva katse. Ne ovat shut normaalikokoiset, pienet ja pyöreät.
Vaikka manticoreille kirjallisuudessa usein kuvaillaan ihmisenkasvoja, pentu omaa ihan tavallisen petoeläimen kasvot. Kuononsa on tosin kaarevampi ja lättänämpi kuin petokissoilla yleensä.
Pennulla on kaksi riviä pedon hampaita suussaan, ensimmäinen rivi ollen normaalia purukalustoa, kun taas toinen rivi koostuu pelkästään pienistä raateluhampaista joilla repiä tehokkaammin lihaa. Pennulla onkin voimakkaat, leveät ja tehokkaat poskilihakset ja suuri kuono kuten suurpedoilla kuuluukin olla.


Luonteeni...

Pentu on vielä ihan pentu, utelias ja eloisa, aktiivinen ja oppivainen. Se on kykenevä ihmismäiseen ajatteluun, oppimiseen ja puhumiseen, jos saa vain tarpeeksi virikkeitä ja esimerkkejä joista oppia. Vielä ei edes vuottakaan vanha pentu ole paljon saanut oppia ja kokea, minkä vuoksi se on hyvin avoin kaikille vaikutteille ja halukas tutkimaan asioita perusteellisesti ymmärtääkseen ympäröivää maailmaansa. Älykäs ja nopea oppimaan se onkin. Kuitenkin, ihmismäisen ajattelun tielle voivat osua tämän vahvat vaistot, ominaisia petoeläimelle.
Pennulla onkin vahvat selviytymis- ja saalistusvaistot, joita se ei ole vielä oppinut käsittelemään kunnolla voidakseen hallita niitä järjellä. Lisäksi pennulle ei ole vielä kehittynyt ymmärrys moraaleista ja ymmärrys oikeasta ja väärästä, sen suhtautuen asioihin ensisijaisesti villieläimen uteliaisuudella ja varovaisuudella.

Kovin aggressiivinen pentu ei ole, ellei ärsytettynä ja ahdistettuna, sen suhtautuen asioihin hitaasti lämpenevällä tempperamentilla. Se mieluumin ensin tarkkailee ja tutkii asioita omalla tahdillaan, ja yllätettyn tai pakotettuna se on nopeasti reagoiva, paljastaen piikkinsä ja hetkessä päättäen onko tilanne pakene vai taistele.
Saadessaan asioihin tutustua sitten omalla tahdillaan se voi olla hyvinkin utelias, perusteellinen tutkimuksissaan ja rohkaistua ottamaan harppauksia riskien kanssa.
Kaksijalkaisiin ja näiden tekeleihin pentu suhtautuu kunnioittavalla varauksella, mutta on paljon helpommin lähestyttävä kuin muiden, ei kaksijalkaisiin liittyvien asioiden kanssa.

Pennulla on pienoinen taipumus sadistisuuteen. Se nauttii leikkiä saaleillaan, pelotella ja tuntea olonsa voimakkaammaksi omatessaan päätöksensä toisen hengestä. Se läyttäytyy myös puhtaasta uteliaisuudestaan leikittelevästi, tutkien ja ottaen oppia miten toiset käyttäytyvät paineiden ja pelon alla, ottaen näiden toimista esimerkkiä.
Pentu ei itsessään ole paha eikä hyvä, vain kokematon. Se on kuitenkin valmis oppimaan asioita, suhtautuen asioihin pentumaisella uteliaisuudella ja varovaisuudella. Tarpeeksi itsevarmana ja turvalliseksi tuntiessaan se on ystävällinen ja läheisyydenhakuinen, kaivaten vielä muiden suomaa turvaa mitä se saisi emoltaan. Mutta selviytyässään se osaa olla itsenäinen ja nopeasti reagoiva, ärsyyntyen nopeasti tullessaan yllätetyksi.

Omaansa pentu suhtautuu yhtä lailla kuin mikä tahansa eläin reviiriinsä tai saliinsa: minun. Vaikka kyseessä ei olisi saalis, vaan jokin minkä pentu mieltää omakseen sillä pennulla ei ole vaistoa laumamentaalia kohtaan, se voi kärkkäästi siirtyä hyökkäyskannalle jos sen omaa yritetään viedä siltä pois. Lapsenomaisella mustasukkaisuudella ja omistushalulla pentu voikin olla vaarallinen manticore ominaisuuksillaan monille, mutta pentu ei näe tekemiään asioita vääränä. Se vain toteuttaa vaistojaan, tarviten opastusta asioiden hoitamisen kanssa voidakseen ymmärtää suhteita ja eroja oikean ja väärän välillä.


Menneisyyteni...

Manticoren pentu syntyi vankeudessa kiertävään sirkukseen. Emonsa oli ostettu kaukaisesta etelän maasta, manticoreiden alkumaasta, missä emo myöskin oli vankeuteen syntynyt ja kasvanut erikoistuneen kasvattajan kouluttamana. Tässä maassa vieraillessaan oli sirkuksen johtaja päättänyt ostaa raskauden alkuvaiheessa olevan naaraan, pitäen tätä oivana lisänä sirkuksen värikkääseen ja monipuoliseen väkeen.
Kolmen pentueeseen kuuluvana oli Pentu terve ja elävä, ei omaten mitään ulkoisia ongelmia. Tämä erosi sisaruksistaan sillä, että ei omannut sarven alkuja tai siipiä mutta omaten muuten samanlaisia piirteitä.
Pennuista suunniteltiin emonsa tavoin esiintyjiä, tai sitten vain näyttelyeläimiä, sirkuksen monikirjoon.

Erikoiset, suloiset pennut olivat omiaan vetämään puoleensa katsojia jo pelkästään suloisuudellaan. Pienet olivat vielä kovin rauhallisia ja hyvin paljon paikallaan olevia tähän aikaan. Kuitenkin, manticoret eivät ole kesyeläimiä. Eivätkä saaliseläimiä.
Luonnostaan useimmat manticore suvun jäsenet ovat aggressiivisia ja dominoivia, niiden kouluttaminen ollen vaativaa ja, useimmiten, hengenvaarallista.
Pentujen alkaessa availla silmiään ja liikkua enemmän, hahmottaen ympäristöään ja siinä olevia, alkoi niiden todellinen luonto nousta pintaan. Ja samalla herättäen emonsa piilevät vaistot joita tiukka kuri ja koulutus olivat pitäneet aisoissa tähän asti.

Tässä vaiheessa sirkus oli jo saapunut Cryptiin.

Pennut alkoivat äreästi tapella emonsa nisistä, sähähdellen ja muristen toisilleen. Pennut alkoivat oppia myös käyttämään skorpioni piikkejään, ja niiden myrkkyä, käyttäen niitä toisiinsa ja keneen vain joka vaikutti millään tavalla uhalta.
Pienuutensa ja ikänsä vuoksi pentujen myrkky ei ollut vielä kehittynyt vakavaksi, mutta alettiin harkita piikkien poistamista turvallisuuksien vuoksi.
Sitten pentujen tappelu puolestaan alkoi ärsyttää emoa, joka ennen pitkään alkoi hylkiä näitä. Pennut eivät vielä olleet iässä jossa siirtyä kokonaan kiinteään ruokaan, joten emoa alettiin pakottaa pysymään makuulla, että pennut saisivat ravintonsa.
Lopulta nämä toimenpiteet johtivat siihen, että emo tappoi yhden pennuista pyrkiessään vapaaksi pakotteista ja vahingoitti vakavasti yhtä sirkuslaista, joka myöhemmin kuoli manticoren myrkkyyn.
Tapauksen jälkeen todettiin, että manticoret olivat liian vaarallisia pidettäväksi. Ne pitäisi lopettaa.
Manticoret eivät kuitenkaan ole tyhmiä eläimiä, vaikka niitä kohdeltaisiin niin tai niiden vaistot olisivat voimakkaat.

Siinä missä pennut olivat vielä järkyttyneitä tapahtuneesta, pysytelleen erillään häkin nurkissa, emo odotti jännittyneenä kuultuaan sirkuslaisten puheet lopettamisesta. Maaten paikallaan häkin takaseinää vasten emo odotti ja tarkkaili. Lopulta kun oli tarpeeksi rauhallista, manticore naaras murtautui ulos häkistään häntänsä piikin ja raa’an voiman avulla.
Pyrkiessään pakoon naaras manticore pyrittiin taltuttamaan ja lopettamaan. Tämän aikana Pentu erehtyi ulos häkistä, pelästyen ympärillä olevaa kaaosta ja ampaisten pakoon luontoon.
Vähän yli kuukauden ikäinen, vankeudessa syntynyt, manticoren pentu näin joutui vieraassa maassa vieraaseen luontoon. Ainakin tähän asti pentu on vielä hengissä ja vapaana.


Kykyni...

- Kaksijalkaismainen oppiminen ja ajatteleminen. Pentu on kykenevä oppimaan ihmismäiseen, älykkääseen ajatteluun ja päättelyyn, kuin myös puhumaankin näiden kieltä kuten kaksijalkainen pentukin.
- Äänten matkiminen. Pentu on myös kykenevä oppimaan äänien matkimista erittäin taitavasti, huijaten saalistaan ansaan houkuttelemana lajitoverin tai loukkaantuneen ääntä matkimalla.
- Magian ja taikuuden hylkiminen. Pennun panssari on luonnostaan alhaisen ja keskitason taikuutta hylkivä, heijastaen poispäin kohdistettuja loitsuja ja suojaten pentua suurimmalta osin fyysisesti ja henkisesti vaikuttavilta, niin hyviltä kuin pahoilta, taikuuksilta.

- Hermomyrkky. Pentu omaa hännänpäässään olevassa piikissä hermomyrkkyä, mikä vaikuttaa hermojen toimintoihin niitä heikentävinä ja jopa lamauttavina. Myrkyn vaikutuksen teho riippuu pennun oman koon vertaamisesta myrkytettyyn, pistokohtaan mistä myrkky on päässyt sisään ja myrkytetyn yleiseen kuntoon.
- Heikoimmillaan myrkky aiheuttaa lihassärkyä ja heikotusta, pahimmillaan se voi heikentää lihaksien ja sisäelinten toimintaa hetkelliseen lamauttamiseen saakka.
- Luonnollinen sietokyky myrkytystä vastaan. Pentu on kykenevä luonnostaan kehittämään vastustuskykyään erinäisiä myrkkyjä vastaan, voimakkaampien ja nopeasti vaikuttavien kanssa kuitenkin vaatien enemmän aikaa ja tervettä kuntoa kehonsa kehittäessä vasta-ainetta vahingollista ainetta vastaan.

- Kieriminen. Kyky vetäytyä vyötiäisen tavoin tiukaksi, osittain panssaroiduksi palloksi, millä on myös kyky kieriä eteenpäin. Eteenpäin liikkuminen luodaan nopealla vauhtiin otolla, minkä jälkeen ulkopuolelle jäävä häntä lyö vasten maata vauhdin ylläpitämiseksi ja liikkeiden hallitsemiseksi. Pentu ei kuitenkaan ole kykenevä näkemään minne menee tässä tilassa, enimmäkseen vaistonvaraisesti ja äänistä päätellen edeten kierimismuodossaan.
Nardur, haltioiden yksi eliittikenraaleista oleva kuninkaan uskollinen minotaurus.
Karhuntakku, karhun olemuksensa menettänyt katkera mies joka asustelee yksin metsässä.
Aleiga, aiemmin pohjoisen henkien kiroama villinainen joka on saanut takaisin ihmismuotonsa.
Behg, synnynäinen ihmissusi rääpäle joka on tullut setänsä hylkäämäksi.
Pentu, manticoren vaelteleva pentukainen.