Baldramallach

Tänne kaikki hahmot, jotka ovat puolueettomia.

Valvojat: Crimson, Ivy

Baldramallach

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Elo 2010, 00:18

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nimi: Baldramallach
Sukupuoli: Mies
Ikä: 1208
Rotu: Lohikäärme
Puolue: Puolueeton, kallistuu hieman enemmän ihmisten puolelle.
Työ: Tällä hetkellä työtön, onhan tuo lohikäärme, mutta toivottavasti löytäisi jotain työn tapaista jossain vaiheessa.



Ulkonäkö

Lohikäärmeenä - Kuva 1 - Kuva 2
Baldramallach on lohikäärmemuodossaan sitä länsimaista mallia, tukeva lisko neljällä jalalla ja siivillä. Hän on noin 6 metriä korkea ja noin 12 metriä pitkä, ainakin puolet tästä pituudesta tullen hännästään. Suomut ovat karheat ja pääasiassa tummanharmaat väriltään, siellä täällä suomupeitettä koristaa mustia, kiiltäviä suomuja. Nämä suomut ovat hyvin sileitä, kovia ja hankalasti läpäistäviä, joten ne eivät ole pelkkää koristusta vaan ihan suojaa. Suomut kuitenkin kiiltelevät ja välkehtivät pienimmässäkin valossa, tehden tästä lohikäärmeherrasta ihan kauniin tapauksen omalla tavallaan, jos sitä tietenkin on aikaa tai rohkeutta jäädä häntä ihastelemaan pitempään kuin on pakko. Näitä suomuja ilmestyy lisää iän kautta, joten jonain päivänä koko lisko voi olla niiden peitossa.

Baldramallachin pää on sitä samaa tummaa harmaata mitä muukin lohikäärme, mutta kasvojen suomut ovat väriltään vaaleampaa harmaata. Pää on ehkä hieman erikoinen muodoltaan, jos moniin lohikäärmeisiin vertaa. Sivusta katsottuna näkee neliskulmaisen kuonon jykevällä leualla, edestä jos katsoo niin huomaa, että käärmeellä on itse asiassa hyvin kapea kuono ja kiilamainen pää. Ylhäältä jos katsoisi, niin kolmiotahan koko pää muodoltaan muistuttaisi. Suu on täynnä pitkiä, teräviä hampaita, jotka yhdistettynä leukojen puruvoimaan ovat kauhistuttava ase. Suussa on pitkä, terävä kieli, joka hankaloittaa tiettyjen kirjaimien lausumista. Leuka ja posket ovat kasvaneet täyteen niitä kiilteleviä mustia suomuja, siellä täällä kasvoja kasvaa myös lisää yksittäisiä suomuja. Kuonon päästä alkaa musta luupanssari, joka jatkuu aina takaraivoon asti, mistä sitten Baldramallachin vaaleanharmaa harjas alkaa. Harjan karva on lyhyttä ja se jatkuu korkeintaan kolmanneksen kaulan koko pituudesta. Sarvetkin hänellä on, nekin ehkä hieman erilaiset kuin monilla muilla lohikäärmeillä. Mustat, kiiltelevät sarvet kasvavat toisen takaraivosta molemmin puolin ja kaartuvat pään yli aina otsalle, missä ne nousevat pystyyn. Sarvet ovat myös hyvin ohuet paksuudeltaan, hieman laattamaiset siis, eivät pyöreät. Sarvet ovat muodoltaan piikikkäät ja piikit ovat terävät, eli uppoavat hyvin moneen kovaankin aineeseen. Ohuudesta huolimatta ne ovat varsin kestävät, mutta vanhetessaan ne haurastuvat ja vanha kulunut palanen katkeaa pois. Sarvet kasvavat tosin kokoajan, joten siitä ei ole huolta. Silmät on Baldramallachilla pienet, väriltään leiskuvan punaiset ja pupillit viirumaiset. Silmien valkuainen on lohikäärmemuodossa musta.

Baldramallachin kaula pitkä kaula on melkeinpä aina pystyssä ja lievässä S-kirjainta muistuttavassa kaaressa. Pitkäkin kaula on, vaikka se ei siltä välttämättä näytä kaulanahan roikkuessa löysänä leuasta. Roikkuva nahka on vaaleanharmaata ja suomut eivät ole siinä kauhean kovia, tehden kaulasta hyvän paikan, minne iskeä. Selkä taas on kovan luupanssarin suojaama. Käärmettä ei voisi laihaksi haukkua ja kyllähän tuolta vähän mahaa löytyy. Maha on myös toinen heikko, pehmeä kohta ja myöskin vaaleanharmaa väriltään. Voihan häneltä vähän mahaa löytyä, mutta ei hän silti mitenkään kauhean läski ole. Tanakka olisi ehkä parempi adjektiivi kuvaamaan häntä. Voimakas vaikutelma hänestä silti tulee. Baldramallachin suomupanssaroidusta rintakehästä kyllä näkee, että hänet on tehty juoksemaan. Jalatkin ovat lihaksikkaat, takajalat pidemmät kuin etujalat, antaen selkärangalle pienen kaaren. Jaloissa on kaikissa neljä varvasta ja mustat, pitkät kynnet, jotka eivät siis ole mitkään terävät koukkukynnet vaan juoksussa hioutuneet tylpemmiksi. Etu- ja takajalkojen etupuolella on sitä kovaa, kiiltävää tummaa luupanssaria takajaloissa aina polvista varpaanpäihin, etujalat ovat taas melkein kokonaan panssarin peitossa hartioita lukuun ottamatta. Jalkapohjat ovat paksua nahkaa, hieman vaaleampaa kuin muu lisko.

Häntä on pitkä ja paksu, tummanharmaa suomupeite päällä ja alla vaaleanharmaata. Hännässä on myös päällä monta riviä mustia myrkkypiikkejä, joissa menee yksi vaalea raita ympärillä. Myrkky ei ole tappavaa, lamaannuttavaa vain. Piikit ovat hännänmyötäiset Baldramallachin ollessa rauhallinen, ärtyessä ne nousevat pystyyn, aivan kuten hänen harjansakin.

Siivetkin tuolla totta kai on, vaikka enemmän onkin maalle suuntautunut. Siivet ovat pitkät ja kapeat, enemmän liitoon tehdyt kuin oikeaan lentoon, vaikka voihan niillä toki lentää. Siipien mustaa, kiiltävää nahkakalvoa kannattelee kolme sormea. Siivissä on myös neljäs lyhyt sormi, jossa on pitkä, sirppimäinen kynsi. Eipä sitä oikein voi minkään käyttää, mutta siinäpäs se on.


Ihmisenä- Kuva 1 - Kuva 2 (alasti)
No, ihmisenä ja ihmisenä. Jokin kaksijalkainen olomuotohan tuolla on, joka ehkä eniten muistuttaa ihmistä. Baldramallach on todella suuri tässä muodossa ihmisiin verrattuna, pituutta löytyy se 230 cm ja painoa hyvin paljon tuon lihaksikkaan ulkomuodon takia. Ulkonäöllisesti joku luultavasti epäilisi tuon olevan 30–40-vuotias. Jalat ovat pitkät ja hartiat leveät. Riskiltä lohikäärme siis edelleenkin näyttää, oikea kaappi. Eihän hän nyt pelkkää lihasta ole, mahastakin voi ihan helposti ottaa kiinni, mutta eipä häntä kiinnosta lihasten ulkonäkö, enemmänkin se, kuinka hyvin ne toimii. Ja nehän toimivat hyvin. Lohikäärme on todella vahva, ei tietenkään yhtä vahva kuin lohikäärmeenä, mutta varmasti vahvempi kuin normaali ihminen. Tietenkään hän ei enää voi ottaa yhtä paljon iskuja kuin iso, aikuinen lohikäärme, ja on paljon pehmeämpi nyt, kun ei ole paksua suomupeitettä turvana. Aseet uppoavat siis häneen helposti. Kömpelökin hän on tässä muodossaan, kun ei kahdella jalalla ole tottunut seisomaan.

Baldramallachin kasvot ovat tässä muodossa voimakkaat ja kulmikkaat, mutteivät kuitenkaan terävät kuin lohikäärmeenä. Leukaa häneltä löytyy edelleenkin, ja lohikäärmemuodon terävyys näkyy hänen nenässään. Nenä on ohut, suora ja terävä, sellainen siis, joka ei oikein hänen kasvoihinsa sovi. Päänsä päällä hänellä on lyhyehkö, sotkuinen hiuspehko, joka jatkuu hieman niskaa pitkin ikään kuin lyhyenä harjaksena. Väriltään hiukset ovat jotain omituista likaisen blondia ja harmaata sekaisin. Näyttää ehkä siltä, että hänellä on paljon harmaita hiuksia hiustensa seassa. Hiukset peittävät juuri sopivasti korvat tai no, ne korvat, joita ei ole. Hänellä siis ei ole korvanlehtiä ollenkaan, vain reiät siellä, missä korvat on. Silmät ovat hänellä kapeat ja muistuttavat edelleenkin Baldramallachin silmiä lohikäärmeenä, viirupupillit ja kaikki. Väri vain ei ole aivan yhtä punainen, vaan menee hieman enemmän punaruskean puolelle. Valossa ne näyttävät enemmän punaisilta. Valkuainen on tosin valkoinen, niin kuin ihmisillä yleensäkin. Hiukset sitten ovatkin ne ainoat karvat, mitä koko kehosta löytyy, joten kulmakarvoja tuolla ei ole. Kulmakarvojen tilalla on tummia suomuja, jotka vähän kauempaa jopa voivat näyttääkin normaaleilta kulmakarvoilta. Muualta kasvoista ei suomuja löydy, vain vaaleahkoa ihoa. Suu ei ole aivan yhtä hyvin muotoutunut ihmiseksi, hampaat ovat edelleen aika teräviä ja kieli normaalia pitempi, joka edelleen hankaloittaa puhumista, muttei yhtä paljon kuin lohikäärmeenä.

Muu keho sitten näyttää ihmiseltä vaatteet päällä, mutta kun ne vaatteet katoavat, niin kummallisuuksia alkaa ilmestyä. Ihokarvojahan Baldramallachilla ei ole kuten jo mainittiin, eikä tuolta kyllä muutakaan nisäkäsmäistä löydy, kuten esimerkiksi napaa. Sormia sentään on viisi, ja kynnet, vaikka ehkä hieman normaalin miehen kynsiä pidemmät ovatkin, eivät ole mitenkään ylipitkiä tai huomiota herättäviä. Käsissä on kyllä päällä sitä samaa mustaa luupanssaria kuin lohikäärmemuodossakin, mutta ne eivät enää kiiltele ja ovat hieman pehmeämpiä, ikään kuin ne olisivat yrittäneet sulautua ihoon, mutta jäivät sitten puolitiehen. Silti ne antavat enemmän suojaa kuin ihmisen iho, mikä sopii Baldramallachille hyvin. Nyrkit ovat kestävät aseet panssarin kanssa. Jalat ovat ehdottomasti epäihmismäisin kohta tässä valeasussa. Vaatteet päällä ne edelleen näyttävät normaaleilta, mutta siihen se sitten jääkin. Jalka on muodoltaan kuin ihminen, mutta varpaita kohti niihin alkaa tulla harmaita suomuja ja sitä luupanssaria on vielä enemmän jaloissa kuin käsissä. Varpaitakin on neljä, ja ne ovat aivan kuin hänen lohikäärmemuodossaankin, pitkät ja suomumaiset, pitkien kynsien kera. Sentään hän astuu ihmismuodossaan jalan kannalle, eikä varpaille. Isona miehenä hänellä olisi jo normaalisti iso jalka, mutta varpaiden takia jalka on vieläkin isompi. Sanomattakin on selvää, että sopivien kenkien löytäminen on mahdotonta. Ihmismuodossa on siis vielä paljon paranneltavaa.

Tietenkin Baldramallachilla on päällään vaatteet, vaikka ei ihan niiden tarkoitusta ymmärräkään. Jalassa on ruskeat, väljät housut paksusta kankaasta, jotka eivät kuitenkaan riitä hänen pitkille jaloillensa ja loppuvat jo ennen säärtä. Onneksi kuluneet pitkävartiset nahkasaappaat peittävät tuon seikan. Baldramallachilla on myös päällään tumma ruskeanvihreä takki, joka yltää puoleen reiteen asti, ja vyötäröllä takin päällä on nahkavyö. Takin hihoja on rullattu ylös, paljastaen hieman toisen käsivarsia. Käsien panssarisuomuja ei tosin näy, sillä lisko on käärinyt sideharsoa käsiensä suojaksi. Puoleksi peittämään epäihmismäisiä piirteitä, puoleksi, ettei tarvitsisi hakata asioita ihoa vasten. Tämän koko asukokonaisuuden kruunaa vielä tumma, hieman polvien alapuolelle yltävä hupullinen viitta, mikä peittää Baldramallachin vaatteet alleen. Huppu on melkeinpä aina vedetty päähän, etenkin päivällä. Se peittää omituisia kulmakarvoja ja vielä suojaa hänen silmiään valolta. Muita vaatteita hänellä ei sitten olekaan ja nämäkin vaatteet ovat aika vanhat. Vaatteet sulautuvat häneen lohikäärmemuotoon muuttuessa ja tulevat sitten takaisin kun ihmiseksi muututaan.

Ihmismuodossa saadut haavat ynnä muut kasvavat kokoa lohikäärmemuotoon mentäessä, eli ovat aivan yhtä vaarallisia ja kivuliaita kummassakin muodossa. Baldramallach ei siis voi ottaa tappavia miekaniskuja kylkeen ja sitten muuttua lohikäärmemuotoon ettei tarvitsisi kärsiä seurauksista.


Luonne
Baldramallach on nuori lohikäärme, ylpeä ja nokkava sellainen. Jääräpäinenkin vielä kaiken lisäksi. Vielä nuorempana oli pahempi, mutta on nyt ainakin oppinut pitämään suunsa kiinni, joten hänen todellinen luonteensa ei tule ihan heti ilmi. Hän on myös aika utelias, ja syy, miksi hän nyt ihmisten seurassa liikuskelee, on juuri uteliaisuuden takia. Lohikäärme nimittäin kokee ihmisten ja näiden kulttuurin olevan varsin mielenkiintoisia tapauksia, kiitos erään hyvin erikoisen ihmisen, jonka hän tapasi aikoja sitten. Ihmiset eivät näytä arvostavan kovin päällekäyviä tutkimismenetelmiä, sen Baldramallach on huomannut, joten kärsivälliseksikin hän on oppinut. Nyt lohikäärme on tottunut katsomaan hiljaa kauempaa ihmisten touhuja ja esineitä. Jos jokin näyttää hyvin mielenkiintoiselta ja vaatisi lähempää tutkastelua, niin silloinhan sitä vain odotellaan, että joku selkänsä kääntää.

Lisko yrittää pitää matalaa profiilia. Hänhän on taruolento sellaisten ihmisten joukossa, jotka luultavasti tahtoisivat hänestä eroon, jos totuuden kuulisivat. Parempi vain olla hiljaa ja puhua vasta sitten, kun kysytään ja silloinkin katsoa, mitä suustaan päästää. Ihmiskieltähän hän osaa toki puhua, mutta kaikki merkitykset eivät ole hänelle selviä ja joskus hänen puhetapansa on kivuliaan epäihmismäinen. Baldramallach ottaa myös kaiken tosissaan, vitsejä hän ei ymmärrä eikä huumorintajua varmaan edes omistakaan. Ilme on aina tuolla vakava, eikä oikein vielä tiedä, miten ihmisen kasvot reagoivat eri asioihin. Hymy olisi hänen kasvoillaan varmaan hyvin karmaiseva näky. Ystävystyminen ihmisten kanssa on siis hänelle aika hankalaa, mutta ei häntä haittaa olla yksin. Viihtyy erakkona, eikä tunne tarvetta ystäville, vaikkakin hän luultavasti vain sanoo itselleen niin. Baldramallach tietää olevansa vahva, tahtoo olla vahva ja avun pyytäminen tai ystäviin tukeutuminen olisi heikkouden merkki. Jääräpäisenä ei pysty muuttamaan mielipidettään tästä.

Tyhmä hän ei kuitenkaan ole, eivätkä nämä erikoiset luonteenpiirteet johdu siitä, ettei tuo oppisi. Kyllä hän oppii, mutta hitaasti, onhan lohikäärmeillä monta tuhatta vuotta elinaikaa oppia vaikka ja mitä. Älyään hän voi ehkä käyttää juonimiseen, mutta mitään valehtelijaa tai hyväksikäyttäjää hänestä ei oikein saa. Hän pitää sanansa.

Vaikka kokee ihmiset mielenkiintoisina, ovat ne kuitenkin alempiarvoisia otuksia häneen verrattuna, eikä hän usko, että voisi ikinä pitää yhtä vertaisenaan. No, yksi oli aika lähellä mutta Ei, ei silti. Ja auta armias jos häntä kohdellaan eläimenä tai jos lohikäärmeitä haukutaan hänen seurassaan. Normaalisti hiljaisena nurkassa värjöttävä Baldramallach vetäisi herneet nenään toden teolla, ja siitä ei nättiä jälkeä seuraa. Tähän hän ei kuitenkaan tahtoisi sortua, kun ei oikein välitä tapella ihmisten kanssa, mutta jos joku pieni kaksijalkainen puhuu pahaa hänestä tai rodustaan, niin sitähän hän ei voi sietää millään tavalla. Ihmisten sota ei myöskään voisi kiinnostaa liskoa vähempää. Mutta ehkä hänet jopa voisi lahjoa sotaan esineillä, jotka ovat hänestä tarpeeksi mielenkiintoisia.


Menneisyys
Sitä luulisi, että yli 1200 vuodessa ehtisi tapahtua paljon, mutta ei. Ei ainakaan silloin, kun se on niin lyhyt aika lohikäärmeelle. Baldramallach syntyi ainoana poikasena vanhalle lohikäärmepariskunnalle jossain eteläisessä Cryptissä. Luultavasti hänellä on sisaruksia muista poikueista, mutta hän ei ainakaan ole tietoinen sellaisista. Sellaisten asioiden kysyminen kun ei vain nuorta poikasta kiinnostanut, onhan sitä koko maailma tutkittavana. Eipä sitä muutenkaan paljoa kysymyksiä kysytty vanhemmilta, vanhemmat mieluummin antoivat poikasen itse etsiä ja löytää vastaukset kysymyksiinsä. Äiti vain istui vierellä suojana ja katseli, kun Baldramallach tutkisteli ympäristöään. Vanhetessaan nuori lohikäärme tahtoi tietenkin mennä tutkimaan vielä kauemmaksi pesäluolasta. Alue oli rauhallista, eikä siellä ollut mitään, mikä voisi olla uhkana lohikäärmeenpoikasellekaan, joten äiti ei enää vaivautunut seuraamaan häntä. Isää ei monesti pesässä näkynyt, kävi aina silloin tällöin hetken katsomassa kuulumisia ja sitten lensi pois. Hän sanoi aina olevansa kiireinen, eikä äitikään näyttänyt pistävän isän reissuja pahakseen. Eikä Baldramallachkaan, olihan poikanenkin itse kiireinen, eikä tullut pesään muuta kuin syömään ja nukkumaan. Silti ei voisi sanoa, että lohikäärmeperheellä huonot välit olivat. Mitä nyt jokainen perheenjäsen nautti yksinolosta. Nuori lisko ei kyllä ikinä oppinut tuntemaan vanhempiaan kovin hyvin.

Ollessaan tarpeeksi vanha hankkimaan ruokansa itse, pesävierailut muuttuivat hyvin harvaksi ja poikanen meni aina vain kauemmaksi. Niinkin kauas, että eräänä yönä hän löysi nuotion ympärillä nukkuvia ihmisiä. Silloinhan hän ei vielä tiennyt mitä ne olivat, joten innokkaana tuo meni nuuhkimaan näitä omituisia otuksia. Niinkin innokkaana, että onnistui herättämään nämä ihmiset kuonollaan. Ymmärrettävää oli, että ihmiset huusivat kovaa herätessään lohikäärmeen naama omaa naamaansa vasten painettuna, mutta Baldramallach-parka säikähti aika kovasti. Hän pötki pakoon ja palasi pesällensä. Sen lähettyvillä hän sitten eleli hyvän aikaa, ei voinut mennä pitemmälle pelon takia. Silti nämä omituiset kaksijalkaiset otukset pyörivät hänen mielessään, vaikka ne niin pelottavia olivatkin. Eipä siis ollut ihmekään, että lopulta utelias poikanen meni taas uudelle tutkimusmatkalle.

Ikinä hän ei kuitenkaan kovin lähelle ihmisasutusta uskaltanut mennä. Hän odotti aina kärsivällisenä metsissä, että jos joku ihminen nyt siitä sattuisi ohi kävelemään. Näitä ihmisiä hän rakasti seurata hiljaa perässä, silloin se vielä oli mahdollista pienen koon takia. Ihmisleireistä oli myös mukava varastella nättejä esineitä, joita sitten piiloteltiin ympäriinsä. Joskus ihmiset jopa lähtivät etsimään näitä kadonneita esineitä, ja sitäkös oli hauska seurata. Vielä hauskempaa oli matkia näiden ihmisten omituisia äännähdyksiä ja katsoa, kuinka ihmeissään ne olivat. Ihmisihastus kyllä loppui aikanaan, ja nyt nuori uros kiinnostui enemmän ympäristönsä tutkimisesta ja vieraili kotipesänsä luona vähän useammin. Eräänä kertana vanhemmat kertoivat lähtevänsä pois tältä alueelta, olihan hän jo tarpeeksi vanha elättämään itsensä. Sen jälkeen Baldramallach ei ole vanhempiaan nähnyt.

Vanhempien lähtö ei kauheasti harmittanut Baldramallachia, mitä nyt hänellä ei oikein ollut paikkaa, mitä kutsua kodiksi. Nuori uros lähti kodinetsintäreissulle, ja sopivan alueen löytäessään hän puolusti reviiriään aggressiivisesti, niin toisilta lohikäärmeiltä kuin muiltakin, jotka luolan lähettyville sattuivat tulemaan. Monien onneksi Baldramallach oli kuitenkin yöeläin ja nukkui sikeästi luolansa perällä, eikä helposti herännyt. Aikaa kului ja ikää kertyi, lohikäärme alkoi tylsistyä ja vietti yhtä enemmän aikaa nukkuessa. Niinkin pitkään hän kerran nukkui, että herätessään huomasi lähettyville ilmestyneen ihmiskylän. Kylä näytti aika pieneltä ja vastarakennetulta, eikä mitenkään uhkaavalta. Sitä mieltä hän oli, että jos ihmiset pysyivät loitolla hänen luolastaan, ne eivät häntä haittaisi. Baldramallach kyllä piti kylää visusti silmällä ja huomasikin, miten pieni kylä kasvoi. Kyllähän ihmisetkin ennen pitkää huomasivat iltaisin liikkuvan lohikäärmeen kylänsä liepeillä. Silloin lisko sai tietää uuden puolen ihmisistä: anna niille jotain, jonka ne kokevat uhkaavaksi ja ne varmasti hyökkäävät kimppuun. Kylän maajussit eivät olleet mikään vastus tälle urokselle, mutta silti typerät ihmiset lähettivät niitä lisää hänen luoksensa. Baldramallach sai siitä tarpeeksensa ja ryntäsikin eräänä yönä kylään, herättäen kaikki asukkaat. Hän antoi ihmisten asua täällä, kunhan saisi syödä heidän eläimiään. Jos he eivät suostuisi, niin hänhän tuhoaisi kylän ja söisi kaikki ihmiset siellä, ja hän tarkoitti sitä. Ihmisten myös pitäisi pysyä pois luolan lähettyviltä. Eipä kyläläisillä ollut vaihtoehtoja, ja joutuivat hyväksymään ehdot. Sekään ei ollut hyvä vaihtoehto, lohikäärme söi niin paljon, että pian kylässä ei ollut eläimiä jäljellä. Ei ruokaa, ei työapua, ei lemmikkejä. Kaikki oli syöty. Baldramallach oli tyytyväinen, joten häntä ei kyläläisten ongelmat haitannut. Hehän hyökkäsivät hänen kimppunsa ensin. Uhkasipa jopa alkaa syödä ihmisiä, jos he eivät lisää ruokaa hänelle hankkineet.

Kylän läpi kulkeva vaeltelija sai tietää kyläläisten ahdingosta, uhkarohkeasti sitten mennen lohikäärmeen puheille luolaan vaatien, että lohikäärme jättäisi kyläläiset rauhaan. Baldramallach nauroi niin naurettavalle idealle, eihän hänellä ollut mitään syytäkään. Mies ehdotti kaksintaistelua, jos hän voittaisi, lohikäärme tekisi mitä hän haluaa. Jos lohikäärme voittaisi, saisi se tehdä mitä haluaa hänellä. Nuorella lohikäärmeellä alkoi jo tulla nälkä, joten hän hyväksyi helpon aterian toivossa. Tämä outo mies oli kyllä aivan jotain muuta maajusseihin verrattuna, taidokas miekan kanssa ja väisteli Baldramallachin iskut niin hyvin, ettei tuo edes hipaissut toista. Itse asiassa, mies näytti odottavan viime hetkeen ennen kuin hyppäsi pois hänen iskujensa alta eikä edes haavoittanut häntä pahasti miekallaan, ja sepäs lohikäärmeherraa ärsytti. Toinen ei ottanut taistelua edes tosissaan. Suuttuneena hän alensi päänsä sarvien osoittaessa ihmistä kohti ja lähti juoksuun. Mies näytti jo melkein odottavan sitä ja hyppäsi edestä pois ilman sen suurempia ongelmia. Baldramallachilla ei edes huomannut ja iski sarvensa luolan seinään, sarvien upotessa kiveen melkein kokonaan. Hän yritti riuhtoa itseään irti, mutta ei. Hän oli jäänyt jumiin. Huvittuneena ihmismies kutitteli lohikäärmeen kaulaa miekallansa. Lohikäärme oli ärsyyntynyt, mutta ymmärsi hävinneensä, olisihan mies voinut tappaa hänet tässä ja nyt. Monen tunnin pyristelyn jälkeen hänen oli pakko luovuttaa, kunhan toinen saisi hänet irti. Se ei ollut ongelma eikä mikään, tarvittiin vain saha ja pari voimakasta miestä kylästä. Kivuliasta se oli ja Baldramallach menetti sarviensa päät, mutta ainakin hän oli vapaa. Vapaa seinästä siis, sillä nythän hän oli tämän omituisen ihmismiehen alainen. Kyläläiset olivat pakahtua onnesta tämän kuullessaan ja järjestivät miehelle juhlat. Baldramallach jäi mieluummin luolaansa yksin mököttämään.

Seuraavana aamuna pari lähti matkaan, Baldramallachin vastusteluista huolimatta. Ihmiselle kävi selväksi, miten kivuliasta auringonvalo tälle lohikäärmeelle oli. Mutta yöllä matkustaminen ei tullut kysymykseenkään, joten ainoa ratkaisu pulmaan oli peittää liskon silmät. Mies ohjaisi häntä. Tämä idea oli typerä ja mikään ei olisi estänyt Baldramallachia syömästä ihmistä tässä ja nyt niin tyhmän idean sanomisesta. Mutta hän oli antanut sanansa. Hän ei pystynyt. Oli pakko suostua. Hitaasti nämä kaksi tosin ystävystyivät keskenään. Baldramallach sai tietää miten miehen nimi oli Viktor Bran, hän oli aarteenmetsästäjä ja omasi monia vihollisia luonteensa vuoksi, miksi häntä lohikäärmehenkivartija ei haitannut yhtään. Viktor ei kuitenkaan ollut loppujen lopuksi mitenkään kauhean huonoa seuraa, vaikka ärsyttävä olikin, joten lohikäärmettä ei haitannut toisen seurassa matkaaminen. Ympäri Etelä-Cryptiä he sitten matkustivat aarteiden perässä, mutta joskushan piti kaupungeissakin käydä, varusteita ja ruokaa piti hankkia. Lohikäärmettähän ei voinut kaupunkien lähelle viedä, joten Baldramallach joutui jäämään jälkeen. Kaupunkireissuja alkoi tulla pikku hiljaa enemmän ja enemmän, etenkin samaan kaupunkiin, eikä käärme tahtonut olla näkemättä kaikkea. Oli vain yksi tapa ujuttaa käärme kaupunkiin, ja se ei ollut hänelle mieluinen idea. Hän tosin tiesi, että se oli pakko tehdä. Pitkän vinkumisen jälkeen hän sai kuin saikin Viktorin etsimään käsiinsä taidokkaan velhon, joka pystyisi opettamaan häntä muodonmuutoksen saloihin. Viktorista tämä oli hieman naurettavaa, mutta kunhan Baldramallach tekisi pelottavan ihmismuodon, niin häntä ei se haittaisi. Ja pelottaviahan ne olivatkin. Ei pelottava ihmismuoto, vaan pelottava Jokin. Kesti pitkään, ennen kuin hän pystyi muuttumaan muotoon, jota edes voisi jotenkin kutsua ihmiseksi. Ainakin Baldramallach pystyi seuraamaan Viktoria kaupunkeihin nyt ja sekös vasta hauskaa olikin, se oli aivan toinen maailma. Syykin samaan kaupunkiin vierailusta selvisi, Viktorin ihastus asui siellä. Jonkin ajan kuluttua parivaljakko muutti naisen luokse asumaan, vaikkakin Baldramallach ei tahtonut viettää kovin pitkiä aikoja ihmismuodossa. Hän menikin monesti kaupungin ulkopuolelle seikkailemaan lohikäärmemuodossaan ja viipyi pitkäänkin pois. Vaikka hän ei kovin pitkiä aikoja pysynyt talossa kerrallaan, Baldramallach sai asua noiden kanssa vain noin vuoden ennen kuin pariskunta tahtoi omaa rauhaa. Silloin Viktor joutui sanomaan hyvästit lohikäärmeystävälleen, joka ainakin esitti olevansa iloinen päästessään vihdoin eroon ihmisestä. Pitkään he olivat yhdessä matkustelleet, joten ero ei ollut mieluisa kummallekaan. Viktor pyysi toista käymään joskus kylässä, mutta Baldramallach lähti tiehensä sanomatta sanaakaan.

Lohikäärme nautti vapaudestaan, vaikkakin aina joskus ikävöi Viktoria. Siksipä hän meni jonkin aikaa yksinolonsa jälkeen takaisin kaupunkiin tapaamaan häntä. Jonkin aikaa näytti olevan monta kymmentä vuotta ja se on ihmisille pitkä aika. Viktor ja hänen kumppaninsa olivat jo vanhoja, kuulemma heillä oli lapsia ja jopa lapsenlapsia nyt. Baldramallachin vierailu oli kyllä heistä ihana yllätys ja vanhoista asioista puhuttiin läpi yön. Hieman haikeana Viktor tosin sanoi, että jos Baldramallach odottaisi näin pitkän ajan vierailujen välissä, hän olisi jo kuollut kun tuo seuraavan kerran häntä tulisi tapaamaan. Mutta ei lohikäärme osaa ajatella aikaa ja vuodet tuntuvat niin lyhyiltä, joten se kerta jäi sitten viimeiseksi tapaamiseksi näiden kahden välillä.

Baldramallach kiinnostui taas ihmisrodusta ja näiden ihmeellisistä kaupungeista täynnä elämää, joten ilman sen suurempia surematta, hän lähti taas matkaan. Ja tällä kertaa hän aikoo matkustaa suurimman osan matkasta ihmisenä.


Aseet
Lohikäärmeenä hän ei osaa syöstä tulta, mutta muitakin aseita häneltä löytyy. Hampaat ja voimakkaat leuat esimerkiksi. Sarvet lävistävät ihmisen helposti, jos on tarpeeksi tyhmä ja jää eteen seisomaan. Ja vaikka edestä pois pääsisikin, niin aina on mahdollista, että jää jalkojen tallaamaksi. Häntä lamaannuttavine myrkkypiikkeineen myös on vaarallinen, tosin helposti voi käydä niin, että ihmisenkokoinen otus osuu piikkien väliin, eikä itse piikkeihin. Osuma luultavasti lamaannuttaisi ihmisen yhdelläkin iskulla hetkeksi, mutta isompi eläin mitä ilmeisimmin tarvitsisi enemmän iskuja piikeistä. Ilman myrkkyäkin hännän isku on voimakas. Lohikäärmeenä hän vielä osaisi sylkeä eräänlaista happoa. Se on tarkoitettu enemmänkin hätätapausten varalle ja polttaa kipeästi ihoa, toivon mukaan saaden Baldramallachin vihollisen perääntymään ja antaen hänelle mahdollisuuden paeta hengissä. Happo myös syövyttää vaatteita, ehkä jopa jotain metallejakin. Happoa ei tosin löydy paljoa kehosta kerralla.

Ihmisenä Baldramallach käyttää nyrkkejään, jotka yhdistettynä tuon voimaan ja kovempiin suomuihin eivät ole mikään aliarvioitava asevaihtoehto. Myös tässä muodossaan hänellä on mahdollisuus sylkeä happoa, mutta sitä on vielä vähemmän, kuin lohikäärmeenä. Se myös sattuu ihmiskurkkuun pahasti.


Muuta:
-Syntynyt 3.11.
-Olisi siis skorpiooni horoskoopiltaan.
-Hännässä olevat myrkkypiikit voivat katkeilla ja joskus putoavat, silloin tilalle kasvaa uusia. Pudonnut piikki ei enää ole myrkyllinen.
-Syö raakaa lihaa ja kalaa, myös ihmismuodossa mieluusti. Muuta ei oikein voi sietää, eikä maista makeaa ollenkaan.
-Ihmisenäkin omaa valtavan ruokahalun, ja voi syödä ruokaa monen miehen edestä. Ihmismuotoon muuttuminen vie aika paljon energiaa.
-Muodonmuutos on siis se, mikä vie energiaa, ei olomuodon ylläpitäminen. Heikkona tuo siis ei muutu takaisin lohikäärmemuotoon, päinvastoin, ei luultavasti voisi muuttua ollenkaan.
-Kurkku on hyvä matkimiseen, Baldramallach osaakin matkia melkein mitä tahansa, kunhan on sen joskus kuullut
-Kunhan siinä ei ole puhetta. Puheen lausuminen on hänelle hankalaa, ja silloin hän joutuu keskittymään siihen niin paljon, ettei sille matkimiselle jää aikaa.
-Ääni on lohikäärmeenä suhiseva ja koriseva, syvältä kurkusta tuleva. Monet kirjaimet ovat hankalia lausua.
-Ihmisenä matala ja miehinen. Jotkin kirjaimet, etenkin s, on edelleen hankalia lausua.
-Tämänhetkiset kengät eivät mahdu jalkaan kunnolla.
-Lohikäärmeenä näkee hyvin pimeässä, valossa on melkein sokea.
-Ihmisenä näkee huonommin pimeässä, mutta sietää myös valoa.
-Pystyy myös valvomaan pitkiä aikoja lohikäärmeenä, mutta silloin hän nukkuukin pitkään sen jälkeen.
-Tuntee olonsa ahdistuneeksi lohikäärmeurosten kanssa, onhan tuo vielä nuori mies ja kokee tarpeen puolustaa reviiriään.
-Ei ole koskaan rakastunut, eikä usko, että edes voisi. Häntä ei kauheasti kiinnosta.
-On vaihtolämpöinen, ei pidä kylmästä. Ihmismuoto taas on tasalämpöinen.
-Menee talvihorrokseen lohikäärmeenä, jos tulee liian kylmä.
-Pitää hiekkakylvyistä ja aurinkokin olisi mukava paikka lötkötellä, jos se ei olisi niin kirkas.
-Muutos ihmiseksi on kivulias. Myös muutos ihmisestä lohikäärmeeksi sattuu.
-Kerää kiiltäviä tavaroita ja aarteita ihan ilman mitään syytä, unohtaa ja jättää ne jälkeensä jonkin ajan päästä mitä ilmeiten.
-Ei oikein välitä haltioista, ei näe niissä mitään erikoista.


Vahvuudet ja heikkoudet:
+Voimakas
+Nopea jaloistaan
+Osaa matkia
+-Pelottava
+-Jääräpäinen
-Sokea valossa lohikäärmeenä, ihmisenäkin hankalaa kirkkaassa
-Ihmismuoto ei ole kovin vakuuttava
-Puhuminen on hankalaa
-Kylmä kangistaa lohikäärmeen
-Ylpeys
-Tietyt asiat ärsyynnyttävät hänet helposti
-Kömpelö ihmisenä
-Huumorintajuton



Pelit:

Menossa -


Pelatut -
Uhkaatko? Suojeletko? - Raleigh Mallory
Juoppo ja hänen käärmensä - Raleigh Mallory
On todellisuus piinaa hetkittäin selvinpäin - Raleigh Mallory
Raunioiden hirviö - Evgenia Pandora
Keitaan paistatteleva käärme - Crit
Nälkäinen peto - Pumpkin, Marduk
Tikku tassussa - Hecate Vesna
Auringonpalvoja - Albine Warsden
Lizard and Cat in Crime - Kfir
Pedon raivo - Kfir
Hide-Out - Kfir


Tavatu henkilöt:
Raleigh Mallory - Omituinen, puhelias ja tungetteleva tyyppi. Kustantaa sapuskat. Sekaantuu eläimiin. Kadonnut ja luultavasti kuollut.
Evgenia Pandora - Varsin säälittävä naaraslohikäärme. Ihme, että tuo edes pysyy hengissä, mutta eivätpä ihmiset mitään kauhean suuria uhkia ole. Ei ymmärrä lohikäärmeiden suuruutta.
Outo ihmisotus - Typerä, nuori nulikka, joka ei ajattele omaa parastaan ja haastaa vahvempiaan tyhmyyttään. Sai ainakin opetuksen.
Saga Anahita - Varsin huonosti tunnettu naaraslohikäärme. Ainakin osaa syödä hyvin, mutta ei näytä arvostavan kunnon tappeluita pelottavia ja suuria vastustajia vastaan.
Marduk - Hyvin suuri lohikäärme. Osaa noituutta ja on vaarallinen. Lähellä ei ole helppo tai hyvä olla, mutta ei voi sanoa, että voisi oikein toista inhota. Taistelu on sovittu myöhemmälle päivälle.
Hecate - Ihme otus, ei mitään hajua, mikä se oikein on. Oli ihmeellinen pakkomielle auttaa, mutta ei tehnyt mitään. "Outo" kuvailee olentoa parhaiten.
Albine Warsden - Nuori noita, kai. Auttoi haavojen kanssa parantajankyvyillään, saaden aikaan kiitollisuudenvelan. Se kismittää, mutta onneksi noita suostui hoitamaan ruokapuolen, joten tuota voidaan nyt seurata ja suojella hankivartijan roolissa.
Kfir - Jokin omituinen kissaotus, tavattu keskellä metsää. Mokoma kävi nappaamassa saaliistakin palasen, mutta kävi lupauksillaan viimein voittamaan käärmeen puolelleen. Niin kauan, kuin ravintoa riittää talven yli, kissa saa luvan päättää matkasta.


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Viimeksi muokannut Sands päivämäärä 29 Marras 2014, 04:50, muokattu yhteensä 29 kertaa
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Paluu Puolueettomat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron