Viesti Ke Helmi 06, 2008 11:03

Sigurd, "Lounatuuli"

Nimi: Garujar Sigurd. Käyttää nimeä Sigurd, mutta on myös ominut matkansa varrella lempinimen "Lounatuuli". Omistaa myös lisänimen Estelar, jota käytettiin haltioiden keskuudessa hänestä, lähinnä hovin toimesta.
Ikä: Päälle 1000-vuotta, humanoidina näyttää noin 25-30-vuotiaalta.
Sukupuoli: Uros
Rotu: Lohikäärme, serpentti.
Puoli: Puolueeton. Kuuluu passiivisesti Metsänoikeus-ryhmään.



Ulkonäkö:

pärstä doodle
Lohikäärmemuodon doodle ja kokovertailu

Humanoidimuoto

Sigurdin humanoidimuoto muistuttaa ulkoisesti puoliveristä, ihmisen ja haltian sekoitusta. Pituutta tältä hoikanhujopilta kropalta löytyy noin kaksi metriä. Kroppa on jänteikäs ja hyväkuntoinen, sopusuhtainen painoltaan. Hän on kovin pehmeäpiirteinen ja sironelegantti tapaus, mutta silti miehekäs. Sormet ja varpaat ovat hieman luonnottoman pitkät, kyntensä ovat terävän petomaiset, väriltään mustat. Ihonsa on luonnottoman helmenvalkea, osin kiiltävänoloinen, mutta ei rasvaisella tavalla.
Kasvonsa ovat kapeankauniit, virheettömät ja sileät. Poskipäät ovat korkeat ja leukaluu leveähkö leukaperistä, siinä missä leuka itse on kapeahko. Huulet ovat sopusuhtaisen täyteläiset, väriltään hieman harmahtavammat mitä muu iho. Nenä on kapea ja suora, terävän siro. Silmät ovat kapeat, ovaalinmuotoiset ja alati tarkkailevat. Silmiä kehystää paksut, tummat ripset ja silmien yltä löytyy lyhyensirot, sinisävyiset kulmakarvat. Väriltään näköelimet ovat palavansiniset, värin häilyen sinisenerisävyjä. Näköelimistä ei löydy erillistä iiristä, valkuaista tai pupillia, vaan ne ovat täysin siniset - kuten petomuodossakin. Kuitenkin, humanoidimuodossa Sigurdin katse on helpommin paikannettavissa, sillä silmästä löytyy aina vaaleampi, "palava" piste, joka indikoi katseen suuntaa.

Hiuksensa ovat väriltään sinisenkirjavat, tukan vaihdellen aina turkoosinkirkkaasta tummansiniseen. Välillä näyttää siltä, että väri kirjaimellisesti vaihtelee, varsinkin eri valaistuksissa. Pituudeltaan hiukset ovat myös erittäin epätasaiset ja vaihtelevat. Edestä pehko on lyhyempi, vaihtelevasti yltäen poskipäistä aina rintakehälle. Takaa hiukset ovat pidemmät, pisimmillään yltäen Sigurdin alaselkään. Hiukset ovat jokseenkin aaltoilevat, litteänpuoleiset ja latvoista kaartuvat asteen tai toisen verran ylöspäin. Hiuskarvat ovat paksut, jokseenkin karkeahkot, muistuttaen kenties enemmän jouhia, mitä ihmisenhiuksia.

Mitään varsinaista asustusta Sigurdilla ei ole, miehen käyttäen milloin mitäkin sattuu olemaan tarjolla aina niin pitkään, kunnes vaatteet menevät rikki. Hän suosii kuitenkin valkoisia sävyjä, sekä harmaita ja toisinaan mustaan. Mitään turhan kirjavaa hän ei halua ylleen. Hän pitää myös väljistä ja ilmavista, kevyistä vaatteista, kuten kaavuista, haaremihousuista ja silkkisistä, löysistä paidoista. Sääolosuhteet eivät vaikuta hänen pukeutumiseen, Lohikäärmeenä kun hän ei varsinaisesti palele eikä täten tarvitse paksumpaa kerrastoa pakkaskeleillä.


Lohikäärmeenä

todellisessa muodossaan Lounatuuli on kookas, hyväkuntoinen serpenttilohikäärme. Kokoa hänellä on valtavasti, Sigurdin pystyen helpostikin syömään kookkaan hevosen yhdellä haukkauksella. Suomunsa ovat päältä helmenvalkeat, kiiltävät ja sileät, erittäin joustavat. Näin ollen Sigurdin suomupeitettä on vaikea lävistää kevein viiltävin tai edes pistävin hyökkäyksin. Tarvitsee todella paljon voimaa ja taitoa, jotta lohikäärmeen nahasta pääsee läpi - mutta loppupeleissä hän ei todellakaan ole niin kestävä, mitä paksusuomuiset panssariliskot. Alapuolellaan Sigurdilla kulkee valkeanharmaita, paksumpia panssarisuomuja aina puoliväliin vastaa.
Niskassaan lohikäärmeellä on karkeajouhinen, todella tuuhea harja, joka alkaa päälaelta ja kulkee pitkälle selkään asti. Väriltään harja on sinisenkirjava ja yhtälailla mitä humanoidimuodossa, näyttää harjakin vaihtelevan sinisensävyään alati.
Valtavaa pedonpäätä koristaa kaksi hopeista sarvea. Silmänsä ovat palavansiniset ja alati tarkkailevat - vaikka sitä tarkkaavaisuutta ei näekään silmistä, jotka ovat sinisenkirjavat, ilman pupillia tai iiristä. Koskaan ei voi olla varma, mihin suuntaan lisko katsoo.

Lohikäärmeenä Sigurd kykenee tietenkin syöksemään tulta, mutta hänellä on myös turvanaan valtavat, terävät kyntensä sekä terävillä hampailla varustettu kitansa, josta löytyy puruvoimaa murskaamiseen.


Aseet ja taistelutyyli

Humanoidimuodossaan Sigurd osaa käyttää asetta jos tositakin, mutta silti hän ennemmin välttää yhteenottoja humanoidina. Tässä muodossaan hän on huomattavasti helpompi haavoittaa, joten parempi olla ottamatta riskejä. Humanoidina Sigurdilta kuitenkin löytyy todella paljon voimaa ja tuo on jo paljain käsinkin pelottava vastus. Hän on nopea ja notkea, pyrkien aina suoraan päälle eikä välitä seurauksista, lohikäärmeen pyrkien vain nopeasti repimään terävillä kynsillä vastustajansa verille. Hänellä oli aikanaan valkeakahvainen, kaunisteräinen setti johon kuului Katana ja Wakizashi, mutta menetti nämä aseensa paetessaan haltioiden hovista.

Lohikäärmeenä Sigurd ottaa ennemmin yhteen tosipaikan tullen. Liskona hän on todella petollisen nopea ja monipuolinen vastus, lohikäärmeen kyeten lentämään ja syöksemään tulta. Liekkinsä ovat todella kuumat ja jo niiden läheisyydessä seisominen polttaa. Notkea lisko ei myöskään kokonsa tähden ole kömpelö, serpenttimäisen kehon kääntyen ja liikkuen todella helposti. Sen lisäksi että kokonsa ja liekkinsä ovat vaaralliset, löytyy lohikäärmeeltä myös kyntensä ja hampaansa. Puruvoimaa liskolta löytyy vaikka suuremmankin pedon murskaamiseen. Sigurd on kuitenkin lohikäärmeiden mittapuulla heiveröinen vastus siron rotunsa takia, mutta hän osaa käyttää käärmemäistä kehoaan kuten kuristajakäärmeet isojen vastustajien kanssa ja pyrkii tukehduttamaan, murskaamaan nuo hengiltä ennemmin kuin lähtisi raadellen voimiaan mittelemään.




Luonne: Ennen niin ystävällinen ja avoin lohikäärme on sodan ja hyväksikäytön myötä muuttunut varautuneeksi ja pessimistisemmäksi uusien tuttavuuksien suhteen. Eläimelliseen tapaan tuo on varautunut ja pelkää uusia olentoja, vaikka syvällä sisällään haluaisikin olla se sama, avoin ja auttavainen persoona mitä on ollut. Kuitenkin vuosikausia jatkunut hyväksikäyttö ja alistaminen ovat saaneet lohikäärmeen vihaamaan, jopa halveksumaan kuolevaisia ja eri toteen haltioita. Kaksijalkaisten seurassa tuo onkin varautunut ja kätkee pelkonsa yleensä pessimistisen ilkeän, jopa aggressiivisen kuoren alle.
Paitsi jos kyseessä on nuori rodun edustaja. Lohikäärme on yhä erittäin lapsirakas persoona ja pitää lapsia/nuoria viattomina valopilkkuina tässä muuten niin synkässä ja yksinäisessä maailmassa. Käärme rakastaa lasten seuraa siinä missä esimerkiksi koira, joka tykkää lasten kanssa leikkiä.

Ystävilleen lohikäärme osaa olla lempeä ja suojelevainen. Tuon huumorintaju ja ajatusmaailma eroaa hieman inhimillisten olentojen ajatuksista, joten tuo ei aina välttämättä ymmärrä tarinoita samalla tavalla, mitä muut. Nauraa lohikäärme kuitenkin osaa. Loppujen lopuksi hän on kuitenkin iloinen persoona, kaiken sen pidättyväisyytensä takana. Ystävät ovat rakkaita, eikä heistä luovuta helpolla. Lohikäärme onkin valmis puolustamaan läheisiään viimeiseen hengenvetoon asti.
Rakkautta lohikäärme ei ymmärrä samalla tavalla mitä ihmiset, eikä siksi ole kykeneväinen rakastumaan kehenkään, kuten toinen ehkä voisi toivoa. Lohikäärme kuitenkin saattaa valita itselleen kumppanin, jonka kanssa loppuelämänsä elää. Lisääntyminen ei kuitenkaan tule kysymykseenkään, muuta kuin lohikäärmeiden kanssa.

Huonoina päivinä Lounatuuli vetäytyy mielellään yksin vuorille ja tulee sieltä pois sitten kun tuntee olevansa jälleen kykeneväinen kohtaamaan sosiaalisia tilanteita. Vaikka hän tykkää auttaa muita, on hänen itsensä vaikea ottaa vastaan apua, sillä se tuntuu astetta nöyryyttävämmältä. Siksi lohikäärme hakeutuukin yleensä haavoittuneena omaan kotiluolaansa vuorilla, eikä anna kenenkään auttaa itseään, ellei joku väkisin luolaan tunge apua tarjoamaan.
Suuttuessaan peto on lohikäärmeille tuttuun tapaan vaarallinen ja arvaamaton vastus. Tuo ei käy kaihtamaan keinoja taistelun tullessa, eikä myöskään tunne sääliä vastapuolta kohtaan. Se on joko hän tai ne.
Lohikäärme harvoin jättää mielipiteensä sanomatta, oli se minkälainen tahansa. Tuo tarkkailee alituiseen kanssaeläjiään, eikä jätä huomioimatta pienintäkään liikettä. Lohikäärme tykkääkin etsiä toisista pakkoliikkeitä ja muita mahdollisia toistuvia piirteitä. Eleiden kyseenalaistaminen saattaa toisinaan mennä paranoidisuuden rajamaille, jolloin lohikäärme saattaa alkaa vetäytyä poispäin ja muuttua aggressiiviseksi, jos sille on tarvetta. Lohikäärmeen lähelle onkin vaikea päästä, sillä tuo ei mielellään anna puolituntemattomien tulla liian lähelle itseään.

Vaikka Lounatuuli onkin varautunut uusia olentoja kohtaan, ei tuo kuitenkaan voi olla auttamatta hätääkärsivää. Paitsi jos kyseessä on osapuolen tai toisen sotilas. Siviilejä lohikäärme auttaa enemmän kuin mielellään, varsinkin jos apua tarvitsee kauniimman sukupuolen edustaja tahi nuori. Lohikäärme ei hyväksy pienempien kiusaamista ja onkin aina valmis antamaan öykkäreille opetuksen siitä, kenelle kannattaa ryttyillä.
Sotaan lohikäärme ei ota minkäänlaista kantaa. Hän on kokenut molemmilta osapuolilta syrjintää, hyväksikäyttöä ja väkivaltaa. Eri toteen haltiat eivät enää lohikäärmeen luottamusta saa itselleen. Kauan haltioiden rivissä seissyt lohikäärme ei kuitenkaan tunne itseään kuuluvan enää lohikäärmeiden omaan pikku piiriin, joten tuo onkin tavallaan eristäytynyt myös lajitovereistaan, viihtyen eniten sekalaisessa sakissa. Roturasisti Lounatuuli ei ole, vaikka onkin estynyt ja ennakkoluuloinen tiettyjä rotuja kohtaan.


Menneisyys: Sigurd on kotoisin Cryptistä itään päin, mantereelta jossa hänen vanhempansa pesueensa kasvattivat. Sigurd kuoriutui yhtenä ensimmäisenä jälkeläisenä liskopariskunnalle, joka lähes samantien hääsi poikaset pesästään. Osa ei edes päässyt kuoriutumaan, kun vanhemmat lopulta hylkäsivät pesän, lähtiessään matkaamaan toisaalle.
Jo heti alusta alkaen lohikäärme saikin siis pärjätä omillaan. Se oli jo nuorena utelias yksilö, joka oppi kantapään kautta kaiken. Jahka oli oppinut selviytymään omillaan, alkoi Sigurd kiinnostua entistä enemmän humanoideista. Se alkoi varovaisesti tekemään tuttavuutta kotimaansa humanoidien kanssa, jotka olivat rodultaan jonkin asteen haltioita. Näiden keskuudessa lohikäärme tuntui olevan tervetullut, varsinkin kun serpentti oli heti alun alkaen osoittanut merkkejä älyllisestä, jopa inhimillisestä käytöksestä. Sigurd tutustui erääseen nuoreen velhonalkuun, jonka kanssa alkoi viettämään aikaa. Velho opetti Sigurdin puhumaan haltiakieltä - joka tosin erosi hieman Cryptin haltioiden kielestä - ja auttoi tuota ymmärtämään humanoidien tapoja. Velho opetti magiaan taipuvaiselle liskolle myös muodonmuutoksen, jonka ansiosta Sigurd oppi ottamaan humanoidimuotonsa. Lisko tutustui myös pienen haltiakylän lapsiin, jotka alkoivat kutsua liskoa nimellä "Lounatuuli", joka oli kuulemma jonkinlaisesta lastenlorusta kotoisin. Lisko piti tuosta uudesta nimestä ja alkoi esitellä itseään mokomana.

Koitti kuitenkin aika, jolloin kaikki ystävät ympärillä alkoivat vanheta ja pikkuhiljaa kuolla pois. Velhon ollessa vanha ja selvästi vetäessä viimeisiä vuosiaan, päätti Lounatuuli sanoa tuolle hyvästit. Hän ei kestänyt katsoa, kuinka rakkain ystävä menehtyisi kaikkien vuosisatojen yhteiselon myötä ja velho myös ymmärsi sen. He erosivat lämpimissä merkeissä, lohikäärmeen viimein lähtien kiertämään ympäri maata.
Vierailtuaan paikassa jos toisessakin, lensi Lounatuuli lopulta Cryptiin. Cryptiin saapuessaan sai lisko huomata, ettei hänenkaltaisiaan katsottu niin hyvällä näiden uusien humanoidien, ihmisten joukossa. Jälleen kerran Lounatuuli sai oppia kantapään kautta, ettei näihin humanoideihin kannattanut ottaa yhteyttä. Sigurd oli lähellä kuolla ihmisten toimesta kerran, kun yllättävä osapuoli kävi pelastamaan hänet: Haltiat. Näiden haltioiden joukossa oli myös itse haltiakuningas Aran, joka tietenkin kiinnostui lohikäärmeestä. Aran pyysi Lounatuulta liittymään seuraansa, jotta he saattaisivat auttaa liskon turvaan ja kuntoon. Lounatuuli suostui ja lähti haltioiden matkaan, päätyen näiden piilopaikkaan.

Piilopaikassa haltiakuningas ehdotti lohikäärmeelle sopimusta: Lounatuuli liittyisi heidän riveihinsä, itse haltiakuninkaan "Avustajaksi" (oikeampi termi oli lemmikki tai peräti orja, mutta siitä Aran ei kertonut liskolle mitään). Ollessaan vielä naiivi tämän valtakunnan toimista, Lounatuuli suostui kiitollisuuden velassaan.
Lounatuuli alkoi viettämään yllättävänkin mukavaa elämää haltioiden hovissa, palvellen haltiakuningasta aina silloin, kun tarve vaati. Samalla lisko kävi seikkailemassa ympäri Cryptiä ja sai kuulla paremmin valtakunnan tilanteesta ja sodasta. Sigurd kuuli myös lohikäärmeiden pitävän majaa yleensä Mor vuorilla. Sigurd alkoi tutustua Mor vuoriin, löytäen jopa itselleen salaisen, yllättävän ahtaan luolan, johon lisko alkoi kerätä silloin tällöin omia aarteitaan. Lounatuuli sai myös kuulla kolmesta vanhimmasta, alkaen myös kunnioittamaan noita suurimpia. Yhden hän oli nähnyt - tai no, aistinut - merta ylittäessään, mutta kaksi vanhinta olivat liskolle vielä tuntemattomia.
Vuosisatojen saatossa Lounatuulelle kehittyi suhteellisen hyvä suhde haltiakuninkaan kanssa, liskon totellen ja kunnioittaen pelastajaansa, siinä missä haltia tuntui arvostavan serpentin palveluksia.
Lounatuuli tutustui myös nuoreen haltiapoikaan nimeltä Aaron, kehittäen jonkinlaisen "isäntä-lemmikki" suhteen pojan kanssa. Lounatuuli oli aina ollut lapsirakas olento, joten tietenkin jokseenkin kujeileva lohikäärme tykästyi tuohon rasavilliin haltiapoikaan.

Koitti kuitenkin aika jolloin lohikäärme alkoi kyseenalaistamaan haltiakuninkaan hyväsydämisyyttä. Toisen tannersodan lähestyessä alkoi Aran käyttäytyä kovinkin aggressiivisesti, jopa ilkeästi hyviäkin henkilöitä kohtaan. Lounatuuli näki kuinka haltia suorastaan muuttui käytökseltään hänen silmiensä edessä, eikä lohikäärme voinut sanoa pitävänsä tuosta muutoksesta. Heidän välilleen alkoi syntyä kränää, kunnes se lopulta johti riitoihin. Toisen tannersodan myötä Lounatuuli kieltäytyi taistelemasta tantereella kuninkaansa käskystä, jonka johdosta Aran alkoi käyttäytyä täysin päinvastaisesti liskoa kohtaan. Haltia toi esiin todellisen puolen itsestään, nöyryyttäen, vähätellen ja jopa rangaisten lohikäärmettä, joka ei häntä enää totellut. Silloin Lounatuuli pakeni hovista, nipin napin. Lohikäärme sai kuitenkin peräänsä vartijoita, sekä itse haltiakuninkaan, joka halusi varmistaa ettei lisko päässyt pakoon. Häneltä kun ei kuulemma paennut kukaan.
Haavoittunut ja viimeisiään vetävä lohikäärme päätyi metsään, johon jäi makaamaan ja odottamaan tuhoaan. Kuitenkin, paikalle sattui ryhmä muodonmuuttajia, jotka kutsuivat itseään "Metsän oikeudeksi". Nämä muodonmuuttajat kävivät suojelemaan lohikäärmettä, uhmaten itse haltiakuningasta tuota suojellessaan. Yhteenotto olisi saattanut päättyä verisemminkin, ellei vanhin kolmesta, Oraakkeli Marduk olisi paikalle saapunut ja häätänyt haltioita tiehensä. Tällöin Lounatuuli tapasi myös vanhimman, alkaen jopa pelonsekaisesti kunnioittamaan noita.

Lounatuuli liittyi Metsän Oikeuteen, jälleen kerran kiitollisuuden velasta. Tällöin Lounatuuli alkoi myös pelkäämään ja varomaan ihmisiä sekä haltioita, luottaen lähinnä vain lohikäärmeisiin ja tähän pieneen laumaan, johon hänet hyväksyttiin. Laumalaisista Lounatuuli saikin uusia ystäviä, tutustuen oikein mielellään uusiin tuttavuuksiin. Yhdeksi läheisimmistä ystävistä nousi nuori haltianeito nimeltä Aethena. Tuon positiivinen asenne ja seikkailunhalu saivat liskon jälleen innostumaan kaikesta, vaikka kovia olikin kokenut.
Kuitenkin haltia uhan takia lauma joutui muuttamaan mantereelta pois, ainakin toistaiseksi. Päätettiin, että suunnaksi otettaisiin Manasses saaret, jonne osa laumasta muutti, osan jäädessä kotiluolalle, kun eivät halunneet lähteä pois. Lounatuuli lähti lauman mukana saarelle, viettäen nykyään aikaansa siellä laumalaisten kanssa, vieraillen silloin tällöin varovaisesti mantereella.


TÄLLÄ HETKELLÄ:

Lounatuuli viettää aikaa Metsän oikeus - lauman seurassa Manasses saarilla, pitäen matalaa profiilia mantereella käydessään. Välttelee haltioita, varsinkin puolueellisia ja sotilaallisia. Pysyy täten myös kaukana haltioiden kaupungista ja kylästä, toivoen, että haltiakuningas ei enää olisi hänen - tai lauman - henkensä perässä.




Taidot:
Kyvyt:
- Pystyy syöksemään tulta kidastaan, niin lohikäärme kuin ihmismuodossa. Liekkinsä ovat aina sinisiä.
- Pystyy lentämään pitkiäkin matkoja, erittäin nopeasti.
- Suuri immuniteetti magiaa kohtaan. Kiroukset ja lumoukset eivät toimi lähes ollenkaan lohikäärmeeseen, ellei joku erittäin vanha ja taitava niitä yritä päälle heittää. Ei ole myöskään heikko millekään peruselementille, joten maagiset hyökkäykset ovat kovin hyödyttömiä.
- Erittäin suuri kipukynnys.
- Suuttuessaan saattaa päätyä petomaiseen "berserkki" tilaan, jolloin ei välitä muusta kuin uhan/uhkatekijän tuhoamisesta. Tässä tilassa Lounatuuli ei tunne kipua lähes lainkaan eikä pysähdy, ennen kuin on kuolemaisillaan tai saanut vastustajan alas. Tässä tilassa lisko ei myöskään ajattele fiksusti, saatikka sitten inhimillisesti ja saattaa vahingossa satuttaa myös niitä, joita ei haluaisi.
- Osaa puhua haltiakieltä - joskus pienellä murteella tai käyttäen vieraan haltiakielen sanoja, yleiskieltä (selvällä korostuksella) ja lohikäärmeiden kieltä. Kykenee myös telepaattiseen keskusteluun.
- Ketterä, notkea ja nopea. Niin lohikäärmeenä, kuin humanoidinakin.


- Osuvimmat biisit: Metal gear rising: Revengeance OST - I'm my own master now




Tavatut:

Lyron Brell - Lauman johtaja, jollaisena myös kunnioittaa miestä. Kuitenkin kokee jonkinlaista haastamisen tarvetta.
Oraakkeli - yksi vanhimmista, johon Sigurd on törmännyt kerran. Eikä kyllä tosita kertaa haluaisi.
Pumpkin - Oma sisar, eri poikueesta tosin. Välit jokseenkin neutraalit, eivät pahemmin pidä yhteyttä.
Black - Velho, tuntematon. Vihollinen.
Kalmankoira - Kerran auttoi piskin pakoon haltioilta.
Lily Scarlington - Kerran tavannut, eipä kummoinen.
Ophelia - Omalla tavallaan suloinen, ihmiseksi.
Aaron - Mukava ja piristävää seuraa. Lounatuuli välittää suuresti tästä nuorukaisesta, vaikka ei pahemmin ole nähnyt tuota viimeaikoina.
Haltiakuningas Aran - Vihaa yli kaiken. Ei kunnioita haltiaa millään tavalla ja jos tilaisuus suotaisiin, tappaisi Lounatuuli haltian heti.
Arathet - sinällään mukava tyyppi, mutta tapahtumien myötä ei lounatuuli luota edes tähän haltiaan.
Darius Winder - Kerran jos toisenkin törmännyt ja ottanut yhteen, oli kerran jo kuolla kuiskauksen toimesta. Vihaa, vihollinen.
Hecate - Mukava, outo metsänhenki joka Metsän Oikeuden mukana liikkuu.
Punapäinen haltia - Oli Winderin mukana sillä kerralla, kun Lounatuuli oli henkensä menettää. Vihollinen siinä missä muutkin.



// 28.11.2016
- Ulkonäköä korjailtu, tietoja päivitelty
12.6.2016
- Ulkonäkö uusittu täysin
- Tavatut tilaa muutettu, taitoja karsittu
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä Ti Touko 10, 2011 10:05, muokattu yhteensä 20 kertaa