Viesti La Heinä 26, 2014 2:47

Lorythas "Puolikäärme" Seyr

It’s not about control. It’s a relationship based on respect.


Tosinimi: Vaern. Tosinimensä tarkoittaa lohikäärmeiden kielellä Turmiota.
Nimi: Lorythas ”Puolikäärme” Alzaren Seyr. Yleiskielellä tunnetaan myös Lorythas Hopeisena (Seyr = Hopeinen). Lorythaksen oikea sukunimi on Idhrenniel.
Kutsumanimet: Lory, Lorythas, Puolikäärme, Hopeakäärme. Puhutellaan myös pelkkänä Seyrinä ja muilla kylän sisäisillä arvonimillä. Myös lohikäärmekielen Konaar (=johtaja) on Briarissa yleinen nimitys Lorythakselle. Itse lohikäärmeiden äiti taas puhuttelee puoliveristä nimellä Du'ul, joka tarkoittaa kruunattua.
Ikä: Yli 1000 vuotta. Ulkoisesti kuitenkin n. 40-vuotiaan oloinen.
Sukupuoli: Mies
Rotu: Puoliverinen. Puoliksi lohikäärme, puoliksi haltia.
Asema: Briarin kylänjohtaja
Ammatti: Lohikäärmeratsastaja. Elää pitkälti lohikäärmeiden parissa työskennellessä ja johtaen Briaria siinä ohessa.
Puolue: Puolueeton
Suuntautuminen: Panseksuaali. Pinnallisesti kuitenkin hyvin aseksuaalinen tapaus, joka ruinaa lähinnä läheisyyden perään.


Aseet ja taidot
Lorythas on tunnettu siitä, ettei aseista juurikaan välitä, mutta myös siitä, että osaa niitä tarvittaessa taitavasti käyttää. Sekä keräilee niin tavallisia, kuin lumottujakin aseita kartanoonsa talteen, aina välttämättä edes tietämättä kuinka maagiset aseet oikeastaan edes toimivat.

Kylässä liikkuessaan, Lorythasin nähdään tavallisesti kantavan mukanaan pitkää katanaa, joka lepää tummassa tupessaan miehen vyöllä roikkuen.
Lohikäärmeiden parissa työskennellessä Puolikäärme taas kantaa mukanaan koukkumiekkoja. Koukkumiekat ovat siitä käteviä liskopetojen kanssa, että niiden koukkumainen terä porautuu helposti suomujen lävitse lihaankin asti oikein suunnattuna. Niiden terää voi käyttää eräänlaisena pidikkeenä, kun ne lyödään kestävien suomujen alle, siinä missä niiden varassa voisi roikkua kallionseinämässäkin, tai vaikka katon reunalla. Koukuilla voi myös lukitta pienempien lohikäärmeiden kidan, mikä estää noita sylkemästä esimerkiksi tulta.

Tavallisemmin kunnon taisteluita kohdatessaan, Lorythas turvautuu vahvasta nahasta punottuun tummaan, n. 5-metriseen nahkaruoskaan, ja lumottuun miekkaan. Miekkaa muuttuu Puolikäärmeen sitä halutessa kuin metalliseksi ruoskaksi, miekan terän jakautuessa useampaan osaan ja osien välille muodostuen metallisen ketjun. Ketjua teräosien välillä ei saata rikkoa, ja ruoskamainen olemus palautuu takaisin miekaksi samaan tapaan, kuin Lorythas hallitsee aseen hajottamista ruoskamaiseksi.

Koska Lorythas on lisänimensäkin mukaisesti puoliksi lohikäärme, omaa mies myös joitain lohikäärmeiden maagisemmista taidoista. Puolikäärme on tavallista kaksijalkaista ruumiillisesti vahvempi ja kestävämpi, ja tuolla on tavallista vahvemmat ja kestävämmät kynnet, joilla on taipumusta kasvaa teräväkärkisiksi niin käsissä kuin jaloissakin. Lorylla on myös eläimellisempi purukalusto, joka muistuttaa pitkälti ihmiskalloon kehittynyttä petoeläimen purukalustoa. Puolikäärmeellä on siis terävät, pitemmät kulmahampaat petoeläinten tavoin. Vain edessä olevat hampaat muistuttavat ihmisten hampaita, kun kulmahampaista eteenpäin myös poskihampaat jatkavat samaa terävää linjaa, ollen sopivat repimään sitkeämpääkin lihaa raakana tarvittaessa. Vertaa tähän.

Mutta ennen kaikkea, Lory osaa syöstä suustaan sinisiä lieskoja, polttavaa ilmaa tai pelkkää savua. Lieskat ovat tavallista punaista tulta kuumemmat ja Puolikäärme hallitsee lieskojaan, voiden joko syöstä eteenpäin levenevän liekkimeren kidastaan, tai puhaltaa liekkejä vain eteenpäin yhtenä ryöppynä.
Lohikäärmeiden tapaan Vaern myös hehkuu lämpöä ympärilleen, kyeten jopa kuumentamaan kehoaan paikoitellen polttaviin asteisiin, joka myös väreilyttää ilmaa puoliverisen ympärillä. Hehkuminen ilmenee ulkopuolisten silmiin tavallisesti turkoosinsinisenä leimuna, jonka alkulähde palaa Hopeakäärmeen rinnassa olevassa eräänlaisessa laavapussissa.

Puoliverisellä on myös lohikäärme illuusionsa. Siinä missä täysiverisillä lohikäärmeillä on kyky hahmottaa itselleen humanoidi muoto, käyttää Lorythas samaista taitoa itseensä, mutta vain käänteisenä. Lohikäärmemuodossaan Vaernin kyvyt kasvavat entisestään, ja tuo kykenee parhaillaan valtaviinkin tuhoihin, kuten lohikäärmeet yleensä sitä halutessaan.


Ulkonäkö
Ulkoisesti Lory näyttää sellaiselta humanoidimaiselta otukselta, kuin ihmiset tai haltiatkin yleensä. Oikeastaan ainoa näkyvä poikkeus muuten niin normaalista ulkomuodosta onkin miehen päässä kasvavat kaksi sarviparia. Sarvet ovat väriltään vaaleat kuin rantahiekka ja ovat kohtuullisen kookkaat vieläpä. Sarvet kasvavat hyvin päänmyötäisesti, ollen vain hitusen irti kallosta niin, että niiden alle saattaa livuttaa esimerkiksi kämmenen. Suuremmat näistä luisista sarvista aaltoilevat rakenteeltaan hieman ja ne muodostavat hieman takaraivon jälkeen kaksihaaraisen päätöksen. Molemmat piikit nousteva loivan kaaren myötä ylemmäs, ulommaisen näistä piikeistä kohoten niistä korkeammalle.
Pienemmät sarvista kasvavat aivan isompien juuresta, kaareutuen lähemmäs päänahkaa, jääden kuitenkin koossaan suuremmille selvästi kakkoseksi. Ne eivät yllä korkeammalle päistään, ja jäävät takaa lähemmäs päätä kuin suuremman. Ne muistuttavat kuitenkin tyyliltään isompaa sarviparia, mutta eivät niiden tapaan haaraudu päästään.
Sarvet muodostavat koreannäköisen sarvikruunun Lorythaksen päähän, missä Puolikäärme näkee niin omat haittansa kuin hyödytkin. Silti Hopeakäärme ei ole valmis niitä typistyttämään, vaikka sarvet kasvaisivatkin ajan myötä takaisin tuon päähän.

Pituutta Hopeakäärmeellä on päälle kaksi metriä, tarkalleen ottaen 217cm, kiitos tästä lohikäärmeverensä. Pituudestaan huolimatta, Lorythas on yllättävänkin ketterä ja notkea. Iho on hyvin vaalea, tasainen, eikä sävyä riko kuin paikoitellen miehen kehoa koristavat suuremmat ja pienemmät arvet, sekä arpeutuneet palovammat joita lohikäärmeiden parissa työskennellessä mies on väkisinkin itselleen saanut. Näkyvimmät ja suurimmat näistä arvista ovat miehen selästä revittyjen siipien paikalla näkyvät jäljet, jotka kattavat lähes yhden kolmasosan koko selän koosta, ja vasemman hartian yli rintalastalta lapaluihin saakka näkyvät raapimajäljet. Kyseiset raapimajäljet ulottuvat vasemman hartian ylitse niihin koloihin, näyn muodostaen kokonaisuudessaan Lorythaksen selkään hyvin massiivisen näköiset ja julmat jäljet.

Kropaltaan ja kasvoiltaan mies on puolestaan vain asteen verran sirohkoa haltiamiestä rotevampi. Koko ikänsä ruumillista työtä tehneellä miehellä on näkyvä lihaksisto, joka usein kylläkin käydään verhoamaan vaatekappaleiden alle. Kroppa on kuitenkin pituuteensa nähden hyvin sopusuhtainen kokonaisuudeltaan, ja Lorythas saattaa jopa toisinaan painaa hieman sen alle, mitä oikeasti kuuluisi.
Miehen kasvot ovat muodoltaan kulmikkaat, ovaalin malliset. Pitkät kasvonpiirteet antavan osiltaan majesteetillisen ja arvokkaan ulkonäön, vaikkei Puolikäärme siitä itse juuri välitä. Suu ja nenä ovat kovin kapeat, samoin turkoosin hohtoiset silmät, jotka saavat Lorythasin näyttämään toisinaan turhankin epäilevältä ja kylmältä. Lorythaksen silmien pupillit ovat tavallisesti viirumaiset ja niiden taakse kätkeytyvät tummemmat renkaat joissa osin piilee se magia, mikä puoliverisen silmiin tuijottava kokee vetävän puoleensa ja rauhoittavan. Kuitenkin tavallisesti aggressiivisia eleitä näyttäen Lorythaksen silmillä on taipumusta leimahtaa tuleen, jolloin pupillit niistä peittyvät kokonaan. Silmät leimuavat turkoosin ja tummansinisen sävyisenä, niihin ilmestyen vahvimmillaan näkyville myös pupilleita muistuttavat valkeat pallot jotka kertovat paremmin siitä, minne Lorythas sillä hetkellä katsoo. Näitä valkeita jälkiä saattaa ilmestyä myös reunustamaan väreilevät säikeet, jotka symboloivat lähinnä Lorythaksen lohikäärmepuolta.
Miehen silmiä kehystävät myös synnynnäiset mustat rajaukset, joita muistuttavat pitkälti tummalla kajaalilla rajattuja silmiä. Kulmat ovat myös poikkeukselliset, kolmikerroksiset – väriltään tummanharmaat, ja rakenteeltaan samaa luumaista materiaalia, kuin Lorythaksen sarvetkin. Puoliverisenä haltiaverta omaavana Vaernin omaa myös suippokärkiset korvat, joissa mies usein kantaa erilaisia korvakoruja enemmän ja vähemmän.
Hiuksensa ovat puolestaan lähes valkeat, paikoitellen hopeanharmaaseen kääntyvät, josta nimi Hopeakäärme puoltaakin osansa. Vaikka Loryn hiukset näyttävätkin paksuilta ilmavuutensa takia, ovat ne tosiasiassa kovin ohuet, suorat. Kutrit ovat pituudeltaan vain hieman yli lapaluiden hipovat, takaa selvästi pidemmät mitä edestä, ja ne ovat latvoistaan epätasaisesti teroitetulla kammalla revityt. Lorythas myös tavallisesti pitää osaa hiuksistaan kiinni, muodostaen niistä takaraivolleen poninhännän.

Lorythas on muiden lohikäärmeratsastajien tavoin hyvin vaatimaton pukeutumisensa suhteen. Koska isojen petojen kanssa tuhkalla, hiilellä ja pölyllä on tapana lentää enemmän ja vähemmän, on myös tehtäviin yhä osallistuvalla kylänjohtajalla hyvin harmahtavantumma työasunsa olemassa. Asuun kuuluu pitkähelmainen, vihertävänharmaa takki, jonka helma on jo repaloitunut ajan kuluessa toispuoleiseksi. Takissa ei myöskään ole enää minkään näköistä kiinnitys menetelmää jäljellä, vaan Lory tunkee vyötäisiltään helman tukevasti kaksikerroksisen vyön alle, jättäen takin lähinnä päällensä tukevasti auki. Takissa on myös selvästi lyhennetyt hihat, tehden lohikäärmeiden kanssa pyörimisestä helpompaa, kun pitkät hihat eivät ole tiellä. Takin alle mies pukee tavallisesti myös paksunahkaisen vaatteen, joka yhtälailla housujen kanssa suojaa tulelta ja kuumuudelta.
Käsiä taas suojaavat muuten kyynärään asti ulottuvat nahkahansikkaat, joissa vasemmassa ei ole sormien päällä suojia lainkaan, näyttäen täten lähinnä kynsikkäältä täyden nahkahansikkaan sijaan. Hartioillaan miehellä lepää myös hieman käsivarsia peittävä ja korkean kauluksen muodostava musta hartiahuivin kaltainen vaate.

Jaloissa tässä asussaan Lorylla on mustat ihonmyötäiset nahkahousut, joiden päällä on vielä reisistä alaspäin suojaavat paksummat nahasta ommellut ajanmyötä harmaanruskeiksi värjäytyneet suojat etupuolella, mitkä pitävät kuumimmatkin liekit tavallisesti loitolla, eivätkä ne syty palamaan yhtä helposti kuin tavallinen kangas. Polvia suojaavat kovin löyhät polvisuojukset ja kengät ovat hieman korolliset, asteen verran pitempikärkiset kuin tavallista.

Briarin lohikäärmeratsastajat kantavat tyypillisessä työasussaan myös eräänlaista liivimäistä takkia, jossa on kuitenkin vain toispuoleinen helma. Tämä helma pidetään tavallisesti selvästi näkyvillä, sillä siihen taltioitu väri ja mahdollinen kuvio ilmaisee tavallisesti lohikäärmeratsastajien merkitystä ja aikeita. Lorythaksella kyseisen takin sävy on hopeanvalkea, mutta Puolikäärme omistaa tätä nykyä myös poikkeuksellisen sinisen kokonaisuuden omista syistään. Lisää tästä aiheesta esittelyn lopussa, jossa Briarin lohikäärmeratsastajista on kerrottu lisää.

Halutessaan puolestaan olla arvokas, tai tarvittaessa edustaa oma johtajuuttaan, Hopeakäärme vetäisee niskaansa lähes täysin valkean kaavun, joita Lorythas myös pukee yllensä täysin vapaa-aikanaan niiden mukavuuden vuoksi. Kaavussa on hieman ylipitkä helma, ja kyynärän kohdalta levenevät hihat, joita Lorythas osaa kuitenkin kantaa arvokkaasti, kompastumatta omiin helmoihinsa. Kaapunsa alle Puolikäärme pukee tavallisesti sävyihin sopivan korkeakauluksellisen, kaulaamyöten nousevan kauluksellisen paidan, tummanharmaat housut, sekä yksivärisyyttään korostaen vielä sävyyn sopivat saapikkaat tai sisäkengät.
Toisinaan kaavut taas eivät kyläpäällikköä miellytä, jolloin tuo saattaakin vetäistä yllensä jotain tavallisempaa, muuten rentoja asukokonaisuuksia.


Adrion
Lorythaksen haltiailluusio, johon Puolikäärme voi muuttua vanhan riimukorun avulla. Adrion on 180cm pitkä, hoikkarakenteinen haltianuorukainen. Illuusion iho vastaa sävyltään Lorythaksen normaalia ihonsävyä vain hieman tummempana. Kasvonpiirteet ovat yhä sirot, pitkät ja majesteettiset. Adrionin silmät ovat kuitenkin eripariset, oikeanpuoleinen silmä turkoosinsininen ja vasemmanpuoleinen oranssinkellertävä. Lorythas säilyttää haltiailluusiossaan tunnistettavien kasvonpiirteidensä lisäksi myös viirumaiset pupillinsa, sekä oikealla puolella edestä puolipitkiksi laskeutuvat paksut hiukset ovat hopeanvalkeat. Muuten hiukset ovat tummanruskeat, siistiin muotoon leikatut. Illuusiossaan Lorythaksella on myös haltioille tyypilliset, pitemmät, suipot korvat, joissa yhä roikkuu paljon koruja, kuten oikeassa muodossaankin. Adrionilla on kehossaan myös samat arvet mitä Lorythaksella.
Jos tarkasti Adrionin oikeaa kasvopuoliskoa katsookin, saattaa siitä Lorythaksen jopa tunnistaa parhaimmillaan.

Adrionin perusvaatetukseen kuuluu sininen, arvokkaanoloinen, sotilaallinen takki, sekä tummat housut ja saappaat. Lorythas voi vaihtaa näitä vaatteita miten mielii, ja säilyttää illuusionsa yllä tavallaan yhdet samat vaatteet ilman, että ne likaantuisivat silloin, kun illuusiota ei käytetä. Adrionin vakiinnuttua eräänlaiseksi hahmoksi, jossa Lorythas kykenee haltioiden sijoilla vierailemaan, on tuo myös teetättänyt haltioille sopivia vaatteita itselleen talteen kaiken varalta.


Lohikäärmeilluusio
Lohikäärme Lorythas on Lokenea reippaasti kookkaampi, säkäkorkeudeltaan noin 4 metrinen suorilla jaloilla seistessään, lähemmäs 50-metriä pitkä serpentti ja urospuolisena selvästi jykevämpi ja lihaksikkaampi olento. Käärmeellä on suussaan neulamaiset, tasapitkät hampaat ja silmänsä muistuttavat pitkälti Lorythaksen omia turkoosinsävyisiä, mutta niistä puuttuu pupilli täysin. Lohikäärmeen kuono on todella pehmeän ja hienon karvan peitossa, mutta muuten Vaernin pää on muun nahkan tavoin joustavankovien suomujen peitossa. Päätä kruunaa otsalta alkaen komea rantahiekanvaalea sarvikruunu, mikä on kuin omanlaisensa panssari. Samaa sarvien väristä, kovempaa materiaalia suojaa Lorythasta kaulan alapuolelta, joka jatkuu pitkien karvojen seasta aina hännänpäähän asti. Muuten keho on valkeiden suomujen ja nahan peitossa, Lorythaksen omaten myös runsaasti samaa pitkää valkeaa karvaa mitä Lokenekin. Nämä karvat muodostavat Vaernin niskaan, kaulan ympärille ja alaleukaan runsaan ja pitkän harjan, joka jatkuu aina niskasta hännänpäähän niin selästä kuin mahan alta päättyväksi tuuheammaksi hännänpääksi.

Tässä muodossaan Lorythaksella on myös siivet selässään, eikä vaan kaksi, vaan peräti neljä, joka saa serpenttiliskon näyttämään entistäkin majesteettisemmalta. Valkeista höyhensiivistä, jotka ovat ominaiset Vaernin edustamille liskopedoille, Hopeakäärmeille. Edessä oleva pari on takana olevia suurempi, ja ne on tarkoitettu liskolle lähinnä näyttävyyden takia. Ilman siipiäänkin Lorythas kykenisi tässä muodossa lentämään, mutta siivet suovat Puolikäärmeelle mahdollisuuden tehdä ilmassa erikoisempia ja nopeampia käännähdyksiä, siinä missä suovat mahdollisuuden myös vain liitää ilmassa kun ne ovat täysin levitetyt.

Lorythas kykenee tässä muodossaan myös syöksemään tyypillisesti tulta, tosin voimallisemmassa määrässä, mitä taas humanoidina. Sininen hehku on helppo erottaa Loryn kaulanpieliltä ja etukoipian takaa turkoosina hohteena, jonka voimakkuutta käärme kykenee itse säätelemään halutessaan. Tämä on jälleen turhanpäiväinen kosintakeino urospuolisilla Hopeakäärmeillä, mutta näyttää varmasti muidenkin silmään nätiltä yksityiskohdalta nelisiipisellä.

Toistaiseksi liskomuotonsa on yhdistynyt lähinnä Seyrin petoveren kiehahtamiseen, joka on johtanut tavallisesti myös aggressiiviseen ja arvaamattomaan käyttäytymiseen.

Vaernin ääni muuttuu täysin myös lohikäärmeeksi muuttuessaan. Siitä tulee enemmän kuiskaavampi ja kaikuvampi, vaikka kaiken sen kähinän takana piileekin Lorythaksen muuten niin rauhallinen, lempeänmatala ääni. Karjuessaan liskopeto taas kuulostaa kirkkaimmillaan puhtaalta kontrabassolla vedetyltä matalalta, värisevältä säveleltä, mutta karjuessaan raivokkaammin ne melodiat muuttuvat epävireisesti säriseväksi joukoksi näitä säveliä ja parhaimmillaan repivät tärykalvoja kahtia.
Puheääni kuulostaa kutakuinkin tältä.

Lorythaksen lohikäärmeilluusio ei varsinaisesti ole kuitenkaan sidonnainen mihinkään tiettyyn kokoon. Se kasvaa luonnollisesti yhä sitä mukaan, mitä Seyr itse ruokkii petomuotoaan sitä käyttämällä, mutta myös petoveren äkillinen kuohahtaminen saattaa muuttaa illuusion kokoa siinä missä muotoakin mitä pelottavimmilla tavoilla.


Naamakala
Arpia, sarvia ja tsimmui
Työasu
Esimerkki kuva kaavuista, joita Lorythas käyttää
Lorukärmes
Adrion naamakala


Luonne
Puolikäärmeestä saa ensitapaamisellaan hyvin isällisen vaikutelman. Siinä missä Lorythasia kohdeltiin menneessään enemmän kuin surkeasti, ei mies siedä minkäänlaista syrjintää ja kaltoin kohtelua omiensa keskuudessa Briarissa, etenkään kylän nuorimpia kohtaan. Hopeakäärmettä pidetäänkin entistä päällikköä isällisempänä johtohahmona, eikä suotta, tuon pyrkiessä pitämään huolen jokaisesta, joka Briarin muurien sisäpuolella asustaa tai vierailee. Mutta vaikka Lory rakastaa isällisesti muita, ei tuo rakkaus kuitenkaan kanna samaan tapaan kylänsä rajojen ulkopuolelle, vaikka väärinkohdeltuja nähdessään puoliverisen rinnassa saattaakin kuohahtaa lujasti.
Vaikka onkin puolustava ja rakastava persoona, ei Lorythas katso hyvillä silmin hänelle isottelemaan käyviä tapauksia, etenkään jos nuo ovat selvästi häntä arvoasteikolla alemmalla tasolla. Myös saapuville matkalaisille ja vieraille mies on noihin törmätessään tavallisesti hyvin etäinen, lyhytsanainen ja pitää noita terävästi silmällä, valmiina osoittamaan heti ulkopuolisille oikean paikan, mikäli nokkaviksi heittäytyvät hänen kulmillaan. Vieraan rotu tai puoliverisyys on itsekin puoliveriselle miehelle yhdentekevää, mutta muukalainen on aina muukalainen, ja sellaisista Hopeakäärme ei varsinaisesti monesta mahdollisesta syystä pidä. Hopeakäärme saattaa toisinaan tehdä tässä tavassaan kuitenkin poikkeuksia, helposti haltioituessaan mitä erikoisimmista asioista ja ylipäätään aistiessa itselleen vieraista noiden aikeet ja ovatko nuo ylipäätään vihamielisiä vai aivan jotain muuta.

Itse vieraillessaan muualla, osaa Lorythas käyttäytyä siten kuten hänen odotetaankin, oli kyseessä sitten porvari tai aatelinenkin, joka miehen palveluksia kaipaa. Parhaimmillaan puoliverinen sopii jopa etikettiin, jos oikein kunnolla yrittää, ollen lähinnä kuitenkin vain lukenut ja opiskellut kahden Cryptissä valtaa pitävän lajin tavoista ja kulttuurista. Perimmäisenä ajatuksena Lorylla ei ole kuitenkaan tarpeena miellyttää koskaan ketään varsinaisesti tarkoituksella, vaan ennemminkin antaa itsestään muille hyvä kuva, puolustaa omaa asemaansa ja sen jälkeen muita.

Lorythasilla on myös toisinaan tapana vetäytyä täysin eristyksiin muista, unohtaa vastuunsa, esittää turhankin ylpeää ja olla kyyninen ja halveksuva muita kohtaan, jotka silmiin silloin omaksi huonoksi onnekseen sattuvan osumaan. Tämä johtuu vain ja ainoastaan puoliverisen lohikäärmeverestä, jolla on taipumus sekoittaa Puolikäärmeen päätä, ajatuksia ja luonnetta narsistiseksi, muuttaen tästä muista enemmän välittävästä olennosta vain omia etujaan tavoittelevaksi. Tuolloin Hopeakäärme vetäytyy kuin lohikäärme omaan pesäänsä valvomaan aarteitaan, eikä kutsumattomia vieraitakaan katsota enää niin hyvällä ”hänen valtakunnassaan”. Tavallaan tämä on myös alitajuinen suojelureaktio Lorythakselta, tuon halutessa pitää muut itsestään kaukana silloin kun tajuaa muuttuvansa kaikin puolin ilkeäksi – sillä sisimmiltään Vaern haluaa katsoa jokaista tasavertaisena ja olla se isällisen välittävä, lempeä ja rauhallinen olento, eikä muita tuhoon syöksevä Turmio, joksi hänet on tosinimeltään nimetty.
Lohikäärmeveren ottaessa vallan, on puoliverinen myös selvästi alttiimpi ajautumaan hankaluuksiin yksin ja vetää sitten muut perässään seuraavat ongelmiinsa haluamattaankin mukaan.
Hopeakäärme on myös huono jakamaan asioita. Aarteisiin koskeminen aiheuttaa muuten aina niin rauhallisessa miehessä tavallisesti suojelevan ja puolustavan refleksin, jonka myötä nuo varkaat täytyy ajaa kauemmas hänen rikkauksistaan. Vain miehelle tärkeimmillä on lupa koskea hänen arvokkaimpiin tavaroihinsa, mutta silloinkin tavallisesti vain Vaernin valvovan katseen alla.

Lorythas tietää asiasta jos toisestakin, lähinnä ikänsä puolesta ja himostaan keräillä kartanoonsa kirjoja ja muita niteitä. Tämän perusteella Puolikäärmettä saattaakin nimittää kirjaviisaaksi, vaikka onhan tuolla harkintakykyä ja älyä muutenkin kiperienkin tilanteiden varalle. Lorylla on turpansa kiinni kovin useasti kirjassa jos toisessakin yhtä aikaa. Viisauksiaan puoliverinen ei kuitenkaan useimmille suo, ja jos suo, on vastapuolen oltava tarkkana, ettei sarvipäinen suinkaan pilaile omaksi ilokseen toisten kustannuksella tai laske muuten palturia. Vaern on myös nähnyt lähes kaiken näkemisen arvoisen pitkän elämänsä aikana, eikä liiemmin koe tarvetta enää lähteä seikkailemaan sijoiltaan, jakaen lähinnä näkemiään asioita opettavaisina tarinoina muille kyläläisille.

Isällisen rauhallisen hymyn ja sen viisauden taakse piiloutuu myös kuitenkin paljon muuta. Kuten Lorythaksen arempi puoli. Lorythas kirjaimellisesti kammoksuu ajatusta sosiaalisista kanssakäymisistä, ollen todella huono muodostamaan ystävyyssuhteita kehenkään tuntiessaan itsensä nykyiseltään lähinnä yksin hylätyltä, vanhojen, nuoruudessaan vaalimiensa ystävien ollessa jo ajat sitten heittänyt henkensä. Vaern onkin muille ennemmin puolituttu, johtajan roolissaan pysyttelevä kylänvanhin, uskoutuen ystäväksi lähinnä vain niille, jotka omatoimisesti myös Lorythakseen haluavat paremmin tutustua ja sen hänelle sanoin tai teoin osoittavat.
Hopeaverinen on myös herkkä pyytelemään käyttäytymistään anteeksi, jos huomaa loukanneensa jotakuta, tai muuten kokee itse käyttäytyvänsä oudosti syystä tai toisesta. Siihen anteeksipyytelyyn, kuin myös epävarmoihin tilanteisiin takertuminen ystäviensä seurassa sekoittuu usein myös eräänlaista änkyttämistä, jota Lorythas itse ei kuitenkaan häpeä, vaikka pitääkin eräänlaisena heikkouden merkkinä.
Puolikäärme ei ole täysin päässyt vieläkään eroon lohikäärmeiden häntä kohtaan suomasta sorrosta ja halveksunnasta, joka saa Lorythaksen usein vajoamaan psyykkisesti hankalaan epätoivoon. Toisinaan lohikäärmeillä on myös tapana herättää puoliverisessä eräänlainen pakokauhu, joka saa Puolikäärmeen miettimään miksi hän johtaa kylää, joka on täynnä juuri sitä, mitä hän eniten maailmassa kammoksuu. Lohikäärmeiden parissa Loryllä on myös tapana olla paljon varautuneempi, ja ennen kuin uskaltautuu petoja päästämään lähelleen paremmin tai nousemaan tuntemattomien käärmeiden selkään, on noiden ansaittava kyläpäällikön vaikeasti tavoiteltavissa oleva luottamus puolelleen täysin.

Ja vaikka Lorythas pyrkii esimerkillinen johtaja olemaan, omaa sen aran puolen ja toisinaan menettää itsensä liskoveren vietäväksi, osaa mies pitää hauskaakin. Puolikäärme osallistuu mielellään Briarissa järjestettäviin tapahtumiin, on mukana juhlaesityksissä, lohikäärmeiden parissa touhuttaessa tai saattaa vain lähteä muiden tai keskenään Lokenen seurassa lentelemään ympäri mannerta. Lorythas on päällisin puolin kuitenkin hymyilevä persoona, ja jos aikaa ja tahtoa vain riittää, on tuo aina valmis kuluttamaan aikaansa muiden seurassa aktiviteettejä toteuttaen.

Lorythasilla on vain muutama hyvä ystävä enää elossa, ja loput kylän rajojen sisällä ovat hänelle taas enemmänkin suojatteja. Nämä harvat jotka ystäviksi ovat näkevät Hopeakäärmeestä parhaimmillaan sen ystävällisen, ja todella uskollisen, välittävän ja suojelevan puolen. Lorythasista muuttuu tällöin myös osittain seikkailunjanoisempi ja seurasta riippuen myös lapsekkaampi tapaus, joka ei epäilekään enää kaataa sitä piimäkannun sisältöä ikkunasta ensimmäisen ohikulkijan niskaan. Näiden henkilöiden seurassa puoliverinen kykenee myös rentoutumaan, eikä ole oma jäykkä johtajamainen ja esimerkillinen itsensä. Siitäkin huolimatta, mies on kaikinpuolin parempi kuuntelemaan muiden murheita, kuin puhumaan omista murheistaan muille ja saada näitä huolestumaan suotta hänen takiaan. Salaisuuksia Lorythas varjelee kuin parhaimpia aarteitaan, eikä saattaisi lähimmistään puhua selän takana pahaa mistään hinnasta. Hopeakäärmeestä ei kuitenkaan helposti saa tällaista luotettavaa ystävää, sillä Lory on muiden parissa hyvin varautunut ja hiljainen, vaikka toisten vitseille näyttäisikin nauravansa ja seuraavansa selvästi keskustelun menoa. Puoliverinen on silti aina suorapuheinen, eikä ole koskaan oppinut varsinaisesti pitämään kielenkantojaan sen suhteen kurissa, että jollekin voisi pahaa töksäyttää aivan naaman edessä ohimennen, ollen tietenkin pahoillaan jos loukkaa jotakuta sellaista, josta hän välittää.

Lorythasta ei ole kuitenkaan helppoa suututtaa, sillä tuon kärsivällisyys on aivan omissa mitoissaan. Puolikäärme jaksaa katsoa tilannetta hyvin pitkään rauhallisesti, pyrkien aina ennen väkivaltaa käyttämään sanoja aseenaan ennen kuin aseisiinsa tarttuu. Suuttuessaan mies osaa todellakin olla raivoisa ja osoittaa taas kaapinpaikan muille. Harvoin Lory kuitenkaan tietentahtoen yrittää tappaa ketään, vaan pyrkii pitämään sormensa mahdollisimman puhtaana turhista tapoista, suojellakseen tällä tavoin Briaria väärinymmärryksiltä. Kuitenkin vihollisekseen laskemiaan mies ei säästä, vaan näkee parempana laskea nuo pois päiviltä ja täten myös poistaa nuo uhkaavien listoilta. Lorythas on kuitenkin laskelmoiva ja järkevä persoona, joka osaa katsoa tilannetta useamman osapuolen kohdalta yhtäaikaisesti, on valmis tekemään pakollisia uhrauksia tai muuttamaan suunnitelmia toimivasti lennostakin.

Lorysta ei ole koskaan ollut yhdenyön juttuja pidempiin suhteisiin, ja tuo tietoisesti välttelee saamastaan jälkipolvea. Mies kaipaakin ennemmin läheisyyttä itselleen nimenomaan siksi, ettei varsinaisesti ole koskaan saanut kokea lämpimiä tunteita pitkän elämänsä aikana kehenkään, eikä täten hänellä myöskään ole ollut ystäviä tärkeämpiä, joita suojella. Lorythas on hyvin laajakatseinen, eikä tuo myöskään rajaa pitävänsä vain ja ainoastaan yhdestä sukupuolesta tai lajista. Kuka tahansa kelpaa Puolikäärmeen vierelle, kunhan hän saa vastapuolelta tarvitsemaansa läheisyyttä itselleen.

Puoliverinen on kokenut ja pätevä lohikäärmeratsastaja, mutta samalla myös liskopetojen pyytäjä ja kouluttaja. Syy miksi hän tässä ammatissaan on pysynyt, johtuu osittain siitä, että hän kantaa kaunaa lohikäärmeille oman menneensä takia, haluten osoittaa olevansa enemmän, kuin synnyinvanhempansa ovat hänelle antaneet ymmärtää. Kuitenkaan Lory ei pyri alistamaan liskopetoja tahtonsa alle noita kylmiltään rääkkäämällä ja ruoskimalla kylmäverisesti, vaan kehottaa ennemmin tekemään tuttavuutta ilman teräaseita, vaikka haluaakin ratsastajieen pysyvän turvassa ennen kaikkea. Mitä vähemmän vahinkoa, ja mitä luotettavammin petoja kylän sisällä kohdellaan pyynnin jälkeen, sitä nätimmin nuo vähäjärkisemmätkin pedot tuntuvatkin tulevan ratsastajien kanssa toimeen Briarissa.


Not an elf. Not a dragon. All he knows is what he's not - if only he could see what he is.


Menneisyys
Lorythas syntyi lohikäärmeen ja haltian välisestä liitosta, eräänlaisena sopimuksena, syntyen täten puolilohikäärmeeksi aluksi haltioiden keskuuteen. Ollessaan vasta hyvin pieni, kasvoi pennulla tuolloin jo sarvet päässään ja pienet siiven alut selässä, eikä moista piirrettä katsottu hyvällä haltioiden piilopaikassa asustavan yksinhuoltaja äidin kasvattamalla pennulla. Usein äitinsä verhosikin lapsensa kummalliset piirteet piiloon, sitoi ne pienet siivenalut kankain ja langoin piiloon nuoren kehoa vasten ja piilotti pään syvän hupun alle, jota Lorythas sai päässään aina ulos lähtiessään kantaa.
Lorythas viettikin lapsuutensa lähinnä ilman ystäviä tai ketään, jonka kanssa kolttosia olisi voinut tehdä. Tämän myötä Lorythasista kasvoikin hyvin säyseä ja arka lapsi, joka vietti aikaansa lähinnä kirjoja lukiessa sisätiloissa tai itsekseen touhuten, muita vältellen ja pysytellen suosiolla äitinsä sanojen mukaisesti ”mahdollisimman kaukana tavallisista lapsista”.
Haltian ja lohikäärmeen liitossa oli kuitenkin sovittu, että ne lapset joita suippokorva tulisi näitä kauniinvalkeita, höyhensiipisiä lohikäärmeitä palvovan kultin puolesta synnyttämään, luovutettaisiin tiettyyn ikävuoteen mennessä lohikäärmeiden pariin kasvatettaviksi. Kulttiin kuuluvat puhdasveriset tuottivat tietoisesti näitä ”epäpuhtaina” pidettyjä jälkeläisiä liskopetojen kanssa, joista oli tarkoituksena tulla muuten piilossa pysyttelevien höyhensiipisten liskojen puolestapuhujia ja eräänlaisia vakoojia, jos nuo kyettiin verhoamaan huomaamattomiksi humanoidien keskuuteen. Mutta siivelliset jälkeläiset tultaisiin uhraamaan verensä ja sielunsa puolesta arvokkaina uhrilahjoina itse taivasta hallitsevalle lohikäärmeiden äidille, joka saisi valkeat liskot ja heidän apunaan toimivat vaikuttamaan pyhemmiltä ja paremmilta Taivaanmaalaajan silmissä uskomuksen mukaan.

Äitinsä luovutti lopulta Lorythaksen lohikäärmeiden pariin, pojan nulikan varsinaisesti tietämättä miksi hänet liskopetojen pariin hylättiin. Arkana lapsena Lorythas tietenkin piilotteli käärmeiltä aikansa, lähinnä saadenkin seurata liskopetojen tapoja ja tehdä sitten itse perässä, jos mieli elää. Loppukädessähän pojasta olisi pidetty huolta liskojen toimesta, mutta tuo näytti pärjäävän itsekin, jonka myötä lohikäärmeet lähinnä vain katsoivat nulikan perään ja antoivat tuon kuokkia liskojen vuorille raahaamien saaliseläintenkin luona ravintoa itselleen hakemaan. Lohikäärmeiden parissa, Lorythasista kasvoi vastoin aikaisempia kasvatusperiaatteita vahva ja periksiantamaton, mutta se pienestä pitäen opittu arkuus kulki silti siivekkään nuoren matkassa kaikesta huolimatta.
Humanoidina, Puolikäärmeen roikkuessa viimeiset sata vuotta lohikäärmeiden parissa, tunsi Lorythas ansainneensa paikkansa noiden rinnalla eläessä. Lorythas oli kehittänyt myös lujan siteen naaraspuoliseen serpenttiin, Lokeneen, joka kuului saman uroksen poikueeseen kuin Lorythas – vaikka heillä tietenkin eri äidit olivatkin. Puoliverinen roikkuikin usein puhdasverisen sisarpuolensa matkassa, kaksikon ystävystyessä ja lujittaessa sitä sidettä välillään monen vuoden ajan, ennen kuin noista tuli kirjaimellisesti erottamaton parivaljakko. Lokene ei kuitenkaan tiennyt sisarpuolelleen varattua uhrilahjan roolia, joka teki nuorista lohikäärmeverisistä tietenkin varomattomia siihen päivään saakka, kunnes siivellisten puoliveristen oli määrä vuodattaa verensä ja sielunsa lohikäärmeiden vanhimmille.

Puoliverinen muiden siivellisten äpärien tavoin raahattiin uhrikallioille väkisin pyhänä itseään pitävien lohikäärmeiden järjestämään tilaisuuteen tiettynä hetkenä sadan vuoden välein, yöllä silloin, kun tuuli parhaiten puhalsi sinertävän kvartsin peittämälle kallionhuipulle. Yksikerrallaan siivet näiden uhrilahjoiksi määrättyjen selästä revittiin. Vuodatettiin tyhjiksi hopeaharjaisten, valkeiden lohikäärmeiden hopeisesta verestä, antaen noiden kitua hitaasti viimeiseen hengenvetoonsa asti jotta Tuulenkantajalle lähetetyt sielut puhdistuisivat täysin.
Viimein Lorythakselle selvisi salassa pidetty tarkoitusperänsä, jokaisen siivekkään puoliverisen tuijottaessa silmät täynnä pakokauhua serpenttiliskojen suorittamaa rituaalia, joka vuoronperään heistä jokaisen ylle lopulta lankeaisi.
Lorythaksen vuoron koittaessa, ei tuokaan muiden tavoin olisi riepoteltavaksi suostunut. Pistäen vastaan niin paljon kuin kykeni vaikka tiesi sen olevan turhaa sen kokoista liskopetoa vastaan. Uroksen, joka siivellisen puoliverisen oli onnistunut siittämään, oli määrä suorittaa rituaali oman jälkeläisensä kohdalla. Näin ollen Lorythaksen ja Lokenen yhteinen isä kävi repimään ne valkeanhöyheniset siivet Puolikäärmeen selästä, paiskaten ihmisolennon vuodattamaan pyhää vertansa kvartseille selästä irti lihaksiaan myöten irti kiskottujen siipiensä vierelle. Mutta ennen kuin Lorythakselle enempää vahinkoa ehdittiin aiheuttaa, syöksyi Lokene serpenttien joukosta ystävänsä avuksi. Naaraspuolinen kirjaimellisesti hyökkäsi isäänsä kohden, pistäen suurempansa väkisin lankeamaan jaloiltaan alas lyhyen kamppailun jälkeen. Sen myötä Lokene syöksähti sen ainoan luokse josta oli oppinut välittämään näiden pitkien vuosien aikana, syöksähtäen siipensä menettäneen velipuolensa kanssa karkuun vuorilta ja paeten niin kauas kuin nuori serpentti kykeni tuulta nopeammin lentämään.
Myös silloin Lorythaksen isä nimesi poikansa Vaerniksi, Turmioksi, huutaen pakenevan kaksikon perään tuhon, tuskan ja epätoivon saapumaan sinne, jonne puoliverinen äpärä kehtaisi vaeltaakaan.

Ilman Lokenea, Lorythas oltaisiin tapettu muiden tavoin niille sijoilleen, naaraskäärmeen pelastettua uskollinen ystävänsä vanhempien höyhensiipien luota lopulta kauas pois, jonnekin mistä kaksikkoa ei saatettu enää löytää. Puolikäärme ei enää lentäisi, ja oli saanut ikuiseksi muistoksi selkäänsä ilkeän näköiset arvet siipien tilalle, mutta tuo oli säilyttänyt henkensä uhrimenoista, joista kukaan ei ollut aikaisemmin selvinnyt. Lorythas aloitti kaiken nyt kuitenkin alusta Lokenen kanssa, joka päätti jäädä ystävänsä rinnalle toimimaan tuon uusina siipinä ja uskollisena ratsuna koko lopun elämänsä.

Puolikäärme seikkaili ympäri mannerta, käyden välillä naapurivaltakunnissakin, mutta lopullisen paikkansa tuo löysi vasta n. 300 vuoden ikäisenä Cryptissä sijaitsevasta lohikäärmeratsastajien kylästä, Briarista. Lohikäärmeratsun jo omaavana, kokenut Lorythas toivotettiin yllättävänkin lämpimästi tervetulleeksi muiden lohikäärmeratsastajien joukkoon parivaljakon saapuessa vielä nuorina Briariin. Kun Hopeakäärmeen todellista taustaa käytiin selvittämään, ja kylänväelle selvisi mitä puoliverinen Lorythas oikeasti oli miehiään, oltaisiin tuo haluttu heittää vankoista porteista menemään, karkottaa kauas pois heidän luotaan ja pitämään valkeat serpentit kaukana Briarista. Mutta kylän sen hetkinen päällikkö oli asiasta toista mieltä. Lorythas oli puoliverinen lohikäärme, elänyt lohikäärmeiden parissa lähes koko elämänsä, kykeni kommunikoimaan petojen kanssa – miksi sarvipäisen kaltaisesta voinut olla jotain hyötyä Briarille, siinä missä kylän sen hetkistä vanhinta kiinnosti tutustua Lorythakseen enemmän.
Mikäli sarvipäinen Lory halusi Briariin jäädä lohikäärmeratsasjien pariin pyydystämään ja kouluttamaan liskopetoja, olisi hänen näytettävä kyntensä ensin lohikäärmeiden kanssa, ennen kuin päällikkö tekisi lopullisen päätöksensä miehen kohtalosta. Kerta toisensa jälkeen Lorythas pääsi osallistumaan lohikäärmeiden pyyntiin ja koulutukseen, pärjäten tietenkin aluksi kovin heikosti kokeneempiin ratsastajiin verrattuna, mutta Lorythas oppi nopeasti. Lopulta puoliverinen omaksui ratsastajien pyynti- ja koulutustaidot, ja Lokenen avulla oppi myös käyttämään puoliverisyyttä enemmän hyväkseen. Lohikäärmeveren suomilla ominaisuuksilla, Lorythas pystyi rauhoittamaan tarpeeksi sitä halutessaan kookkaitakin käärmeitä, ja helpottaa näin pyytäjien työtä. Samaa taitoa Puolikäärme saattoi käyttää myös petojen koulutuksessa, joka mullisti omalla tavallaan siihen saakka alkukantaisena alistamisena tunnetun lohikäärmeiden koulutuksen. Jatkuvat onnistumisen nostivat puoliverisen imagoa muiden silmissä monien vuosien jälkeenkin, ja Lorythas sai nopeasti vakituisen paikan kylän yhtenä pätevimpänä lohikäärmeratsastajana, jolle voitiin uskoa vaikeampiakin tehtäviä ja vastuuta muista.

Vuosia kului, maailman meno muuttui, mutta Briarissa elo pysyi kutakuinkin samanlaisena vuodesta toiseen. Uusia käärmeitä tuli ja meni, samoin ratsastajia noiden löytäessä paikkansa joko jostain muualta, tai olivat muuten kykenemättömiä enää jatkamaan tehtävissään, tai halusivat lähteä vaeltamaan viimeiset vuotensa petojensa kanssa muualle. Lorythasin paikka silti oli ja pysyi aroilla sijaitsevassa kylässä, eikä hitaasti ikääntyvällä miehellä ollut syytä minnekään lähteä. Useasti puoliveristä yritettiin houkutella tahon jos toisenkin toimesta ottamaan osaa haltioiden ja ihmisten väliseen sotaan, mutta Hopeakäärme ei pahemmin eväänsä liikauttanut suostuttelujen suhteen. Hänen paikkansa oli Briarissa, ei toisten puolesta taistelemassa sodassa.
Koitti lopulta kuitenkin päivä, jolloin kylän päällikkö päätti luopua virastaan vanhuutensa takia. Johtajan kasvattinakin olleelle Lorythasille vanhan haltian päätös ei tullut yllätyksenä, mutta sen sijaan puoliverinen oli vähällä rikkoa leukansa, kun ottoisäkseenkin kutsuttu mies laski johtajan vastuun Hopeakäärmeelle. Kunniasta ei sopinut kieltäytyä, eikä kylässä 500 vuotta vanhan Lorythaksen lisäksi ollut enää jäljellä vanhemmasta polvesta juuri ketään puoliverisen tasolle yltävää jäsentä, joka nuoremmista olisi vastuun kyennyt täysin ottamaan. Puoliverisestä lohikäärmeestä tuli täten kylänjohtaja, jonka vastuuna oli jatkaa kylän perinteitä, sekä huolehtia sen turvallisuudesta ja jäsenistä, johtaa muita esimerkillisesti isähahmona ja kehittää Briaria parhaaksi näkemällään tavalla.

Vuosia ehti kulua, Briarin jatkaessa eloaan aroilla kaikessa rauhassa näiden vuosien lävitse. Kyläpäällikön vaihtuessa myös tietynlaisia uudistuksia tehtiin, Lorythaksen päästessä avittamaan kylää kehittymään aivan uudenlaisilla tavoilla monellakin saralla. Uusia säädöksiä tehtiin, lentoreittejä määriteltiin uusien nousevien kylien myötä, jottei Briaria koettaisi ulkopuolisten silmissä uhkana.
Eräs kesä kylään eksyi myös pieni punainen serpentti, ihmiseksi tekeytyneenä, mutta Lorythas näki toisen liskoverisen illuusion läpi, tietenkin. Punainen paholainen napattiin ratsastajien toimesta, Lorythaksen itse kohdatessa häkkiin jätetyn serpentin ja tutustutta Pumpkiniksi itseään nimittävään pikkuliskoon. Pumpkin osoittautui kuitenkin varsinaiseksi sisupussiksi, siitä huolimatta tuosta inhimillisemmästä olennosta päätettiin yrittää kouluttaa ratsua nuoremmille. Seyr päästi kuitenkin vangittuna viruneen Sagan lopulta kahleistaan taas vapaaksi, pikkuliskon jääden sen myötä asustelemaan Briariin Lokenen seuraksi tekemään kepposiaan.

Koitti kuitenkin talvi, joka koetteli Lorythaksen periaatteita, mutta samalla myös muutti jotain Puolikäärmeessä, joka oli jo tottunut kyläpäällikön rooliinsa satojen vuosien saatossa. Sinä talvena Seyr pelasti Mor vuorille kiipeliin jääneet puolueelliset sotilaat, omien periaatteidensa vastaisesti kiinnostuen sotilaiden komentajasta harvinaisen paljon. Lorythas toikin kolmipäisen loukkoon jääneen joukkion omaan kotiinsa, varmistaen ettei noista kukaan heittäisi henkeään ja samalla ehti vaihtaa sanoja mukana olleen Kuiskauksen kenraalin, Darius Winderin, kanssa enemmän. Puolikäärme oppi kenraalin omaavan hieman erikoisemman suuntaumuksen, sitä kautta Lorythaksen kyettyä tutustumaan paremmin myös Iriadoriin, samalla tuoden ilmi myös sen ettei Lorythas vastaavaa erilaisuutta vinoon katsonut. Samalla Lorythas kuitenkin myös huomasi säälivänsä haltiakaksikkoa, jotka Winderin puheiden perusteella eivät samanlaista vastaanottoa kaupungissa saaneet, vaan saivat salaten elää elämäänsä, sitä pahinta jatkuvasti peläten.

Samaisena talvena, Winderin unohtaessa aseensa edellisten tapahtumien myötä Briariin, palasi Lorythas palauttamaan kenraalin asetta tuolle takaisin henkilökohtaisesti haltioiden kaupunkiin. Matka ei tietenkään sujunut ongelmitta, toisen haltioiden kenraalin saavuttua paikalle aikeenaan viedä Seyr kuninkaan puheille. Winder joukkoineen puolusti kuitenkin kyseenalaisesti kyläpäällikköä, avittaen Lorythaksen pakenemaan kaupungista ulos – mutta ilman tultaan, jonka Argenteus ehti haltiaksi tekeytyneeltä Seyriltä varastaa, kiroten kyläpäällikön ja tuomiten tuon samalla kohtaamaan kylmän haudan kaupungista ulos päästyään. Lorythas oli jo uskomassa loppuunsa, mutta niinä viimeisinä ratkaisevina hetkinä Seyriä lumihangesta etsimään saapui Darius, joka avitti hänet takaisin Briariin.
Heikossa hapessa, jäätymisen partaalle jäänyt ja sen pelastavan liekkinsä menettänyt Lorythas ei kuitenkaan takaisin kotiinsa päästyään enää vironnut itsekseen, vaikuttaen jopa siltä että olisi saattanut henkensä heittää jäätymisensä johdosta. Paikalle saapui mitä odottamattomin apu, Vaernin saadessa liekkinsä takaisin itse lohikäärmeistä vanhimmilta, Yliparantajan, jota hän niin kovin pelkäsi, kumotessa faunin langettaman kirouksen Lorythaksen rinnasta. Palauttaen Puolikäärmeelle takaisin sinisen tulensa ja antaen mahdollisuuden vielä jatkaa elämäänsä. Sen jälkeen Lorythas ei ole Shyvanaan, saati muihinkaan vanhimpiin törmännyt tehtyään lupauksensa Oraakkelille, ettei Briar pyytäisi käärmeitään enää Mor vuorten läheisyydestä.

Yksi johti kuitenkin toiseen, itse suivaantuneen haltioiden kuninkaan saapuessa Briariin vaatimaan Seyriä rankaisemaan Winderiä siitä, että tuo oli periaatteitaan rikkonut kenraalina. Lorythas poltti vastentahtoisesti häpeämerkit Dariuksen selkään, menettäen samalla luottamuksensa pitkään hiljaisena pysyneeseen puolueelliseen tahoon, mutta uskoi myös menettäneensä ne ystävyyden riippeensä Dariukseen, joita omasta puolestaan omasi tähän silmäpuoliseen haltiaan.
Sattuneen seurauksena Hopeakäärme muuttui myös entistä herkemmäksi petoverensä suhteen, antaen itsensä sortua yhä useammin vihan ja epäilyksensä uhriksi, uskotellen itselleen niitä valheita, joita hänelle lohikäärmeiden parissa oli nuoruudessaan syötetty ja perään huudeltu.


Asunnosta
Lorythasin asunto Briarissa on kaksikerroksinen, pihaltaan hyvin kapeahko sija, joka sijaitsee kylän pohjoisimmalla laidalla, keskellä koko kylärakennetta. Talo on valkeista tiilistä ja tummaksi maalatuista laudoista kasattu, matalan kartanon näköinen, jonka pihamaa on lähinnä pelkkää aromaista nurmikenttää kivetyksineen ja pienen puutarhan kera. Asunto on ulkoisesti värittömänoloinen valkeine seinineen, mutta sitäkin koreamman oloinen, sisustukseltaan myös uskomattoman hyvänä pidetty, tummanpuhuvia huonekaluja myöten. Kartano on myös kohtuullisen leveä, ja sen katto on kaareva ja korkea, vähän samaan tapaan kuin meidän maailmamme erityisesti kiinassa ja japanissa käytettyjen perinteisten rakennusten katot. (Vertaa taas tämmöseen).

Talo on keskeltä molemmille suunnille jakautuva ja symmetrinen. Ulko-ovista eteenpäin astellessa vastaan tulee valtava eteisaula, ja portaikko ylempään kerrokseen, jossa yhdelle käytävälle mahtuu neljä huonetta. Vasemmalla alakerrassa sijaitsevat ruokailutilat ja keittiö, sekä peseytymiseen varatut tilat. Vasemmalla ylhäällä puolestaan sijaitsevat Puolikäärmeen yksityinen makuuhuone ja pienempi kirjasto, joka lähinnä toimii puoliverisen aarteiden säilytystilana. Milloin kyseisen huoneen lattiat ovat siistit, milloin Lorythas puolestaan taas on käynyt levittämässä jalokiviä ympäriinsä ja itse niissä kirjaimellisesti pyörii tyytyväisenä. Oikealla alakerrassa puolestaan sijaitsevat oleskelutilat, jonka yhteyteen on tungettu kattava kirjasto ja Lorythasin tuhatpäinen kirjakokoelma. Yläkerrassa taas vieraille - joita harvemmin kylässä edes johtajan puheilla käy - tarkoitetut tilat, jotka eivät lähellekään vedä vertoja Loryn omalle makuuhuoneelle, mutta ovat silti arvokkaanoloiset.
Lorythas elää kartanossaan elämäänsä rikkaan aatelisen tavoin, jolta ei puutu elämässään mitään – paitsi palvelijat. Puolikäärme nimittäin itse pitää talonsa siisteydestä ja omista tarpeistaan huolen, eikä tarvitse ylimääräisiä palvomaan ja palvelemaan itseään.


Ratsu
Lokene
Naaraspuolinen serpentti, joka ulkonäöltään muistuttaa lähinnä valkeaa, mäyräkoiramaista ilmestystä. Lokenella on pitkä, pehmeä turpa, ja pitkät korvat, jotka lähinnä muistuttavat jäniksen korvia, vaikka ovatkin terävämmät ja huomattavasti karvaisemmat. Päässä käärmeellä on hiekanvaaleat sarvet, kuten Lorythaksella itselläänkin, vieläpä malliltaan samantyyliset kolmihaaraiset. Silmät sillä ovat jäänsiniset, jotka kaukaa katsottuna erottuvat tuon päästä valkoisina muuta väritystään myöten. Naaras on rakenteeltaan lihaksikas ja voimakas, ja vaikka serpenttimäinen onkin, on sillä kohtuullisen lyhyt ja jykevä kaula. Säkäkorkeudeltaan Lokene on n. 3m ja lähes 30 metriä pitkä koko pituudeltaan mitattuna. Tavallisista liskoista sen erottaa kuitenkin pehmeä karvapeite. Pehmeän pitkää ja tuuheaa karvaa serpentillä on erityisesti pään ja selän harjalla, kaulassa ja vatsan alapuolella. Muualla tuo turkkimainen kokonaisuus vaihtuu tyypillisemmäksi, suomukkaaksi nahaksi. Koska karvaisella serpentillä ei varsinaisesti suojaa fyysisiä iskuja vastaan ole, on tuolla selvästi kovempi ja kestävämpi nahka karvapeitteen alla ja muualta kestävämmät, vaikkakin pehmeänjoustavat suomut. Siipiä serpentti ei omista, vaan lentää serpenteille ominaisella magialla. Lokene on myös lajiltaan höyhensiipisten valkeiden serpenttien puhdasvärinen jälkeläinen, joista naaraspuolisille ei kasva siipiä näyttävyydenvuoksi, kuten urospuolisille. Lokene syöksee myös sinistä tulta.

Lokene on luonteeltaan uskollinen velipuolelleen, Vaernille. Serpentti ei varsinaisesti pitä ratsastajaansa isäntänä, vaan pikemminkin juuri ystävänä, jolle on omistanut koko elämänsä. Naaras on myös iältään yhtä vanha mitä Lorythas. Naaras on rohkea, eikä todellakaan pelkää käydä päälle tarpeen tullen. Siinä missä Lorythas on isällinen, on Lokene vastaavasti hyvin äidillinen olento, ja se mielellään ottaa suojatikseen nuorempia lohikäärmeitä, siinä missä hautoisi vieraidenkin munia ja kasvattaisi poikaset kuin ominaan tarvittaessa. Se ei juuri muiden kuin ratsastajansa silmissä tee kepposia ja käyttäydy toisinaan koiramaisen typerästi, mutta muuten se on laskelmallinen ja viisas otus.
Lokenella on oma asemansa Briarissa. Se on yksi vanhimmista lohikäärmeistä, ja sitä pidetään tavallaan johtajana ja esimerkkinä muiden silmissä Lorythaksen tapaan.

Lokene ymmärtää humanoidien kieliä, mutta parhaiten sen kanssa saattaa kommunikoida lohikäärmeiden omalla kielellä. Naaras itse ei kuitenkaan kykene puhumaan kuin lohikäärmeiden kielellä, mikä tekeekin sen kanssa kommunikoinnista asteen hankalampaa.


Muuta
- Lorythas on vasenkätinen
- Lorythaksen veri on väriltään hopeista, todella paksua ja tahmaista
- Ei humallu yhtä helposti kuin tavalliset humanoidit
- Puoliverisen suu ja kurkku on kauttaaltaan musta, eikä muistuta lähellekään tavallisten humanoidien nielua, vaan on eräänlaisen kalvon peittämä että tuo voi liekkejä suustaan sylkeä, vahingoittamatta sillä kuitenkaan itseään.
- Puolikäärmeellä on ns. ylimääräinen aisti, jolla tuo kykenee näkemään muista sellaisia asioita, joita muut eivät kykenisi aistimaan. Lorythas aistiikin usein toisten piilottelemat tunnetilat tai tulossa olevat tapahtumat, joka omalla tavallaan auttaa Puolikäärmettä myös ymmärtämään muita ja ympäristöään paremmin.
- Loryn kieli on liskomaisen terävä ja pitempi, hieman karheanoloinen, mitä esimerkiksi kissoilla.
- Puolikäärme ei sarviensa takia pysty nukkumaan sängyssä kunnolla, jonka takia usein veteleekin hirsiä nojatuolissa täysin istualtaan.
- Lorythas on taitava ennakoimaan ja lukemaan eläimien, erityisesti lohikäärmeiden, aikeita.
- Hopeakäärmeen katseella on myös rauhoittava ja puoleensavetävä vaikutus, joka toimii tavallisten humanoidien lisäksi myös lohikäärmeisiin ja muihin eläimiin.
- Lorythas syö mieluummin lihaa raakana kuin varta vasten humanoidien tavoin valmistettuna paistaen. Tätä tottumusta itsestään Puolikäärme ei kuitenkaan kovinkaan monille usko. Lorythas nauttii omalla tavallaan myös tuoreen veren mausta, muttei suinkaan sitä himoitse samalla tavalla kuin esimerkiksi vampyyrit.
- Puhuu useita kieliä jopa pelottavan sujuvasti, kykenee myös telepatiaan haltioiden tavoin.
- Himoitsee ja keräilee aarteita kuten lohikäärme. On heikkona erityisesti erilaisiin jalokiviin ja koruihin, sekä maagisiin, lumottuihin aseisiin ja esineisiin, joita tuolta löytyykin talostaan lukuisia.
- Lorythaksella ei ole minkäänlaista sidosta omaan lohikäärmerotuunsa, tai sen noudattamiin tapoihin. Sen sijaan puoliverinen uskoo yhä höyhensiipisten sinä tiettynä päivänä jokaisena vuotena vielä palaavan, ja hakevan hänet takaisin uhrattavaksi sinisille huipuille.
- Lorythas ei varsinaisesti pysty lukitsemaan mieltään ajatustenlukijoilta, mutta huomaa päässään tonkivat osapuolet erityisen helposti ja pystyy sen myötä työntämään nuo kopastaan ulos.
- Osuvimpia teemabiisejä: Muse - Undisclosed desires, White Wall - The Guardian, James Paget - Rubicon, Amaranthe - Skyline


Briar fun facts
- Briarissa lohikäärmeitä alun perin kohdeltiin ja koulutettiin eläintentavoin alistamalla noita humanoidien järkevämpien tahtojen alle, ja kouluttamalla niistä sen avulla noudattamaan käskyjä. Lorythaksen Briariin saapumisen myötä koulutustapaa on kuitenkin muutettu, ja nykyisenä periaatteena liskopetoja koulutettaessa luottamus ansaitaan molemminpuolisella kunnioituksella, ei alistamisella ja liskopetoja vain ohjailemaan pyrkimällä. Lohikäärmeitä satutetaan mahdollisimman vähän, jos ollenkaan. Liskopetoja pyydetään yhä vähemmän suoraa luonnosta – vaikka se taito opetetaan jokaiselle lohikäärmeratsastajalle aikovaksi joka tapauksessa - vaan ennemmin turvaudutaan seuraamaan noiden elintapoja ja poikueiden syntyessä petojen munia käydään ”ryöstämässä” Briarissa olevien naaraiden haudottavaksi, jolloin pikkuliskot oppivat isompiensa esimerkkiä noudattaen yksinkertaisemmin muiden tavoille.

- Lohikäärmeratsastajien lisäksi Briar on tunnettu myös tulta elementtinään käyttävistä maageistaan.

- Briarin lohikäärmeratsastajat tunnistaa lentäjien pukemaan asuun yhdistetystä alustakista.
Tavallisesti johtaja kantaa alustakkinsa sävynä puhtaanvalkeaa - Lorythaksen tapauksessa hopeanvalkeaa väriä. Alaiset puolestaan kantavat violetin, punaisen ja kultaisen kerman sävyjä, jotka jakavat ratsastajia omiin joukkoihinsa, mutta myös merkitsevät onko joukkojen aikeena pysyä rauhassa, hyökkäävinä vai neutraaleina lentää vain välittämättä tilanteiden ohitse omia päämääriään tavoitellen. Ratsastajien joukko pukeutuu yhteisesti taas mustaan, jos noiden aikeena on haastaa sotaa ja eripuraa muiden kanssa tietoisesti. Alustakeissa toisinaan esiintyvät symbolit määrittelisivät esimerkiksi mahdollisessa hyökkäyksessä jokaisen ratsastajan paikan, mutta myös samalla jakaen ratsastajia taitojensa mukaan omiin ryhmiinsä. Kylän ulkopuoliset ratsastajat eivät tietoisesti käytä Briarissa hyödynnettäviä värikoodeja, omalla tavallaan myös haluten pitää itsensä erossa aroilla sijaitsevan kylän riennoista.

- Lorythaksella on Briarissa muutama luotettu, vanhempi kyläläinen, jotka tuntevat kyläpäällikkönsä täysin, mutta myös vastaavat kylästä silloin, jos Lorythakselle tapahtuu jotain. Nuo ovat tavallaan ”varapäälliköitä” ja neuvonantajia, mutteivät tästä huolimatta varsinaisesti sidoksissa suoriltaan pääsemään Briarin johtajiksi Seyrin jälkeen.
Nämä muutamat ovat myös kylänsisäisen arvojärjestelmän mukaisesti sotilaalliselta arvoltaan ylimpiä, ja näin ollen johtaisivat suuremmissa hyökkäyksissä omia ryhmiään tarvittaessa.

- Jokaisena syksynä Briarissa järjestetään suuret sadonkorjuujuhlat, joka on yksi harvoista päivistä, jolloin aroilla sijaitsevan kylän muurien portit ovat auki jokaiselle vuorokauden ylitse. Juhlat on valaistu näyttävästi, ja musiikki raikaa yönkin ylitse parhaimmillaan kyläläisten viettäessä suurta juhlapäivää toistensa seurassa. Matkalaiset toivotetaan tervetulleiksi osallistumaan juhliin lähes poikkeuksellisen avomielisesti ja osallistumaan päivän rientoihin ja nauttimaan esityksistä ja kylän antimista. Perinteinen sadonkorjuujuhla on Briarissa myös vanha tapa toivottaa talvi tervetulleeksi, mikä hoidetaankin erilaisin esityksin ja ilotulituksin. Ilotulituksen ohessa näyttävimpinä näistä esityksistä ovat varmasti kyläläisten iltahämärän tullen järjestämät tulitanssit, johon myös kyläpäällikön on määrä perinteen mukaan osallistua. Lorythaksesta tultua kyläpäällikkö edellisen tilalle, tulitanssien punainen tuli on korvattu sinisellä.


Tavatut
Shyvana, lohikäärmeiden äiti – Lorythaksen menneisyydestä tuttu taivaan haltija, jota Puolikäärme pelkää, mutta myös kunnioittaa ylitse kaiken. Hopeakäärme elää jatkuvassa pelossa, että hänet halutaan yhä uhrata Pandemonalle ja että vanhin naaras haluaa hänen sielunsa - koska uhrilahjaksihan Lorythas on tarkoitettu…? Shyvana pelasti kuitenkin kertaalleen kyläpäällikön hengen, poistamalla Argenteuksen langettaman kirouksen ja palauttaen Puolikäärmeelle liekkinsä takaisin. Lorythas käyttäytyy vanhinta naarasta kohtaan alistuen, eikä uskaltaisi sanoa tuolle vastaan lainkaan. Pandemona myös kutsuu Lorythasta nykyisin arvokkaalla lisänimellä Du'ul, kun puoliverinen otti vanhimman, Oraakkelin kanssa yhteen vuorilla.
Qira A'Daruil - Elwoodin kyläpäällikkö, jonka kanssa Seyrillä on niin noidan kyläpahasta kuin Briaria hyödyttäviä kauppasopimuksia. Ovat asteen tai toisen liittolaisia keskenään.
Constantine Fritz – Tunnettu lohikäärmeenlahtaaja, joka tunnetaan koko Briarissa siitä, ettei Fritz katso lohikäärmeitä täynnä olevaa kylää hyvällä silmällä ja haluaisi pistää heidät matalaksi. Lorythaksella on myös henkilökohtaisia kaunoja Fritziä kohtaan ja kyläpäällikkö kokeekin ihmisten kenraalin niin itselleen kuin Briarille vakavaksi uhaksi.
Tummahipiäinen haltia – Ihme tomppeli, johon Lorythas on törmännyt itsekseen, sekä Kuiskauksen matkassa. Kokee käsipuolen olevan uhka Briarille, siinä missä myös Dariukselle ja tuon joukoille yleensä tietäessä mitä käsipuoli on jo kenraalille itselleen tehnyt.
Saga Anahita - Kiusankappale jäi Briariin nalkkiin alunperin omaa typeryyttään ja siitä ajateltiin koulutettavan ratsu, mutta kyläpäällikkö päästi tuon kuitenkin vapaaksi. Silti naaras liikkuu yhä Briarissa, ollen Lokenen yksi parhaista ystävistä. Lorythas ei silti nuoresta naaraasta pahemmin välitä, vaikka arvostaakin tuota ja pikkuliskon ystävyyttä Lokenen kanssa, sinällään haluten myös itse tutustua Sagan maailmaan enemmän.
Darius Winder - Törmäsi vuorilla eräs talvi, kenraalin tehdessä taistelun jäljiltä kuolemaa muutaman sotilaansa seurassa. Pelasti kenraalin hengen, ja sen myötä myös Winder on ehättänyt pelastamaan Lorythaksen hengen muutamasta kinkkisestä tilanteesta ja jakamaan yhden läheisemmänkin yön kumppaninsa ja Loryn kanssa, joka teki heistä läheisempiä. Lorythas joutui myöhemmin polttamaan haltioiden kuninkaan luoman hankalan tilanteen myötä Dariuksen selkään kuitenkin polttomerkit, jonka myötä Lorythas menetti osan luottamuksestaan haltioihin. Sattuneiden tapahtumien myötä Puolikäärme uskoi menettäneen välinsä Dariukseen, mutta heidän välinsä kyettiin paikkaamaan ja nykyisen Lorythas pitää Haukansilmää luotettuna ja erittäin hyvänä ystävänään, sekä jonkinlaisena ihastuksena. Lorythas on antanut Dariukselle symboliseksi lisänimeksi Aiedail, joka lohikäärmekielellä tarkoittaa aamutähteä.
Iriador Mir Valdoren - Törmäsi vuorilla, samalla kerralla mitä kenraali Winderiinkin. Musikaalisesti lahjakas, hillitty ja mukavalta vaikuttava nuori mies. Pitää läheisenä ystävänä, samaan aikaan myös säälii Iriadoria Dariuksen tavoin siitä, mitä nuo joutuvat kotikonnuillaan kaupungissa salasuhteensa takia kokemaan.
Pässinsarvinen eliittikenraali Argenteus – Pelottava ilmestys, joka kertaalleen kirosi Lorythaksen kyläpäällikön vieraillessa haltioiden kaupungissa, sotilastuvilla palauttaakseen Dariuksen Briariin jättämän aseen takaisin. Puolikäärme ei koe tarpeelliseksi kohdata faunia uudelleen, saati tutustua tuohon enempää.
Aran Cúthalion – Narsistinen idiootti, Lorythaksen mielestä parhain esimerkki siitä, millainen hyvän johtajan ei kuulu olla. Ei pidä myöskään tavasta, jolla Cúthalion Winderiä kohtelee. Ei arvosta tai kunnioita lainkaan tuota kuninkaana, saati minään muunakaan.
Oraakkeli – Vanhimmista vanhin ja tunnetuin, jota Briarissa muiden vanhimpien tavoin arvostetaan ja pidetään jopa jumalankaltaisena olentona. Lorythas kunnioittaa Archelausta, vaikka onkin valmis ottamaan vanhimman kanssa yhteen uudemmankin kerran sen jälkeen, kun tuo Kuiskauksen kenraalin solaan jääneiden sotilaiden lisäksi yritti saada hengiltä.
Wyrius Hurjatuuli - pohjoisten metsien kentaurilauman tuttavia. Wyrrin lauma käy karjoineen kauppaa Briarin kanssa ja välillä vanha kaupantekijä onnistuu myös vierailemaan Briarissa asti myymässä karttojaan ja käsitöitä porukoineen.
Nuka - Wyriuksen hurmaava nuorin tytär, jonka Lorythas tapasi eräs talvi kentaureitten taivaantulien juhlailtana.
Henry Scarlington - Ihmisten nuori kuningas, jonka Seyr on kertaalleen tavannut. Jokseenkin arka, mutta ihan mielenkiintoinen ja ystävällinen tapaus. Jos Lorythaksen täytyisi valita, suosisi hän Henryä ennemmin mitä Arania.
Kenraali Artania - Oli selvittämässä konfliktia, kun Fritz päätti häiritä Seyrin ja Scarlingtonin välistä keskustelua aikanaan. Määrätietoinen ja kunnioitettava tapaus, joskin eliitistä huokui outo pimeyden aura...
Edna Eregion - Ihmisten kaupungissa törmätty noidan alku, jonka kanssa Lorythas teki sopimuksen pohjoisen yrteistä ja hopeakäärmeen verestä Eregionin tytön valmistamiin rohtoihin ja vastaaviin tarpeisiin.
Leto - Ednan juoksupoika, eräänlainen ihastus kaikkine piirteineen. Seyr on vaalinut tarkoin salaisuutta siitä, että Leto on todellisuudessa kuolevaisten keskuudessa piilotteleva enkeli. Leto pelasti myös Lorythaksen hengen Puolikäärmeen loukkaantuessa, kun otti yhteen suuren mustan lohikäärmeen, Dagnirin kanssa.
Theodluin Miarora - Mukava nuorukainen, joka saapui Elwoodin kyläpäällikön avustuksella Briariin aloittamaan matkaansa kohden sukunsa löytämistä. Lorythas epäili Theon aluksi olevan pelkkä vilunkipelillä varustettu demoni, mutta oppiessaan katsomaan nuorukaista toiseltakin kantilta, oppi Seyr hyväksymään Theon ja auttamaan omalta osaltaan tuota pääsemään eteenpäin seikkailuissaan.
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7