Omaniron

Tänne kaikki hahmot, jotka ovat puolueettomia.

Valvojat: Crimson, Ivy

Omaniron

ViestiKirjoittaja Crimson » 30 Marras 2016, 23:03

Tosinimi: Omaniron Phemedes
Kutsumanimet: Sigmir tai lyhyemmin pelkkä Sig on yleisin nimi, jolla hän itsensä esittelee, jos on tekeytynyt humaaniseksi olennoksi muiden keskuuteen. Hänellä on kuitenkin liuta nimityksiä erityisesti merenkävijöiden ja kalastajien keskuudessa, joista yleisimpiä lienevät Merenpoika, Hiljaisenvedenvartija ja Helmienherra. Haltioiden keskuudessa hänestä puhutaan nimellä Aearion.
Ikä: Ylitse 1000 vuotias. Näyttää ulkoisesti kasvoiltaan niin meripetona kuin tavallisempana humanoidina noin 30 vuotiaalta.
Sukupuoli: Mies
Rotu: Vedenhaltija, eräänlainen enkelien kaltainen henkiolento. Häntä nimitetään kuitenkin myös vetehiseksi, eli miespuoliseksi merenneidoksi, siinä missä yksinkertaisesti myös merihirviöksi.
Ammatti: Paimen, suojelija. Omanironia pidetään yhtenä vesistöjen ja erityisesti rantasyvänteiden suojelijana, mutta merillä myös esimerkiksi hyvän kalastusonnen tuojana ja saaliin verkkoihin paimentajana.
Puolue: Puolueeton
Suuntautuminen: Pan


Aseet ja taidot
Yleisesti ottaen Omaniron hyödyntää aseinaan ja muina tarvittavina välineinä meren antimia, tai merenpohjaan uponneiden laivanhylkyjen kätköistä löytämiään tavaroita. Hänellä saattaa olla niin ihmisten, haltioiden kuin kääpiöidenkin aseita käytössään erityisesti maalla vaeltaessa, mutta yleisesti ottaen kulkiessaan hän käyttää luista, hampaista, simpukoista ja koralleista itse veistämiään ja kyhäilemiään keihäitä, miekkoja ja tikareita aseenaan.
Aseitaan hän käyttääkin lähinnä metsästämiseen ja itsensä puolustamiseen niin vedessä kuin maalla erittäin taitavasti, joskin maalla kömpelömmin, koska iskujen kannattimena on veden sijasta ilmaa. Omaniron on oivallinen saalistaja vedessä, ja voisi nopeutensa puolesta napata pienempiä kaloja käsin, ellei jopa suoraa hampaillaan kiinni. Hän on myös keholtaan notkea ja sulavaliikkeinen, sekä vahva jo pelkästään oman kokonsa puolesta vedessä, kehollisten ominaisuuksien ollessa suhteellisia myös humaanisessa kehossaan. Sigmirin tapa hyökätä toisten kimppuun on tavallisesti hyvin suoraviivainen ja armoton. Hän pyrkii joko murskaamaan voimallaan vastustajansa, tai repimään nuo hampain ja kynsin palasiksi.

Omaniron hallitsee myös vesimagiaa ja parantavaa taikuutta. Hän pystyy luomaan vedessä esimerkiksi pyörteitä tai aallokkoja ja ohjailemaan virtoja haluamallaan tavallaan, joka auttaa häntä myös saaliiden ajamisessa tarvittaessa siinä missä hän kykenisi pelkällä vahvalla vesivirralla imaisemaan pienempiä aluksia seiloreineen alta aikayksikön pinnan alle ja aina merten syvyyksiin asti. Sigmir kykenee myös esimerkiksi erottelemaan kylmän ja lämpimän veden toisistaan ja pakkaamalla esimerkiksi lämpimän veden yhdeksi supuksi, hän voisi muodostaa täten parhaimmillaan kuuman lähteen väliaikaisesti johonkin tiettyyn kohtaan ja estää kylmää virtaa tuhoamasta sitä. Omaniron pystyy myös puhdistamaan vettä magiansa avulla ja tehdä suolaisesta merivedestäkin juotavaa vain käsin sitä räpeltämällä.

Maalla magiaansa käyttäessä Omaniron tarvitsee taikuudelleen tavallisesti lähteen, kuten lätäkön, joen, järven, pelkän sateen tai vedellä täytetyn juomaleilin, mutta aikaa annettaessa vedenhaltija kykenee myös luomaan vettä tyhjästä käsillään. Vesi ei tietenkään toimi samalla tavalla mitä pinnan alla, joten maalla ollessaan Sigmir keskittyykin lähinnä parantavan magiansa käyttämiseen. Hän pystyy veden kera parantamaan mustelmia ja ruhjeita, sekä paikkaamaan pahoja ja kuolettaviakin haavoja helposti, jos hänet vain päästää likelle koskettamaan niitä. Hän pystyy myös korvaamaan puhtaalla vedellä jopa menetettyä verta jossain määrin. Itseensä Sigmir ei kuitenkaan pysty käyttämään voimiaan varsinaisesti, mutta kykenee nopeuttamaan omien ruhjeittensa paranemista ja häivyttämään niitä jo pelkästään vedessä lillumalla joko todellisessa muodossaan tai humanoidina.
Jo menetettyä Omaniron ei kuitenkaan pysty korvaamaan, eikä herättämään ketään varsinaisesti kuolleista, mutta kuolemaisillaan olevalle hän kykenee antamaan toisen tilaisuuden elää vedenvaltakunnassa eräänlaisena orjanaan, palveluksessaan helmipeltojensa vartijana ja hippokamppien kaitsijana, jos uhri siihen itse on suostuva. Omanironin täytyy kuitenkin saada kyseisessä tapauksessa uhrinsa veteen tarpeeksi ajoissa parannettavakseen – huomaa, kylpyammeeseen tai pää edellä ämpäriin ängetty ruumis ei todellakaan toimi, vaan kyseessä täytyy olla kunnollinen vesistö, mielellään meri eli Helmienherran oma elinympäristö - sillä tahon kuollessa ei palvelukseen sitomiseen tarkoitettu lumous jo hengetöntä takaisin myöskään tuo. Tavallisesti vedenhaltijan palveluksessa toimivat eivät myöskään saa tilaisuutta palata maalle enää koskaan, saati edes sijaa hengittää maan päällä asuville tarkoitettua ilmaa, tai lumous veden alla elämiseen raukeaa. Rantaviivaa pidemmälle maalle takaisin nousevat eivät pysty ylittämään, ja elleivät aikaisemmin henkeään heitä, hoitaa Helmien herra uhrinsa itse päiviltä tavallisesti hukuttamalla.

Vedenhaltijan suudelmalla on myös samankaltainen vaikutus kuin merenneitojen suudelmilla tarinoidaan olevan. Hän pystyy väliaikaisesti antamaan suudelman saaneelle sijan nimittäin hengittää ja elää vedenpinnan alla hukkumatta väliaikaisesti – tässä tapauksessa suudelman on kuitenkin tapahduttava pinnan alla tai vedenpinnan alle menemisen yhteydessä. Pintaan tuleminen puolestaan rikkoo lopulta lumouksen, jonka voi saada takaisin vain uuden suudelman myötä.


Ulkonäkö
Todellinen muoto
Omaniron ei ole kooltaan mikään merten pienin mahdollinen sintti. Hän muistuttaa erehdyttävästi merenneitojen kaltaista olentoa, mutta rotumääritelmältään hän on varsinaisesti vedenhaltija, vedenhenki.
Miehen iho tavallisesti veden lämpötilan mukaan joko enemmän kellertävät, tai vaihtoehtoisesti sinertävät kylmemmässä virrassa uiskennellessa – pääsääntöisesti se jäljittelee vaaleansinertävää. Vain keskilinja kasvoista on varsinaisesti pehmeän ja sileän ihon peitossa, siinä missä jo poskiltaan koko kehoaan myöten Sigmirin keho on hienojen suomujen peittämä. Kasvot ovat leukaperiltään kaulan ympärille muodostuneiden kidusten tähden leveänoloiset, mutta muuten kasvoiltaan Omaniron on varsin kapea ja suoralinjainen.
Hänellä on pienemmät kidusmaiset ontelot jo poskillaan ja koko nenänvarren mitan molemmin puolin nenän kyljillä. Varsinaiset kidukset hänellä on vielä kaulallaan ja rintakehän molemmin puolin. Hänen otsansa ja nenänsä kulkevat lähestulkoon yhdessä linjassa alaspäin, pienen painautuman ja kumpareen kulmien korkeudella kuitenkin erottaen osat toisistaan. Olennolla ei myöskään varsinaisesti ole korvia, vaan niiden tilalla molemmin puolin päätään on nelihaaraiset evämäiset ulokkeet, jotka levittäytyvät pituussunnassa täysin levitettyinä Sigmirin koko pään mitan. Hän aistii niillä vedessä ja maalla virtaavia ääniaaltoja, joita sitten tulkitsee ja kykenee tällä tavoin kuulemaan muita.
Hengellä on päässään todella tuuhea ja paksu tukka. Väriltään se väreilee sinisissä sävyissä, ollen pohjimmaiselta sävyltään puhdas, tummansininen kokonaisuus. Kulmat myös ovat samaa sävyä muun letin kanssa. Silmänsä ovat suuret, ovaalinmalliset ja väriltään vaaleansiniset. Veden alla ja pimeässä Omanironin silmät kuitenkin hohtavat kellertävää valoa, joka omalla tavallaan on kikka houkutella kaloja lähemmäs kitaa siinä missä loistavilla silmillään hän näkee myös vain paremmin eteensä. Omanironin huulet ovat myös kapeat ja niiden takaa paljastuvat terävät raateluhampaat.

Sigmirin yläruumis on kauttaaltaan suomukerroksen peittämä ja muistuttaa hyvin pitkälti tyypillisen humanoidin hoikanvahvaa runkoa. Suomut ovat kädellä kokeiltuna selvästi tunnettavissa, ne ovat joustavia ja pehmeitä, jotka suovat iholleen myös paremman kestävyyden. Selkäpuoli kyljiltä alkaen Omanironin kehosta on kuitenkin sileä ja musta, josta myös nousevat piikkimäinen sinertävä evä aina kalanruumiin alkuun saakka. Ainoa varsinainen selkeä ero humanoideihin suomujen lisäksi ovat Sigmirin kädet, jotka muistuttavat räpylöitä ja sekoittuvat ihonväriltään vaaleasti nopeasti mustiksi. Hänen sormensa ovat luonnottoman pitkät ja niiden välissä on paksu kudos, joka auttaa veden kauhomisessa juurikin vedessä oltaessa.
Hänen alaruumiinsa muistuttaa miekkavalasta niin muodoltaan kuin väriltään, muuten mustassa kehossa on molemmin puolin kyljillä vaaleammat merkit, jotka yhdistyvät Omanironin suomuisenvaaleaan yläruumiiseen. Pyrstöpuoli on kuitenkin pitempi, siinä on kaksi pitkää kylkievää molemmin puolin, lähemmäs kaksimetrinen selkäevä, sekä pienemmät evät pitemmällä ennen kalamaista pyrstöä. Ruumista korostaa myös sinisen ja oranssin sävyiset hienommat haituvamaiset evät, joista Omanironilla on kalapuoliskonsa rinnalla kaksi, selässään yksi ja ennen pyrstöä molemmin puolin omansa. Kalanpyrstö on kirjaimellisesti valtava ja vahva, ja sen avulla Omaniron pääsee kulkemaan veden alla todella nopeasti. Pituutta keholla on kokonaisuudessaan ainakin 15 metriä, ellei enemmänkin.
Sigmirin alaruumiissa on joitakin näkyviä arpia suuremmista puremista ja harppuunoista tallessa, hengen ollessa kyennyt kuitenkin pitämään jäljet suhteellisen siisteinä vaikka ne selvästi näkyvissä ovatkin. Muuten pienemmät arpeutuneet naarmut hän on hoitanut kehostaa magiansa avulla.

Humanoidina
Omaniron kykenee ottamaan nousuveden myötä itselleen humanoidin muotoja, hyödyntäen muokkaamiskyvystään huolimatta tavallisesti kuitenkin yhtä samaa kehoa, jonka itseään viehättävän ulkonäön hän on hukkuneelta merimieheltä varastanut. Hän esiintyy usein sirompina taruolentoina kuin suoriltaan ihmisinä, vaikka mies kykeneekin muokkaamaan korviaan tarpeen tullen molempiin mantereen valtakansoihin sopivaksi sulautuakseen kyliin ja kaupunkeihin paremmin.
Nykyisessä muodossaan Sigmir muistuttaa haltiaa. Hänellä on pitkänsorja ja notkea keho, jolla on mittaa noin 180cm. Keho on hyväkuntoinen, jäntevä ennemmin mitä lihaksikas, ja ihonsävyltä kovin luonnottoman kalpea. Haltialla on päässään hengelle tyypillinen todella paksu ja vallaton kuontalo, joka on sävyltään kuitenkin oranssihtava, tummankirkas korallinsävyinen ja paikoitellen oudosti turkoosinvihertävään vivahtava. Hänellä on pitkät, sirot kasvot tuuhearipsisillä silmillä, jotka ovat sävyltään Sigmirin omien sävyiset, vaaleansiniset.

Vaatteita Sigmir ei ymmärrettävästi käytä vedessä ollessaan, ne vain haittaisivat hänen liikkumistaan ja elämistään, vaikka vahva keho pystyisi raahaamaan perässään runsastakin määrää kangasta parhaimmillaan. Pukeutumisen Sigmir jättääkin lähinnä humanoidina olemiselleen, sillä vuosien mittaan Omaniron on oppinut ymmärtämään siveyden päälle verhotakseen kehoaan kankain ihan muiden tähden ja vain näyttääkseen viehättävämmältä. Koska ei lämpötilanvaihteluita erota varsinaisesti kuin märkä ollessaan, saattaa vedenhaltijan pukeutuminen kuitenkin toisinaan näyttää erikoiselta. Hän saattaa kävellä paljain jaloin lumessa, pitää yllään vain ohuita housuja ja kulkea kovillakin pakkasilla ilman paitaa aina siihen saakka, kunnes joku huomauttaa asiasta hänelle ihmetellen.
Haltiamuodossaan Omanironilla on kuitenkin yllään kalakauppiaan univormu. Korkeakauluksinen musta poolopaita, jonka yllä on punaruskea tummanappinen siisti takki, harmahtavanruskeat tiukemmat housut ja tummat polvimittaiset saappaat ovat hyvin oleellinen osa Sigmirin pukua. Hänellä on myös muutama vyö, joille hän ripustelee aseitaan ja mahdollisia muita mukana kantamiaan esineitä, sekä käsissään mustat kyynärpäähän ulottuvat nahkarannekkeet.
Tyypillisesti Omaniron kantaa aina maalla ollessaan myös helmiään mukana tavalla tai toisella – tässä tapauksessa ne roikkuvat siisteinä helminauhoina hänen saappaissaan pohkeiden yläpuolella hohtamassa.

Jos Omaniron kastuu humanoidimuodossaan millään tavalla, hänen ihostaan puskevat ensimmäisenä illuusionsa alta esille suomut. Hiusten kastuessa, muuttuu märkä kohta hänen omaksi sinisekseen oli se peitetty sitten millä tahansa sävyllä. Kastuminen värjää myös hänen ihonsa selkäpuolelta ja käsivarsilta mustiksi, mistä syystä Sigmir kaiken varalta usein kantaa myös mukanaan hansikkaita, jotka tarpeen tullessa voi kiskaista epänormaaleja käsiään piilottamaan.


Naamakala (nyt on kerrankin kala kirjaimellisesti)
Kala ja kokovertailu
Humanoidina
Humanoidina hiukset märkinä


Luonne
Koostaan huolimatta Omaniron on varsin säyseä ja rauhaa rakastava tapaus. Hän ei varsinaisesti koskaan vahingoita ketään tai mitään silkasta pahuudesta, tai jonkun meripedon tavoin yritä upottaa merenkävijöiden aluksia tai muuten haitata seiloreitten työtä ja merenkäyntiä – ellei hänellä ole siihen tarkoituksellista syytä. Hän on paremminkin juuri suojelushenki, joka päinvastoin pitää merten pahuudet kauempana, syväköissä uiskentelemassa ja paimentaa kalasaaliit itse tai oman karjansa avulla helpommin mertenkävijöiden verkkoihin, sekä auttaa hukkumassa olevia kiskomalla nuo vaikka väkisin takaisin rannalle. Hän saattaa toisinaan myös piilottaa hyvää hyvyyttään saaliitten sekaan maagisia helmiä sisältäviä simpukoita myytäväksi, merkiksi palveluksistaan - vedenhaltija tuo helmiään myös toisinaan rannoille, jolloin niiden kimalluksesta ja hohteesta voivat nauttia muutkin kuin Omaniron itse. Hän ei todellakaan ole itsekäs, vaan pyrkii ennemmin jakamaan ja antamaan omastaan toisille kyetessään ja näkee omat ilonsa myös muiden ilona enemmän kuin mielellään.

Vedenhaltija on kykenemätön luottamaan kuitenkaan jokaisen vastaantulijaan helposti, tai juuri ollenkaan. Siksi hän pysyy mieluummin piilossa ja näkymättömissä, eikä käy tuomaan kasvojaan toisten näkösälle turhan usein. Hän saattaa lymytä hymyillen vedenpinnan alla kovinkin lähellä muita ja rantaviivaa ylipäätään, ihailemassa maanpäällistä elämää, mutta säikkyä kauemmas heti jos joku hänet huomaa tai vedenpinnan käy rikkomaan. Maalla itse ollessaan Sigmir taas on hieman avoimempi ja rohkeampi lähestymään toisia, vaikkei osoitakaan olevansa hyvänpäiväntuttua enempää useimmille. Mies on kuitenkin iloinen ja huumorintajuinen tarvittaessa, vaikka muuten niin rauhallisen ja sympaattisen kuorensa alla pysyttelee muiden ulottumattomissa. Hänellä ei ole ystäviä varsinaisesti kuin vedenpinnan alapuolella, maalla asuvien ollessa hänen mieleensä usein joko liian karskeja, kovia tai vaikeita persoonia, jotka on helppo vietellä, mutta jälkikäteen vaikeaa ymmärtää ja käsittää kokonaisuutena.
Vaikka onkin viettänyt vuosia elämästään maalla eläen, on Omanironilla silti kovin hauras ja jatkuvasti muuttuva kuva siitä mitä kuivalla maalla saattaa vastaan tulla tai kuinka jalalliset manterettaan hallitsevat ja käyttävät. Ihmiset Helmienherra näkee usein brutaaleina ja magianvastaisina ja siksi välttelee itse menemästä liian lähelle, siinä missä haltioita pitää muuten vain kauniina elämänmuotona sievien taruolentojen ohella. Hän ei käsitä sotaa, eikä useimpia jalallisten käyttämiä esineitä, vaikka elämä siellä muistuttaakin pitkälti samaa mitä pinnankin alla tapoja myöten.

Sigmir on myös todella auttamisentahtoinen. Hän on tottunut voimiensa tähden siihen, että haavoittuneet eläimet saattavat meressä ja rannikolla tulla luokseen parannettaviksi, mistä syystä toisinaan Omaniron on hyvinkin toisten iholle alituiseen pyrkivä. Helmienherra ei yksinkertaisesti kykene katsomaan kuinka toiset kärsivät, halutessaan luontaisesta vaistosta auttaa toiset takaisin jaloilleen ja elämäänsä jatkamaan. Jos hän taas ei kykene auttamaan, tai joku tahtomattaan menehtyy vettenherran käsille, suuttuu Sigmir tavallisesti niin itselleen kuin sille taholle, joka muita on käynyt haavoittamaan. Hän on todella pitkävihainen, mistä syystä Omaniron vainoaa ja etsii yhä niitäkin kasvoja maalta, jotka hän muistaa vesillä käydystä kamppailusta ihmisten laivojen ja merimiesten kanssa.
Vihaisena Omaniron ei heti lähde toimimaan, saati pyri heti ripustamaan kohteitaan seipäisiin. Hän on juonikas, laskelmoiva ja saattaa suunnitella jotain vuosia rauhassa, ennen kuin iskee kohteisiinsa kiinni. Silloin hän on kylmäverinen, mutta pyrkii hankkiutumaan vihollisistaan ja inhoamistaan nopeasti eroon sen sijaan, että pitkittäisi noiden tuskia mitenkään.

Omaniron on myös hyvin ylpeä olento. Hän ei pidä itseään muita vähempänä, toisinaan jopa sortuen itsekeskeiseen ajatusmaailmaan jossa hänen oma sijansa vain merkitsee - vedenhaltija vertaa itseään mielellään esimerkiksi itsenäisiin lohikäärmeisiin, joka ottaa ja antaa juuri kuten itse haluaa ja elää omaa tarkoitustaan varten. Ylpeydestään huolimatta mies on hyvin paljon muita rakastava ja tulee helposti toimeen muiden kanssa, kun sille tasolle luottamuksensa kanssa yltää. Hän huolehtii ystävistään ja osoittaa usein välittämisensä kantamalla noille erilaisia lahjoja ja helmiä sanojen tai varsinaisten tunteiden näyttämisen sijasta. Sigmir ei varsinaisesti myöskään ymmärrä kuin yhden varsinaisen kumppanin päälle, vaikka saattaakin harrastaa yhdenyön juttuja toisinaan maalla ollessa ja mahdollisia jälkeläisiään – etenkin tyttäriä – houkutella vedenvaltakuntaan elämään vuosien päästä.


Menneisyys
Omaniron syntyi henkiolentona merenpohjan syvyyksissä, pelkkänä voimakkaana virtauksena, joka seurasi muiden virtausten tavoin määrättyjä reittejä veden väen joukossa. Lopulta virtaus kuitenkin pysähtyi. Magia valitsi sijakseen jo ajat sitten kuolleen valaan luut, josta se alkoi muodostaa itselleen kehoa pimeään hiekkapohjaan aikojen saatossa vajoten. Henki korjasi lihat luiden ympärille, paranteli niitä kuten halusi, lisäsi paloja ja muodosti itselleen kehokseen valtavan kalanpyrstöisen, ihmismäisen hahmon. Se alkoi lopulta kutsua itseään Omanironiksi ja etsi itselleen sijan muiden kaltaistensa joukosta, kulkeutuen etelämmäs pohjoisemmilta, kylmiltä vesiltä vuosien kuluessa lopulta Aear mereen.
Muiden vetten henkiolentojen seurassa Omanironista kehittyi alkuunsa kalaparvien paimen. Hän oppi kommunikoimaan merten asukkien kanssa, oppi varomaan myös tiettyjä, sekä merten vanhinta, jonka syvyyksissä merta tiedettiin kiertävän.

Satoja vuosia rauhassa elämisen jälkeen Omaniron kuitenkin päätti erkaantua omasta laumastaan. Hän halusi tutkia maailmaa ja päästä kontaktiin maanpäällisten olentojen kanssa, päättäen olla tyytymättä vain siihen mitä merten pimeät seudut heille kykenivät tarjoamaan. Niinpä vedenhaltija otti uudeksi suunnakseen Cryptin eteläisen rantaviivan, jolle se ensimmäistä kertaa monta vuotta kestäneen suunnittelun myötä lopulta kävi nousemaan jalallisena olentona. Omaniron ei tietenkään osannut kommunikoida kuin elkein muiden kanssa, mutta mitä useammin mies uskalsi vedestä nousta, ja mitä pidempiä aikoja maalla vietti, oppi hän lopulta ihmisten, ja sitten myös haltioiden tavoille. Silti meri kutsui hengen aina takaisin luokseen, Omanironin palaten tutulle rantaviivalle, josta peto alkoi kuitenkin lopulta levittää reviiriään myös muualle. Se otti haltuunsa nopeasti koko syvänteiden rantaviivan Cryptin mantereen ympärillä, alkoi niittää mainetta seiloreitten tarinoissa. Häntä alettiin kutsua Merenpojaksi ja Hiljaistenvesienvartijaksi, Omanironin pitäessä huolen siitä että aikaisemmin kalastajia häirinneet meripedot ja vedessä asustaneet lohikäärmeet alkoivat pysyä kauempana seilatuilta vesiltä, joilla hengen tiedettiin alkaneen liikkua.
Omaniron tarvitsi kuitenkin jotain muutakin tekemistä, kuin vain kalastajien verkkojen nykimisen, joten henki päätti alkaa paimentaa seuranaan jo rauhallisemmilla vesillä vuosia seuranneita hippokamppeja. Hän kokosi niistä itselleen oman karjan, jota Omaniron koulutti ja siirteli paremmille vesille tuon tuosta. Henki alkoi myös keräillä itselleen kauniina pitämiään helmisimpukoita, joiden helmistä hän loi lumouksineen maagisesti pimeyttä valaisevia ja kimmeltäviä ja alkoi koristella niillä valitsemiaan syväkköjä. Ne olivat kuin merkkipaaluja merenrannalla kulkevalle olennolle, joka alkoi myös jakaa merihevosten laumaansa valaisevien helmimaitten läheisyyteen.

Aina siihen päivään saakka rauhaa kesti, kunnes ihmiset alkoivat metsästää vedenpinnan alla pinkovia yksisarvisia. Ajateltiin, että ne haittasivat kalastajien ja merta myöten käyvien kauppalaivojen reittejä, vaikka toisin tietenkin oli. Huvenneesta laumasta oli jäljellä enää harva, Omanironin palaten niille laidunmaille, joilta ihmiset olivat viimeksi hänen karjaansa metsästäneet. Yksinäisyys, viha ja suru valtasivat vedenhengen mielen, joka jäi rantaviivaan ystäviensä perään laulamaan hyytävin sävelin vuosiksi, muutaman harvan uskaltautuen jopa tehdä tuttavuutta rannalla usein istuneen miehen kanssa. Niistä muutamasta harvasta tuli Omanironin valittuja hänen suunnitelmaansa varten, ja kun aika koitti, nousi nousevan vuoroveden avulla Helmienherra mantereelle jälleen vuosien jälkeen. Pelkkään illuusioonsa turvautuneena hän kävi juoruamaan nähneensä ulapalla jälleen laumoittain villihevosia, josta nopeasti nousi häly, vettenherran valittujen vahvistaessa juoruja ja kerätessä huomiota entisestäänkin huhujen perään. Niinä iltoina metsästykseen valjastetut alukset tuotiin kauas jälleen rantaviivasta. Seudulle jossa hippokampusten oli huhuttu sotkevan heidän kalaverkkojaan ja merireittejä – mutta siellä ei odottanut hevosia. Siellä odotti Hiljaistenvesienvartija, Omaniron itse.
Syntyi hyytävä ottelu, jonka päätteeksi kolmesta paikalle saapuneesta aluksesta rantaan palasi takaisin vain yksi. Helmienherra repi muutamien vesipetojensa kanssa laivoista miehistöineen rikki ensin yhden. Ja sitten toisen, Omanironin murtamalla laivan lopulta iskeytymällä sitä vasten, mutta samalla joutuen harppuunoiden maalitauluksi viimein myös itse. Vielä haavoittuneenakin henki kävi viimeisen aluksen kimppuun, painaen sen kannelta jokaisen näkemänsä naaman tarkoin mieleensä ennen kuin päätti perääntyä puoliksi rikkomansa hylyn kera, vetäen jokaisen sillä matkanneen veden alle mukanaan. Hän antoi suurimman osan veteen joutuneesta miehistöstä hukkua, valiten orjapaimenikseen vain etukäteen valitut hoitamaan tuhansia helmiään rantasyvänteiden rajamaille palkkioksi siitä, että nuo olivat ohjanneet Helmienherran karjaa metsästäneet takaisin ulapalle surmansuuhunsa. Sen myötä Omaniron myös katosi syvempiin vesiin kokoamaan jälleen itseään ja karjaansa, vuosien varrella aina uudelleen palaten karjumaan taistelutantereelle rantaviivaa kohden, sinne missä se aisti koitoksessa mukana olleiden palanneen. Henki myös alkoi valita tarkoin suosimansa tahot, alkaen jopa ajaa saalisparvia pois sellaisilta alueilta, joista hän itse ei pitänyt.

Vuosia ehti taas kulua, Omanironin tietentahtoen alkaen lopulta jopa etsiä häneltä karanneita merimiehiä silloin, jos muuta tekemistä ei ollut. Hän saattoi taas toivuttuaan tekeytyä tavallisen kansan joukkoon arkisen elämän joukkoon ja sitten palata takaisin viileään mereen. Sigmir alkoi myös jakaa helmiään rannikolle lahjoiksi, sekä alkaa muistuttamaan helmisimpukoineen olemassaolostaan hiljalleen jälleen kalastajia, joita hän niin oli karttanut monet viimeiset vuodet.

Kuluneen kesän aikana Sigmir paimensi eteläisen laumansa ylös vedestä seuraamaan Meinradia, jota myöten Omaniron itse myös seurasi Aodhá järveen. Siitä tuli hänelle omanlaisensa rauhallinen sija ja turva, karjansa kyeten laiduntamaan Quinnin hiljaisemmissa metsissä ongelmitta, vedenhengen itse unohtuessa viettämään järven syvänteeseen aikaansa aina alkutalveen asti…


Ratsu
Undume
Undume on yksi Sigmirin kasvattamista naaraspuolisista hippokampeista ja sen nimi tarkoittaa haltiakielellä syvän meren syvyyksiä. Yläruumis sen kehosta muistuttaa komean yksisarvisen kehoa suomuisensamettisella nahalla, tumman pitkän sarven kera ja pitkien korvien. Loppupää kehosta on kiemurteleva ja suomuinen, kalanpyrstöön lopulta päättyvä. Undume on väriltään meren sinertävissä sävyissä väreilevä ja sinertävät harjaksetkin sen niskaan muodostavat evämäiset piikit. Sen etummaiset jalat muistuttavat rakenteeltaan hevosen jalkoja, mutta ovat käytännössä vahvat evät, siinä missä myös takimmaisetkin jalat. Vauhtia hippokampille tuo vielä erikseen lisää voimakas pyrstö.
Kooltaan Undume on tavallista suurempi hippokamppi, Omanironin tarpeisiin suureksi jalostettu ja ryhävalaan kokoinen (noin 16 metriä pitkä), siinä missä muut karjan hippokampit ovat lähinnä vain hieman hevosia suurempia yksilöitä. Undumella riittää voimia kiskoa todella nopeaan tahtiin Sigmiriä mukanaan – periaatteessa Omaniron siis ei hippokampillaan ratsasta, vaan ennemmin juuri roikkuu nopeannotkean elikon matkassa taittaakseen pitkiäkin matkoja tavallista nopeammin.

Muiden Omanironin laumaan kuuluvien tavoin Undume pystyy nousemaan isäntänsä matkassa myös rannalle. Silloin se muistuttaa muitten lauman jäsenien tavoin tummakarvaista yksisarvista, joka kooltaan huikentelee lähinnä ison hevosen mittaa (noin 170cm säkä).

Luonteeltaan Undume on tavallista arempi ja piilottelevampi olento. Se laiduntaan mielellään muita kauempana itsekseen ja pysyttelee piilossa kaikkien mahdollisten olentojen silmistä, mutta tulee kutsuttaessa kyllä luokse ja palvelee rohkeasti ja määrätietoisesti isäntäänsä. Naaras on todella hurja myös puolustamaan Omanironia, eikä ikinä voisi jättää isäntäänsä ja omaa laumaansa pulaan. Undume onkin Sigmirillä käytössä enemmän maalla, kuin vedessä.


Muuta
- Ei varsinaisesti huomaa lämpötilojen vaihtelua oikeassa kehossaan ollessa, vaikka nauttiikin alituisesti lämpimässä olemisesta. Humanoidina myöskään toisille kylmä ei välttämättä tunnu samalta Sigmirin iholla ja näin ollen hän kestää kovempia pakkasiakin kuin tavalliset ihmiset tai haltiat.
- Keräilee aarteita laivanhylkyyn Manasses saarten läheisyydessä, joka periaatteessa on Sigmirille oma koti. Laivanhylkyä ympäröi tuhansittain helmisimpukoita, jotka tuottavat maagisia, pimeässä hohtavia ja loistavia helmiä. Sigmir kykenee aistimaan nämä kasvattamansa helmet ja esimerkiksi kykenisi huomaamaan pidemmänkin matkan päästä heti, jos joku yrittää niitä varastaa.
- Syö ruokansa tavallisesti raakana, ei ole oppinut välittämään erikseen valmistetuista ruuista, kun se veden alla elämisen suhteen on mahdotonta. Omaniron suosiikin lähinnä ravintonaan pelkkää kalaa ja mahdollisesti muita meren antimia, jotka on todennut syötäväksi, ja toisinaan saattaa päätyä kannibalismin kaltaisiin ratkaisuihin. Maalla ollessaan hän ei edes tavallisesti harkitse syömistä, vaan panttaa helposti nälkäisenäkin siihen saakka, että palaa veteen takaisin tutun ravinnon ääreen.
- Viihtyy suolaisessa vedessä parhaiten, mutta kykenee myös elämään makeassa vedessä pitempiä jaksoja
- Kykenee ratsastamaan merestä ylös hippokamppiensa kanssa vain nousuveden aikana ja vastoin saattaa mereen palata takaisin milloin tahansa. Nousuveden kera Omaniron saa itselleen täydellisen humaanisen kehon, siinä missä hippokampeista muuttuu neljällä jalalla ravailevia yksisarvisia. Omanironin kykenee elämään myös maanpäällä yhtä hyvin mitä sinne tarkoitetut olennot. Hän ei kuivu maalle, vaikka viettäisi siellä aikaansa vuoden päivät, mutta on tietenkin kömpelömpi ja heikompi vedessä elämiseen verrattuna.
- Hengästyessään, loukkaantuessa tai muuten ahdistuessaan maan päällä Omaniron alkaa kuitenkin tavallisesti voida pahoin, nahka hilseillä kuivuudesta ja hänestä muuttuu muuten voimaton. Hänen hengittämisestään tulee vaikeampaa, ja surkea olo saattaa todella helposti viedä mieheltä jalat alta. Ainoa kunnollinen tapa virvoittaa Sigmir onkin laskea tuo takaisin mihin tahansa veteen, joka ajan kanssa nostaa Helmienherran jaksamisen taas normaalimmalle tasolle.
- Äärimmäisen kiinnostunut maanpäällisestä elämästä, kulttuurista ja kansojen arvomaailmoista
- Puhuu ja kirjoittaa niin yleis- kuin haltioidenkieltä, mutta ominaisena kielenä hän puhuu vedenpinnan alla käytettyjä kieliä, ääniä ja säveliä. Tuntee vanhoista maanpäällä käytetyistä kielistä, kuten lohikäärmeiden kielestä ja unohdettujen rotujen kielistä mahdollisia sanoja ja sananparsia, kuitenkaan osaamatta niitä täydellisesti ymmärtää tai puhua itse.
- Kykenee puhumaan veden alla suutaan liikuttamalla ja ääntä tuottamalla, mutta tavallisesti hänen äänensä kantautuu toisille suuta kiinni pitämälläkin.
- Pystyy ääntelemään kuten valaat. Omaniron pystyy myös laulamaan poikkeuksellisesti korkealta kuten seireenit ja matkimaan mitä tahansa kuulemiaan ääniä virheettä niin maalla kuin vedessä, josta on hyötyä myös saaliin ajamisessa tai luokse houkuttelussa. Tämä pätee niin eläimiin kuin jossain määrin myös humanoideihin.
- Teema biiseinä: The Birthday Massacre – Trinity, Röyksopp - Monument


Tavatut
Orubee - Merten valtias, eräänlainen jumalolento vedenvaltakunnassa Omanironille. Tiettävästi ei ole koskaan nähnyt tai tavannut, vaikka sinällään uteliaisuuttaan olisi halukaskin kohtaamaan merten syvyyksissä matkaavan liskopedon.
Tummatukkainen, kookas merimies - Oli karkuun päässeellä laivalla mukana Aear merellä. Muiden taistelusta perääntyneiden tavoin Omanironin tavoitteena on löytää kyseinen mies ja hankkiutua tuosta kostonhimoaan eroon.


Aikajana
You help me, I help you
Dragon hunt continued (kesken)
Avatar
Crimson
Jumal Velho
 
Viestit: 4312
Liittynyt: 04 Syys 2011, 17:10
Paikkakunta: Void

Paluu Puolueettomat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron