Viesti Ke Heinä 24, 2019 4:51

Ruehar

Nimi: Ruehar, lyhemmin pelkkä Rue. Syntymänimi Elanil. Edustaa muinaista Von Vasilescu sukua, mutta ei ole itse tietoinen sukunimestään tai suvustaan ylipäätään.
Ikä: Päälle 200 vuotta, fyysisesti näyttää noin 30-vuotiaalta.
Rotu: "Puoliverinen" (2/4 haltiaa, 1/4 vampyyri, 1/4 ihminen). Pitää itseään haltian ja ihmisen sekoituksena. Ei ole tietoinen vampyyriverestään.
Sukupuoli: Intersukupuolinen. Tunnistautuu mieheksi.
Puolue: Puolueeton
Ammatti: Henkivartija, soturi, palkkamiekka. Tällä hetkellä toimii Tapiwa kylän päällikön henkivartijana, mutta ottaa vastaan myös työtarjouksia. Kun muuta työtä ei ole tarjolla, toimii Ruehar talliavustajana ja ratsukouluttajana.


Ulkonäkö:
pärstä doodle - Pään arpi - hiukset auki

Ruumiinrakenteeltaan Ruehar on solakka ja jänteikäs puolihaltia. Pituutta mieheltä löytyy 188cm. Hartiansa ovat leveähköt, kädet ja jalat sopusuhtaiset kroppaan nähden. Arpia ja ruhjeita Rueharilla on siellä täällä kehossaan vaihtelevasti taisteluista ja kamppailuista, mutta yksi näkyvin ja pysyvä on vasemmalla puolella päätä: Rueharilla on suurehko palovamma, joka alkaa ohimolta ja jatkuu lähes pään taakse pituudeltaan, korkeudeltaan ruhje on suurin edestä, alkaen noin puolivälistä otsankorkeutta ja jatkuen leukaluun tienoille. Arpi kaventuu kohden takaraivoa hieman. Arven yllä iho on hieman tummempaa ja punertavampaa, miehen iho muuten. Alue on kalju ja todennäköisesti tulee pysymään kaljuna ikuisesti. Puoliverisen iho on väriltään valkea, hieman päivettynyt, vaikkei Ruehar hirveästi aikaansa vietäkään auringossa — syystä tai toisesta hän tuntuu palavan normaalia helpommin...

Rueharin kasvot ovat pitkät ja kulmikkaat. Silmänsä ovat kapeahkot ja suhteellisen paksujen ripsien ympäröimät. Silmien yltä löytyy kaartuvat, siistit kulmakarvat, jotka ovat väriltään tummanruskeat. Silmät itsessään ovat turkoosin vihertävät, keskeltä tummemmat. Nenänsä on pitkähkö ja suora, kapea. Huulet ovat sopusuhtaiset ja lähes aina yhtenä viivana, Rueharin pitäen ilmeensä peruslukemilla. Puoliverisen korvat muistuttavat haltiakorvia suippoudeltaan, mutta eivät ole paljoa pidemmät, mitä ihmisten korvalehdet.
Päätä koristaa hieman yli lapaluiden yltävät, suorat ja ruskeankirjavat hiukset. Hiuksien väri saattaa kesäisin olla enemmän vaaleampi ja oranssimpi, mitä taas talvisin, jolloin pehko vaikuttaa tummemmankirjavalta. Hiukset ovat paksut ja runsaat, jonka johdosta Ruehar pitää niitä yleensä kiinni kampauksella tai toisella.

Vaatetuksessaan ruehar suosii maanläheisiä värejä ja käytännöllisyyttä. Hän ei niinkään välitä pukeutua hienosti ja näyttävästi, ellei työ sitä vaadi. Yleensä Ruehar pukeutuu sään mukaan, mutta aina mahdollisimman peittävästi ja löysiin vaatteisiin. Jopa kesäisin hän suosii peittävää vaatetusta, vaikka se saattaisikin olla kuuma.
Kun taistelu tai yhteenottoja on odotettavissa, pukeutuu Ruehar hieman tiukempaan, kokomustaan nahkahaarniskakokonaisuuteen. Nahkapanssari suojaa miehen olkia, rintakehää, käsivarsia ja jalkoja suurimmalta osin.

Aseet ja taistelutyyli:
Aseinaan Rueharilla on kaksi lyhyttä miekkaa ja lyhytjousi. Mukana kulkee toisinaan myös pari tikaria, joista toinen on hopeoitu, sekä jääpiikkiä muistuttava lyömäkirves. Aseinaan Ruehar suosii yhtälailla käytännöllisyyttä ja keveyttä, eikä mielellään kanna mukanaan liikaa painolastia. Lyhymiekkansa ovat malliltaan käyräsapeleita. Kaikki hänen aseensa ovat haltiatekoa, täten erittäin kepeitä ja laadukkaita, ennen kaikkea kestäviä.

Rueharin taistelutyyli on nopeatempoista ja tanssinomaista. Kun hän pääsee vauhtiin, osaa puoliverinen olla tappavan nopea ja tarkka liikeratoineen. Suojaus miehellä ei ole parhaimmasta päästä, joten sen sijaan että iskuja kehoonsa ja panssariinsa ottaisi suoraa, pyrkii Ruehar väistämään vastahyökkäykset yhtälailla nopean akrobaattisilla liikkeillä ja viimetilanteessa torjumaan iskut omilla aseillaan. Ruehar pyrkii pysymään liikkeessä koko ajan, sillä hänen on helpompi suorittaa iskusarjojaan, jos liike ei pysähdy. Taktiikkanaan puoliverinen koittaa väsyttää vastustajaa, ennen kuin suurempia iskuja alkaisi suomaan. Jousella ampuessa tilanne on toinen ja Ruehar pyrkii yleensä yhdellä nuolella tappamaan, oli kyseessä sitten vihollinen tai saaliseläin.
Liikkeiltään mies onkin yllättävän nopea, jopa yliluonnollisen nopea puoliveriseksi tai edes täysiveriseksi haltiaksi. Mies tuntuu myös kestävän normaalia enemmän iskuja ja omaa äärimmäisen hyvän havainnointikyvyn. Tästä johtuen Rueharia on vaikea yllättää taistelussa, sillä tuo näkee ja kuulee tarkasti ympärilleen ja vaikka tanssahteleekin koko ajan ympäriinsä, on Ruehar koko ajan tietoinen siitä mitä ympärillä tapahtuu ja pienellä vilkaisullakin saa selville nopeasti asioita.
Haavoittuessaan Ruehar saattaa muuttua aggressiivisemmaksi ja hyökkäävämmäksi, mutta ei silti menetä malttiaan tai havainnointikykyään, kunhan haavoittumisensa ei ole suuri ja liikkeitä estävä.


Luonne:
Heti ensikättelyssä Ruehar on hiljainen ja välttelevä. Hän ei suotta suutaan avaa, ellei häneltä kysytä jotain, mikä vaatii vastaukseksi muutakin, kuin pelkän hymähdysäännähdyksen, nyökkäyksen tai päänpudistuksen. Hän haluaa olla erittäin tarkka sanoistaan ja täten ei yleensä puhukaan, jos on hermostunut tai ujous iskee, sillä Rue tietää tällöin höpöttävänsä ehkä liikaakin tai sanovansa jotain äärimmäisen tyhmää. Rueharin on myös vaikea pitää katsekontaktia ja yleensä, jos hän suunsa avaa, lähtee miehen katse seikkailemaan pitkin keskustelukumppania tai ympäristöä, siinä missä hän tuppaa myös tekemään kovasti jotain käsillään puhuessaan — jos ei muuta, niin nypläämään hihanreunaa.
Jahka Rue pääsee yli alkukangertelun, saa tuosta kyllä mieluisan juttukaverin. Ruehar on erittäin hyvä kuuntelija, vaikkei aina tiedäkään, mitä sitten vastata, jos joku esimerkiksi huolistaan kertoo. Hän on kuitenkin luonteeltaan auttaja ja pyrkii keksimään edes jotain pientä rohkaisevaa sanottavaa tai sitten suoraan auttamaan toista konkreettisesti, mikäli kykenee. Mies on aikalailla kaikkien kaveri ja tulee toimeen jokaisen kanssa, vaikka saattaakin omata epäilyksiä uusia tuttavia kohtaan. Vaikka tuleekin toimeen kaikkien kanssa, jotka eivät riitaa ole haastamassa heti ensikättelyssä, on Rueharin luottamus kuitenkin vaikea ansaita. Mies haluaa uskoa jokaisesta hyvää, mutta on oppinut elämänsä aikana ja henkivartijan virkaa toimittaessa, ettei ihan jokaista kannata päästää heti lähelle ja olettaa, ettei sitä puukkoa tulisikaan selkään, jos suojauksensa liian aikaisin laskee.
Ystävistään puoliverinen välittää suuresti ja on aina valmis auttamaan ja puolustamaan heitä, mikäli tarve. Hänellä on myös suuri tarve toteuttaa oikeutta ja auttaa heikompia, jotka apua tarvitsevat.
Miehellä on myös harvinaisen pitkä pinna ja Rueharia on todella vaikea saada suuttumaan. puoliveristä ei haittaa jos häntä herjataan ja hänelle nauretaan — saattaa hän siitä nolostua, mutta ei malttiaan menettää. Mutta jos joku hänen ystäviään parjaa, ei Ruehar aio sitä vierestä kuunnella, vaan käy alta aikayksikön puolustamaan näiden kunniaa. Suuttuessaan Ruehar osaa olla pisteliäs suustaan ja latookin herjoja takaisin samalla mitalla, mielellään kuitenkaan provosoimatta sanasotaa suoranaiseksi taisteluksi.
Huumorintajunsa on outo. Ruehar saattaa nauraa asioille, joille ei pitäisi ja kertoa vitsejä, joita kukaan muu ei ymmärrä.

Ruehar ei pidä kosketuksesta tai läheisyydestä. Hän ei mielellään anna kenenkään koskea itseään missään olosuhteissa ja Ruehar pysyttelee mielellään kaukana väkijoukoista ja tungoksista, sillä haluaa pitää oman välimatkan kaikkiin. Hän kykenee kyllä kättelemään tervehdykseksi ja sovinnoksi, mutta ei esimerkiksi pidä halauksista edes ystäviltään. Tarpeen tullen Rue pystyy olemaan lähemmässä kontaktissa tuntemattomienkin kanssa, mutta heti kun tulee mahdollisuus ottaa välimatkaa, tekee Ruehar sen mielellään.
Ruehar silti jonkinlainen romantikko. Jos vain uskaltaisi ja pystyisi, pitäisi hän varmasti halailusta ja kumppanin kanssa loikoilusta ja intiimistä kanssakäymisestä. Ujoutensa tähden Ruehar ei kuitenkaan ole edes harkinnut elätellä toivoa elämänkumppanista. Toisin kuin läheisin ystävänsä, Ruehar ei halua viettää villiä ja vapaata "sinkkuelämää" vaan säästää itseään mielellään sille yhdelle ainoalle, jos sellaisen joskus löytäisi. Täten, mitä tulee seksuaalisuuteen, on Ruehar luokiteltavissa aseksuaaliksi.
Mutta vaikka onkin romantikko, on mies välillä harvinaisen ulapalla flirttailusta ja teerenpeleistä. Ruehar harvoin edes älyää, jos joku koittaa hänelle vihjailla, ellei vihjailu ole sitten päivänselvää ja liiankin läpinäkyvää — mutta niissä tilanteissa Ruehar saattaa mielellään leikkiäkin tietämätöntä, sillä ei pidä liian päällekäyvistä iskuyrityksistä.

Mies on äärimmäisen epävarma itsestään ja häpeää kehoaan. Hän kokee olevansa "keskeneräinen" ja potee jonkin asteen itseinhoa omakuvastaan. Hänen on helppo vitsailla omalla kustannuksellaan ja vähätellä omaa panostaan asioihin, vaikka olisikin tehnyt hyvää työtä. Ruehar tiedostaa olevansa poikkeavanlainen ja antaisi mitä vain, voidakseen olla täysin sellainen, miksi itsensä kuvittelee.
Itseinhon ja häpeän vuoksi Ruehar pukeutuukin aina peittävästi. Miehellä on yllään aina löysiä vaatteita, jotka peittävät aikalailla koko kropan. Kesähelteillä saattaa yllä olla T-paita ja lyhyemmät housut, mutta puoli-ilkosillaan puoliveristä ei näe koskaan, puhumattakaan sitten täydestä alastomuudesta.

Kun tosipaikka on kyseessä, osaa Ruehar keskittyä vain tilanteeseen ja unohtaa omat epävarmuutensa. Taistellessa hän on määrätietoinen ja varma itsestään, sillä taistelemaan hänet on koulutettu. Hän on erikoistunut henkivartijan ja suojelijan työhön ja täten valmistautunut myös siihen, että saattaa hyvinkin kuolla työtään tehdessään. Vaikka toimiikin palkkamiekkana ja ottaa vastaan työtarjouksia, on Rueharilla silti moraalinen varaus töiden suhteen. Hän ei tapa turhaan eikä puolustuskyvyttömiä, jos hänet palkkaa tappamaan rikollisen tai pahantekijän, haluaa Ruehar ensin tietää kyseisen henkilön rikokset ja senkin jälkeen saattaa mies kieltäytyä työstä. Hän ei usko olevansa oikeutettu riistämään kenenkään henkeä tuosta vain ja yleensä suostuukin ennemmin metsästämään halutut rikolliset ja tuomaan nuo tuomionsa eteen.
Ruehar kykenee kuitenkin tappamaan ja ei tunne omantunnon tuskia jos päästää päiviltä henkilöitä, jotka ovat käyneet ensinnä kimppuun. Hän ymmärtää, ettei armolle ole aikaa tai paikkaa aina tilanteen tapahtuessa.


Menneisyys:
Noin parisataa vuotta sitten syntyi eräälle puolivampyyri naiselle lehtolapsi yhden, kiihkeän yön seurauksena. Lapsi oli vahinko ja ei toivottu, mutta äitinsä, nimeltään Carine, piti huolen lapsestaan ja rakasti tuota kaikesta huolimatta. Syntyjään lapsesta ei voinut sanoa kunnolla, oliko tuo tyttö vai poika. Carine teki kuitenkin päätöksen ja kasvatti lapsensa tyttönä, nimeten tuon Elanileksi. Kun Elanil oli vielä taapero, pysyi Carine syrjäisessä pikkukylässä tuota kasvattaen ystävättärensä avustuksella. Lapsen isää ei sen koommin näkynyt, mikä sinällään ei ollut yllätys Carinelle, vaikka tietenkin punatukkainen nainen oli herätellyt toivoa tosirakkaudesta ja miehestä, joka pysyisi rinnalla ja suojelisi perhettään. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Kun Elanil täytti kymmenen vuotta, vaihtui elämänmalli. Tutulle kotikylälle ja rakkaille ystäville heitettiin hyvästit ja Carine tyttärineen lähti matkaan.

Carine näet oli paossa, omaa isäänsä, tuon alaisia ja koko sukuaan. Hän oli syntynyt vampyyrin ja haltianaisen ei-niin-onnellisesta liitosta. Hänen isänsä, vampyyri lordi Sardar Von Vasilescu oli ja on yhä yksi tunnetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia vampyyreja Cryptissä, varsinkin Pimeässä paikassa. Valtaa ja mainetta omaavana henkilönä Sardar oli äärimmäisen tarkka ja omistushaluinen sukunsa suhteen. Vampyyri rakastui aikanaan punatukkaiseen haltianaiseen, jonka kidnappasi itselleen. Lumotulla haltianaisella ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun tyytyä kohtaloonsa suurvampyyrin nukkevaimona. Ei aikaakaan, kun kaksikolle syntyi tytär, Carine. Carinen kasvaessa olisi isänsä halunnut hänestä tietynlaisen, yhtälailla kontrolloitavan ja tottelevan, kuin vaimostaan. Mutta Carine ei siihen suostunut. Carinesta kasvoi kapinallinen ja hyväsydäminen puolivampyyri, mikä alkoi uhata Sardarin valta-asemaa. Kuka sitä nyt suurvampyyria kunnioittaisi, jos tuo ei edes omaa puoliveristä kakaraansa saanut kuriin? Sardar otti kovat keinot käyttöön ja näyttääkseen että oli tosissaan, alkoi vampyyri uhkailla vaimonsa henkeä — jos tytär ei tottelisi, ei tuolla kohta olisi enää äitiä. Se tepsi tasan muutaman kuukauden, kunnes Carine jälleen uhkasi isäänsä ja sen myötä menetti äitinsä. Vaimonsa murhaaminen sekoitti Sardarin pään entisestään. Vaikkei varsinaisesti ollut rakastanut sitä naista, oli hän silti kiintynyt nukkevaimoonsa. Ja nyt tuo oli poissa ja kaikki oli tuon kiukuttelevan puoliverisen syytä. Näin ollen, seuraavana oli vuorossa Carine. Jos tuo ei osannut käyttäytyä ja totella isäänsä, saisi sitten luvan kuolla. Hän ei voinut sallia sukunsa nimen pilaantuvan!
Mutta, ennen kuin Sardar ehti tytärtään tappamaan, oli Carine paennut ystävällisen ihmissusimiehen avustuksella. Carine tiesi, ettei voisi enää ikinä elää "normaalia" elämää ja hänen täytyisi paeta isäänsä ja tuon alaisia niin kauan, kuin tuo oli elossa. Joten niin Carine myös teki. Hän katosi ja jatkoi elämäänsä karkurina, kulkijana, vaihtaen aatelistentasoisen hienostoelämän rääsyihin, vapauden nimissä.

Mutta se Carinen menneestä. Nyt puolivampyyri oli liikkeellä tyttärensä kanssa, tietäen, että hänen piti piilotella Elanilia tuon isoisältä hinnalla millä hyvänsä. Sardar ei tulisi hyväksymään Elanilin kaltaista sekaveristä äpärää sukunsa tahraksi ja tappaisi tuon varmasti, jos saisi tietää.
Elanilin varttuessa, Carine opetti tyttärelleen hyödyllisiä taitoja ja selviytymiskeinoja. Elanil oppi lukemaan ja kirjoittamaan yleiskieltä, sekä puhumaan jonkin verran haltiakieltä. Hän oppi matkatessa eräelämää, miekan alkeellista käsittelyä, jousella ampumista, metsästystä ja ruuanlaittoa, puhumattakaan suunnistamisesta ja yrttitietoutta. Ystäviä Elanililla ei ollut monia, sillä he eivät äidin kanssa viipyneet äidin kanssa missään viikkoa tai maksimissaan kuukautta pidempään.
Iän karttuessa Elanil ei käynyt saamaan naisellisia piirteitä, kuten muut samassa iässä. Hänelle ei koskaan tullut naisellisia muotoja ja Elanil ei koskaan tuntenut itsensä sopivan äitinsä asettamaan muottiin. Carine oli harmissaan, mutta ei tiennyt mikä tytärtään vaivasi. Niinpä kaksikko päätyi kyselyjen ja tiedustelujen kautta Elwoodiin, jossa kuulemma asusteli noita, joka osasi auttaa tällaisten asioiden kanssa.

Elwoodista he eivät kuitenkaan löytäneet heti ketään, joka olisi osannut auttaa. Eräs velho lupaili kykenevänsä auttamaan, tekemään taikajuoman, joka muokkaisi kehoa kuin kehoa halutunlaiseksi. Mutta se maksaisi ja siinä kestäisi. Kaksikko päättikin kerätä viimeiset roposensa ja jäädä odottamaan, että velho saisi litkunsa valmiiksi.
Se oli kuitenkin virhe. Sillä sana kulki hämärästä kylästä aina pimeään paikkaan ja vuosisatojen jälkeen, oli Sardar jälleen tyttärensä jäljillä. Tällöin suurvampyyri sai myös kuulla ensimmäisen kerran mahdollisesta tyttärentyttärestä. Ja sekös sai miehen raivonvaltaan. Käsky kävi palkkamurhaajille etsiä ja tappaa nämä kaksi naista, keinolla millä hyvänsä.
Tietämättöminä tappomerkistään, Carine ja Elanil viettivät aikaansa Elwoodissa ja sen lähettyvillä muutaman viikon. Tänä aikana Elanil tutustui muutamaan kasvoon kylästä. Elanilin mieltä painoi kuitenkin tuleva ja lopulta yhtenä iltana Elanil otti puheeksi äitinsä kanssa sukupuolensa. Pitkän, sanoja etsivän ja hartaan keskustelun päätteeksi molemmille oli selvää, ettei Elanil ollut tyttö, millään tasolla. Carinen oli vaikea hyväksyä asia, sillä hän ei ollut koskaan tällaiseen törmännyt, mutta lopulta äidin rakkaus voitti, Carine hyväksyisi lapsensa, mitä ikinä tuo sitten halusikaan olla. Näin ollen Elanilin nimi vaihtui yhteistuumin Ruehariksi ja kun he saisivat taikajuoman velholta, saisi Ruehar miehen kehon, johon tunsi kuuluvansa.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Sinä iltana palkkamurhaajat saapuivat. Carine ja Ruehar olivat leiriytyneet metsään ja käymässä jo iltapuulle, kun jokin ei tuntunut oikealta. Carine aisti sen ensin ja lopulta kauhukseen ymmärsi, kuka heidät oli löytänyt.
Äiti herätti poikansa nopeasti, kertoen että tuon täytyisi juosta. Niin lujaa kuin pääsisi, niin pitkälle, kuin jalat kantaisivat. Ruehar ei saisi pysähtyä tai katsoa taakseen, tuon piti juosta, metsään, kauas Elwoodista, kauas muista kylistä. Kohti pohjoista, suurelle kallion reunalla kiikkuvalle kivelle, jossa he olivat useaan kertaan käyneet. Heidän tapaamispaikalleen.
Ruehar ei ymmärtänyt, mitä äitinsä puhui, mutta aisti sen hädän ja surun, mikä äitinsä kyynelehtivistä silmistä välittyi. He itkivät, molemmat, kun Carine kertoi pojalleen kuinka rakasti tätä, mutta nyt hänen oli ensimmäistä kertaa matkattava ilman äitiään. Carine lupasi tulla perästä, he tapaisivat kivellä, mutta kumpikin heistä tiesi niiden sanojen olevan valheita.

Ruehar puki ylleen ja otti kevyesti tavaraa mukaansa, lähtien sitten juoksemaan, kuten äiti oli käskenyt. Hän ei tiennyt miksi juoksi ja mitä pakoon, mutta hän juoksi. Kuullen, kuinka huutoja ja taistelun ääniä alkoi kantautumaan takaa, kun Carine käytti kaikki puolivampyyrin taitonsa ja voimansa suojellakseen poikaansa, varmistaakseen, että tuo pääsi pakoon eikä yksikään palkkamiekka hänen ohitseen pääsisi jälkikasvunsa perään.

Kului viikko, toinenkin, kun Ruehar vietti aikaansa suuren kiven luona. Turhaan odottaen äitiään saapuvaksi ja lopulta hänen oli myönnettävä itselleen, ettei äiti ollut tulossa. Ruehar oli eksyksissä. Hän ei tiennyt mitä tehdä tai mihin mennä. Äiti oli aina käskenyt pysymään liikkeellä ja välttelemään pimeää paikkaa, sillä vampyyri ja ihmissudet olivat ilkeitä. Tai niin äiti oli kertonut. Ilmeisesti hänen piti nyt vältellä Elwoodiakin? Joten haaveet velhon tekemästä taikajuomasta jäivät sikseen, mikä lieni hyvä asia, sillä todellisuudessa kyseinen velho oli ottanut hyväuskoisten rahat ja lähtenyt menemään.
Ruehar nyt ymmärsi, että he selvästi olivat paenneet jotakin tai jotakuta ollessaan aina liikkeellä, mutta miksi? Mitä äiti oli jättänyt kertomatta? Se oli selvästi jotain vaarallista, joten jos Ruehar halusi elää, hänen täytyisi opetella puolustautumaan. Hän ei voinut vain paeta. Niin ollen, kun aikansa oli surrut, lähti puoliverinen liikkeelle. Hän oli kuullut kylästä nimeltä Tapiwa. Siellä koulutettiin osaavia, tappavia sotureita, joten se lienisi paras paikka aloittaa...

Ruehar lähti matkaan, mutta puolivälissä matkaa tuli mutka. Nuorimies törmäsi metsänreunalla rosvojoukkoon, joka ei katsonut hyvällä puoliveristä matkaajaa. Ruehar koitti ratkaista tilanteen puhumalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Alakynnessä, yhden lyhyen miekan kera Ruehar ei tästä tulisi selviämään. Mutta hänen onnekseen, puoliverisen ei tarvinnutkaan yksin rosvoista selvitä.
Paikalle sattui tummempi-ihoinen herrasmies, joka puuttui tilanteeseen. Tästäkään miehestä rosvot eivät pahemmin pitäneet, mutta saivat pian tuta, että olivat väärälle matkalaiselle ryttyilleen. Tuntematon mies teki rosvojoukosta selvää nopeasti ja vaivattomasti, hoputellen eloonjääneet poimimaan haavoittuneet matkaansa ja lähtemään pois paikalta alta aikayksikön.
Näin Ruehar tapasi Aslakin.
Kaksikko tutustui toisiinsa, Rueharin ollen aluksi varovainen ja epäilevä miehen suhteen, mutta loppupeleissä uskaltautui hitusen luottamaan mieheen. Puoliverinen kertoi suunnitelmastaan matkata Tapiwaan ja kouluttautua soturiksi ja Aslak lähti mielellään hänen matkaansa — kuulemma maailmanmatkaajalla ei ollut parempaakaan tekemistä.

Matkattuaan kaksikko saapui lopulta Tapiwaan. Heidät otettiin sisään ja he asettuivat asumaan kylään, myös Aslak, joka oli aluksi suunnitellut vain saattavansa Rueharin paikanpäälle. Kylässä he alkoivat rakentaa uutta elämää yhdessä, toisiaan auttaen, Rueharin ollen mielissään Aslakin päätöksestä jäädä. Nyt hänellä oli ensimmäinen, kunnollinen ystävä. Tuttu kasvo auttoi myös muuten niin arkaa ja ujoa puoliveristä sopeutumaan Tapiwaan ja keskittymään koulutukseensa. Samalla kun taistelemaan opetteli ja soturiksi kouluttautui, kantoi Ruehar myös kortensa kekoon ja toimi aluksi tallipoikana kylän suurimmalla tallilla. Hän opetteli ratsastamaan ja pian löysi mukavan harrastuksen erilaisten ratsujen hoitamisesta ja kouluttamisesta.
Rueharista kehittyi etevä ja taitava miekkamies, puoliverisen lopulta kyeten ottamaan vastaan työtarjouksia niihin taitoihin liittyen. Ne työtarjoukset jäivät kuitenkin vähäisemmälle, kun Aslak eräänä iltana tuli ilmoittamaan olevansa Tapiwan uusi kyläpäällikkö ja täten tarvitsi henkivartijan — ja Aslak oli valinnut siihen tehtävään ensimmäisenä Rueharin. Ruehar oli otettu, mutta epävarma siitä, oliko tarpeeksi pätevä siihen tehtävään. Aslak kuitenkin uskoi ystäväänsä ja lopulta Rueharilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin suostua.
Sitä virkaa puoliverinen on nyt toimittanut. Hän on yksi Aslakin uskotuimmista ja läheisimmistä ystävistä, joille Aslak on jopa tosinimensä kertonut. Ruehar uskaltautui myös kertomaan omasta tilastaan ja menneestään Aslakille ja sen myötä kaksikko on ollut entistä läheisemmät, Aslakin ollen ymmärtäväinen ja kannustava puoliverisen suhteen.

Tätä nykyä Ruehar viettää aikaansa Tapiwassa, toimittaen henkivartijan virkaa, mutta työskennellen myös talleilla silloin tällöin. Hän onnistui täydellisesti katoamaan isoisältään, mutta tuo yhä etsii sukunsa tahrivaa äpärää Cryptistä. Ruehar ei ole tästä tietoinen, ollen osin jo unohtanut syyn, miksi alunperin tuli Tapiwaan...


Taidot:
- Osaa lukea ja kirjoittaa yleiskieltä. Puhuu haltiakieltä. Osaa myös Aslakin opettamaa ulkomaalaista kieltä, joka on peräisin idästä päin. Hän ymmärtää ja lukee tätä kieltä kohtuu hyvin, mutta ei puhu niin hyvin. Kykenee myös telepaattiseen keskusteluun.
- Kykenee menemään transsitilaan, jossa kerää energiaa ja rauhoittuu. Tämä tila korvaa yöunet tarpeen tullen. Transsitilassaan Ruehar on tietoinen ympäristöstään, joten häntä on vaikea yllättää, vaikka miehen silmät olisivatkin kiinni.
- Erittäin hyvä kiipeilemään ja liikkumaan maastossa. Kykenee jonkinlaiseen "parkour" etenemiseen paikassa jos paikassakin.

Muuta:
- Suuren palovamma arven päänsä syrjään Ruehar sai kerran, kun oli Aslakin kanssa matkalla. Puoliverinen toimitti tällöin jo henkivartijan virkaa ja Aslak oli kyläpäällikkö. Heidän kimppuunsa kävi joukko maantierosvoja, jotka pääsivät yllättämään. Kaksikko oli jäädä alakynteen, mutta kykeni pitämään pintansa ja henkensä. Tämä vaati kuitenkin Aslakin tosimuotoa, jonka ukkospeto reväytti esiin turhankin lähellä Rueharia. Sen seurauksena yksi salamoista iski ohi kiitäessään henkivartijan päänsyrjään. Aslak oli pahoillaan tapahtuneesta ja pyyteli anteeksi itku kurkussa, Rueharin kuitenkin ymmärtäen tilanteen vaatineen sitä, eikä kanna kaunaa ystävälleen. Ruehar kuitenkin hieman pelkää ukkospedon tosimuotoa, ollessaan harvinaisen tietoinen sen vaaroista.
- Toisinaan tuntee suurta tarvetta syödä jotain veristä tai lähes raakaa pihviä. Hän pitää sitä suhteellisen "normaalina" makuasiana, mutta jos ei saa veristä ruokaa, alkaa hän voida heikosti ja uupuu todella nopeasti. Tällöin myös toisten kaulat näyttävät yllättävänkin houkuttelevilta...
- Vampyyri verensä takia tarvitseekin verta silloin tällöin, mutta eläinten veri riittää hänelle. Jos hän joisi humanoidien verta, ei hän tarvitsisi verta niin usein ja hän saisi voimistaan enemmän irti.
- Isänsä on eräs arpikasvoinen puoliverinen... Ruehar ei tiedä isästään mitään muuta kuin nimen, jonka äitinsä kertoi joskus.

Ratsu:
Ratsunaan Rueharilla on valtavankokoinen koirapeto nimeltä Rontti. Ulkomuodoltaan Rontti muistuttaa hyenaa ja omaa hyenan tavoin valtavan puruvoiman leuoissaan. Sukupuoleltaan Rontti on naaras. Sen turkin kuviointi muistuttaa suuresti täplähyeenan kuviointia, mutta valkeanruskea turkki on aavistuksen tummempaa, harmaampaa, mitä voisi olettaa.

Luonteeltaan Rontti on uskollinen, mutta kovapäinen. Se ei välttämättä halua totella, ellei tiedossa ole palkintoa. Tosipaikan tullen se kyllä osaa olla kiltisti ja toimia oikein, mutta jos työhön pitäisi ryhtyä ilman palkkiota, niin sehän ei käy. Rontti on ylen ystävällinen rujosta ulkonäöstään huolimatta, mutta saattaa olla arvaamaton tuntemattomia kohtaan. Omistajansa tavoin sekään ei pidä kosketuksesta, ainakaan ventovierailta, ellei se itse ensin anna lupaa koskea — esimerkiksi kääntymällä selälleen maahan ja tarjoten massuaan rapsutettavaksi. Ja kun se haluaa huomiota, se myös hankkii sitä, keinolla millä hyvänsä.

Rontin Ruehar sai lahjaksi Aslakilta muutama vuosi sitten. Aslak oli ostanut sen violetti-ihoiselta palkkamiekalta, jonka oma hyenapeto oli poikueen pyöräyttänyt.


Tavatut:
Aslak Qadir - Rakas ja läheisin ystävä, mitä Rueharilla on koskaan ollut. Aslak on enemmän jonkinlainen isähahmo nykyään Rueharille. Kaksikko kunnioittaa ja ymmärtää toisiaan syvästi.
Alea Fraeya Dâira - Mukava hyvänpäivän tuttu, johon Ruehar ei ole vielä kunnolla tutustunut. Arvostaa tuon omatoimisuutta ja kykyä käsitellä aseita. Aslak ja Ruehar pelastivat Alean harhailemasta metsästä ja ottivat mukaansa Tapiwaan, samalla reissulla mitä Moranaan törmäsivät.
Morana - Tuttava, josta Ruehar ei ole niin varma. Rontti ilmoitti ensitapaamisella, ettei Moranaan luottaisi niinkään ja niin päätti myös Ruehar tehdä. Tummatukkainen näyttää haltialta, mutta Ruehar epäilee sen olevan vain illuusio...
Papitar Ophelia - ("peli kesken". Ruehar on pelissä NPC)
Theo - Tuttava Elwoodista, jota Ruehar ei ole nähnyt vuosikausiin. Jostain syystä Theon seura alkoi ahdistamaan ja tuntumaan fyysisenä poltteluna, jos Ruehar pitkään oli tuon seurassa...