Episodien tavoin elämän hetkiä //aka hahmojen slice of life


Jos runosuoni sykkii tai koet tarvetta kirjoittaa tarinaa, tämä on paikka jossa voit julkaista kirjallisia tuotoksiasi. Mieluiten vain TNFään liittyviä tarinoita, runojen suhteen vapaampaa. Kuten gallerian puolella, pidetään tämäkin osio roolipeliin liittyvänä.
Toisten tuotosten kopiointi ja uudelleenjulkaisu kielletty, ellei toisin mainita. Tarkemmat ohjeet foorumin puolella.

Valvojat: Crimson, Ivy

Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2186

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Marras 29, 2016 7:15

Episodien tavoin elämän hetkiä //aka hahmojen slice of life

Are you my Papa?

Edward istui orpokodin viereisellä mäellä, joka oli talosta ehkä muutamien satojen metrien päässä. Ihmissusi ei kuitenkaan näkynyt orpokotiin saatika sitten ihmsiten kylään. Hän istui aivan siinä laitamilla ja mietti mitä tekisi. Hän tuijotti pientä tyttöä, joka ulkona muiden lasten kanssa vain itki ja piti nunnan helmasta kiinni. Edward saattoi kuulla sen omiin korviinsa asti, kuinka lapsi itki vanhempiaan, että missä nuo olivat ja missä hän oli. Niin oli jo jatkunut kaksi viikkoa, kun Edward tuhonnut pienen kylän elämän täysin taas. Hän oli taas tehnyt sen ja tiesi nyt myös vastauksen siihen, että söikö hänen peto puolensa ihmisiä. No söi, eikä mies halunnut enää ikiniä herätä sellaisessa teurastuksessa. Edwardin ajatukset kuitenkin katkesivat kun orpokodin nunnat alkoivat johdattamaan lapsia leikkimään ylemmäs mäelle, jossa mies istui. Hän nousi nopeasti ylös ja siirtyi katsomaan lapsia metsän siimeksestä.
Joukko lapsia ja nunna asettuivat mäen päälle, jossa nunna alkoi saarnaamaan hyvästä Jumalasta. Sinä aika Edward oli asettunut pusikkoon vasten puunrunko istumaan. Hänen toinen persoonansa oli näinä päivinä alkanut voimistua niin paljon, että se pyrki lähes kokoajan dominoivaan asentoon ja ihmissudella oli kova työ vain sen pidättelemisessä. Edward sulki silmänsä tiukasti hetkeksi vain, jotta kykenisi helpottamaan oloaan. Hän näki taas tyhjän huoneen, jossa hän istui taas tuolilla ja häntä vasta päätä istui mies. Tämä mies hymyili hänelle, se oli hänen petonsa. Kiitos Kalman Edward pystyi nykyään myös kommunikoimaan jonkun verran toisen puolensa kanssa tajunnassaan, kun hän vain keskittyi tarpeeksi. Ehkä hän olisikin alkanut keskusteluun tämä pedon kanssa, jos häntä ei olisi keskeytetty. Kuului rasahdus ja ihmissusi säpsähti hereille. Se oli täysin puhdas reaktio selvitymiseen, jonka tuotti hänen stressinsä petopuolensa kanssa.

Käsi ojossa, valmiina lyömään mahdollista vihollista Edward tuijotti vastustajaansa, joka oli pieni tyttö. Se samainen tyttö, joka oli kylänsä ainut eloon jäänyt. Tyttö säpsähti ja perääntyi hieman, mutta ei mennyt kauas. Edward tuijotti tyttö raskaan henigtyksen kera pelkästä yllätyksestä ja laski hitaasti kätensä alas ja rentoutui hiukan. Hän ei kuitenkaan halunnut rentoutua liikaa, sillä silloinhan peto voisi ilmaantua ja sitten olisi kolmaskin kylä menossa. Lapsi katsoi häntä ja hän lasta. Lapsella oli tumman ruskea iho, lyhyet lainelevat hiukset ja uskaliaat silmät. Hetken he tuijottivat toisiaan, kunnes lapsi syöksyi häntä kohden. Edward säikähti hieman, ehkä lapsi olisi vihainen tai muistaisi vanhempiensa murhaajan, mutta toisin kuitenkin oli. Pieni tyttö hyppäsi häntä vasten, tarrasi haluamatta päästää irti ja nyyhkytti hiljaa hänen rintakehäänsä vasten. Lapsi hoki hiljaa vanhempiaan ja nyyhkytti. Hetken ihmissusi tuijotti lasta ennen kuin arasti laski kätensä lapsen päätä vasten ja silitti tuon päätä. Siinä he hetken olivat, kunnes kuului nunnan ääni. Huhuileva ääni, että missä tyttö oli. Edward vilkaisi nopeasti lasta joka nosti samaan aikaan oman päänsä. Ihmissusi puri hammasta ja osoitti sitten äänettömästi kohti nunnan ääntä. Lapsi pudisti raivokkaasti päätään eikä suostunut lähtemään taikka päästämään irti.
Edward puristi hampaitaan yhteen ja nousi ylös, kun lapsi yritti vimmatusti roikkua hänessä kiinni, mutta voimat eivät riittäneet ja lapsi tipahti alas maahan. Edward viittoi lasta lähtemään takaisin nunnan luokse ja hän itse alkoi valumaan pois lapsen luolta. Sitten alkoi pieni lohduton nyyhkyntä ja lapsi lähti hänen peräänsä. Ihmissusi kääntyi ja pyysi lasta kääntymään takaisin, mutta tuoa ei suostunut. Lapsi oli nähnyt miehen sinä päivänä ja tiesi ainoastaan tuon. Lapsi ei aikonut kadottaa ainutta tutun oloista henkilöä. Mies tuijotti itkevää lasta ja raapi niskaansa ja nosti lapsen sitten syliinsä. "Et viihdyi siellä?" hän kysyi ja lapsi pudisti päätään. "Oletko varma... Että haluat minun mukaani? En voi luvata sinulle mitään.." hän sanoi lapselle ja tuo nyökkäsi niin paljon kuin pystyi ymmärtämään miehen puheesta. Sen jälkeen Edward huoaksii raskaasti ja piti lapsen sylissään, suojassa. Sitten ihmissusi katosi lapsi mukanaan syvän metsän pimeyteen.

Lapsen kanssa matkaaminen oli toki hankalaa ja Edward oli paratsa pitää lapsi hyvin kaukana niinä hetkinä, kun hän oli menettämässä itseään. Niin myös oli tapahtumassa eräänä iltana. Edward ei vain tuntenut oloaan sellaiseksi ja jatkoi lapsen kanssa kävelyä. Lapsen väsyessä kävelemiseen hän kantoi tuota selässään kun se tunne vain iski. Kova pääkipu iski päähän tuoden samalla kuiskauksia hänen päässään. Edward joutui polvistumaan ja laskemaan lapsen maahan, jossa tyttö pienin ihmetteli. Tuo näytti hetken hätääntyvät ja tulevan lähemmäs. "Älä tule!" mies huusi ja piti itsensä aisoissa juuri ja juuri. Tyttö ei tiennyt mitä tehdä ja oli avuton. Tuo tiesi vain, että jokin oli hullusti ja pelkäsi menettävänsä tämänkin miehen. Itku purkaantui lapsen suusta ja tuo tuli silti varoittelusta huolimatta Edwardin luokse ja tarrasi tuon valkeaan paitaan. Edward pelkäsi lapsen puolesta ja yritti heikosti työntää lasta pois luoltaan, mutta ei onnistunut siinä. Siinä he olivat hetken. Parkuva lapsi ja huonovointiselta näyttävä mies.
"Okei, shhh. Kaikki on hyvin. Anteeksi, että pelästytin sinut. Katsos. Olen ihan kunnossa", hän sanoi lopulta hieman hiestä märkänä ja halasi parkuvaa lasta. Hän tasasi hengistystään ja nosti itkevän lapsen syliinsä. Hän aikoisi jatkaa matkaansa kohti kotiaan. Häne ei tiennyt miten Nakami reagoisi lapseen, mutta ehkä tuo saisi tuosta seuraa. Matka siis jatkui ja lapsi siinä itkussaan nukahti lopulta Edwardin syliin. Ihmissusi sai hetken rauhan ja huokaisi syvään. Kylläpäs lasten kanssa oleminen oli raskasta, kun oli omiakin ongelmia.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2186

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ma Kesä 26, 2017 7:49

Re: Episodien tavoin elämän hetkiä //aka hahmojen slice of l

Witch of ten thousand years

Se oli sateinen kesäpäivä. Eräs hahmo makasi maassa. Välillä sinä jona hän tunsi itsensä, välillä sinä jota hän pelkäsi. Lepoa ei ollut, oli vain nälkä ja uupumus. Uni tahtoi ottaa tämän henkilön valtaan, mutta se ei antanut koskaan rauhaa. Samat unet jahtasivat miestä. Lopulta ne tuntuivat ajavan hänet hulluuden partaalle, että miehen oli pakko lähteä vain juoksemaan itseään pakoon. Kuin unessä juoksia, pakenee sitä unen reunaa, josta herää, kun putoaa. Tästä unesta ei herännyt ennen kuin oli tipahtanut elämän reunalta.
Edward oli juossut sateen keskellä. Hän oli läpimärkä ja väsymyksen sekä nälän uuvuttama. Hän oli taistellut sisäisen itsensä kanssa ja jo jonkin aikaa. Eikä hän päässyt vieläkään sopuun. Päivä päivältä hänestä tuntui, että Thanatos otti hänestä vallan ja hän näki entistä vähemmän auringon valoa. Hän ei edes enää tiennyt milloin se oli hän ja milloin se toinen. Nyt ihmissusi pysähtyi vihdoin. Hänen jalkansa vapisivat ja lopulta ne sortuivat. Hän oli tuhonnut suhteensa ja silpunnut ne niin pieniksi, ettei paluuta ollut taikka tuntunut. Elämän ja toisen persoonan lyödessä molemmille poskille mies kaatui naamalleen ja siinä sateen ropinan hiljaisuudessa hän lepäsi. Edward jo toivoi, että kuolema saapuisi häntä hakemaan, mutta se ei ollut kuolema, joka metsän siimeksessä liikkui.

Hahmo, joka liikkui miehen ailahtelevassa näkökentässä omasi tulen omaiset hiukset. Siltä ne näyttivät sumeissa silmissä. Hahmo oli solakka ja pitkähkö. Muotojakin löytyi, mutta Edward ei ollut varma hajusta eikä sillä ollut varmaan enää väliä. Hän kuolisi tässä ja hyvä niin. Kun mies oli silmänsä lopulta sulkenut kuuli hän vai askeleet, jotka pysähtyivät hänen viereensä. Hän myös kuuli sanat ennen tajuttomuuden tuloa: Iacere infans *. Miehellä ei ollut mitään hajua mitä kieltä se oli tai mitä se tarkoitti, mutta sanat vaivuttivat hänet viimein uneen.

Seuraavan kerran kun Edward tuli tolkkuihinsa, hän tunsi jonkun asian liikkuvan hänen leuallaan. Hitaasti vihreät silmät avautuivat. Ne näkivät ensimmäisenä tulta, ei, ei tulta. Ne olivatkin hyvin kiharat hiukset, joiden oranssi sävy sai hiukset näyttämään tulelta. Siitä miehen silmät laskeutuivat alas päin, jossa hän näki hyvin viirumaisen silmän, jonka hiilen musta iiris värähti ja katsoi suoraan häneen. "Ah, olet siis herännyt!" ääni kuulosti naiselta, mutta siinä oli tietynlaista bassoa ja syvyyttä. Nainen heilautti jotain kädessään ja miehen huomio kiinnittyi siihen. Se näytti terältä. Oliko se partaterä? Leikkasiko nainen hänen sänkeään, vai oliko se edes enää sänki? "M-mitäh... S-s-" Edward yritti, mutta hänen kurkkunsa tuntui niin kuivalta, että puhuminen tuntui hiekkapaperin raastolta. "Shhh, sinun ei tule puhua. Kurkkusi on hyvin kuiva ja tarvitset muutenkin paljon lepoa", nainen totesi ja näytti viimeistelevän miehen leuan, kunnes oli tyytyväinen tulokseen. Hellät kädet toivat pyyhkeen, joka kuivasi Edwardin märältä tuntuvan leuan.
Kun nainen viimein liikahti pois miehen luolta, tämä saattoi nähdä nyt missä oli. Hän makasi puisessa sängyssä ja huone missä hän oli, oli hämmästyttävä. Huoneessa oli monia erilaisia esineitä ja sellaisiakin, mitä mies ei koskaan ollutkaan nähnytkään. Jokainen esine oli aseteltu tarkkaan ja huolellisesti paikoilleen, se oli kuin aarrekammio jossa mies nyt makasi.

"Ah, mahdat miettiä missä olet", nainen keskeytti tullessaan sisään uudestaan ja tällä oli puumuki sekä lautasellinen puuroa. "Tämä on taloni ja täällä on erilaisia esineitä, joita olen saanut tai ostanut matkoiltani", nainen kertoi laskiessaan lautasen ja mukin läheiselle pöydälle. Hän pyörähti kohti vuoteessa makaava ihmissutta, joka myös huomasi sen kuinka toisen kiharat hiukset olivat hyvin tuuhet ja pitkän kuin naisella ei olisi muuta kuin hiuksia. "Olen Haya" nainen esittäytyi ja katsoi Edwardia. "E..Dward..." ihmissusi sai ulos sanat vaikka ne sattuivatkin. "Edward, ihana nimi", Haya sanoi iloisesti ja auttoi potilaan istumaan. "Olit hirveän riutuneen näköinen kun löysin sinut. Onneksi löysin sinut. Olisit varmasti kuukahtanut niille sijoillesi, jos en olisi sinua auttamassa" Haya naureskeli ja alkoi auttamaan miestä syömisen sekä juomisen kanssa.
Kesken kaiken Edward havahtui johonkin ja katsoi naista. "Ku..inka... Kauan... Olin unilla?" mies kysyi ja samaan aikaan hänen huomaamattaan puhe alkoi toimia. "Viikon tai pari. Sinua sai syöttää kuin lasta", nainen kertoi hymyillen. "Kaksi viikkoa?? Entä hän-??" Edward oli sanomassa, mutta tajusi, ettei siitä kannattanut puhua jos Thanatos ei ollut esiintynyt naiselle. Ainakaan toinen ei näyttänyt vahingoittuneelta.

"Oooh, tarkoitat sitä toista herraa varmaan?" Hayan ilme näytti hetkessä kirkastuvan ja tämä hihitti pienesti kuin pieni tyttö. Edward ei tiennyt miten toisen reaktioon pitäisi reagoida. "Niin... Häntä, jonka nimen olet varmaan kuullut?" Edward tiedusteli hieman epävarmana. "Thanatos!" Haya melkein syöksyi Edwardin päälle ja ihmissusi painui sänkyään vasten kuin pieni poika, sillä naisen olemus noilla hiuksilla tuntui hyvin suurelta. Ainoastaan yksi viirumainen silmä mustan iiriksen kanssa sekä hieman huonovointinen olemus kasvoilla sai naisen tuntumaan hullulta. Mihin hän oli nyt taas sotkenut itsensä. "Ah anteeksi! Tarkoituksena ei ollut suinkaan pelästyttää, mutta oi kyllä. Olen tämän herran tavannut ja kuulema sinulla sekä hänellä on eripuraa", Haya kertoi ja istui sitten Edward vuoteen viereen. Hän kaivoi hihastaan pitkähkön piipun. Se näytti itämaiselta ja nainen vei sen suulleen. Eikä aikaakaan kun savu alkoi leijua ilmassa.
Edwarad tuijotti savukiekuroita ja naista. Tuo ei edes käyttänyt tulta ja tämä oli saanut tupakan palamaan, ainakin mies uskoi niin. "Niin... Meillä on hieman eripuraa ja olen-", nainen vei sormensa miehen huulille hymyillen. "Oi tiedän kyllä, olen tavannut kaltaisiasi monessa paikkaa ja heillä kaikilla on ollut samanlainen ongelma. Pitää päästä eroon toisesta puolesta", nianen totesi samaan aikaan esittäen näitä jotka olivat hänelle tulleet itkemään kohtaloaan. "Poika kulta, se on yksinkertaista poistaa toinen persoonasi itsestäsi", nainen totesi. Edward oli avaamassa suutaan, mutta nainen nipisti sen kiinni.

Haya puhalsi savua miestä päin, mutta veti savun nopeasti sisäänsä hymyillen. "Nyt olet kysymässä mikä minä olen, eikä niin?" Haya kysyi. Hitaasti Edward nyökkäsi, sillä hänen oli tehnyt mieli kysyä miten hän muka poistaisi toisen persoonansa sekä sen mikä tämä nainen oli jos oli tavannut monia hänenlaisiaan. "Minä olen noita, jos sen halusit tietää", nainen kertoi nostaessaan toisen jalkansa toisen jalkansa yli. "Ja se, miten sinä saat toisen persoonasi hävitettyä, riippuu täysin sinusta", noita kertoi ja hitaasti ojentui Edwardin korvan juureen. Edere eum **. Nainen kuiskasi tuon korvaan ja Edward ei tiennyt mitä se tarkoitti ja katsoi hämentyneenä juuri paljastunutta noitaa. Haya virnisti. "Jäät tänne hetkeksi palauttelemaan voimiasi, niin kerron sinulle salat toisen persoonasi kumoamiseen", hän kehotti. Edward ei voinut kuin nyöktä myöntyvästi heikolta olotilaltaan.

*Levätä lapsi
** Syö hänet
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2186

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti Ti Huhti 17, 2018 10:16

Re: Episodien tavoin elämän hetkiä //aka hahmojen slice of l

Somewhere, where the ocean is blue and calm

Meren suolainen ja raikas tuulahdus kävi rannalla, pyöräyttämässä sinisiä hiuksia, joiden seassa kimmelsi helmiä. Alvara istui rannalla alastomana, kerta hän ei vaatteitaan juuri kaivannut meressä ollessaan. Eikä hänellä ollut suunnitelmissa vielä palata takaisin mantereelle pokamaan miehiä. Hän järsi hyvillä mielin juuri nyt nappaamaansa kalaa, joka sätki osittain siitä syystä, että merenneidon hampaat osuivat sen hermoihin. Mikä sen parempaa kuin pienesti elävä ateria, meren rannalla. Kuvan kuitenkin särki jokin, joka sai merenneidon kasvoilla olevan tyytyväisen ilmeen värähtävän pienesti asteen alemmas. Hänen kauniin merinäköalansa oli juuri rikkonut jokin, jota voitaisiin kutsua veneeksi. Merenneito vielä laski päässään, että hän oli varmasti mantereen vilkkaimman meriliikenteen suunnasta kaukana ja ranta missä hän nyt oleskeli, oli hyvin piilossa. Mitä tuollainen soutuvene sitten teki hänen näköalassaan. Hän heittikin kalan ruodon veteen ja laski itsensä sulavasti veteen. Samassa jalkojen paikalle ilmestyi suomuinen pyrstö ja samalla naisen koko olemus muuttui. Helmiäväinen, suomuinen iho peitti tämän ja hiusten mitta oli kaksinkertaistunut. Ilkikurisesti Alvara katsoi soutuvenettä, ei hän mitään vielä ollut kuullut, mutta kyllä hän siitä ottaisi selvää.
Ilma oli pilvetön, lämmin ja täydellinen sää pieneen vesileikkiin. Kukaan ei olisi vihainen, jos vähän kastautuisi. Merenneito ui veneen alle ja katsoi sitä, eikä aikaakaan kun hän tarttui sen pohjaan ja voimakkaan pyrstön liikkeen avulla työnsi sen kumoon. Kuului molskahdus ja Alvara oli valmis näkemään mahdollisen, kauhistuneen ilmeen, joka tulisi veneestä tippuneelta. Sellaista hän ei nähnyt. Hän ei nähnyt kauhistunutta ilmettä, saatika mitään reaktiota. Oli kuin veteen tipahtanut olisi ollut veneessä jo valmiiksi kuollut. Pienesti pettyneenä Alvara ui lähemmäs tutkimaan "ruumista" kuplameren seasta. Lähemmäksi tullessaan hän kuitenkin näki kuinka epäkuollut toinen loppujen lopuksi oli. Tämä oli ehkä ihmisten iässä aikuisuuden kynnyksellä oleva, tummahko mies. Tämän ilme vedessä oli kuitenkin tyhjä, mikä sai merenneidon hetkellisesti luulemaan tätä oikeasti kuolleeksi, mutta silmien pieni värähdys sai merenneidon tarttumaan mieheen. Yksi vahva liike sai Alvaran kohtaamaan merenpinnan, jonka jälkeen hän veti miehen pään vedenpinnan yläpuolelle myös.

Ei ollut hänen tapaistaan pelastaa miehiä hukkumiselta ja helpostihan hän olisi voinut suudella toita näin estäen hukkumisen. Suudelmiin hän ei kuitenkaan aikonut. Saatoi olla senkin takia, että mies näytti liian nuorelta merenneidon makuun ja pienesti varttuneempi liha oli Alvaran mieleen. Merenneito ui rantaa ja veti miehen vedestä. Hän kasvatti melko nopeasti jalat pyrstönsä sijalle ja nyt seisoi siinä, katsomassa kovin elottomalta vaikuttavaa nuorta miestä. "Hei!" Alvara älähti kärttyisästi. Ei reaktiota. Vesipisarat kostelivat vaalean hiekan ja ne tipatelivat miehen tummille kasvoille. Tämän suklaisen elottomat silmät olivat nyt kiinni ja mies näytti täysin kuolleelta. Alvara ärähti ja meni nelinkontin. Hän painoi korvansa miehen märkiin vaatteisiin, rintaa vasten. Oli parempi varmistaa, että toinen oli oikeasti elossa tai hän voisi vain ojentaa tämän takaisin merensyleiltäväksi. Häntä ei huvittanut juuri tällä hetkellä syödä miehen lihaa. Alvara kuunteli miehen rintaa, hetken ei kuulunut mitään kuin sydän olisi vain odottanut oikeaa hetkeä. Voimakas pampahdus kuului äkisti miehen rinnasta, joka sai merenneidon nostamaan korvansa toisen rinnalta. "Pelleiletkö sinä kanssani?" Alvara kysyi silmät viiruiksi muodostuessa Ei reaktiota ja nainen painoi vielä kerran korvansa toisen rintaa vasten. Sydän pumppasi heikosti, sen ääni tuntui vaikerrukselta, sellaiselta mitä pidettiin, kun sydän teki kaiken työn pitääkseen kehon elossa.
Alvara tarttui hetken päästä miehen hartioihin. Tämän koko keho tuntui löysältä kuin hän olisi pidellut kissaa, joka ei olisi halunnut itseään pideltävän. Hän piti toisella kädellään miehen olasta kiinni ja piti tämän näin istuma-asennossa. Toisella kädellään hän avasi tämän suun ja työnsi sormensa tämän kurkkuun. Hetken ei tapahtunut mitään, mutta sitten se luonnollinen reaktio syntyi. Merivesi roiskahti Alvaran paljaalle rinnalle, kun nuori mies yski ja yritti oksentaa sormista syntyneesä refleksistä. Ei toisen sisältä pelkkää vettä kuitenkaan tullut. Mies oli niellyt jotain, jota tästä rannasta ei löytynyt. Se oli hopeinen koru, tarkemmin sanottuna medaljonki, kerta sen saattoi avata. Alvara nosti sen maasta ja putsasi sitä hieman. Hän katsoi korua, mutta ei kiinnittänyt sen kauniiseen koristeluun saatika arvoon huomiota. Hän haistoi korua ja merenneidon ilme tuntui synkkenevän.

Mies hengitti kyllä, sydän takoi, mutta eloa tuosta ei näyttänyt löytyvän. Alvara huokaisi. "Kerran minä jonkun päätän sitten avuliaasti pelastaa, niin hän on jo mennyttä", Alvara tuumasi itsekseen ja laski miehen makaamaan rantahiekkaan. Hän vielä avasi tämän silmäluomia, katsoakseen miehen pupilleja. Ne eivät juuri reagoineet mihinkään. "Menetetty tapaus", hän ajatteli ääneen. Alvara laski katseensa vielä koruun ja hymähti. Hän otti korun ja nousi ylös jättäen miehen makaamaan hiekkarantaan. Merenneito etsi rannalta käteen osuvaa kiveä, jonka hän noukkikin karikon lähistöltä. Hän asetti hopeisen korun lämpimälle kivelle ja iski kädessä olevalla kivellä korua. Muutaman kerran Alvara joutui tämän toistamaan, kunnes hopeinen koru halkesi ja kuin taikaa, se päästi ilmoille huokaisun. Jotain hohtavaa, läpinäkyvää pääsi vapaaksi ja se kiemurteli tiensä aina hiekalla maakaavan miehen suuhun. Alvara katsoi hetken, kunnes käveli rannalta veteen. Siitä merenneito ui sulvasti kiveyksien suojaan katsomaan hiekalla makaavaa nuorukaista.
Ensimmäistä kertaa koko tapahtuman aikana mies liikahti, itsenäisesti. Käsi kohosi otsalle, kuului vaikerointia ja ähkintää, kun tämä nousi käsiensä varaan. Nuorukainen katsoi ehkä pienesti hämmentyneenä ympärilleen, mutta nousi siitä hetken päästä. Alvara tällöin katsoi hyväksi vajota meren syvyyteen. Oli ollut nuorukaisen onni, että hän oli ollut auttavaisella tuulella ja särkenyt korun, joka oli pitänyt sisällään miehen sielun. Koru oli varmasti houkutellut miehen luokseen, hallinnut tätä jonkin aikaa ja pakottanut nielemään itsensä, jossa se oli kyennyt anastamaan sielun sisäänsä. Pienesti merenneito kyllä oli ärtynyt, hän ei ollut saanut mitään palkkioksi, ei rahaa. Edes rikottu hopeinen koru ei tuntunut antavan hänelle tyydytystä teostaan. Se oli viimeinen kerta kun Alvara auttaisi ketään ilman maksua.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears
Avatar

Aatelinen
Aatelinen

Viestit: 2186

Liittynyt: Ti Touko 27, 2014 4:00

Paikkakunta: Mun koti

Viesti La Kesä 16, 2018 8:56

Re: Episodien tavoin elämän hetkiä //aka hahmojen slice of l

Vampire Hunt

Kesäinen päivä oli kääntynyt viileään iltaan, jonka mukana kostean metsän ympärille oli noussut tiheä sumu. Sumu, jonka läpi näki ehkä muutaman metrin tai pari, mutta se ei nelisilmäistä pappia säikyttänyt. Hän oli varta vasten ottanut etuuden nukkua pitkään aamupäivään lähteäkseen harrastamaan näin auringon laskettua vuorten taa. Miehen varustus oli hänen perus metsästäjän asunsa. Kesäöisin ei onneksi ollut kovin kylmä, mutta se iän ikuinen vihreä, pitkä takki löytyi silti miehen päältä. Papin selkää vasten kolisi puinen laatikko tai enemmänkin laukkua muistuttava tavaratila. Se sisälsi välineitä, mitä vampyyrin tappamiseen saattoi kuvitella: valkosipulia, hopeaa, tukeva teroitettu puukeppi. Pitihän papin nyt jotenkin varustautua. Vasemmassa kädessään miehellä oli hänen rakas jalkajousensa, johon oli aseteltu huolellisesti puinen nuoli. Sen rakenne näytti ohuelta, mutta jos sitä olisi päässyt koskemaan se olisi osoittautunut tukevaksi. Jalkajousen voima oli pelottava ja hyvin voimakas. Se riittäisi hyvin sopimaan yhteen vampyyrin nopeuden kanssa, kunhan pappi itse osaisi reagoida tarpeen tullen tarpeeksi nopeasti. Olihan kaikki kyse hänen omasta kyvystään napata sellainen verenimijä.
Rafael pysähtyi erään puun juureen ja laskeutui alas kyykky asentoon. Hän kasvoi vyöpussukastaan jotain. Se oli ohut köysi, jonka hän sitoi silmälasiensa sankaan ja sitten kiersi sen takaraivonsa kautta toisen sangan luo. Näin hän piti lasit kiinni päässään. Olisi harmillista, jos lasit tipahtaisivat kasvoilta ja mahdollinen saalis päättäisi ottaa saalistajan roolin häntä kohtaan. Lasien kiinnitysoperaation jälkeen Rafael sulki silmänsä kuunnellakseen metsän hiljaisuutta. Oli hyvin hiljaista, vain tuulen liike sai aikaan lehtien kahinaa. Jossain kuului eläinten askelia ja yöllistä liikkumista, mutta ei ääntäkään vampyyristä. Rafael avasi silmänsä hetken päästä ja katseli ympärilleen. Näillä main ei ollut siis metsästysonnea, jonka takia hän päätti jatkaa syvemmälle sumun peittämään metsään.
Tovin käveltyään ja kuulusteltuaan ympäristöään hän saattoi kuulla heikon äänen. Hengityksen, nurmikon rahinan, kun jokin pyrki sitä vasten liikkumaan isommalla massalla. Rafael alkoi hitaasti liikkua ääntä kohti. Hän kuuli selkeämmin ääniä, jotka muistuttivat jonkin nostamista sekä juomista. Tämän koko rauhallisen ääniprosessin kuitenkin keskeytti jokin. Huuto, oletettavasti uhrilta, joka oli herännyt vampyyrin langettamasta transsistaan ja tajusi missä tilanteessa nyt oli. Rafael otti nopeampia askelia. Hänen kasvoillaan paistoi innostus ja jännitys. Kun hän tuli tilanteeseen, hän ei olisi olettanut näkevän sellaista näkyä.

Pienellä alueella oli kaksi hahmoa, toinen näytti vanhemmalta mieheltä ja toinen näytti naiselta. Siinä oli myös mukana kolmas henkilö, mutta tämä näytti makaavan maassa. Oliko tässä kaksi vampyyriä ruokailemassa samalla uhrilla? Rafael otti nyt harkitumpia askelia, hän näki ja kuuli tilanteen, mutta kuka sitten oli huutanut? Sitä paitsi vampyyrit näyttivät olevan hieman etäällä toisistaan ikään kuin mittailivat toistensa voimia. ”Noh, mitä odotat? Juo! Et ole ollut vuosi tuhansiin ollut ihminen ja vieläkin itket, ettet pysty siihen!” naispuolinen vampyyri huusi vanhemmalle miehelle. ”En halua, en varsinkaan, kun sinä katsot…” miesvampyyri vastasi ja tämän ääni oli pienesti turhautunut. ”Et sinä voi ikuisesti elää eläinten verellä, et saa siitä tarpeeksi energiaa ja olet koko ajan nälkäinen. Minähän olen sanonut, että sinun täytyy juoda verta kaksijalkaisista”, nainen jatkoi saarnaansa ja otti muutaman askeleen mieheen. Rafael jatkoi tilanteen tarkkailua pienestä piilostaan, jonne oli saanut itsensä. Ainakaan vielä vampyyrit eivät olleet huomanneet häntä, kerta näiden huomio oli uhrissa ja siinä, että joiko mies vai ei.
”Minä sanoi, että JUO!” naispuolinen vampyyri huusi ja tarttui vanhempaa miestä päästä ja painoi tämän aivan lähelle uhria. Uhri näytti menettäneen tajuntansa ja tätä oltiin jo kerran purtu. Tällöin Rafael ponkaisi eteenpäin piilostaan ja osoitti miestä jalkajousellaan. ”Liikkumatta tai tulee nuoli kalloon”, Rafael sanoi pieni hymy huulillaan. Mies katsoi häntä ehkä vähän apua pyytävästi, mutta hän piti tällä hetkellä huomionsa kuitenkin naisessa, joka piteli miehen päätä painettuna alas. Nainen katsoi pappia punaisine silmineen. ”Tiesin, että täällä haisee jollekin epämiellyttävälle”, tämän sanottuaan naispuolinen vampyyri hyökkäsi. Rafael reagoi nopeasti, kun nainen oli jo kiinni hänen jousessaan repimässä sitä irti hänen käsistään. Hän sai kyllä pidellä omia puoliaan kunnolla, kun nainen repi kaikilla voimillaan. Äkisti nainen potkaisi pappia voimakkaasti, joka sai hänet irrottamaan jousesta ja lentämään pitkin maata. Rafael piteli vatsaansa ja haukkoi happea iskunvoimasta. Samaan aikaan naispuolinen vampyyri heitti jousen pois, ei tämä näet sellaista tarvinnut tappaakseen metsästäjän. Silmäräpäytyksessä nainen oli poissa paikoiltaan ja käynyt papin kimppuun. Siinä kaksikko paini minkä hengestään pääsi. Rafael piti naisen suun kaukana kaulastaan työntämällä käsivartensa tuon kaulaa vasten, kun samalla haki vyöltään puukkoa. Nainen kuitenkin esti sen lyömällä pappia käsivarteen ja rikkomalla muutaman sormen luun. Rafael huudahti kivusta ja hänen vertaan roiskahti pienesti maahan. Nainen hymyili ilkeästi, mutta äkisti ilme muuttui. Joku otti tästä kiinni ja repi naisen papin yltä. ”Juokse! Juokse vielä, kun voit!” miespuolinen vampyyri huusi pidellen rimpuilevaa naista käsissään.
Rafael nousi pienesti rikottua kättään pidellen ja katsoi, kun nainen repi itsensä irti. ”MINÄ LOIN SINUT! KUINKA KEHTAAT KÄYDÄ MINUA VASTAAN!” nainen huusi minkä suustaan kykeni. ”Minä en koskaan pyytänyt muuttua tällaiseksi…” mies vastasi ja niin kaksikko kävi toisiaan vastaan. Siinä samalla Rafael juoksi hakemaan maahan heitetyn jalkajousen ja osoitti sitten taistelevia vampyyrejä. Kaksikko huomasi sen ja nainen sihisi papille, kun taas mies näytti käyvän kiinni naiseen. Tämä veti naisen eteensä ja piteli tätä mahdollisimman paikoillaan. ”Ammu! AMMU NYT!” mies huusi ja Rafael myös ampui. Hetkeäkään epäilemättä, nuoli lävisti rintakehän ja jäi törröttämään siitä. Pappi tiputti jousen maahan jalkoihinsa ja tärisevin käsin repi selkänsä puista laatikkoa. Hän avasi sen ja otti sieltä esiin puisen vaarnan sekä vasaran.

Hän lähti lähestymään kaksikkoa. Miespuolinen vampyyri piteli edelleen naista vasten itseään, kun tämä huusi ja kirkui, vaikka nuoli olikin lävistänyt tämän rintakehän. Ei nuoli ollut tarpeeksi vahva tappamaan vampyyriä. Rafael seisoi nyt vasten naista, joka hetki sitten oli niin uhkaillut. Nainen vaikersi. ”Älä tapa minua… En halua kuolla!” Pappi hymähti ja vain soi toiselle hymyn. ”Mutta sinä olet ollut jo kuollut monta vuotta”, hän sanoi asettaen vaarnan vasten naisen rintakehää. Hän kuitenkin katsoi vanhempaan mieheen, joka katsoi häntä takaisin naisen takaa. Tämä nyökkäsi. ”Tee se”. Papin käsi kohosi sumun ja himmeän kuun valon läpi. Vasara löi vaarnaa, uudestaan ja uudestaan. Tumman puhuva veri roiskui, kuului yön hyinen huuto ja sitten hiljaisuus. Adrenaliinin tuoma raskas ja nopea hengitys sai Rafaelin pudottamaan vasaran tärisevästä kädestään. Hän otti muutaman askeleen kauemmas ja käveli hitaasti edelleen maassa makaavan uhrin luokse. Hän kokeili tuon kaulaa ja totesi tämän vielä elossa olevaksi. Hän istahti hetkeksi maahan.

”Miksi et tappanut minua, samalla kun tapoin hänet”, hänen takaansa kuului vanhemmalle miehelle kuuluva ääni. ”Koska vaarna ei ollut tarpeeksi pitkä lävistääkseen teitä molempia”, Rafael vastasi pienesti vitsaillen ja samaan aikaan todeten faktan. ”Sitä paitsi kuulosti siltä, ettet sinä ole paha kuollut, kerta ruokailet eläintenverellä”, Rafael huomautti. ”Mutta on se melkein sama asia”, mies vastasi surullisesti. ”Onko kätesi kunnossa… Pystytkö käyttämään sitä tuon jälkeen”, mies kysyi pienen hetken jälkeen. Rafael kääntyi katsomaan parrakkaaksi osoittautunutta miestä. ”Kyllä se siitä, ei hätää, näitä sattuu”, hän totesi iloisesti.
Vanhempi mies katsoi poispäin, mutta toi sen pian papin suuntaan. ”Minä… Minä haluaisin kysyä jotain”, tämä esitti. Pappi nyökkäsi ja vampyyri jatkoi. ”Tiedän, että siitä on kauan… Hyvin kauan… Mutta et olisi sattunut näkemään hieman heikkoa naista, vaalean ruskeilla hiuksilla varustettuna… Hän kantaa nimeä Zephyr. Hän… Hän oli vaimoni, mutta katosi seuraavana aamuna, muututtuani täksi”, mies kuvaili ja osoitti sitten lauseen viimeisillä sanoilla itseään. ”En ole kuullut tai nähnyt… Kerta kun maailmassa on hyvin paljon saman näköisiä naisia”, Rafael totesi ja sai vanhemman miehen pienesti hymähtämään. ”Niinpä tietenkin… Se on mahdotonta, että hän on elossa… Minä vain… Kaipaan häntä”, vanhempi mies vaikeroi ja sai papin pienesti säälimään tätä. Hän kuitenkin nousi seisomaan ja kävi keräämässä tavaransa. Sen jälkeen hän meni uhrin luokse, nostaen tuon varovasti syliinsä, myös omaa kättään varoen. ”Hautaatko sinä hänet puolestani, niin huolehdin tästä”, Rafael kysyi osoittaen pientä tuhkakasaa sumun keskellä ja sitten katsoi mieheen, joka nyökkäsi hänelle myöntävästi. ”Pysy poissa ihmisistä… Muuten saatat joutua metsästäjien tikun alle”, pappi vitsaili vielä ennen kuin kantoi uhrin mukanaan.
"Don't you dare stand there and judge me little man"
_________________________________________________________________
Gentleman of sorrow~who fears his own wrath
Witch of curse~Who crushes others with her pride
Monster of eating~Who couldn't stop his gluttony
Linseed of silver~Who hides her envy
Mermaid of darkness~Who had lust for money
Priest of happiness~Who hunts vampire for fun
Demon of shadows~Who serves the greatest of them all
Incubus of tears~Who has given up to his fears

Paluu Runo- ja tarinanurkka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia