Viesti Ke Joulu 21, 2011 1:39

Tales of Serpent(Käärmeen tarusto)

(K15)

Luku: 1

Oli varhainen ilta. Nuori poika kiiruhti pitkin katuja. Töytäistessään aina jotakuta hän huikkasi anteeksi pyynnön. Hänellä ei varsinaisesti ollut kiire, mutta hän oli innokas. Poika viiletti pian kaupungin laitamilla. Yhtäkkiä hän hiljensi vauhtiaan ja hänen jalkansa luistivat hiekalla hänen jarruttaessaan. Vetäessään henkeä syvään keuhkoihinsa poika koputti pienen talon ovea. Mitään vastausta ei kuulunut eikä kukaan tullut avaamaan, mutta poika astui sisään siitä huolimatta. Talossa oli ensimmäisenä iso tupa jossa oli takka, ruokapöytä, kolme jakkaraa ja sänky. Takan luona seisoi nainen valmistamassa ateriaa. Nainen käänsi katseensa poikaan ja hän hymyili. Olet ajoissa Eldon, nainen sanoi äidillisellä äänellä. Olet melko pölyinen, käy pesemässä kätesi ja kasvosi, hän jatkoi. Eldon teki työtä käskettyä ja marssi tuvan halki seuraavaan huoneeseen joka oli todella pieni ja siellä oli pöytä jonka päällä oli vati ja vesiruukku. Hän kaatoi ruukusta vettä vatiin ja ammensi siitä käsillänsä vettä kasvoilleen. Peseydyttyään Eldon kuivasi kätensä ja kasvonsa vanhaan riepuun jota käytti pyyhkeenä. Hän käveli takaisin tupaan ja istuutui pöydän ääreen. Nainen kantoi pöydälle kaksi lautasta ja toi niiden jälkeen pöytään puolikkaan leivän sekä vanhan, ruosteisen kattilan mikä höyrysi. Hän myös istuutui pöydän ääreen. Eldon kauhaisi kattilasta lautaselleen tavanomaista muhennosta. Muhennos oli vähän kokkaremaista ja se vaikutti enemmän jollekin mitä kissa olisi oksentanut kuin oikealle ruualle. Eihän sellainen annos ketään pahemmin ulkoisesti ihastuttanut, mutta Eldonin ryhtyessä kauhomaan sitä suuhunsa hän tuumi, että se kelpaisi makunsa puolesta vaikka aatelisille.
He söivät kaikessa hiljaisuudessa. Ainoat äänet olivat lautasen ja lusikan kalahtelu sekä se tavanomainen mäyskytys mitä syödessä kuuluu. Eldon rikkoi hiljaisuuden aterian lopuksi: Rana?. Niin, Eldon?, nainen vastasi. Haluaisin tietää mitä minun äidilleni tapahtui. Et ole koskaan kertonut. Olet vain sanonut, että hänelle kävi onnettomuus. Et vain ole kertonut millainen onnettomuus., Eldon sanoi. Hiljaisuus tuntui palaavan ja entistäkin syvemmin. Ranaa selkeästi ahdisti Eldonin tiedonjanoisuus. Hän hetken aikaa puri huultaan ja katsoi poikaa suoraan silmiin. Hän ei olisi koskaan halunnut valehdella pojalle, mutta oli luvannut aikoinaan tämän äidille pitää Eldon kaukana totuudesta. Tosin nyt hän ei enää voinut salailla. Eldon oli jo kyllin monta kertaa halunnut tietää äidistään ja Rana tiesi ettei voisi ikuisuuksiin pantata moista tietoa. Eldon, hän aloitti. Sinun on ehkä parasta tietää tämä nyt. Olen jo kauan pitänyt lupauksesi äidillesi ja salannut sinulta asioita. Sinulla on silti oikeus tietää totuus, sillä kysehän on äidistäsi., hän sanoi kovin synkän oloisesti. Eldon katsoi häntä kysyvästi. Mitä hänen äitinsä oli pyytänyt Ranaa lupaamaan, hän mietiskeli. Rana veti syvään henkeä ja yritti pysyä rauhallisena. Sinun äitisi ei ole kuollut. Mitään onnettomuutta ei koskaan ollut, hän veti taas henkeä ja Eldon näytti kummastelevan todella paljon. Rana kuitenkin jatkoi: Sinun äitisi on töissä eräässä ilotalossa. Sinä kyllä tiedät mikä se on. Olen kuullut mitä kuiskuttelet ystäviesi kanssa. Ennen sinun syntymääsi äitisi oli kuitenkin pistänyt minut lupaamaan, että huolehdin sinusta enkä koskaan kerro kuka oikea äitisi on tai miksi oikeasti olet minun luonani. Eldonin kasvoille levisi uskomattomuuden ilme. Hän koki samaan aikaan monia eri tunteita. Vihaa, surua, ihmetystä ja järkytystä. Mikään niistä ei ollut hallitseva vaan kaikki tuntuivat samanaikaisesti. Äitisi tahtoi ainoastaan suojella sinua, Eldon. Siksi hän antoi sinut minulle, Rana selitti. Se ei Eldonia paljoa lohduttanut vaan hän nousi pystyyn ja huusi: Minun äitini ei ollut mikään huora! En suostu uskomaan sitä! Sinä vain valehtelet!. Hän ryntäsi ovelle, riuhtaisi sen auki ja juoksi takaisin kaduille. Rana ei ehtinyt estää häntä. Hän purskahti itkuun ja paiskasi toisella kädellään lautasensa lattialle. Lautanen iskeytyi pirstaleiksi.

Eldon syöksyi pitkin kaupungin katuja itku kurkussa ja kyynelten karkaillessa hänen silmäkulmistaan. Miten hän saattoi luottaa moiseen ihmiseen kuten omaan äitiinsä, hän torui itseään. Hänestä tuntui tällä hetkellä, että hän olisi tyhmin ihminen maailmassa, kun oli sokeasti luottanut tuohon naiseen. Hän jatkoi juoksemistaan ilman määränpäätä. Sen hän tiesi ettei enää ikinä menisi takaisin Ranan luo. Hän vannoi sen sisällään. Lopulta Eldon päätyi Länsi-kujille. Ne koostuivat pelkistä raunioista. Sekä talojen raunioista, että ihmisraunioista. Eldon hidasti vauhtiaan hölkäksi ja siitä kävelyksi. Hän oli uupunut. Hänen kätensä painoivat kuin lyijy ja jalat tuntuivat puupölkyille. Ja hänen sydäntään särki aivan kuin siihen olisi isketty vasaralla. Itku poltteli yhä hänen kurkussaan. Hän käveli yhdelle syrjäisemmistä kujista, istui maahan, syleili jalkojaan ja purskahti itkuun. Hän pyrki itkemään mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan vain kuulisi sitä. Eldon ei tiennyt kuinka kauan hän itki, mutta se tuntui todella pitkälle ajalle. Lopulta hän ei enää kyennyt itkemään. Hänestä tuntui todella helpottavalle ja hänen olonsa parani hieman. Se ei silti tarkoittanut sitä, että hän palaisi takaisin. Eldon nosti katsettaan polvistaan ja vilkuili ympärilleen. Oli tullut yö. Kuun sirppi loisti kirkkaana ja loi hieman valoa muuten synkille kujille. Häntä pelotti sillä ei ollut ennen viettänyt yötä ulkona. Vielä enemmän häntä pelotti sillä kujilla kuljeskeli äänekkäitä juoppoja jotka kärisivät toisilleen uhkauksia ja puhisivat ahdistavaan sävyyn. Eldon nousi hitaasti pystyyn ettei päästäisi ääntäkään ja käveli pidemmälle kujaa. Kujan perällä oli kasa vanhoja puulaatikoita. Eldon tuumi ettei kukaan varmasti löytäisi häntä niiden takaa. Hän hieman siirteli laatikoita, että mahtuisi makuulleen niiden taakse ja varmisti ettei mistään näkisi niiden taakse. Hän painautui seinää vasten ja hivuttautui laatikoiden taakse. Siellä hän kävi kovaan ja hiekkaiseen maahan makuulleen. Hän sulki silmänsä ja yritti ajatella mukavia ajatuksia jotta saisi unen päästä kiinni. Se ei käynytkään ihan helposti. Hän säikähti jokaista pienintäkin rapinaa tai kahahdusta.

Aika kului ja kuu lipui taivaan kannen ohi. Aamun jo sarastaessa Eldon nukahti. Hän näki painajaista. Painajaisessa oli nainen joka synnytti. Nainen oli ruma ja hänellä oli suonikas iho. Hänen kasvonsa eivät muistuttaneet ihmiskasvoja vaan pikemminkin olivat hirviömäiset ja hänen hampaansa olivat terävät kuin keihäiden kärjet. Naisen kynnet olivat pitkät ja nekin terävät. Hän viilsi mahansa auki yhdellä kynsistään ja repi sieltä ulos verestä kauttaaltaan punaisen, kirkuvan ihmislapsen. Lapsen itku ja kirkuminen olivat tuskaisia. Eivät ollenkaan sellaisia mitä normaalin lapsen syntyessä. Nainen roikotti lasta jalasta ja riepotteli tätä. Samalla nainen nauroi kimeällä ja hyytävällä äänellä. Eldon ei voinut tehdä mitään. Ei paeta tuota hirviötä eikä auttaa vauvaa. Hän vain joutui katsomaan vierestä kauhistuneena. Riepoteltuaan vauvaa nainen viilsi kynnellään vauvan naamaa. Verta roiskahti pimeyteen. Vauva kirkaisi entistä äänekkäämmin ja tuskaisemmin. Nainen käänsi vauvan oikeinpäin ja otti siitä siitä tukevan otteen. Eldon kuuli kuinka vauvan luut rutisivat ja osa niistä katkeili naisen otteessa. Hirviö katsoi vauvaa nälkäisenä ja avasi ison kitansa. Eldon säpsähti. Yhtäkkiä hän oli takaisin kujalla ja hän tunsi kuinka kylmä ja nahkea hiki oli peittänyt hänen kehonsa. Hän oli yhä shokissa unestaan ja ei pystynyt hetkeen hahmottamaan mitään nykyhetkestä. Lopulta hän nousi istumaan. Väristen. Koskaan aikaisemmin hän ei ollut nähnyt vastaavaa painajaista. Hän nousi hitaasti seisomaan ja tirkisteli laatikoiden takaa oliko kujilla muita hänen lisäkseen. Ei ketään. Hän katsoi taivaalle ja auringon sijainnista päätellen oli keskipäivä. Eldon hivuttautui pois laatikoiden takaa ja käveli ulos kujalta. Häntä yhä mietitytti äsken näkemänsä painajainen. Mikä se otus oli ollut ja miksi hän oli edes nähnyt mokoman, hän ihmetteli. Hänen vatsansa kuitenkin antoi hänelle muuta ajateltavaa sen päästäessä murahtavan äänen. Hänen siis oli etsittävä jotain syötävää itselleen. Onneksi tori oli auki ja sieltä varmasti saisi vatsaansa jotakin.
I am the sword in the darkness. I am the watcher on the walls. I am the shield that guards the realms of men.

Eldon[0/2] Uthrud Heaengel[0/1] Kin Chou[0/1] Ikolok Tornhelm [0/1] Rickon Baramore [0/1] Shreya Durzana[1/1]