Viesti Pe Loka 07, 2016 6:42

Where's my son?! K-15

Päivä oli kääntymässä illan puolelle, kun raskaat askeleet tömisyttivät maata suunnattomalla voimalla ja vauhdilla. Fergus oli käskyttänyt Acen itään ja Rafen länteen, hän itse suunnisti kohti etelää. Sitä valkeaa karvapalloa oli sitten vaikea pitää kurissa, tuo oli kadonnut omille seikkailulleen jälleen kerran. Oliko pojalla uhmaikä vai mitä tuo ajatteli?! Nuorisusi ei varmaankaan ymmärtänyt kuinka huolestuneeksi tuon tempaukset alfan toisinaan sai. He olivat aiheuttaneet aluella häiriötä, joten metsästäjiä lähi metsissä tuntui kuhisevan yhtenään. Valkean pennun oli vaarallista hortoilla yksinään.
Viimein Fergus sai kuonoonsa varmemman vainun, jota lähti seuraamaan pitkin metsän pohjaa, puikkelehtien penun reitillä ristiin rastiin, kunnes haistoi peuran veren ja jotain muuta. Hevosia, ihmisiä... metsästäjiä. Harmaaniska tunsi kuin sydän olisi hyppännyt lyönnin ohi. Uros pysähtyi paikalle missä peuran veri oli nähtävissäkin kuivan maan keskellä. Eläintä oli raahattu tähän jonkin matkan, kunnes poika oli piiritetty. Jotain vierastakin hän hajujen keskeltä erotti, mutta ei käynyt keskittymään siihen, kun tunnisti ihmisten hajut tutuiksi. Hän oli haistanut tämän saman jossain muualla, siellä mistä hän oli Colen pelastanut. Suden hampaat paljastuivat vihaiseen irveeseen, ennen kuin tämä suoristi kaulansa ulvoakseen silkasta vihasta, ilmoittaen samalla kaksikolle mitä oikein tapahtui. Hän ei kuitenkaan jäänyt Acea taikka Rafea odottamaan, vaan otti suunnaksi sen ihmiskylän.

Aurinko hipoi taivaan rantaa, kun Fergus saapui kylän laitamalle, lähtien pää matalana kulkemaan varjoihin. Hajut ja muisti oppaanaan alfa löysi itsensä sen talopahasen pihasta, jonka reunamalla edeleen tönötti se samainen hökkeli, missä pentu parkaa oltiin häkissä pidetty. Sitä ei kuitenkaan ollut tutkiminen. Hän ei haistanut Colea missään, mutta oli varma, että näillä metästäjillä oli joltain osin sormet pelissä. Luulivat muka olevansa fiksuja piilottamalla pentu jonnekin muualle.
Pysyen matalana Fergus hiipi päärakennuksen takaovelle, nähden ikkunoista paistavaa valoa vasten varjojen liikettä. Korvatkin erottivat puhetta talon sisältä. Susi ryhtyi raapimaan ovea kynsillään, se sai hiljaisuuden laskeutumaan oven tuolla puolen. Pieni hetki kesti, kunnes yksi miehistä kävi avaamaan oven lukosta ja raottamaan sitä, mutta tuon kädessä pitelemä puukko ei paljoa estänyt suurikokoista sutta repimästä ovea kunnolla auki ja syöksymästä tuon päälle äristen. Hampaat olivat miehen kurkussa seuraavssa hetkessä, jolloin oli jo tuon osalta liian myöhäistä. Nuoli sujahti alfan pään ohitse ja se yksin sai liikettä Fergukseen. Tämä päästi irti verisestä kurkusta ja käänsi katseensa peremmälle huoneeseen, joka osottautui keittiöksi. Perällä seisoi kaksi muuta, nuorempi ja vanhempi ihmismies. Nuoremmalla oli jousikädessään, jota vanhempi nyt kiroillen sätti huonosta tähtäämisestä. Kauaa kaksikko ei ennättänyt kinata, kun harmaaniska jo syöksyi peremmälle. Susi kävi raivossaan jousimiehen päälle purren tuota käsivarteen ja vääntäen sen sijoiltaan, saaden miehen parkumaan kivusta. Vanhempi mies veti hopeista miekkaa esille, johon Fergus reagoi seuraavaksi perääntyen askeleen jos toisen, nousten vielä uhkavasti takajaloilleen. Miekka käännettiin ihmissuden rintaa kohden, ennen kuin pisto syöksyä yritettiin, mutta hukka ennätti sen väistämään ja iski sitten toisen tassunsa miehen rintakehää vasten tönäisten tuon seinää vasten rytinällä. Ihmissuden piirteet alkoivat vetäytymään ja pian tuon tilalla seisoi suden lailla raivoissaan oleva mies. Rintakehällä oleva käsi tarttui ihmistä paidan etumuksesta, kun taas toinen kävi tarttumaan metsästäjää ranteesta, jolla tuo yritti miekkaansa survoa Ferguksen kylkeen.

"Missä poikani on?!" Susimies vaati, näyttäen nyt tärisevän raivosta. "Mi-Poika..?" Metsästäjä sai soperrettua. "Missä minun poikani on?! Hän jonka pelastin teidän ihmissaastojen kynsistä!" Fergus toisti, repien miestä irti seinästä ja iskien tuon sitä vasten uudestaan. "Agh! S-Se pentu... Nainen, jokinlainen noita, tuli ja... vei hänet." Vanhempimies yritti kähistä. "Etkö parempaa selitystä keksi?!" Fergus huusi, ryhtyen vääntämään miehen asekättä, saaden tuon huutamaan kivusta. "Missä hän on?! Mitä teitte hänelle?! Kerro minulle, niin saatan tehdä kuolemastasi kivuttoman!" Mies ärisi. Metsästäjä ei tuntunut saavan sanaa suustaan, mutta tuon katse kävi ohi Ferguksen ja se havahdutti susimiehen liikeeseen selkänsä takana. Fergus käännähti, tuntien samalla viiltävää kipua hartiassaan, mutta sai kuitenkin vedettyä metsästäjän asekäden suojakseen. Hopeinen miekka viilsi nuoremman miehen kyljen auki, joka parahtaen päästi irti puukosta, joka jäi sojottamaan susimiehen hartiaan. Se poltteli, mokoma oli hopeaa. Nuorukainen lyhistyi lattialle, jonka perään vanhempi mies yritti huutaa, mutta Fergus väänsi tuon miekan tuon omalle kurkulle ja painoi takaisin seinää vasten. Pitäen edelleen kiinni miekkakädestä, painoi susimies kyynärpäänsä vasten metästäjän rintakehää pitääkseen tuon aloillaan ja toisella kädellään repi puukon irti niskastaan ynähtäen, mutta viha ei suonut sen suurempaa tilaa kivulle. "Kysyn vielä kerran... Missä poikani on? Missä Cole on?!" Ihmissusi vaati hampaat irvessä. "Pu-Puhun totta... Noita, noita vei hänet." Mies sai sanotuksi paniikkinsa keskeltä. "Minne?!" Fergus ärähti. "En... en tiedä, hän vain... käytti magiansa ja-- AAAAAHagkhh..." Metsästäjän puhe muuttui huutamiseksi ja sen kautta epäselväksi rohinaksi, veren ryöpytessä tuon suusta, kun Fergus viilsi tuon kurkun auki miekan terällä.

Mies lopulta hiljeni ja susimies antoi tuon valua lattialle seinääpitkin omaan verilamminkkoonsa. Fergus huohotti ja tärisi, mutta ennen kaikkea tunsi edelleen raivon sykkivän sisällään. "Cole..." Mies kuiskasi henkensä alta. Punainen katse laskeutui alas käsiin, jotka tärisivät. "Cole... Missä sinä olet... Cole... COOOLE!" Mies huusi, huusi pahaa oloaan ulos, ylös taivaisiin ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Huutaminen ei kuitenkaan tuntunut tuovan lohtua, se valkoitukkainen poika oli poissa, jossain hänen ulottumattomissaan. Varmasti peloissaan ja surustaan lohduton. Millainen isä hän oli? Voi luoja, ei hänen oikea verenperijäkään ollut vielä syntynyt ja hän oli päästänyt pennun pois silmistään. Hän oli uskonut opettaneensa Colen tavoille, hän oli uskonut olleensa kelpo isä, mutta nyt hän oli pettänyt pienen lapsen, aivan niin kuin... niin kuin hänen isänsä oli pettänyt laumansa, luullut itsestään liikoja.
Huutaminen yltyi kaksinkerroin ja Fergus saattoi tuntea kuinka jotain kosteaa vierähti ainokaisen silmän silmäkulmasta alas poskelle. Sokaiseva raivo sai miehen potkaisemaan ruumista edessään, toisen, kolmannen, neljännen kerran... Ihmissusi hakkasi, kävi repimään, purki vihaansa ja suruaan elottomaan ruumiiseen, mutta mikään ei tuonut hänelle lohtua.