500 toistoa kertaa 3//Varattu

Kaupungista löytyy monta toria, joilla järjestetään kansanjuhlia ja tapahtumia, sekä silloin tällöin myyjäisiä. Tiet pidetään siistinä ja alati valaistuina, vartijoiden pitäessä tarkkaa kuria syrjäisemmilläkin kujilla.

Valvoja: Crimson

500 toistoa kertaa 3//Varattu

ViestiKirjoittaja Pappis » 08 Helmi 2012, 23:21

//Aksu kera Soturiprinsessa Xe-siis HIIIAAAARRRRAELLA. Hän voi varmaan pistää päreiksi tuon hienoakin hienomman otsikon.

Ntolt(Numma, ihan oikeesti)

Oli taas tulossa se aika päivästä. Ntolt käski poikansa ja tyttärensä poistua harjoitussalista viereiseen saliin. Saman käskyn saivat muutkin sen päivän oppilaat ja heti, kun se kävi, sali tyhjeni. Entinen kenraali myhäili tyytyväisenä oppilaidensa tottelevaisuuteen. Näin asioiden kuuluikin mennä. Ntolt asteli vahvoin, määrätietoisin askelin pitkin salia, jota ympäröi kiviset seinät ja muutamia metrejä korkeammalla oli katsomo. Soihtuja oli siellä täällä ja tila oli sen vuoksi varsin valoisa. Lattia oli eritasoinen ja seinästä laskettuna metrin verran huonetta kiersi muutamia senttejä matalempi kehä, jolta muut oppilaat yleensä seurasivat, kahden muun ottelua. Tila näytti varsin siistiltä vaikka siellä hiki haisikin. Ntolt silitteli partaansa tyytyväisenä kokonaisuuteen ja kävi vilkaisemassa, että harjoituskirveet olivat kunnossa, kunnes salin ovi aukesi hänen takanaan.

"Taasko prinsessa tulee harjoittelemaan", kysyi eräs nuorempi kääpiö viereisessä salissa.
"Röyhkeä nulikka, se on ´hänen korkeutensa´!!" kivahti Gurgan, Ntoltin neljäs poika.
"Älä viitsi, veli hyvä", rauhoitteli nuorempi veli Kihruc, "Eihän prinsessa Raella ole edes täällä kuulemassa meitä."
"Pidä sinä, veli, suusi! Vaikka hän ei olekaan täällä, häntä tulee silti kunnioittaa", Gurgan sanoi takaisin ja punastui hieman.
"Mene sitten ryömimään Hänen jalkojensa juureen, kun Hän saapuu. Prinsessa varmaan pitäisi siitä." Gurgan näytti siltä kuin hän löisi Kihrucia kohta. Nuori kääpiö katsoi kahta kinastelevaa veljeä kiusaantuneeta ja peruutti pari askelta taaksepäin muiden katsoessa nauraen vierestä.
"Gurgan, Kihruc, mitä te luulette tekevänne?" kuului naisellisen ääni läheltä. Miehet tekivät tietä, kun Ntoltin ainoa tytät, Numma, tuli katsomaan, mikä hälinä täällä oikein kävi.
"Älä puutu tähän, Numma", Gurgan tiuskaisi siskoaan mulkaisten ja Numma potkaisi häntä polvitaipeeseen. Kääpiöt ympärillä hurrasivat Gurganin kasvojen vääntyessä kivuliaaseen virneeseen eikä Kihrucikaan voinut hillitä pientä virnistystä.
"Onko sillä niin väliä miksikä prinsessa Raellaa kutsutaan, kun Hän ei ole paikalla? Kunhan ei tietenkään täysin loukata Hänen kunniaansa, totta kai", Numma lisäsi ja pisti kätensä puuskaan.
"Tuskin hän itsekään pistäisi pahakseen, jos me nyt emme kutsu Häntä ´hänen korkeudekseen´, jos hän ei nyt edes ole paikalla!"
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Helmi 2012, 13:54

Raella

Jälleen oli se päivä, kun Raella pääsi harjoittamaan taistelutaitojaan. Ainoa harrastuksensa, josta prinsessa todella piti. Kääpiöt olivat aina olleet karskia kansaa, eikä Raella halunnut erottua porukasta liian neitimäisenä tapauksena. Taistelulajien harjoittaminen olikin hyvä tapa todistaa itselleen, isälleen ja myös kansalle, että kruununprinsessa oli paikkansa arvoinen. Joten, prinsessa oli vetänyt ylleen harjoitusvaatteensa, ei mitään turhan tyyristä, mutta ei mitään köyhääkään. Nyt tuo oranssilettinen tulisielu käveli reippain ja innokkain askelin kohti salia, jossa opetus tulisi alkamaan. Grawenin vanha kenraali vastasi nuoren kruununperijän koulutuksesta, eikä Raella katunut tippaakaan opettajan valinnan suhteen.

Kävellessään kohti salia, jossa Ntoltin oli määrä odotella, käveli prinsessa ohi toisen salin josta kuului keskustelua ja jopa hurrausta ohimennen.. mitäköhän siellä tapahtui? Raellan olisi tehnyt mieli käväistä katsomassa, mutta ei nähnyt asian kuuluvan hänelle.. Joten kerrankin prinsessa päätti olla tunkematta nöpönenäänsä toisten asioihin. Matka jatkuikin seuraavan salin
Prinsessa Tornhelm ilmoittautuu tunnille! Raella toitotti intoa puhkuvalla, reippaalla äänellä astuessaan sisään saliin ja kävellessään peremmälle, kohti opettajaansa.

// Oh mein gott tulipas lyhyttä heti alussa. OH WELL! SOTURIPRINSESSA XERAELLA ON TÄÄLLÄ! Kera sotahuutojensa! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 10 Helmi 2012, 20:03

//Hurraaaa!

Numma(Ntolt)

"Ah, arvon prinsessa!" Ntolt vastasi prinsessan tervehdykseen hymyillen, "Täysin ajallaan." Prinsessa Raella oli niin ihastuttavan innokas, reipas ja toimi heti, kun käskettiin, toisin kuin muut Ntoltin oppilaista. He tottelivat sokeasti, mutta eivät aina näyttäneet kovinkaan innokkailta. He olivat aikaa myöten tajunneet, että totteleminen oli kivuttomampi vaihtoehto sillä laiskottelijat saivat kivuliaan läimäytyksen Ntoltilta ja entisellä kenraalilla oli yhä voimaa tollojen kurittamiseen.
"Miten hänen korkeutensa Ikolok jakselee?", Ntolt kysyi prinsessalta kohteliaasti tämän astellessa sisään saliin ja toivoi, että toisen salin idiootit saisivat pidettyä turhat äänet kurissa ja harjoittelisivat. Hän päätti luottaa kahteen poikaansa kurinpidon kannalta ja keskittyä itse prinsessan kaitsemiseen.

"Mennäänkö kysymään, prinsessa Raella on oven toisella puolella", ehdotti joku oppilaista, mikä aiheutti muutamia hymähtelyjä miesten joukossa.
"Emme todellakaan!" Gurgan kivahti ja mulkaisi ärsyyntynesti sisartaan, joka vastasi siihen täysin samalla mitalla takaisin.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2012, 12:37

Ntoltin näkeminen oli aina yhtä piristävää. Mies oli juuri sopiva persoona kouluttamaan räväkkäluonteista prinsessaa. Ei turhan totinen, mutta osasi silti kohdella korkea-arvoisempaa kuin yhtä oppilaistaan. Jos totta puhuttiin, niin Raella olisi suuttunut jos olisi saanut paljonkin etuoikeuksia muihin nähden. Ei hän halunnut päästä yli sieltä, missä aita oli matalin. Virne nousi prinsessan kasvoille vanhan kenraalin huomautellessa siitä, kuinka Raella oli jälleen ajallaan paikalla.

Totta kai. Tätä en haluaisi missata mistään hinnasta Raella totesi. Se oli totta. Jos Raella ei täällä olisi halunnut olla, tuskin hän olisi edes paikalle vaivautunut. Niin tylyltä kuin se kuulostaakin. Itsepähän hän oli halunnut aloittaa taistelulajien harjoittamisen. Joten tässä sitä nyt oltiin.
Ja Isäni voin vallan hyvin. Oma itsensä. Kiireinen, mutta pärjää Punapää lisäsi kenraalin kyselemisiin.
Entäpä itse? Kuinka olette voineet? Prinsessa kysyi niin kohteliaisuussyistä, kuin silkasta mielenkiinnosta.
Ilmeisesti oppilaanne pitävät omaa showta viereisessä salissa? Ainakin siltä kuulosti kun ohi kävelin
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 18 Helmi 2012, 14:01

Numma(Ntolt)

"Se on mukava kuulla", kenraali totesi sekä Raellan innokkuuteen että kuninkaan vointiin. Oli aina ilo tietää hallitsijan voivan hyvin, koska se tarkoitti myös, että kansalaisetkin pärjäsivät.
"Vanhoja arpia kolottaa ja pojantollot aiheuttavat päänsärkyä, mutta sellaista se on ollut aina", Ntolt vastasi muhkeiden viiksiensä takaa virnistäen. Mies oli jo valmiina aloittamaan harjoitukset, mutta Prinsessan huomautus koskien viereistä salia viivästytti niitä aikeita hetkisen.
"Suokaa anteeksi, Prinsessa", Ntolt sanoi ja marssi puisten ovien luokse ja leväytti ne auki, mikä sai joka ikisen salissa olevan hätkähtämään.
"Mokomat tolvanat!! Tätäkö te kutsutte harjoitteluksi! Kälisette kuin akat pikku asioista!" Ntolt karjui ja osoitti sanansa etenkin Gurganille ja Kihrucille, jotka näyttivät olevan huomion keskipisteenä. Oppilaat pahoittelivat asiaa yhteen ääneen ja kiiruhtivat oitis tekemään sitä, mitä heidän pitikin. Numma oli juuri juoksemassa hakemaan harjoitteluasettaan, kun Ntolt pysäytti hänet.
"Numma, varaudu siihen, että sinua tarvitaan toisella puolen salia myöhemmin." Pidemmittä puheitta Ntolt sulki ovet ja palasi Prinsessan luokse toiseen saliin jättäen Numman katsomaan hieman yllättyneenä hänen peräänsä.
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Maalis 2012, 17:27

Siinä missä virne viiksien takaa kävi leviämään, levisi myös naisenalun kasvoille virne. Vanhuus ei tullut yksinään ja lapsikatras oli varmasti enemmän tai vähemmän suuri rasite kenraalille. No, hyvin tuo kuitenkin näytti pärjäävän ja toivottavasti tuli vielä pärjäämään monta vuosikymmentä. Ntoltin käydessä marssimaan puisille oville, seurasi Raella katseellaan vanhemman menoa. Virne kasvoilta oli kadonnut hetkellisesti, mutta vanhan miehen käydessä karjumaan oppilaskatraalleen, nousi se sama omahyväisen ilkikurinen virne prinsessan kasvoille. Juuri tuon takia Raella oli halunnut Ntoltin opettajakseen! Hyvä, että miehellä oli yhä taito tallella.

Se, mitä vanhempi mies kävi kertomaan Nummalle, jäi Raellalta täysin kuulemati. Eikä prinsessa oikeastaan välittänyt tietää, mitä sanoja mies oli jälkikasvunsa kanssa vaihtanut. Nyt kuitenkin oli aika aloittaa harjoitukset, jonka takia tänne oltiin tultu.
Se tietenkin alkoi alkulämmittelyllä, harjoitusnukkea hakaten tutuilla liikkeillä, jotka oli pitänyt opetella jo ulkoa tähän mennessä. Kun vauhtiin oltiin päästy, oli vuorossa uusien tekniikoiden esittely niin suullisesti kuin käytännössäkin, jonka jälkeen niitä päästiin kokeilemaan jälleen kerran harjoitusnukkeen. Prinsessan kasvoilta näki sen, että tuo selvästi kuunteli kaiken mitä vanhempi mies sanoi. Myös halu ja into oppia ja päästä kokeilemaan olivat selvästi havaittavissa.. nyt kun maalitauluksi saisi vielä jonkun, joka osaisi pistää myös vastaan.


// OLEN ILKEÄ JA VEIN SITÄ ETEENPÄIN KOSKA MINÄ! Ja lol, vaadin saada nähdä sun kuvittavana kuvan Ntoltin muhkeista viiksistä ja vidun leveästä virneestä! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 11 Maalis 2012, 22:15

Kuva
Ntolt, pliis.

Numma

Prinsessa Raellan harjoitteluja oli aina seurata. Prinsessa oppi nopeasti, mutta Ntolt tiesi silti, että olennainen osa taistelutaidoista uupui vielä. Käytänkö heti ensimmäisenä niistä.
"Oikein hyvä, Prinsessa, voit levähtää hetken", Ntolt sanoi ja löi kätensä yhteen sen merkiksi, että harjoituksien nykyinen osio päättyi. Olisi aika siirtyä pidemmälle.
"Käyn pyytämässä harjoitusvastustajasi sisään", hän sanoi ja käväisi viereisessä salissa, jossa oltiin jo saatu harjoittelun syrjästä kiinni.
"Numma!" Ntolt kutsui ja oitis kuului hikisten miesten joukosta Numman ääni.
"Niin, Isä?"
"Tules toiselle puolelle, sinulle on käyttöä", mies kertoi ja viittoi tytärtään tulemaan viereiseen saliin. Numma yritti pitää kasvoillaan asiallisen ilmeen, muttei voinut peittää pientä hämmästystä ja uteliaisuutta, mihin häntä tarvittaisiin prinsessan koulutuksessa.
"Prinsessa Raella, saanko esitellä teille tyttäreni Numman. Olette varmaan nähneet hänet jo pojantollojeni joukossa." Numma kumarsi heti, kun Ntolt oli sanonut hänen nimensä, osittain siksi, että tämä oli pitänyt kättään hänen päänsä päällä ja Numma arveli, että, jos hän ei olisi itse kumartanut, Ntolt olisi hoitanut loput.
""
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Huhti 2012, 16:10

Harjoittelu oli rankkaa, mutta Raella piti siitä. Kuitenkin, aina kun Ntolt antoi luvan pitää taukoa, oli prinsessa selvästi odottanut sitä. Joten nyt kun käsiään yhteen lyöden kenraali antoi luvan pitää tauon, kävi Raella istahtamaan läheiselle penkille. Kyllähän siinä hikeä pukkasi harjoitellessa, joskin nuori kruununprinsessa oli oppinut harjoittelemaan yhä pidempään ja pidempään hengästymättä. Kestävyys oli se taito, mitä Raella halusi kehittää. Aina huippuun asti.
Ntolt lähti hakemaan harjoitusseuraa viereisestä salista. Prinsessan kasvoilta saattoi nähdä sen suuren innostuksen, tätä hän oli odottanut! Kukahan sieltä mahtaisi tulla? Joku Ntoltin omista pojista? Joku suuri ja karski karvakasa? Kokenut sotilas? Vai täysin noviisi, jonka Raella saattoi piestä alta aikayksikön? Toivottavasti ei ainakaan viimeistä vaihtoehtoa, Raella ei halunnut päästä helpolla!

Kaikki mahdolliset vaihtoehdot pyörivät Raellan päässä. Sisään kuitenkin asteli toinen nainen. Vaihtoehto, jota Raella ei ollut osannut odottaa. Ei sillä, etteikö kääpiöiden naikkoset osaisi itsestään huolta pitää. Kääpiöiden kauniimpi sukupuoli oli tunnetusti kaikista hallitsevista roduista Cryptissä se karskein ja miehekkäin.
Ntolt esitteli naisen tyttärekseen Nummaksi. Raella virnisti.
Olen kyllä nähnyt.. mutta olen myös kuullut sinusta Raella totesi virnuillen Et ole kuulemma ihan täysin tumpelo. Kai aiot todistaa tämän väitteen todeksi tänään?


// Ah Ntolt. Olet melkein yhtä seksikkään karvainen, mitä Harald oli <3 //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 19 Huhti 2012, 19:42

Numma

"Se on tavoitteeni, teidän kokeutenne", Numma vastasi hymyillen ja suoristi selkänsä Ntoltin poistaessa kätensä hänen päänsä päältä. Mies hymyili, koska tiesi, ettei Numma ollut lähelläkään tumpeloa. Prinsessa Raella oli taitava, mutta sopi siihen määritelmään paremmin ainakin toistaiseksi. Tuota mies ei kuitenkaan äänen sanonut eikä tulisi koskaan sanomaankaan. Ntolt taputti Numman selkää ja kehotti häntä noutamaan harjoittelukirveensä. Prinsessa saisi käyttää haluamaansa asetta.
Kun molemmat naiset olivat valmiina aloittamaan, Ntolt kohotti kätensä merkiksi etteivät he alkaisi vielä.
"Haluan ensiksi nähdä mihin kykenette, Prinsessa, joten sallittehan, että ensimmäisellä kerralla Numma ei annan armoa?" Kysymys oli retorinen, koska Ntolt ei tässä asiassa tulisi piittaamaan Prinsessan mielipiteestä, vaikka tuo oli varmaan opettajansa kanssa samaa mieltä.
"Oletteko valmiina?" Ntolt kysyi, "Ottelu päättyy ensimmäiseen iskuun. Aloittakaa!" Käsky oli ehtinyt juuri kajahtaa ilmoille, kun Numma veti taisteluasennon ja syöksähti Prinsessaa kohti niin rivakasti kuin kääpiö vain pystyy. Ensimmäinen isku olisi osuva Prinsessan asetta pitävään käteen, jos tämä ei ehtisi liikkua tarpeeksi lipevästi torjuakseen tai väistääkseen...
Pappis
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 24 Huhti 2012, 21:39

Raella piti Nummasta jo nyt. Tästä tulisi varmasti kivaa ja sen prinsessa sai huomata pian. Ntoltin puheisiin nyökättiin nopeasti, pirteän innostuneesti sen pahemmin viivyttelemällä kamppailun alkua turhilla pulinoilla. Tätä oltiin odotettu jo pitkään, nyt ei enää vitkasteltaisi!
Käsky kävi aloittaa ja Numma kävi päälle, sen pahemmin miettimättä ja arkailematta. Raella oli tyytyväinen. Hän ei kaivannut taisteluseuraa, joka arkaili lyödä prinsessaa turpaan. Hän kaipasi kunnon ronskin vastuksen! Ja sellaisen hän oli saanut. Vihdoinkin.

Taistelu oli alkuunsa tasaväkistä, mutta loppu peleissä alkoi selvitä, kumpi naisista korkeammalla seisoi. Numma oli kokeneempi, kestävämpi, voimakkaampi ja isokokoisempi. Tuolla oli kokemusta huomattavasti enemmän, mitä räkänokka ja höyhensarjaan kuuluvalla kuninkaallisella. Jonkin aikaa Raella jaksoi pistää kampoihin, hyökätä jopa muutaman kerran, mutta piakkoin alkoi siniveriseltä puhti loppua. Hyökkäävä asenne muuttui lähinnä puolustavaksi, perääntyväksi. Periksi ei kuitenkaan annettu...
Kunnes prinsessa löysi itsensä lattialta, selätettynä. Hävinneenä. Kasvoillaan kävi hämmästyksen, ehkä jonkin asteen pettymyksen ilme, joka kuitenkin vaihtui pian virnuilevan huvittuneeksi. Se oli ollut hauskaa!

Johan! Raella kävi hihkaisemaan hengästyneenä samalla kun nousi ylös, kun ottelu oltiin vihelletty poikki Tuo nyt oli arvattavissa mutta melkein sain sinut!
Se oli vale, vitsi. Raella ei ollut lähelläkään selättää Nummaa. Mutta kaikki varmaan sen tiesivät.
Haluan hänet viralliseksi harjoittelu pariksi! Raella kävi ilmoittamaan nyt, käyttäen hyväkseen siniverisen oikeuksiaan. Hänelle ei sanottu ei.
Ensi kerralla oletan näkeväni hänet salissa, kun saavun Katse kääntyi opettajasta tuon tyttäreen virnuillen Nähdään silloin Oli lisäys, vielä ennen kuin prinsessa lähti tekemään matkaa ovelle, pois tämän päivän päättyneistä harjoituksista


// SPEEEEEEED RUNNNN //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Pappis » 24 Huhti 2012, 22:05

//JA NTOLT JUOKSEE 100 METRIÄ NELJÄÄN SEKUNTIIN! SIELLÄ SE METRIMAKE JUOKSEE!!

Numma

Numma jopa yllättyi miten pitkään Prinsessa jaksoi panna kampoihin häntä vastaan. Hetkittäin tuo sai kääpiön joutui jopa puollustuskannalle, mutta häviöön asti ei Raella saisi Nummaa työnnettyä moneen vuoteen. Sanoista tekoihin, sillä hyvin pian Raella löysi itsensä lattialta, Numman harjoittelukirves iskettynä lattiaan parin sentin päästä hänen korvastaan. Ntolt ilmoitti ottelun olevan sillä ohi ja Numma oli jo tarjoamassa kättään austaakseen Prinsessan ylös, kun tämä ehti jo nousta. Melkein sait minut, kääpiö ajatteli virnistäen, Vain melkein.
"Paljon harjoittelua uupuu yhä, Prinsessa hyvä", Ntolt sanoi lyöden (pienet karvaiset) kätensä yhteen, "Jos tämä olisi ollut oikea taistelu, makaisitte nyt maassa kirves kallossanne", hän huomautti ja osoitti kohtaa, jossa tuo oli tovi sitten viellä maannut. Vaikka odotettu tappio olikin osunut kohdalle Raella vaikutti tyytyväiseltä ja hän heitti ilmoille sellaisen ehdotuksen, jota entinen kenraali oli itsekin harkinnut. Prinsessan pyynnön myötä sen tuli myös käydä toteen. Numma katsoi Raellaa aluksi korviaan uskomatta. Kääpiö vilkaisi isäänsä, joka hymyili tyytyväisenä.
"Olkoon niin. Seuraavan kerran, kun saavut, aloitamme oitis harjoitteluottelulla Numman kanssa." Tämän jälkeen Raella poistui salilta, jonne vain entinen kenraali tyttärineen jäi.
"Oletko tosissasi?" Numma kysyi, kun Prinsessa oli kuuloetäisyyden ulkopuolella. Tilanne tuntui liian uskomattomalta todeksi ja kääpiöllä tulisi menemään vielä tovi sen sulattelemiseen.
"Kuulit oikein, Numma-hyvä. Olet imarreltu, että hänen korkeutensa Raella itse pyysi sinua harjoitteluvastuksekseen. Ja hänelle ei sanota, mitään muuta kuin kiitetä nöyrästi. Muista se, tyttöseni." Ntolt poistui salista ylpeästi naureskellen, naisen jäädessä vielä hetkeksi sulattelemaan äsken saatua informaatiota.

//TADAA
Pappis
 


Paluu Tiet ja torit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron