Kirjoittaja Agna » 17 Heinä 2013, 13:32
Pulla
Hobitti veti sieraimiinsa luolansisäistä ilmaa ja tunnusteli sitä. Haju oli erilainen kuin maan päällä, vähän raudanhajuinen - aromissa oli jotain samaa kuin siinä, jos suuhun joutui verta. Haju ei kuitenkaan ollut yhtä pistävä, siihen oli sekoittunut lähimpien majatalojen ruuan tuoksu ja Pulla oli aistivinaan oluenkin. Sitten hänen nenänsä turtui hajuun, ja ilma tuntui samalta kuin mikä tahansa ilma. Kenties kokkojen savulla oli osuutta asiaan.
Raella oli jo kävellyt hyvän matkaa eteenpäin, vaikkakin hitaasti, joten Pulla ei ollut vielä hukannut häntä väenpaljouteen. Hän pinkaisi tämän parin juoksuaskeleen avulla kiinni ja seisoi jälleen tytön rinnalla rinkkansa naruista kiinni pidellen.
Pulla oli onnesta soikea, kun vielä jonkun aikaa sitten vähän nihkeästi alkanut tuttavuus tämän punapään kanssa tuotti jopa oikeaa tulosta: Raella lupasi näyttää Pullalle paikkoja! Oikeastaan hän oli kutsunut sitä kaupunkikierrokseksi, mikä kuulosti hobitin korvaan vielä paremmalta. Pulla ei ehtinyt sanoa sanaakaan, kun kääpiötyttö nosti tahtia ja lähti talsimaan eteenpäin. Siispä pieni mies keskittyi vain pysymään Raellan kintereillä ja katsomaan ihaillen tätä kivien paljoutta. Vastaantulevat kääpiöt soivat Pullalle joko ihmeellisen ystävällisiä, vaikkakin melko hymyttömiä katseita, tai sitten katsoivat häntä kummastellen. Ihme kyllä, Pulla ei huomannut kuin pari itseensä kohdistunutta yrmeää katsetta, eikä hän voinut olla niistäkään varma kääpiöiden valtavien viiksi- ja partakarvojen takia. Olivatko kääpiöt todella näin ylenpaattisen suvaitsevaisia, vai muistuttiko Pulla niin paljon kääpiötä ettei häntä osattu tuomita? Ehkä hänen olisi pitänyt leikata jalkakarvansa ja liimata ne viiksikseen, niin valeasu olisi ollut täydellinen. Kääpiöiden hiukset eivät tosin olleet kiharoita, joten ehkä valeasu ei olisi toiminut toivotulla tavalla.
Kierrosta Pulla ei osannut kuvailla sanoin. Hän vain lipui Raellan perässä, esitti kiinnostuneena kysymyksiä kaikesta johon halusi takertua, ja Raella osasi lähes aina vastata. Nuoreksi kääpiöksi hän tiesi valtavan paljon kaupungistaan, joten hänen täytyi olla seikkaillut siellä usein, jos ei jatkuvasti. Valtava tori oli Pullan mielestä mielenkiintoinen, sillä se poikkesi suuresti haltioiden ja ihmisten torista. Pulla oli ollut onnekas nähdessään kummatkin. Haltioiden torille, kylästä puhumattakaan, hän ei olisi missään nimessä päässyt ilman Aberecin apua, ja haltioiden tori oli ollut ilman muuta kaunis näky. Silkkikankain päällystettyjä kojuja ja ihan valtavasti kasveja ja hedelmiä. Monet niistä olivat merten takaa tuotuja harvinaisuuksia, mutta myös haltioiden omilta pelloilta oli mahdollista ihailla satoa. Ihmisten tori taas oli paljon sekavampi ja siellä oli luultavasti ihan kaikkea. Krääsää, ruokaa, aseita, vaatteita, mitä tahansa värkkejä, eivätkä kojut olleet niin siisteissä muodostelmissa kuin haltioiden torilla. Tämä kääpiöiden tori taas oli erilainen sekin. Siinä missä haltiat suojasivat kojunsa paksuin silkein, ei kääpiöiden tarvinnut suojautua sateelta, eli kojujen päällä ei näkynyt samanlaisia katoksia. Osassa oli, ja ne näyttivät Pullan silmään nahkaisilta, mutta saattoivat ihan hyvin olla paksua puuvillaa. Osa näytti pikkuruisilta puisilta mökeiltä, ja tarjolla oleva tavara oli paljolti samanlaista kuin ihmisten kylässä, vaikkakin kokoluokka oli erilainen. Torilla oli kuitenkin myös ihmisiä kääpiöiden lisäksi, sillä hehän olivat nyt liittolaisia. Pulla oli jo ehtinyt unohtaa sen kaiken loiston keskellä.
Aateliston korttelit olivat kauniit, ja asuintalojen seinät, pylväät ja portaikot olivat täynnä kaiverruksia, pihoilla oli patsaita ja parvekkeita kannattelivat veistokset. Hobitti ajatteli kaikkea sitä vaivannäön määrää joka tähän kaupunginosaan oli aikanaa sijoitettu, joten asuminen täällä mahtoi olla kallista. Millaisia kääpiöitä tai ihmisiä täällä asui? Oliko kellään varaa asua näissä taloissa? Kauanko niiden rakentamiseen meni? Mitä tuo patsas esittää? Raellalla oli useimpiin kysymyksiin vastaus ja Pulla kuunteli niitä joka kerta hiirenhiljaa imien kaiken mahdollisen tiedon muistiinsa. Sama koski mitä tahansa kohdetta jossa he kävivät ja josta kääpiö hänelle kertoi, ja varsinkin seppien pajoilla vieraillessaan Pulla halusi kuunnella kaiken. Eri henkilöiden tarinat olivat hänen mielestään kaikkein kiinnostavimpia. Eräällä valtavalla pajalla, jossa aseita oli avoimen alasinpihan ympärillä esillä seinillä, Pulla päästi tahtomattaankin kuuluvan "miten upeita"-henkäyksen kun hän iski silmänsä sepän kätten töihin. Seppä itse, joka oli parrakas ja iäkkään näköinen, soi hobitille kiitollisen virneen ja hänen kasvojensa rypyt lisääntyivät puolella leveän hymyn levitessä karvaisille kasvoille. Pulla oli mielissään siitä, että seppä antoi hänen käydä katsomassa aseita lähempääkin. Hänen olisi tehnyt mieli hipelöidä jokaista, mutta ei viitsinyt kohteliaisuussyistä koskea yhteenkään, paitsi pieneen tikariin jota seppä antoi hänen pidellä käsissään.
"Kokeile, kuinka kevyt se on", seppä oli sanonut karkealla yhteiskielellä, ja Pulla oli saanut kokeilla. Tikari oli tottavie ollut kevyt, paljon kevyempi kuin hänen oma veitsensä jota hän kantoi lanteillaan. Hänen oma aseensa ei myöskään ollut yhtä koristeellinen kuin kaikki nuo taidonnäytteet sepän pajalla. Miltäköhän sitten haltioiden paljon puhutut aseet mahtoivat näyttää?
Kun kierros oli ohi ja Pulla alkoi saada käsitystä siitä, miltä kaupunki kokonaisuudessaan näytti, Raella pysäytti heidät suureen risteykseen. Pullan jalat olivat alkaneet väsyä hänen huomaamattaan, joten hän koukisteli jalkojaan vuorotellen etteivät ne tipahtaisi itsekseen. Kyykistely loppui kuitenkin lyhyeen, kun Raella osoitti kohti kuninkaan linnaketta. Pulla höristi kärjistä suippoja korviaan ja tillitti suoraa siihen suuntaan, johon kääpiön käsi viisoi. Linna oli mahtava. Pulla ei ollut edes kiinnittänyt siihen huomiota aikaisemmin innostuttuaan kaikista maallisista ja rahvaista asioista, joita kaupungilla oli tarjota. Nyt hän kuitenkin huomasi koko kuninkaallisen rakennelman mahtipontisuuden, ja tuijotti sitä sinisillä silmillään. Harmikseen hän sai kuitenkin kuulla, että vartijat lähettivät turhan lähelle menevät ihmettelijät pois. Ymmärrettävähän se oli.
"Se on tosi hieno", Pulla sanoi ja katseli kaihoisasti linnaa, kun Raella alkoi puhua syömisestä. Ruoka? Syömään? Pulla oli unohtanut äärimmäisen nälkänsä innostuksensa keskellä. Kuinka hän olikin saattanut? Nyt nälkä palasi ampuvana voimana hänen mahaansa ja sai sen murisemaan.
"Mennään toki, mennään toki!" Pulla vastasi ja hänen silmänsä olivat mennä ristiin, kun hän ajatteli kaikkia meheviä ruokia, joita majataloilla oli tarjota.
"Mutta enhän minä voi antaa naisen tarjota minulle! Minun tässä pitäisi tarjota sinulle kiitokseksi kierroksesta, tai vähintäänkin maksaa oma ateriointini, Raella hyvä", Pulla sanoi sitten hymyillen, rypistäen hieman kulmiaan. Olihan hänellä kuitenkin rahaa mukanaan... Vaikkakaan hän ei ollut varma siitä, paljonko kääpiöiden ruuat maksoivat.
"Sinun pitänee päättää ruokapaikka, sillä tiedät varmasti missä ruoka maistuu parhaimmalta. Minulle ei ole niin väliä. Olen niin nälkäinen, että voisin syödä tuon patsaan", Pulla sanoi virnistäen ja osoitti linnan vastaisella suunnalla sijaitsevaa, työläiskääpiöitä esittävää kiviveistosta.
//Voi kyllä, mennään vain. Otan kana-aterian kiitos ja kokis päälle.