Tarjoilija ja kasvinmetsästäjä

Adanna

Adanna oli pyörinyt monen tunnin ajan kääpiöiden kaupungissa. Hän oli onnistunut eksymään pahanpäiväisesti yrittäessään löytää jotakuta, joka tietäisi jotain uutta yrteistä tai parantamisesta. Jokaisesta naapurustosta löytyi tietenkin oma parantaja, mutta oli sitten toinen asia oliko parannustaidot kunnollisia tai sitten sellaisia, joista Adanna ei ollut vielä kuullut. Hän oli jo kaikki tavalliset yskän ja nuhan kadottamiskeinot käynyt läpi ja tiesi niiden olevan sisarelleen hyödyttömiä. Aivan kuin missään ei olisi ollut uutta asiaa. Ehkä ei ollutkaan niin hyvä idea tulla tänne ilman varmaa tietoa uudesta lääkkeestä tai keinosta.
Adanna oli kierrellyt talosta toiseen kysellen parantajista ja hän oli saanut ystävällisen opastuksen aina uuteen paikkaan, jossa oli taas uusi kääpiö, joka kertoi samat keinot väännellen niitä omien oppiensa mukaan hieman erilaisiksi. Muunnelmia oli toki tuhansia, mutta tavalliset flunssan parannuskeinot olivat hyödyttömiä. Hän kaivoi laukustaan monista lukukerroista kuluneen kirjeen, jossa kerrottiin pikkusisko Luljetan saaneen taas pitkän kuumekauden eikä Adannan viimeksi tuomat yrtit auttaneet ollenkaan. Adanna huokaisi surumielisesti ja taitteli kirjeen takaisin laukkuun.

Nuori nainen alkoi jo väsyä ja katseli ympärilleen löytääkseen paikan missä levähtää. Parin minuutin etsimisen jälkeen kutsuvalta näyttävä taverna tulikin eteen. Adanna suuntasi askeleensa sitä kohti helpottuneena. Hän voisi lepuuttaa särkeviä jalkojaan ja syödä kunnon ruoan pitkästä aikaa. Viimeisestä kerrasta olikin vierähtänyt jo puolitoista viikkoa.
Oviaukko oli suunniteltu kääpiöille, kuten miltei kaikki tässä kaupungissa, ja Adannan täytyi kumartua ettei kolauttaisi päätään karmiin. Sisällä oli muutamia kääpiöitä, jotka olivat tulleet viettämään iltapäivää tuopillisen ääreen, joten tunnelma oli rauhallinen, miltei unelias. Adanna pujotteli tuolien ja pöytien lävitse tiskille.

//Tervetuloa :D

Fannlaug

Fannlaug kiirehti tavernan takaovesta sisään. Päivä oli kohtalaisen lämmin, ja ympäri kaupunkia juosseen tytön selkään liimautuivat paksut hiussuortuvat. Hän pyyhkäisi hiukset pois silmiltään, ja antoi korinsa äidin huolehdittavaksi. Portaat narisivat Fannlaugin harppoessa niitä ylös. Pikainen vaatteiden vaihto, ja niin hän oli valmis. Fannlaug viittasi tarvernan puolella tarjoilevalle tytölle, että tämä voisi lähteä kotiinsa. Thudan ja Orikin oli ollut pakko palkata apulainen tarjoilemaan, sillä itse he eivät ehtineet, ja Fannlaugilla oli paljon muuta, mitä hän halusi tehdä.

Hän asettui paikalleen, ja ensitöikseen keräsi pois tyhjät lasit pöydistä. Kädet täynnä Fannlaug asetteli tuopit pestäväksi. Taverna oli melko täynnä, ja Fannlaug jutteli tottuneesti jo tutuille asiakkaille. Ovi aukesi hiljaa valittaen. Sillekin pitäisi tehdä jotakin, hän huokasi. Ovesta astuva henkilö joutui kumartumaan, mikä herätti tytön huomion. Yleensä asiakkaina olivat ainoastaan kääpiöt.

Sisään tullut henkilö osoittautui suurin piirtein Fannlaugin itsensä ikäiseksi väsyneen näköiseksi tytöksi. Voimattoman oloisena tyttö käveli tiskille. Fannlaug peitti hämmästyksensä epätavallista tulokasta kohtaan, ja hymyillen kysyi mitä saisi neidille olla. Tyttö nosti kasvonsa kohti Fannlaugia.

Adanna vilkaisi pikaisesti tiskin takana seisovaa nuorta kääpiötyttöä ha vastasi tämän hymyyn hieman väsyneenä.
"Jotakin syötävää, kiitos, ja viileää vettä" hän pyysi tutkaillen kääpiötyttöä tarkemmin. "Sinulla on kauniit hiukset." Tuttuun tapaansa hän kertoi ajatuksensa muille. Punaruskeat letit olivat naisen mielestä hyvin kauniit.
"Kunpa minullakin olisi tuon väriset."

Ei Adanna vihannut ulkonäköään, päinvastoin. Hänen mielestään hän oli ihan mukavan näköinen. Vain hiukset olivat aiheuttaneet hänelle päänvaivaa. Monet kerrat hän oli toivonut, että olisi saanut äidin vaaleat kiharat, mutta kuitenkin hänelle oli päätynyt isän tummanharmaat suortuvat. Ne eivät olleet kovin kauniit saatikka huomiotaherättävät, joten Adanna oli usein jäänyt kultahiuksisten tyttöjen varjoon miesten silmissä.
"Satutko tietämään tässä jossakin jotakuta, joka taitaisi hieman parannuskeinoja tai yrttien käsittelemistä?" hän kysyi puoliksi toivoen, että vastaus olisi kieltävä. Häntä ei oikeastaan olisi enää huvittanut pettyä keinojen taas paljastuessa niiksi samoiksi, mitä hän oli koko päivän saanut kuulla.

"Kiitos" Fannlaug vastasi toisen kommenttiin tämän hiuksista. Paksut punaiset suortuvat olivatkin tytön ylpeys, joista hän piti hyvää huolta. Fannlaug kiirehti hakemaan nälkäisen näköiselle tytölle jotain purtavaa. Hän nappasi valmiin ruokalautasen, leivän ja vielä vesikannun mukaansa, ja oli jo palaamassa neidin luo, mutta matkaan tuli mutkia.

Tiskillä odotti jo reilusti juoneen oloinen nuori mies. Tyhjä olutlasi kädessään hän äänekkäästi vaati lisää juotavaa. Huokaisten Fannlaug laski kantamuksensa sivummalle ja otti tuopin. Tuoppi sivummalle, uusi puhdas esiin ja olutta lasiin. Hän vei juoman miehelle, ja ilmoitti hinnan. Humaltuneelta herralta kesti hyvä tovi kaivaa kolikkonsa esille, ja ilmiselvästi omastaa mielestään palkaksi mies yritti vielä suudella Fannlaugia. Tyttö oli kuitenkin valmiina, ja pujahti miehen ojennettuen käsivarsien alta pois. Humalaisen tuurilla mies sai kuitenkin heilautetun kätensä osumaan Fannlaugin takapuoleen. Fannlaug oli jo vähällä läimäyttää tuota avokämmenellä kasvoihin, mutta hillitsi kiukkunsa ja luikahti tiehensä.

Ruoat mukanaan tyttö pääsi viimein palaamaan odottavan neidin luo.
"Sääli mitä alkoholi tekee ihmisille" Fannlaug pudisti päätään "tuonkin miehen olen usein tavannut selvin päin, ja hän on aivan erilainen. Lisäksi tuollainen klähmiminen on kauhean inhottavaa." Hän katsoi tyttöä, joka näkyi hyvällä ruokahalulla syövän ateriaansa.
"Niin kyselit jonkinlaista parantajaa, eikös juu? Minä itse osaan jonkin verran hoitaa perussairauksia, mutta jos kyseessä on jokin harvinaisempi tauti, kannattaa kysyä äitiäni, Thudaa" Fannlaug kertoi tuolle. "Olet varmaankin koettanut jo muutamaa peruskeinoa, vai?" hän jatkoi.

Adanna seurasi katseellaan tytön kulkua keittiön puolelle. Samassa hänen viereensä rojahti nojailemaan tiskiin oluelta haiseva mies, jonka silmät seilasivat siihen maliin, että tämä oli ehtinyt jo muutaman tuopillisen kääpiöiden kuuluisaa olutta nauttia. Adanna ei ollut koskaan oikein pitänyt alkoholista saati niiden vaikutuksen alaisena olevista. Liikaa huonoja päätöksentekoja ja tappeluita. Ja seuraavana päivänä oleva krapulakaan ei oikein houkutellut. Oli hän joskus maistanut jotakin olutta, mutta se ei ollut maistunut kovinkaan hyvältä, joten se oli jäänyt siihen.

Pian tarjoilijaneito palasi keittiöstä ja aivan selvästi kyllästyneenä antoi miehelle uuden juoman. Adanna odotti kärsivällisesti tytön viimein päästessä hänen luokseen ruokalautasen kanssa. Vesi herahti hänen kielelleen hänen nähdessään annoksensa. Ensimmäinen lusikallinen oli jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa tyhjään vatsaan.
"Juominen tosiaan tekee joistain aivan kamalia" hän myönteli tytön sanoja. "Et ole ainoa joka on joutunut kokemaan humalaisten miesten ahdistelun. Jokin oluessa vapauttaa nuo luulemaan, että jokainen nainen on heidän peräänsä."

Adanna yritti syödä rauhallisesti ruokaansa, mutta nälkä sai hänet kuitenkin lappamaan ravintoa sisäänsä tavallista nopeammin.
"Oikeastaan olen kierrellyt pian puolet tämän kaupungin parantajista" hän tunnusti tytölle. "Sinun äitisi on siis parantaja? Mistä löydän hänet? Tietääkö hän mitään kuumetaudeista?" Adanna kyseli yhteen pötköön pienen toivon herätessä hänen sisällään. Ehkäpä tämän tarjoilijan äiti tietäisi jotakin uutta.
"Siksi vain kyselen, kun siskoni on sairaana ja etsin hänelle jotakin parannuskeinoa" Adanna selitti ja kaapi viimeiset murenat lautaseltaan. "Kiitoksia! Paljonko olen velkaa?" hän kysyi ja repäisi palasen leivästä.

Fannlaug katseli hymyissä suin toisen ateriointia. Samalla tuo mietti, mihin tyttö parantajaa etsi. Hän ei näyttänyt kovin sairaalta, mutta saattoihan olla, että joku tytön läheinen oli sairastunut. Tätä pähkäillessään Fannlaugin asiakas oli saanut syötyä, ja kertoi kolunneensa puolet kaupungin parantajista.
"Kyllä hän saattaa tietää. Itse suosittelisin pajun kuorta kuumeeseen, ja mesiangervoa laskemaan kehon tulehdusta, mutta olet nähtävästi kiertänyt pitkään etsimässä parannuskeinoa ja kuullut tuollaiset keinoa aikoja sitten, oisuinko oikeaan?" Fannlaug puheli.
"En haluaisi olla tökerö, mutta onko siskosi ollut pitkään kipeä?" Fannlaug kysyi ja toivoi, ettei vaikuttaisi liian uteliaalta.
Tytön kysyessä ruoan hintaa, Fannlaug naurahti ja pudisti päätään.
"Enhän minä sinulta rahaa voi ottaa! Tai oikeastaan minun pitäisi, mutta tautiin ei välttämättä tepsi kuin jokin harvinaisempi lääke, ja ne tuppaavat olemaan rajusti ylihinnoiteltuja. Ei kuitenkaan sanota tästä mitään vanhemmilleni" hän hymähti.
"Totta tosiaan, haluat varmaan nähdä Thudan, ja minä vain tässä jaarittelen. Tule, ohjaan sinut perille!" Fannlaug viittoi toista tulemaan mukaansa. "Olen muuten Fannlaug Thudasdottir, kuka sinä olet?"

Adanna naurahti aavistuksen surumielisesti.
"Kokeiltu on. Eikä auttanut" hän sanoi hymyillen. Hymy ei kuitenkaan ollut täydellinen vaan siitä puuttui tyysti ilo. Hänen silmänsä tummuivat ja saivat aivan kuin kovan kuoren ylleen. Jos hän ei olisi varovainen niin kyyneleet saattaisivat kostuttaa hyvinkin nopeasti posket. "Kiitos kuitenkin vahvistuksesta. Kun kerran suurin osa parantajista sanoo samaa, niin pakkohan sen on olla totta."
Tarjoilijatyttö onnistui tietämättään osumaan juuri siihen kaikkein kipeimpään kohtaan. Adanna piti kuitenkin kasvonsa kurissa.
"Hän on ollut koko ikänsä sairas. Välillä hieman parempi, välillä huonompi" hän sanoi kiertelemättä. Se oli parempi sanoa suoraan kuin kierrellä aiheen ympärillä. Ja olihan se periaatteessa naisen elämänohjekin; suoraan kysymykseen suora vastaus ja välillä suora vastaus kysymättömiin kysymyksiin.

Adannan hymy muuttui aidosti onnelliseksi hänen kuullessaan aterian olevan ilmainen hänelle.
"Kiitoksia hurjasti! Olet todellinen aarre" hän hihkaisi ja nousi ylös seuratakseen kääpiötä. Jotenkin Adannan helmat olivat onnistuneet kiertymään naisen jalkojen ympärille ja hänen noustessa seisomaan ne lukitsivat hänen jalkansa yhteen aiheuttaen rajun kaatumisen.
"Aih..." hän vinkaisi lattialta. Varoen hän nousi ylös tarkistaen samalla ruumiinsa. Onneksi ei ollut käynyt sen kummemmin, muutama mustelma saattaisi tulla, mutta ei sen kummempaa.
"Anteeksi, olen toivottoman kömpelö" hän mutisi setviessään helmansa takaisin järjestykseen. "Olen Adanna. Hauska tutustua."

"Tule Adanna," Fannlaug viittoi tytölle, ja kiersi pöydän. Hän pujahti henkilökunnan tilojen puolelle ja mennessään sulki muutaman avonaisen kaapinoven.

Fannlaug löysi äitinsä tiskaamassa astioita. Mustat hiukset valuivat puoleenselkään, ja nyt vasta tyttö huomasi, että niihin oli piirtynyt muutama hopeinen säie. Thudan kädet tekivät ripeästi töitä astioiden kanssa, ja nainen vihelteli hyväntuulisesti. Thuda ei tainnut huomata tytärtään, sillä kun Fannlaug kosketti äitiään hartiaan, tämä säpsähti. Thuda käänsi kasvonsa töistä ja kuivaili käsiään essuun.
"Sinulle on äiti vieras'" Fannlaug sanoi viitaten Adannaan," hänen nimensä on Adanna, ja hän on tullut etsimään lääkettä harvinaiseen sairauteen." Thuda nyökkäsi tytölle ja kallisti päätään.

Adanna seurasi Fannlaugia uteliaana näkemään tytön äidin. Hän mietti, oliko tämäkin samanlainen punahiuksinen kaunokainen. Pian asia selvisi ja Adanna sai hämmästyä tajutessaan Thudan omaavan mustat hiukset. Ei niissäkään mitään vikaa ollut, kauniit nekin. Varsinkin helposti erottuvat kauniin hopeiset yksittäiset hiukset siellä täällä.
"Päivää" hän kumarsi kevyesti kääpiöäidille. "Kuulin Fannlaugilta, että tunnet sairauksia ja niiden parantamiskeinoja. Etsin parannusta kuumetautiin, joka on kulkenut suvussani."
Hän astui hieman lähemmäs ja tutkaili katseellaan vanhemman naisen kasvoja puhuessaan.
"Sairaus uhkaa viedä siskoni manan maille. Sama tauti on minullakin, vain lievempänä. Olen käynyt läpi kaikki tavalliset keinot ja toivon, että voisit kertoa jotakin uutta."
Adanna puhui nopeasti kertoen samat asiat, jotka oli kertonut useille ennen tätä. Toivon säie oli vuosien mittaan heikentynyt, mutta silti se kiertyi yhä uudelleen sydämen ympärille jokaisen uuden mahdollisuuden kohdalla, vain liukuakseen pois pettymyksen painaessa pään alas. Nytkin Adanna tunsi toivon kiristyvän kipeän tiukaksi nauhaksi saaden jännityksen kuplimaan vatsassa. Kunpa hän tällä kertaa onnistuisi löytämään edes jotakin.

Fannlaug istui tuolille takahuoneen pöydän ääreen, ja viittasi Adannaa sekä äitiään tekemään samoin. Hänellä oli aavistus, että keskustelu saattaisi viedä hetken. Puolella korvalla tyttö kuuli äitinsä juttelevan vieraan kanssa, mutta pää ei rekisteröinyt mitä. Fannlaugin katse harhaili ympäri huonetta. Thudan tiskaus oli jäänyt kesken, ja saippuavaahto poksui altaassa hiljalleen lautasten odottaessa pesua vieressä. Kaksi hellaa seisoi huoneen toisella puolen. Pannuja roikkui katossa olevista koukuista niiden yläpuolella.

Tyttö keskitti huomionsa takaisin keskusteluun. Thuda neuvoi juuri Adannalle jotain satunnaista parannuskeinoa. Äidin ilme oli lempeä, vaikkakin silmissä vilkkui silloin tällöin huoli. Fannlaug toivoi, että tytön siskolle löytyisi pian parannuskeino.

Adanna istuutui Thudaa vastapäätä ja kuunteli tarkkaavaisesti tämän ehdottamia keinoja kirjaten muutamia muistiin esille ottamaansa pergamentin palaseen. Neuvot olivat hyviä, mutta useimmat niistä hän oli jo ainakin kertaalleen kuullut. Kuitenkin muutamat ohjeista olivat hieman erilaisia kuin tavalliset keinot, ja ne Adanna painoi tiukasti mieleensä ja kirjoitti vielä muistiinkin. Eihän vara venettä kaada, sanotaan.
Thuda tosiaan tiesi asiansa, sen verran monta keinoa ja lääkettä tämä luetteli. Välillä Adanna pysäytti kääpiöäidin kysyäkseen tarkemmin jostakin yksityiskohdasta. Tämä tapaaminen oli juuri sitä, mitä hän oli etsinytkin.

Aika kului kuin huomaamatta ja pergamentin pala oli miltei ääriään myöten täynnä pienen pientä raapustusta, ohjeita ja neuvoja. Thuda oli todella lempeä ja jaksoi kärsivällisesti vastailla Adannan välillä hieman typeriinkin kysymyksiin.

Fannlaug alkoi jo pitkästyä keskustelun venyessä ja venyessä loputtomiin. Hän ei kuitenkaan viitsinyt lähteä pois, eikä oikeastaan oli halunnut tavernan puolelle mennäkään. Tähän aikaan illasta väki alkoi olla jo niin humalassa, että kääpiöiden keskellä ei ollut enää mukava kulkea. Fannlaug toivoi vain, ettei keskustelu pysyisi koko ajan samoissa uomissa. Turhautuneena tyttö kävi lopulta jatkamaan Thudan kesken jäänyttä työtä. Esiliina edessä hän alkoi kuurata patoja ja lautasia. Saippuavaahto poksui ja roiskui Fannlaugin laittaessa tuulemaan.

Astiat ja kolpakot puhdistuivat alta aika yksikön, mutta niitä sattui olemaan aikamoinen määrä, joten tiskaus jatkui ja jatkui. Silloin tällöin toinen tarjoilijatyttö piipahti tuomaan lisää astioita. Lopulta sormenpäät ryppyisinä kuin vanhalla mummolla Fannlaug heilutteli tiskiharjaa voitonriemuisena ilmassa tiskattuaan kaiken.

Adanna huomasi ohimennen Fannlaugin kyllästyneen kuuntelemaan äitinsä ja kasvinkeräilijän juttuja. Astioiden kolina keskeytti hetkeksi hänen kyselyn, mutta nopeasti hän sai kuitenkin taas asiasta kiinni.
Viimein Thuda tuntui sanoneen viimeisen sanansa ja Adanna lopetti kirjoittamisen. Hän kiitti sydämellisesti kääpiöäitiä kärsivällisyydestä ja neuvoista. Samoihin aikoihin Fannlaug lopetti tiskaamisen ilmeisen voitokkaana. Adannalta pääsi pieni tirskahdus.
"Onnittelut voitosta likaisten astioiden kanssa" hän hymyili lämpimästi. Tälläisessä tavernassa taisi olla ikuinen kamppailu, jos tahtoi pysyä voitolla lika-astioiden kanssa.

"Kiitos vielä kerran. Näistä neuvoista on taatusti hyötyä" hän käänsi huomionsa hetkeksi takaisin Thudaan. "Ja kiitos sinulle Fannlaug. Onneksi satuin törmäämään sinuun."
Iloinen ja lämmin hymy levisi Adannan kasvoille valaisten nämä. Sillä hetkellä hän näytti monta vuotta nuoremmalta kuin todella olikaan. Posket punaisina pienestä kuumeenpoikasesta, joka johtui kaikesta tiedon ahtamisesta päähän, ja hiukset hieman sekaisina. Hänen olonsakin tuntui poikkeuksellisen hyvältä.
Adanna toivoi ettei kuume nousisi yhtään sen korkeammaksi. Jospa tällä kertaa se pysyisi matalana ja katoaisi nopeasti.

Thuda ja Adanna olivat lopettelemassa keskusteluaan. Fannlaug vilkaisi pienestä ikkunasta ulos. Ilta oli kääntymässä yöksi. Vielä olisi suljettava taverna. Tehtävä ei ollut niin helppo kuin miltä kuulosti, sillä aina löytyi muutama vastahakoinen asiakas, joka olisi tahtonut iltansa jatkuvan vielä pidempään. Sellaisten kanssa joutui jankkaamaan ikuisuuksiin, ja kerran pari oli Fannlaugin isä Orik joutunut hieman liian joupuneita kääpiöitä käytännössä kantamaan ulos.

"Minne päin sinä olet nyt lähdössä?" tyttö kysyi Adannalta. Toinen näytti vähintään yhtä väsyneeltä kuin Fannlaug itse. Fannlaug olisi tahtonut vain kavuta yläkertaan ja vaipua unen syvyyksiin. Puhuessaan tyttö oli kiertänyt pöytien väleissä keräilemässä laseja sekä hätistelemässä kääpiöitä pikkuhiljaa ulospäin.

Adanna kohautti harteitaan.
"Etsinen kaiketi jonkun mukavan majatalon, joka olisi mukavan halpa, ja yövyn siellä. Jatkan huomenna vielä kiertelemistä, jos saisin vielä muutaman uuden neuvon joltakulta" hän vastasi ja sipaisi hiussuortuvan takaisin paikoilleen. Hänen olonsa tuntui huononevan kovaa vauhtia. Se tarkoitti kuumeen rajua nousua ja luultavasti tajunnan menettämistä pahimmissa tapauksissa. Adanna toivoi sydämensä pohjasta, ettei niin kävisi.
"Sen jälkeen lähden takaisin ihmisten kaupunkiin käymään veljen luona. Jätin hänelle suurimman osan yrteistäni ja ne pitää saada... kotiin saakka..." Adanna jatkoi ja huomasi äänensä alkavan sammaltaa, kuin humalaisella. Oli vaikeaa saada enää juuri mitään järkevää sanotuksi.
"Voisinko saada vielä lasillisen vettä... tai jotain.." hän sopersi ja otti tukea läheisestä pöydästä. 'Voi hitto' hän ehti ajatella ennen kuin ensimmäiset harhat alkoivat. Köynnökset alkoivat kasvaa nurkista ja kiertelivät ympäriinsä, kuin saalista etsivät käärmeet.

"Köynnöksiä..." nuori nainen mutisi ja pyyhkäisi puolihuolimattomasti hikeä otsalta. Hän tuijotti kosteaa kättään, kuin ei olisi varma miten siihen oli tullut nestettä. Hän pyyhkäisi käden hameeseen ja istuutui tuolille hieman vaikeasti.
'Miksi juuri nyt' hän ajatteli ja tuijotti ihmeissään kirkkaansinistä lintua, joka tepsutti pöydällä ympyrää ja lauloi tuutulaulua sateenkaaren väreissä sädehtiville poikasilleen.
'Olisipa tämä kuume vain kadonnut tai edes tällä kertaa pysynyt alhaisena' kulki aivan liian hitaasti Adannan mielessä.