Vuoren syleilyyn || Mohnis

Linnakkeessa risteilevät, mahtipontiset käytävät johtavat syvemmälle linnakkeen uumeniin. Linnakkeesta löytyy myös suurempaa ja pienempää salia, aina jokaiseen tarkoitukseen omansa. Koristelu käytävillä ja saleissa on yleensä näyttävää ja siniveristen arvolle sopivaa.

Valvoja: Crimson

Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Tammi 2013, 14:32

Jatkoa


Henry

Haltioiden murehtiminen jäi sikseen. Joko Ikolok ei halunnut asiasta enempää puhua tai sitten tuo luotti nuoremman sanoihin. Henry itse ei nähnyt haltioiden hyökkäystä Klethille mahdollisuutena, mutta olihan nuoren kuninkaan arvaukset ennenkin osoittautuneet vääriksi. Aran oli arvaamaton, se oli vain yhdestä päähänpistosta kiinni ja haltiakuningas saattoi olla koputtelemassa Tornhelmin ovia. Toivottavasti niin ei kuitenkaan kävisi.
Kun aamiainen oli nautittu, oli aika jatkaa matkaa. Jälleen kerran se malttamattoman utelias tunne hiipi alitajunnasta tietoisuuteen, saattueen valmistautuessa lähtöön. Matkaan päästiinkin suhteellisen nopeasti, sillä kaikki olivat jo valmiina. Vain kuninkaita oli odotettu. Torvenkuminan saattelemana saattue lähti liikkeelle, kohden Kleth vuoren uumenia.
Henry vilkaisi Ikolokiin tuon tiedustellessa, jännittikö nuorempaa kuningasta. Huvittuneen pirteä virne käväisi nuorenmiehen kasvoilla, samalla kun askel vei eteenpäin.
Tarvitseeko minun edes vastata tuohon kysymykseen? Olihan se ilmiselvää, että nuorempaa jännitti, vaikkei sitä ulospäin nähnyt, ellei osannut tulkita Henryä Sitä toivonkin tai no, ehkä tiedänkin Henry oli helposti hämmästytettävissä, joten nuorella kuninkaalla riittäisi varmasti ihmettelemistä siinä, mitä Klethin sisältä tulisi löytymään.

Käytävät olivat oletetusti pimeitä, ilman soihdunkantajia ei saattue olisi nähnyt kulkea eteensä. Ei ainakaan ihmiset, tiedä sitten oliko vuoren sisällä asuvilla kääpiöillä parempi hämäränäkö. Saattue kulki tovin kylmissä, kuivissa käytävissä melko hiljaisissa merkeissä. Tuuli kävi ulvomaan vähän väliä kaukaisuudesta, jostain päin monista luolista ja käytävistä. Paikka oli suoraan sanottuna aavemainen, varsinkin jos yksin olisi kulkenut. Ehkä tämä oli ensimmäinen tunkeilijoiden karkotuskeino? Luolastot eivät toden totta olleet kovin houkutteleva paikka, ellei sattunut pitämään pienestä selkärankaa kutkuttelevasta jännityksestä ja seikkailuista. Kuten Henry.
Vievätkö kaikki reitit kaupunkiin vai onko täällä niin sanotusti umpikujia? Tunkeilijoiden eksyttämiseksi? Henry kävi tiedustelemaan Ikolokilta, katsellessaan aina jokaisen harhautuvan käytävän pimeyttä hetken, ohikulkemisen yhteydessä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 11 Tammi 2013, 00:10

Ikolok

Kääpiö tunsi olonsa taas todella kotoisaksi luolastoissa. Eihän siitä ollut kuin muutama viikko, kun hän oli niissä viimeksi käyskennellyt, mutta koti-ikävä oli päässyt yllättämään. Varjot tanssivat seinillä. Tällä kertaa ne olivat pidempiä kuten niiden omistajatkin. Henry kävi kysäisemään, minne kulkivat heidän ohitseen menevät käytävät kulkivat, jos kulkivat mihinkään. Siihen Ikolokin oli helppo vastata. "Iso osa käytävistä vie vuoren syvempiin kerroksiin. Osa niistä kulkee kaupunkeihin ja toiset taas hautakammioihin". hän selosti. "Toki jotkut päätyvät umpikujiin, jotkut käytävistä muodostavat labyrinttejä ja muutama toimii salaisena uloskäyntinä. Toki niihin ei kannata lähteä yksin harhailemaan ilman karttaa tai aluetta tuntevaa kääpiötä." Hänestä oli miellyttävää se, että hän sai jakaa tietämystään nuoremmalleen. Pian he kulkivatkin jälleen toisen käytävän suu-aukon ohitse. Tällöin Ikolok osoitti suu-aukon vierustaa johon oli kaiverrettu kääpiöiden kirjoitusta. "Tuota käytävää pitkin pääsee esimerkiksi yhteen pieneen katakombiin sekä hiili kaivokseen." Kaiverrus oli lähes näkymätöntä soihdun valossa, mutta tarkoilla silmillä ja tietämyksellä sen huomasi.

Tie pääkaupunkiin ei ollut suora. Se mutkitteli hieman ja kolme kertaa jouduttiin astumaan toiseen käytävään. Vasen, vasen, oikea. Se oli tietenkin jo rutiini Ikolokille. Hän osaisi kulkea vaikka sokeana ja käsittä näissä käytävissä. Käytävien seinämät olivat koko matkan ajan olleet tasaista punaruskean ja harmaan kirjoa. Pikku hiljaa väri muuttui kokonaan harmaaksi ja se vaaleni sävy sävyltä kunnes se oli teräksen harmaata. Kaukana käytävässä näkyi soihdun luomaa valoa. Ensin niitä oli harvakseltaan yksitellen. Pian niiden määrä kuitenkin lisääntyi ja niitä oli tasaisin välein niin, että koko käytävä valaistui. Soihdunkatajat heittivät omansa rautaisiin tulisijoihin. Pian he kulkisivat sisään kaupunkiin ja Tornhelmien linnaketta kohti. Ikolokia jännitti tuoda pitkästä aikaa vieraita hänen kotiinsa. Etenkin näin entuudestaan tuntemattomia kuten Henry. Haraldiin hän sentään oli tutustunut jo, kun tämä oli pieni poika. Henryn hän oli nähnyt ensimmäisen kerran elämässään vasta muutama viikko sitten. Silti omalla tavallaan tuntui kummallisen tutulta ottaa Henry vieraaksi.

Kaupunki näkyi jo jykevien porttien lävitse. Oletetusti portit heilahtivat auki ilman kummempia määräyksiä. Saattue marssi porteista peremmälle. Ensikertalaiselle porttien takana odottava näky olisi varmaan mahtava. Talot ja asumukset olivat rakennettu pääosin kivestä. Osa niistä oli jopa louhittu vuoren seinämien sisään. Niitä oli eri tasanteilla ja katujen yläpuolella risteili kivisiä siltoja ja portaita. Siellä täällä näkyi isoja kokkoja ja soihtuja valaisemassa kaupunkia. Kadut oli päällystetty isoilla kivilaatoilla. Kaiken kukkuraksi katto oli niin korkealla, että se katosi pimeyteen. Ikolokille näky oli hyvin tuttu, mutta rakas. "Dam-Dam-Daaaa-Dam-Dam-Daaaa", huusi torvi kuuluttaakseen kuninkaan paluusta. Kääpiöitä tulvi ikkunoihin ja kaduilla olleet kiirehtivät myös katsomaan. "Tervetuloa kaupunkiini", Ikolok henkäisi Henrylle, kun kääpiöit puhkesivat jälleen kerran hurraa huutoihin ja suosion osoituksiin.

//Tein nyt näin, ettei peli junnaa liikaa paikoillaan. Siirrytään seuraavaksi vaikka samantien linnakkeen alueelle niin ei tarvitse vähän väliä vaihtaa peli aluetta :D//
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Tammi 2013, 17:13

Suurin osa käytävistä vei kuulemma syvemmälle vuoren uumeniin. Osa vei paikkoihin, kuten kaupunkiin ja hautakammioihin, jotkut taas päätyivät umpikujiin ja muodostivat sokkeloita. Henry oli osannut odottaa käytävien olevan eksyttäviä, sehän oli yksi parhaista puolustusmekanismeista, mitä vuori saattoi tarjota. Mikä olisikaan helpompi tapa päästä vihollisista, kuin antaa noiden eksyä käytäviin ja teljetä heidät tarpeettomaan, pimeään luolaan, jonne saisivat nääntyä nälkään? Kuulostihan se julmalta, mutta ainakin verenvuodatukselta säästyttiin. Ja jos Henry jotain oli aina halunnut vältellä, niin verenvuodatusta.
Katse kääntyi käytävään, jota Ikolok kävi osoittamaan, kertoen kyseisen kulkureitin vievän katakombiin ja hiilikaivokseen. Se hämärä kaiverrus ei jäänyt Henryltä huomaamatta, nyt kun kyseiseen suuntaan huomiota kohdistettiin, mutta mikäli Ikolok ei koko käytävästä olisi alkanut puhumaan, olisi tuokin teksti varmasti jäänyt silmältä näkemättä.
Matka kuitenkin jatkui, mutkitellen käytävistössä. Henry yritti parhaansa mukaan painaa reittiä mieleen, mutta hämärässä, maan alla suuntavaisto tuntui pettävän yllättävän nopeasti. Luolastoissa ei edes ollut pahemmin mitään suuria maamerkkejä, joista olisi voinut käytävän erottaa toisesta. Siellä täällä niitä hämäriä kaiverruksia, mutta niistäkin jäi varmasti suurin osa huomaamatta nuoremmalta kuninkaalta. Onneksi Henryn ei kuitenkaan tarvinnut muistaa reittiä saatikka tietää sitä sillä kääpiöt tunsivat vuoren käytävät kuin omat taskunsa. Tai siltä se ainakin vaikutti, hetkeksikään kulkue ei jäänyt epäröimään minne suuntaan piti mennä, kun eteenpäin kuljettiin.

Lopulta, ikuisuudelta kestäneen taivaltamisen jälkeen saavuttiin suurille oville, josta he kulkivat sisään kaupunkiin. Henry oli niin innoissaan, että unohti vallan hengittää sisään astuessaan. Ja olihan näky ja koko tilanne henkeäsalpaavaa. Kaikki se pitkä odotus palkittiin, eikä nuorempi kuningas tosiaankaan ollut odottanut turhaan. Kaikki ne mahtipontisen jykevät rakennelmat pistivät hiljaiseksi silkasta ihailusta. Arkkitehtuuri oli mahtipontista ja näyttävää, Henry oli osannut varautua johonkin tämän tapaiseen, mutta ei varsinaisesti tähän. Edes villeimmissä kuvitelmissaan hän ei osannut odottaa jotain näin komeaa.
Henryn askel kävikin hidastumaan sen verran, että näkymää saattoi ihailla kaikessa rauhassa. Katse kävi kääntymään Ikolokin puoleen, tuon toivottaessa vierailevan kuninkaan tervetulleeksi kaupunkiinsa, kansan jälleen käydessä osoittamaan suosiotaan. Tilanne oli niin mahtava, että se tuntui lähes absurdilta.
Tämä on todellakin näkemisen arvoinen


// Asdasasa, vastasin tyhmästi enkä vienyt lähes yhtään eteenpäin koska yyyy, Ikolok on isäntä, johdata meitä oi partojen kuningas >: Ja siirsin saman tien si tän alotetun pelin linnakkeelle, tyhmäähän se ois näin muutaman viestin jälkeen alottaa uus viestiketju //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 11 Maalis 2013, 16:48

Ikolok

Saattue jatkoi kulkuaan suosionosoitusten säestämänä. Ikolok yritti heiluttaa kättään mahdollisimman korkealla, mutta se tuskin näkyi kaikille pitkien ihmisten keskeltä. Häneltä unohtui kokonaan Harald ja muut murheet. Edes lyhyeksi aikaa. He marssivat syvemmälle kaupunkiin. Hän ei kuullut rautaisten porttien aukaisua kansan meluamiselta, mutta rikkaiden kadulle johtavat portit oli aukaistu heille. Niiden takana odotti lisää hurraavia kääpiöitä. Naisia vilkutti ikkunoista alas sotilaille ja muutama jopa lähetti lentosuukkoja tai asetti runsaan povensa paremmin esille. Katu vei suoraa tietä kohti Tornhelmien linnaketta. Se seisoi järkkymättömänä korkeine ja mustan puhuvine muureineen. Muurien harjoilta oli ripustettu jättimäiset kankaat ja ne esittivät tottakai Tornhelmin tunnusta. Hopeaa mustalla. Tälläkään kertaa hän ei kuullut porttien avaamista, mutta ne olivat valmiiksi avatut, jotta saattue voisi marssia sisään ilman viiveitä.

Muurien takana saattue pysähtyi järjestelmällisesti ja portit suljettiin. Samalla myös kansan äänet vaikenivat. "Tule.", Ikolok kehoitti Henryä ja astui pois saattueesta. Häntä vastaan asteli tällä kertaa paljon siistimmin pukeutunut ja partansa trimmannut kääpiö-upseeri. Kääpiö kumarsi syvään kuninkaille. "Tervetuloa takaisin, Ylhäisyys.", kääpiö sanoi suoristettuaan selkänsä. "Majoitanko heidät samantien, Herrani?", kääpiö kysyi tarkoittaen ihmissotilaita. Ikolokin ei tarvinnut edes miettiä asiaa: "Tehkää heille tilaa parakkeihin. Katsokaa myös, että heillä on puhtaat vuodevaatteet ja kohdelkaa heitä kuin omianne." Upseeri kumarsi taas syvään, sanoen: "Järjestyy, Herrani." Kääpiö suoristi taas selkänsä ja marssi samantien jakelemaan sotilaallisia käskyjä saattuelle. Ikolok kääntyi Henryn puoleen. "He ovat hyvissä käsissä. Takaan sen." Vastausta odottamatta hän itse marssi pihan halki. Olettaen toki, että Henry seuraa kannoilla. Piha oli vuoren omaa kivilattiaa. Sitä ei oltu koristeltu mitenkään. Vuosituhansien käyttö kuitenkin näkyi. Kivilattia oli sileytynyt ja paikoittain kiillottunut saappaiden ja kenkien tallattua sitä uudelleen ja uudelleen. Ikolok ohitti linnakkeen pääoven. Se oli suuri. Paljon suurempi mitä kääpiöt tarvitsisivat. Tammea rautasidoksin. Linnake oli itsessään kaivettu vuoren sisään. Kaikki oli kiinteätä. Ainoastaan muuri oli rakennettu erillisistä kivilohkareista. Kääpiö suunnisti pienemmälle ovelle pääoven vasemmalle puolelle. Sitä ovea ei oltu suljettu. Ovensuussa seisoi kääpiö verhoiltuna kirkkaan keltaiseen kaapuun. Hänen kaulassaan roikkui suuri riipus. Riipus ei varsinaisesti esittänyt mitään, mutta se oli sekoitettu erilaisista metalleista. Kultaa, hopeaa, rautaa, kuparia, platinaa ja tinaa. Ne saivat riipuksen näyttämään metalliselta marmorilta. Kääpiö kumarsi syvään Ikolokin astellessa häntä kohti. "Mukava nähdä teitä taas, Ylhäisyys", kääpiö virkkoi omalla kielellään. "Toivottavasti jumalat olivat suopeita matkallanne. Ette ainakaan vaikuta loukkaantuneelta." "Jumalat ovat olleet varjelevaisia minua kohtaan. Olkoon näin myös jatkossa.", Ikolok vastasi. Ylipappi ei jäänyt turhia puhumaan vaan pyysi yleiskielellä anteeksi poistumistaan ja käveli rivakasti ovesta sisään. Ikolok puolestaan käskytti aseenkantajaansa tuomaan miekkansa hänelle. Yksi niistä harvoista kääpiöistä, joita heidän saattueessaan oli, riensi ison miekan kanssa paikalle. Ikolok veti Korpinsurman pois huotrastaan. Sen musta terä ei hohtanut tai sädehtinyt soihtujen valossa tippaakaan. Se oli myös tavallista suurempi miekka kääpiölle. Hän katsoi taas kerran Henryyn. "Anteeksi, mutta minun täytyy mennä sisälle yksin. Jumalamme eivät katso hyvällä jos...", hän mietti hetken sanojaan. "... Jos muut kuin heihin uskovat kävelevät kappelin ovista sisään." Niine hyvineen hän kääntyi kannoillaan ja asteli peremmälle kappeliin. Se oli hämärästi valaistu tila. Ainoastaan muutama kynttilä oli sytytettyinä kynttelikköihin. Alttarille vievä käytävä ei ollut kovin leveä ja sitä reunustivat korkeat kivipilarit. Penkkejä ei näkynyt kummallakaan puolen huonetta sillä uskonnolliset menot suoritettiin seisaaltaan tai polviseisonnassa. Päästyään kiviselle alttarille, Ikolok laski miekkansa poikittain sen päälle. Polvistuessaan alttarin ääreen hänen katseensa oli nauliutunut alttarin takana seisovaan jättiläismäiseen patsaaseen. Sillä oli pitkät, kantapäihin ulottuvat hiukset, oikeassa kädessä sillä oli iso vasara. Vasemmassa puolestaan kankaisiin kääritty lapsi. Hahmolle oli kuvailtu ylleen ainoastaan hametta muistuttava vaatekappale. Kasvoja sillä ei ollut laisinkaan. Olihan sen kuitenkin tarkoitus esittää kaikkia jumalia yht'aikaisesti. Ikolok laski katseensa patsaasta alttariin. Mielessään hän kiitti jumalia turvallisesta matkasta ja kotiin paluusta. Samalla hän pyysi heiltä voimia ja suojelusta jatkossa. Viimeiseksi hän pyysi siunausta itselleen ja miekalleen. Hetken hän vielä oli polvensa varassa kunnes nousi hitaasti ylös katse taas patsaassa. Noukittuaan miekkansa hän kääntyi ja asteli hiljaisuuden vallitessa ulos kappelista. Päästyään ulos hän työnsi miekan takaisin huotraansa ja käskytti aseenkantajaansa viemään sen kuninkaan makuukamariin. Aseenkantajan pistäessä jalkaa toisen eteen Ikolok sanoi Henrylle: "Haluatteko, että teemme kierroksen ennen lounasta vai käymmekö jälkeenpäin?"

//Anteeksi että oon tämmönen vessaharja ja viivyttelen tätä peliä oikein urakalla. Olisi varmaan hyvä tuoda Raella mukaan tässä seuraavaksi?//
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Touko 2013, 19:14

Kansan suosionosoituksilla ei näyttänyt olevan rajaa. Se huuto ja hurraus otti korviin, varsinkin tällaisessa ympäristössä, johon Henry ei ollut tottunut. Jotenkin huudot tuntuivat paljon suuremmilta suljetussa tilassa, vaikkakin olihan kääpiöiden kaupunki harvinaisen valtava, suljettu tila. Nuorempi kuninkaista koetti kuitenkin sivuuttaa sen korvissa humisevan metelin ja keskittyä enemmänkin ympärilleen katselemiseen. Jos häneltä olisi kysytty, olisi Henry mieluusti kulkenut pienen kiertokävelyn kaupungissa, ennen kuin linnalle eksyttäisiin. Toisaalta, mikäli kansa näin innoissaan suosiota osoitti, ehkä oli parempi vetäytyä heti alkuunsa niin sanotusti turvaan. Henry kyllä ymmärsi toisaalta tämän huuman, mikä kansaa villitsi nyt. Olihan heidän kuningas ollut jo pitkään poissa, vieraillessaan ihmisten kaupungissa.
Kansan äänet kuitenkin vaimenivat viimein, kun saavuttiin linnakkeen sisälle ja portit suljettiin kuninkaallisen saattueen perästä. Henry ehätti vilkaista nopeasti ympärilleen, kunnes Ikolok jo pyysi seuraamaan itseään. Henry nyökkäsi omille miehilleen, merkiksi siitä ettei yhdenkään tarvinnut kuninkaan tai no, kuninkaiden perään lähteä. Tämä siksi, että Henry halusi osoittaa kunnioittavansa ja luottavansa Ikolokiin, eikä tarvinnut henkivartijaa kääpiökuninkaan kotona.

Nuorempi kuningas seurasikin kiltisti vanhempaansa, tuon käydessä keskustelemaan upseerinsa kanssa.
Sitä en epäillytkään Henry tokaisi Ikolokin vakuutellessa miesten olevan hyvissä käsissä, samalla kun lähti seuraamaan kääpiökuningasta pihamaan poikki.
Kävellessään Henry keskittyi jälleen ihailemaan enemmän maisemia ja kääpiöiden arkkitehtuuria, kuin kiinnittämään huomiota siihen, mihin oikeastaan mentiin. Pari kertaa oli nuorempi kuningas vähällä jäädä jälkeenkin, unohtuessaan hetkeksi askeltamaan hitaammin. Pian kuitenkin saavuttiin keltaiseen kaapuun sonnustautuneen kääpiön luokse. Selvästi tällä miehellä oli joku erikoisempi titteli, sillä tuo asukokonaisuus nyt ei näyttänyt ihan vaatimattomalta, saatikka tavanomaisemmalta. Henry kuitenkin tyytyi seuraamaan ennemmin sivusta, kuin puuttumaan kuninkaan ja tämän keltakaapuisen jutusteluun. Eipä Henry oikeastaan edes tiennyt, mistä kääpiöt puhuivat, puhekielen vaihtuessa kääpiöiden omaksi. Kyllä Henry alkeet osasi, mutta häneltä kääpiöiden kieli ei oikein sujunut. Ei ainakaan vielä. Nyt kuitenkin, kun oli tavannut itse kääpiöiden kuninkaan, oli vain kohteliasta opetella edes rupattelemaan heidän kielellään. Osasihan Ikolok yleiskieltä oman kielensä lisäksi, ihan hyvin Henry voisi vaivautua opettelemaan Ikolokin kielen. Olihan hän jo haltioiden kielen taitaja tosin sitä taitoa nyt ei kauheasti kannattanut esitellä, ei ainakaan täällä ja näinä aikoina.

Jälleen kerran huomio vaihtoi kohdetta, Ikolokin saadessa miekkansa käsiinsä. Kauaa ei Henryn huomio kuitenkaan aseessa säilynyt, sillä nuorimies ei vieläkään ollut kovin kiinnostunut aseista ylipäätään. Ikolok kävi kuitenkin puhumaan jälleen Henrylle, kertoen, että hänen olisi parasta mennä yksin sisään huoneeseen. Kävi samalla selväksi, että kyseessä oli jonkin sortin uskonnollinen tila, kappeli kenties, minne ei ulkopuolisia pahemmin suvaittu.
Ymmärrän Henry tokaisi erittäin myönteisenä, eikä käynyt sen pahemmin vaatimaan päästä sisään tai loukkaantunut tästä. Hänellä ei ollut mitään aikeita käydä loukkaamaan kenenkään uskontoa, vaikka välillä saattoikin yksin hiljaisina yön tunteina kyseenalaistaa niitä omassa mielessään.
Niinpä Henry odotti, antaen Ikolokille kaiken sen ajan, mitä vanhempi kuningas saattoi tarvita. Odotellessaan Henry käveli kappelin edustalla hiljakseen, katsellen ympärilleen. Lopulta Ikolok kuitenkin palasi, asettaen miekkansa takaisin huotraan, jonka jälkeen aseenkantaja lähti jälleen matkoihinsa.

Mikäli teillä ei ole jo kova nälkä, haluaisin mielelläni nähdä paikkoja hieman, ennen syömistä Henry vastasi Ikolokin kysymykseen, sillä hän ei vielä kokenut suurta nälkää ja oli enemmän kuin innoissaan kierroksesta kääpiöiden linnakkeella.


// Anteeksi että myö oon tämmönen lattia rätti ja venytin taas peliä luvattoman pitkälle >: Mutta joo, Raella vaan mukaan. Saat hittailla sen verran että omassa viestissäs Raella vaikka on jo paikassa X venaamassa isäänsä tai sitten ryntää paikalle sen kummemmin lupia kyselemättä koska Isäpappaa pitää halata >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 23 Kesä 2013, 16:27

Ikolok

Ikolok nyökkäsi päätään ja sanoi: "Käykäämme sisään pääovista." Harppoessaan ovia kohti, kääpiö päätti samalla hieman selostaa linnakkeensa ja sukunsa historiaa: "Tämä linnake rakennettiin muutama tuhat vuotta sitten. Se oli aikoinaan tarkoitettu ainoastaan kuninkaiden varalinnakkeeksi, mutta Talahrin linnakkeen romahdettua kuninkaat ovat asettautuneet tänne. Sukuni ei ole tätä linnaketta aina hallinnut, kuten olet varmaan osannut jo päätellä..." Kuninkaallisten vartioiden avatessa pääovia Ikolokin luento jäi kesken, kun ovien välistä riensi nuori kääpiötyttö hänen kimppuunsa "Isä!", huudahduksen säestämänä. Tyttö törmäsi kuninkaaseen sellaisella voimalla, että molemmat meinasivat kaatua. Olisihan Ikolokin pitänyt muistaa miten Raella reagoi hänen paluuseensa, mutta tällä kertaa se oli häneltä päässyt unohtumaan. Hän kuitenkin rutisti tytärtään kunnollisesti ja kuiskasi tuolle: "Tyttö rakas, meillä on vieraita." Päästettyään tyttärensä syleilystään Ikolok kävi heti esittelemään nuorukaiset toisilleen: "Henry, tässä on tyttäreni ja kruununprinsessa, Raella Tornhelm. Raella, tässä on ihmisten kuningas, Henry Scarlington."

Ikolok tuskin sai lausettaan edes loppuun, kun ovien välistä asteli hänen vaimonsa ja heti tämän perässä kuninkaan henkilökohtaisen kaartin kapteeni. Luojat miten hänen vaimonsa näytti niin sädehtivälle yhä monien vuosien jälkeen. Kirkkaan keltaiset ja palmikoidut hiukset oli aseteltu olan ylitse. Omenan vihreät silmät katsoivat hänen omiinsa. Täyteläiset ja luonnon punaiset huulet kaareutuivat somaan hymyyn aiheuttaen naisen poskille nätit hymykuopat. Koko muu kauneus oli verhoiltuna yönsiniseen, hopealla koristeltuun pukuun. Montaa askelta Ikolokin ei tarvinnut ottaa päästäkseen halaamaan kuningatartaan. Kauaa halaus ei kuitenkaan kestänyt vieraanvaraisista ja jalosukuisista syistä. "Henry, tässä ovat kuningattareni, Evya Tornhelm ja henkilökohtaisen kaartini kapteeni, Raegos Redgrab. Evya ja Raegos, tässä on ihmisten kuningas, Henry Scarlington." Ikolok päätti esitellä heidät samantien sen kummempia kyselemättä. Raegos oli pukeutuneena kobaltinsiniseen haarniskaan, jonka etumuksessa roihusi kultainen auringonnousu. Selkäpuolellansa tällä roikkui kultainen viitta. Kapteeni oli päässyt jokseenkin jo kaljuuntumaan ja tämä olikin ajellut päänsä kokonaan. Naamaa hänellä hieman koristivat haaleankeltaiset viikset. Hän kävi polvistumaan kuninkaiden edessä samalla, kun Evya niiasi siniveristen lailla.

//Toivottavasti tälle voi jotenkin vastata//
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Kesä 2013, 01:09

Henry, Raella

Ikolokin lähtiessä johdattamaan nuorempaa kuningasta, kävi Henry keskittymään enemmän itse historiakatsauksen kuunteluun, kuin kävelyyn. Mikäli maasta olisi löytynyt yksikin turhan iso möykky esimerkiksi rullalla oleva matto olisi Henry todennäköisesti siihen kompastunut. Mutta juuri nyt Henry koki tärkeämmäksi ja mielenkiintoisemmaksi kuunnella vanhemman kuninkaan puheita, kuin keskittyä nostelemaan jalkojaan mahdollisten esteiden yli.
Kuitenkaan tätä luennointia ei turhan kauaa kestänyt, kun Ikolokin puheet kävi keskeyttämään oranssipäinen neitokainen.

Tietenkin Raella oli kuullut isänsä paluusta. Hänhän oli odottanut sitä kuin kuuta nousevaa ja käskenyt palvelijoiden ilmoitta heti kaikista uutisista isänsä matkaa koskien. Eilen, kuullessaan kuninkaallisen saattueen saapuneen jo Kleth vuorille, oli Raella melkein kiljunut riemusta koko päivän. Prinsessa tuskin nukkui yöllä yhtään, pyöriessään sängyssä ja odottaessaan päivän vaihtuvan. Koko aamun tuo oli hypellyt innostuneena paikasta toiseen, varmistellen, koska isänsä mahtaisi astua sisään linnan ovista. Tietenkin Raella oli pistänyt ylleen jotain siistiä, säädyllistä ja edustavaa, sillä halusi olla isälleen mieliksi tuon palatessa pitkältä matkaltaan ihmisten luota. Ylleen tulitukkainen olikin vetänyt tummanpunaisen, kauniin koristeellisen mekon.
Ja tietenkin Raella halusi kuulla kaiken ihmisistä ja siitä, mitä etelässä tapahtui! Hän tuskin malttoi kysellä siitä, mutta ensinnä hän halusi vain rutistaa kunnolla rakasta isäänsä. Sen Raella myös tekikin.
Heti kun ovet avautuivat ja Raella näki tutut kasvot niiden takaa, lähti nuori kääpiönainen juoksuun ja kirjaimellisesti heittäytyi vasten isäänsä, kietaisten kätensä tuon kaulan ympärille.
Isä! Raella huudahti hypätessään Sinä palasit. Tietenkään Raella ei halunnut myöntää, että oli myös yksinäisinä, synkkinä öinä miettinyt, palaisiko Ikolok enää koskaan reissultaan. Totta kai isä palasi, isä palasi aina. Mikään typerä haltia tai edes lohikäärme ei kaatanut hänen isäänsä!

Ei tarvinnut olla viinin terävin nuoli, tajutakseen kuka Ikolokin kimppuun oli hypännyt. Huvittuneen lempeä hymy kohosi Henryn kasvoille, nuoremman kuninkaan seuratessa sivummalta kääpiökuninkaan ja prinsessan iloista jälleennäkemistä. Se oli suloista. Henrykin halusi lapsia, vaikkei sitä vielä ääneen myöntänytkään. Ei hän sitä edes kehdannut ehdottaa vaimolleen, vaikka moinen suvun jatkaminen oli tavallaan velvoite siniverisille
Raella päästi irti isästään tuon kuiskauksen myötä, kohottaen katseensa tähän huomattavasti pidempään ja hentorakenteisempaan mieheen, jonka isänsä juuri esitteli ihmisten kuninkaaksi, Henry Scarlingtoniksi. Myös Henry sai kuulla prinsessan nimen, käyden hymähtämään iloisesti katseensa kohdatessa nuoren kääpiönaisen katseen.
Ilo tavata teidät, arvon prinsessa Henry kävi avaamaan suunsa, samalla kun kumarsi asiaan kuuluvasti prinsessalle, joka päästi ilmoille hieman hermostuneen, heleän naurahduksen.
Kuten myös teidätkin, Teidän Korkeutenne Raella kävi vastaamaan ihmisten kuninkaalle, niiaten syvään ja kunnolla.

Paikalle saapui myös muitakin, jotka Ikolok kävi esittelemään kuningatar Evyaksi, sekä kaartin kapteeni Raegos Redgrabiksi. Heillekin Henry soi pienen, kunnioittavan tervehtivän kumarruksen.
Huomaa, mistä nuori prinsessa on kauneutensa perinyt Henry kävi kumarruksensa yhteydessä toteamaan kohteliaisuuden, suoden katseen kuningattarelle. Raella, totta kai, helahti punaiseksi ja kikatteli itseksensä hetken, kunnes tarrasi isäänsä kädestä molemmin siroin tai no, kääpiöiden mittapuulla siroin kätösin.
Isä, kerrothan koko matkastasi tänään, kerrothan? Tietenkään Raella ei pystynyt odottamaan suun vuoroa tai käyttäytymään niin maltillisesti, mitä prinsessalta olisi ehkä vaadittu tässä tilanteessa, mutta ei Raellaa siitä voinut syyttää. Tai no, pystyi hyvinkin syyttämään, mutta prinsessa koki olevansa oikeutettu hätäilyyn, koska isänsä näkemisestä oli kulunut jo kauan!


// kyllä sille jotenkin pystyi vastaamaan. Anteeksi liida laada pitkä vastaus >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 28 Kesä 2013, 20:19

Ikolok

Evya otti Henryn kohteliaisuuden mieluisasti vastaan kuten teki Ikolok'kin. Raella puolestaan kävi kiinni isänsä käteen ja pyysi tätä kertomaan koko matkan kulun. "Myöhemmin lapsi. Myöhemmin... Tuletteko tekin mukaan, kun näytän Henrylle linnaketta?" Raegos oli noussut takaisin seisomaan ja nyökkäsi myöntävästi omasta puolestaan. Evya ilmoitti myös tulevansa. Raellalta oli odotettavissa aivan sama vastaus. Tyttö varmasti halusi myös kertoa Henrylle linnakkeesta ja kysellä samalla ihmisten kaupungista ja tavoista. Ennen kuin he jatkoivat pääovista sisään Evya huikkasi palvelijattaren luokseen ja käskytti tätä kertomaan hovikokkia ja hovimestaria järjestämään juhlavan illallisen isoon saliin. Samalla piti ilmoittaa hovimestaria kokoamaan kaupungin tärkeimpiä aatelisia illalliselle. Ikolok oli hieman erimieltä, mutta oli parempi pitää mölyt mahassaan. Poliittisistahan syistä sekin tehtiin. Palvelijattaren mentyä Ikolok aloitti taas selostamisensa: "Mihin minä jäinkään... Tosiaan. Kuten olin sanomassa, että ennen kuin oma sukuni hallitsi kääpiöitä, olivat Hollsterit vallassa. Harmillisesti viimeisimmällä Hollsterilla ei ollut jälkeläisiä, puolisoa saati sukua jäi valtaistuin toviksi ilman kuningasta." Seurue marssi sisään pääovista, mahtavan kokoiseen aulaan. Aulan seinät olivat järkälemäisten, ruskeanharmaiden kivien muodostamia. Ne oli louhittu aikoinaan täysin virheettömiksi ja niiden pinta oli samettisen sileä. Lattia puolestaan oli silkkaa harmaata kiveä, jota peittivät kuparin väriset matot. Valoa aula sai katosta roikkuvista kyntteliköistä joiden lukumäärä oli viisitoista. Aulassa oli kolme ovea. Kaksi pienempää aulan sivuilla ja yksi suuri suoraan vastapäätä sitä ovea mistä he tulivat sisälle. "Kääpiöt ympäri vuorta tahtoivat nousta valtaan." Ikolok jatkoi luentoaan keskeyttämättä. "Tuolloin tapahtui monia salamurhia, militioita lahjottiin, kaikki arvostetut suvut olivat toistensa kurkuissa. Vanhimpien neuvosto päätti tarttua härkää sarvista ja järjestää äänestyksen. Heidän epäonnekseen äänestystä sabotoitiin useasti ja ääniä ilmaantui kuin tyhjästä ja laskettujen äänien määrä oli paljon enemmän kuin äänestäjien. Äänestyksiä järjestettiin monia, mutta aina joku osapuoli johti muita epäilyttävän monella äänellä. Niinpä vanhimmat päättivät, että asia ratkaistaan miekoin ja vasaroin. Isoisosetäni, Mankor Tornhelm oli tuolloin sukuni kärjessä ja hän otti osaa turnajaisiin. Muut lordit ja aateliset puolestaan luottivat ritareihinsa. On kyllä ilmiselvää miten turnajaisissa kävi, kun Tornhelmit ovat istuneet valtaistuimella jo lähes tuhat vuotta." Seurue kävi kohti uutta suurta ovea ja sen avautuessa siitä sisään. Edessä avautui varmasti melkoinen näky ensikertalaiselle. Valtaistuinsali oli linnan suurimpia tiloja. Sen sisään sai helposti mahdutettua kolmesataa kääpiötä ellei enemmänkin. Seinät olivat vitivalkoista kiveä ja niillä roikkui raskaana samankaltaiset kankaat kuin linnakkeen ulkoseinilläkin, kantaen Tornhelmien tunnusta. Lattia oli myös vitivalkoinen. Tulisijoja sali ei montaa tarvinnut valaistuakseen. Ainoastaan kuusi riitti. Ne oli sijoitettu seinien viereen, seinäkankaiden väleihin. Takaseinällä kohosi kaksi suurta kivipatsasta jotka esittivät muinaisia kääpiösankareita. Itse valtaistuin kohosi korkealle korokkeelle salin perällä. Se oli kaiverrettu kokonaan valkoisesta kivestä eikä se ollut juurikaan koristeellinen. Ainoa koristelu oli selkänojan viuhkamainen muoto ja siihen kaiverretut syvät urat. Salissa oli jälleen kolme muuta ovea ja samoilla seinillä kuin aulassakin. Tällä kertaa vastapäisen seinän ovi oli vain pienempi.

"Tässä on valtaistuin sali", Ikolok selosti Henrylle. "Se oli aikoinaan paljon pienempi ja vaatimattomampi. Laajennus tapahtui, kuten varmaan arvaat, Talahrin linnakkeen romahdettua. Samaisessa salissa on joskus myös mestautettu rikollisia, mutta siitä on jo muutamia tuhansia vuosia aikaa." Ikolok johdatti seuruetta vasemman puoleisella seinällä olevalle ovelle. Sen takaa avautui käytävä, joka johti syvemmälle linnakkeeseen. Ikolok esitteli erilaisia huoneita ja saleja ympäri linnaketta. Jotkut niistä olivat jääneet tarpeettomiksi ja niissä oli lähinnä lahoamaisillaan olevia kaappeja ja sänkyjä. Myös mahtavan kokoinen suuri sali oli yksi esittelykohteista. Se oli myös vitivalkoista kiveä, mutta siellä oli enemmän tulisijoja. Salin pöydät oli valmistettu tammesta ja ne olivat monta metriä pitkiä. Kokonaisuudessaan saliin mahtui istumaan sadasta kääpiöstä aina sataankahteenkymmeneen asti. Kuninkaiden pöytä oli sijoitettu salin päähän ja sitä oli korotettu niin, että sieltä näki selkeästi kauimmaiselle istumapaikalle asti vaikka sali olisi ollut täysi. Lopuksi Ikolok esitteli Henrylle vierassiiven ja linnakkeen kirjaston.
Mohnake
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 07 Heinä 2013, 14:26

Valitettavasti Ikolok ei juuri nyt käynyt kertomaan seikkailuistaan tyttärelleen, mikä sai Raellan mutristamaan huuliaan pienesti. Kuitenkin, hän ymmärsi miksei juuri nyt ollut aika sille, joskin, isän oli parempi kertoa kaikki sitten myöhemmin! Henry ei voinut kuin pienesti naurahtaa tälle pettyneelle reaktiolle prinsessalta, saaden Raellan taas palaamaan paremmin tilanteeseen ja käyttäytymään arvonsa mukaisesta.
Siinä missä muutkin, lähti Raellakin mielellään kierrokselle. Harmi vain, ettei prinsessa sillä hetkellä ajatellut mitään muuta kuin isänsä seurassa olemista ja ihmisten kuninkaan tarkkailua silloin, kun nuorimies ei katsonut. Vasta kun kierros oli kunnolla alkanut, tajusi Raella, minkä virheen oli tehnyt. Virhehän oli lähteä mukaan kuuntelemaan tätä jo liiankin tutuksi käynyttä historiointia ja rakennuksesta selittämistä. Henrylle kaikki oli uutta ja mielenkiintoista, jonka johdosta nuorimies kuuntelikin tarkkaan Ikolokin tarinat ja kiinnitti huomiota paikkoihin, jotka esiteltiin. Raella sen sijaan alkoi melko pian kierroksen alettua vaikuttamaan kyllästyneeltä, huokaillen silloin tällöin sivummalla tylsyyteensä. Hyvä ettei sentään haukotellut! Mutta, vaikka kuinka tylsää olikin, pysyi Raella mukana kohteliaisuus syistä ja koitti olla mahdollisimman edustavana.

Lopulta kierros alkoi olla lopussa. Raellasta se oli vain hyvä asia, kun taas Henry olisi voinut kuunnella tätä historiointia vielä pidempäänkin. Kuitenkin, tänne ei tultu vain oppimaan kääpiöiden historiasta, tuskin Ikolok olisi jaksanutkaan pitkään luennoida. Tai no, mistä sitä tiesi, jos kääpiöiden kuningas nauttikin kansansa historian jakamisesta?
Tämä kaikki on ollut kovin mielenkiintoista. Kiitos, että jaoit tämän Henry kävi lopulta kiittämään Ikolokia kierroksesta, joka omasta mielestään oli ollut enemmän kuin mielenkiintoinen.


// asd kakkaa osaltani, mut jos et keksi mitään muuta tähän väliin, niin vois vaikka tehdä aikahypyn iltaan, jos nää nyt lähtee syömään ja bilettään sillon? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Mohnake » 24 Loka 2013, 11:08

Ikolok

Kääpiökuningas teki ainoastaan pienen kumarruksen, Henryn kiittäessä kierroksesta. "Meidän on varmaan nyt parempi lounastaa ja sen jälkeen siistiytyä iltaa varten." Hän johdatti seurueen pienempään, yksityiseen ruokailusaliin heti valtaistuinsalin taakse. Heille tarjoiltiin possua kermakastikkeella, omenoiden kera. Lounaan jälkeen Ikolok käskytti palvelijoita kaatamaan kuninkaille kuumat kylvyt. Henrylle tietenkin vierassiipeen.

Ikolok kylpi rauhassa kuningattarensa kanssa. Oli mukava saada kylpeä matkan aikana tullut hiki ja lika pois. Samalla, Evya leikkasi terävällä veitsellä hänen päälaellaan olevaa sänkeä pois. Kylpemisen jälkeen he kuivattelivat takan loimussa ja Evya harjasi Ikolokin hiukset ja parran hohtaviksi. Pukeutuessaan he valitsivat tarkasti vaatteet. Ikolok pukeutui harmaaseen, hienosta puuvillasta valmistettuun tunikaan, jalkaansa hän veti saman harmaat, villaiset housut ja kiillotetut saappaat. Tunikan päälle hän valitsi saman kaksiosaisen liivin kuin aikaisemminkin. Lantiolle hän kiinnitti mustalla kristallilla ja hopealla koristellun vyön. Parran ja hiuksensa hän sitoi hopeisella narulla, joka toi pienen lisän kokonaisuuteen. Harteilleen hän heilautti valkoisen suden turkin viitaksi ja lopuksi hän viimeisteli kokonaisuuden kruunullansa. Evya puolestaan oli valinnut silmiinsä sopivan vihreän, kullalla koristellun mekon. Hiuksensa hän oli jättänyt kultaisiksi putouksiksi. Hänen päänsä päällä lepäsi ohut hopeinen kruunu, joka hänelle oli teetetty. Harteillaan hänellä oli monen ketun turkiksista valmistettu, lämmittävä vaatekappale.

Kuningas pari lähti yhdessä makuukamaristaan kohti suurta salia. Matkalla Raella liittyi heidän seuraansa, aivan kuten kuuluikin. He kiersivät vierassiiven kautta hakeakseen myös Henryn heidän mukaansa ja varmistaakseen, että hän löytäisi vielä hänelle uudessa ympäristössä perille. Seurueen lähestyessä suurta salia, käytävää pitkin kiiri puheen sorinaa ja musiikkia. Äänet voimistuivat mitä lähemmäs he kulkivat. Hovin kuuluttaja seisoi saliin vievän oven vieressä ja kiirehti heidät nähdessään salin puolelle hiljentämään vieraita ja musiikkia. Pian kuului enään kuuluttajan oma ääni tämän kailottaessa Tornhelmien arvonimikkeitä ja nimiä. Ikolok asteli Evyan kanssa ensimmäisinä saliin ja nousi korotettuun pöytään. Raegos seisoi oman paikkansa vieressä, tervehtimässä kuningasparia. Pian heidän perässään seurasi Raella ja tämän jälkeen Henry. Kaikkien istuuduttua, Raegosin viimeisenä, Ikolok ilmoitti, että illallinen voi alkaa. Palvelijat kaatoivat heille pikareihin viiniä ja pian alkupalat saapuivat. Heidän eteensä tuotiin pieniä karhupiiraita ja paistettuja vihanneksia, kuten purjoa ja porkkanaa. Musiikki ja puheen sorina säesti heidän syömistään.
Mohnake
 

Re: Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Aksutar » 21 Marras 2013, 21:55

Kierroksen jälkeen oli luvassa lounas, joka maittoi varmasti itse kullekin. Joskin, Raella olisi tehnyt mieluummin mitä tahansa muuta, kuin syönyt. Pöydässä kun piti seurailla pöytätapojaan, nyt kun vieraitakin oli. Raella olisi halunnut jo kuulla kaiken matkasta, mutta prinsessan piti malttaa mielensä, vaikka se näkyvästi hankalaa olikin. Henrystä moinen kärsimättömyys oli vain suloisenhuvittavaa. Muistutti häntä itseään nuorena.
Lounaan jälkeen oli aika vetäytyä hetkeksi omiin oloihin, valmistautumaan iltaa varten. Henrylle näytettiin tie vierassiipeen, jonne nuorempi kuningas kävi asettumaan avustajansa kera. Normaalisti Henry ei varsinaisesti välittänyt juhlista ja suurista tapahtumista, mutta Tornhelmin juhlista ei voinut kieltäytyä. Eikä Henry edes halunnut kieltäytyä. Olihan hän odottanut tänne pääsyä ja kääpiöiden kulttuuriin tutustumista, mikä olisikaan parempi tapa, kuin heittäytyä illanviettoon liittolaisten kanssa? Ja mistä sitä tiesi, kenties Henry viihtyisikin nyt juhlallisessa tilanteessa. Ehkä kääpiöiden juhlallisuudet olivatkin mielenkiintoisempia, mitä ihmisten. Mistä sitä tiesi.

Henry kuitenkin laittautui valmiiksi. Yleen nuori kuningas puki mustat, kapeat housut, sekä polveen asti yltävät, koristeelliset saappaat. Yläkroppaa verhosi ruskehtavankultainen, polvitaipeisiin asti yltävä sisätakki, joka monikerroksisuutensa ansiosta oli korea ja lämmin. Takin reunat oli kirjailtu kaunein kuvioin ja sen kaulus oli korkea, kaulanmyötäinen. Sisätakin alla nuorella monarkilla oli viininpunainen, pitkähihainen, löysä tunikka. Puolipitkät hiuksensa Henry laittoi löysästi kiinni.
Myös Raella pistäytyi valmiiksi iltaa varten. Tietenkin prinsessa halusi edustaa niin itseään kuin isäänsäkin, varsinkin kun vieraina oli nyt muita siniverisiä. Ylleen nuori neito oli pistänyt laadukkaan, kolmikerroksisen mekkokokonaisuuden. Mekko oli väriltään tummanpunertava, paksuin, kultaisin kirjailuin. Pitkät tulisenoranssit hiuksensa prinsessa antoi palvelijoiden letittää kahdelle letille, jotka aseteltiin nätisti ja siististi nutturalle pään taakse.

Jos totta puhuttiin, Henryä myös jännitti kovasti. Hänellä ei pahemmin ollut kokemusta juhlatilanteista saatikka tilanteista, joissa hänen piti edustaa itsensä lisäksi myös kansaansa, kuningashuonetta, sukuaan. Toki hän oli toisinaan ollut isänsä seurassa tärkeissä tilanteissa, mutta se oli vielä aikaa, kun hänet oli laskettu lapseksi ja kaikki mahdolliset kömmähdykset oli voitu pistää iänpiikkiin. Nyt ei paranisi kompastua rappusissa tai sanoa mitään harkitsematonta. Tosin, Ikolokin seurassa Henry viihtyi. Kenties seura myös rentouttaisi, eikä nuorempi kuningas kävisi jännittämään tilannetta turhakseen. Tai sitten päinvastoin, kenties Henry koki, että hänen piti tehdä vaikutus pitämäänsä ja arvostamaansa henkilöön ja jännitti siten kahta kauheammin jokaista tekemistään.
Aika kuitenkin koitti lähteä liikkeelle, niin Raellalle kuin Henryllekin. Raella selvästi odotti iltaa innoissaan, sen näki tytöstä helposti, kun taas nuorempi kuningas vaikutti kovin epävarmalta, vaikka koittikin parhaansa mukaan peitellä mahdollista epävarmuuttaan. Oloa tietenkin helpotti pienesti se, että luottohenkilönsä pysyi kuninkaan seurassa.
Henry kuitenkin seurasi kuningasparia Raellan kanssa, Ikolokin johdattaessa perheensä ja vieraansa juhlasaliin. Se suurin jännitys alkoi laskea Scarlingtonin yltä, kun istumaan oltiin päästy ja puheensorina, sekä musiikki kävivät täyttämään salin.

Myös illallinen alkoi sujumaan hyvin. Puhe kävi muuttumaan vilkkaammaksi ja railakkaammin, juttuja vaihdettiin puolin jos toisinkin. Mitä enemmän alkoholipitoisia juomia nautittiin, sen mukaan myös keskustelu reipastui. Ei kai se mikään ihmekään ollut. Illallinen sujuikin mitä mainioimmissa merkeissä, kunnes jo osa vieraista alkoi luovuttamaan ja poistumaan paikalta. Henry ei jostain syystä osannut edes hahmottaa ajankulua saatikka sitten vuorokauden aikaa vuoren sisällä, joten hänellä ei ollut hajuakaan siitä, mitä kello mahtoi olla, kun jotkut jo paikalta kävivät poistumaan. Tosin, ehkä osasyynä oli myös se alkoholimäärä, mitä oli illanmittaan tullut nautittua....


// tiedän että on kovin tylsä vastaus, anteeksi >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Mohnake » 06 Tammi 2014, 17:24

Ikolok

Illan mittaa Ikolok kertoi Evyalle ja Raellalle matkastansa ja mainitsi samalla tuoneensa heille myös matkamuistoja. Vaimolleen hän oli ostanut kalliin, kultamedaljongin, jonka aikoi antaa myöhemmin. Raellalle hän oli puolestaan löytänyt koristeellisen, viininpunaisen viitan. Oman tyttärensä tuntien tämä ei olisi mitään leninkejä tai koruja huolinutkaan. Ruokalajit vaihtuivat melkein silmäräpäyksessä, ajan kiitäessä ohitse. Henrylle puolestaan, Ikolok mainitsi joitakin tärkeitä kääpiöitä joita salissa sinä iltana istui. Ohella hän myös kertoi heistä hieman, kuten harjoittivatko nämä kaupankäyntiä vaiko omistivat takomoita tai kaivoksia. Illallis vieraiden lähtiessä yksitellen pois salista, myös Evya päätti lähteä yöpuulle. Ikolok jäi vielä hetkeksi pitämään seuraa Henrylle.

Eipä hän tiennyt aikaa, mutta hänelle iski mieleen, että vielä ehtisi Henryn kanssa käydä omissa kamaritiloissaan juomassa muutaman pikarillisen. Estojen kaikottua, alkoholin vaikutuksesta, hän laski toisen kätensä Henryn olalle ja kertoi ehdotuksensa: "Minulla on tuolla itselläni muutama tynnyri hyvää olutta varastossa. Tule mukaan niin saat maistaa millaisia juomia tämän vuoren kuninkaat oikeasti juovat." Eikä hän tuolloinkaan jäänyt vastausta odottamaan vaan nousi pystyyn tuolistaan ja nappasi Henryn takin etumuksesta kiinni, jotta voisi vetää tuon perässään pois salista.

Pian he saapuivatkin Ikolokin yksityisiin tiloihin. Päähuoneessa oli iso kirjoituspöytä jolle oli kasaantunut pergamentteja ja tärkeitä kirjeitä. Lisää pergamentteja lojui hyllyillä ja hieman lattiallakin. Lattia oli mattojen peitossa joille oli kertynyt jo jonkinverran pölyä huoneen ollessa täysin toimeton Ikolokin ollessa matkalla. Ikolok kehotti Henryä istumaan tuoliin tulisijan viereen sillä välin, kun hän hakisi juotavat. Hän avasi oven pienempään huoneeseen, joka sisälsi oluttynyrit ja kaapin, jossa hän piti juomatarvikkeet. Samantien hän nosti yhden tynnyrin hartialleen ja otti kaapista kaksi pikaria. Nopeasti hän ne kantoikin takan edessä nököttävälle pöydälle ja kaatoi ihmiselle ensimmäisen maistiasen, jonka perään heti itselleen. Istuuduttuaan toiselle tuolille, hän kevensi oloaan ja irroitti viittansa harteiltaan ennen ensimmäistä kulausta. Saatuaan ensimmäisen siemauksensa ja katsottuaan, että myös Henry oli ottanut hän kysyi: "Eikö olekkin parempaa, mitä aikaisemmin maistamasi?"
Mohnake
 

Re: Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Maalis 2014, 19:00

Tietenkin Raella oli kuunnellut tarkkaan, kun isänsä viimein päätti kertoa matkastaan. Tytöllä oli ties mitä kysyttävää ja Raella olisi varmasti kyennyt pitämään kuninkaan kiireisenä pelkästään omilla tiedusteluillaan, mutta kerta he eivät olleet kahden ja tilanteessa, jossa piti myös edustaa, käyttäytyi Raella toivotun mukaisesti. Siltikin, nuoren kääpiön silmistä saattoi nähdä sen mielenkiinnon palon, joka välkkyi tytön silmäkulmissa alituiseen. Ja tuliaiset, mitä kuningas oli tuonut, saivat arvoisensa ihailun. Vaikkei Raella usein mistään kovin koreasta piitannut, viitta, jonka hän sai isältään, oli niin kaunis, ettei Raella yksinkertaisesti voinut kuin rakastua siihen. Tietenkin, illan edetessä alkoi myös aamusta asti valvonut prinsessa väsyä, joten Raella oli yksi ensimmäisistä, jotka pyysivät lupaa poistua ja toivottivat hyvät yöt kaikille. Olihan tänään ollut jännittävä ja toiminnan täyteinen päivä, kyllä se uni alkoi jo maittaa nuorelle...
Henry havahtui tilanteeseen kaiken hälinän ja alkoholin turruttamien aivojensa surinasta siihen, kun Ikolok kävi laskemaan kätensä nuoremman kuninkaan olalle.
Jo humalassa oleva nuorukainen ei edes ehtinyt vastata kääpiökuninkaan ehdotukseen, kun vanhempi mies jo kävi nappaamaan kiinni nuorempansa takinrinnuksista ja talutti hoipertelevan ihmisen perässään pois salista. Ei sillä, Henry ei olisi moisesta tarjouksesta edes kehdannut kieltäytyä, mutta tulihan se aika yllättäen. Nuorimies kävi kuitenkin keräämään itsensä ja yritti kävellä suorassa sekä ryhdikkäästi Ikolokin perässä, katsoen tarkasti ettei kaatunut rähmälleen.

Ikolok saikin johdattaa Henryn ihan rauhassa perille, eipä nuorempi edes tiennyt reittiä saatikka sitä, mihin he tarkalleen olivat menossa. Kun perille saavuttiin, kehotuksen myötä Henry kävi istahtamaan takan ääreen ja koitti seurailla Ikolokin puuhia. Käsi nousi sukimaan aaltoilevia hiuksia pois kasvoilta, käyden samalla myös hieromaan pääkoppaa, joka tuntui turhankin sekavalta. Ei Henryllä huono olo ollut, mutta kävelemisen jälkeen sitä vasta ymmärsi, kuinka paljon sitä olikaan juonut. Henry kun ei pahemmin edes juonut suuria määriä alkoholipitoisia juomia, joten kerran kun sitä vähän enemmän otti, nousi se lähes heti päähän.
Nyökäten Henry kiitti kääpiötä, joka kävi pikariin kaatamaan juotavaa vierelleen. Scarlington kävi nostamaan pikarin huulilleen ja varovaisesti kävi maistamaan olutta, jota Ikolok oli käynyt kehumaan. Se toden totta maistui paljon paremmalta, mitä illallisella tarjottu. Ei ihme että Ikolok oli sen itselleen haalinut talteen, kyllä Henrykin olisi! Nuorempi kumosi kulauksen jos toisenkin alas kurkustaan, käyden samalla nyökkäämään Ikolokin kysymykseen.
"Paljon parempaa, ehdottomasti. Valehtelematta, kenties parasta mitä olen eläissäni maistanut!"


// AAAAAAAAAAAAAHNGWE Piti jo pari viikkoo sitten vastialla mutta nngkjel, MUTTA KATSO! Ehkä vielä tän vuosituhannen puolel saadaan tää loppuun //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Mohnake » 29 Touko 2014, 09:40

Ikolok

Kääpiö hieman myhäili oluensa ylistämiselle. Otettuaan toisen kulauksen hän kutsui palvelijaa sytyttämään takkaa. Pian ovesta astui jälleen nuori kääpiö sisälle. Tällä kertaa ei kuitenkaan niin nuori mitä heitä aiemmin palvelleet pojat olivat olleet. Tuolla oli päällään jopa laadukkaasta villasta ja nahasta valmistetut vaatteet. Yönsinistä ja viininpunaa. Hiuskuontalo tuolla kääpiöllä oli pitkä ja tulenpunainen ja siihen oli tehty monia pieniä palmikoita, jotka oli koristeltu hopearenkain. Leukaa tuolla peitti siististi leikattu parta ilman viiksiä. "Mitä haluat, Isä?" Kääpiö asteli kuninkaiden luo pysähtyen Henryn eteen ja kumarsi syvään. "Suokaa anteeksi, että tulen näin kutsumatta, mutta en saanut kutsua joten päätin tulla ominpäin." Ikolok nousi ylös tuolista samaan aikaan, kun Amalok nousi kumarruksesta ja halasi tätä jämäkästi ja pikaisesti. "Tiedät kyllä, että olet aina tervetullut ilman kutsuakin. Täytyy kuitenkin hieman puhua Evyan kanssa, että lähettää myös sinulle kutsun ensikerralla." Ikolok istuutui takaisin tuoliinsa. "Poikani, tässä on kuningas Henry, kuten varmaan jo tiesit. Henry, tässä on poikani Amalok, Ulkoisten Alueiden Lordi ja Suojelija." Amalok kumarsi pikaisesti uudemman kerran, kun hänet esiteltiin. "On ilo olla läsnä Teidän täällä ollessanne, herra." Ikolok pyysi poikaansa jäämään heidän seuraansa ja ottamaan juotavaa myös itselleen. Nuorempi kääpiö kuitenkin kieltäytyi, mutta sytytti kuninkaille tulen tulisijaan. Tämän tehtyään hän kertoi menevänsä katsomaan sisartaan, jos tämä yhä olisi hereillä, ja marssi yhtä nopeasti ulos huoneesta kuin oli sinne tullutkin.

Lieskat räiskyivät ja söivät puuta takassa iloisesti. Hänellä oli jälleen Scarlington seuranaan myöhäisellä kupillisella. Se ei tietenkään tuntunut samalta kuin enne. Tulikaan ei lämmittänyt samalla tavalla. "Olet muuten aivan kuten isäsi", Ikolok lähes mumisi "Hän oli nuorena sinunlaisesi. Myös ulkonäöltään. Teillä Scarlingtoneilla on aina ollut yhteistä vahva, mutta utelias luonne. Ainakin teillä joita olen tuntenut. Sinut, isäsi, isoisäsi." Hän kulautti mukinsa tyhjäksi ja kaatoi sen jälleen täyteen. "Silti jokainen teistä on erilainen. Ei huonolla tavalla, ei. Se on vain vaikea tietää, mitä se jokin on, mikä teistä tekee niin erilaisia."
Mohnake
 

Re: Vuoren syleilyyn || Mohnis

ViestiKirjoittaja Aksutar » 08 Kesä 2014, 17:36

Ikolok vaikutti olevan tyytyväinen nuoremman kuninkaan ylistyksiin oluesta, joskin Henry ei moista sen tarkemmin käynyt rekisteröimään. Alkoholi alkoi todellakin vaatia jo verojaan nuorenmiehen keskittymiskyvystä ja vaikka Henry kuinka koitti pysyä tilanteen tasalla, oli se jo jokseenkin vaikeampaa.
Sisään kävi astumaan selvästi nuorempi kääpiömies, joka ei näyttänyt enää ihan tavalliselta palvelijalta näyttänyt. Pian kävikin ilmi, että sisään astellut nuorimies - tai no, oliko tuo nyt sitten paljoa nuorempi, mitä Henry... - oli itse Ikolokin poika, Amalok. Henry kävi nousemaan ylös tuolilta - jahka juomalasi oli laskettu ensin alas - ja kävi kumartamaan pienesti nuoremmalle kääpiölle.
"Ilo on täysin minun puolellani" nuorempi kuninkaista kävi vastaamaan Amalokille, joka kieltäytyi isänsä tarjouksesta jäädä istumaan iltaa heidän seuraansa. Henry istahti takaisin alas, Amalokin käydessä sytyttämään takkaan tulen. Tuon tehtyään Amalok kävi poistumaan, ilmoittaen lähtevänsä katsomaan siskoaan, mikäli tuo vielä hereillä oli. Tyttö kuitenkin taisi olla jo unten mailla, pitkän päivän käyden verottamaan viimein.

Henryn katse lipui ovesta takaisin takkaan, jossa tuli oli alkanut räiskymään iloisesti, luoden niin lämpöä, kuin valoakin huoneeseen. Kauaa utuinen katse ei ehtinyt liekeissä viipyä, kun se jo käännettiin Ikolokiin kääpiön puheiden myötä. Harvoin Henry sai kuulla olevansa aivan, kuten isänsä. Monesti se oli toisin päin, kaikki sanoivat, ettei edesmenneessä ja nykyisessä kuninkaassa ollut mitään yhteistä! Mutta toisaalta, Ikolok oli mahdollisesti seuraillut Scarlingtonin suvun kuninkaita enemmän, mitä kukaan muu, joka asiaan oli kantaa ottanut...
"Minusta kun sanotaan, etten muistuta isääni yhtään.." Henry kävi hymähtämään levollisesti "en ulkonäöltäni: Minusta ei ole sellaiseksi lihaskimpuksi, mitä hän. En ajatusmaailmaltani: Olen kuulemma liian pasifistinen muistuttaakseni isääni mitenkään.... Mutta minun on paha asiaan ottaa kantaa. En tuntenut isääni, silloin kun hän oli nuori, kuten sanoitte. Ehkä hän joskus muistuttikin minua... Mutta viimeisinä vuosinaan meitä ei oikeastaan kukaan käynyt yhdistämään. Tietenkin kansa ja hovi muistavat isäni sellaisena, mitä tuo viimeisinä vuosinaan oli.. Ei sellaisena, mitä hän joskus saattoikin olla".
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Seuraava

Paluu Käytävät ja salit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron