Tuo tie meitä vie || Crim


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti To Elo 23, 2018 6:27

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Hurjatuulen paikalle saapuminen oli säikäyttänyt Anen pahanpäiväisesti, siinä missä muittenkin huutaessa taivaan tippuvan niskaan oli Tummalintukin täysin varma siitä että koko taivaankansi halkeaisi ja rysähtäisi niskaan. Eihän nyt niin oikeasti käynyt, mutta Wyrius osasi kyllä ärähtäessään olla harvinaisen pelottava! Eikä tuon kokoisen kaviokinttuisen kanssa halunnut kyllä lähteä painimaan... paitsi varmaan Scyllan porukat...
Nessaya rohkeni vilkaisemaan käsiensä takaa, työntäen itsensä maasta ylös kun jyrinä ja kahina ympärillä alkoi laantua. Ja tietty se katse nousi varovasti Raivottareen ensimmäisenä, naisen moittiessa että Ane piipitti mukamas liian hiljaa.
“Ystäviä!”, Nessi rääkäisikin, kipittäen lähemmäs uutta tuttavaansa, “Nuo nelikinttuset on mun ystäviä, matkaavia kauppiaita, niillä on nuoriakin ilmeisesti matkassa! Tuo musta ja äkänen on karavaanin johtaja...”, Ane ehätti kertoa Scyllalle, todistaen samalla katsellessaan kuinka Wyrius jotakuta omistaan vetäisi kylmiltään nyrkillä turpiin. Sekös sai Aneritten irvistämään ja sähähtämään pienesti – mahtoi sattua...

Wyrius näytti siltä, että jyristäisi jokaisen yli joka kehtaisi aseensa kohottaa enää sen myötä, kun tilanne raukesi kookkaan orin rynnistettyä paikanpäälle taltuttamaan omansa. Nuoremmat kentaureista lähtivät tietty perääntymään paikalta vähin äänin, varoen etteivät vahingossakaan Hurjatuulen kasvoille katsoneet sillä kertaa. Vanhemmat taas kääntyivät kaksinkäsin valtavia kirveitään ja keihäitä pidellen Wyrriä kohden, pitäen noita kummia pulskia ja rumia jättejä kylmästi samalla silmällä. Etenkin Viras, Wyrrin veli, joka epäilemättä oli sitä mieltä että nämä saastat kuuluivat niihin jotka Wyriuksen elämänkumppanin ja muita laumalaisia olivat vieneet, tuijotti naamansa rutussa kuin käristynyt kaarna vanhempaa veljeään.
Koskaan ei olla jätetty tilaisuutta käyttämättä ja nytkös jänistät?!”, velikulta uhitteli Wyriukselle lähemmäs tampaten valtavan sotakirveensä kanssa, “Niin olivat innossaan ottamatta meiltä hengen, kuuluvat ihan saletisti niit---”. Siihen loppui Viraksen valittelu, kun Hurjatuuli pamautti tuota nyrkillä päin turpaa, “Johtuisiko kenties siitä, että juoksitte niitä päin aseet tanassa, senkin pässi! Katsokin että oli viimeinen kerta kun säikytät Nukan, tai kynin harjasi irti ja teetätän siitä variksenpelättimelle peruukin!”, Wyrri karjaisi maata kuopaisten. Katsellen kuinka tummaharjainen veljensä parran peitossa olevaa leukaansa piteli vaiti – kyllä tuon perkeleen silmissä kiilui yhä hirveä kostonjano ja halu päästä rähinöimään, mutta edes Viras ei halunnut pistää Wyriukselle vastaan kun ulkomailla oltiin, eikä oman klaanin leirissä.
Saisivat luvan tehdä sinusta kunnon paistin, varmaan maittaa kun toisilla on mahaa sen verran että varmaan söisivät sinut kerralla yksin” vanha ori jatkoi ärähtäen, pistäen muutamalla äkäisellä askeleella vauhtia nuorempaan veljeensä, kylmäntuiman katseen jäädessä seuraamaan että loputkin omista palasivat takaisin muukalaisten luota. Kyllähän noista osa oli takkiinsa ottanut siinä riehumista aloitellessaan, muttei kukaan tainnut sentään olla ehtinyt menettää henkeään...

“Mitäs väkeä te olette? Täällä pohjoisessa harvoin liikkuu ketään muita isoja porukoita meidän lisäksemme”, Wyrius silmäsi muukalaisia yrittäessään tyynnytellä sitä tuimaa ilmettä kasvoillaan viimein, paidattoman orin seistessä ryhtinsä suorana noiden edessä Aneritten puoleen osoittaen, “Ymmärsin että Tummalintu kulkee teidän matkassa. Nessin ystävä on meidänkin ystävä, ellei toisin sitten todeta”.


//Eikä unoheta Wyrrin porukoita//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 24, 2018 9:11

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Ystäviä, kuulemma, nämä nelikinttuiset kummajaiset olivat. Ystäviä ainakin Anelle, ruipelon kertoen mokomien olevan matkaavia kauppiaita. Arpikasvoinen raivotar katseli alakanttiin uusinta ystäväänsä, kunnes vilkaisi kummajaisen puoleen, jonka Ane nimesi joukon johtajaksi. Johtajaksi, joka kovin kiukkuisesti nyt omiaan turpaan veteli ja jotain noiden kanssa sadatteli.
"Siinä vasta mies miun makuun", Scylla virnuili katsellen kiukkuista kolossia, päättäen omalta osaltaan jo rentoutua sen verran, että aseensa pois pisti. Kerta Ane, tuollainen säikky ruipelo, ei tuntenut oloaan uhatuksi tässä uudessa seurassa, niin miksi sitten Scylla olisi? Myös Adva kävi aseensa laittamaan pois, siinä missä Susien miehet vielä epäröivät, kuunnellessaan tuota outoa kieltä, mitä nelijalkaiset toisilleen ärisivät.

Aikansa toisten kaltaistensa kanssa raivottuaan käänsi kaupustelijoiden johtaja huomionsa takaisin Susiin. Scylla risti kätensä puuskaan ja nojasi painoaan toiselle jalalleen, miehen kysellessä mitä väkeä he mahtoivat olla, siinä samalla myös julistaen heidät jonkinlaisiksi ystäviksi kiitos "Tummalinnun".
"Tummalintu... aliravittu varpune se on", Scylla mutisi Anea katsellessaan, ennen kuin virnuileva katse palasi uuteen tuttavaan.
"Palkkasotureita, kaukaa pohjosest, rantauduttii eile ja törmättii toho. Se o näyttämäs meille tietä etelähän, mis kuulemma o enemmä porukkaa ja mahdollisii työnantajii", Raivotar kertasi nopeasti ketä he olivat ja mistä tulivat, ennen kuin itsensä esitteli, "Scylla Stendahl, Raivotar, Isojen Pahojen Susien johtaja".

Kuten pian kävi selväksi, oli Nuka näemmä ylireagoinut tilanteeseen. Taistelu ei käynnistynyt kunnolla ja loppui, ennen kuin se oli edes alkanut. Hyökkäykseen rynnistäneet nuoret palailivat läksytyksen myötä takaisin vankkureille, Nukankin siinä pikkuhiljaa rauhoittuen ja vakuutellen itselleen, että kaikki oli hyvin. Isä ei kuitenkaan palannut heti muiden mukana, siinä missä pari muutakin oli jäänyt tuonne kauemmas kaksijalkaisten luokse tekemään jotain...? Tästä johtuen se pieni jännitys jäi kytemään rintaan, Nukan koittaen siinä seisoskellessaan nyppiä valkeaa, kevytkankaista, löysää paitaansa paremmin sijoilleen tummanahkaisen liivinsä alta. Hän halusi vain nopeasti jatkamaan matkaa, joskin ilta alkoi jo lähestyä, joten kohta lieni parasta leiriytyä yöksi...
Mitään pikkutamma ei vieläkään sanonut, tyytyen lähinnä vain kuuntelemaan paikalle palaavien päivittelyjä tilanteesta. Kuulemma noiden kaksijalkaisten mukana liikkui "Joku Wyriuksen tuttu", jonka myötä taistelu oli jäänyt niikseen...



// samaan aikaan Scyllan sotilaat //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti Pe Elo 24, 2018 6:29

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

“Vai varpunen”, Aneritte nosti kätensä puuskaan ja nojasi painoaan paremmin toisen jalkansa puoleen, kulma koholla virnistäen katsahtaen virnuilevaan Scyllaan vierellään. Hänhän olisi jäänyt mokomien jalkoihin, ja pienikin kentauri olisi saanut potkaistua hänet kauniissa kaaressa mättäälle! Pieni hän kyllä saattoi olla tähän väkeen verrattuna, mutta kyllä hänestä tulisuuttakin löytyi - se pysyi vain visusti sen kuoren alla piilossa sen myötä, kun Nessi oli ystävänsä menettänyt ja jäänyt yksin vaeltamaan. Hänestä oli tullut varovainen ja hillitty, eikä hän vain osannut pitää hauskaa enää samalla tavalla kuin oli ennen tehnyt.
Wyrius päästi huvittuneen naurahduksen kookkaamman puoleisen naisen kiusoitellessa Nessiä, mutta keskittyi sitten kuuntelemaan mitä muuta tuolla oli kerrottavana. Joukko oli pohjoisesta, ilmeisesti meren takaa jostain, ja saapuneet tänne ilmeisesti hakemaan töitä. Tummalintu oli noilla oppaana tuntemattomalla mantereella, ja siihen tuo muodonmuuttaja kyllä sopikin vallan loistavasti jos Hurjatuulelta kysyttiin!

Isoja pahoja susia – no sellaiselta tuo joukkio kyllä pidemmän päälle näyttikin.
“No sehän selittää miksei teitä aikaisemmin ole näillä pohjoisen mailla näkynyt!”, tumma ori hörähti ja viitsi jo aavistuksen hymyilläkin rehdimmin muukalaisille, “Näillä main kun harvoin liikkuu metsän petoja enempää, kylmä ja karu maasto ei täällä anna yhtä paljon mitä eteläisen lämpimät ja riittoisammat niityt”.
“Kuulumme tämän mantereen tuntureitten kentauriheimoon, olemme perinteisellä kauppavaelluksella mantereen halki – kokemattomien on helpompi pysyä matkassa näin kesäsin, joten minulla on ensikertalaisia ja nuorimmaisenikin mukana”, Hurjatuuli selitti rauhalliseen ääneen paikallaan askeltaen, “Olen Wyrius Hurjatuuli, ihan pelkkä Wyrri riittää näin tuttavien kesken. Pahoittelen että muut sillä tavoin tänne syöksyivät, meillä on vanhoja kaunoja seudun kääpiöiden ja ihmisten kanssa, mokomat erehtyivät luulemaan teitä heiksi”. Vahinkoja sattui tietty, ja Hurjatuuli oli niistä pahoillaan jos omansa menivät rellestämään viattomien tykö tällä tavalla. Eivät he mitään villejä sentään olleet, ja kauppiaina oli tärkeää säilyttää suhteet ja maine muiden silmissä!
“Teillä on käyny tuuri kun ootte Aneritten täältä pohjoisen metsistä löytäny - tyttö on oiva opas, tuntee kyllä varmaan koko mantereen kuin omat taskunsa”, Wyrri kehaisi Tummalintua, joka orin sanoista virnisti.
“Äläpä unoha että olen meren takanakin käyny!”, Nessi korjasi mokomaa, ollen tietty hyvillään siitä että Wyrius häntä puolsi ja antoi omanlaisensa suosittelun siihen että varpuseen saattoi kyllä luottaa.

“Meillä on sama matka, kiinnostaisiko taittaa sitä yhdessä?”, Wyrius lopulta ehdotti Scyllalle, “Leiriydymme metsän laitaan yötä viettämään jahka sinne ehdimme, olisitte tervetulleita nuotiolle yhtälailla ja jatkamaan matkassamme sitten aamun koitessa. Mitä suurempi väki sitä mukavamman menot tupataan sanomaan meillä päin!”, ori nauraa hörähti.
“Ja voittepa te painejannekin jatkaa, vanhemmat varmaan innostuvat höyryjään päästelemään kumminkin illan tullen jos joku vähänkään suutahtaa”, Hurjatuuli virnisti. Hänestä ei kyllä painimaan ollut kipeällä kintullaan enää, hän mielellään istui nuotiolla soittelemassa ja mallasta maistelemassa kaikessa rauhassa. Mutta nuoremmistaan ja parempikuntoisista vanhemmista kyllä löytyisi kädenvääntöön innokkaita kun pikkuisen haastaisi, ja saattaisipa näistä Isoista Susista olla kentaureille jotain vastustakin!



//And then suddenly random spawn Aaron crosses the battlezone//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Elo 24, 2018 7:09

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Scylla virnuili nelijalkaisen hörähdykselle, tuollekin kun selvisi miksei tätä joukkoa ennemmin tämän valtakunnan pohjoisosissa ollut näkynyt. Siinä samalla muukalainen viimein itsensä esitteli, kertoen myös heidän kuuluvan tuntureitten kentauriheimoon. Olivatko nuo sitten kentaureja nimeltään, mokomat otukset? Eihän Scylla tuollaisiin ollut koskaan törmännyt, mutta Adva näytti viimein yhdistävän ulkonäön ja rodunnimen toisiinsa.
"No tuo kyl tais löytää ennemmi meidät ku me hänet", Scylla hymähti Wyriukselle, tuon kehuessa heitä onnekkaiksi sillä, että olivat Aneritten löytäneet oppaakseen, "Mut kyl siitä hyötyy o, me varmaan oltais seikkailemassa mitä hirveintä reittii pitki jos iteksemme oltais matkas", Scyllalla ja Stenvaldilla kun oli tapana johdattaa joukot läpi vaikka rämeen, sen sijaan että olisi kierretty kauempaa. Anen avulla he pääsivät mukavasti matkaamaan lyhyintä ja parasta reittiä, mikä varmasti oli mukana oleville ihmisille enemmän kuin mieluisaa.

Ilman sen pidempiä mutinoitta kävi Wyrius yllättäen ehdottamaan yhdessä matkaamista, kerta suunta oli sama. Raivotar kävi mietteliäänä raapimaan arpista leukaansa ja samalla vilkaisi veljensä ja muiden puoleen, katseellaan kysyen noilta mielipiteitä ehdotuksen suhteen. Moni lähinnä kohautti olkiaan, osan yhä vilkuillen kentaureja arvioivasti, mutta kukaan ei varsinaisesti käynyt vastaan sanomaan sille ehdotukselle. Joukossa oli varmasti turvallisempaa matkata ja ainahan uusi juttuseura kelpasi — ties vaikka mokomien kanssa keskustellessa saisi uusia kontakteja ja tietoa itse valtakunnasta!
"No mikä jottei!", Scylla lopulta vastasi orille, samalla nyökäten, "Me kerätää vaa kimpsumme ja lähetää matkaa site, ehitää enne pimeetä aloille", Niiden sanojen myötä käsky kävi kasata tavarat ja lähteä uudemman kerran liikkeelle, Susien antaen nyt Wyriuksen ja noiden joukkojen johdattaa heidät karavaanin luokse, jotta matka voisi jatkua.
"Aiotko luottaa niihi tosta vaan?", Adva kysyi Scyllalta hymähtäen.
"En, mut ei meil oo syytä epäilläkää. Ja jos kerta Ane ne tuntee ni miksipäs ei", Raivotar vastasi, vilkaisten Aneritten puoleen, "sitä paitti, on me pienemmällä joukollaki kaadettu isompia vihollisia — mut miks me nyt kauppiaita käytäis lahtaan", kuului lisäys, jonka varmasti kuuli yksi jos toinenkin.

Nuka askelsi hermostuneena paikallaan, odottaen että Wyrius palaisi. Ja lopultahan niin kävi, mutta mukanaan isällä oli nyt kaksijalkaisia vieraita. Isoja kaksijalkaisia. Nuori tamma jähmettyi silkasta kauhusta sijoilleen, kunnes katsoi paremmaksi askeltaa takaisin vankkureiden luo, tarkemmin sanottuna noiden taakse. Kyseessä taisi kuitenkin olla ennemmin vieraanpelko, mitä kauhutraumat kaksijalkaisista sotilaista — eiväthän nuo vieraat edes vaikuttaneet vihamielisiltä, niin rennosti kun muiden mukana palasivat vaunujen luokse.



// LSÖGFJAÖLGFJWÖAW sit hyppää joku random Theo vielä puusta ennen ku juoksee Aaronin perään ja kaikki on silleen mitä VIDDUA just tapahtu //
Avatar

The Saviour
The Saviour

Viestit: 3832

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Kahvikuppi

Viesti La Elo 25, 2018 3:38

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Hurjatuuli silmäili sakkia tyynenä, antaen noiden päättää itse ottaisivatko sen tarjouksen vastaan vai menisivätkö omia menojaan. Eipä hänestä ollut vieraita pakottamaan heidän matkaansa, saati sitten vaatimaan mitään muutakaan - se oli lähinnä pahoitteleva ele ja tarjous Susille sen tähden, kun omansa olivat käyneet siten toisten leirirauhaa häiritsemään. Tietty paikalle jääneet kentaurit silmäilivät Wyriuksen perään jäärinä, ymmärtämättä miksi Hurjatuuli halusi nuo “ihmiset” heidän leiriinsä iltaa viettämään. Mutta kuten sanottu, oli Wyrrin päätösvalta heitä korkeammalla – Hurjatuuli tiesi tavallisesti mitä teki eikä suotta ystävällisyyttään muille näyttänyt.

Lopulta Susien johtaja suostui hänen ehdotukseensa, Wyriuksen hymyillen naiselle leveästi ja nyökkäsi reippaasti hymisten, “Eipä tässä hoppu ole, älkääpä suotta selkiänne taittako”, tummaharjaksinen ori ilmoitti, sen verran kääntyen viimein että saattoi katsahtaa suuntaa jonne heidän tavaransa olivat jääneet. Matkaa metsän laitaan olisi vielä jonkin verran taitettavana, mutta kun selkeämpi tähtitaivas alkaisi näkyä, voisi nuotion pistää pystyyn ja katsoa että jokainen saisi ruokailtua päivän päätteeksi sen verran jotta aamuun pärjäisi.
Jahka Raivotar oli joukkoineen saanut omat kamppeensa takaisin niskaansa, ja Nessayankin oman laukkunsa etsinyt jälleen olalleen, lähti sakki lopulta valumaan kentaureitten vankkureita kohden. Siinä vaiheessa Caer ja Hyrakin lopulta läpyttelivät takaisin paikalle emäntänsä perään rääkyen, veljesliskoista pienemmän käydessä lehahtamaan Anen olkapäälle nuokkumaan ja toinen jäi siihen hänen, Scyllan ja Advan yläpuolelle liitelemään eteenpäin tähystellen.
“Ihan samanlaisia maltaan ja rommin kittaajia ne on kun tekin!”, Nessi virnisti, “Vaan kaks kinttua enemmän alla. Hurjatuuli osaa varmaan paremmin kertoa teille etelän väestä mitä minä, he kun käyvät siellä kauppaa haltioiden ja kaiken maailman otuksien kanssa monta kertaa vuodessa. Ehkä he tietää kans mistä teille löytyisi palkkahommia!”, tummatukka aprikoi tasapainoaan hakien kun lisko olkapäällä päätti alkaa keikkua, ennen kuin paikkansa löysi Nessin niskan ympärille jääden löhöämään kuin mikäkin puuhka.

Paikalle jo saapuneet olivat kasailemassa kauppatavaroita takaisin selkäänsä, nuorempien ollessa jo vankkureitten kanssa valmiina lähtöön. Tietty Wyriuksen kantamukset oli määrätty jaettavaksi velikullan ja muiden vanhempien kesken, Hurjatuulen saadessa päivän kestäneestä matkaamisesta jo lepuuttaa oloaan ja keskittyä ennemmin muukalaisten seuraan lyöttäytymään. Pienesti ori kävikin vinosti hymyilemään itsekseen nähtyään Nukan kipittävän piiloon vankkureiden taakse, Wyrrin viitaten Tummalintua tulemaan kanssaan lähemmäs. Ja siitähän sulkapää innostui!
Tummansinistä huopaansa yhä selässään kantaen Wyrius kiersi Nukan luo nuorempansa puoleen hymyillen lämpimästi, “Ystäviä ne on, säikähtivät vaan kun muut sillä tavalla juoksivat päin. Hekin ovat etelään päin matkalla, suostuivat kulkemaan yhtä matkaa meidän kanssa ja tulevat istumaan iltaa kanssamme”, Wyrius kertoi. Siinä samalla Tummalintu oli ehättänyt Wyrrin luo, sulkatukkaisen varovaisesti vilkuttaen vaalealle tammalle, jonka uskoi olevan Nuka, pikkulohikäärmeittensä myös uteliaina emäntänsä jaloissa seuraten. Voi kun tuo oli niin sievä ja suloinen, vaikka olikin häntä reippaasti pidempi!
Ah, tässä on Aneritte!”, Hurjatuuli huomasi tummatukkaisen läsnäolon, askeleen sivummalle ottaen, “Ane on meille tuttu Briarista – muistathan vielä Seyrin ja Briarin? Poikkeamme sielläkin varmaan tällä matkalla ennen kuin kotiin palaamme!”, ori hymyili leveästi.
Ane on kans lohikäärmeratsastaja ja tykkää väsäillä koruja ja sen sellasia. Ehkäpä teiltä löytyisi jotain yhteistä turistavaa ja tekemistä illaksi jahka leirin saamme pystyyn?”, isäukko ehdotteli kuopukselleen. Kyllä hän tiesi ettei Nuka vieraista hirveästi perustanut, eikä täten varmaan leiritulella viihtynyt vieraassa seurassa iltapalaa mutustamassa, mutta ehkä Nessi pienempänä ja yhtälailla kädentaitoisena olisi Nukalle mielekästä seuraa.


//NO VOI NYT APUA :DDD Kaikki on niin hämmentyneitä että unohtaa miks paikalla enää ees ovat//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR MIR VALDOREN - DELATHOS N'DRAYER - JACKALOPE - ARETH CÚTHALION - ATREVAUX ARGENTEUS - SHYVANA - NOEL ARTANIA - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA ANERITTE - QIRA A'DARUIL - OMANIRON
---

Elä pelkää ottaa yhteyttä yksärillä, jos peli kiinnostaa missään muodossa o7
Avatar

Monarkki

Viestit: 13886

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 25, 2018 4:22

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Vyrkul naurahti äänekkäästi Anen mainitessa nelijalkaisten olevan samanlaisia väkiviinan kuluttajia mitä he. Sehän lupasi vain hyvää ja mieluisaa iltaa leiritulen äärellä! Siinä samalla katse kääntyi pienten lohikäärmeiden puoleen, jotka jälleen päättivät läsnäolostaan muistuttaa.
"No sehä helpottais meidän etsintöi suurest", Suurempi nainen myhäili, Anen epäillen, että kentaurit saattaisivat osata kertoa, mistä heidän kaltaiset soturit saattaisivat löytää töitä. Ainahan se parempi oli etsiä työtä vihjeiden ja ohjeiden saattelemana, kuin mennä ovelta ovelle kyselemään, sattuiko joku tarvitsemaan palkkamiekkaa itselleen.

Nuka vilkuili varovasti vankkureiden takaa vieraita, kunnes katse kääntyi lähemmäksi askeltavaan isäkultaan. Tuo kävi kertomaan näiden kaksijalkaisten olevan ystäviä, jotka ymmärrettävästä syystä olivat äsken heitä säikähtäneet ja sen takia aseensa nostaneet. Nuka saattoikin siis huokaista helpotuksesta, mitään vaaraa ei ollut tällä hetkellä, mutta silti vierasseura tuntui kuumottelevan korvanpäitä.
Kuitenkin, se jännitys kävi pienesti laskemaan, kun tamma sai todeta, ettei ollut porukan pienin. Wyrrin mukana paikalle saapui tummatukkainen nainen, jolla oli mukanaan myös kaksi pientä lohikäärmettä. Tuppisuinen tamma vilkuili vuoroin naista ja vuoroin tuon pieniä seuralaisia, samalla kun isänsä esitteli sulkapäisen Aneritteksi. Kuulemma nainen oli Briarista, mistä Seyrkin oli tullut talvella heidän luo vierailemaan. Nuka nyökkäsikin pienesti, kun isä kyseli muistiko hän vielä Seyrin ja Briarin. Kyllähän hän muisti eikä olisi millään malttanut odottaa, että pääsisi näkemään jälleen Seyrin ja tietenkin tuon kylän, josta oli ollut puhetta jo talvella.
Kävi myös selväksi, että Ane oli yhtälailla kädentaitaja, mitä Nuka, joten kaksikolla oli jo lähtökohtaisesti jotain yhteistä! Se tietenkin kiinnosti nuorta tammaa, mutta siitä ujoudesta oli kovin vaikea päästä yli heti ensikättelyssä. Hän sai kuitenkin aikaiseksi vilkuttaa pienesti Anerittelle, isän heitä toisilleen esitellessä. Sitten seurasi hetken hiljaisuus, jonka aikana nuori tamma keräsi rohkeuttaan ja koitti totutella tilanteeseen, kunnes Nuka sai kuin saikin suunsa auki.
"Onko niillä nimi... nimiä?", Hetken yleiskieltä muistellen Nuka kysyi, nyökäten pienesti lohikäärmeiden puoleen, jotka selvästi olivat Anen lemmikeitä tai matkakumppaneita, vähintäänkin.

Sillä välin muut olivat saaneet tavarat kasaan ja matkaa lähdettiin jatkamaan hitaasti, nelijalkaisten ja kaksijalkaisten koittaen ensitöikseen löytää yhteisen tahdin. Kyllähän Sudet olisivat voineet jopa hölkätä pidemmänkin tovin, mikäli tarve, mutta juuri nyt koko päivän patikoinnin jälkeen sellainen ei ollut ihan ensimmäisenä mielessä...


// :D:D: No niinpä. Sitten siinä todetaan yhteistuumin että viddu ku nuo suippokorvaiset on outoja ja sitten lähdetään ryyppäämään //
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia