Tuo tie meitä vie || Crim


Metsää, maita ja mantuja. Lähinnä rosoista havumetsää, sekä kivikkoista maastoa.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14552

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Elo 22, 2020 3:38

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Stendahlin sisarukset riehuivat kuin viimeistä päivää, raivon ottaessa vallan. Ehkä heidän olisi pitänyt alkaa riehumaan jo heti alkajaisiksi, niin näin ei olisi koskaan käynyt! He eivät olisi menettäneet ketään! Ja nämä moraalittomat paskiaiset olisivat päässeet säälittävistä hengistään heti ensikättelyssä! Mutta kerta tilanne oli tämä, pitivät Sudet huolen, että mahdollisimman moni näistä selkärangattomista ryöväreistä pääsi hengestään. Oliko heillä sitten varaa arvostella toisten moraaleja, kun itse olivat laskettavissa palkkamurhaajiksi? Se ei ollut nyt aiheellinen kysymys.
Susi sisarukset eivät olleet ainoat, jotka olivat riehaantuneet, kentarurien johtajahahmojenkin käyden säälimättä nyt ryöväreiden kimppuun ja hyvästä syystä. Eihän rosvojen tappaminen toisi takaisin juuri menetettyjä, mutta piru vie kyllä se helpotti oloa, kun raivonsa sai purettua.

Taistelu ei todellakaan kauaa kestänyt, osan rosvoista luikkiessa pakoon tajuttuaan, että he olivat haastaneet liian vaarallisen saattueen tällä kertaa. Menetettyään reilut puolet omistaan, kaikkosivat kauempana olevat rosvot metsän uumeniin murehtimaan menetyksiään. Ja jos nuo kehtaisivatkin hautoa kostoa, olisi heitä vastassa kahta kiukkuisempi lauma Susia.
Scylla oli juuri nirhannut viimeisen kohteensa, raivoisasti etsien seuraavaa, kun silmiin osui maahan romahtanut kentauri ori, joka nyt oman riehumisensa jälkeen oli purskahtanut kyyneliin. Raivottaren silloin tosiaan sisäistäen, että se pienin koninpuolikkaista ja Adva olivat poissa… Ja näennäisesti Anerittekin? Scylla ei ollut nähnyt heidän oppaansa putoavan vaunujen kanssa, mutta johonkin tuo oli nyt kadonnut.
Scylla tunnetusti ei ollut lohduttaja tyyppiä, mutta jokin ääni takaraivossa sai Raivottaren pistämään miekkansa pois ja kävelemään itkevän orin puoleen. Henkeään tasaileva, yhä jonkinlaisessa raivonpuuskassa oleva nainen koitti pysyä mahdollisimman rauhallisena, tullessaan Wyriuksen vierelle ja laski kämmenensä aluksi tuon olalle, reippaasti sitä puristaen.

”Ei… Ei kaik’ ole viel menetetty”, Scylla hengitti raskaasti, koittaen vakuutella uutta tuttavaansa ja kenties samalla itseään, ”Adva tippu sen likkas kans, Se pitää huole kyl siitä! Et uskokaa, kuin hyvä uimaa se ämmä on. Tommone koski sille oo ku pikkunen puro”.
”Minnes vesi virtaa? Kai se johki pysähtyy, mein pitää kiirehtii alajuoksul päin jos meinataa ne onkia sieltä”, Scylla hoputti, nopeasti käyden kämmenellään taputtamaan oria olalle.


// AAAAAAA. Shyva voi olla silmänruokaa joo. Paitsi sitten Marduk tulee kateelliseks jos muut sitä katselee >:| PAHA MIELI VIDEO—EIKUN ROOLIPELISSÄ. ÄLÄ ITKE WYRRI KULTA, KAIKKI JÄRJESTYY KYLLÄ TAT //
Avatar

Jumal Velho

Viestit: 4172

Liittynyt: Su Syys 04, 2011 5:10

Paikkakunta: Void

Viesti To Elo 27, 2020 11:14

Re: Tuo tie meitä vie || Crim

Kasvonpielet kostuivat kyynelistä, jotka jättivät selvät vanat pölystä ja verestä sotkeutuneille kasvoille. Sillä hetkellä Wyriuksen mieleen mahtui vain menetyksen kaipuu, jota hän ei ikään enää eläessään olisi halunnut kokea uudelleen. Hänen piti olla se joka seuraavana täältä laukkaisi paremmille laitumille Solenan luo. Miten hän olikin ollut niin huolimaton ja antanut sattua jotain tällaista, hänhän rikkoisi uutisilla kotiin palatessaan vain Meletin ja Halonan sydämet lopullisesti.
Wyrius ei heti reagoinut vierelle saapuneeseen Raivottareen ja tuon lohduttavaan kosketukseen. Hän ei sillä hetkellä tiennyt mitä olisi ollut mieltä vieraan kosketuksesta, mutta yhdessähän tässä oltiin. Myös Scylla taisi olla menettänyt omiaan, vaikka kaikkensa he olivat yrittäneet pitääkseen kaikki turvassa. Hurjatuuli kävikin pudistamaan surkeana päätään lopulta naisen sanoihin, paksujen hiustensa heilahtaen paremmin jostain alhaalta puhaltavasta tuulenvireestä, joka paljasti paremmin miehen surunmurtamat kasvot.

”Joki virtaa etelään, yhdistyy varmaan Meinradiin ja laskee meren etelärannikolle jossain alempana. Mutta sinne on pitkä matka täältä”, Wyriuksen veli ilmoitti Scyllan kysymykseen paikalle saapuessaan, hetken hiljaa vain seurattua vierestä kun Raivotar yritti herätellä Hurjatuulta tähän maailmaan. Kyllä Viras ymmärsi että veljeään sattui juuri nyt, eikä velikulta oikeastaan tiennyt mitä hän olisi edes voinut Wyriukselle sanoa. Häntä pelotti oikeastaan, varmaan siksi että hän ajatteli tällaisen menetyksen kierteen ajavan vielä veljensä juoksemaan kielekkeeltä alas omatoimisesti joku päivä.
Niistä sanoista seurasi pidempi hiljaisuus, kunnes Viras päätti todeta jotain äärimmäisen huolimattomasti, ”Tuollanen pudotus katkoo meiltä vähintäänkin kintut”. Wyrri pamautti nyrkkinsä uudemman kerran kipinöiden vasten maata.
”Älä jumalauta sano noin!” Hurjatuuli ärähti surkeasta olostaan huolimatta, orin rämpiessä surkeana maasta jaloilleen, jotka alla horjuivat eivätkä tuntuneet kannattelevan hänen suurta kehoaan pystyssä sitten millään.
”Tiedät kyllä että joen virralla on vähintäänkin ihmisten kyliä. Ne perkeleet vähintäänkin listivät kenet tahansa ohimennen huomatessaan ihan kuten ne tantat tekivät Solenalle!” Viras ärähti Wyrrille takaisin, tilanteen näyttäen hetken jo siltä että veljekset meinaisivat seuraavaksi jatkaa ottelua keskenään. Mutta sen yhteenoton saapui keskeyttämään vikkelästi solasta ylös lehahtava pikkuinen haukka, joka kävi vaihtamaan muotoaan tutuksi sulkatukkaiseksi kahden jättimäisen kentaurin välille, Wyriuksen ja Viraksen pysähtyessä katsomaan Tummalintua hämmästellen.

Se haukka oli Aneritte. Nessi oli hengästynyt ja läpimärkä kiidettyään roiskuvan veden läheisyydessä pitkän matkan täältä korkealta aina maan alle saakka. Ane henkäisi, tai pikemminkin varmaan huohotti nojaten käsillään vasten polviaan, kykenemättä heti sanomaan mitään, vaikka sanat olivatkin aivan hänen kielensä päällä odottamassa. Väsymyksen ja adrenaliinin hiipuminen kuitenkin tipauttivat sulkansa hiuksistaan jo ajat sitten menettäneen Tummalinnun jaloiltaan kuitenkin alas. Ei häneen ollut sattunut, mutta se shokkimainen tärinä pakotti hänet hetkeksi vain paikkailemaan hengitystään sijoilleen maahan nyt kun ei tainnut enää olla pelkoa siitä, että joku hyökkäisi päin. Tai että hänkin tippuisi veteen siiviltään. Nessi oli nähnyt kaiken, kuinka Nuka ja Adva olivat tipahtaneet lopulta suuresta putouksesta alas ja hävinneet näkyvistä. Voimakas virta oli nielaissut molemmat mukanaan, tai siltä se ainakin oli näyttänyt, eikä Nessayasta yksin ollut tekemään mitään kaksikkoa pelastaakseen. Jos hän vain olisi kyennyt olemaan hitusen nopeampi!
”Minä en… e-en pystynyt pelastamaan heitä. He tippuivat alas vesiputouksesta kiviseen virtaan…”, Ane huohotti väristen, pahoillaan olevan katseensa kohottaen ylös Wyriukseen ja Scyllaan, ”Olen niin pahoillani.”


//Shyva on mielellään silmänruokaa. Palvokaa keisarinna hienohelmaa tai muuten salamit paukkuu. Marduk saa ihan vapaasti olla kateellinen, paree tulla ajoissa hakemaan ämmä pois takas kotiin tai Shyva saattaa tottua sellaiseen nätteilyyn. PAHAMIELI ON KAIKILLA, EI OLE KIVA NYT TÄMÄ. Wyrri loikkaa kohta alas ja Ane saa uudestaan lähtee perään//
MY NAME IS CRIMSON, FAMED SOLDIER OF NIGHTMARES, AND I AM HERE FOR DINNER
---
IRIADOR - DELATHOS - JACKALOPE - ARETHDRIEL - ATREVAUX - SHYVANA - NOEL - LORYTHAS - WYRIUS - NESSAYA - QIRA - OMANIRON - LOTHAR - ZHIERMATUI - ELANORDIL
---

Älä pelkää ottaa yhteyttä, jos peli kiinnostaa missään muodossa.
Edellinen

Paluu Metsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö